Pilkkeitä Pilpalasta

Pidämme chutneysta ja olemme tehneet sitä tänäkin syksynä. Eilen resepti nousi uuteen ulottuvuuteen: muokkasimme sitä rohkeasti ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.  Tänään söimme sitä ruuan kanssa ja se oli parempaa kuin yksikään aiemmin maistamamme. Onneksi satsi oli suuri, noin 5 kg, joten syötävää riittää. Siitä tuli 18 vakiopurkillista ja isot purkit lisäksi. Julkaisen nyt reseptin, tehkää perässä!  Näistä se alkoi. Meillä on runsaasti happamia omenia, mutta lisäksi keksin lattaa mukaan marja-aroniaa ja pihlajanmarjaa.  Meillä kaikki raaka-aineet tulevat omalta tilalta, joten chiliä ja valkosipuliakaan ei tarvitse säästellä. Merisuola, sokeri, siirappi ja omenaviinietikka ovat tietysti kaupasta.  Meidän versiossamme chiliä oli viittä eri lajiketta. Siementen poistamiseen ei ole mitään syytä, ne saavat hyvin jäädä mukaan.  Totesimme, että seoksemme poikkeaa omenachutneysta sen verran paljon, ettei sitä kannata chutneyksi kutsuakaan. Enemmän se muis

Yksi tavallisimmista syytöksistä, joita kasvisruokaa suosiville esitetään on että he syövät tuontiruokaa. Väite ei kai perustu yhtään mihinkään, mutta ainahan voi väittää.  Jos asiaa tutkittaisiin, veikkaan ettei tuontiruoan määrä kasvissyöjillä olisi yhtään suurempi kuin sekasyöjillä tai lihaa suosivilla. Saattaa olla pienempikin, jopa niillä, jotka syövät soijaa ja tofua (niiden osuus ruoasta on niin kovin pieni). Tosi iso osa kauppojen tavallisesta ruoasta tulee ulkomailta, ja ilmeisen harva asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Appelsiinit, riisimurot, oliivit, cornflakesit, riisi, säilyketomaatit, bataatti (miksi se on niin suosittua nykyisin?), suurin osa lohesta, mandariinit... en jaksa edes miettiä pidemmälle.  Olen lukenut jopa maatalousyrittäjän paheksuvan Facebookissa kasvissyöjiä, jotka syövät kvinoaa. Kvinoaa kuitenkin kasvatetaan menestyksekkäästi Suomessa. Siis viljelijä kaivaa tässä maata toisen suomalaisviljelijän jalkojen alta.  Poimin äsken taas omenia. En raaski ant

Eilen pääsin ex tempore retkelle Luutasuolle. Ei sillä, ettenkö pääsisi sinne vaikka joka päivä. Luutasuo ja Luutalammi sijaitsevat ihan meidän lähellämme kuten koko Komion luonnonsuojelualue. Silti ei tule kovin usein siellä käytyä. Tänä syksynä kävin siellä vain kerran ranskalaisen ystävämme Mickael Heitzmannin kanssa.  Ennen kuin sitten eilen. Sain vihiä, että Karkkilan Kameraseura tekee sinne retken.  Luutalammi ja Luutasuo ovat viehättäviä, lähes erämaisia alueita Etelä-Lopella - itse asiassa ihan meidän kylän alueella Pilpalassa.  Tiina Hentunen-Vanninen ja Henna Mitrunen lupasivat hakea minut mukaan. Pakkasin termarin reppuun ja menin pihaan odottamaan. Onneksi huomasin saman tien, että vaatetta tarvitaan lisää. Juoksin hakemaan vielä toppahousut reppuun ennen kuin Tiina ja Henna ehtivät paikalle.  Tiina, Henna ja Marika aavan meren rannalla... ei vaan Luutalammin.  Onneksi hain lisää vaatetta. Vaikka Luutalammi on nimeltään vain lampi, se on silti aika s

