Säilykkeitä valkosipulinnupuista

Kirjoitin edellisessä blogipäivityksessä valkosipulin kukkavarsista ja peston teosta. Kukkavarsia ja nuppuja voi käyttää monin muinkin tavoin. Pitkäaikaiseen säilytykseen sopii perinteinen säilöntä purkkiin.

Skeippejä, keppejä, kukkavarsia, kiehkuroita... Rakkaalla lapsella on monia nimiä. Kieli-ihmisenä kannatan toki kotimaisten nimitysten käyttöä. En kuitenkaan yhtään innostu kurjenkaula-nimityksestä.

Ensinnäkään kurjen kaula ei tee tuollaista täyttä kierrosta eikä varsinkaan puoltatoista tai kahta kuten valkosipulin kukkavarsi usein tekee. Toki kukkavarsi sitten myös suoristuu, mutta silloin leikkaaminen on jo myöhäistä. Hyötyä sipulin kasvulle ei enää tule, ja kukkavarsi on jo kovaa syötäväksi. (Toki myös latvaan kehittyvät itusilmut voi syödä, jos kestää syödä ne kuorineen. Harva jaksaa kuoria niitä pienenpieniä itusilmuja.)

Toinen syy on se, että ajatus kurjenkaulojen katkomisesta on perin vastenmielinen ja ikävä. Puhun siis mieluummin vaikka kiekuroista.

Ehdin leikata kaikki skeipit (kyllä, omaan kielenkäyttööni tuo skeippi-sana on ehtinyt jo vahvistua) ennen kuin hoksasin kuvata niitä. Aina jokin kuitenkin jää leikkaamatta, ja yhden sellaisen kävin kuvaamassa. Sattumoissin kasvissa on pientä viottumaa, ehkä siksi tuo yksilö onkin aika pieni. 

Säilötyt valkosipulinnuput

Säilöntään valkosipulin pätkityt kukkavarret sopisivat varmaankin yhtä hyvin kuin nuputkin. Me tällä kertaa kuitenkin teimme varsista pestoa ja vain nupuista säilykkeitä. 

Säilykkeen ohje on lähes samanlainen kuin millä olemme säilöneet valkosipulin kynsiä. Teimme toissavuonna satoja purkkeja valkosipulisäilykkeitä myyntiin. Niitä oli kahta laatua: "Hunajaisen lempeä" -versiossa oli hunajaa ja kuusenkerkkää, "Tiukan tulisessa" chiliä. Molemmissa oli myös sitruunamehua. Ensimmäinen oli aluksi suositumpi, mutta lopuksi myös tulisia olisi mennyt paljon enemmänkin kuin kykenimme tekemään. 

Nyt kuitenkin jätimme ylimääräiset mausteet pois. Tarkoitus oli säilöä vain nuput. Pikamaistiaisten perusteella ratkaisu oli järkevä. 

Tarveaineet:

600 g valkosipulinnuppuja

3 dl vettä

3 dl etikkaa

1 dl ruokaöljyä 

2 rkl hunajaa 

1 rkl suolaa

Irrota varret nupuista ja leikkaa pitkä kärki pois. Käytä varret jollain muulla tavalla: tuoreena tai pestona tai tee niistä vaikka oma säilykkeensä. Kärki kannattaa heittää pois, se on yleensä kuivakka, ja mitä pidempiä nuput ovat, sitä hankalampi niitä on sulloa purkkiin. 

Keitä nuppuja n. 5 minuuttia vesi-etikkaseoksessa. Suolan voit lisätä heti alkuun myös. Lientä tarvitaan sen verran, että nuput peittyvät kattilassa. 

Lisää ruokaöljy ja hunaja. Käytimme tällä kertaa oliiviöljyä, mutta kotimaiset, esimerkiksi hamppuöljy tai rypsiöljy käyvät mainiosti. 

Suolan käytössä ei kannata liioitella, vaikka se edesauttaakin säilyvyyttä. Me käytämme merisuolaa. 

