Toukokuu (kuvablogi)

Toukokuu on kukkien ihmeitä täynnään. 

Myös mennyt vuosi näkyy. 

Peppi viihtyy ulkona vaijerissa. Irti sitä ei voi päästää. 

Lauantaina vietettiin kirppispäivää

Kirppikset ovat kivoja. Parasta on, ettei koskaan tiedä, mitä sattuu löytämään.

Eilen täällä meidän kunnassa vietettiin toista kirppiskiertuepäivää. Idea on sama kuin Siivouspäivissä: kuka tahansa voi perustaa kirppiksen omalle pihalleen tai mihin vain tahtoo, ja markkinointia hoidetaan keskitetysti. Lopella oli 41 kohdetta, joista monissa oli useampia myyjiä. 

Timo Heinonen oli jaksanut tämän tapahtuman organisoida, kiitos siitä hänelle! On siinä aika iso työ kuitenkin koota kaikki tiedot yhteen ja jakaa niitä. Kukin myyjä tietysti itse vastasi omista pisteistään ja siitä, mitä asiasta ilmoittelee. Moni oli lyönyt hynttyyt yhteen naapurin tai muun kyläläisen kanssa, mikä oli tietysti meille kiertäjille hauskaa. 

Siskoni ja ystävättäreni tulivat Helsingistä mukaan kiertämään kohteita minun kanssani. Meillä oli oikein hauska päivä! Oikeastaan odotin löytäväni 1950-luvun huonekaluja, esimerkiksi jonkin hyllyn, mutta sellaista ei tapahtunut. Mitä sitten löysin? Tässä lista:

Kahdet korvakorut (yläkuvassa)

Kaksi cd-levyä

Kolme laadukasta miesten paitaa Lassille

Hyväkuntoinen musta fleece itselle

Yksi pieni kulho

Pieni sinivalkoinen kukkamaljakko (sellaisia tarvitsen aina!)

Kaksi erinomaista, laadukasta kattilaa

Ystävättäreni löysi kaksi muovipallia kasvimaahommiin ja marjanpoimintaan. Siskoni osti kuulokkeet.

Olikohan siinä kaikki? No, kahvi ja kaksi korvapuustia. 

Kauimmaiset kohteet jätimme käymättä, mutta kiersimme Hunsalan ja Pilpalan lisäksi Läyliäisten, Sajaniemen ja kirkonkylän paikoissa. Pöytiä ja myyjiä kertyi yli kolmekymmentä.

Olipa hauska päivä!

Kotona Lassi laittoi meille ruokaa vanhalla grillipaikalla rannassa. 

Peppikin viihtyi meidän kanssa. Se söi lähinnä muurahaisia. Luna-koiralla oli aikoinaan sama tapa, mutta Lunaa ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. 

Toivottavasti hesalaiskamut tulevat pian taas! (Kuviin he eivät tahdo, joten siksi rajaus vain Lassiin.)

Kari Meri on Lopen opiston vuoden 2024 opiskelija

Jihuu! Kari palkittiin!

Kuvassa keskellä tuulettaa Kari Meri, joka palkittiin viime viikolla Lopen opiston vuoden 2024 opistolaisena. Olen iloinen! Se vain harmittaa, ettei koko ryhmää voitu palkita. 

(Oikeasti kuvassa ei vielä palkinnosta tiedetty mitään, vaan leikitään huhtikuisella englannin tunnilla. Ja Kari ei sentään ollut ainut palkittava, toinen tuli jostain muusta ryhmästä.)

Englannin alkeisryhmäni on ollut ihan huippuporukka. Jokainen heistä olisi ansainnut tulla palkituksi vuoden opistolaisena. Itse asiassa ehdotinkin heitä kaikkia... Mutta Karia puolsi se, että hän on eläkeikäinen mies. Miesopiskelijoita jostain kumman syystä on opistoissa vähän. Tosin tässä ryhmässä heitä oli kaksi. 

Ryhmä on ollut mahtavan innostuva, kuten kuvista näkyy. He ovat olleet valmiita ihan kaikkeen: hiljaiseen puurtamiseen, aktiiviseen keskusteluun tai hilpeään heittäytymiseen peleissä, leikeissä ja muissa aktiviteeteissa. Ja kehitys kielitaidossa on ollut ihan huikea! Osalla sitä kielitaitoa oli oikeasti jo valmiina, se vain piti löytää epävarmuuden ja epäuskon alta. Ja löytyihän se! 

