Pilkkeitä Pilpalasta

3.3.24

Suuntana omavaraisuus 2024 maaliskuu: Elämä ja ihmiset, yhteisöllisyys ja talkoot

Tämänkertaisena omavaraisuusbloggareiden yhteisaiheena on muun muassa naapuriapu. Itse lähdin pohtimaan erityisesti yhteisöllisyyttä ja talkoilua.

Kaupunkilaisten talkooavulla maaseudun töissä on pitkät perinteet. Helsingistä lähdettiin ennen vanhaan kesällä maalle heinätöihin ja syksyllä sadonkorjuuseen. Keväällä perunanistutuksessakin tarvittiin apua ja sitä saatiin. Kotiin viemisinä kaupunkilaisilla oli monenlaista ruokaa talven varalle.

Tätä perinnettä ei paljon enää ole. Osasyy siihen on varmasti maaseudun töiden koneellistuminen, työvoiman tarve on vähentynyt – paitsi tietysti meidän kaltaisillamme tiloilla, jossa lähes kaikki tehdään käsin. Suurempi syy on käsitys vapaa-ajasta: ennen maalle lähtö ja töiden vaihtuminen toisiin oli lepoa talven töistä (toinen työ on toisen lepo). Nyt vapaa-aikaa on vain se, milloin ei tehdä ”mitään” tai mieluummin matkustetaan ulkomaille.

Kolmas syy on epämääräisempi: jonkinlainen yksityistyminen. Kyläily on vähentynyt, yökyläily eritoten. Monesta tuntuu varmaan oudolta ajatus, että vieraalle maatilalle voisi lähteä töihin saati viettää siellä useita päiviä tai ehkä viikkoja. Osa ihmisistä vierastaa vieraaseen paikkaan menemistä kutsuttunakaan; tämän olemme havainneet, kun kutsumme kävijöitä tilallemme.

Järjestämme usein erilaisia tapahtumia, siis paitsi kyläyhdistyksen puitteissa myös ihan tässä omalla tilalla. Ihmisiä on kyllä käynyt ruokailemassa ja ostoksilla. Heitä tulee Riihimäeltä, Karkkilasta, Espoosta, Hämeenlinnasta ja niin edelleen. Omalta kylältä tai muualta lähitienoilta ei tulla. Ymmärrän hirmu hyvin, jos ei kiinnosta lähteä naapuriin syömään, kun ruokaa voi laittaa itse kotonakin. Mutta esimerkiksi viimeksi joulun alla järjestimme glögikutsut, joihin kaikki olivat tervetulleita. Tarjoilimme sekä kaupasta ostettuja että itse tekemiämme glögejä, niitä oli valittavana erilaisia, terästyksen kera tai ilman. Lisänä oli jouluista pikkupurtavaa. Mainostimme tilaisuutta Facebookissa ja tienvarsikylteillä. Tilaisuus oli luonnollisesti täysin ilmainen.

Vilpittömästi odotimme tapaavamme uusia tuttavuuksia läheltä ja ehkä kauempaakin. Miten kävi? Lähikyliltä tuli yksi ihminen, hyvä ystävämme. Pari muuta ystävää kertoi esteestä. Vietimme mukavan iltapäivän muutamien karkkilalaisten ja espoolaisten seurassa.

Asumme syrjäisellä paikalla mutta kylässä, jota pidetään yleisesti aktiivisena ja touhukkaana. On vallalla käsitys, jonka mukaan näillä kylillä ollaan auttavaisia ja pidetään yhteyttä naapureiden kesken. Naureskelemme sille aika usein.

Itsekin olen ollut tuota mielikuvaa rakentamassa lehtijutuillani ja muilla kirjoituksillani. Mutta totuus on, että aika yksin täällä saa elellä.

Tietysti ihmiset hädän tullen auttavat. Jos henkilökohtaisesti jotain pyytää, apua saa varmasti. Ihmisethän haluavat auttaa toisia, asuinpaikasta riippumatta. Auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin, harvassa ovat ihmiset, jotka eivät sitä tahdo tehdä. Monenlaista apua olemme vuosien varrella saaneet.

