31.7.22

Aviomiehen oikeuksista

Helsinkiläisvieraamme kehuivat perjantaiaamuna ahkeruuttamme, kun olimme ehtineet jo sulattaa, pestä ja järjestellä pakastimen ennen heidän tuloaan. Epähuomiossa mainitsin, että emme me sitä tehneet vaan minä yksin. Voi minua kelvotonta! 

Oli pakko laatia selonteko ja vaatia helsinkiläiset allekirjoittamaan virallinen paperi. Kas tässä nyt tämä kirjallinen vakuutus ihan kaikkien luettavaksi. Meidän Lassi on ahkera ja hyvä mies. Nih!  

Ja onneksi vakuuttelu myös vastaanotettiin ja hyväksyttiin. 

KIRJALLINEN VAKUUTUS

 

Me allekirjoittaneet, XX ja XX, toteamme ja vakuutamme, että rouva Marika Tudeer on meille nimenomaisesti ilmaissut arvostavansa miehensä Lassi Juhani Tudeerin laajaa ja merkittävää panosta kodin ja tilan töissä, eikä ole, sanoessaan, että pakastimen tyhjennyksen, pesun ja uudelleenjärjestelyn suoritti aamulla heinäkuun 29. päivänä 2022 yksin hän itse, tarkoittanut, etteikö Lassi Tudeer saisi maata sohvalla viittätoista minuuttia tai ihan niin kauan kuin hänestä siltä tuntuu, jos hänestä siltä tuntuu. Ymmärrämme, että kyseinen maininta oli pelkkä tapahtuneen asiantilan toteaminen, eikä minkäänlainen arvolauseke siitä, että Marika Tudeer olisi millään tavalla suorittanut määräänsä enempää työtehtäviä, vaan pikemminkin pelkkä lausahdus siitä, että kerrankin hänkin sai aikaan jotain, joka olisi jo pitänyt suorittaa aikaa sitten ja joka oli tuiki tarpeellinen työrupeama, johon hän tuli ryhtyneeksi siitä huolimatta, ettei hänen miehensä Lassi ollut vastaavaan aikaan innostunut ja voimissaan kyseiseen askareeseen ryhtymään tahi siihen osallistumaan. Lisäksi ilmoitamme, että olemme tietoisia siitä asianhaarasta, ettei mainittu Marika Tudeer myöskään erityisesti kaivannut tehtävään apua sen enempää Lassi Tudeerilta kuin keneltäkään muultakaan, vaan sujui mainittu tehtävä vailla sen suurempaa tai ainakaan ylivoimaista vaivannäköä, joskin vaati runsaan tunnin verran toimeliaisuutta ja erityisen ripeää suoriutumista, jotta laitteesta väliaikaisesti ulos siirretyt elintarvikkeet eivät turhaan sulaisi ennen kuin kyseinen laite on saatettu jälleen siihen kuntoon, että se kykenee vastaanottamaan mainitut elintarvikkeet ja huolehtimaan siitä tehtävästä, johon se on tarkoitettu.

Lisäksi ilmoitamme täten tietävämme ja tiedostavamme, että rouva Marika Anneli Tudeer arvostaa aviomiestään suuresti hyvin monesta erilaisesta ja erilaatuisesta syystä, ei vähiten Lassi Juhani Tudeerin ansioista erinomaisen esimerkillisenä ruuanlaittajana, tiskipöydän siistijänä sekä kyseessä olevan kotitalouden ainoana tiskikonevastaavana, joka yksin ja vain yksin täyttää, käynnistää ja jopa varsin usein yksin tyhjentääkin kyseisen laitteen. Edellä mainituista seikoista johtuen, ja niitä ilmankin, rouva Marika Anneli Tudeer on sitä mieltä, että hänen laillisella aviomiehellään on täysi oikeus jättäytyä syrjään erilaisista muista kotitalousaskareista, joita mainittu rouva Tudeer silloin tällöin saattaa saada päähänsä ja intoutua ryhtyä suorittamaan.

