Kukapa ei olisi kuullut Lopen perunasta? Loppilaisen perunanmyynnin kultakausi kaupunkien ja muiden taajamien torilla kesti 1930-luvulta 1980-luvulle. Tänään opin paljon Lopen perunasta ja siitä, miksi torimyynti oli niin merkittävää ja miksi sen valtakausi kesti juuri tuon 50 vuoden ajan.
Pihaamme ajoi puolituttu mies, Rannan Arvi naapurikylältä Länsi-Lopelta. Jutustelu siirtyi nopeasti perunaan.
Arvi Ranta tietää, mistä loppilaisen perunanmyynnin
huippuvuodet alkoivat.
”Siitä se alkoi kun kieltolaki loppui. Silloin vapautui
autoja pirtunmyynnistä. Eihän muilla ollut sellaisia autoja millä kuljettaa.
Pirtutrokarien autoilla alkoi myynti. Tuotantosuunta muuttui, nääs”, Arvi Ranta
kertoo.
Kieltolaki päättyi, kuten tunnettua, 5.4.1932. Lopen maaperä
puolestaan on kautta aikain ollut erityisen soveliasta perunan kasvatukselle.
Kaupungeissa perunaa tarvittiin runsaasti, ja Lopen perunalla oli hyvä maine. Loppilaisia perunanmyyjiä oli toreilla useita. Helsingin ja muiden kaupunkien toreilla Lopen perunaa parhaimmillaan jonotettiin.
Torimyynnin huippuaikaa kesti oikeastaan tasan puoli
vuosisataa.
”Vuonna 1982 vapautui perunanmyynti kaupoissa niin, että
irtomyynti sallittiin. Siihen asti oli saanut myydä vain pussitettua perunaa. Ensin
sitä oli paperipusseissa, myöhemmin muovipusseissa. Eihän sitä perunaa siinä
nähnyt, ihmiset halusivat ostaa torilta.”
”Sitten kun kaupat alkoivat saada myydä irtotavaraa, alkoi
alamäki torikaupalla. Sen jälkeen torimyynti oli nappikauppaa”, Arvi Ranta
sanoo.
Arvi Ranta aloitti perunanmyyjänä 1970-luvun alussa, kun
hänen sisarensa oli mennyt perunanviljelijän kanssa naimisiin.
”Silloin alkoi se valtava muuttoliike Helsingin seudulle ja
Kerava ja Järvenpää kasvoivat. Se oli semmoinen bisnesidea mennä Keravalle ja
siitä sitten keksittiin se Järvenpääkin.
Torille lähdettiin aamulla kolmen aikaan. Auto oli pakattu
jo edellisenä iltana. Seitsemältä piti olla jo myyntikoju torilla valmiina. 2000
kg:n kuorma oli normaali. Ihmisiä tuli heti aamuseitsemästä alkaen.
Aamupäivällä oli myyntihuippu; Arvilla on valokuva itsestään, kun kojun edessä
on 150 ihmisen jono.
Myynnissä piti olla nopea. Se oli liukuhihnatyötä kolmen
ammattilaisen voimin. Perunat olivat säkeissä autossa, siitä ne kaadettiin myyntilaariin.
150 kg:n tiskin piti olla sopivan täynnä koko ajan, jotta perunat liikkuivat.
Se vaati taitoa ja tottumusta.
”Juhannusmarkkinoille piti saada perunat, siinä oli kova
kiire ja kilpailu. Se olisi sama ku joulukuusia myisi joulun jälkeen, jos
peruna myöhästyi juhannusmyynnistä.” Siksi Arvillakin oli kasvihuoneita,
puhtaasti perunanviljelyä varten. Parhaimmillaan kasvihuoneita oli 8. Sittemmin
keksittiin harsot, ja varhainen tuotanto onnistui ilman kasvihuoneitakin.
”Harso söi vanhat markkinoilta pois. Ei pidä viljellä niin että köyhtyy”, Arvi Ranta sanoo.
Karkkila olisi ollut torimyynnin kannalta lähin paikka,
mutta siellä Arvi Ranta ei muista loppilaisten käyneen. ”Siellä ihmiset
viljelivät itse perunansa tai saivat naapurilta”, Arvi arvelee. ”Minunkin tädin
mies oli Högforsilla töissä ja he asuivat Fagerkullassa. Omat puutarhat ja
pottumaat siellä oli, ja tehtaalla isot pellot. Tädin mies, Urho Sevón, teki
tehtaalla puusta valumuotteja. Oli aurinkoa tarkempi mies, oli kuin
viivottimella vedetyt ne muotit”, Arvi Ranta sanoo.
Mutta kyllä perunaa tarvittiin.
”Ruoasta ja perunoista on ollut omanlainen pulansa aina”,
Arvi kertoo. ”Ei sitä kakarana voileipää tai sokerinpalaa tosta vaan otettu.
Piti kysyä lupa ja katsoa että toisillekin jää. Sen oppi, ei tarvinnu opettaa.”
***
Lue lisää Arvi Rannan muisteluita myös kahdesta muusta blogipäivityksestä! Tästä pääset suoraan klikkaamalla niihin:
https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/01/rannan-arvi-muistelee-2-herrojen-polut.html
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!