Välillä olemme huhuilleet aputyövoimaa Facebook-sivuilla, joskus sitä on jopa löytynyt. Liiaksi asti tarjokkaita ei ole. Useimmat auttajat ovat kauempaa, onneksi on muutama vakioapulainenkin kuten Hannu. Hän ja toinen helsinkiläisystävämme Kaarina ovat käyneet auttamassa puutarhatöissä. Kaarinan lisäksi siskoni on ollut vakioavustajana meidän tilapäivillämme. Ilman heitä päivien järjestäminen ei olisikaan mahdollista.

Mutta vanhan ajan talkoomeininkiä kaipaan. Avoimiin talkoisiin harva lähtee. Se on vuosien varrella tullut nähtyä. Tienvarsien siivoustalkoita on täällä yleensä järjestetty vuosittain (ja nyt kun tämän mainitsin, muistan että järjestimme niitä vanhalla kotipaikallani Oulun Raksilassakin, paikalla muutama ihminen. Ja roskatalkoita Hupisaarilla, meitä taisi tulla paikalle kaksi). Lisäksi on ollut kylätalon kunnostustalkoita, Hunsalan työväentalon siivoustalkoita, monenlaisia talkoita Syrjässä, Ikimetsän ystävien luonnonhoitotalkoita… Jokainen uusi ihminen niissä on aina otettu vastaan lämpimästi suurena harvinaisuutena. Useimmiten talkoilemassa ovat samat vanhat. Kuitenkin talkoot ovat minusta mahtava tapa olla yhdessä muiden kanssa, oppia uutta, tutustua muihin, saada samalla aikaan jotain hyvää ja hyödyllistä.

Se, joka tietää syyn siihen, ettei talkoisiin tai tapahtumiin tulla, voisi kertoa sen. Kuitenkin puhutaan paljon ihmisten yksinäisyydestä, joka on suuri, todellinen ongelma. Vanhukset ja vammaiset eivät usein voi lähteä fyysistä työtä vaativiin talkoisiin, mutta on paljon tilaisuuksia, joihin voisi tulla vähinkin ruumiillisin voimin.

Joku saattaa pelätä talkoo- tai naapuriavun pyytämistä tai tarjoamista verotuksellisista syistä. Veroviraston sivuilla on kuitenkin hyvät, selkeät ohjeet talkootyön verottomuudesta. Talkootarjoilut tai pienet kiitoslahjat eivät tee talkootyöstä veronalaista.

Usein kai sanotaan, että nykyihmiset ovat niin kiireisiä. Ovatko? Mikä sen kiireen aiheuttaa? Mitä jäisi tekemättä, jos lähtisi lähiyhteisönsä talkoisiin?

Järjestötyö

Olen tämän talven aikana entistä enemmän miettinyt erilaisten järjestötöiden jättämistä pois. Yhdistykset ovat olleet pitkään iso osa elämääni. Olen toiminut Suomen Eläinsuojelussa noin 30 vuotta, Luonnonsuojeluliitossa yli 20, Pilpalan kyläyhdistyksessä 17 vuotta, Ikimetsän ystävissä toistakymmentä vuotta, muutamissa muissa yhdistyksissä lyhyemmän ajan. Ne ovat antaneet minulle paljon ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä mielelläni. Varmasti teen jatkossakin, tällä hetkellä ainakin on tarkoitus jatkaa ainakin Hunsalan Kajastuksessa ja Lopen Syrjä-seurassa. Molempien kulttuuripainotteinen toiminta keskittyy vanhan talon ympärille ja tuon vanhan talon ylläpitämiseen.

Miksi sitten jättäisin muut järjestöt? Mikä määrittää sen, missä yhdistyksessä jaksaa jatkaa, minkä kokee rasitteeksi? Vasta nyt hoksaan asettaa kysymyksen itselleni näin. Syy on yhteisöllisyyden ja mielekkyyden kokemisessa.

