Joulukalenterikisa luukku 20: Kuutamolla

 



Tämänpäiväinen kysymys on Kuutamolla-tyyppinen, eli tehtävänä on löytää yksi tarina, joka ei ole totta.

Olen viettänyt monia erilaisia jouluja. Jokin seuraavista on kuitenkin valhe. Mikä?

Vietin joulua

a)      Italian Roomassa näyttelijäystäväni kanssa. Paavi toivotti meille suomeksi ”Hyvää joulua!”

b)      Puolangalla 30 asteen pakkasessa hirsimökissä, joka ei vielä aamuun mennessä ollut lämmennyt niin paljoa, että koiran vesi olisi pysynyt sulana. Jouluruoat olivat unohtuneet kotiin.

c)       Norjassa makkaraa ja hernepataa syöden Bunnefjordenin ja Oslofjordenin välisellä niemimaalla.

d)      Ylivieskassa ihastuttavan ystäväperheen kanssa joululauluja laulaen.

e)      poliisilta piileskelevän kenialaisen pakolaismiehen kanssa kahdestaan Oulussa. Olin unohtanut käydä kaupassa, joten jossain vaiheessa joulua työkaveri haki kenialaisen kotiinsa syömään ja jatkamaan joulunviettoa.

f)        ison porukan kanssa Tukholmassa puutalokommuunissa, jossa joulukuusi oli koristeltu muun muassa vessapaperilla ja radion kuorilla.

g)       Kuhmossa ystävien seurassa. Jouluaamuna kävimme joulukirkossa Lentiirassa maalaistalon tuvassa, kun varsinaisen kirkon oli kirkkoherran poika polttanut.

h)      yksin Oulun Raksilassa, välillä kaupungilla pubissa istuen.

i)        ihanassa kelohonkamökissä Rukalla hyvässä seurassa.

j)        Solstrandissa suuren sukulaisjoukon ympäröimänä tunnelmallisesti perinteisin menoin.

 

Siis yksi näistä tarinoista ei ole totta. Mikä?

Kompaa ei kysymyksessä ole. Joku tarinoista on siis kokonaan keksitty, ei vain joltain osalta muutettu. 


Lisätietoa kalenterikisasta alla olevasta linkistä: 

Joulukalenterikisa

Kommentit

  1. Anonyymi20.12.22

    i . Olli K

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20.12.22

    H on väärin. T. Mari

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20.12.22

    H t: Susanna Kortström

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20.12.22

    Olipa ihana luukku! Tiedän sinusta paljon ja senpä takia nuo kaikki uskomattomimmilta kuulostavat veikkaan tosiksi (ja osan tiedän varmasti tosiksi). Senpä takia valitsen kohdan i, koska joulu hirsimökissä Rukalla olisi liian tavanomaista :)
    Marjo J.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21.12.22

    H ei kuulosta todennäköiseltä

    VastaaPoista
  6. Anonyymi21.12.22

    Ehkäpä viimeisin vaihtoehto j on vielä kokematta t. Virpi A.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi21.12.22

    J. Arvaan. Kaarina

    VastaaPoista
  8. Anonyymi21.12.22

    Ja paino on sanalla SUURI.
    Kaarina

    VastaaPoista
  9. j) ehkä se sukulaisjoukko ei ole ollut niin suuri, vaikka Solstrandissa tunnelmallista joulua oletkin viettänyt. TuijaU

    VastaaPoista
  10. Minna K22.12.22

    Olipa mahtavia tarinoita ja vaihtoehtoja. Valitsen kohdan h, koska se on liian tavanomainen ja tylsä sinua ajatellen.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi24.12.22

    Vastaan h.
    Johanna S.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi24.12.22

    H, heidis

    VastaaPoista
  13. Marika Tudeer26.12.22

    Käyttehän kaikki lukemassa selostukset vastauspäivityksestä. Tietäjät olivat tällä kertaa Marjo (!!) ja Olli K.(miten arvasit?). Muille plussa yrityksestä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!