Ensi ajatukseni otsikon aiheesta oli, että ei minulla mitään esikuvia ole ollut tässä asiassa. Elämme vain omaa elämäämme, ei meillä mitään tiettyä mallia ole. Mutta tarkemmin ajatellen tajusin, että jossain mielen pohjalla kuitenkin on se elämä, jota sain kokea pienenä Nannyn ja Einarin luona Sipoossa.
Monestihan itsekin sanon olevani kaupunkilaislapsi ja perustelen sillä monenlaista osaamattomuuttani. Mutta tosiasiassa elin maalla isot osat vuosista, oikeastaan yhtä isot kuin tuon ajan maalaislapset, jotka kävivät koulua jossain kaupungissa. Maalla vietettiin vain koulujen loma-ajat.
Kevätjuhlaa seuranneena päivänä matkustin maalle ja päivää ennen koulun alkua bussi toi takaisin. Jonain kesänä pääsin vierailemaan kerran kaupungissa, jostain syystä jota en muista. Äiti soitti maalle kerran tai kaksi kesässä ja ehkä joskus kävikin.
Ensimmäiset kaksi tuollaista kesää olivat Somerolla, seuraavat viisi Sipoon Pohjois-Paippisissa. Paippisissa viihdyin siis hyvin - aluksi oli tietysti koti-ikävä, mutta myöhemmin halusin sinne muulloinkin kuin kesällä.
 |
Yritin etsiä kuvaa kesälapsiajaltani, mutta sellaista ei löydy.
Tässä kuvassa olen jo paljon vanhempi, 17-vuotias. Kuva on Taipalsaarelta. |
Tuolloin, 1960-luvulla, useimpien maalla asujien elämä taisi olla nykymittapuun mukaan omavaraista. Ainakin se oli omavaraisempaa kuin monen sellaisen, joka nykyisin sanoo elävänsä omavaraisesti. Asiaa enemmän pohtineethan eivät sellaista väitäkään: puhumme omavaraistelusta ja pyrkimyksestä kohti omavaraisuutta, ja myönnämme auliisti monenlaisen riippuvuutemme kaupoista ja muista ihmisistä.
Tuolloinkin meillä oli toki sähköt ja traktorissa polttoainetta. Mutta autoa ei ollut ja kaupassa käytiin harvoin.
Somerolla asuin siskoni kanssa Hilja-nimisen naisen luona. Hän oli Karjalan evakko, joka asui rintamamiestalossa. Hän oli ollut yksinhuoltaja, poika oli jo naimisissa ja asui lähistöllä. Hiljalla oli 1-2 lehmää, muutama lammas ja parikymmentä kanaa. Hän myi munia kauppaan tai myymäläautoon, samoin kesäisin marjoja. Maitotonkat haettiin kuorma-autolla meijeriin, paluukuormassa tuli välillä voita, ehkä joskus juustoakin. Kermat oli kuorittu maidosta jo ennen meijeriin lähettämistä.
Naapurilla oli hevonen, jolla tehtiin heinätyöt. Peltoa oli vain heinille ja perunoille, joten jauhot piti ostaa kaupasta. Niistä Hilja leipoi viikoittain limppua ja vaaleaa leipää. Jauhojen lisäksi kaupasta ostettiin kahvi, sokeri, suola, tee ja kaakao.
Paljon muuta en Hiljan elämäntavasta muista. Olin tuolloin 5-6-vuotias. Siskoni oli vanhempi ja muistaa enemmän.
* * *
Elämän Paippisissa muistan hyvin. Einarilla ja Nannyllä oli kolme lasta. Myös Einarin sisko ja veli asuivat samassa pihapiirissä. Navetassa oli kaksi lehmää ja yleensä aina joko muutama sika tai lammas. Yhteen aikaan oli myös hevonen. Kanoja oli tietysti myös.
Einar viljeli peltoja, Nanny hoisi pihassa kasvimaata. Kauppaan ja linja-autopysäkille oli kahden kilometrin matka. Kaupassa käytiin harvoin: jauhotkin tulivat omista pelloista ja leipä leivottiin kotona. Eläimet teurastettiin ainakin joskus kotona, ja liha vietiin palvaamoon. Maitoa riitti jonkin verran myös myyntiin.
Elämä noudatti tiettyä vuodenkiertoa, josta minä näin tietysti lähinnä kesän. Heinäaika oli kaikkien yhteinen ponnistus, me lapset haravoimme ojanpielet ja seipäitten alustat, ja tärkeä työ oli myös hyppiminen heinäkuorman päällä ja sitten heinäladossa. Minulle heinäladossa hyppimiset kuuluvat ihanimpiin lapsuusmuistoihin aivan kuten valtaosalle minua vanhempia ihmisiä.
Heinäaikaa seurasi marjastus. Metsistä haettiin mustikat ja vadelmat, omassa pihassa oli herukkapensaat. Meitä kesälapsiahan ei varmastikaan saanut käyttää varsinaisena työvoimana, joten Einar-setä maksoi meille pennin jokaisesta poimitusta mukillisesta. Rahoilla sain ostettua ihania hevospostikortteja kylän kaupasta.
