Illallinen kahdelle

 Blogeista suosituimpia ovat ne, jotka esittelevät ruokia ja sisustuksia. Nyt minä teen sellaisen. Varoitus: sisältää tuotesijoittelua.

Alkukeittona oli tattikeitto, lähimetsien tateista totta kai. Pääruokana oli peuran vasapaisti, peura niinikään lähimetsistä, sekä uunijuurekset.  

Lisukekokoelmassa oli puolukkasurvosta, säilöttyjä punajuuria, hapankaalia, säilöttyjä chiliporkkanoita, etikkasäilöttyä kurkkua sekä jalapeno-sipuli-kurkkusalaattia. Tuotteet ja niiden raaka-aineet ovat peräisin Solstrandin tilalta, lukuunottamatta hapankaalia, joka hankittiin tällä kertaa S-marketista. 

Sinikuvioinen lautasastiasto on peräisin Roskalava Loppi -ryhmästä. Aterimet ovat Hackmanin tuotantoa ja ostettu kaupasta 1980-luvulla. Lepuuttaja on ostettu helsinkiläisestä vanhain tavarain liikkeestä 5 euron hintaan vuonna 2008. Niitä ostettiin yhteensä neljä, koska ne olivat erikoisia ja kauniita, eikä kukaan yleensä tiedä, mitä ne ovat. Ne katetaan mukaan pöytään, vaikka niitä ei kukaan käytä. 

Isommat siniset kulhot ovat häälahja Nanne Pallasmaalta ja ne on ostettu Indiskasta. Pienemmät kulhot ovat kiinalaista riisiposliinia ja Lassin edesmenneen vaimon peruja. 

Ruokapöytä on ostettu Solstrandin mukana eli se on Matteus-seurakunnan vanha pöytä. Takana näkyvistä pikkupöydistä matalampi on ostettu oululaiselta kirpputorilta, samoin kuin valkeat tuolit, ja korkeampi tuotu Lassin synnyinkodista vanhempien kuoltua. Ruskea lipasto on ostettu 2000-luvun alussa karkkilalaisesta huonekaluliikkeestä. Jalallinen hedelmäkulho on huudettu huutokaupasta Karkkilassa. Jääkaappi vetelee viimeisiään. Verhot ovat Ikean mallistoa. 

Siniset viinilasit ovat isännän ensimmäisen, edesmenneen vaimon peruja, joten niiden alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Valkoinen pöytäliina on peräisin Sarin herkut -kahvilan lopettajaismyynnistä ja pääsiäisaiheiset tabletit Riihimäen lähetyskirpputorilta. 

Jälkiruokana tarjoiltiin mintulla koristeltua lakkaliköörijäätelöä. 

Lakat oli poimittu kesällä suolta Pohjois-Kuhmossa.

Kokki on hankittu netistä. Vasen olkapää reistailee pahasti, muuten varsin toimiva ja käyttökelpoinen yksilö. Valitettavasti tuotanto on lopetettu, ei saatavissa enää. 

Luonnonväreillä värjätty villatakki on Marjo Viitasen tuotantoa. 

Iloista pääsiäisaikaa!

 

Tutut pääsiäiskoristeet Solstrandin verannalla tuovat oikean pääsiäisen tunnun. 

Pääsiäinen on minulle tärkeä juhla. Siihen liittyy sellaista kuvastoa ja sellaisia mielikuvia, joista pidän. Pupuja, kanoja, tipuja, munia, ruohoa, pajunoksia, hiirenkorvia. Suklaata, mämmiä, pashaa. Kevät, valo, uusi kasvu.

Äitini oli syntyjään Karjalan ortodoksi, ja ehkä siksi hänellekin pääsiäinen oli niin tärkeä. Hän valmisti pashaa maidosta asti itse - nuo happanemassa olevat maitoastiat täyttivät keittiömme pitkään ennen pääsiäistä. Pashaa piti olla paljon! Mämmi syötiin runsaan kerman ja maidon kera. Munia värjättiin koko perheen voimin - kuka muistaa ne pienessä paperipussissa myytävät värilehtiset, jotka kasteltiin ja joilla munat värjättiin? 

Pääsiäisperinteisiin kuului myös käynti Helsingin talvipuutarhassa äidin kanssa. Miten ihastuttava paikka! Ihailtavana olleet pääsiäistiput olivat mielestäni aina kirkkaankeltaisia, kunnes ne jossain vaiheessa keksittiin värjätä monivärisiksi. Kuulin, että sellaiset, jo munavaiheessa sinisiksi ja punaisiksi ja violeteiksi värjätyt tiput kuolivat muutaman päivän iässä. Kauankohan moista älyttömyyttä jatkettiin? Netistä en äkkiä hakien löytänyt mitään tietoa asiasta. 