Kaikki yhdistykset, joiden toimintaan olen lähtenyt, ovat olleet jollain lailla tärkeitä tai merkityksellisiä, tottakai. Mutta jos tekeminen yhdistyksessä on vain yksin puurtamista ilman yhteyttä muihin ja vastakaikua, sitä ei jaksa. Tekijäporukan olisi pidettävä yhtä ja välillä on pidettävä myös hauskaa – tai miksei koko ajan! Kun sitten jotain järjestetään, on voitava kokea että sillä järjestämisellä on merkitystä. Paras osoitus siitä on, että paikalle tulee ihmisiä.

Ikävintä on toimia yhdistyksissä silloin, kun ulkopuolelta tulee vain ehdotuksia siitä, mitä vielä pitäisi järjestää. Niitä tulee yleensä sellaisilta, jotka eivät tietenkään itse ole aikeissa osallistua järjestämiseen mitenkään, ja jotka eivät ole osallistuneet niihin edellisiinkään juttuihin. Pahinta on kuulla kommenttia siitä, kuinka puhuja itse kyllä osaisi hoitaa asiat niin, että yleisöä tulisi paikalle, mutta kun ei nyt vain ehdi… Kiitos, jäädään sitten vain odottamaan sitä aikaa että ehdit!

Voi olla, että on hyvä välillä vaihtaa toimimistaan toiseen. Se on varmasti hyvä itselle, mutta kenties myös yhdistykselle on eduksi, että sen toimijat vaihtuvat.

Olen muuten miettinyt myös tämän bloginpidon lopettamista. Olen pohtinut tämän mielekkyyttä: hyötyykö tästä joku jotain? Ainakin nyt hyödyin hieman itse, kun tämän aiheen vuoksi pohdiskelin näitä asioita.

Kirjoittamista en tietenkään voi jättää. Parhaillaan hion tulevan äänikirjani viimeistä versiota. (Eilen sain nähdäkseni kansikuvan; siinä on tyttö – ja kana!) Uusi kirja muhii jo mielessä.

Valokuvaaminen on viime aikoina, siis nyt talvella, jäänyt kovin vähiin.

Täydennän nyt tätä blogitekstiä muutamien kyläläisten kuvilla.

Yhdet lähimmistä naapureistamme ovat Mikko ja Hannu.

Heidät kuvasin alkutalvesta, yllättäen Karkkilassa, jossa olimme yhdessä syömässä.

Mikko ja Hannu ovat meidän kylien ilopillerit, puuhamiehet, joilla on aina jotain jännää meneillään. Ihanaa, kun jaksavat!

Teemu Kupiaisen kanssa olin joulun alla kunnan Antin Adventti -tapahtumassa.

Teemu tuli avukseni, kun pidin usean yhdistyksen pöytää.

Meidän tilamme lisäksi pöydällä oli esillä Hunsalan työväenyhdistys Kajastus, Pilpalan kylät ry ja Lopen Syrjä-seura ry. Teemun kanssa oli hauska leikkiä myyjiä ja esittelijöitä.

Viljelykuulumiset

Näihin omavaraisbloggauksiin kuuluu myös ajankohtaisten viljely- ynnä muiden asioiden kertominen. Meillä on esikasvatukset aloitettu, mutta paljon vielä on laittamatta multaan. Tänään Lassi jo pyöriskeli kasvihuoneen ympärillä, vaikka lunta on vielä runsaasti. Kiersin myös kesäisen koiranulkoilutuslenkin pitkästä aikaa; lumi on paikoin sulanut ja paikoin se oli niin kantavaa, että pystyin kävelemään metsässäkin. Kyllä se kevät sieltä tulee!

#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Käy lukemassa ja kommentoimassa myös muita kirjoituksia:

1.3.24

Linnut: 101 lajia omassa pihassa - On taas kevät!

Nyt se alkoi. Kevät! Tänään on maaliskuun ensimmäinen päivä. Ihanaa!