Mitähän sieltä kaupasta muuten ostettiin? Kahvia ja sokeria. Almanakka ja postimerkit. Varmaankin joskus ostettiin lihaa tai makkaraa, eihän palvilihaa koko vuodeksi riittänyt niin pienestä karjasta. Piimät ja viilit tehtiin kotona, voi ehkä tuli jo meijeristä maitokuskin mukana. Osa maidosta riitti kuitenkin myös myyntiin, eli pieni maitotilikin oli olemassa.
Nanny keitti hilloja ja mehuja keittiön alle kellariin. Ruokana oli yleensä aina perunaa, lisukkeena läskisoosia tai muuta vastaavaa. Keitot olivat myös tavallisia. Keiton jälkiruokana oli mehu- tai marjakiisseliä, joka syötiin tietysti samalta lautaselta kuin keitot. Suolaisen ja makean yhdistelmä oli minusta herkullinen. Tiskaaminen oli iso urakka, kun vesi piti ensin kantaa kaivosta ja sitten lämmittää puuhellalla.
Jalkineet varmaankin ostettiin kaupasta, samoin valtaosa vaatteista. Keittiössä oli kangaspuut ja milloin Nanny ei ollut muissa kiireissään, hän kutoi. Matot olivat tietysti itse kudottuja, mutta kenties hän kutoi myös kangasta, vaikka sitä en muista.
Rahaakin siis tarvittiin, ja sitä haalittiin eri lähteistä. Einar lanasi teitä traktorillaan ja sai siitä pienen korvauksen. Varmasti hän talvella hoiti aurauksia. Nyt aurausten hoito niin pienellä traktorilla tuntuu oudolta, mutta eihän ollut pitkääkään aikaa siitä, kun ne hoidettiin hevosella.
Melko merkittävä tulonlähde kai olin minä ja Kimmo, toinen kesälapsista. Meistä siis maksettiin korvausta. Olimme tuon ajan huutolaislapsia - tosin hinnan taisi määrätä tilaaja, kuka se sitten olikaan. Olen epävarma siitä, maksoiko korvauksen Helsingin kaupunki, Pelastakaa lapset -järjestö vaiko kenties Mannerheimin lastensuojeluliitto.
Olen jälkikäteen ajatellen kesälapsena ollessani samastunut myös sotalapsiin. Pohjois-Paippinen (Norra Paipis) oli nimittäin täysin ruotsinkielistä seutua, enkä itse osannut aluksi yhtään ruotsia. Onneksi Einar puhui suomea melko hyvin, toki murtaen. Nanny sen sijaan jäi minulle aina etäiseksi, varmasti paljolti kielen takia. Hetket Einarin sylissä tuvan keinutuolissa olivat tärkeitä. Ellen-tädin luona pihamökissä kävin laulamassa ruotsinkielisiä virsiä. Se varmasti auttoi kielen oppimisessa.
Talo oli pieni. Alakerrassa oli kaksi kamaria, toisessa nukuimme me kesälapset ja toinen oli kylmillään vierashuoneena. Einar ja Nanny nukkuivat keittiössä, tai siis tuvassa. Yläkerrassa asuivat tyttäret, kunnes he muuttivat pois kotoa.
Ruoka säilytettiin komerossa portaikon alla, kylmää vaativat ruoat kellarissa, jonne oli luukku keittiön maton alla. Matot peittivät koko lattian ja ne kiinnitettiin nauloilla. Sillä taisi olla suuri lämpötaloudellinen merkitys, toki kesäaikana vähemmän tärkeä kuin talvella.
Naapureita ei ollut lähistöllä, mutta kyläläiset olivat tärkeitä. Sana "talko" tuli tutuksi - siis talkoot. Kylään lähdettäessä Nanny poimi tuliaiskukat omasta puutarhasta, tottakai.
Moni asia lapsuuteni Paippisista on vaikuttanut vahvasti elämääni ja myös siihen, millaiseksi olen halunnut nykyisen elämäni muokata.
Elämä maalla oli tuolloin varmasti raskastakin, mutta minulla oli vertailukohta kaupunkiasumiseen. Lapsihan ei joutunut toimeentulosta suoranaisesti huolehtimaan, oltiinpa sitten maalla tai kaupungissa, joskaan äidin rahavaikeudet ja murhemieli ei voinut olla heijastumatta itseenikin. Kaupungissa oli erilaista, mutta ei se sittenkään ollut helpompaa. Vain ihmissuhteiden määrässä kaupunki voitti.
***
Itse alkuun mietin myös,että kukahan sellainen esikuva olisi tähän aiheeseen. Mutta kyllähän niitä sitten löytyi!
VastaaPoistaSinä oletkin saanut viettää ihania kesiä maalla!
Hienot muistot! On se aika muuttunut jo meidänkin elämän aikana, saatikka omien vanhempien...😊
VastaaPoistaTutun tuntuista kuvausta maalaiselämästä, joka oli itsestään selvästi niin omavaraista kuin mahdollista. Olen maalaistalon tytär ja osallistuin töihin pienestä pitäen. Sisimmässäni olen edelleen maalainen.
VastaaPoistaIhania lapsuusmuistoja! On se maailma vaan muuttunut lyhyessä ajassa.
VastaaPoista