"Päivä ilman sähköä" – Miten valmistautua energiakatkoksiin ja hyötyä varautumisesta arjessa.
Olemme saaneet ohjeeksi antaa käytännön vinkkejä siitä, miten valmistautua sähkökatkoksiin, ja kuinka tästä "päivä ilman sähköä" -ajattelusta voi ammentaa myös arjen omavaraisempaan elämään.
En tiedä, osaanko minä antaa mitään käytännön vinkkejä.
Olemme kyllä kerran kokeneet useammankin päivän sähköttömyyden. Se tapahtui joulun jälkeen vuonna 2011 - kyse on siis Tapani-myrskystä, jolloin moni muukin sai tulla toimeen ilman sähköä. Meillä tuo kokemus sai aikaan sen, että hankimme oman aggregaatin.
Ei meillä sen jälkeen ole pitkiä sähkökatkoja ollutkaan. Mutta hyvä niihin on varautua, niin sähkökeskeistä useimpien nykyihmisten elämä on, meidänkin.
Kuuntelin äsken Ylen Marjaillan ja järkytyin. Ohjelma oli sinänsä hyvä, mukavaa jutustelua ja pääosin asiaa. Mutta kukaan keskustelijoista ei kuulemma ollut koskaan kuivannut marjoja! Pakastamisesta puhuttiin itsestäänselvyytenä. Pakastaminen on siis keino säilöä marjat, ikään kuin muita ei olisikaan. (No, mainittiin ne sentään, muttei varsinaisena vaihtoehtona.)
Eniten järkytyin yhdestä soittajasta, joka ilmoitti olevansa jo ikäihminen ja jolla kuulemma on vuosittain pakastimessa 60 litraa marjoja sekä lisäksi omenanlohkoja ym. Hän luetteli, mitä hänellä oli nyt (alkukesällä) jäljellä: mm. pari purkkia puolukkahilloa. Puolukkahilloa! Eikö ikäihminen tiedä, että puolukka säilyy mainiosti ilman pakastusta? Sen voi säilöä veteen tai vain survoa, edes sokeria ei tarvita. Jos joku sen keittää hilloksi, miksi ihmeessä hän vielä pakastaa sen hillon? En voi käsittää. Kukaan studiossa ei myöskään maininnut mitään puolukan säilymisestä.
Toki on niin, että jos pakastin on olemassa ja käytössä, se kannattaa pitää täytenä. Tyhjää tai edes lähes tyhjää pakastinta ei kannata pitää kylmänä. Täysinäinen pakastin myös kestää kylmänä pienet sähkökatkot. Mutta moni väittää tarvitsevansa useita pakastimia. Huh. No, kyllä mekin hankimme pienehkön lisäpakastimen silloin, kun tarvitsimme koiranruoille lisätilaa. Siis riistanperkeille. Lisäksi pakastimme tilapäivistä jääneitä ruokia.)
Pakastaminen on helppoa ja yksinkertaista, kaikki osaavat sen. Siksi se tietysti on niin suosittua. Mutta pakastus kuluttaa sähköä paitsi pakastushetkellä myös säilytysaikana ja sulatuksessa, jos käytetään mikroaaltouunia (kuten esim. Martat sivuillaan suosittelevat, grr). Sitä paitsi pakasteille luvataan hyvin rajallisia säilytysaikoja. Järkytyksekseni kuulen usein, kuinka ihmiset keväällä hätäpäissään keittelevät hilloiksi ja mehuiksi marjojaan pakastimesta. Siis miksi he eivät ole keittäneet niitä jo syksyllä? Moninkertaista energiankäyttöä siis.
(Toinen asia sitten on se, että monella on tapana heittää mehunkeitossa jäävät perkeet kompostiin, ei kai sentään sekajätteisiin kenelläkään. Ei niitä pidä heittää pois! Nehän ovat se paras osa marjaa, täynnä terveellisiä kuituja ja siementen öljyjä. Perinteisesti niistä keitettiin vispipuuroa, mutta ne voisi myös levittää kuivumaan ja murskata sitten kuivuneena jauheeksi. Marjajauhetta voi käyttää vaikka viilin tai jugurtin päällä tai smoothieissa tai puuroissa tai leivonnassa.)