Tänään kaivoin kännykästäni esille myös Muuttolintujen kevät -sovelluksen.

Vielä en sillä napannut muuta kuin sinitiaisen, mutta eiköhän tämä lintukevät tästä taas vilkastu.

Viime kesän saalis oli 101 eri lintulajia. Ikimaailmassa en olisi niitä itse tunnistanut, en puoliakaan. Yritän pikkuhiljaa niitä opetella, mutta olen surkea muistamaan ääniä. Ulkonäöltä tunnistaminen sujuu paremmin, mutta eihän lintuja yleensä pääse kunnolla näkemään.

(Eri asia oli yliopiston lajintuntemustentti, kun tirpat makasivat pulpeteilla koivet oikosenaan.

Olivat samana aamuna pakasteesta noukittuja...)

Listassa voi toki olla huteja, äppi ei ole erehtymätön. En kuitenkaan ottanut mukaan sellaisia lajeja, jotka eivät olisi mahdollisia (en muista oliko niitä viime vuonna ylipäänsä). Esimerkiksi kaulushaikara tuntuu yllättävältä, mutta toisaalta täällä on kyllä nähty kaulushaikara ja ääni kuului tuossa lammen pohjaruovikossa. Mutta hirmu mielelläni otan vastaan kommentteja ja epäilyjä lajeista. Voin mieluusti tarkastaa ja ilmoittaa myös havaintoajan tai -ajat, sovellushan tallentaa ne.

Tässä siis lista viime vuonna havaitsemistani lajeista. Kaikki ovat kännykkä-äpillä napattuja tässä lähiympäristössä, useimmat omassa pihassa, osa hieman kauempana. Lisäksi on vielä muutama, jotka olen tunnistanut ulkonäöstä, mutta joiden ääntä ei ole kuulunut tai sovellus ei niitä ole tunnistanut: isokoskelo, koskikara ja telkkä.

alli (kahdesti, toukokuu)
ampuhaukka (kerran, 6.5.)
fasaani
haahka (kerran, 22.4.)
haapana (kerran, 23.4.)
haarapääsky
harakka
harmaapäätikka
harmaasieppo
helmipöllö
hiirihaukka (ainakin kuudesti)
hippiäinen
hömötiainen
idänuunilintu
isolepinkäinen
kaakkuri (kerran, 6.5.)
kalalokki
kalatiira (kerran, 6.5.)
kanadanhanhi (kerran, 6.5.)
kangaskiuru
kaulushaikara (kerran 7.5. Näkyvän pohjukassa)
keltahemppo
keltasirkku
kirjosieppo
kiuru
kivitasku
korppi
kuhankeittäjä
kulorastas
kultarinta
kurki
kuusitiainen
käenpiika
käki
käpytikka
laulujoutsen
laulurastas
lehtokerttu
lehtokurppa (9.5. ja n. 19.6.)
leppälintu
liro (kerran, 6.5.)
mehiläishaukka
metsäkirvinen
metsäviklo
mustapääkerttu
mustarastas
naakka
nokikana
nokkavarpunen
närhi
pajulintu
pajusirkku
palokärki
peippo
pensassirkkalintu
peukaloinen
pikkukuovi
pikkukäpylintu
pikkusieppo
pikkutikka
pikkuvarpunen
pohjansirkku
punakylkirastas
punarinta
punatulkku
punavarpunen
puukiipijä
pyrstötiainen
pähkinähakki
rantasipi
rastaskerttunen
rautiainen
riekko
ruokokerttunen
räkättirastas
räystäspääsky
satakieli
sepelkyyhky
sinipyrstö (kahdesti, 27.4. ja 11.5.)
sinisorsa
sinitiainen
sirittäjä
sääksi (kahdesti, pitkä väli)
talitiainen
tikli
tiltaltti
tukkasotka
tuulihaukka (kerran, 11.5.)
tylli
töyhtötiainen
urpiainen
uuttukyyhky
valkoposkihanhi (kahdesti, toukokuu)
valkoselkätikka (kolmesti, toukokuu.)
varis
varpunen
viiksitimali (kerran, 6.5.)
viitakerttunen
viherpeippo
vihervarpunen
västäräkki