Muutama vuosi sitten pääsin Tampereen Vapriikkiin. Se oli hieno ja monipuolinen museo, tahdon käydä siellä vielä monesti. Siellä on erilaisia vaihtuvia näyttelyitä, tuolloin muun muassa pääsiäiskorttinäyttely. Miten ihania kortteja ja paljon, paljon! Ennen vanhaan pääsiäiskorttien lähettäminen olikin tärkeä perinne. Nykyisin sitä harrastavat harvat, miten harmi! 

Mutta pari vuotta sitten järjestimme oman pääsiäiskahvilan tähän kylätalolle eli Liitontalolle. Koko kahvio koristeltiin kaikenlaisella pääsiäisrekvisiitalla, ja tärkeimmän osan muodostivat juuri pääsiäiskortit. Niitä oli monilta eri vuosikymmeniltä, lukemattomia erilaisia. 

Näyttely ja kahvio oli tarkoitus uusia viime vuonna, mutta kaikki tietävät, mikä sen esti. Sama syy tänä vuonna, mutta ehkä vuonna 2022 voimme jälleen ripustaa ihanat, värikkäät koristeet ja kortit Liitontalolle nähtäviksi.

 

On tipujen, kanojen ja munien aika

Tämä kuva ei ole tältä vuodelta. Yksikään kanoistamme ei vielä edes haudo.

Kirjavat kanat ja keltaiset tiput kuuluvat pääsiäisen kuvastoon siinä kuin pajunkissat, hiirenkorvat ja tuore ruoho. Tosielämän Suomessa pääsiäinen on niille yleensä liian varhainen ajankohta. 

Ulkona vihertää korkeintaan hieman ensimmäisillä pälvillä ja hiirenkorvia näkee vain se, joka on muistanut ottaa oksia maljakkoon tarpeeksi aikaisin. 

Elävät kanatiput ovat suunnilleen suloisinta, mitä on. Kotitarvekanalan pitäjällä onkin etuoikeus saada silloin tällöin nauttia tipujen seurailusta. Harva kuitenkaan antaa niiden tulla vielä pääsiäisen aikaan. Meillä kanat vasta aloittavat hautomistaan, ja munia annan niille alle vasta kun säät ovat kunnolla lämmenneet. Itsehän ne toki munansa munivat, mutta haudottavaksi munia kannattaa jättää vasta sitten, kun kuoriutumisaikaan on varmasti lämmintä. 

Meillä tipuja on kuoriutunut useimpina vuosina, yleensä toukokuun lopussa tai kesäkuussa. Läheskään aina ne eivät ole keltaisia. Omia suosikkejani ovat pingviininväriset, joista myöhemmin tulee helmikirjavia. Maaoravan väriset ovat useimmiten olleet kukkoja ja tummanruskeat ruskeankirjavia kanoja. Maatiaiskanoissa on usein mukava värikirjo. 

Kotikanalat ovat yleistyneet paljon viime vuosina. Ei ihme, sillä moni haluaa tietää ruokansa alkuperän. Omille kanoille voi myös tarjota oman keittiön kasvisten jäämät ja näin vähentää ruokahävikkiä. Maaeläinten lihaa kanoille ei saa syöttää. 

Ihan läpihuutojuttu ei kanalan perustaminen ole. Asianmukaisten tilojen järjestämisen jälkeen pitää vielä muistaa rekisteröityä kanojen pitäjäksi. Myös kanojen pitopaikka on rekisteröitävä. Ei auta, vaikka aikoisi pitää niitä vain hetken tai niitä olisi vain yksi; kaikkien on rekisteröidyttävä. Syy kävi selväksi viimeksi alkutalvesta, kun lintuinfluenssaa todettiin muun muassa Janakkalassa.  

Idyllinen pääsiäiskuva kanoista ja tipuista pihamaalla kuopsuttelemassa ei pidä yhtä todellisuuden kanssa siksikään, että siipikarjan pito keväällä ulkona on kielletty koko maassa. Siitä on vain joitain poikkeuksia. Ulkonapitokielto päättyy vasta toukokuun lopussa. Meillä kanat eivät pääse vapaaksi sen jälkeenkään, niin ihastuttavaa kuin se olisikin. Ennemmin tai myöhemmin kettu tai haukka havaitsisi saaliit pihamaalla. Siksi kanasemme ulkoilevat turvallisesti katollisessa tarhassa. 

Kaikesta huolimatta munat ja kanat ovat olennainen osa pääsiäisen viettoa ja kotien koristelua. Värjätään pääsiäismunia, syödään suklaamunia, askarrellaan pahvikanoja ja koristellaan paikkoja höyhenillä. 

Iloista pääsiäistä!

