Marraskuu alkoi

On marraskuun ensimmäinen päivä, mutta puutarhasta löytyy yhä aamiaistarpeita. 

Lassi käy päivittäin hakemassa tuoreita kasviksia ulkoa. 

Paljain jaloin. Hänen mielestään siinä ei ole mitään ihmeellistä. 

Minulla sen sijaan on sekä sukat että villasukat ja talvikengät, kun lähden koirien kanssa kävelylle. 

Tänään lähdin kouluun lukumuoriksi. Se oli hauskaa! Lapset kuuntelivat hienosti ja juttelivat mukavia. Suurin osa heistä kuulemma lukee kirjoja kotonaankin. Mahtavaa!

Minulla oli mukanani neljä kirjaa joista valita. Yllätyksekseni molemmat kolmannet luokat halusivat, että luen omaa kirjaani Lähteen rannalla elämä. He kuuntelivat hyvin keskittyneesti ja olisivat ilmeisesti jaksaneet pidempäänkin. Molemmmissa luokissa jopa kysyttiin, mistä kirjan saisi itselleen, jotta voisi lukea sen kokonaan. Olin luullut kirjani sopivan pari vuotta vanhemmille - mutta onhan päähenkilö Iitakin vasta yhdeksän.

Ekaluokkalaisille en kuitenkaan edes tarjonnut omaa romaanini vaan luin eläintarinoita. Ei toiminut. Jaksaminen teki tiukkaa, vaikka minusta tarinat olivat ihan hauskasti kirjoitettuja. 

Seuraavalla kerralla pitää varmaan ottaa mukaan ihan perinteisiä satuja pienimmille. 

Vaikka enpä tiedä, josko hekin sittenkin kuuntelisivat mielellään elämästä sata vuotta sitten.  

Lokakuun viimeinen päivä (kuvablogi)

Olen ollut tasan kuukauden eläkkeellä. Sen kunniaksi lähden aamulla töihin. 

Sataa. 

Nyt illalla olemme vielä lähdössä joogaan. 

Sillankorvan puutarhakalusteita ei ole vieläkään siivottu pois, vaikka huomenna alkaa marraskuu. 

Koskikara on saapunut. Tästä kuvasta sitä on kuitenkin turha etsiä. 

Valkosipulinistutuspuuhat on vasta aloitettu. Seppälän lantaa tarvittaisiin oikeastaan lisää. Onneksi nuo lantahommat ovat Lassin heiniä, minä saan näin alkuun keskittyä kynsien irrotteluun. Siinäkin kuluu tunti poikineen. Mutta se on ihan hauskaa, voi kuunnella podcasteja samalla. 

Varsinaiseen istutukseen pitää päästä viimeistään ensi viikolla. 

Syksy rannassa ja puutarhassa (kuvablogi)

Alkusyksyn kauneus ja syyskuun lopun ruska ovat tiessään. Silti syksy on niin kaunis, kovin kaunis. 

Tänään on ollut harmaata, sumuista ja sateista. Hieno metsäkävelysää, hyvä sää valokuvata.

Omenat roikkuvat lehdettömissä puissa. 

Harava lojuu seinustalla käyttämättömänä. Meillä ei ole sille paljon käyttöä. 

Tosin yläpihan hiekkatasanteet ja alapihankin tiet kannattaisi haravoida, jos ei toivo kasvillisuuden valtaavan niitä kokonaan. 

Angervo on kaunis ruskeanakin. 

Ruusunlehti kasvimaan vallanneella vesiheinämättäällä.

Viimeinen kuva ei ole tältä päivältä vaan jo yli viikon takaa. Aamurusko oli sillä kertaa punainen. 

Kuva on otettu yläkerran altaanilta. 

Kasvimaalla jatkuu syksy ja satokausi (kuvablogi)

Lokakuu lähenee loppuaan. Syksy kuitenkin jatkuu. Satokausikaan ei ole vielä kokonaan loppunut. Yhtä ja toista löytyy vielä jopa ulkoa kasvimaalta.