Ehkä on tarpeen selittää, että meidän pihassa tosiaan on monenlaisia elinympäristöjä, vaikkakin kovin pieniä ja pienellä alueella. Puutarhapihan lisäksi on peltoa, metsää, kalliota, joenrantaa, varvikkoa, ruovikkoa, järvenrantaa ja pusikkoa. Alapihalla on ihan eri sirkuttajat kuin ylhäällä, rinteessä tai rannoilla. On hauskaa, kun lintuja voi tarkkailla omassa pihassa, mutta myös koiralenkit venyvät usein pitkiksi, kun pitää jäädä äänittämään sirkutuksia ja huhuiluja.

Muuttolintujen kevät on ihan huikean hauska äppi.

Olen sitä monelle suositellut ja suosittelen edelleen.

27.2.24

Puu kaatuu!

Meidän rannassa oli kaksi suurta, puolilahoa koivua, joiden pois saamisesta on jo vuosia puhuttu.

Nyt asia on hoidettu!

Meidän naapurikylälle on muuttanut mies nimeltä Toni Riento, joka hoitaa vaativatkin puuhommat. Ja mikä ihmeellisintä, siinä on nyt mies, joka tulee paikalle silloin kun on luvannut!

Näissä kuvissa hän on vasta puolivälissä menossa kohti latvaa.

Hän siis saapui paikalle ensin katsomaan ja tekemään tarjousta.

Hän ilmoitti, milloin voisi tulla tekemään työn - ja myös tuli silloin kun lupasi.

Toinen koivuista piti hoitaa kiipeilemällä ja ne olivat molemmat niin suuria, että tarvittiin kaksi miestä. Apuun tuli toinen vastaava tekijä Lopen toiselta laidalta, Teemu Kainulainen.

Hänen firmansa ServiceStar sijaitsee Launosissa. Mutta molemmat siis osaavat kulkea kauemmaskin - ja sovittuun aikaan! Voi että olin tyytyväinen.

Toni Riento. Miehet kaatoivat puut ja pätkivät ne sovittuun mittaan kolmessa tunnissa.

Kohta kaatuu!

Vielä ei olla latvassa.

Kyllä se oli aika lahoa.

Nyt täytyy mahlanvalutuspuu löytää toisaalta pihasta, kunhan kevät etenee.

Vaikka kyllähän se kantokin taitaa valuttaa, talteen kerääminen vain on hankalaa.

22.2.24

Koirakuulumisia

Yritin tehdä kuvakoostetta Tikin ja Pepin leikkikuvista. En onnistunut.

Tässä nyt sitten muuten vain muutama kuva.

Leikkituokiot ovat tyypillisiä aamuisin ruokaa odotellessa. Vuoroin kummankin pää on kokonaan toisen suussa. Ja välillä sitten taas muut ruumiinosat, totta kai.

Eilen Tikki oli erityisen aktiivinen ja yritti saada Peppiä innostumaan leikistä.

Tänään Tikillä oli toisenlainen aamu.

Se ei saanut aamuruokaa ollenkaan, sillä edessä oli narkoosi ja hampaiden puhdistus.

Eläinlääkäri totesi jälleen sivuäänen Tikin sydämestä, mutta ei se haitannut. Kaikki sujui oikein hyvin. Kun haimme Tikin tunnin kuluttua, se oli jo hyvää vauhtia heräämässä.

Sen verran hullusti asiat kuitenkin ovat, että ruoka ei ole sille maistunut vieläkään.

Silloin ovat asiat oudolla tolalla! No, ymmärrämme syyn. Syödään sitten huomenna.

Pepille ruoka on maistunut tavallistakin paremmin. Se söi Tikinkin ruoat.

Nämä kuvat ovat kylläkin joltain illalta. Mitähän herkkua Lassi siinä vetelee telkkaria katsellessaan?

