Monimuotoisuus mielletään usein vain luonnon lajirunsaudeksi eli lajiston monimuotoisuudeksi, mutta se on paljon muutakin. Monimuotoisuus on tärkeää myös kulttuurissa, taiteessa, tieteessäkin, puhumattakaan koiranjalostuksesta (tai jalostamattomuudesta!), kotieläimistä, puutarhasta, viljelystä...
Tämän kuukauden Suuntana omavaraisuus -kirjoitusten aihe on siis monimuotoisuus, tarkennettuna luonnon monimuotoisuus.
Ensimmäisenähän monimuotoisuudesta tulee mieleen se, miten monimuotoista oma viljelytoiminta on, mutta se ei suoranaisesti liity luonnon monimuotoisuuteen.
Meillä täällä Solstrandissa ravintokasvien viljely on oikeastaan mahdollisimman monimuotoista tai siis monilajista. Myös sikäli, ettemme ole turhan tarkkoja kitkemisen suhteen. Rikkakasvilajistomme on erittäin monimuotoinen ja runsas!
Rikkakasveistahan voi olla myös viljelyssä monenlaista hyötyä. Paitsi että ne kertovat maan laadusta ja koostumuksesta, ne usein myös suojaavat kasvatettavia lajeja muun muassa kuivuudelta ja välillä myös tuholaisilta. Jopa viljelijöiden kauhut eli peurat, kauriit, jänikset ja rusakot välttelevät esimerkiksi siankärsämöä.
Monet rikkakasvit myös parantavat viljelymaan rakennetta ja estävät omalta osaltaan ravinteiden huuhtoutumista. Vaikka ne kuluttavat ravinteita, ne myös nostavat ravinteita syvemmältä maasta ylös muiden kasvien käyttöön. Erityisen tärkeää on, että ne tarjoavat suojaa ja ravintoa hyönteisille, monesti myös houkuttelevat tuhohyönteisiä pois ihmisten ravintokasveilta.
Hämmästelen kovasti joidenkin halua päästä esimerkiksi kokonaan eroon vuohenputkista ja vielä enemmän hämmästelen, jos joku siinä onnistuu. Itse yritän suhtautua rikkaruohoihin ystävinä ja hyviksinä. Ne ovat arvokkaita niin monella tapaa ja kertovat vain, että maa on elinkelpoista. Ja ovathan ne usein myös meidän ruokaamme! Voikukannuput ja lehdet ovat yhtä lailla ravintoa kuin esimerkiksi porkkanatkin.
"If nothing eats your garden, it is not part of the ecosystem." Tuon mainion itsestäänselvyyden löysin vastikään Facebookista. Noinhan se on, ja se kannattaisi muistaa.
Emme me tietenkään ötököiden ruuaksi ravintoa viljele, mutta ötökätkin ovat tärkeitä. Todella tärkeitä. Välillä suojaamme kasveja niitä vastaan jopa harsoin, mutta myrkkyjä emme käytä.
Luonnon monimuotoisuutta voi siis suojella omalla pihallaankin. Muistan, kun vasta Solstrandiin muuttaneena halusin siivota "ryteiköt" ja esimerkiksi katkenneet, lahoavat puut pois maisemasta. Nyt ajatus silloisista kauneuskäsityksistäni kauhistuttaa. Onneksi Lassin avulla pian ymmärsin, miten tärkeitä esimerkiksi lahoavat kannot ovat. Oikein silmin katsottuna kääpää kasvava puunrunko on kauniimpi kuin kukkapenkin kasvatettu kukka.
Niin, se puutarhanhoito... Perennojen ja viljeltyjen kukkien suhteen en enää ole kovinkaan suuri monimuotoisuuden vaalija. Ensinnäkään en näe mieltä käyttää paljon aikaa (ja rahaa) kukkapenkkien hoitoon, kun luonto on täynnä toinen toistaan kauniimpia kasveja - ja hyönteisiä. Lisäksi suurin osa haitallisista vieraslajeistamme ovat puutarhakarkulaisia, eli puutarhainnostuksesta on ollut Suomen luonnolle paljonkin haittaa. Puhumattakaan sitten niistä kaikista katemuoveista ("kankaista"), lannoitteista, myrkyistä ja muusta, mitä puutarhaharrastus on tuonut mukanaan.
Olen tästä "ulos laajennetusta sisustusintoilusta" kirjoittanut aiemminkin, mutta olen yrittänyt olla varovainen sanoissani. Nyt taisi tulla suoraa puhetta, josta joku saattaa närkästyä. Jos niin käy, olen pahoillani ja toivon vain saavani jonkun miettimään asiaa uudelleen. Mihin kannattaa käyttää rahansa ja aikansa? Mikä on toimintani vaikutus laajemmin ajateltuna? Puutarhanhoitoahan pidetään jotenkin luonnonläheisenä harrastuksena, vaikka se juuri pahimmillaan tuhoaa luontoa. Onneksi näitä äänenpainoja on viime aikoina saanut lukea muidenkin kirjoittamana.
Tässä tarkoitan puutarhanhoidolla siis nimenomaan kukkien, koristepensaiden ja nurmikon kasvattamista ja vaalimista. Kasvimaat ovat eri asia. Alun alkaen toki puutarha tarkoittaa puu-tarhaa eli siellä kasvaisivat hedelmäpuut. Sellainen puutarha on tietysti eri asia kuin nämä koristepensas-kukkaistutus-nurmikkopihat.
Kyse on kauneuskäsityksistä, jotka ovat usein opittuja ja valmiina omaksuttuja. Ei tavallisten ihmisten puutarhaharrastus ole Suomessa kovinkaan vanhaa. Milloinhan täällä alettiin julkaista ensimmäistä puutarhalehteä? Entä milloin tulivat ensimmäiset puutarhaohjelmat televisioon? Ennen niitä ei puutarhoja pidetty asiana, johon jokaisen kunniallisen ihmisen pitäisi satsata. Luostareiden puutarhatkin olivat etupäässä yrtti- ja hyötykasviviljelmiä.
Värikkäitä perhosiahan kaikki ihailevat, mutta monen perhosen toukka on puutarhan tuholainen. Antaa olla!
Suuntana omavaraisuus on yhteisbloggaussarja, jossa joukko omavaraistelijoita kirjoittaa blogissaan kuukausittain yhdessä sovitusta aiheesta. Uudet kirjoitukset julkaistaan aina kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9.
Käy siis lukemassa muidenkin päivityksiä samasta aiheesta, niin minäkin.
Ja muista, että me kaikki kovasti ilahdumme kommenteista!