On hauskan näköistä, kun puussa ei ole enää yhtään lehtiä, mutta silti siinä on omenia. 

Vain yksi omenapuista on täysin ilman omenia, punakaneli. Happamat ja mauttomat lajikkeet sinnittelevät kiinni puissaan.

Tänään oli hieno ilma. Oli sumuista ja harmaata, vettä tihutti. 

Oli hyvä hengittää ja mukava käydä kävelyllä metsässä koirien ja Lassin kanssa. 

Loputkin purjosipulit pitäisi kyllä jo nostaa. Niiden paikalle istutetaan pian valkosipulia. 

Mangoldi puskee yhä uutta lehteä. Lassi hakee joka aamu tuoreet mangoldinlehdet ja -varret aamupuuroonsa. Monena iltana kasvustot on kuitenkin täytynyt peitellä harsoilla. Ilman harsoja ne tuskin enää olisivat hengissä. 

Mangoldia on meillä sekä puna- että keltalajikkeisena. Molemmat ovat mielestäni kauniita. 

Maussa tai satoisuudessa en havaitse mitään eroja. 

Värikuvia metsästä

Värikuvia metsästä. Tämän osuvampaa nimeä blogipäivitykselle tuskin voisi antaa.

Syksyisen metsän värit huutavat upeuttaan ja houkuttavat kuvaamaan.

Upeita ovat myös puutarhan värit, mutta niitä kokoan myöhempään päivitykseen. 

Ensin on metsän vuoro.

Tunnistatko kuvien kasveja? 

Kasvivanhusten kuten kasvivauvojenkin tunnistamisessa on oma hauska haasteensa. 

Kirjoita siis kommentteihin, mitkä kaikki tunnistit! 

(Kommentointi nimellä edellyttää jonkinlaista kirjautumista, mutta se on pikku juttu eikä sido mihinkään.)

Entä mikä kuvista on suosikkisi?

Olisi hauska kuulla!

Aurinko nousee pakkasyön jälkeen antamaan energiaa keräimille

Yöllä oli taas pakkasta rantamailla. Maa on yhä kuurassa. Sulava vesi putoilee tippoina räystäiltä, kun nouseva aurinko lämmittää kattoa. 

Illalla tulimme hämärissä Syrjän kirjallisuusillasta, ja piti jälleen pimeässä levitellä harsoja kasvimaalla, vaikkei niistä ehkä enää juuri apua ole. 

Poimimme likimain käsikopelolla maissit. Harvoin kai maailmassa maissisato korjataan pimeässä pakkasella. 

Pavuistakin keräsin ne, jotka löysin, loput peittelin. Sisällä pätkin ja kiehautin pavut. Huomasin, että punakirjavat pavut menettävät kirjavuutensa keitettäessä. 

Nukuimme huonosti, Syrjän kahvit ja teet kai valvottivat. Samoin tekemättömät työt mietityttivät ainakin minua: lähiruokapäivä on jo ylihuomenna ja kaikki on tekemättä. Nyt on lähdettävä töihin Karkkilaan. 

Pimeyden töitä

Illalla väsytti. Olin jo nukkumassa ja sammuttanut valon, kun Lassi tuli ja pohdiskeli, miten kylmä yöstä mahtaa tulla. Olisiko kasvit pitänyt sittenkin peittää?

Tarjouduin nousemaan ylös ja lähtemään hänen kanssaan vetämään harsoja. Olisihan surkeaa, jos koko kesän työnteon ja huolehtimisen jälkeen maissit, kesäkurpitsat ja pavut olisivat paleltuneet.

Missähän harsot edes ovat? Mutta ehkä kuitenkin tulee pilviä ja lämpö pysyy kohtuullisena. Lassi päätyi laittamaan kellon soimaan aamuyöllä. Katsotaan, mikä on lämpötila silloin.