Kari Meri oli muiden tapaan ahkerasti läsnä tunneilla. Tietysti esteitä aina voi tulla: Karilla oli matkoja ja muutamilla muilla työesteitä tai sairastelua. Silloin he ilmoittivat poissaolosta etukäteen ja pyysivät kotiin tehtäviä, jotka he aina ahkerasti tekivät. 

Joulun aikaan kuitenkin päätin, etten enää jatka ensi vuonna. Päätös oli kurja, mutta onneksi ryhmälle löytyi sittenkin uusi opettaja, eli ryhmä voi jatkaa ensi syksynä. Itse tarjoan ensi vuoteen vain pientä lyhytkurssia, Fun Clubia, joita olen tarjonnut jo monena vuotena. Tai kahtena vuonnahan nämä suullisen englannin hauskanpitokurssit olivat ihan koko vuoden kursseja, mutta korona-aika sitten vähän lässähdytti sen. Hauskanpito etäyhteydellä ei ole ihan sama kuin aidosti lähekkäin... 

Oli ihana kuulla, että ryhmä olisi halunnut minun jatkavan. Mutta en hetkeäkään epäile, etteivätkö he jatkaisi yhtä innostuneina ja avoimin mielin uudenkin opettajan johdolla. Minä tässä olen se menettäjä, kun menetän heidän seuransa ja tiistaiset englannin tunnit, jotka mukavasti rytmittivät viikkoja. 

Simon says: Wave goodbye! 

Lasten ilo saa Arja Niemen jaksamaan

Hunsalalainen Arja Niemi vastaanottaa äitienpäivänä Helsingissä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.

Marika Tudeer

(Juttu on julkaistu Lopen lehdessä 8.5.2024) 

Tasavallan presidentti myöntää vuosittain ansioituneille äideille kunniamerkkejä. Tänä vuonna yksi heistä on Hunsalassa asuva Arja Niemi, jolle ansiomerkkiä esitti kyläyhdistys Pilpalan kylät ry. Kunniamerkin voi saada esimerkillisestä kasvatustyöstä 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Lasten lukumäärä ei ratkaise.

Arja Niemi on ansiomerkistään iloisesti yllättynyt. Juhlaan hän matkustaa jo edellisenä päivänä ja pakkaa mukaansa omalta äidiltään perimänsä kansallispuvun. Kun vielä tyttäret tulevat mukaan juhlaan ja poika toimii kuskina, on lähes koko lähipiiri mukana juhlimassa Arjaa. Palkittavia on kaikkiaan 39. 

Arjan ansiot kasvattajana ovat kohdistuneet sekä omiin lapsiin, hoitolapsiin että vapaaehtoistyössä muihin lapsiin. Omia lapsia hänellä on elossa kolme.

- Olen seitsemän lapseni sydämenlyönnit nähnyt, viittä olen paijannut ja kolmen kanssa elänyt, Arja sanoo.

Esikoinen Juho syntyi vuonna 1984 ja Maria seuraavana vuonna. Seuraavaa eloon jäävää piti odotella lähes yhdeksän vuotta; Anniina syntyi 1994. Arjalle oli aina selvää, että hän halusi hoitaa lapsensa itse kotona. Vain Arjan muutaman sairaalassaolokuukauden ajan Juho ja Maria olivat iltapäivähoidossa koulupäivien jälkeen.

Arjan perhe-elämää varjosti usea keskenmeno ja kahden elävänä syntyneen lapsen menetys. Näistä menetyksistä ja suruista huolimatta Arja onnistui kotona säilyttämään arjen rutiinit ja myönteisen ilmapiirin. Samalla hän esimerkillään opetti muitakin kohtaamaan elämän tuomat vaikeudet.

Arjan lasten mukaan kotona on ollut hyväksyvä ja rakkaudellinen ilmapiiri, jossa on avoimesti puhuttu kaikesta tuomitsematta ketään. Ihmisten keskinäinen tasa-arvo on Arjalle ollut aina vahva periaate kasvattajana. Kaikkia kohdellaan samoin riippumatta ammatista, asemasta tai ominaisuuksista.

