Pilkkeitä Pilpalasta

 Äitienpäivä lähestyy! Joko olet miettinyt, miten ilahdutat äitiäsi toukokuun toisena sunnuntaina? Viime vuonna 'Makasiini - maallemuuttajan tarinoita' oli juuri ilmestynyt vähän ennen äitienpäivää. Aika moni sen hoksasi äidilleen tilata. Kirjan saattoi tilata vaikka suoraan äidin osoitteeseen, siinä tapauksessa laitoin valmiin onnittelukortin onnitteluineen mukaan. Samoin toimin tänä vuonna. Jos tilaa ajoissa, kirja ehtii tilaajan kauttakin, mutta viime hetken tilaukset kannattaa tehdä suoraan saajalle.  Olen huono myymään kirjoja, mutta tämän uskallan sanoa: Makasiini on äitien mieleen. Siinä on 321 valokuvaa, etupäässä kukista, puutarhasta ja eläimistä. Sitten siinä on noin sata erilaista tietotekstiä. Kaunokirjallisia tekstejä, siis novelleja, on neljä.  En kehtaa kehua omaani, joten lainaan muilta saatuja palautteita:  Kerrassaan upea kirja. Aivan ihana ulkoasu. Kaunis, hyvät valokuvat. Kymppiteos. Kiva lukea ja selailla aina uudestaan. Juuri sopivaa, hyvän mielen luettava

  Kevätkaihonkukka on pieni mutta kaunis, varhain kukkiva perenna. Meillä sitä on vain yhdessä paikassa, eikä se ole siitä levinnyt. Ehkä se viihtyisi kosteammalla paikalla kuin yläpihan kivikossa.  Naapurimme Tuula oli kaadattanut koivun. Kanto vuoti mahlaa sujuvaa vauhtia, ja koska Tuulaa itseään ei mahlan kerääminen kiinnostanut, hain kolme mukia ja asettelin ne kannon juurelle niille kohdille, joihin mahlaa valui. Äkkiä mukit olivat täynnä ja piti hakea kannu.  Mahla näyttää lähes vedeltä eikä makukaan siitä kovin paljon poikkea. Sen terveysvaikutuksista puhutaan melko paljon, mutta etupäässä vettähän se on. Kuiva-ainepitoisuus sillä on vain runsas prosentti. On sitä kuitenkin käytetty terveysjuomana jo kuulemma vuosisatoja, eikä sen käytöstä ainakaan haittaakaan ole. Hyvä janojuoma se on, ja voihan sitä hyvin käyttää vaikka smoothieiden pohjana tai minkä tahansa taikinan nesteenä.  Jäin miettimään, mihin kaikkeen koivusta oikein onkaan. Ksylitoli on tunnettu jo pitkään. Muiden pui

 Illalla pullotimme taas kombuchaa. Edellinen satsi on koko lailla juotu.  72 pulloa kombuchaa on aikamoinen määrä, mutta Lassilta sen pullotus sujuu jo rutiinilla. Ne eivät ihan mahtuneet kolmeen koriin, piti ottaa vielä pikkukori avuksi.  Mausteiksi tulivat suosikkimausteemme inkivääri ja kuusenkerkkä. Uutena kokeilimme minttua, ja osaan laitoimme sekä minttua että inkivääriä. Eriväriset korkit auttavat eri makujen erottamisessa, mutta kirjoitan kyllä kanteenkin sekä maun että pullotuspäivän.  Sateenkaarenkirjava sopi hyvin minttu-inkiväärisekoitukselle, oranssi inkiväärille (i) ja kultainen kuusenkerkälle. Sinisessäkin on tosin kuusenkerkkää.  Korkituslaitetta en ollut nähnyt ennen kuin muutin Solstrandiin. Se on kyllä kätevä, kruunukorkillisissa pulloissa kombucha säilyy hyvin.  Maustaminen jäi tällä kertaa minun vastuulleni. Viimekeväisiä kuusenkerkkiä on vielä pakastimessa. Minttu ja inkivääri ovat kaupasta. Laitoin mausteita tällä kertaa runsaasti, mutta pieni määrä jäi vielä ku

