Pilkkeitä Pilpalasta

  Ylläoleva on klikkiotsikko. Totta kuitenkin on, että vietin perjantai-iltaa sellaisen ystäväni seurassa, jolla on todettu koronavirustartunta. Sairas hän olikin, ja poistui seurasta ennen meitä muita. Ymmärsimme väsymyksen ja voimattomuuden. Mutta en siltikään ole altistunut. En ole karanteenissa, vaan aion ensi viikolla palata normaalisti talvilomalta töihin.  Selitys on tietysti näissä mahtavissa nykyajan yhteydenpitovälineissä. Millaista olisikaan tämä aika ilman internetiä? Mitä jos ei olisi Facebookia, WhatsAppia, sähköpostia, Messengeriä? Espanjantaudin aikaan ihmisillä ei ollut edes puhelimia! Mutta nyt. Nyt meillä on kaikki nuo ja sen lisäksi vielä esimerkiksi Meet, Teams, Jitsi, Zoom... Kaikki ovat olleet kovassa käytössä etätyötä tehdessä. Minäkin olen marraskuusta asti hoitanut osan töistäni etäyhteyksin.  Mutta nyt ei ollut kyse työnteosta vaan vapaa-ajasta. Perjantaina oli taas se pitkään odotettu ilta, jolloin tapasin kaukana asuvia ystäviäni yhteisessä Zoom-istunnossa.

  Ennen kuin luet: arvaapa, mitä kuvassa on! * * * Vastaus: etualalla on inkivääriä pilkottuna, taaempana palana. Vihreässä kasassa on kuusenkerkkiä.  Entä arvaatko, mihin niitä käytetään? Okei, meillä pullotettiin tänään kombuchaa. Kolme vichykorillista: puolet maustettiin inkiväärillä ja puolet kuusenkerkillä.  Olemme kokeilleet mausteena myös mustikkaa ja vadelmaa ja muistaakseni myös kanelia. Mutta inkivääri ja kuusenkerkkä ovat olleet parhaita. Puolukkaa oli tänään tarkoitus kokeilla, mutta se nyt jäi. Epäilen, että se ei maistuisi juuri miltään.  Kuusenkerkät ovat tietysti pakastettuja, eihän niitä puissa vielä ole. Mutta kevät etenee, eikä aikaakaan, kun kerkät ovat taas kasvaneet kuusiin. Keruuaika on nopeasti ohi, joten on oltava valppaana ja laitettava sitten pakastimeen ne, joita ei heti tule käytettyä. Pakastus ei haittaa niitä lainkaan, ne ovat yhtä maukkaita sulaneina.  Kuusi on monikäyttöinen kasvi. Me olemme käyttäneet lähinnä kerkkiä, no, toki kuusipuuta on myös käytet

Kävin pitkästä aikaa postilaatikolla, ja siellähän oli postia. Ihana ystäväni Erja Noroviita oli lähettänyt ystävänpäivätervehdyksen ja sen mukana muovipussissa itse tekemäänsä pihkasalvaa. Aivan mahtavaa!   Meillä on käytetty pihkasalvaa jo pitkään. Opin sen naapurin erikoissairaanhoitajalta, joka on myös haavahoitaja. Pihkasalvalla hoidettiin skotlanninhirvikoiramme Oliverin haavoja ja sillä on hoidettu myös monet meidän ihmisten haavat.  Apteekin pihkavoide vain sisältää huomattavasti vähemmän pihkaa kuin tämä Erjan tekemä. Tässä pihkaa on peräti 40 prosenttia, loppu on rypsiöljyä ja mehiläisvahaa. Erjallahan on myös mehiläisiä. Tämä tuoksuukin aivan toiselle kuin apteekin voide: huomattavasti voimakkaammalle. Pihkat tähän on kerätty täältä naapurikylältä Salonkylältä sekä Tesjoelta, jossa Erja asuu.  Nyt alkaa meilläkin pihkankeruu. Vielä kun saamme mehiläisvahaa, voimme itse valmistaa kuusenpihkavoidetta. Kiirettä ei ole, sillä tämä on hyvin riittoisaa.  * * * Minulla on ollut iho