Arjalla on maatalousteknikon koulutus, mutta siinä työssä hän ei varsinaisesti ole koskaan toiminut. Hän ryhtyi seurakunnan ”kerhotädiksi” ja vuonna 1980 hän valmistui lastenohjaajaksi. Lasten synnyttyä hän jäi kotiin, ja Anniinan ollessa kolmivuotias hän aloitti perhepäivähoitajana. 20 vuoden työrupeaman jälkeen hän jäi eläkkeelle, mutta jatkaa omien lastenlastensa hoitajana sekä vapaaehtoistyössä partiossa ja seurakunnalla.

- Omat ja vieraat lapset elivät samaa elämää täällä. Minä olin päivä-äiti. Nyt olen ollut varamummo jo usealle ikäluokalle. Ja Pirjetan partion sudenpennuissa on lapsia muiltakin kyliltä kuin täältä Pilpalasta, Arja Niemi sanoo. Hän käy myös säännöllisesti seurakunnan kerhoissa vetäjänä – ilman palkkaa.

Arjan kotiin ovat aina olleet tervetulleita niin sukulaislapset kuin muutkin. Hänelle tärkeitä arvoja ovat luonto, perinteet ja kristillisyys, ja ne ovat näkyneet hänen kasvatustyössään. Sykähdyttävimpiä hetkiä hänelle kasvattajana on ollut, kun hänen polvistuessaan kirkossa ehtoolliselle kummallakin puolella oli vieressä entinen hoitolapsi, nyt jo aikuinen mies.

Arja on helposti innostuva ja aktiivinen. Haastattelua edeltävän yön hän vietti Lopen vanhan kirkon mäellä vahtien elokuvaryhmän kalusteita ja tienaten siten rahaa partiolle. Kyläyhdistyksen tapahtumissa hän uurastaa yleensä keittiöpuolella ja seurakunnan luottamustoimissa hän on ollut pitkään. On hänet toki toimistaan palkittu aiemminkin: kotona on ansiomerkit Martoilta ja seurakunnalta. Partiolta niitä on tullut useitakin, huippuna Pohjantähti-solki, joka on aatemerkki sitoutumisesta partion arvoihin. Valtiolliselta taholta myönnettävä äitienpäivämitali on silti selvästi tervetullut.

- Huhtikuun lopulla tuli iso kirjekuori MLL:ltä. Ihmettelin, mitä ne tähän aikaan joulukalenteria lähettää, mutta myöhemmin avasin kuoren ja eihän se mikään joulukalenteri ollutkaan. On iso kunnia päästä Valtioneuvoston juhlahuoneistoon palkittavaksi, Arja myöntää tyytyväisenä.   

Ansiomerkkihakemuksen perusteluissa kerrotaan, että Arja on pyyteettömästi auttanut kaikessa missä voi ja sitoutunut omalla vapaa-ajallaan kantamaan vastuuta koko kylän elinvoimaisuudesta. Esimerkillään hän on kannustanut muitakin toimimaan oman yhteisön hyväksi ja on pelottomasti tarttunut myös epäkohtiin. Arja on helposti lähestyttävä ja hänellä on kyky huomata apua tarvitsevat.

- Minä vain innostun aina kaikkeen. Se on sellainen uteliaisuus elämää kohtaan, joka saa toimimaan. Ja hymy lapsen kasvoilla saa jaksamaan ja jatkamaan, Arja Niemi sanoo.

Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen erilaisissa järjestöissä.

Kunniamerkkien jaossa pyritään tasapuolisuuteen niin äitien asuinpaikkojen ja iän kuin esimerkiksi kieli- ja ammattialojenkin suhteen. Ammattikasvattajille merkkiä ei myönnetä. Palkitsemisprosessi kulkee monen vaiheen kautta: esitykset käsittelee ensin aluehallintovirasto, jonka esitysten perusteella sosiaali- ja terveysministeriö tekee esityksen ritarikunnille. Lopullisen myöntämisen suorittaa Tasavallan Presidentti. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kuvatekstit: 

Äitienpäivänä palkittava Arja Niemi sanoo, että hänellä on aina mennyt hyvin kaikkien lasten kanssa. Hän on hoitanut niin omia kuin vieraita, useimmiten palkatta.

Arja Niemen luokse kaikki lapset ovat olleet aina tervetulleita. Arjalla on riittänyt aikaa myös vanhusten kerhoille, seurakuntatyölle ja kyläyhdistykselle.