Laita pestyt purkit hyvissä ajoin uuniin desinfioitumaan. Keitä korkit. Kannattaa käyttää pienehköjä purkkeja, jotta avattua purkkia ei tarvitse säilyttää kovin pitkään. Kun purkit täytetään heti kuumina, sisältö säilyy pitkään hyvänä. Avattu purkki kannattaa säilyttää jääkaapissa ja syödä esimerkiksi kuukauden sisällä. Umpinaiset purkit säilyvät kellarissa vähintäänkin kuukausia, todennäköisesti hyvinkin pitkään. En kuitenkaan uskalla antaa niille mitään määräaikaa. 

Säilykkeiden teossa on oma vaivannäkönsä: ensin skeippien irrotus, sitten pätkiminen, sitten purkkien käsittely, itse keittäminen ja kuumien purkkien täyttö. Mutta siihen kannattaa suhtautua mukavana kesäpuuhana. On ihana ajatella kellarissa täydentyvää purkkirivistöjen joukkoa ja sitä, miten mukavaa on sitten syksyn mittaan niitä sieltä noutaa ja käyttää. 

 

Makailu on mukavaa, kuten Peppikin tietää, mutta puuhastelu on sittenkin antoisampaa! 

Kieppi, kiehkura, kukkavarsi, skeippi - tuoreen valkosipulin aika on nupuillaan

Valkosipulia itse viljelevät pääsevät usein nauttimaan tuoreesta sadosta jo kesäkuun lopussa. Silloin nimittäin poistetaan kasveista kukkavarret eli nuput, joita myös skeipeiksi kutsutaan. Jos niiden antaisi kasvaa paikallaan, niihin kehittyisivät itusilmut. Itusilmut voi kerätä syksyllä talteen ja kasvattaa niistä uusia valkosipuleita, mutta se kestää pitkään. Toisaalta niiden kehittyminen vie voimaa pääkasvilta, ja mullan alla kehittyvä sipuli jää pienemmäksi. Joka tapauksessa itusilmuja tulee aivan liikaa, eli vähintäänkin osa skeipeistä kannattaa leikata pois.  

Jotkut leikkaavat tai taittavat nuo ihanuudet suoraan maahan. Suurin osa nykyisin jo ymmärtää, että skeipit ovat mitä mainiointa, hyvää ja terveellistä ruokaa, jota ei tietenkään kannata heittää haaskuuseen. Käyttö vaatii tietysti pientä vaivannäköä, sillä skeipit ovat tuoretuote, ja harva pystyy käyttämään niitä kaikkia ihan tuoreena. Jos valkosipulia on kasvatuksessa yhtään enempää, täytyy keksiä keinoja skeippien säilöntään. 

Olen kirjoittanut valkosipuleista ja skeipeistä myös kirjassani Makasiini - Maallemuuttajan tarinoita. Reseptinä mukana on vain freesatut skeipit. Olemme kuitenkin myös säilöneet niitä eri tavoin.

Kirjaa on muuten yhä ostettavissa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi kotisivuiltani www.tudeer.fi  Tilaaminen on helppoa, posti tuo sen kotiin perille asti. 

Eilen teimme skeippisäilykkeitä. Pilkotut ja murskatut varret säilöimme öljyyn. Ne on tarkoitus käyttää piakkoin pestoon, eli niiden ei ole tarkoitus säilyä kovin pitkään. Sen sijaan nupuista tehdyt säilykkeet säilyvät vähintään kuukausia, tarkkaa aikaa on paha mennä määrittelemään. Todennäköisesti ne tulevat syötyä kauan ennen kuin mitään pilaantumisen mahdollisuutta on. Ne on valmistettu ja purkitettu huolellisen hygieenisesti, mikä on kotioloissakin hyvin mahdollista.

Skeippien käytölle on monia eri reseptejä. Jos tarkoitus on saada vain skeipit säilöttyä, ja etenkin jos niitä on paljon, ei minusta kannata tehdä sekoituksista turhan monimutkaisia eikä yhdistää niihin paljoa eri ainesosia. Käytettäessähän voi tilanteen mukaan sitten lisäillä, mitä tahtoo. Toisaalta myös valkosipuli itsessään on paitsi ruoka-aine myös vahva mauste: itse emme kaipaa sen oheen esimerkiksi yrttejä. 