Neljältä kello soi ja Lassi kömpi alakertaan katsomaan mittareita. Kyllä, kylmä oli. Pilkkopimeä taivas oli pilvetön. Puimme päälle, otimme taskulamput ja lähdimme pimeyteen. Ensin ulkoilutin koirat ja sitten taapersimme kohti Serafian mökkiä, jonka köökki toimii puutarhavajanamme. Ihmeen lämpimältä tuntui Serafian tupa ulkoa tullessa. (Olen usein ihmetellyt, miten ihmeessä Serafia 1800-luvulla pärjäsi mökissään, jossa ei ollut edes kaksinkertaisia ikkunoita.)

Upea tähtitaivas ei kauheasti lohduttanut. Etsimme harsot ja lähdimme levittämään niitä. Ihmeesti ne riittivät juuri kriittisimpien kasvien ylle, kun kasvimaan reunasta löytyi vielä pari. 

Sisään tullessa hoksasin myös kukat. Mitenhän daaliat pärjäävät? Entä marketat ja muut kesäkukat? Päädyin viemään muutaman ruukun turvallisempaan paikkaan ja nostamaan muutaman ihan verannalle asti. 

Huh! Sitten takaisin nukkumaan. Tosin uni ei tietenkään moisen rupeaman jälkeen tullut. Mietin tekemättömiä lehtijuttuja ja muita työasioita. 

Aamulla maailma näytti niin toiselta. Lähdin keräämään papuja, Lassi jäi säilömään kurkkuja. Havahduin, kun verannan ovi kävi. Palasin takaisin Lassin luo. Mikä oli?

Yöllä sisään nostamassani kukkaruukussa oli ollut muurahaispesä. Nyt verannan lattia kuhisi muurahaisia. Sillä lailla. Sain kuulla, että kasvien siirto lähemmäs taloa olisi riittänyt, ei olisi tarvinnut nostaa niitä sisälle. No ei olisi.

Muutama muurahainen saattoi valitettavasti menettää henkensä, kun kaavin niitä lastalla rikkalapioon ja heittelin ulos. Sori siitä, mutta eivät ne meillekään voi jäädä asumaan. 

Papuja oli paljon. Toivottavasti loputkin kypsyvät, vaikka syksy näyttää selvästi saapuneen. Onneksi ainakin kasvihuoneissa kasvukausi jatkuu. 

 

Syksyn kuvia

Eilen oli syksyn kylmin yö. Kasvihuoneessa tarvitaan jo lämmitintä, jotta viimeiset chilit ja tomaatit saadaan kypsiksi. Yhden yön takia niiden ei kannata antaa pilaantua, edessä on kuitenkin vielä lämmin jakso. 

Eilen lenkillä ihmettelin pellosta törröttävää valkoista putkea. Lähemmäs mennessäni ymmärsin, että kyseessä oli joutsenen kaula. Eikä joutsen ollutkaan yksin, vaan pellolla lepäili kokonainen perhe. Kuvat otin kaukaa eikä niistä tullut häävejä; tämä kuva kuitenkin viehättää itseäni väreiltään ja syyspellon tunnelmaltaan. 

Tänään sain nautiskella kasvihuoneessa tomaattien poiminnalla. Olen kasvanut kerrostalossa Helsingissä, joten tämä maalaiselämä sadonkorjuineen on minulle yhtä ihanaa elämystä. Poimia omenia puun alta! Napsia tomaatteja suoraan oksilta! Kaivaa perunoita maasta, vetää punajuuria naateista ylös, kerätä puolukoita pihan reunasta... tämä on ihan oikeaa elämää!

Tätä muuten pohdin viimeksi eilen, kun luin tai kuuntelin jotain tekstiä siitä, kuinka ihmisen merkittävät asiat tapahtuvat nuoruudessa. Että nuorena kuvittelee todellisen elämän alkavan joskus myöhemmin, mutta kun aikaa kuluu, huomaa sen todellisen elämän olleenkin silloin kauan sitten, nuorena, eikä mitään merkittävää sen jälkeen tapahdukaan.

