On taas se aika vuodesta, kun lihapadat porisevat liedellä.
Meillähän ei lihaa syödä... Ja syödään kuitenkin, joskus oikein paljonkin.
Tehotuotantolihaa emme hanki, emmekä muutakaan lihaa osta, broileria varsinkaan.
Mutta vapaana luonnossa elänyttä riistaa meillä on onneksi vuoden ympäri.
Käytämme roipelihoja, jotka useimmiten muuten menisivät monttuun.
Ne ovat siis täysin käyttökelpoista ja hyvää ravintoa, mutta työlästä käsitellä.
Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita on niin paljon, että niitä todellakin pitää ampua runsaasti.
Kun siihen päälle tulevat vielä hirvet, on ymmärrettävää, etteivät metsästäjät ehdi ja jaksa raapia kaikkia lihoja luista. Isoimmat ruhonosat leikataan irti ja viedään kotiin.
Luut jäävät koirille tai tuhotaan päiden ja nahkojen tapaan.
Varoitus: Ellet tahdo nähdä raakaa lihaa, älä lue pidemmälle.
Tosiasiassa luissa on kiinni vielä paljonkin lihaa. Sen irrottaminen vain on se ongelma.
Paitsi ettei se meille ole ongelma. Otamme ne mielellämme vastaan, osa menee koiranruoaksi, parhaat osat itselle. Luille ja rasvoille meilläkään ei ole käyttöä, tosin viime vuonna teimme kynttilöitä.
Lassi on metsästysseuran jäsen, joten yksi kokonainenkin peura (valkohäntäkauris, jolla nimellä sitä nykyisin ehkä pitäisi kutsua) meille jo tuli. Kävimme sen metsästysmajalla paloittelemassa.
Peuran ruho on iso, mutta ei mitään verrattuna hirven ruhoon. Niitäkin majalla roikkui käsittelyä odottelemassa. Meidän peuramme paloittelussa kului muutama tunti. Lassi on nopea, minä hidas.
Paloittelussa käytetään etupäässä sahaa ja isoja veitsiä. Minä irrottelin veitsellä luista lihoja ja jauhoin ne sitten lihamyllyssä. Jauhelihaa tuli noin 10 kiloa. Paistit ja fileet jätettiin tietysti kokonaisiksi. Luut pienittiin kattilaan mahtuviksi.
Ihme kyllä minua ei yhtään haittaa käsitellä raakaa lihaa, vaikka olen eläinsuojelija. Kuollut eläin ei tunne mitään. En pysty tappamaan eläintä (pari kertaa minun on ollut pakko tappaa kana ja joskus pikkulintu), mutta kun sen on joku muu tehnyt, jäljellä on yleensä vain ruokaa. Kukon kynintäkään ei ollut mitenkään hankalaa tässä aiemmin syksyllä, vaikka kukko oli elänyt meillä monta vuotta.
Olennaista on, millaisen elämän eläin on saanut, ja miten humaanisti ja nopeasti tappaminen on tehty. Hyvän ampujan kohtaama peura kuolee hetkessä ja kärsii todennäköisesti vähemmän kuin muilla tavoilla kuoleva. Esimerkiksi auto-onnettomuus on todennäköisesti sorkkaeläimellekin ikävämpi tapa kuolla kuin metsästys.
Kotona luut pantiin kiehumaan ja ne saivat kiehua pienellä liekillä kuutisen tuntia. 16 litran kattilan jäähtyminen kestää puolisen vuorokautta, jonka jälkeen rasva on noussut pintaan ja lihat irtoavat luista helposti.
Tarvitaan neljä astiaa: yhteen tulevat luut, toiseen rasvat, kolmanteen koirille tarkoitetut lihat ja neljänteen ihmisten ruuat.
Koirien lihat pakastan leipäpusseissa, jotka aina tietysti säästän. Ne lähes riittävät syksyn tarpeisiin. Ihmisille tarkoitettuja lihoja varten ostamme kaupasta pakastuspusseja. Onneksi ne ovat nykyään eko-merkittyjä. En kylläkään tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta ilmeisesti muovin valmistuksessa on jotenkin kiinnitetty huomiota ympäristöystävällisyyteen. Tiedä häntä, mutta muutakaan keinoa ei oikein ole. Harkitsin kyllä uudelleenkäytettävien pakastusrasioiden käyttöä, mutta ne vievät enemmän tilaa pakastimessa.
Peuran liha on todella rasvaista, joten erottelu on sotkuista puuhaa. Käsien puhdistus jälkikäteen on oma operaationsa. Joskus olen käyttänyt muovihanskoja, mutta niiden riisuminen ja uudelleen pukeminen ei oikeastaan ollut sen helpompaa.
Olen kirjoittanut aiemmin kynttilöiden teosta ja peuranrasvan käytöstä linnunruokana. Tässä linkit noihin päivityksiin:
Käy lukemassa, jos aiheet kiinnostavat!
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!