 

 

Suuntana omavaraisuus toukokuu 2024: sää ja ilmasto

 

Yksi somen rasittavuuksista on lukea niitä ainaisia vitsikkäitä kommentteja siitä, miten ilmaston lämpeneminen on peruttu, kun tulee pakkanen tai lunta. Ei ole. Ilmastonmuutos on totista totta ja yksi suurimpia uhkia meille ihan kaikille. Ilmaston lämpeneminen ei ole meille pohjoisen ihmisillekään minkäänlainen aihe iloon, vaikka se nopeasti ajatellen voisi helpottaa kasvien kasvattamista. 

Annetaan näiden perusasioiden kuitenkin nyt olla. Niistä voi hyvin lukea netistä, jos on tähän asti välttynyt faktatiedoilta. Muistetaan vain, että sää ja ilmasto ovat eri asioita, ja sään ääri-ilmiöt ja kummallisuudet nimenomaan liittyvät siihen ilmastonmuutokseen - ei siis pelkästään säiden lämpeneminen. Helppotajuista lisätietoa vaikkapa täältä: Ilmasto ja sää 

Kuukausittaisen omavaraistelijoiden yhteisbloggauksen aihe on siis ilmaston ja säiden ja niiden muuttumisen vaikutus, mutta ihan henkilökohtaiselta ja paikalliselta kannalta. On tarkoitus kuvailla, miten oman paikkakunnan ilmasto ja pihan mikroilmasto vaikuttavat omavaraisteluun ja miten itse kukin on varautunut säiden vaihteluihin.

Nämä asiat on meidän tilan osalta nopeasti kerrottu - onneksi, sillä en nyt ehtisi ja jaksaisi pitkään tähän paneutuakaan. 

Meillä on onni elää ja kasvattaa ruokamme täällä Solstrandissa, joka nimensä mukaisesti on aurinkoinen paikka. Kevät tulee meille varhain. Usein hämmästelen, kun somessa ihastellaan vaikkapa ensimmäisiä vuokkoja, jotka meillä ovat kukkineet päiväkausia, tai maan vihertymistä vaiheessa, jossa me olemme syöneet villivihanneksia jo pitkään ja vieneet kanoille ulkoa vihreää jo vieläkin pidempään. 

Nokkosta, vuohenputkea ja ruohosipulia on nytkin syöty jo jonkin aikaa. 

Ne ovat hyviä pieninä, mutta vastoin usein kuultuja väitteitä ne ovat mainioita myöhemminkin kesällä. 

Tämä kuva sentään on viimevuotinen. 

Leskenlehtiä näkyy jo pihassa, mutta ei voikukkia. Kerkkienkään aika ei ole vielä. 

Niin, meidän viljelyhommissa ilmastonmuutosta ei ole juurikaan otettu huomioon. Yksi syy on ainakin meidän ikämme: tuskin enää hirveän monta vuotta tai ainakaan vuosikymmentä mitään kasvatamme. 

Ilmastonmuutoksen ehkäisyn sentään otamme huomioon jokapäiväisessä elämässämme. Yritämme kuluttaa kaikkea mahdollisimman vähän, etenkin sähköä. Talossa on maalämpö mutta niin on kasvihuoneessakin. Kasvihuoneen käyttöaika alkaa melko varhain keväällä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn maalämpösysteemin ansiosta. Valitettavasti en ole vieläkään saanut kirjoitettua kunnollista kuvausta tuosta järjestelmästä, vaikka se on ollut meillä jo pari vuotta. En ole unohtanut, kyllä se tulee. 

Solstrandin mikroilmastoa parantaa myös vesistö. Asumme niemellä, eli vettä on lähes joka puolella. Se helpottaa tietysti myös viljelyä eli kastelua.

Tuulet ovat kyllä lisääntyneet. Ja epäilemättä taudit ja tuholaiset, vaikkei tilanne mitenkään paha vielä olekaan. Onneksi. Ehkä me ehdimme alta pois ennen kuin pahat vaikutukset alkavat näkyä. 

Eilen vietimme kauden ensimmäistä Sillankorva-iltaa eli söimme joen rannassa. Ulkona olemme syöneet jo aiemminkin, mutta emme tällä paikalla. Tuuli oli jälleen aika kova - itse asiassa tuulen takia Sillankorva-iltamme ovat vähentyneet viime vuosina. Ehkä siirrymme takaisin vanhalle grillipaikalle. 