Käsitykseni mukaan kuivaus on marjoillekin se kestävin säilöntämenetelmä. Kuivatut marjat menevät myös hyvin pieneen tilaan. En tosin itsekään osaa käyttää kuivattuja marjoja. Suosin hilloja. Umpiosäilötty hillo säilyy vuosia eikä kuluta sähköä enää keittämisen jälkeen (meillä keitetään tosin kaasulla). Vaiva on varsin pieni, mutta vaatiihan se toki enemmän kuin pakastimeen sullominen.
Sokeria en kyllä käytä ehkä puoliakaan siitä, mitä sokeripussin kyljessä lukee. Käsittääkseni umpiosäilöttyihin hilloihin ei säilyvyyden puolesta tarvitsisi lisätä sokeria lainkaan. Itse lisään jonkin verran.
 |
| Mustatorvisieniä, lampaankääpiä, kantarelleja, suppilovahveroita, herkkutatteja, mustavahakkaita. Voisi ne hyvin laittaa sekaisinkin, minä nyt laitoin erikseen. |
Sama koskee sieniä. Suosittelen kuivatusta! Kyllä minäkin jonkin verran myös pakastan niitä; jos vaikka olen iltalenkillä löytänyt pienen määrän kantarelleja, niin yleensä höyrytän ja pakastan ne. Mutta isommat määrät pääsevät kuivuriin. Tosin oikeastaan kuivurin käyttökin on turhaa sähkönkulutusta. Ilmankin pärjäisi, ellei sieniä sitten ole hirveitä määriä, kuten meillä usein on. Kuivurin etu kuitenkin on, että sitä ei tarvita kuin se kuivatushetki, kuivuttuaan sienet säilyvät pienessä tilassa vuosikymmeniä. Ja ovat käteviä käyttää!
Kuivata voisi vaikka huoneenlämmössä, saunan jälkilämmössä, patterin päällä, jääkaapin päällä... Ennen vanhaan sienet ripustettiin langassa kuivumaan.
Olen kirjoittanut näistä sähkönsäästöasioista aiemminkin. Tässä pari linkkiä vanhoihin kirjoituksiin, jos jaksat lukea enemmän. Jos et jaksa, hyppää yli ja jatka tätä päivitystä.
No niin, jatketaan. Tällä kertaa minulla on aika vähän kuvia. Olen tainnut kuvani käyttää jo muissa postauksissani. Pienten aasinsiltojen kautta jaan tässä muutaman viimeaikaisen kuvan.
Ei sujuisi Lassin harrastaminenkaan ilman sähköä. Hänhän soittaa useammassakin bändissä. Yläkuva on parin viikon takaa Hyvinkäältä, alla vähän aiemmin tänä kesänä ollut keikka täällä Lopella.
Kyseessä on bändi nimeltä I.N.K. Kaikki sen musiikki on sähköistä.
Minä sentään voisin kirjoittaa käsinkin jonkin aikaa. Mutta eipä nykykirjailijoista kukaan taida käsin kirjojaan loppuun saakka kirjoittaa. Kaikki kunnioitukseni entisajan kirjailijoille, jotka tekivät työnsä ilman tekstinkäsittelyohjelmia, sähköpostia ja Internet-hakuja.
Mutta oikeasti siitä ei ole kauhean kauan, kun näilläkin mailla elettiin kokonaan ilman sähköä. Kuvassa on pihassamme oleva mökki, jossa 1800-luvulla asui 11 lapsen äiti Serafia Walden. Hänen miehensä Gabriel kuoli suurina nälkävuosina 1860-luvulla, mutta Serafia eli tässä senkin jälkeen vielä kolmisenkymmentä vuotta. Siitä ei ole tietoa, montako lasta yhtaikaa tuossa mökissä on asunut. Tai no, voiko sanoa, että juuri tuossa mökissä: mökki oli tuolloin vain puolet tuosta. Etuosa on rakennettu ilmeisesti 1900-luvun puolella. Mökissä oli yksinkertaiset ikkunat ja ovet, keskellä mökkiä oli sauna, jonka lämmittäminen ilmeisesti auttoi selviytymään pahimmilla pakkasilla.
