Juhlahumua Hunsalassa

Suuresta 111-juhlasta Hunsalan työväentalolla 15.7. on ehtinyt kulua jo yli viikko. Ei näköjään tule sen rauhallisempaa aikaa kirjoittaa siitä, joten julkaisen nyt nämä kuvat pienten saatesanojen kera. 

Juhla onnistui oikeastaan yli odotusten. Tai siis odotukset olivat tietysti korkealla, mutta niin myös pelko, ettei väki sittenkään löydä paikalle. Löytäminen on tässä ihan konkretiaakin, sillä vuonna 1912  lähelle Hunsalan asemaa rakennettu talo, jonka syntyessään oli keskeisellä paikalla, on aikojen saatossa jäänyt syrjään pikkuteiden päähän. Juna ei enää kulje, ratakin on purettu kauan sitten. Toki radan paikalle on perustettu Pikkupässin pyöräilyreitti (josta kirjoitan vielä joskus, kunhan senkin ehdin), mutta aika harva tietää, missä Hunsalan työväentalo sijaitsee. 

Paitsi että nyt tietää entistä useampi. Juhlaan nimittäin saapui noin 200 ihmistä!

Saliin mahtui istumaan ehkä 150, joten osa seisoi ja osa odotteli ulkosalla. 

Itse sukkuloin vähän siellä sun täällä. 

Pauli Arola piti hienon juhlapuheen. 

Lassin bändi huolehti äänentoistosta. Tässä Lassi tarkkailee ääntä läppäriltä.

Harri Saksala oli ihastuttava! Niinhän hän aina on. Nytkin laulut koskettivat syvältä. 

Reino Bäckström ja Erkki Saarela olivat työväenjuhlaperinteessä kiinni. 

Warren Woima -yhtye oli saanut vieraileviksi tähdikseen Petri Lindbergin sekä alttoviulisti Teemu Kupiaisen, jotka esiintyivät myös ohjelmaosuudessa omilla esityksillään. Bändi soitti "lopuksi tunti tanssia", tosin juhla oli kestänyt jo kolme tuntia silloin, kun bändi pääsi aloittamaan, joten kaikki eivät jaksaneet jäädä odottamaan heidän osuuttaan. Letkajenkkaankin sentään päästiin - Olli Karikorpi määräsi minut vetämään yhtä letkaa ja Olli Ikosen toista, ja tarkoitus oli kilpailla letkojen pituudella, mutta emmehän me sentään kilpailemaan alettu. 

Arvi Ranta oli kuulunut Hunsalan Tovereihin. Kyltin hän oli löytänyt kirpputorilta Hämeenlinnasta. (Oma postaus tästäkin tarinasta toiste.)

Pihassa oli tarjolla makkaraa ja lättyjä, sisällä kakkuja ja voileipiä. Jälkimmäisiä oli niin runsaasti, että niitä jäi jäljelle aika tavalla. 

Kukkien laitossa kului tunteja, kun pöytiä oli sekä sisällä että ulkona. Tämä kuva kuuluisi tietysti aikajärjestyksessä ensimmäiseksi. Repullinen kukkia eikä siinä vielä kaikki. 

Lopen lehteen kirjoitin juhlasta seuraavasti:

Enempää yleisöä ei olisi Hunsalan työväentalon tunnelmalliseen saliin mahtunut viime lauantaina. Kaikki istumapaikat olivat käytössä, ja osa yleisöstä seisoi salin seinustoilla. Pihalla ja puffetissakin viihdyttiin, kun tarjolla oli syötävää, virvokkeita ja väliajoilla myös posetiivinsoittoa. Väkeä oli kaikkiaan vajaat 200 henkeä.

 

Juontaja ja tapahtuman puuhamies Olli Ikonen kertoi heti alkuun, miten merkityksellisessä paikassa nyt oltiin. Työväenyhdistys Kajastus on perustettu 1906 ja talo valmistui vuonna 1912. Salin puupenkkirivit ovat peräisin tuolta vuodelta, seuraavana vuonna lavalle saatiin S. Tannerin maalaamat kulissit. jotka nekin ovat yhä käytössä.

 

Juhlapuhujaksi pyydetty Pauli Arola kertoi ensin hämmästyneensä puhujan kutsumista musiikkipainotteiseen, korkealuokkaiseen gaalaan, mutta ymmärtävänsä hyvin juhlapuheen tärkeyden työväeniltamien perinteessä. Sen tehtävä oli luoda henkeä ja linjata tulevaa.

 

-          Vuonna 1906 elettiin suuren muutoksen aikaa. Syntyi lukuisia yhdistyksiä ja liikkeitä, joista yhtenä työväenliike. Yllättävää oli se, että sosialismi levisi niin vahvasti myös maaseudulle. Työväenyhdistyksissä oli liki 100 000 jäsentä, mikä oli valtava määrä silloisessa pienessä Suomessa, Pauli Arola sanoi.

 

Seurasi suuri määrä tapahtumia, joihin ihmiset kokoontuivat keskustelemaan siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi muuttaa. Suomalainen kansalaisyhteiskunta oli syntymässä.

