28.10.23

Chiliä, lisää chiliä!

Nyt pitäisi olla viimeisetkin tässä. 
Menee kuitenkin aikaa, ennen kuin nämä on käsitelty. 
Yhdestä satsista tehtiin keltaista Paaran potkua. 
Punaisista Apasseista keitettiin Paaran puraisua. Siihen tuli karpaloa, puolukkaa ja herukkaa.
Höyry nousee kattilasta. Kattila on suuri vaikka kuvassa se näyttää pieneltä. 
Soosia tuli kymmeniä purkkeja.
Lemon Drop ja Sugar Rush ovat niin kauniita yhdessä. 
Näitä laitetaan ehkä vielä kuivuriinkin. 
Chiliglögiä voisi tehdä sekä keltaisena että punaisena versiona. 
Ne lämmittävät varmasti talvisäällä!
Huomenna porisevat kattilat jälleen. 
Vihreistä chileistä tehdään Kiitolaukkaa, siihen tulee skeippejä ja omenaa.
Tällä kertaa muistan laittaa hanskat käteen pilkkoessani. 

Eikö tämä sadonkorjuu ikinä lopu?

Olen jo pari viikkoa luullut, että pian tämä sadonkorjuu ja sadon käsittely on ohi. 
Väärässä olen ollut. 
Tänä aamuna Lassi kirjoitutti minulla taas pitkän työlistan. 
Kaikenlaisten siivoustöiden ja syysteloilleen laiton lisäksi listassa oli omenoiden keruu, chilien keruu, kurkkusäilykkeiden teko, chilikastikkeiden keitto... 
Päivä on siis kulunut pitkälti työn touhussa. Chilejä kasvihuoneessa riitti ja riitti. Nyt siellä viimein on enää luffia. Viimeiset vihannesportulakat ja mansikkakoisot ovat jo kylmän vioittamia, ne saavat jäädä. 
"Ei omenapuusta kauas putoa", vakuutti Lassi, kun hirvittelin hänen puuhun kiipeämistään. 

Hyvin sai Lassi omenat ravisteltua. 
Osa näistä lopuista menee kavereille, osa päätyy skeippihilloon ja osa kurkkusalaatteihin. 
Suunnittelen myös chiliglögin tekoa. 

Sitten siivosimme viimeiset kelta- ja punasipulit ja veimme ne kellariin.
Säilykkeiden teko sai jäädä huomiseen, nyt ei enää jaksa! 





23.10.23

Kädet tulessa!

Polttaa! 
Että pitikin mennä pilkkomaan chilejä kuivuriin ilman suojakäsineitä. 
Nyt olen pari tuntia kärsinyt palavista käsistä. 

Yritän psyykata itseäni uskomaan, että kyseessä on vain tunne. 
Eivät ne kädet oikeasti pala. Ja tämä loppuu kyllä. 
Mutta ei auta. Välillä kylmä vesi helpottaa hetkeksi, sitten poltto jälleen alkaa. 
Käsien rasvaus ei auttanut oikeastaan ollenkaan. 
Seuraavaksi kokeilin jugurttia - sehän helpottaa, kun suuta polttaa. 
No, auttoi se vähän. 
Mutta en voi koko päivää olla turkkilainen jugurtti käsissäni ja puhallella siihen. 
Asiaa pahensi kaiketi se, että chilien pilkonnan jälkeen jatkoin pilkkomalla happamia omenia. Poltto ei siis alkanut heti, vaan vasta noin tunnin kuluttua, kun olin pilkkonut noin 15 litraa omenia. 
Eivät nämä edes ole mitään supertulisia lajikkeita. 
Eniten pilkoin keltaisia Sugar Rush Amarilloja. Tai ainakin sillä nimellä ne on meille tilattu ja tulleet. 
Nuo tummemmat, oranssit, ovat Jamieita. 
Poimimme ne kasvihuoneesta pakkasen alta. Todennäköisesti niitä kypsyy siellä vielä lisää. 
Osasta teimme jo hilloketta, eräänlaista paholaisen hillon muunnelmaa, jolle annoimme nimen Paaran potku. Siinä onkin ihan kivasti potkua. 
Paara ei taida kaikille olla tuttu, mutta purkin kyljessä on selitystä. 
Meillä on muitakin lajikkeita. Nyt on siis tehty hilloketta ja osa laitettu kuivuriin. 
Lopuille pitää keksiä vielä käyttöä. 
Ainakin tiedän, että teinpä niistä mitä tahansa, niin laitan hanskat käteen. 