Aiemmin päivällä maistui uni. Ihmiset ovat hyviä makuualustoja Pepin mielestä.

19.2.24

Lopen opistolla syntyy ryijyjäkin

Ystäväni Marjo sai minut houkuteltua Lopen opiston kurssille,

jossa opitaan tekemään pieni ryijy ompelutekniikalla.

Sepä olikin mielenkiintoista!

Opettajana kurssilla on Leena Ruoppa, joka osoittautui erinomaiseksi opettajaksi. Aluksi hän kertoi melko laajasti erilaisista ryijyistä ja niiden historiasta ja näytti kuvia vanhoista ja uusista ryijyistä.

Jokainen tietysti sai suunnitella itse oman ryijynsä. Piti valita sekä pohjamateriaali, langat, värit että kuviot. Ryijyyn voi käyttää monenlaisia villalankoja ja myös jämälangat käyvät mainiosti.

Valmiita teemoja ja ryijymalleja on myös olemassa, niitä voi tietysti tehdä eri väreissä.

Kuviota voi suunnitella paperien avulla esimerkiksi taidekuvista inspiraatiota tai mallia hakien.

Ryijynteosta innostuneiden mielestä ryijyjen teko on ihanan rentouttavaa tekemistä.

Opettajalla oli mukanaan hienoja malleja ja materiaaleja.

Malli suunnitellaan ensin paperille.

Leena-opettaja on tämä sinipaitainen, jonka ympärille innostuneet oppilapset ovat kerääntyneet.

Jaa että millä mallilla oma ryijyni nyt on?

No ei millään. Huomasin heti puolivälissä ensimmäistä kurssikertaa, että minusta ei tähän ole.

Kerroin sen toki ja vakuutin, että opettajan syytä vetäytymiseni ei todellakaan ole.

Hän jopa tarjoutui ompelemaan reunat puolestani, kun kerroin sen yhdeksi hankalaksi kokemistani kohdista. Ei, ei riitä. Tiedän, että ryijy olisi jäänyt minulta kesken joka tapauksessa. Tuollaisen pienenkin ryijyn tekoon kuluisi kymmeniä työtunteja. Ei ole minun alaani.

Pipon neulomisen sentään aloitin eilen.

Arvostan suuresti käsitöitä, ja kuvittelen, että minusta vielä joskus tulee käsityöntaitaja.

Mutta ei ehkä sittenkään ryijyntekijää.

5.2.24

Näyttelyavajaiset Hyvinkäällä

Lauantaina lähdimme Hyvinkäälle taidenäyttelyn avajaisiin. Toinen kohde oli Sveitsin kuntosali ja uimala, tai siis ensimmäinen kohde. Siinä välissä kävimme syömässä.

Uimala oli hyvä. Kuntosali oli erinomainen. Menemme varmasti toistekin.

Museokeskus Taikassa avautui mielenkiintoinen näyttely.

Tai oikeastaan kolme: esillä on Pilvi Ojalan, Petri Ala-Maunuksen ja Mikael Pohjolan töitä toukokuun puolivälin tienoille asti. Näyttelyn nimi on Karttoja, kaukomaita ja kuviteltuja maailmoja.

Avajaisissa koin tosin olevani väärässä paikassa. Siellä avautui samaan aikaan urheiluaiheinen näyttely ja väkeä oli valtavasti. Kaipasin esittelyä näistä teoksista ja niiden tekijöiden puheenvuoroja, mutta kuulin vain puheita urheilusta. Pettyneinä yritimme hetken kierrellä väenpaljoudessa, mutta lähdimme sitten pois.

Kartoista oli moniste, muuta museoesitettä en löytänyt. Teosten nimitauluja en ehtinyt väkijoukossa lueskella, joten valitettavasti jaan nämä kuvat ilman sen paremmin tekijöiden kuin teostenkaan nimiä.

Paitsi Pilvi Ojalan nimi, jonka teokset tunnistin. Ne oli ilmeisesti rajattu yhteen tilaan, joten ne hahmotti paremmin. Yllä on kasvipiirroksia vanhan kasvion pohjalta, siis Pilvi Ojalan teos tai teoksia.

