Sataa.
Tänään on aikaa istua tietokoneella (tai vaikka seistä) ja valmistella viimeisintä kirjaa painokuntoon.
Koira ei tahdo lenkille. Pihaa kiersin ja vähän kuvailin.
Omenille ei tänään tarvitse tehdä mitään, katselin vain täysinäisiä ämpäreitä siellä täällä ja lauleskelin: "On tuota omenaa minulla, syli on täynnä omenia, kädet ovat omenia täynnä, maailma täynnä omenia..." (Kuka tunnistaa alkuperäisen laulun?)
Ulkona mietiskelin rehellisyyttä.
Pidän itseäni rehellisenä ihmisenä, mutta silloin tällöin kyseenalaistan sen.
Eikö ole epärehellisyyttä sekin, että rajailen kuvia? Jätän pois milloin mitäkin: naapurin laiturin, jotta kuvat pihastamme näyttäisivät erämaisemmilta, omat sotkut tottakai, jotta kukaan ei huomaisi, miten laiska olen siivoamaan jälkiäni.
Valehtelua? Sitä kai se on. (Vaikka tietysti myös silkkaa kauneudenkaipuuta. Onko kaikki kauneuden tavoittelu epärehellisyyttä, kun se jättää pois kaiken ruman?
Kirjassani "Männyissä tuoksuu uusi alku" siteeraan Yrjö Kokon kirjaa, jossa Illusia sanoo Pessille: "...onhan totta, että kukatkin ovat kauniita, että auringon paiste on lämmintä, että linnut laulavat suloisesti. - - Kun molemmat ovat totta, niin valitkaamme me se totuus, joka tekee meidät molemmat kauniiksi."
Eilen kävin konsertissa, jonka Antti Peltovuoren säätiö meille vanhuksille tarjosi.
Sitä ennen kävin viemässä kirjojani kirjastolle myyntiin.
Nyt mietin, kehtaanko kertoa FB-ryhmässä, että niitä on nyt ostettavissa. Tai lainattavissa. Tai kuunneltavissa ilmaiseksikin (kirjaston kuuntelupalvelussa). Olen huono mainostamaan, ajattelen että ihmiset pitävät minua jotenkin ahneena tai itseään kehuvana tai jotain.
Jotkut kehtaavat mainostaa moneenkin kertaan samoissa ryhmissä. Minä kirjoitan kirjoistani aina silloin tällöin omilla sivuillani, mutta yleisissä ryhmissä en ole kehdannut. Pitäisikö?
Huomasin muuten ihan sattumalta, että Ida-trilogiani kaikki osat ovat kuunneltavissa E-kirjastossa. Maksutta, tottakai, ilmaistahan kirjaston käyttö on muutenkin. Kaikki eivät E-kirjastoa tunne, itsekin unohdan sen olemassaolon aina välillä. Mutta ilmeisesti moni sitä käyttääkin, sillä kaikkiin kirjoihini on kymmeniä jonottajia. Sen huomaaminen lämmitti mieltä.
Mutta sinne vain jonoon muutkin.
Tai jos ei jaksa jonottaa, niin kuuntelee äänikirjapalvelussa tai ostaa (äänikirjojakin myydään yhä).
Ja jos ei halua kuunnella, niin painettuinakin ne löytyvät sieltä ja täältä:
kirjastoista, netistä, kirjakaupan kautta, minulta suoraan...
Niin että tulipahan jälleen mainostettua. Tietysti toivon niille paljon lukijoita.
Äh, taas tunnen tarvetta selitellä, että kyllä minä niiden puutteet tiedän ja tunnustan.
Silti iloitsen tietäessäni, että ne ovat tuoneet monelle ihmiselle iloa,
tunne-elämyksiä, toivoa ja tyyneyttä.
Ja kyllä minä kohta taas kirjoitan blogipäivityksiäkin niistä.
Ryhmissä mainitsemiseen pitää vielä kerätä rohkeutta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!