Esimerkiksi yläkuvassa näkyvä iso purkki sisältää vain öljyä ja kukkavarsia. Tuo on pohja, jota voi lisäillä eri ruokiin tai siitä voi valmistaa vaikkapa pestoa. Toki valmiin pestonkin voi pakastaa, mutta kannattaa ottaa huomioon pakastuksen vaatima energia eli sähkönkulutus sekä tila, jonka valmis tuote vie pakastimesta. Meidän kaksi pakastintamme ainakin ovat aina liian pieniä, vaikka suosimme muita säilöntämenetelmiä. 

Peston perusohje:

valkosipulin kukkavarsia pieneksi pilkottuna

ruokaöljyä (esim. oliivi- tai hamppuöljyä)

hienoa merisuolaa (ei liikaa!)

kotimaista juustoa, esimerkiksi Emmentalia

pähkinöitä (auringonkukansiemeniäkin voi kokeilla)

En ilmoita tarkkoja ainesmääriä, koska mielestäni kaikkia reseptejä voi soveltaa oman maun mukaan - erityisesti tätä! 

Valmistusvinkkejä: Kukkavarsien pilkkominen helpottaa niiden murskaamista teho- tai sauvasekoittimella. Sekoitin on kovilla, jos murskattavaa on paljon. Varo ylikuumenemista! Varrenpätkät myös lentelevät astiasta, jos yrittää murskata niitä avonaisessa astiassa. Käytä siis umpiastiaa, jos sellainen vain on.

Suolaa tarvitaan, mutta muista että juustossakin on suolaa. Suolankäyttöä kannattaa ihan oikeasti varoa, ei pidä totuttaa itseään liian suolaiseen ruokaan. 

Pesto-ohjeissa yleensä neuvotaan käyttämään parmesaania, ja se johtuu siitä että pesto on alun perin italialainen lisuke. Me Suomessa voimme mainiosti käyttää omia, erinomaisia juustojamme. Kannattaa valita jokin vahva juusto, esimerkiksi mustaleima-Emmental, jos siitä pitää. 

Toinen pesto-ohjeiden yleinen ainesosa on pinjansiemenet. Ne ovat todella kalliita Suomessa. Yhtä hyvin käyvät muut siemenet tai pähkinät, ihan oman maun mukaan tai sen mukaan, mitä kaapeista löytyy. 

Jotkut lisäävät pestoon yrttejä. Alkuperäisessä pestossa onkin kosolti basilikaa, ja tietysti sitä voi lisätä tähänkin. Kaikkea voi tehdä! Olemme tehneet myös villivihannespestoja, eli kotipihasta löytyy vaikka mitä sekaan pantavaa, mutta jos tarkoitus on saada pestot käytettyä ennen kuin ne pilaantuvat, en pidä ylimääräisiä aineksia tärkeinä. Makuun ne eivät juuri vaikuta, elleivät sitten vähän miedonna valkosipulin makua. Haluaako joku miedompaa valkosipulipestoa? Ehkä joku haluaa.

Joku myös kiehauttaa kukkavarret ennen murskaamista. Ainakin se helpottaa murskausta. Lisäksi se miedontaa makua, ehkä myös parantaa säilyvyyttä. En ole varma.

Pesto säilyy pidempään kuin pelkät tuoreet skeipit, mutta ei rajattomasti. Osan voi toki pakastaa. Itse olen huippupelokas esimerkiksi botuliinin suhteen. Tuskin sitä ihan oikeasti tarvitsisi pelätä. Mitään säilyvyyslukuja en kuitenkaan uskalla antaa. 

***

Tästä päivityksestä tuli nyt niin pitkä, että päätin laittaa skeippisäilykkeen ohjeen omaksi tekstikseen.

Laita blogi seurantaan, jos tahdot jatkossakin lukea elämästämme täällä landella! Ilahdun myös kommenteista - kommentoidaksesi sinun pitää ensin rekisteröityä, mutta se on oikeasti ihan pikkujuttu eikä kestä kuin kolme sekuntia. 

Ihania kesäpäiviä kaikille! 

Kuvien jakamisessa oli nyt ongelmia, joten laitan tässä loppukuvaksi iltaisen rantanuotiokuvan. Eihän tuossa edes näy valkosipulia! Sori siitä. 

Täydellinen kesäpäivä

Tämä päivä on ollut oikeastaan täydellinen kesäpäivä. 