 Tänä viikonloppuna sää on vaihtunut tiheään. Eilen oli hurja lumimyräkkä ja suorastaan myrsky. Välillä satoi vettä, välillä räntää. Illansuussa pilkotti jo aurinko. Aamulla maa oli jälleen sula - ei sentään kaikkialta, sillä onhan paikka paikoin vielä luntakin. Mutta piha oli pääosin lumeton.  Kevät keikkuen tulevi on lähes kaikkien suomalaisten tuntema sanonta. Olen kyllä lukenut senkin selityksen, että kyse olisi nälästä: keväällä talven ruokavarannot olivat loppu sekä ihmisiltä että karjalta, ja kulku sen takia keikkuvaa. Se selitys on minusta kummallinen ja epäuskottava. Eihän siinä kevät keikkuisi vaan ihmiset ja eläimet. Sitä paitsi en usko, että monikaan oikeasti nälissään keikkuisi, enemmänkin kyyhöttäisi paikallaan. Enkä usko sitäkään, että ilmiö olisi niin yleinen, että siitä olisi tullut tavanomainen sanonta, etenkään kuin koko ajatuskin on niin epämiellyttävä.   Minun mielestäni selitys on vain säissä. Kevätsäät vaihtelevat, ovat vaihdelleet ennenkin. Yhtenä päivänä kevät

Esikasvatettavat taimet ovat kasvaneet sisällä ruukuissaan jo pitkään, mutta tänään tein ensimmäiset kylvötyöt ulkona.  Laitoin valkosipuleita kasvamaan. Ensimmäisenä yrttinä uuteen yrttimaahan pääsi minttu. Se on kova leviämään, mutta katsotaan, miten käy. Yrttimaassamme on kuitenkin eri osastoja, joita erottavat paksut reunakivet.  Yrttimaan kehikko saatiin koottua viime kesänä, mutta vasta tänään siihen tulivat ensimmäiset istutukset.  Valkosipulien suhteen kyse oli kuitenkin istuttamisesta - ne siis istutetaan, ei kylvetä. Itusilmujen suhteen voisi kyllä käyttää kylvö-sanaa, nehän muistuttavatkin lähinnä siemeniä.  Valtaosa valkosipuleistamme on muhinut lumen alla talven. Istutamme ne yleensä myöhään syksyllä - pahimmillaan syysillan pimeydessä routaiseen maahan. Mutta nyt jäljellä oli yksikyntisiä "pallukoita" sekä itusilmuja, jotka tänään laitoin maahan. Tarkoituksena on kasvattaa versoja, mutta ehkä osa saa kasvaa ihan sipuleiksi asti.  Itusilmuja on paljon. Ei haittaa

Muistan aika vähän lapsuuteni koulukirjoista, mutta jossain kirjassa oli juttua perhosesta ja lapsesta, joka sanoi "Perhana sentään", kun tarkoitti "perhonen lentää". Tai ehkä joku oli huonokuuloinen, mutta joka tapauksessa teksti oli tuolloin aika uskalias. Siinähän sanottiin melkein kirosana!  Tänään näin kevään ensimmäisen perhosen. Tai itse asiassa monta. Ne viihtyivät meidän krookuksissamme.  Kevään ensimmäinen perhonen krookuksissa.  Jollain netin luontopalstalla kauhisteltiin kaupunkinurmikon myyränkoloja.  On niitä meilläkin. Oikeasti niissä ei ole mitään kauhisteltavaa, ei ainakaan tällaisessa puutarhassa kuin meidän. Kasat voi vaikka potkaisemalla tasoittaa, tai heitellä multia vähän lapiolla.   Miksi pihan pitäisi olla tasainen? En oikein keksi muuta syytä kuin sen, jos pihalla halutaan pelata vaikkapa jalkapalloa. Moniko pelaa? Tuskin moni ainakaan koko pihan alueella.  Meillä ei missään kohtaa pihaa lyhyeksi leikattua nurmikkoa. Siellä, missä ei viljell