 

Pilpalassa heinäkuun 29. päivänä armon vuonna 2022

 

XX (allekirjoitus)                                  XX (allekirjoitus)

 

Vakuutan täten lukeneeni ja tutustuneeni yllä olevaan tekstiin ja paneutuneeni sen sisältöön ja allekirjoittavani omalta osaltani tämän selonteon sisällön ja yksityiskohdat sekä pyrkiväni vastaisuudessa välttämään tilanteita, joissa Lassi Tudeerille välittyisi tunne siitä, ettei hänen panostaan arvosteta tai ettei hänellä olisi täysi ja kiistämätön itsemääräämisoikeus sen suhteen, mitä hän kulloinkin pitää tärkeänä ja tarpeellisena suorittaa talossaan ja sen ulkopuolella.  

Marika Anneli Tudeer

 

Valokuva ei liity tapaukseen.
 

Monipuolinen aamiainen

Terveellisen aamiaisen syömisestä on puhuttu ainakin jo 1960-luvulla. 
Meillä aamupalan valmistelut alkavat illalla, kun Lassi laittaa tuorepuuropohjan hapattumaan. Siihen tulee silloin tattaria, öljyä, etikkaa, hapankaalia (tai hapankurkkua, jos on omaa), chiliä, valkosipulia, ripaus suolaa, paseerattua tomaattia, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä ja kesäkurpitsaa.

Aamulla Lassi juo teen ja lähtee sitten jonkin ajan kuluttua kasvimaalle hakemaan loput ainesosat. Tuoreena pilkottavaksi tuli tänä aamuna mangoldia, basilikaa, vuohenputkea ja voikukkaa. Nokkonen jäi kuulemma ottamatta, kun ei tullut saksia mukaan.

Laskin, että tänään aamiaisessa oli 15 ainesosaa. Koostumus tietysti vaihtelee vuodenajasta ja muista tekijöistä riippuen. Välillä mukana on ollut granaattiomenan siemeniä ja villivihannesten osuus on tietysti talvella vähissä. 

Lassilla oli kiireinen aamu, koska hän on lähdössä suolle riistalaskentaan. Onneksi aamiainen pitää nälän poissa pitkälle iltapäivään, eväitä ei tarvita.

Terveellinen ravinto pitää kropan ja mielen kunnossa. Muistia se ei ehkä sittenkään paranna, sillä nytkin Lassi etsii kuumeisesti kompassiaan.

Ja sitten autonavaimia.

Löytyivät. Lassi lähti suolle. 

27.7.22

Männynkäpyhilloa on harva maistanut ja vielä harvempi tehnyt

Mistähän alun perin innostuimme männynkäpyhillosta? Kuusenkerkkiä olemme käyttäneet eri tavoin jo monena vuonna, ja viime vuonna laitoimme pataruokaan männynkäpyjä. Niistä tuli pehmeitä ja hauskan makuisia. 

Ukrainalaisen käpyhillon mainitsi ainakin Jussi Konttinen Hesarissa. Lähdimme etsimään reseptejä. Löytyneet olivat etupäässä venäjänkielisiä tai oudosti konekäännettyjä, mutta kyllä niillä pärjäsi. 
Lassi siis otti kipon ja kiipesi mäntyyn. Tai oikeastaan useampaankin, pihamme nuoriin, suhteellisen mataliin mäntyihin. Ensimmäinen haaste käpyhillon teossa on siis käpyjen saanti. Niitä ei saa kerätä toisten metsistä ilman lupaa, ja niihin ylettyminen ylipäänsä on haastavaa. Lisäksi ne on kerättävä tarpeeksi nuorina. 
Lainaan tässä suhteellisen suoraan venäjästä konekäännettyjä sivuja. Näin niillä kerrotaan: 
Kaukasiassa ja Krimissä on jo muinoin hoidettu monia sairauksia ainutlaatuisella juomalla tai hillolla, joka on valmistettu männynkävyistä. Nuoret kävyt sisältävät paljon vitamiineja, jotka yhdessä lisäävät immuniteettia, poistavat yskää, torjuvat polyartriittia. Lisäksi niillä voi hoitaa ikenien verenvuotoa, vapauttaa hengitysteet ja vahvistaa elimistöä monin tavoin. 