Taas on sää vaihtunut täysin uuteen. Viime päivien aikana puut ovat olleet joka aamu eri näköisiä. Pitkään ne olivat upean lumipeitteisiä. Ihmiset kuvasivat niitä innoissaan, kun ne olivat niin kauniita. Minä myös. Sitten yhtenä aamuna niistä roikkui jääpuikkoja ja jäisiä pisaroita. Toisena ne olivat vain valkohuurteisia. Tänään ne ovat tummia ja paljaita. Eilen kasvit olivat erityisen jännän näköisiä, kuin karvaisia tai piikkisiä. Kuvia eri kasvilajeista eilisessä asussaan näkyy tällä sivulla. Vaihtelevat kevätsäät ovat tietysti Suomessa normaaleja. Kaikkea ei kuitenkaan voi laittaa normaalivaihtelun piikkiin.  Säiden suuri poikkeuksellisuus ja ääri-ilmiöt ovat merkki ilmastonmuutoksesta, ja se on äärimmäisen pelottavaa. Olen  päättänyt olla liikoja ajattelematta asiaa ja vain ihailla erilaisia säitä. En voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi juuri muuta kuin niitä pieniä arkitekoja, jotka elämässäni ovat jo itsestäänselvyyksiä. Oikeastaan ne ovat tekemättä jättämisiä, säästän k

  Annoin kanoille taas palan jäistä lunta nokittavaksi. Ei taida haitata, vaikka sen mukana tuli todennäköisesti vähän Saharan hiekkaa. Syöväthän kanat muutenkin hiekkaa ja pieniä kiviä.  Saharan hiekka on värjännyt kauniin valkoisen lumen kellertäväksi. Ei sitä kovin selvästi huomaa, mutta tarkkaan katsoen kyllä.  Tuosta kanojen lumensyöntihalusta kirjoitin jo aiemmin. Kuvan oikeassa ylänurkassa näkyy vähän vesiautomaattia. Jossain vaiheessa pelkäsin, että ne eivät osaa juoda siitä, mutta kyllä ne osaavat. Silti lumensyönnissä on jotain houkuttelevaa. Päästin tällä viikolla kanat myös hieman haistelemaan ulkoilmaa. Ulkona lumi ei ollutkaan yhtä houkuttelevaa syötävää kuin sisällä.  Ensimmäiset päät ilmaantuivat aukkoon heti luukun auettua. Ne tarkkailivat ympäristöään ja astuivat sillalle. On kulunut melkein pari kuukautta sisätiloissa, siksi oli hyvä pitää hetki luukkua auki.  Kanoja tai muuta siipikarjaa ei saa keväisin päästää ulos. Kielto on varotoimi lintuinfluenssan leviämisen e

Talvilomaviikko on puolivälissä. Pahin liukkaus on ohi ja pystyimme käymään kävelyllä. Eilen oli tosi liikkumaton päivä. Huono juttu. Askelia kertyi vaivaiset 3000! Silti illalla paleli sen verran, että join viimeisen lakkaliköörintilkan. Olimme tehneet jouluksi liköörejä: yhden näistä Kainuun lakoista, toisen puolukoista ja kolmannen vadelmista. Lakkalikööriä siemaillessani saatoin jälleen muistella kesäistä Kainuun-matkaa. Kirsi oli niin ajattelevainen, että vei meidät vielä lakkasuollekin Kuhmon perukassa. Ilta oli vierähtänyt tunnelmallisesti kynttilänvalossa viisaiden naisten seurassa jutustellen pitkälle aamuyöhön. Aamulla oli hienoa pulahtaa järveen ja lähteä lakkasuolle. Samana iltana olimme jo jälleen kotona.    En ole varma, onko liköörien valmistaminen järkevää. Siinähän paras osa marjasta eli ne kuoret ja siemenet siivilöidään pois. Toki säästin nekin ja olen muutaman kerran tehnyt niistä jäätelöä. Ihan hyvää sekin on ollut. Mutta likööreissä on myös paljon sokeria ja s