Aamu alkoi rauhallisesti koirien ulkoilutuksella ja kanojen moikkauksella. Hesarin lueskelun ja koirien ruokinnan jälkeen kävin uudelleen koirien kanssa ulkona ja palasin sitten käsittelemään eilen leikkaamiani valkosipulinskeippejä. Ne ovat gourmet-herkkua, valkosipulinkasvatuksen sivutuotteita. Kyse on siis nupuista ja kukkavarsista, jotka poistetaan tähän aikaan vuodesta yksitellen jokaisesta kasvista. Niitä kutsutaan skeipeiksi (engl. garlic scapes), kiepeiksi, kiehkuroiksi tai miksi milloinkin. 

Vasemmalla pilkotut varret, oikealla nuput. 

Tänä vuonna tosin meillä on yhdeksää eri kantaa valkosipulia, ja onnekseni huomasin varsin monen niistä olevan sellaisia, jotka eivät tee kukkavartta ollenkaan. Pääsin siis vähällä. Niitä tuli kolme korillista. Tarkoitus on vielä tänä iltana säilöä ne: osan murskaan pestoa varten öljyyn, osan säilön liemeen. Osa tietysti syödään tuoreena, muun muassa tämänpäiväisessä salaatissa. 

Sitten menin niittämään. Niitin rannasta ohdakkeita, nokkosia, vuohenputkia, jauhosavikkaa ja oli joukossa niitä iänikuisia lupiinejakin. Niitto oli kunnon hikistä puuhaa, ja sen jälkeen oli ihanaa käydä uimassa! Silloin koin eläväni kunnon maalaiselämää. 

Parit kukkakimputkin tein taas, eihän tähän aikaan vuodesta malta olla niitä aina tekemättä, yhä uusia. 

Ruoaksikin sain kunnon kesäruokaa: uusia perunoita, kukkakaalia ja graavikalaa. Tosin toistaiseksi kaikki on kaupasta ostettua; omia perunoita en ole vielä kaivanut. Salaattiaineet sentään hain kasvihuoneesta. Tällä kertaa mukaan ei tullut villivihanneksia ollenkaan. Jälkiruoaksi oli aitoa kesäruokaa myös: raparperikiisseliä. 

Kävin Pepin kanssa kävelyllä ja aloin jo opettaa sille vähän hihnakäyttäytymistä. Se vetää kuin hinaaja, mutta hieman alkoi jo näyttää siltä kuin se ymmärtäisi vierellä kulkemisen helppouden. 

Täydelliseen kesäpäivään kuuluisi tietysti myös ihmiset, mutta tänään en kaivannut kohtaamisia muiden kuin Lassin kanssa. Kyläilimme eilen Kytäjän kartanon mailla aivan ihanassa paikassa. Tänään pidin yhteyttä ihmisiin vain puhelimitse ja netitse, itse asiassa ehdin puhua puhelimessa tavallista enemmänkin. 

Ja illalla sitten vielä vapaaehtoistyötä - itse asiassa kaksi eri asiaa päällekkäin. Olin etäkokouksessa Meetin välityksellä ja samalla seurasin SEY:n eläinsuojelu-chatiä ja vastailinkin vähän. 

Etäkokous koski Lopen Joulua, joka on SPR:n ja kotiseutuyhdistyksen yhteinen, joka toinen vuosi ilmestyvä julkaisu. Olen ollut sen toimituskunnassa aika monta vuotta, ja nytkin minulle yllättäen kertyi peräti kuusi hoidettavaa juttua. Onneksi kaikkia ei tarvitse kirjoittaa itse. 

Eläinsuojelu-chatissä oli rauhallista. Kesäaikaan kysellään lähinnä luonnoneläimistä, mutta nyt ei tullut paljon kysymyksiä ylipäänsä. Kahden asian hoito yhtaikaa onnistui siis oikein hyvin.

Aho- ja ukkomansikoiden keruu pihasta jäi huomiselle. 

Nyt pitää vielä käydä kastelemassa kasvimaat. Sitten enää säilöntä, ja taitaa uni maistua! 

Saunaeteisen uusi kimppu. 

Kevätviljelyt alkoivat tänään

Esikasvatettavat taimet ovat kasvaneet sisällä ruukuissaan jo pitkään, mutta tänään tein ensimmäiset kylvötyöt ulkona. 