Nuotiolla kevään ensimmäistä kertaa

Eilen vietimme tämän vuoden ensimmäisen illan pihalla tulen ääressä. Nuotio tehtiin tosin pallogrilliin. Illanviettopaikaksi valitsimme yläpihan kivitasanteen, koska se oli ainut kokonaan lumeton paikka. Joskus olemme keväällä menneet ylös harjulle "Grilliravintola Keloon", mutta nyt jäimme yläpihaan.

Lassilla on ollut "tipaton kvartaali". Hän ei enää juo edes kahvia.
Mutta nyt hän otti punaviiniä kevään ensimmäisen nuotioillan kunniaksi. 

Lassi teki vain aivan pienen nuotion, sillä ei ollut tarkoitus viettää kovin pitkää iltaa ulkona. 

Koiratkin olivat tietysti mukana. 

Tinka tuntui nauttivan keväästä. Se piehtaroi kuivuneessa heinässä. 
Tikki olisi halunnut mieluummin leikkiä. 

Yläpihalta oli hyvä seurailla kevättilannetta. Lintuja oli paljon. Pesintää ei sentään ole havaittu, vaikka joutsenpari viihtyy jo lammella. Viime keväänä kuvassa veneen takana näkyvillä saarilla pesi tähän aikaan jo joutsen- ja kurkipari, parinkymmenen metrin päässä toisistaan. 

Kateus

 

Lumi on jo paljastanut Solstrandin pihan kivet. 

Pääsiäissiivousta tehdessäni tuli mieleeni kateus. Muistelin jälleen kaukaisen työkaverini täydellistä kotia, joka kiilsi puhtauttaan.

Minä en siivoa usein enkä varsinkaan perusteellisesti. Meillä on vähintäänkin sotkuista, usein myös koirankarvaista ja likaista. On kyllä mukavaa sitten, kun on siistiä, mutta valmiiksi siistin kodin siivoaminen turhauttaa ja tuntuu minusta ajanhukalta. Sitä paitsi olen laiska. Niinpä meille saa tulla selvästi sotkuista ennen kuin jälleen jaksan siivota.

Silti vähän kadehdin ahkeria siivoajia.

Kateus on tunne, jota pidetään kielteisenä ja sitä kai se onkin. Harvoin ihmiset kertovat, mitä kadehtivat. Itse en ole oikein ollut hyvä myöskään tunnistamaan kateutta toisissa ihmisissä – olen hämmästynyt, jos joskus olen kiertoteitä saanut tietää jonkun kateudesta.

Siskoni puhuu omista kateuden kohteistaan yllättävän avoimesti. Se on minusta hyvä, vaikka vähän ihmettelenkin, miten erilaisista asioista voi olla kateellinen. Moni sellainen asia, joka joissain aiheuttaa kateutta, ei herätä minussa mitään mielenkiintoa: hienot autot, runsas rahankäyttö, tilavat modernit talot, muotivaatteet...

Siksi joskus olen häpeäkseni väittänyt, etten olisi kateellinen. Totta kai olen. Kaikki kai ovat. Eri ihmisten kateus vain kohdistuu erilaisiin asioihin. Tällä hetkellä olen kateellinen niille, joilla on kustannussopimus. Siis että kustannusyhtiö on tehnyt heidän kanssaan sellaisen sopimuksen, jonka perusteella he saavat julkaistua keskinkertaisia tai joskus jopa kehnoja kirjoja siksi, että tuo sopimus on tehty ja heiltä ehkä joskus tulee tai on tullut hyvin myyviä kirjoja.

Olen myös kateellinen ihmisille, joilla on vilkas sosiaalinen elämä. Sellaisilla ihmisillä ei sitten olekaan aikaa turhanpäiväisten blogien kirjoitteluun.

Kateus ei kannata. Useimmiten kateuden kohteen taustalla on jotain, mitä kadehtija ei todellakaan itselleen tahtoisi.

Tuota työkaveriani, jonka koti kiilsi puhtauttaan pianon altakin, ei enää ole. Kuulin hänen kuolemastaan paljon myöhemmin ja yritykseni kysyä kuolinsyytä aiheutti vaivautuneen hiljaisuuden. Ymmärtääkseni hän oli tehnyt itsemurhan.

Siivotessani muistin pari muutakin aktiivista kodinjynssääjää. Kumpikin heistä oli alkoholisteja.

Moitteeton ulkokuori, puhtaat nurkat, arvokkaat tavarat, huoliteltu ulkonäkö… Onko niiden tarkoitus sittenkin vain peittää sitä, mikä on niiden alla?

Yritän olla arvioimatta eikä määrittelemättä muita. Pohdinnoillani tarkoitan vain sitä, että ehkä sittenkin on hyvä uskaltaa näyttää sitä, mitä oikeasti on. Kadehtimista ei pidä kieltää tai tukahduttaa, sillä se kertoo siitä, mitä arvostamme. Silti kateudella ei kannata pilata mielialaansa. Jos se yrittää ottaa vallan, kannattaa muistaa, että pinnan alla voi olla jotain aivan muuta.