Suomessa on useita vastuullisia järjestöjä, joiden kautta moni kaltoin kohdeltu ja koditon koira on saanut rakastavan perheen Suomesta. Kirjoitan joskus enemmän tästä rescue-toiminnasta ja muun muassa siitä, miten se poikkeaa vaikkapa koirien trokauksesta yli rajojen.  Mitä tahansa tänne tuotuahan ei missään nimessä pidä ostaa, siinä voi tehdä eläinsuojelulle ison karhunpalveluksen. Mutta vastuullisten järjestöjen rescue-toiminta on turvallista ja suositeltavaa.  Nämä yhdistykset myös auttavat eläimiä siellä paikan päällä muun muassa steriloimalla ja kastroimalla niitä ja etsimällä niille koteja myös lähtömaista. Kaikki se vaatii kuitenkin rahaa.   Yksi tapa – yksi niistä ainoista – on järjestää huutokauppoja Facebookissa tai muualla. Ihmiset lahjoittavat sinne monenlaista ja tuotto menee lyhentämättömänä eläinten hoitoon. Yksi huudoista on esimerkiksi vain lahjoitus koiratarhalle ruoan hankintaan.  Itse olen jo kolmatta kertaa lahjoittanut huutokauppaan omat kirjani. Siellä ne menevät

Tinkalla ja Tikillä on molemmilla takit, mutta Tinka käyttää mieluummin villapaitaa. Kuvassa mustiin  pukeutunut Tikki näyttää käsielettä, jolla se ei kuitenkaan halua  ilmentää mitään aatesuuntaa.   Koirienkin pitää saada ulkoilla talvella. Kaikkien koirien turkki ei ole kehittynyt pohjoisia sääoloja varten, joten koirien vaatteet ovat usein tarpeen.  Meidän koirille puetaan harvoin vaatteita. Ne vain eivät tunnu niitä tarvitsevan. Vaikka niillä ei paksua karvaa olekaan, ne ovat tottuneita melko viileään, sisälläkin.  Pahoihin pakkasiin olemme kuitenkin varautuneet. Takkeja on kolme ja lämpimät töppösetkin löytyvät, jos tarve tulee.  Kirjoitin uusittuun Lopen lehteen viime viikolle kolumnin eläimistä ja talvesta. Julkaisen sen tässä. Seuraava kolumnini on ensi kuun puolivälissä ja sen aiheena on lintujen ruokinta keväällä sekä lintuinfluenssatilanne.  Alla viime viikon kolumnini. Aiheesta olisi juttua riittänyt vaikka kuinka, mutta pituus oli rajattu 2000 merkkiin.  Luminen Loppi on i

  ”Vaatteet on mun aatteet” lauloi Maukka Perusjätkä 1970-luvulla. Taitaa minulla olla joitain vaatteita sieltä 1970-luvultakin, niiltä ajoilta kun vietin aikaani Helsingin Wallininkadulla Kallion rock-klubilla. Ainakin vaatteita on tallessa kaikilta vuosikymmeniltä sen jälkeen. Olen kuullut, että joillain on vaikeuksia keksiä päällepantavaa. Niin minullakin. Varsinkin näin korona-aikaan teettää työtä, kun yritän aina löytää ne vanhimmat päälle kulumaan. Minulla on nimittäin valtavasti vaatteita. Ei siksi, että ostaisin niitä paljon, ei tosiaankaan. Niitä on paljon, koska vaatteet eivät hevin kulu, ja tähän ikään mennessä niitä vain on kertynyt. Nyt, kun vietämme suurimman osan aikaamme kaksin kotona Lassin kanssa, olen onnistunut käyttämään joitain vaatekappaleita niin loppuun, että olen raaskinut leikata ne lattiaräteiksi. Muutama reikä tai rispaantuneet hihansuut eivät siihen vielä riitä. Jos vaate pysyy hyvin päällä, se kelpaa mainiosti maatöihin tai maalaukseen. Tai miksei