Laitoin valkosipuleita kasvamaan. Ensimmäisenä yrttinä uuteen yrttimaahan pääsi minttu. Se on kova leviämään, mutta katsotaan, miten käy. Yrttimaassamme on kuitenkin eri osastoja, joita erottavat paksut reunakivet. 

Yrttimaan kehikko saatiin koottua viime kesänä,
mutta vasta tänään siihen tulivat ensimmäiset istutukset. 

Valkosipulien suhteen kyse oli kuitenkin istuttamisesta - ne siis istutetaan, ei kylvetä. Itusilmujen suhteen voisi kyllä käyttää kylvö-sanaa, nehän muistuttavatkin lähinnä siemeniä. 

Valtaosa valkosipuleistamme on muhinut lumen alla talven. Istutamme ne yleensä myöhään syksyllä - pahimmillaan syysillan pimeydessä routaiseen maahan. Mutta nyt jäljellä oli yksikyntisiä "pallukoita" sekä itusilmuja, jotka tänään laitoin maahan. Tarkoituksena on kasvattaa versoja, mutta ehkä osa saa kasvaa ihan sipuleiksi asti. 

Itusilmuja on paljon. Ei haittaa, vaikkei ihan jokainen itäisikään. 

Pallukat istutin tiheisiin riveihin, mutta itusilmut, joita oli paljon, laitoin hajakylvönä vielä tiheämpään. Ne nostetaan jo keväällä tai viimeistään alkukesästä, joten ne eivät tarvitse paljon tilaa. 

Eilen pihassa näytti tältä. Ei olisi arvannut, että tänään on lämmin, aurinkoinen istutussää. Lumi ei pitkään maassa pysynyt, onneksi. 

Hyvästi, lumet - tervetuloa takaisin vielä tänä talvena

Taas on sää vaihtunut täysin uuteen.

Viime päivien aikana puut ovat olleet joka aamu eri näköisiä. Pitkään ne olivat upean lumipeitteisiä. Ihmiset kuvasivat niitä innoissaan, kun ne olivat niin kauniita. Minä myös.

Sitten yhtenä aamuna niistä roikkui jääpuikkoja ja jäisiä pisaroita. Toisena ne olivat vain valkohuurteisia. Tänään ne ovat tummia ja paljaita.

Eilen kasvit olivat erityisen jännän näköisiä, kuin karvaisia tai piikkisiä. Kuvia eri kasvilajeista eilisessä asussaan näkyy tällä sivulla.

Vaihtelevat kevätsäät ovat tietysti Suomessa normaaleja. Kaikkea ei kuitenkaan voi laittaa normaalivaihtelun piikkiin. 

Säiden suuri poikkeuksellisuus ja ääri-ilmiöt ovat merkki ilmastonmuutoksesta, ja se on äärimmäisen pelottavaa. Olen  päättänyt olla liikoja ajattelematta asiaa ja vain ihailla erilaisia säitä. En voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi juuri muuta kuin niitä pieniä arkitekoja, jotka elämässäni ovat jo itsestäänselvyyksiä. Oikeastaan ne ovat tekemättä jättämisiä, säästän kaikessa missä voin. No, totta kai tuhlaan kohtuuttomasti, jos verrataan ihan oikeasti kuluttamatta jättämiseen, mutta silti.

Tämän talven säitä on ollut helppo ihailla. Lumiset metsät ovat olleet kauneudessaan vailla vertaa, ja pieni pakkanen on ollut täydellistä talviulkoiluun. Olisihan se saanut jatkua yli etelän talviloman, että koululaiset olisivat vielä päässeet hiihtämään ja luistelemaan lomallaan. Mutta ei, nyt ei enää luistella ja harva taitaa hiihtääkään.

Yritän olla valittamatta säästä. Talveen kuuluu pakkanen ja lumi, kesään helteet, sadetta saa tulla kun on tullakseen. Pahinta on jäinen maa. Siitä joskus valitan.

Ja koska nykyisin olemme myös viljelijöitä, säällä on suurempaakin merkitystä. Viime talven poikkeuksellisuus eli lumen lähes täysi puuttuminen aiheutti meille katovuoden. Valkosipulit jäätyivät ja sulivat kuopissaan ja iso osa niistä pilaantui saamatta aikaan edes vartta. Valkosipulisatomme oli poikkeuksellisen pieni. 