Kirjan tekeminen on urakka, jonka laajuuden ymmärtää parhaiten vasta sitä tehdessään. Jos kyseessä on kirja, joka sisältää suuren määrän eripituisia ja erityylisiä tekstejä ja niiden lisäksi vielä satoja valokuvia, on urakka vieläkin haastavampi.  Viimeisimmän kirjani ulostulosta on kulunut tasan vuosi. Vuosi sitten pihaan ajoi Postin suuri auto, josta kipattiin ulos laatikoittain kirjoja.  Jos kirjanteon takana on kustantamo, apuna on yleensä suuri joukko ammattilaisia. Minä kustansin kirjani itse, ja apunani oli kyllä taitava taittaja, mutta ei sitten muita. Tekstien hionnat, kuvien valinnat, taiton ohjeistus, viimeistelytyöt sekä painon, paperin ja kansimateriaalien valinnat oli tehtävä itse. Puhumattakaan sitten kirjan markkinoinnista ja myynnistä. Ne harvoin ovat kirjoittajan ominta aluetta, mutta ilman lukijoita kirja on turhaan tehty. Se on suuri ristiriita.  Itse olen kyennyt markkinoimaan kirjaa lähinnä lähipiirilleni, ja se on tietysti tosi harmillista. Usein olen potenut huo

 Blogeista suosituimpia ovat ne, jotka esittelevät ruokia ja sisustuksia. Nyt minä teen sellaisen. Varoitus: sisältää tuotesijoittelua. Alkukeittona oli tattikeitto, lähimetsien tateista totta kai. Pääruokana oli peuran vasapaisti, peura niinikään lähimetsistä, sekä uunijuurekset.   Lisukekokoelmassa oli puolukkasurvosta, säilöttyjä punajuuria, hapankaalia, säilöttyjä chiliporkkanoita, etikkasäilöttyä kurkkua sekä jalapeno-sipuli-kurkkusalaattia. Tuotteet ja niiden raaka-aineet ovat peräisin Solstrandin tilalta, lukuunottamatta hapankaalia, joka hankittiin tällä kertaa S-marketista.  Sinikuvioinen lautasastiasto on peräisin Roskalava Loppi -ryhmästä. Aterimet ovat Hackmanin tuotantoa ja ostettu kaupasta 1980-luvulla. Lepuuttaja on ostettu helsinkiläisestä vanhain tavarain liikkeestä 5 euron hintaan vuonna 2008. Niitä ostettiin yhteensä neljä, koska ne olivat erikoisia ja kauniita, eikä kukaan yleensä tiedä, mitä ne ovat. Ne katetaan mukaan pöytään, vaikka niitä ei kukaan käytä.  Isomma

  Tutut pääsiäiskoristeet Solstrandin verannalla tuovat oikean pääsiäisen tunnun.  Pääsiäinen on minulle tärkeä juhla. Siihen liittyy sellaista kuvastoa ja sellaisia mielikuvia, joista pidän. Pupuja, kanoja, tipuja, munia, ruohoa, pajunoksia, hiirenkorvia. Suklaata, mämmiä, pashaa. Kevät, valo, uusi kasvu. Äitini oli syntyjään Karjalan ortodoksi, ja ehkä siksi hänellekin pääsiäinen oli niin tärkeä. Hän valmisti pashaa maidosta asti itse - nuo happanemassa olevat maitoastiat täyttivät keittiömme pitkään ennen pääsiäistä. Pashaa piti olla paljon! Mämmi syötiin runsaan kerman ja maidon kera. Munia värjättiin koko perheen voimin - kuka muistaa ne pienessä paperipussissa myytävät värilehtiset, jotka kasteltiin ja joilla munat värjättiin?  Pääsiäisperinteisiin kuului myös käynti Helsingin talvipuutarhassa äidin kanssa. Miten ihastuttava paikka! Ihailtavana olleet pääsiäistiput olivat mielestäni aina kirkkaankeltaisia, kunnes ne jossain vaiheessa keksittiin värjätä monivärisiksi. Kuulin, että