21.10.23

Syyslomareissulla Forssassa

Näinä aikoina some täyttyy ihmisten lomakuvista. 
Mekin kävimme lomareissulla ja hauskaa oli! Kävimme Forssassa. 
Menimme toki autolla, joten hiilijalanjälkeä se kerrytti. Matkaa tuli noin 60 kilometriä suuntaansa. 

Pääasiallinen kohteemme oli Forssan museo, jossa en ole aiemmin käynyt. Toinen vaihtoehto olisi ollut Tervakoski. Molemmat ovat siis vanhoja tehdaspaikkakuntia, ja tavoitteena oli paitsi virkistys myös inspiraation ja tiedon hakeminen kirjoittamistani varten. 

Forssan museo oli pienempi kuin odotin, mutta kyllä siellä yhtä ja toista nähtävää oli. 
Tekstiilipuolen jätimme sikseen, suunnittelijat ynnä muu ei meitä kiinnosta, vaan nimenomaan tehdaspaikkakunnan elämä.

Museo oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja pari kohtaa kosketti erityisesti. Ensimmäinen oli lapsityövoiman käyttö.  Lapsille annettiin pitkän työpäivänsä lomassa jonkinlaista keitto- tai velliruokaa, mutta kaikille ei riittänyt lusikoita. Siksi kiire juosta ruokapaikalle kostholliin oli suuri. Jos ei saanut lusikkaa, sai syödäkseen vasta muiden jälkeen. Kostholli oli siis ruokala ja asuntola, jollainen tehtaalla oli velvollisuus lapsityöläisilleen järjestää. 

Yllätyksekseni Forssan museosta löytyi myös sota-ajan huone, joka oli keskittynyt erityisesti Muolaan evakoihin. Muolaalaiset sijoitettiin sodan jälkeen etupäässä Lounais-Hämeen alueelle. 

Minä ja siskoni vietimme lapsuudessa kesiä Somerolla karjalaisevakko Hilja Virolaisen luona. Äitimme oli eri mutkien kautta päätynyt Helsinkiin, jossa me lapset synnyimme. Hän kuitenkin ystävystyi Hiljan kanssa ja kävi hänen luonaan Somerolla pitkään. 
Äitini kertoi asuneensa pienenä Hotakassa vastapäätä kauppaa. Museon kuvissa oli yksi, joka esitti Hotakan osuuskauppaa. Se on mahdollisesti juuri tuo nimenomainen kauppa. 

Paljon muutakin museossa toki oli, mutta nälkä painoi, joten lähdimme syömään. 
Ruoka oli oikein hyvää ja täydellä vatsalla pääsimme ostosten tekoon. Kauppaan pääsyt pitää aina hyödyntää ja miettiä, mitä kaikkea tarvitsemme ennen seuraavaa kertaa. Meiltä on vähintään 17 kilometriä kauppaan, lähtipä mihin suuntaan hyvänsä, joten pikkuostosten takia sinne ei lähdetä. 
Kotona alkoi jo hämärtää, kun saavuimme.
Poimimme omenia, sillä oli tulossa pakkasyö.
Illan pimeydessä tajusimme vielä hakea kasvihuoneesta kypsät pois paleltumasta. 
Toimme chilejä, paprikoita, kurkkuja, tomaatteja ja yhden luffankin. 
Suurin osa pesusienikurkuista jäi vielä kasvihuoneeseen, eivätköhän ne pärjää. 
Myös mansikkakoisoja kahmin mukaani, mutta Lassi sanoi niiden kyllä selviävän maan tasalla. 
Syysloman viimeinen lauantai valkeni aurinkoisena. 
Olipa meillä mukava perjantaireissu! Näistä osaa nauttia, kun ei näitä liian usein tee. 
Oikeastaan minun olisi pitänyt olla tänään Jyväskylässä eläinsuojelupäivässä, mutta onneksi sain sen peruutettua. Junaliput tosin ehdin ostaa tyhmyyksissäni. Luennot saan kuunneltavakseni tallenteina.

Tänään säilömme omenia ja chilejä. 
Kehitämme uuden chilikastikkeen, jolle illalla jo mietimme nimeä.
Ehkä siitä tulee Paaran puraisu. 
Paarahan oli loppilainen räyhähenki, ja kastikkeesta tulee mukaelma paholaisen hillosta. 



19.10.23

Valkosipulit ovat maassa ja ensilumi satanut

Tuo otsikossa mainittu ensilumen sataminen voi olla vähän tulkinnanvaraista. Maassa oli hentoinen valkea aamulla herätessä, ja päivällä taivaalta tippuili hahtuvia jonkin aikaa. Mutta kylmää on, ja olemme tyytyväisiä, että valkosipulit on saatu maahan. 