Sivu löytyy netistä hakusanalla "männynkäpyhillo", mutta olen siis muokannut tekstiä luettavammaksi. Näin teksti jatkuu:

  1. Kerää kävyt vain puhtaista paikoista. Siirry mäntymetsään, joka sijaitsee kaukana moottoriteistä, teollisuuslaitoksista, saastuneista yleisistä teistä.
  2. Raaka-aineiden keräysjakso riippuu ilmasto-oloista ja kasvualueesta. Lämpimällä seudulla keruuaika on loppukeväällä. Viileämmissä ilmasto-oloissa keruu tapahtuu heinäkuun puolivälissä.
  3. Valmistukseen olisi valittava vain nuoret, alle vuoden ikäiset kävyt. Ensimmäisen kypsyysvuoden aikana tällaiset hedelmäkasvit ovat mahdollisimman tyydyttyneitä hyödyllisillä entsyymeillä; ne ovat mehukkaita ja puhtaita. Kahden tai kolmen vuoden ikäiset kävyt ovat kuivia ja vailla useimpia vitamiineja.
  4. Edellä mainittujen sadonkorjuun perusvaatimusten lisäksi on välttämätöntä tutkia huolellisesti raaka-aineiden ulkonäkö. Älä kerää hyönteisten vaurioittamia tai muuten huonoja käpyjä. 
  5. Kerää vain kirkkaanvihreät, pehmeät, avautumattomat kävyt, joissa on päällä tahmea kerros (hartsi). 
  6. Erityistä huomiota kiinnitetään männynkäpyjen kokoon. Halkaisija saa olla enintään 4 cm, pituus enintään 45 mm. Ruoanvalmistukseen sopivilla kävyillä ei ole valkoista päällystettä. Ne ovat tahmeita, mehukkaita, ehjiä. Muut merkit viittaavat puusairauksien esiintymisen.
  7. Huuhtele kerätyt kävyt. Heitä ne seulalle tai siivilälle ja kasta kylmään veteen. Poista kaikki roskat ja vaurioituneet kohdat, kuivaa pyyhkeillä.


  1. Hillo tai siirappi valmistetaan useassa vaiheessa. Se varmistaa makean pohjan asteittaisen tunkeutumisen hedelmän rakenteeseen. Kävyt eivät hajoa ja ne säilyttävät kaikki hyödylliset entsyymit.
  2. Lajittele ja pese kävyt. Huuhtele ne pari kertaa kulhossa vettä ja anna kuivua. Valitse astiat, joissa on lämmönkestävä päällyste.
  3. Lisää niin paljon vettä, että se nousee 2-3 cm käpyjen yläpuolelle. Peitä astia, laita kiehumaan. Aseta keittolevy suurimman ja keskimääräisen välillä. Hauduta massaa 35–40 minuuttia.
  4. Kun asetettu määräaika loppuu, poista astia tulelta. Odota 10 tuntia ja pidä keitos pimeässä. Tänä aikana tulee miellyttävästi tuoksuva liemi, jolla on vihertävä sävy.
  5. Siirrä nyt kävyt erilliseen astiaan siirappin keittoa varten, sekoita rakeistettu sokeri. Kuumenna vielä kerran alhaisella lämmöllä, kunnes jyvät liukenevat.
  6. Arvioi siirapin konsistenssi. Sen tulee olla kohtalaisen paksu, ei levitä. Laita nyt 1/3 männynkäpyjen kokonaismäärästä homogeeniseen kiehuvaan seokseen, jatka keittämistä 7 minuutin ajan.
  7. Pakkaa valmis eliksiiri astioihin, peitä heti tinalla. Jäähdytys tapahtuu ylösalaisin paidan alla. Säilytä pimeässä, huoneenlämmössä 12–14 astetta.
No, me käytimme ehkä jossain kohtaa vähän erilaista menetelmää. Ohjeita siis löytyy monenlaisia, tuo oli niistä yksi. Me kiehautimme, annoimme seistä, keitimme jälleen useita kertoja. 
Valitettavasti taisimme ryhtyä puuhaan sittenkin liian myöhään. Kävyistä ei tullut pehmeitä ja syötäviä, vaan ne jäivät koviksi. Emme siis saaneet hilloa vaan siirappia. Mutta tuo siirappi on hyvää! Se on pihkaista, erikoisen makuista. Aiomme syödä sitä makeiden jälkiruokien lisukkeena. Se sopii varmasti lettujen, jäätelön ja juustojen lisukkeeksi. 
Laitoimme purkkeihin yhden kävyn malliksi. Viimeiseen purkkiin tuli enemmänkin käpyjä. Loput kävyt ovat vielä tallessa: lähdemme ostamaan vahvaa viinaa ja säilömme ne siis alkoholiin. Siitä tulee siis yskänlääkettä. 

