Se aika lähenee jälleen. Tänään törmäsin jo ensimmäiseen kysymykseen jättipalsamista somessa.
Olen vältellyt aiheeseen tarttumista, sillä se ahdistaa minua aivan kohtuuttomasti. Jättipalsamin torjunnan nimissä on tehty niin paljon pahaa ympäristölle - ja tehdään todennäköisesti vielä pitkään, vaikka ymmärrys ja asenteet ovat jo hyvää vauhtia muuttumassa.
Katson kuitenkin velvollisuudekseni kirjoittaa aiheesta, vaikka mieluummin unohtaisin koko asian. Olen nimittäin ollut jättipalsamin kanssa tekemisissä enemmän kuin juuri kukaan tässä maassa, uskallan sanoa. Olen torjunut sitä itse, olen järjestänyt talkoita, olen järjestänyt jopa kansainvälisen työleirin sen torjuntaan, olen kirjoittanut asiasta lukuisia lehtijuttuja, puhunut siitä ja keskustellut siitä niiden kanssa jotka läjittävät, niiden jotka pussittavat, jotka niittävät, jotka torjuvat muilla keinoin ja jotka ovat päätyneet siihen, etteivät tee mitään.
Minulla ei tässä nyt ole jättipalsamin kuvaa, mutta sen voi helposti googlata, jos ei tunne kasvia. Se on erittäin helposti tunnistettava, kaunis kasvi. Miksi sitä pitää vastustaa? Siksi, että se on yksi haitallisista vieraslajeista Suomessa. Mutta se on niistä helpoin. Kun sanon näin, moni nousee takajaloilleen. Mutta niin vain on: sen torjunta on helppoa.
Jättipalsami itsessään ei ole mitenkään vaarallinen. Se ei ole myrkyllinen vaan päinvastoin sen voi vaikka syödä. Se on erinomaista ravintoa myös esimerkiksi lampaille. Perhoset pitävät siitä (se on mainio pörriäiskasvipäinvastoin kuin esim. lupiini). Hankaluus on vain sen tehokas leviäminen. Sillä on paljon siemeniä, jotka se "poksauttaa" kauaskin.
Mutta mitään yliluonnollisia voimia sillä ei ole. Se ei "leviä juuren palasta" tai "kasvata kahta enemmän siemeniä, jos sen katkaisee" tai "tee maaperää kelvottomaksi muille kasveille".
Jos maaperä on sille otollinen, se leviää niin peittäviksi kasvustoiksi, että se varjostaa ja voittaa muut kasvit. Mutta se on yksivuotinen, joten juurillaan se ei leviä. Jos sitä ei päästä siementämään, ei ongelmaa ole. Maassa voi olla siemenpankkia, mutta muutaman vuoden kitkennät riittävät. Ja miten nautinnollisen helppoa tuo kitkentä onkaan! Sen kun nyppäisee irti ja siirtyy seuraavaan.
Väitetään myös, että se "herää henkiin", jos sen jättää sijoilleen (ja että se siksi pitäisi pakata muovipussiin, voi itku!). Ei. Kolme keinoa:
1) Hellepäivänä tuo vetinen kasvi nuupahtaa ja kuivuu elinkelvottomaksi muutamassa tunnissa, joten sen voi jättää ihan sellaisenaan kuivumaan.
2) Jos siinä oli jo kypsät siemenet, se ehtii siementää, mutta seuraavana vuonna sitten vähän aiemmin torjuntahommiin. Siemenet nimittäin on vaikea saada kerättyä pois, jos ne siis ovat jo kypsät. Mutta kukintoja ei tarvitse pelätä. Ei kasvi lisäänny kukista vaan siemenistä.
3) Kasvit voi myös koota läjäksi ja vaikka hyppiä päällä, jolloin solukko rikkoutuu. Siemennystä ei sen jälkeen enää tapahdu, ellei siemeniä siis ollut jo olemassa. Otollisissa oloissa saattaa joku kasvi nostaa vielä päätään lähipäivinä, mutta siksi on vain hyvä käydä katsomassa tilanne parin päivän päästä.