Omavaraisuudesta ei tässä illallisrssa ollut kyse. Tähän aikaan vuodesta vain sipuli, peruna ja ruohosipuli olivat omaa tuotantoa, kaksi ensimmäistä viime syksyltä, ruohosipuli sentään tuoretta. Kaikki muu oli kaupasta. 
***

Tämä siis on nyt panokseni tämän kuukauden omavaraisbloggailuun. Käy lukemassa muiden päivityksiä, he ovat varmaan ehtineet ja jaksaneet paneutua aiheeseen perusteellisemmin ja paremmin! Alla suorat linkit niihin. 

Bloggailijajoukkoamme paimentavat  Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/toukokuu2024/

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/04/suuntanaomavaraisuus-5-2024.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2024-saa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/05/haasteena-pitkat-sateettomat-jaksot.html

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/05/matkalla.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-5/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18343

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/05/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-5-on.html

Kasvuvyöhyke 6

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/05/05/touko-24-tunne-kasvimaasi/

Vappu 2024

Vappu on taas ohi!

Tämänvuotisesta vapustamme ei puuttunut muuta kuin meteli ja ihmisjoukot. 

Hyvä niin. 

Istuimme kaksin rannassa koirien kanssa.

Lassi teki Järki-Särki-pitsaa ja peurapitsaa. Lisänä oli perunasalaattia.

Perunasalaattiin tuli perunoiden lisäksi punasipulia, ruohosipulia, valkosipulia, etikkasäilöttyjä voikukannuppuja ja kurkkusalaattia. Kastikkeena oli valmis majoneesi, joka olikin ainut ainesosa, joka ei ollut itse omalla tilalla kasvatettu ja valmistettu. 

Juomana oli mietoa kuohuviiniä. 

Ai niin, toki työväenlaulut puuttuivat myös. Vähän niitä itse lauloimme, ihan vähän. 

Vapunpäivänä kävimme perinteisellä piknikillä Yli-Myllyllä.

Yli-Myllyn vapunpäiväkäyntiin kuuluu metsäkävelyn lisäksi eväsbrunssi ja pikkupullo kuohuviiniä.

Minun ylioppilaslakkini on mitä ilmeisimmin jossain vaiheessa vaihtunut jonkun muun kanssa. 

Tämä on nimittäin liian pieni, enkä varmasti ole aikoinaan ostanut liian pientä lakkia. 

Aika hankalaa, mutta lakkia käytetään vain kerran - tai kaksi - vuodessa, joten yritän kestää.

Lakin muuten osti minulle Kennelliiton työkaverini Iris. Tarkoitukseni oli lainata joltakulta lakkia lakkiaisiin, mutta Iris sanoi, että kyllä sinulla pitää olla oma ja lupasi maksaa sen. No, minä vastaavasti ostin hänelle kengät. Tuolloin oli tavallista ajatella, että ylioppilaslakki on eriarvoisuuden ilmentymä, eikä sellaista tarvittaisi. En kyllä oikeasti osaa ajatella, että lakkia kantamalla jotenkin korostaisi arvoaan. Aiemmin olikin niin, että vain harvalla oli mahdollisuus mennä lukioon saati yliopistoon. Itse olin ollut 8 vuotta kokopäivätöissä Kennelliitossa ennen kuin menin iltaoppikouluun ja iltalukioon ja siitä sitten yliopistoihin. Ensin opiskelin yliopistossakin työn ohessa, mutta onneksi tuohon aikaan oli  mahdollisuus aikuisopintotukeen ja saatoin vaihtaa kokopäiväopiskelijaksi Oulun yliopistoon. 

Ensinhän minusta piti tulla sosiaalityöntekijä, siihen ei olisi tarvinnut ylioppilastutkintoa. 

Mutta opiskelu imaisi mukaansa, jatkoin lukioon ja siitä sitten suomen kielen laitokselle. 

En sitten jäänyt toimittajaksikaan vaan keksin, että opettajan työ on maailman tärkeintä työtä. 

En ole siitäkään enää ihan varma. Nykyisin minä sitten vain itsekkäästi kirjoittelen mitä huvittaa. 

Uusi kirja on jo hahmottunut päässä. 

Nämä blogilöpinät vievät aikaa sen kirjoittamiselta ja puutarhatyötkin houkuttavat. 

Onneksi ei ole mikään kiire. Ei minulla eikä kirjalla.