Valkosipulinistutus tehtiin toissapäivänä, siis 17.10.2023. 
Olipa kerrankin helppoa! Ei tuhansia kynsiä irrotettavana, ei valtavaa maata muokattavana, ei loputtomia rivejä täytettävänä. Vain kohtuulliset noin 400 kynttä, se riittää meille. Tai siis toivottavasti riittää, katsotaan nyt. Mutta myyntiin meillä ei ensi vuonna valkosipulia ole. 

Toivottavasti kuitenkin tulee monenlaista muuta. Maalämpökasvihuoneemme voi hyvin ja tuottaa yhä tomaattia, kurkkua ja chiliä. Valkosipuleilta vapaaksi jääneet maa-alat täytetään toki jollakin. Villivihanneksia kerätään, metsät antavat marjoja ja sieniä. Ei tässä toimettomia olla ensi vuonnakaan!

Kunnon kellari on kullan arvoinen

Yhdelle hyllylle mahtuu vielä!
Se on onni, sillä omenat ja chilit on vielä säilömättä.
Chileistä osa tulee ehkä kuivattua, ja ne päätyvät eri hyllyyn, mutta omenat soseutamme purkkeihin. 
Ylähyllyllä on kuivattuja omenia, sen alla erilaisia hilloja ja pikkelöityjä sieniä. 
Kuivatuille sienille on omat hyllynsä. 
Keltaiset ovat kurpitsasalaattia ja tyrniä, vihreät kurkkusalaattia.
Laareissa on tietysti perunat, punajuuret, palsternakat ja porkkanat. Osa niistä on kuivattu, joten ne säilyvät huonetiloissakin. 
Ehkä muutkin säilyisivät, mutta eivät yhtä hyvin. Ainakaan niille ei löytyisi keittiöstä tilaa. 
Hyvä kellari onkin kullan arvoinen. 
On hullua, että kaikissa taloissa ei sellaista ole. Monista taloista kylmäkellarit on myös otettu muuhun käyttöön, vaikka niitä olisi joskus sinne rakennettukin. Nykyisin pakastetaan tai ostetaan ruoat lähes päivittäin kaupasta, mutta yhä useampi on palaamassa vanhaan varautumiseen. 
Eilisiltana toimme kesäkurpitsat kellariin, sillä oli tulossa syksyn tähän asti kylmin yö. Tähän asti ne ovat säilyneet suojan alla ulkosalla hyvin. 
Sellaiset keskenkasvuiset kesäkurpitsat, joita kaupoissa myydään, eivät kyllä säilyisi kellarissakaan. Nämä kypsät, vahvakuoriset, säilyvät yleensä ainakin yli joulun, yleensä pidempäänkin.
Juomapulloissa on simaa. Kombuchaa ei nyt viime aikoina ole tehty.
Valkoisissa muovitonkissa on hapatettua kurkkua.

Meidän kellarimme säilyy kylmänä yleensä hyvin, kun muistaa availla luukkuja kylmällä säällä. 
Vain kesällä se lämpenee liikaa, mutta silloin siellä onkin lähinnä tyhjiä purkkeja. 
Perunat säilyvät pitkälle uuteen kesään, punajuuret, porkkanat ja purjot tuppaavat kuivumaan käppyröiksi ennen uutta kesää. Siksi olen nyt pienimmät niistä suosiolla kuivannut jo valmiiksi.   

16.10.23

Karkkilan Köyrissä

Halloween-noita? 
No ei. 
Meidän Lassi se siinä pistäytyy markkinapöytäni takana viikonlopun kekritapahtumassa Karkkilassa.

Oli kiva tapahtuma! Mukana oli vaikka mitä, itse vain en niitä tapahtumia päässyt seuraamaan, kun olin pitämässä pöytääni pystyssä Tehtaan Hotellin aulassa. Ulkona en tuotteitteni kanssa voinut olla, sillä aamu oli sateinen. Järjestäjien kannalta oli tosi kurjaa, ettei sää ollut sen parempi. Sade toki vähensi aamupäivän kävijöitä, mutta onneksi päivän mittaan sää kirkastui. 
Näin hienossa miljöössä en ole ennen pöytäni kanssa ollutkaan. Tehtaan Hotelli on tyylikäs funkkisrakennus, joka on fiksusti säilytetty ja kunnostettu. Ruokakin siellä on erinomaista.