Tänä talvena on näyttänyt paremmalta. Siellä ne ovat lumen alla odottamassa, mutta toisaalta talvea on vielä paljon jäljellä - toivottavasti siis kunnon talvea eikä pelkkää kuraa ja jäätä. 

Tällä hetkellä taivaalta tulee jonkinlaista tihkua. Äänekäs ropina ei johdu siitä vaan lämmöstä, joka sulattaa katoilta lumia. Osa lumista on jo romahtanut alas isoiksi kasoiksi, osa sulaa ja tippuu vetenä. Koirat pelkäsivät yöllä katolta putoavien lumien ääniä, oli noustava sängystä ja lähdettävä alakertaan niitä rauhoittamaan. Onneksi suurin osa lumista on nyt jo pudonnut. Uskallan jo päästää koirat ovesta ulos pelkäämättä niiden litistymistä. 

 

Hiljaiseloa Solstrandissa

Talvilomaviikko on puolivälissä. Pahin liukkaus on ohi ja pystyimme käymään kävelyllä.

Eilen oli tosi liikkumaton päivä. Huono juttu. Askelia kertyi vaivaiset 3000! Silti illalla paleli sen verran, että join viimeisen lakkaliköörintilkan. Olimme tehneet jouluksi liköörejä: yhden näistä Kainuun lakoista, toisen puolukoista ja kolmannen vadelmista.

Lakkalikööriä siemaillessani saatoin jälleen muistella kesäistä Kainuun-matkaa. Kirsi oli niin ajattelevainen, että vei meidät vielä lakkasuollekin Kuhmon perukassa. Ilta oli vierähtänyt tunnelmallisesti kynttilänvalossa viisaiden naisten seurassa jutustellen pitkälle aamuyöhön. Aamulla oli hienoa pulahtaa järveen ja lähteä lakkasuolle. Samana iltana olimme jo jälleen kotona. 

 

En ole varma, onko liköörien valmistaminen järkevää. Siinähän paras osa marjasta eli ne kuoret ja siemenet siivilöidään pois. Toki säästin nekin ja olen muutaman kerran tehnyt niistä jäätelöä. Ihan hyvää sekin on ollut. Mutta likööreissä on myös paljon sokeria ja sitten tietysti sitä alkoholia. Parempi olisi syödä marjat sellaisinaan. 

Hyviä ne kuitenkin olivat, ja jouluksi oli kiva tehdä jotain tuollaista erityistä. Kellarissa olisi myös vuosien takaista raparperiviiniä ja omenasiideriäkin, harvoin tulee niitä sieltä haettua. En tiedä, säilyvätkö ne monta vuotta. Sittenhän se selviää, ovatko juomakelpoisia jos joskus tekee mieli hakea ja juoda. 

Otin kuvan myös eilisestä ateriastani, kun se näytti niin hauskan värikkäältä. Joku valistaja joskus kävi koulussa selittämässä, että joka päivä pitäisi syödä kolmea väriä. Ehkä se jonkun mielestä on hyvä nyrkkisääntö. Sitten tullaan siihen, missä menee eri värien raja.

 

Mutta tässä ateriassa oli ainakin kolmea väriä. Tuo vihreä on persiljaa, punainen puolukkaa. Salaatissa on monia värejä, mutta ehkä se sitten on keltaista. Kaalia, tattaria, tomaattimurskaa, hapankaalia, sipulia, valkosipulia. Kurkuma värjää sitä oranssin suuntaan. Tuo ruskea on peurakastiketta. Näin talvella emme osta kaupasta vihanneksia – no, emme siis kesälläkään, silloin ne tulevat omasta pihasta. Mutta talvella pitää tyytyä säilöttyihin kurkkuihin ja punajuuriin. En pidä järkevänä käyttää talvella tuoreita, pakkasella kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja tai kurkkuja. Vielä vähemmän haluan ostaa sellaisia, jotka on kuskattu jostain Espanjasta. Siihen on toki muitakin syitä kuin välimatka. 

Nyt olen innostunut ostamaan silloin tällöin ruukkupersiljaa. Sitä on nykyisin järkevissä maatuvissa ruukuissa. Ituja ja versoja kannattaisi alkaa kasvattaa. Kun vain muistaisi ostaa sopivia siemeniä.