  Näinä aikoina viikoittainen kaupassa käynti on iso tapaus. Tänään oli se päivä. Kaupassa kannattaisi käydä nopeasti, mutta nykyisin tutkin entistäkin tarkemmin, mitä ostan. Useimpiin ostosvalintoihin liittyy monia eri tekijöitä. Yksi niistä on terveellisyys. Jo pitkään olen tahtonut valita leiväksi lähinnä kauraleipää. Kaikenlaisten sekaleipien kutsuminen kauraleiviksi on minua raivostuttanut jo kauan. Jonkun mielestä leipä on kauraleipää, jos siinä on vähän kauraa mukana, samaan tapaan kuin porkkanasämpylöissä on porkkanaa. Mutta ei. Kaura on vilja, leipä on kauraleipää, jos sen vilja on kauraa. Jos siinä on vehnää ja muita viljoja, se on sekaleipää. Tai sitten se on kauralla maustettua vehnäleipää (kuten niin moni ”kauraleipä” on). Oikeita kauraleipiä on onneksi nykyisin useitakin, mutta sisällön varmistaminen vie aina hetken, etenkin kun vielä lisäksi yrittää välttää lisäaineita ja suolaakin. Viime aikoina terveellisyys on noussut entistäkin merkittävämmäksi ostosvalinnoissa

Tänään on ollut hyvin perinteinen päivä. Sää vaihtui vihdoin pakkasesta suojaan. Se on vähän surullista ja harmaa ilma tekee helposti hieman apean olon. Mutta toisaalta nyt on juuri oiva lumiukkokeli! Tein vuoden ensimmäisen lumiukon. Samalla keksin haastaa muutkin kyläläiset samaan puuhaan, olihan siitä ollut puhetta jo aiemmin. Suomen Ladulla on kampanja ”Ulkona kuin lumiukko”. Tavoitteena on rakentaa yhteensä vähintään 10 000 lumiukkoa eri puolille Suomea. Suomen Ladun sivuilla on Lumiukkolaskuri, johon lumiukot ilmoitetaan. Laskuri seuraa lumiukkojen määrää myös kunnittain. Johdossa on tällä hetkellä Joensuu ja Reisjärvi. Laitoin kuvan ja osallistumiskutsun myös kyläyhdistyksemme Pilpalan kylät ry:n sivuille. Keksin tehdä haasteesta kilpailun, palkintona kirjani ”Lähteen rannalla elämä”. Mutta miksi jättää se vain yhden kylän haasteeksi? Jaoin toisen lumiukkokuvan LOPPI-ryhmään ja tein sinne oman kisan. Sitten jaoin sen vielä omille sivuilleni Facebookiin. Jos kisa innostaa ja osal

 Vihdoin!  Olen vihdoin saanut ryhdyttyä bloginpitoon. Kotisivuthan minulla on ollut jo lähes vuoden, mutta ajattelin ensin kokeilla, josko ne riittäisivät. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että haluan myös blogin. Blogillani ei ole mitään yhtä teemaa. Aikeissani on kirjoitella elämästä täällä Solstrandissa eli aiheina tulee varmasti olemaan puutarhaviljely, kanat, koirat, villivihannekset, metsä, luonto, vanhat rakennukset ja kaikki senkaltainen. Onko tämä siis lifestyle-blogi? Heh. Ainakin tässä vaiheessa tarkoitus on ottaa kirjoittaminen rennosti. Yritän olla stressaamatta ja pidättyä viilaamasta tekstejä kovin paljon. Ehkä jossain vaiheessa tulee into paneutua teksteihin tarkemmin, ehkä kirjoittaa asiapitoisemmin tai kenties kaunokirjallisemmin, mutta tässä vaiheessa tyydyn ennemminkin päiväkirjamaiseen kirjoitteluun. Lukee ken jaksaa. **** Ensimmäiseksi on syytä selittää blogin nimeä. ”Pilkkeitä Pilpalasta” sisältää kolmoismerkityksen. Ensinnäkin siinä on tietysti viittau