”Ei sitä enää hätkähdä, vaikka tulis presidentti" miettii Arvi Ranta.
"Entinen maalainen… oli hyvä, jos kerran elämässään näki metsänhoitajan. Karkkilassa oli semmoinen Lokki, se oli Kymi-yhtiön 2-alueen päällikkö. Kaikki vapisi, ku tiesi, että se oli tulossa tarkastamaan metsille ja työmaille. Siinä meni pinot uusiksi, että saatiin tarkkaa ja tasasta”, Arvi muistaa.
Arvi Ranta istuu Pilpalan Solstrandin keittiössä tammikuussa 2023 ja miettii maailman muuttumista elämänsä, runsaan 70 vuoden aikana.
Ennen herra oli herra ja auktoriteetteja kunnioitettiin. Varsinkin maaseudun pieneläjä tunsi vähäpätöisyytensä. Arvi on tehnyt työuransa tukkitöissä ja viljelijänä.
Arvi Ranta muistaa myös ’herrojen polut’.
”Salmiolta ainakin lähti yksi semmonen herrojen polku. Siinä
kuorittiin pintamaat pois ja tehtiin niin kuin pitkospuut, että Lokki ja muut
herrat pääsi kulkemaan.” Salmion kartano Salonkylällä oli yksi ”herrojen
remupaikka” paikka, mihin isokenkäiset kokoontuivat metsästysreissuilleen.
Arvi Ranta toimi aikanaan 30 vuotta Salonkylän Pienviljelijäosaston
puheenjohtajanakin. 2010-luvulla PVO muutettiin kyläyhdistykseksi, ja sitä
suunniteltaessa Arvi ”hyppäsi ajoissa pois”. Hänen isoisänsä oli nimittäin
ollut perustamassa pienviljelijäosastoa, eikä Arvi halunnut olla sitä
lakkauttamassa.
”Minkä isoisä hankkii,
sen pojanpoika hävittää, kyllähän sää sen sanonnan tiedät. Minä en
viitsinyt olla se, joka hävittää”, Arvi Ranta sanoo.
Arvi Ranta syntyi Ruotsinkylän torpassa Salonkylän
Joensuussa Lopella. Samassa talossa hän asuu yhä. ”Synnyinpaikka se on, ja toivottavasti
on kuolinpaikkakin”, Arvo sanoo.
Arvo muistelee vanhaa lorua, joka kertoo tonttinsa rajalinjan
kulun: ”Ojajoensuusta Paasikkaantöröön, Paasikkaantöröstä Mutinperän mustaan
kiveen...”
”Se oli kuusimetrinen, korkea kivi. Ja luolatörö oli se, missä asui
Paasikkaan Törö. Ruotsinkylän nimihän tuli siitä, kun Ruotsin kuningas omisti
kaikki maat. Jotkut luuli että se tuli siitä, kun Rautakosken ruukilla oli
ruotsalaisia, mutta eihän ne ihan ruotsalaisia olleetkaan, vaan vain
ruotsinkielisiä, rantaruotsalaisia.”
14-vuotiaana Arvi oli ensimmäistä kertaa isänsä mukana puoli
talvea metsässä, sen jälkeen joka talvi. Käytännössä jokaisella
pienviljelijällä oli talossa hevonen, ja sillä tehtiin tukinajoa lähinnä
talvisaikaan. Tukinajo ja metsätyöt ylipäänsä olivat elintärkeä lisätienesti
Länsi-Lopen väestölle.
”Siinä Hunsalan paanalla oli kova liikenne”, Arvi Ranta muistaa
ja tarkoittaa hevosten vetämien tukkirekien kuljetusta seudun metsistä Hunsalan
asemalle aina Kerityn takametsistä asti. Hunsalasta tukit lastattiin junaan,
osa jäi myös Pilpalan sahalle. ”Kymmeniä hevosmiehiä oli rivissä lastaamassa,
mutta kolahdustakaan ei kuulunut, oli niin kallisarvoinen se tukkilasti.”
”Oli se pitkä matka Kerityltä Punelialle ja sieltä alas. Mutta
huolto pelasi. Viiden kilometrin välein sai kahvetta ja pirtukupin. Mutta se
loppui jo sota-aikana, en minä ehtinyt siihen mukaan. Isä ehti jonkun reissun tehdä.”
Istumme Solstrandin keittiönpöydän ääressä muistelemassa.
Juuri kun Arvi on kertonut Mäensyrjän Jalmarista, jolla oli Verhossa pirtukauppa
”ihan semmonen pieni vaan”, soittaa Pirkko Arola.
Hän tietää kertoa lisää Mäensyrjän Jallusta.
”Vanha Verhon talo oli rakennettu 1910-luvulla, nyt se on jo purettu. Saunan alta löytyi purkamisen yhteydessä tislauslaitteet”, Pirkko Arola kertoo.
Pirkko kertoo myös, että viereisessä Ollin talossa asui
usein tukinajajia, ja heille Jalmarin vaimo Maija piti kahvikojua. He myös myivät
marjoja ja kyläläisten pyytämiä lintuja Helsingin torilla. Maijalla oli taiteellisia harrastuksia, hän muun muassa ohjasi näytelmiä Pilpalan Liitontalolle.
Arvi ja Pirkko pohdiskelevat, mahtoivatko Mäensyrjät olla muualta kylälle tulleita. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa. ”Tuli niitä ihmisiä tänne ennenkin muualta, oli Hellstenin Kallekin, jota Humppilan Kalleksi kutsuttiin. Hyvin juurtuivat tuohon Tevännön mäkeen Hellstenitkin”, Arvi toteaa.
Lue lisää Arvin muisteluita:
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!