Eilen lupasin kertoa, mitä Lassi minun määräämistäni aineksista teki.  Herkkua oli - onneksi jäi vielä tällekin päivälle! Uuniin pääsivät juureksista porkkanat, perunat, purjo, maa-artisokat ja lanttu.  Uunijuuresten valmistusohje:  Maa-artisokkia ei tarvitse kuoria sen enempää kuin muitakaan juureksia, huolellinen pesu riittää.  Jos tahdot, voit veitsellä hieman rapsutella tummimpia kohtia kuorista.  Pilko juurekset suunnilleen samankokoisiksi paloiksi.  Lisää joukkoon kokonaisia valkosipulinkynsiä (tai jätä ne pois, kaikkea voi muokata).  Esikeitä juurekset. Lado ne uunivuokaan ja lisää päälle hieman merisuolaa, voita, öljyä ja tuoretta minttua. Sekoita ja laita uuniin kypsymään rauhassa.  Syksyisen padan resepti: Ainekset:  keitettyä peuranlihaa ja/tai herkkutatteja (meillä oli molempia) pari isoa, vasta nostettua, pestyä punajuurta noin kolme sipulia yksi kokonainen valkosipuli (noin viisi kynttä) kolme tuoretta tomaattia pilkottuna kolme omenaa pilkottuna  chiliä

Lassi on kokki, mutta hän itse on kovin pieniruokainen. Kuluu siis usein päiviä, jolloin hän ei laita lämmintä ruokaa ollenkaan. Toki hän tekee, jos minä pyydän.  Tänään pyysin. Sanoin, että meillä on niin paljon upeita, herkullisia ja laadukkaita ruoka-aineita, että kyllä meidän oikeasti pitäisi niitä myös syödä. Lassi lupasi laittaa illalla ruokaa. Hätävaraksi jouduin syömään omenapiirakkaa nälkääni.  Samalla mietin, mitä kaikkea illan ateriaan tulisi.   Eilen poimin puolukoita metsässä, tänään omassa pihassa. Lähes kaikissa ruoissamme on chiliä, valkosipulia ja sipulia. Niitä siis ainakin. Mitä muuta? Luettelen: perunaa, porkkanaa, punajuurta, purjoa, papuja, portulakkaa, persiljaa, puolukkasosetta ja pihlajanmarjakaprista. Ja peuraa. Miksi juuri niitä? No, ne alkavat kaikki p-kirjaimella.  Eilen keräsin puolukoita metsässä, tänään omassa pihassa. Ei, täytyyhän ruoassa muutakin olla. Sieniä! Ehkä tattikastike peuranpaistin ja uunijuuresten oheen? Ja uunijuureksii

Sienimetsä kutsui.  Tänään oli tarkoitus siivota, mutta siivous sai jälleen väistyä tärkeämpien asioiden tieltä. Siskoni Heidi ja ystävämme Kaarina kertoivat tulevansa Helsingistä sienimetsään, ja totta kai tahdoin mukaan.  Ensin poimimme puolukoita. Niitäkin kertyi ihan mukavasti. Mutta sitten löysimme ihastuttavan sienimetsän, ihan oikean metsän. Se ei ollut järin suuri, mutta sieltä löytyi mahtavat suppilovahveroapajat.  Neljäs korillinen odotti autossa.  Lopulta sienireissuumme hurahti neljä ja puoli tuntia. Sen jälkeen poimin vielä Heidille tomaatteja ja he kävivät poimimassa omenia mukaansa Helsinkiin. Kaarinalle kelpasivat punajuuretkin. Muuta he eivät taaskaan ottaneet, vaikka kuinka tyrkytin.  Kanoille poimimme ja tarjosimme marja-aronioita ja orapihlajia. Heidin ja Kaarinan lähdettyä kirjoitin kyläyhdistyksen toimintakertomuksen vuodelta 2020. Vuosikokouksemme on vasta tulevana sunnuntaina.  Ja sitten iltapuhteitten pariin. Kaikki varmasti osaavat arvata,