Tämä kuva ei ole tältä vuodelta. Yksikään kanoistamme ei vielä edes haudo. Kirjavat kanat ja keltaiset tiput kuuluvat pääsiäisen kuvastoon siinä kuin pajunkissat, hiirenkorvat ja tuore ruoho. Tosielämän Suomessa pääsiäinen on niille yleensä liian varhainen ajankohta.  Ulkona vihertää korkeintaan hieman ensimmäisillä pälvillä ja hiirenkorvia näkee vain se, joka on muistanut ottaa oksia maljakkoon tarpeeksi aikaisin.  Elävät kanatiput ovat suunnilleen suloisinta, mitä on. Kotitarvekanalan pitäjällä onkin etuoikeus saada silloin tällöin nauttia tipujen seurailusta. Harva kuitenkaan antaa niiden tulla vielä pääsiäisen aikaan. Meillä kanat vasta aloittavat hautomistaan, ja munia annan niille alle vasta kun säät ovat kunnolla lämmenneet. Itsehän ne toki munansa munivat, mutta haudottavaksi munia kannattaa jättää vasta sitten, kun kuoriutumisaikaan on varmasti lämmintä.  Meillä tipuja on kuoriutunut useimpina vuosina, yleensä toukokuun lopussa tai kesäkuussa. Läheskään aina ne eivät ole kelta

Eilen vietimme tämän vuoden ensimmäisen illan pihalla tulen ääressä. Nuotio tehtiin tosin pallogrilliin. Illanviettopaikaksi valitsimme yläpihan kivitasanteen, koska se oli ainut kokonaan lumeton paikka. Joskus olemme keväällä menneet ylös harjulle "Grilliravintola Keloon", mutta nyt jäimme yläpihaan. Lassilla on ollut "tipaton kvartaali". Hän ei enää juo edes kahvia. Mutta nyt hän otti punaviiniä kevään ensimmäisen nuotioillan kunniaksi.  Lassi teki vain aivan pienen nuotion, sillä ei ollut tarkoitus viettää kovin pitkää iltaa ulkona.  Koiratkin olivat tietysti mukana.  Tinka tuntui nauttivan keväästä. Se piehtaroi kuivuneessa heinässä.  Tikki olisi halunnut mieluummin leikkiä.  Yläpihalta oli hyvä seurailla kevättilannetta. Lintuja oli paljon. Pesintää ei sentään ole havaittu, vaikka joutsenpari viihtyy jo lammella. Viime keväänä kuvassa veneen takana näkyvillä saarilla pesi tähän aikaan jo joutsen- ja kurkipari, parinkymmenen metrin päässä toisistaan. 

  Lumi on jo paljastanut Solstrandin pihan kivet.  Pääsiäissiivousta tehdessäni tuli mieleeni kateus. Muistelin jälleen kaukaisen työkaverini täydellistä kotia, joka kiilsi puhtauttaan. Minä en siivoa usein enkä varsinkaan perusteellisesti. Meillä on vähintäänkin sotkuista, usein myös koirankarvaista ja likaista. On kyllä mukavaa sitten, kun on siistiä, mutta valmiiksi siistin kodin siivoaminen turhauttaa ja tuntuu minusta ajanhukalta. Sitä paitsi olen laiska. Niinpä meille saa tulla selvästi sotkuista ennen kuin jälleen jaksan siivota. Silti vähän kadehdin ahkeria siivoajia. Kateus on tunne, jota pidetään kielteisenä ja sitä kai se onkin. Harvoin ihmiset kertovat, mitä kadehtivat. Itse en ole oikein ollut hyvä myöskään tunnistamaan kateutta toisissa ihmisissä – olen hämmästynyt, jos joskus olen kiertoteitä saanut tietää jonkun kateudesta. Siskoni puhuu omista kateuden kohteistaan yllättävän avoimesti. Se on minusta hyvä, vaikka vähän ihmettelenkin, miten erilaisista asioista