Tämä on Hunsalan työväentalo, joka on valmistunut vuonna 1912. Se on minulle tärkeä talo, järjestämme siellä erilaisia kulttuuritapahtumia. Mutta nykyisin siellä on sähköt, alkuvuosikymmeninä ei ollut. Koko rakennus on siis pystytetty ilman sähkövoimaa, mietipä sitä. En tiedä, millä alkuvuosien iltamia on valaistu. Kaasulampuilla?
Tänne Pilpalaan perustettiin ensimmäinen sähkölaitos vuonna 1929. Pilpalan Sähkö tuotti virtaa pienelle alueelle tässä kylän keskustassa. Kun isolla tilalla puitiin, piti lähitalon lamput sammuttaa, jottei kuormitusta tullut kerralla liikaa. Sitä ennen oli todellakin tultu toimeen kokonaan ilman sähköä! Sitä sietää miettiä.
Nyt palaan oikeasti otsikon aiheeseen. Hoksasin, että ajatusta päivästä ilman sähköä onkin mielenkiintoista pohtia. Millainen se olisi? Ehkä mietin ainakin ensin kesäistä päivää eli päivää, jolloin ei tarvitse miettiä lämmitystä. (Ja meillähän siis on se aggregaatti, mutta jätän nyt sen huomiotta tässä.)
Aamukahvi pitäisi keittää liedellä. Meillä on kaasuliesi, joten varsinaista ongelmaa se ei toisi. 1970-luvun kahvisuppilo olisi tarpeen, eiköhän meiltä sellainen löydy. Murukahvi on toinen vaihtoehto. (Itse asiassa murukahvin käyttö on muutenkin aika järkevää, ei tule hävikkiä.) Maitoa kahviin pitäisi saada, mutta jääkaappihan ei toimisi. Olisiko maito jo pilaantunut?
Patteriradio pitäisi jokaisella olla. Toimiikohan tuo meidän vielä? Se pitäisi tarkastaa.
Kännykkää ei tietenkään voisi käyttää, eli yksi olennainen osa aamuani puuttuisi. Hesari kai sentään olisi, olisiko?
Valaistus ei kesäaikaan olisi ongelma, mutta suurimman osan vuodesta olisi. Kynttilänvalossa olisi ikävä lukea. Pitäisi ehkä olla jokin öljylamppu.
Pakasteita ei sitten olisi. Tässä tietysti pitäisi päättää, ajatellaanko sähköttömyyden olevan vain yhden päivän mittainen ja olisiko siis sähköä ollut edellisenä päivänä tai ylipäänsä. Se on aika ratkaisevaa. Yhden päivän sähköttömyys ei vielä vaikuttaisi pakasteisiin juurikaan, mutta jos ei pakastinta olisi ollenkaan, asia olisi toinen. Meillä on kellarissa aika paljon ruokaa, mutta esimerkiksi jäätelö pitäisi tehdä itse. Kuivaruoat olisivat kunniassaan.
Entäs kulkeminen? Hmm. No, olisi ihanan rauhallista, moottoripyörien kaasutusta ja pärinää ei tarvitsisi kuunnella. Mutta millä lähtisimme itse liikkeelle? Olisiko autoja ja polttoainetta? Polkupyöriä meillä on, mutta kovin kauas ei niillä jaksaisi polkea. Kauppaankin poljettavaa kertyisi runsaat 30 kilometriä.
Peseytyminen ei olisi ongelma. Asumme niemessä, joessa voi uida ja peseytyä ja sauna lämpiää puilla. Hampaat pitäisi harjata ihan perinteisellä harjalla. Juomavesi, hmm. Vesikanisteri kellariin on ihan ehdoton.
Meillä on kompostoiva sisävessa, mutta sen tuuletin käyttää pieniä määriä sähköä. Taitaisimme siis sulkea sisähuussin ja siirtyä ulkohuussin käyttöön. Myös kasvihuoneen maalämpöjärjestelmä käyttää hieman sähköä.
Tietokoneen puute olisi iso muutos elämään. Pienempi juttu olisi imurin tai höyrypesurin puuttuminen. Lassi soittelisi akustista kitaraa tai bassoa ilman vahvistinta. Minä kirjoittaisin käsin. Yhteyksiä muuhun maailmaan ei juuri olisi, puhelimethan eivät toimisi. (Meidän kylälle on muuten juuri saatu kyläpuhelin. Huikean hieno asia, kiitos siitä kirkkoherran aloitteellisuudelle.)