Tämä päivitys sisältää alastonkuvan!  Käymme vielä rantasaunassa. Kunhan syksy pimenee, siirrymme sisäsaunaan, mutta vielä nautimme alkeellisuudesta. Lassi jaksaa lämmittää puilla kynttilänvalossa ja sekoittaa vedet saavissa. Hän käy myös vedessä uimassa, minä en joka kerta.  Nuohooja sanoi naapurille, että tämän on hankittava uusi kiuas. Se oli muutaman kymmenen vuoden ikäinen ja kuulemma vaarallinen. Kauhistuin: meidän kiukaamme on vuodelta 1964. Mutta ei siinä ole mitään vikaa. Saunaremontista olen kyllä haaveillut. Itse asiassa ilmoitin (suurella vaivalla!) sen keväällä Huvila ja Huussiin ja Kotoisaan, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Minusta meidän saunamme - tai vaihtoehtoisesti puutarhan peränurkka - olisi tietysti ollut hyvä kohde noihin ohjelmiin, mutta varmaan olemme liian kaukana. Kaukana Helsingistä ja kaukana vähän kaikesta.  Meistä itsestämme ei ole suunnittelemaan saunaremonttia. Liian monimutkaista. Siitä pitäisi panna vähän kaikki uusiksi. Ehkä jatkamme va

Leppoisa sateinen sunnuntai on omiaan lähiruokapäivämme jälkipuinnille. Lassi lajittelee keittiössä astioita ja aterimia, minä olen keräillyt viimeisiä tavaroita tuonne ja tänne. Sieneenkään ei nyt passaa lähteä, joten ehdin hyvin kirjoitella mietteitäni eilispäivästä.  Tällä kertaa meillä oli entistä enemmän säilykkeitä. Tuoretuotteiden olisi ehkä kannattanut olla paremmin esillä, niitä meni melko vähän. Toki niitä saa kaupastakin, kotitekoisia chutneja ja pihlajakapriksia ei. (No, eivät ne juurekset ja tomaatitkaan ihan samoja ole kaupassa, lehtikaalista ja mangoldista puhumattakaan.)  Minulla on taipumus keskittyä enemmän kielteisiin kuin myönteisiin asioihin, enemmän siihen, mikä on huonosti kuin siihen, mikä on hyvin. Olen opetellut siitä pois ja osaan kyllä nykyään aika hyvin iloita ja tuntea kiitollisuutta kaikesta hyvästä. Silti löydän helposti vikaa, erityisesti omista tekemisistäni ja olemisestani.  Päätin listata ihan erikseen ne huonot ja sitten vasta hyvät asiat lähiruokap

Enää muutama päivä lähiruokapäivään! Nyt alkoi paniikkivaihe.  Hyvinhän se kuitenkin menee. Kunhan vain jostain saamme jonkun ohjaamaan liikennettä ja vältämme autokaaoksen, ei mikään kai voi mennä ihan kamalan pieleen.  Kaikki myynnissä olevat säilykkeet on tietysti tehty oman tilan tuotteista. Kaneliomenista on tehty hilloa yhdessä marja-aronian kanssa. Happamista omenista tehtiin tulista chutneyta.  Tämä on laskujeni mukaan meidän seitsemäs tilapäivämme. Ravintola on mukana kuudetta kertaa, ja kolmatta kertaa tapahtuman keskuspaikka on meidän yläpihallamme. Jonkinlaista rutiiniakin pitäisi siis olla jo kertynyt.  Mutta koskaan ei tiedä, paljonko väkeä on tulossa. Se tekee homman hankalaksi. Viimeksi väkeä oli n. 130, sitä ennen noin 60. Ruokaa pitäisi kuitenkin riittää kaikille halukkaille.  Kunpa mahdollisimman moni hoksaisi ja jaksaisi jättää autonsa Liitontalon parkkipaikalle. Sieltä on mukava muutaman sadan metrin kävelymatka meille.  Kolmatta kertaa mukana on myös elävä