Tehtaan Hotellin väki suhtautui hienosti meihin markkinapöytäläisiin. Ylipäätään tapahtumassa oli oikein hyvä tunnelma. Onhan tämä tietysti hotellillekin hyvä tapahtuma, hotelli tuli tutuksi monelle. Itsekin aiomme lähteä sinne syömään vielä joskus sopivan hetken tullen. Nytkin olisi ollut illallismahdollisuus, mutta meidän piti lähteä heti markkina-ajan päätyttyä eli neljältä. Lassilla oli sovittu soittimenkatsomistapahtuma Vihdissä ja koirat odottivat kotona ruokaa ja ulkoilua. 
Myyntipöydässämme oli tilamme tuotteita, niistä tehtyjä hilloja ja säilykkeitä sekä tietysti minun kolmea kirjaani. Sekä Makasiinia että Ida, yhteiskoululaista ja Lähteen rannalla elämää ostettiin muutama kappale. Erityisen arvokkaita olivat ne keskustelut, joita kirjojeni tiimoilta syntyi. Muun muassa kävi ilmi, että vastapäinen myyjä asuu rakennuksessa, joka esiintyy kirjassani. Vuonna 1927 se oli vielä Högforsin tehtaan eläinsuoja, nyt se on ihmisten koti. Karkkilassa on paljon säilytetty ja hyödynnetty näitä vanhoja rakennuksia, siinä yksi syy, miksi Karkkilasta pidän. 

Toinen syy on vireä kulttuuri-ilmapiiri ja monenlaiset tapahtumat, kuten nyt tämä ensimmäistä kertaa järjestetty Köyri. Eiköhän tästäkin tule Karkkilaan perinne.

#karkkilan köyri #karkkila #kekritapahtuma

Sadonkorjuuta ja säilöntää

Vieläkään en ole päässyt kirjoittamisen alkuun, sillä sadonkorjuuta riittää päivästä toiseen. 

Olemme nostaneet juurekset ja poimineet omenat. Eilen kävimme vielä kerran sienimetsässä, ja ilta tietysti kului sienten käsittelyssä. 
Oli ihanaa olla sienimetsässä. Muutama kantarelli ja mustatorvisienikin löytyi. 

Kuivuri täyttyi ääriään myöten, ja siksikin säilöimme osan pikkelöimällä. 
Pikkelöidyt sienet ovat myös herkullisia, olemme niiden teosta aika innostuneita. 
Tähän asti olemme pikkelöineet kantarelleja ja tatteja, nyt siis myös suppilovahveroita. Siis suhveroita. 
Supi, Suhvero vai Supsu? 
Joka tapauksessa etikkasäilötyistä suppilovahveroista on kyse.
Joukossa on sekä puna-, valko- että keltasipulia. 
Punajuuret, porkkanat ja palsternakat nostin toissapäivänä. Pienimmät niistä käsittelin heti ja laitoin kuivuriin, jotta ne varmasti säilyvät. Tuossa kuvan purkissa on useampi kilo, purkki vain on niin pieni, että määrä näyttää kovin vähältä. Tuosta puuttuvat vielä porkkanat. Päädyin laittamaan ne kaikki samaan, isoon purkkiin, tuskin niitä koskaan tarvitsee käyttää erikseen. Tarkoitus on käyttää niitä keittoihin ja patoihin, ehkä uuniruokiinkin. 
Omenista emme kaikkia edes poimineet. Näistä on tarkoitus tehdä omppusosetta, vielä ei ole ehditty.
Punajuurten koko vaihtelee kovasti. 

Samoin palsternakkojen. Pienimmät eivät säily kellarissa pitkään, siksi kuivatin.
Kasvihuoneessa on yhä kurkkuja, tomaatteja, chilejä ja mansikkakoisoja. 
Säät ovat kylmenemässä, joten ehkä ne pitää jo hakea pois. Niissä on vielä säilömistä.
En lakkaa ihastelemasta chilien kauneutta. Tässä on viittä lajiketta. Tunnistatko?



Syrjän syksy (kuvablogi)

Kävimme hyvästelemässä Syrjän talon talviteloille. 
Toimme kukin jotain tarjottavaa yhteiseen pöytään ja nautimme iltapäiväaterian yhdessä. 
Juttelimme kuluneesta keväästä ja kesästä ja suunnittelimme tulevaa. 
Paljon on mahtunut tähän vuoteen, paljon tulee varmasti tapahtumaan myös ensi vuonna.
Aloitellaan talkoilla heti keväällä ja lähdetään linturetkelle.
Mutta sitä ennen levätään talvi!