Uuden kirjan kirjan kirjoittaminen joka vuosi olisi varmasti kauhea taakka ja stressin aihe. Ei sopisi minulle. Minä tyydyn omakustanteisiin ja näpyttelen edelleen näitä pikaisia, puolivillaisia ja viimeistelemättömiä blogitekstejäni huolimattoman siivousurakkani lomassa.

Yläpihalla voisi jo istuskella kevätsäässä. 

Kevättä purkeissa

Aurinkoinen kevätpäivä. Olen hakannut jäätä pihasta, tehnyt kevätpuroja ja ostanut narsissiruukun viikoittaisella kauppakäynnillä. Eilen laitoin jo koivunoksat veteen kasvattamaan hiirenkorvia. 

Metsälenkin jälkeen etäpalaveerasin kirjatyöryhmän naisten kanssa. Hanke etenee hyvin. Katsoimme yhdessä Meerin upeita tauluja kansikuvaksi. 

Pöydillä ikkunoiden edessä kasvaa chiliä, tomaatteja ja yrttejä. Muiden aika ei ole vielä. Kasvu on käynnistynyt hyvin, kohta on jo alettava koulimaan. 

Pääsiäinen on minulle aina ollut tärkeä juhla, kevään juhla. Nyt korona-aikana yritän kiinnittää erityistä huomiota juhlapyhiin. Suunnittelen jo kovasti pääsiäisateriaa - jonka tietysti Lassi valmistaa. 

Huomenna on palmusunnuntai. Olisi varmaan jo aika hakea pajunkissojakin ja koristella oksia höyhenin. Meillä ei käy virpojia, asumme niin syrjässä. Oksatkin pitää siis tehdä itse. 

Kevättä rannassa

Herättyäni sain katsella ikkunasta joutsenia ja isokoskeloita rannassa. Kun aamukahvin jälkeen lähdin ulos, joutsenet olivat jo siirtyneet Näkyvänlammen puolelle. Ne nousivat ilmaan, tekivät pari kierrosta lammen yllä ja katosivat sitten Tevännön suuntaan. Muiden joutsenten laulu kuului kauempaa.

Mustarastas ruokaili maassa yläpihalla ja tiaiset omenapuussa ruokinnalla. Harakka nauroi ja lensi puun latvaan. Käpytikka lensi vastarannalle.En tiedä, onko tämä joutsenpari sama pariskunta, joka pesi tuossa Näyvän suosaarekkeella viime keväänä. Kurkiperhe ja joutsenperhe pesivät rinnakkain, ja niitä oli kiva seurata kiikarilla tästä työhuoneen ikkunasta. 

Oikeasti en ole noista isokoskeloista varma, sen verran kaukaa ne näin. Joitain isoja sorsalintuja ne kuitenkin olivat.

Taidan lintsata joogasta tänään. Piha kaipaa kevätpurojen tekoa, pakastin sulatusta ja lenkillekin pitää keretä. 

Muutamasta ämpäristä ei ole isoa hyötyä,
mutta tyhjentelen niitä silti. Jäiden
hakkaamisessa työkaluina ovat petkele, rautakanki ja lapio.

Jäisiä puuhia siis. Katolta pudonneet lumet ovat jäätyneet alatalon eteen ja nyt sulaessaan ne aiheuttavat vedenpaisumuksen. Pitää siis hakata niille uomat. Se ei ole ihan pikkuhomma, sillä jää on kovaa. Annan suosiolla auringon sulattaa niitä ensin. Kävin kyllä jo aamulla tyhjentämässä vesiämpäreitä ja huomasin, että osa lumesta on edelleen katolla ja putoilee sieltä ikävästi niskaan. 

Jooga olisi vain nettijoogaa, enkä oikeasti pidä siitä. Joogaa on niin monenlaista, tämä toistuu aina samanlaisena venyttelynä. Voin joogailla itsekin vaikka sitten illalla. 

Eilen sain Lassille ajan työkaverilleni Riikalle, joka on kundaliinijoogaohjaaja. Hän viipyi siellä pitkään ja palasi varsin tyytyväisenä. Seuraava aikakin on jo sovittuna. Lassin ongelma on kipeä käsi, joka estää häneltä joogaamisen hänen tavalliseen tapaansa. Lassin tapa joogata on hyvin fyysinen ja perusteellinen; ymmärrän hyvin, ettei sitä kipeällä kädellä pysty tekemään. Siksi keksin pyytää Riikan apuun. 

Siellä ne joutsenet ovat.
Lähemmäs en nyt viitsinyt kahlata kevätsohjossa.