 

Hunsalan työväenyhdistyksen perustamista edesauttoi se, että Pilpalassa oli myös saha ja turvepehkutehdas. Työväentalon seutu oli tärkeä solmukohta, sillä siellä oli Hyvinkää – Högforsin radan asema sekä kauppoja. Talosta tuli työväen itsetunnon kohottaja.  

 

-          Oma talo oli paikalliselle työväelle yhteisöllisyyden ja voiman merkki, jossa pidettiin kokouksia, valistustilaisuuksia puheineen ja vappujuhlia. Nuorisolle se oli iltama- ja tanssipaikka. Iltamat olivat ohjelmallisia: oli soittoa ja laulua, puhe, runonlausuntaa ja ehkä pieni näytelmäkin, Pauli Arola sanoo.

 

-           Talo oli poliittisesti tärkeä, mutta se oli myös tapaamispaikka, jossa nuoret tutustuivat toisiinsa.

 

Toki moni läsnäolijoistakin saattoi kertoa jyrkästä rajasta työväentalon ja Liitontalon välillä. Oli niitäkin, jotka eivät voineet jalallaan astua ”väärän puolen” taloon. Tähän liittyi Pauli Arolan puheen linjaus, katsaus siihen, miten meidän tulisi toimia jatkossa.

 

-          Vasemmistolla ja oikeistolla oli keskinäistä kränää, ja toisten kanssa ei välttämättä keskusteltu. Olisi kannattanut. Yhä ihmiset vierovat toisin ajattelevia, mutta keskustelu avartaa aina, Arola muistutti.

 

-          Meille on Suomessa käynyt aika hyvin. Mutta enää ihmiset eivät liity yhdistyksiin eivätkä tule kokouksiin. Nyt istutaan kotona ja näprätään kännykkää. Samalla kylät pienenevät ja palvelut vähenevät. Ihmiset eristyvät toisistaan.

 

Juhlapuhuja, historioitsija Pauli Arola päätti puheensa selkeään ohjeeseen:

-          Linjaukseni onkin: ihmisten on kohdattava toiset ihmiset. On keskusteltava myös eri tavalla ajattelevien kanssa. Te olette tulleet tänne nyt, tulkaa toistekin. Ottakaa puheeksi vaikeat asiat!

 

Musiikkiesityksistä ensimmäisenä kuultiin seitsemän laulua näyttelijä Anne Nielseniltä ja harmonikkataiteilija Merja Ikkelältä. Harmonikansoitosta saatiin nauttia myös myöhemmin, kun kylän oma duo Marimella Röök ja Petri Lindberg esittivät Pilpalan ja Hunsalan taitajien tuotantoa vuosien takaa.

 

Hunsalan Saviniemessä asuva alttoviulisti Teemu Kupiainen soitti kolme pientä musiikkipätkää niin upeasti, että yleisö vaati lisää. Sitä saatiin tällä kertaa vain ohjelman tanssiosuudessa, kun Kupiainen viuluineen täydensi Warren Woima –yhtyettä. Mukana Olli Karikorpea, Joppe Hankosaarta ja Lassi Tudeeria täydentämässä oli myös Petri Lindberg.

 

Harri Saksala kertoi ennen vaikuttavia musiikkiesityksiään, miten iän myötä lapsuuden muistot Pilpalasta ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Näkyvän uimarannan uimakoulussa hän kertoi valmistuneensa uimamaisteriksi.  

 

Saksalan esitykset nostattivat myös yleisössä muistoja ja kaihoa. Toisenlaisia tunteita herättivät puolestaan Erkki Saarelan laulut Reino Bäckströmin harmonikkasäestyksellä. Mukana oli huumoria ja työväenhenkistä uhoa. Kuultiin myös ohjelman ainut proosapätkä näyttelijä Saarelan esittämän humoristisen pikkupoikatarinan muodossa.

 

Neljä tuntia kestänyt juhla oli pääsymaksuton ja avoin kaikille. Juontaja, Hunsalan työväenyhdistys Kajastuksen puheenjohtaja Olli Ikonen kertoi kuitenkin pienkeräysluvasta ja tilistä, jolle kaikki pienetkin avustukset ovat tervetulleita. Avustusrahoilla on tarkoitus ylläpitää jo kerran tuhoutumassa ollutta työväentaloa niin, että se säilyy myös tulevien iltamien ja muiden tapahtumien näyttämönä. Yhdistykseen voi liittyä myös jäseneksi.

 

Tyytyväinen juhlayleisö kyseli jo jatkoa talon tilaisuuksille. Onkin mahdollista, että juhla jossain muodossa uusitaan tulevana kesänä. Työväentaloa voi myös vuokrata erilaisiin tapahtumiin, esimerkiksi syntymäpäivien tai häiden viettoon.

Matti Pasanen viihdytti väkeä ulkosalla posetiiveineen. 

Linkki Arvi Rannasta ja Hunsalan Toverit. -kyltistä kertovaan postaukseen:

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/07/rannan-arvi-muistelee-osa-4-hunsalan.html