Tämä Pilvi Ojalan teos saattaa olla kannanotto käsialakirjoituksen puolesta. Kannatan.

(Ja pahoittelen heijastuksia kuvassa. Tausta on oikeasti ihan musta.)

Tämä kokoelma on myös Pilvi Ojalalta. En ehtinyt tutkailla sitä kovin tarkasti.

Edelleen Pilvi Ojalaa. Lieneekö tälläkin jokin nimi?

Saattaa olla, että käymme katsomassa teoksia toistamiseenkin.

Saattaahan sieltä urheilunäyttelystäkin löytyä jotain kiinnostavaa, vaikka epäilen. Miksihän näiden näyttelyiden avajaiset piti olla päällekkäin? Vai olinko jotenkin erehtynyt?

Pilvi Ojala on piirtänyt taikinamarjan Launosissa 17.6.2023.

Ei ole kovin kauan siitä kun kävimme Museokeskus Taikassa viimeksi.

Silloin siellä oli näyttely Hyvinkään Parantolan historiasta. Se oli mielenkiintoinen.

Ja paikkahan on hieno, varmasti siellä tulemme vierailemaan vastakin.

Lopuksi suora lainaus museokeskuksen nettisivuilta taiteilijoiden esittelyksi:

Petri Ala-Maunus (s. 1970) on taidemaalari, joka maalaa maagisia maisemia. Ne ovat kuin kuvitetusta kartastosta repäistyjä sivuja, kuvia koskemattomasta maailmasta. Teosten vehreät laaksot ja korkeat vuoret saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Teoksissa on harvoin ihmisiä tai jälkiä ihmisen toiminnasta.

Kuvanveistäjä Mikael Pohjolan (s. 1962) puiset, yksityiskohtia täynnä olevat veistokset vievät ajatukset maailman merille ja seikkailulle kohti tuntematonta. Varhaiset tutkimusretket sekä niihin liittyvät myytit ja tarinat inspiroivat Pohjolaa. Hänen teoksensa ovat kuin muistoja näiden matkojen varrelta.

Myös kuvataiteilija Pilvi Ojalan (s. 1973) taide liittyy muistojen keräilyyn. Näyttelyssä esillä oleva teoskokonaisuus on kunnianosoitus kuriositeettikabineteille, joihin kerättiin maailman ihmeitä. Nämä museoiden edeltäjät syntyivät halusta järjestää maailma ymmärrettävään muotoon. Ojalan teokset saavatkin katsomaan tuttua uusin silmin.

4.2.24

Suuntana omavaraisuus 2024 helmikuu: Niksit

Tämän kuukauden omavaraistelijoiden yhteisbloggauksen aihe on niksit.

Ihan välttämättä kuvassa olevien kirjojen kaltaisista nikseistä ei ole kyse, mutta hienoja kirjoja nuo ovat -- yli puolen vuosisadan takaa. Olen niitä välillä yrittänyt lueskella, mutta varsinaisia omavaraisuuteen liittyviä juttuja en niistä ole löytänyt.

Olen yrittänyt löytää mieleni sopukoista tähän omavaraiseen elämään liittyviä niksejä,

mutta mitään ei oikein ole tullut mieleen. Tämä meidän elämäntapamme tuntuu ehkä jotenkin itsestään selvälle itsellemme niin, etten osaa mitään erikseen mainita.

Yksi olennainen sentään:

on turhaa tuhlata voimia, aikaa, tilaa, lannoitteita ja kenties rahaakin kukkapenkkeihin.

Hyötykasvit ovat vähintään yhtä kauniita kuin kesäkukat ja perennat.

Kun muutin Solstrandiin, ajattelin että tietysti tänne pitää perustaa kukkapenkkejä. Tosin niitä oli ollut jo ennestään: täällä rehotti laaja kurttulehtiruusukasvusto ja lupiineja kasvoi joka paikassa.