Kokeilu oli työläs mutta mielenkiintoinen. Kädet ja astiat tahmaantuvat, ja keittoaikahan on todella pitkä. Ehkä silti kokeilemme ensi vuonna uudelleen aiemmin keväällä. 

23.7.22

Retki suolle (kuvablogi)

Suomea ei voisi ajatella ilman soita. Suot ovat meille sekä arkinen osa elämää että tärkeä myyttinen, elämyksellinen ja historiallinen elementti. Suot ovat vaarassa, mutta onneksi meillä on sentään Etelä-Suomessakin mahdollisuus kokea aitoja, luonnontilaisia soita.

Yhdessä niistä sain alkuviikolla viettää ihastuttavan päivän yhdessä Jaana-ystäväni kanssa. 
Tässä blogissa on lähinnä vain kuvia retkemme varrelta, sieltä täältä. Lopussa on myös marjakimara sekä kohtaaminen suomiehen kanssa. 







Lakka, hilla, suomuurain, valokki... Meille etelän ihmisille se taitaa olla lakka. Lakka ei ole marjojen joukossa se suosituin, mutta on niitäkin hauskaa poimia ja välillä syödäkin. 
Mustikkakausi on alkanut, ja nyt onkin ilmeisen hyvä mustikkavuosi. Ihanaa!
Puolukoiden kypsymistä saamme odottaa vielä pitkään. Toivottavasti niitäkin tulee paljon. Puolukka on meille tärkeä marja: se on hyvänmakuinen, monikäyttöinen ja terveellinen ja lisäksi se säilyy erinomaisesti ilman sähkön käyttöä. Me murskaamme ne lasipurkkiin ja säilytämme kellarissa ja jääkaapissa. 

Karpalo ei myöskään ole kypsää vielä pitkään aikaan. Niitähän voi poimia vielä yöpakkasten jo tultua. 

Variksenmarjoja näkee täällä etelässä harvoin. Ihan hyvä marja on sekin, vaikka jotkut yhä luulevat sitä myrkylliseksi. Kaupalliseen käyttöön sille on keksitty nimeksi kaarnikka, koska joidenkin mielestä variksenmarja-nimi kuulostaa huonolta. 
Suot ovat lajistoltaan monipuolisia. Tässä on samassa kuvassa puolukkaa, mustikkaa, variksenmarjaa ja hillaa. Näimme myös juolukkaa. Se ei ollut ihan yhtä kypsää kuin mustikka. (Otin kyllä juolukastakin kuvia, mutten jaksa etsiä niitä nyt tähän, laiskuri!)
Eteläinen vaivaiskoivu. 
Loppupäässä retkeämme kohtasimme Kaljupeten. 
Hän oli ollut yötä suolla ja oli jatkamassa seuraavaksi yöksi toiselle suolle. 
Kaljupete on suomies. Hän kokee tehtäväkseen tehdä soita tunnetuksi ihmisille muun muassa järjestämällä monenlaisia ohjattuja retkiä soille, yöretkiäkin. Netistä löytyvät hänen kotisivunsa, joilla hän esittelee suosafareitaan. Instagramissa hän kertoilee kuvin reissuistaan. 
Yöretkellä varustemäärä on kunnioitusta herättävä. 
Tänään en olekaan vielä käynyt metsässä! 
Vähintään kerran päivässä metsään, suolle tai vesille olisi hyvä tavoite. 
Tällä viikolla se on toteutunut kaikkina muina päivinä paitsi tänään. 

Pyjamaluteita, ötököitä ja kanoja (kuvablogi)



Pyjamalude on hauska. En ole niitä ennen havainnut, nyt niitä oli vuohenputken lehvästössä paljonkin. Se on melko uusi tulokaslaji, mutta ilmeisesti kaikin puolin vaaraton. 