Tavallaan ymmärrän tuon ajatuskulun, ainakin siltä osin, että nuorena asiat kokee voimakkaasti ja mieleenpainuvasti. Mutta että vain nuorena loisi elämän tärkeät asiat ja uutta ei sen jälkeen tulisi, se ei pidä paikkaansa. Minun todellinen elämäni alkoi, kun muutin Pilpalaan. Elämä sitä ennen oli vain sen hakemista ja valmistautumista siihen. 

Sitä paitsi menneisyydessäni on paljon sellaista, jonka hyvinkin voisin unohtaakin. Tietysti kaikki se on ollut tarpeellista, se on ollut sitä kasvua tähän. Ja on selvää, että ilman elämäni ankeita ja surkeita ja vaikeita jaksoja en osaisi olla yhtä onnellinen siitä kaikesta, mitä minulla nyt on. 

Tein kaura-omenapaistosta. Reseptit löydätte netistä, niitä on turha tuhanteen kertaan toistella. Siihen tarvitaan vain omenaa, kauraryynejä, voita ja siirappia. Tai sokeria. Lisukkeeksi otin puolukkasosetta ja jäätelöä. 

Lassi lähti soittotreeneihin ja teki sitä ennen minulle ruokaa. Keitettyjä perunoita, porkkanoita ja punajuuria: keitettyinä ne ovat parhaimmillaan, vaikka voi niistä välillä muutakin tehdä. Salaatiksi pilkoin tomaatteja ja purjoa, kastikkeessa oli kalaa. Nam!

Näkymä eteisestä. Vanha konsti kastuneiden saappaiden kuivaamiseen on sanomalehti. Modernit ihmiset tietysti laittavat märät saappaat kuivauskaappiin. Meillä sellaisia ei ole. Eikä tule. 

Syksyisiä saunatunnelmia

Tämä päivitys sisältää alastonkuvan! 

Käymme vielä rantasaunassa. Kunhan syksy pimenee, siirrymme sisäsaunaan, mutta vielä nautimme alkeellisuudesta. Lassi jaksaa lämmittää puilla kynttilänvalossa ja sekoittaa vedet saavissa. Hän käy myös vedessä uimassa, minä en joka kerta. 

Nuohooja sanoi naapurille, että tämän on hankittava uusi kiuas. Se oli muutaman kymmenen vuoden ikäinen ja kuulemma vaarallinen. Kauhistuin: meidän kiukaamme on vuodelta 1964. Mutta ei siinä ole mitään vikaa.

Saunaremontista olen kyllä haaveillut. Itse asiassa ilmoitin (suurella vaivalla!) sen keväällä Huvila ja Huussiin ja Kotoisaan, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Minusta meidän saunamme - tai vaihtoehtoisesti puutarhan peränurkka - olisi tietysti ollut hyvä kohde noihin ohjelmiin, mutta varmaan olemme liian kaukana. Kaukana Helsingistä ja kaukana vähän kaikesta. 

Meistä itsestämme ei ole suunnittelemaan saunaremonttia. Liian monimutkaista. Siitä pitäisi panna vähän kaikki uusiksi. Ehkä jatkamme vanhalla. 

Lassi meni tänäänkin uimaan. Minä en. Oli kova tuuli, palelsi jo pelkästään portaille mennessä.

Tiedän, että olisi hyvä uida kylmässäkin vedessä. Vielä en siihen pysty. Ehkä joskus. Viime vuonna uin kyllä vielä lokakuussakin, mutta en jokaisella saunomiskerralla. 

Käymme mielellämme saunassa päiväsaikaan, sillä illalla täällä on pilkkopimeää. 

Nautimme siitä, mutta uimaan ei oikein pimeässä kannata mennä, varmuuden vuoksi. 

Vielä on kukkia ja pörriäisiä.