Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

”Yksinäinen ritari kosken rannalla” eli Pilpalan Paroni

Kuva
Elettiin 1950-luvun loppua. Lehti-ilmoitus kiinnitti vasta eronneen Katarina von Essen-Liliuksen huomion, ja hän vastasi siihen. Ilmoituksessa Yksinäinen ritari kosken rannalla etsi elämälleen sulostuttajaa.  Katarina oli pappisperheen kaunis tytär Pohjanmaalta, Sven pitkä ja tyylikäs herrasmies Helsingistä. Elokuussa 1960 Sven Edvin Leppänen ja Katarina vihittiin, ja Katarina muutti asumaan Sinerväkoskelle, nykyiseen Solstrandiin. Sven Leppäselle avioliitto oli kolmas, Katarinalle toinen. Parveke (oikeammin sanottuna altaani), jolla Sven Edvin soitti gramofoniaan niin, että ajan iskelmät kaikuivat halki kylän.  Sven Edvin oli ollut viinaan menevä lakiasiainhoitaja Helsingistä. Saatuaan lääkäriltä ”kuolemantuomion” eli arvion, että hän ei tule elämään enää kauan keuhkojensa vuoksi, hän jätti Helsingin ja osti Pilpalasta Sinerväkosken talon ja määräalan Sinerväniemen tilasta vuonna 1956. Kun kaunis Katarina löytyi, hän teki raittiuslupauksen, ”jos vain Katarina hänet ottaa”. Raitt

Kanala on kalkittu

Kuva
Helsinkiläinen ystäväni ilmoittautui vapaaehtoiseksi kanalan siivoajaksi. Ahh! Hän halusi kuulemma kokea senkin kerran elämässään. Kunpa hän haluaisi kokea sen toistekin!  Kanalamme on Serafia-muorin mökin saunassa, ja sen vuosisiivoukseen kuuluu myös entisen keittiön ja perähuoneen siivous. Hommaa siis riittää. Keittiössä on puutarhanhoitotarvikkeet ja perähuoneessa kanojen ruoat.  Meitä oli kolme naista, joten tällä kertaa urakkaan ei kuulunutkaan koko päivää. Nyt kanala on siivottu ja kalkittu ja siellä on uudet puhtaat oljet ja pesäheinät.  Serafian keittiö on nyt puutarhavaja. Tavaraa kertyy enemmän kuin mahtuisi, joten ihan siistiltä siellä ei koskaan näytä.  Ruokatynnyrit ovat Serafian makuuhuoneessa järjestyksessä. Talvella huoneessa on säilytyksessä muutakin, joten pari päivää sitten siellä ei näyttänyt vielä näin tyhjältä. Pihakeinukin odottaa nyt rannassa, josko joku osaisi ja jaksaisi koota sen. Serafian keittiö. Tässä asui 1800-luvulla 11 lasta synnyttä

Valkoisten kukkien aika - ja vähän keltaistenkin

Kuva
 On taas valkeiden kukkien aika. Metsissä näkyy paikoin valkovuokonvalkoista lähes yhtä paljon kuin ihanaa kevään vihreää. Pihassakin on monia valkokukkaisia kasveja kukassa.  Sammalleimukin alkaa juuri kukkia violetein ja myös valkoisin kukin, mutta nyt keskityn vain luonnonvaraisesti kasvaviin, itse paikkansa valinneisiin.  Tuon keskimmäisen nimeä en nyt saa päähäni. Tunnistatko sinä sen? Tuosta kuvasta tunnistaminen vaatii todellista kasvituntemusta, kun vain kukat näkyvät. Mutta ajankohta kertoo paljon.   Ja sitten niitä keltaisia! Keltavuokkoa en ole täällä meillä nähnyt koskaan ennen, enkä kylläkään koko Lopella. Varmasti niitä on muuallakin. Itse olen nähnyt niitä muistaakseni vain Ahvenanmaalla. Todella kaunis se on! Rentukat alkavat olla parhaimmillaan. Niitä on alhaalla joen varressa paljon. Nyt lähden ihailemaan niitä. Lassi laittaa meille kala-aterian ja aion juoda oluen. Aamulla ahersin perunapellon muokkauksessa - tosin tässä on jo ollut useita tunteja aikaa levätä ja kui