Tuo toinen on käsittääkseni heinäsirkka, ei hepokatti. Yritin tehdä tarkemman lajimäärityksen netin avulla ja päädyin nurmiheinäsirkkaan.  
Siis onko tämä nurmiheinäsirkka?
Tämä puolestaan on rusokukkajäärä. 
Kahvipulla-kana viihtyi sateen jälkeen ulkona. 
Helmi-rouvalla oli määrätietoiset askeleet. 
Sisään ja äkkiä! Kukko otti siivet avuksi. 
Mitäs siinä toljotat sen kamerasi kanssa? 

19.7.22

Viikko vanhaa Suomea huipentui Lopen Vanhankirkonmäelle (kuvablogi)

Minulla on ollut huikean kiinnostava perinneviikko täynnä matkoja menneeseen Suomeen.

Viime viikon keskiviikkona kävin katsomassa Onnenmaa-näytelmän Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatterissa. Onnenmaassahan eletään väkevästi 1960-lukua Pohjois-Karjalassa. Esitys oli hieno. 
Perjantaina kävin Nahkion maatalouskonemuseossa. Siitä teinkin oman päivityksen samoin kuin lauantaisesta Someron-reissusta Hovilan kartanoineen ja 1950-1960-luvun näyttelyineen.
Sunnuntaina vuorossa oli perinnerakentamispäivä Järventaustan Syrjässä. Kirjoitan siitä ajan kanssa, kirjoitettavaa on niin paljon. 

Tänään sitten kävin ystäväni Jaana kanssa Lopen kirkonkylällä ja eritoten Vanhankirkonmäellä.
Lukkarin Puustelli eli museo oli kiinni, harmi kyllä. Siellä olisi kasvivärjäysnäyttely, joka kyllä pitää käydä katsomassa. Kirkkoon ehdimme sisällekin.
Toki olen Santa Pirjossa käynyt ennenkin, mutta Jaana ei.
Kipusimme lehterillekin. Jaana yritti esittää vanhaa, vakavaa huivimuoria kuvaa varten, mutta ei onnistunut.
Kirkko on alun perin ilmeisesti 1600-luvulta.
Kouluopetustakin siellä on annettu.
Saarnastuoli on upea.
Kiersimme myös kirkonmäkeä ja etsimme Lopen pojan, Sakari Pälsin haudan. 
Näihin maisemiin liittyy myös toinen suuri loppilaisnimi, kirjailija Juhani Peltonen. Hän eli elämänsä loppuvuodet Lopen kirkonkylän tuntumassa, vanhassa koulussa Halmelantiellä. 
Takaisin Solstrandin rannassa. 


17.7.22

Somero, yllättävän kiva kesäkohde

Lähimatkailu on antoisaa! Perjantaina kävimme Karkkilassa ja maatalouskonemuseossa (linkki kirjoitukseen tässä: Karkkilassa ), lauantaina lähdin siskoni kanssa Somerolle. Häämatkallahan kävimme Tammelassa .

Somero on siskolleni Heidille ja minulle erityinen paikka, sillä olemme pieninä olleet Someron Taka-Pajulassa (!) kesälapsina. Heidi jatkoi siellä käymistään pitkään. Omat muistikuvani ovat niukkoja ja hataria, koska olin Someron-kesänäni vasta kuusivuotias, mutta silti olen aina pitänyt Someroa jotenkin omanani ja tärkeänä itselleni. 

Ensin kävimme Somerniemen kesätorilla, jossa en ole ennen käynytkään. Sade vähän haittasi, mutta oli siellä silti mielenkiintoista käydä. Ostin uuden porrasharjan, marjaharjan (marjoja oli kuvioissa, ei se muuten mikään marjaharja ole). Sitten lähdimme kohti Someroa. 
Olin ennalta tutustunut Someron kohdetarjontaan ja päättänyt, että Hovilan kartanon kivinavetan näyttelyyn täytyy päästä. Kyseessä on siis Muistojen kultaa - nuoruuden hurmaa -näyttely, jossa esitellään 1950-1960-lukujen elämää ja tunnelmia.