Sitten olisi edessä ilta ilman televisiota. Kirja kouraan tai pelaamaan pelejä kynttilänvalossa Lassin kanssa. Niinhän toimimme silloin Tapani-myrskyn aikaankin.
Tähän kohtaan onkin hyvä liittää Tsajut-blogin Sadun muokkaama varautumisen tarkistuslista. Tärkeää asiaa! Oletko muistanut huolehtia kaikista listan kohdista? Kiitos, Satu, listasta!
***
Entäs tämän kuukauden toinen aihe, omavarainen eläintenhoito? Se onkin vähän arka aihe. Äkkiseltään on vaikea keksiä entisaikojen omavaraisesta eläintenpidosta sellaisia asioita, joita kannattaisi tai olisi eettistä kopioida nykyaikaan. No, ehkä se, että eläimet saivat ainakin kesäaikaan kulkea vapaammin ja hakea siten ruokansa luonnosta. Mutta harvassa paikassa se enää onnistuisi. Toki laidunnus on kannatettavaa, mutta ihan vapaana eivät voi kulkea kuin porot pohjoisessa. No, jossain saaressa toki! Lampaiden saarilaidunnus onkin hyvä käytäntö.
Moni kotieläimenä pidetty laji ei ole alun perin kehittynyt tänne pohjoisen kylmiin talviin. Siksi esimerkiksi kanoja ei pitäisi ottaa, ellei ole mahdollisuutta lämmitettyihin tiloihin talvella. Ei sittenkään, vaikka sellainen ennen vanhaan oli tapana. Se olikin yksi syy siihen, että luovuin kanojenpidosta muutama vuosi sitten. Sähkön hinta nousi, ja kanojen määrä oli laskenut vähiin - jostain syystä ne eivät viimeisenä kesänä hautoneet uusia tipuja - joten luovuin viimeisistä ennen talven tuloa. Ne pääsivät täydentämään toista parvea, joka ilman niitä olisi niinikään ollut turhan pieni talven sähkölämmityksiin.
Olen kuitenkin aiemmin kirjoittanut päivityksiä, jotka ovat liittyneet omavaraisuuden ja eläinten pidon yhdistämiseen. Laitan tähän linkkejä muutamiin. Ensimmäisessä kerrotaan itse tehdystä koiranremmistä, toisessa kanojen ruokinnasta ja kolmannessa luonnonlintujen ruokinnasta. Käyhän lukemassa tai katsomassa ainakin kuvat!
Erittäin hyvää pohdintaa. Tuo ruuan säilöminen on kyllä tärkeä pointti. Itse ihmettelen sitä miksi monet säilövät mehuja ja sieniä pelkästään pakastimeen. Meillä juodaan paljon mehua joten mikään määrä pakastimia ei sellaiseen määrään mehua riitä. Koenkin sen tilan ja rahan haaskauksena pakastaa mehuja, koska pakastinta tarvitaan muuhun käyttöön. Pakastetut sienet taas eivät meillä tule käytettyä. Olen sitä joskus kokeillut ja sienet jäivät käyttämättä. Jatkan siis sienten suhteen tutulla vanhalla menetelmällä, käyttö tuoreena tai kuivattuna.
VastaaPoistaYksi minkä unohdin omasta postauksesta on pyykinpesu. Koska vedenkäyttöä ei suositella, eikä meidän oma pihakaivo ole käyttökunnossa, pyykit jäisivät pesemättä. Itselläni on sentään melko paljon vaatetta olemassa, joten ihan likaisissa ei tarvitsisi kulkea, mutta puolison vaatevarasto on minimaalinen, joten ikävä pesukonetta tulisi melko pian.
Aivan! Mehujen pakastus on älytöntä. Eikä sienten maku välttämättä säily parhaiten pakastettuna, kuten usein kuulee väitettävän. Pyykinpesun unohdin minäkin, harrastan kai sitä niin vähän 😇 Mutta saunassahan se toki onnistuisi.
PoistaMuistin juuri, että kanat pakkasella liittyvät tärkeällä tavalla ensimmäiseen romaanini Lähteen rannalla elämä. Oletko lukenut sen? Sen voi lainata kirjastosta tai kuunnella äänikirjana (tai voihan sen tietysti myös ostaa omaksi).
VastaaPoista