Pientä, yksityistä ja henkilökohtaista

Kuva
Tänä keväänä olen tehnyt kolme anomusta. Niiden teko oli aika iso urakka, ja jännitän vastauksia. Tosin olen melko varma, ettei myönteisiä vastauksia tule. Jännitän silti, vaikkei kyse ole edes itsestäni. Itse en ole pyrkimässä mihinkään. Jos tai kun kieltävä vastaus tulee, minun ei pitäisi ottaa sitä henkilökohtaisesti. Luullakseni otan kuitenkin.  Kun mietin sitä, hoksasin, että olen aika harvoin uskaltanut mihinkään hakeakaan, koska olen pelännyt torjutuksi tulemista. Paitsi kerran erehdyin - kovin ajankohtaisessa asiassa. Suostuin siis kuntavaaliehdokkaaksi. Tarkoitus oli mennä vain listantäytteeksi hankkimaan muutama ylimääräinen ääni. Tulos oli suuri yllätys: jouduin kunnanvaltuutetuksi. Ja vielä ainoaksi ryhmässäni, valitsematta jäivät vanhat konkarit. Neljä vuotta yksin valtuutettuna; ei, ei ollut hauskaa. Tosin opin noina neljänä vuonna valtavasti, ja olihan se kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen kokemus.  Toista kertaa en kuitenkaan tee samaa virhettä. Ei minusta ole poliitikoks

Illan rauhaa

Kuva
Tänään on ollut rauhallinen päivä. Olemme saaneet tehtyä kylvöhommia. Nyt nautitaan illasta television ääressä. Olen katsonut kaksi osaa erinomaisesta Pala sydämestä -sarjasta.  Tosiasiassa teen tämän postaukset vain siksi, että kokeilen miten tämä sujuu kännykällä. Ei tässä mitään asiaa ole.  Hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Kukkapenkkikritiikkiä

Kuva
  Rakastan kukkia. Mutta taidan sittenkin rakastaa enemmän vihreitä kasveja. Suosin kukka-asetelmissakin luonnonkukkia, mutta ovathan jalostetut puutarhakukat tietysti helpompia ja usein kestävämpiäkin maljakossa. Keskimmäisessa kimpussa on puutarhakasveja, reunimmaisissa luonnonkukkia ja viljaa.  Meillä on suhteellisen suuri puutarha, josta isossa osassa kasvaa kukkia. Vuosi vuodelta tunnen itseni yhä enemmän typeräksi kitkiessäni kukkapenkkejä. Millä perusteella nypin pois luontaisesti paikalla kasvavat kotimaiset kasvit ja jätän siihen muualta tuodut (joiden odotan sitten kukkivan pienen hetken jossain vaiheessa kesää)? Yksi kauneimmista kukista on mansikka. Nämä ovat ukkomansikoita. Luin äsken kalenteristani, että viime vuonna tähän aikaan ahomansikka jo kukki meidän pihassa. Nurmikkoa en olekaan leikannut koskaan. Tasainen nurmikko ei vastaa kauneusihanteitani ollenkaan, ja nurmikon leikkuu tuntuu lähes yhtä turhalta kuin lehtien puhaltaminen. Mieluummin katselen sammalta, varvikk

Vappubrunssilla Yli-Myllyllä

Kuva
Vapunpäivän retki Yli-Myllyn suojelualueelle on meille jo perinne. Matka ei ole pitkä, ja Yli-Myllyllä on syytä käydä muutenkin näin alkukeväästä katsomassa, miten paikat ovat selvinneet talvesta.  Yli-Myllyn harjun rinteessä eläinten polut risteävät.  Rakennukset ovat jälleen vuotta vanhempia ja rähjääntyneempiä, mutta pystyssä ne ovat pysyneet. Nautimme eväämme perinteisesti yläpihalla. Viime vuosina olemme vappuisin tavanneet Yli-Myllyllä muitakin kulkijoita. Tänä vuonna tapasimme riihimäkeläisnaisen, joka oli osannut tulla paikalle Luonnonperintösäätiön nettitietojen perusteella. Häntä kiinnosti erityisesti kääpien valokuvaaminen, mutta kerroin hänelle myös paikan historiasta ja esittelin Höyläkoppelin niityn, Koirajoen ja vanhan myllyn ja lähteen paikat sekä mäyrien asuinsijat rinteessä.  Tuo tapaamamme nainen oli huolissaan, koska oli tullessaan nähnyt jonkin mönkijällä hakevan puita alueelta. Kyseessä on suojelualue, jolta ei tietenkään saa viedä mitään pois, etenkään lahoavaa p