Onneksi lipunmyynnissä kohtaamamme mies - joka myöhemmin osoittautui paikan toiseksi omistajaksi, Matti Torkkomäeksi -, sai meidät menemään myös itse päärakennukseen eli Hovilan kartanoon. Siellä todellakin kannatti käydä! 
Sekä Arja että Matti Torkkomäki olivat erinomaisia oppaita ja vaikuttivat välittömiltä, mukavilta ihmisiltä. Kuva ei tee Matille ihan oikeutta, mutta en kehdannut heitä enempää kuvailla, vaikka juttelimmekin hyvän tovin. 

Hovilan kartanon juuret juontavat vähintään 1600-luvulle, ilmeisesti sitäkin kauemmas. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1841. Se on restauroitu hienosti ja hyvällä maulla Museovirastoa konsultoiden, ja se avattiin yleisölle vuonna 2011. Nyt siellä oli myös Kari Suomalaisen näyttely, ja väentuvassa toisen piirtäjän, Heikki Paakkasen töitä. 
Pääsyliput näyttelyyn olivat nokkelat: vanhoja, aitoja Yhdysliikenteen bussilippuja. Yhdysliikenne liikennöi aikoinaan myös Lopella ennen kuin se myytiin Pekolan liikenteelle. Nykyisinhän meillä Pilpalassa ei liikennöi enää paljon mikään julkinen väline - aikoinaan oli paitsi bussit myös juna Karkkilaan ja Hyvinkäälle. 
Yhdysliikenne liittyy Hovilan kartanoon siten, että sen omisti Arja Torkkomäen isä. Ja ilman muuta nuo pienenpienet, ohuet viiden pennin liput ovat osa 1950-60-luvun nostalgiaa. 
Nostalgiaa täynnään oli koko valtavan navetan ylinen. Siellä oli baari, elokuvateatteri, kampaamo...
...koti ja keittiö kaikkine tarvekaluineen...
sekä Torkkomäen huoltoasema...

...ja ihana Arjan baari. 

Kysyin toki luvan kuvaamiseen ja kuvien julkaisemiseen blogissa. Tässä vielä muutama otos sisältä päärakennuksesta: 

Kaunista, eikö olekin! 
Kartanoa vuokrataan myös juhla- ja tapahtumatilaksi. Sellaiseen se onkin juuri omiaan. 

Näyttelyissä olisi voinut viettää pitkäänkin aikaa, mutta meillä oli hieman kiire. Olimme aikeissa käydä vielä Someron torppamuseossa, joskaan emme lopulta sitten jaksaneetkaan siellä käydä. 

Kävimme vain vilkaisemassa ulkoapäin, miltä Torppamuseossa näyttää. Ihan varmasti palaamme sinne joskus. Sen lähistöllä sijaitsee myös Peltotyökalumuseo. Lisäksi tahdomme käydä Savenvalajamuseossa, ja tarjolla olisi Sauhutupamuseo ja traktorimuseokin. 

Kävelimme Someron pääkatua, kävimme kirpparilla joita oli siinä kaksin kappalein ja kaupassakin. Ruokapaikkoja tuntui olevan useita, mutta loppujen lopuksi emme olleet löytää itsellemme sopivaa. Se kasvisruokien puute... Lopulta hoksasimme mennä juuri siihen ensimmäiseen, joka oli oikealla pääkadulle käännyttäessä. Ravintola Lilja oli oikein siisti, tilava pizzeria, jossa oli kelpo salaattipöytä ja mainiot pizzat. Jostain syystä olimme ainoat asiakkaat sillä hetkellä! Paikka kyllä oli sen verran hyvä, että toivottavasti siellä muina aikoina käy enemmän asiakkaita. 

Päivä oli niin täynnä kaikkea kaunista ja kiinnostavaa, että emme kerta kaikkiaan jaksaneet enää kiertää useampaa paikkaa. Tarjontaa olisi kyllä ollut! Olisi Härkälän kartano, kivimeijeri, kirkko, kulttuuripuisto, pitäjänmakasiinit...

Kotimatkalla ajoimme Hämeen Härkätietä Pajulan läpi. Valitettavasti lapsuutemme talo oli nyt korkean, tiheän kuusiaidan peittämä, joten emme nähneet siitä ja sen pihapiiristä ja ulkorakennuksista vilaustakaan. Emme myöskään voineet lähteä kävelyretkelle lapsuusmaisemiimme, koska sade yltyi sillä hetkellä juuri rankaksi. 

Somerolle pitää siis lähteä uudelleen.