Rannan Arvi muistelee 3: Koulusta töihin

Arvi Ranta syntyi pientilalla Länsi-Lopen Salonkylällä - tai tarkemmin sanottuna Ruotsinkylällä - 1949 eli suurten ikäluokkien aikaan. Hän kävi Ruotsinkylän koulua. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat supistettua kansakoulua. Se tarkoitti sitä, että 1-2-luokkalaiset kävivät koulua vain lauantaisin. Koululla oli yksi opettaja; muut luokat opiskelivat maanantaista perjantaihin, alkuluokat tulivat koululle lauantaisin.  

Kuri vanhan opettajan aikaan oli kova.

”Kyllä siellä opittiin, tankattiin vain niin kauan että oppi. Opettaja kirjoitti taululle, sitten joku oppilaskin kävi jonkin laskutehtävän taululle tekemässä. Paljon oli ulkoläksyä. Katkismus piti oppia kannesta kanteen ulkoa, samoin virret. Kuri oli ku armeijassa. Mitään ei puhuttu, ei minkäänlaista kuiskaamista eikä mitään. Jos oli asiaa, viitattiin ja noustiin ylös seisomaan ja asennossa vastattiin. Sai liikuntaa nääs.”

”Se oli naisopettaja, oli aloittanut kylällä vuonna 1923. Se oli kaksi viimeistä vuotta minun aikanani, mutta sitten tuli seuraava opettaja. Se oli äärilaidasta toiseen, ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kun me huomattiin, että karttakeppi ei pauku, niin me oppilaat otettiin ihan vallan. Sitten vain juostiin sotilaitten perässä”, Arvi Ranta sanoo.

Sotilaitten perässä juoksemisella Arvi viittaa siihen, että Salonkylän maastoissa järjestettiin vuosikymmenet sotilasharjoituksia. UPM:n ja Kymi-yhtiön maat toimivat armeijan harjoitusmaastoina.

Opettajat asuivat koululla. Uudella opettajalla oli kyllä aviomies, mutta hän oli rakennusmestari ja asui jossain muualla.

Kansakoulu jatkui kansalaiskouluna, mutta sitäkin Arvi sai käydä vain puolitoista vuotta. Sen jälkeen hän jäi kotitilan töihin. ”Hevosella olin isän kanssa metsässä. Ja lehmiä oli, joka talossahan silloin lehmiä oli. Syksyllä aamut sienestettiin, iltapäivällä laitettiin viljaa seipäälle. Juu, seipäälle niin kuin heinätkin. Vain rukiit laitettiin lyhteille.”

”Isoissa taloissahan ne oli semmoset itsesitojat viljapelloilla, Seppälässäkin oli, mutta ne oli kalliita. Ei meillä. Peltolaput oli sellasia et ei siellä kivien seassa itsesitojat olis kulkenutkaan. Semmosia kahden hevosen vedettäviä ne oli, myöhemmin traktorilla.”

”Meillä vedettiin viikatteella vaan ja siten haravalla joka korsi talteen. Yhtään ei saanut jäädä peltoon. Ruokaa kunnioitettiin siihen aikaan, ei sitä tuhlattu.”

Puinti tehtiin eri tavalla riippuen siitä, päästiinkö vilja puimaan suoraan pellolta tuotaessa vai talvella.

”Jos seipäältä suoraan puitiin, niin puimakone oli riihen edessä pihalla. Sitten 1955 saatiin uusi navetta, ja vietiin viljatkin navetan vintille. Naapurista lainattiin sähkömoottoria. Tai oli sitten maamoottorikin.”

”Meidän talo oli viimeinen, johon tuli sähköt vuonna 1955. Länsi-Lopen Sähkö oli Topenolla. 1949 jo piti sähköjen tulla, mutta varat loppu Räyskälään. Se sähkö tuli Topenon ”Rautarouvasta”, Imatralta tuli Hikiälle ja siitä sitten. Sitä sähkölinjan varttahan ne rintamakarkuritkin kulkivat 1943-1944, koko Etelä-Suomen karkurit. On sekin ollut aikamoista, piileskellä sitten ja ilman ruokaa. Vaikka en minä sitä tarkoita, että karkuruutta voisi kunnioittaa.”

”Isä oli rintamalla 5 vuotta ja 3 kuukautta ja pysy henkis. Osti talvisodan jälkeen torpan äitilt ja veljeksilt, ehti runsaan puoli vuotta olla ja tuli jatkosota.”

Arvi Ranta lunasti sitten aikanaan kotitilansa sisaruksiltaan. ”Tyhmin poika jää pitää taloo, eks sä sitä tiedä”, hän toteaa. Sisaret saivat tontit jokivarresta.

Rannan perheellä oli 5 hehtaarin tila. Lisäksi hankittiin myöhemmin vuokramaita eri kyliltä, kaukaakin.

”Siihen aikaan ei saanut maita vuokralle, siksi niitä piti ottaa ympäri kyliä, Rengon rajalta Vaskijärvelle. Nykyäänhän vuokramaita saisi vaikka mistä. 20-25 hehtaaria sitä oli, lähinnä perunanviljelyä. Lisänä oli karjaa ja kasvihuoneet.”

Karja kulki metsälaitumella, vasta 1970-luvulla heinää alettiin tuottaa pelloilla niin, että karja jäi navettaan tai lähilaitumille. Karjanpito lopetettiin tilalla kokonaan 2002.

Lassi ja Arvi tutkivat kartasta, missä Arvin kotitila sijaitsee. "Jäin täst vehkeest väliin kokonaan", sanoo Arvi tietokoneesta. Kirjoittaminen ei ole ollut osa hänen elämäänsä. 

Vaikka Arvi sanoo oppineensa kansakoulussa kaiken mitä tarvitsikin, hänellä todettiin myöhemmin lukihäiriö. Hän on selvinnyt elämänsä hyvin siitä huolimatta: on riittänyt, kun on osannut nimensä kirjoittaa. Nykyisin tiedetään, että vaikka lukihäiriössä kirjaimet sekoittuvat ja lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa, älyllisiin taitoihin se ei liity. Nykyisin lukihäiriöt myös osataan tunnistaa kouluissa ja niihin on saatavissa tukea. 

”Juu, lukihäiriö on, mut ei se muuhun järkeen oo vaikuttanu, kauheesti”, Arvi hymähtää.

Arvilla on muistinsa varastoissa suuret määrät tarinoita, sattumuksia, sanontoja ja kokemusta. 

Työnteon merkitystä elämänsä kulussa Arvi korostaa, ja sitä hänen elämässään on riittänyt.

”Ei ollut työuupumusta ennen aikaan. Jos sellaista oli, sanottiin, että se oli saamaton. Ei uupumusta silloin tunnistanut itse eikä kukaan muukaan.”

”Mutta työnteko ei ollu lääppimistä, se piti tapahtua koko aika.”

***

Arvi Ranta on antanut luvan kuviensa ja puheidensa julkaisemiseen tässä blogissa.

Lue myös kaksi aiempaa osaa Rannan Arvin muisteluista.

Arvi Rannan muistoja osa 1

Arvi Rannan muistoja osa 2