Lisäksi oli isokiertoa, orapihlajaa ynnä muuta riesaa.

Eli täällä oli innokkaasti harrastettu niin kutsuttua puutarhanhoitoa, ja siitä me nyt saimme kärsiä.

Pahimmista riesoista olemme päässeet eroon, mutta muukin kukkienhoito on saanut väistyä hyötykasvien kasvattamisen tieltä. Pitkä kukkapenkki toki yhä on olemassa, mutta en hoida sitä. Siinä saavat menestyä ne kasvit, jotka siinä menestyvät (leviämättä liikaa).

Puita ja pensaita hankkiessa kannattaa myös suosia hyötypuita: omenia, mustamarja-aroniaa, rusotuomipihlajaa, marjapensaita, päärynää... Viiniköynnöskin viihtyy ainakin eteläisessä Suomessa jopa ulkosalla, vaikka talvet saattavat välillä koitua kohtaloksi.

Kauniita kukkia on luonnossakin. Suurin osa pihastamme on luonnontilassa, siis se osa, jossa ei ole hyötykasviviljelyä. Luonnonkasveista nautin vähintään siinä määrin kuin kasvatetuista, usein enemmänkin. Sisällä sitten on ihan ruukkukasveja.

Niin kauniita kuin ne lupiinit ja isokierrot ovatkaan! Ja helppoja kasvatettavia kuten kurtturuusukin. Olen usein miettinyt, monikohan nykyajan ihastelluista puutarhakasveista on tulevaisuudessa riesa, jonka levittämistä sitten aikanaan päivitellään.

Sitten tämän hetken kuulumisiin.

Vielä emme ole ryhtyneet esikasvatuspuuhiin, mutta ihan pian on sen aika.

Viime viikonlopun vietin Aulangolla eläinsuojeluneuvojien koulutuspäivillä.

Sieltä tämä hevoskuva, oli ihanaa käydä Aulangon ratsastustallilla hevosia katsomassa.

Kuva on Kauko Sundbergin kokoelmista. Se ei ole ihan vuodelta 1923
vaan parikymmentä vuotta myöhemmältä ajalta.

Muuten aika on kulunut kirjan viimeistelyssä. Kirjani kertoo vuodesta 1923 ja liittyy sisällöltään paljolti näihin omavaraisteluasioihinkin. Puodillakin siinä käydään, mutta sieltä ostetaan lähinnä tupakkaa ja sanomalehtiä. Ruuat ja vaatteet tehdään itse.

Keskiviikkona lähetin käsikirjoituksen kustantajalle. Kirja ilmestyy äänikirjana elokuun alussa ja sen nimi tulee olemaan Lähteen rannalla elämä. Nimi on siis sama kuin vuonna 2019 ilmestyneellä pienoisromaanillani, vaikka kyse on uudesta, laajemmasta teoksesta.

Lassi, siis mieheni, sen sijaan keskittyy musiikkiin.

Hän soittaa tätä nykyä kolmessa yhtyeessä, joista yksi on kuvan kolmimiehinen Warren Woima. Warren Woima esittää hilpeää äijämusiikkia, sellaista mitä Lassi ei aiemmin olisi osannut kuvitella soittavansa. Nyt hän on siitäkin innostunut. He tekivät juuri Spotifyhin kolme kappaletta. Sitä varten kävin ottamassa valokuvia, joista yksi on tämä ylläoleva. Lassi on tuo vasemmanpuoleinen.

Muut Lassin bändit ovat Jytäpopparit, jonka genre(t) on helppo arvata

ja rajumpaa rokkia soittava I.N.K.

***

Tämä oli siis kuukausittainen Suuntana omavaraisuus -bloggaukseni. Käy lukemassa myös muiden blogeja, alla suorat linkit niihin. Sarjaa luotsaa Satu Tsajut-blogista ja Korkealan Heikki.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/tavoitteena-taloudellinen-riippumattomuus?

Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-nikseja-ja-kuulumisia

Apilan kukka https://apilankukka.fi/umpiointi/