No, entä jos kasveja on ihan hillittömän paljon? Se tosiaan onkin ongelma. Silloin kyseessä on todennäköisesti jokin vanha pelto tai paikka, johon on tuotu siemeniä sisältävää maata jostain. Pellolla ratkaisu on niitto. Niitto toimii hyvin, kunhan niittää tarpeeksi alhaalta. Jos varren solmukohta jää jäljelle, se haarautuu siitä uusiksi varsiksi ja tekee uusia kukkia. Mutta ei se ole ongelma: käy katsomassa viikon ja parin viikon päästä ja jos uusia varsia ja kukintoja on ilmaantunut, niitä tai kitke nekin. Ei hätää. Uudet "sivuvarsikukinnot" ovat yleensä myös pienempiä, joten niitto ei pahimmillaankaan lisää siementen määrää.
Vaikeakulkuisessa, epätasaisessa maastossa ja esim. purojen ja jokien varsilla asia on hankalampi. Siellä kannattaa varmaan järjestää ihan talkoot, jotta kaikki (siis suunnilleen kaikki) kasvit saadaan pois. Mutta jos työskentelytapa olisi se, että irrotetut kasvit pitäisi tunkea muovipusseihin, työ olisi suunnattoman hidasta. Jos osa jäisi tekemättä ja osa kasveista jäisi, ongelma palaisi ensi vuonna. Työ olisi suurin piirtein turhaa. Järkevämpää on läjittää. Kasoja sinne tänne: ne maatuvat siihen, ja koska jättipalsami on etupäässä vettä, isostakaan kasasta ei jää oikeastaan minkäänlaista kumpua maahan seuraavaksi vuodeksi. Olen nimittäin kuullut senkin väitteen, ettei kaupunkipuistoon voi jättää läjiä. No, ihan nurmikentälle ei varmaan voikaan, mutta silloin ne kannattaa koota yhdeksi isommaksi läjäksi sellaiseen paikkaan, johon sen voi jättää (jolloin jälkiseurantakin on helpompaa) tai kuskata vaikka traktorinlavalla pois. Tai levittää kasan syksyllä tai seuraavana keväänä, jolloin se on jo pitkälle maatunut ja ihan hyvää orgaanista maata.
Mihin ne sitten kuskattaisiin, jos kuskata pitää? No kompostoitavaksi! Tai lammastilalle ruuaksi!
Muovia tähän ei pidä käyttää. Eikä vettä kannata polttaa!
Polttoon kuskaaminen on minun ajatusmaailmassani suorastaan ympäristörikos.
Kannattaa muistaa, että jos yhtenä vuonna torjunta ei onnistuisikaan (esimerkiksi jos kasvit ehtivät jo siementää), ei ole mitään hirveää tapahtunut. Seuraavana vuonna sitten. Niitä on ehkä enemmän kuin ennen, mutta entä sitten?
Kokemuksia:
Joku sanoo, ettei ole tehnyt jättipalsameille mitään, ja silti ne ovat kadonneet. Kyllä! Juuri niin voi käydä. Jättipalsami ei ole kovin vähään tyytyvä kasvi. En ole nähnyt sen esimerkiksi leviävän aitoon, vanhaan, kunnolliseen metsään (nuoreen koivikkoon kylläkin). Se viihtyy rehevillä ja kosteahkoilla mailla.
Toinen kertoo vähän näyttäneensä viikatetta ilman sen suurempaa talkoilua tai vaivannäköä, ja kasvustot ovat kadonneet. Siis että jättipalsameita oli hiekkatien reunalla, niiton jälkeen niitä ei seuraavana vuonna juuri ollut. Kyllä. Ei siihen välttämättä sen enempää tarvita.
Kolmas opetteli tunnistamaan kasvin jo pienenä ja nyppi ne jo alkukesästä. Ongelma poistui.
Neljäs sen sijaan sanoi, ettei jaksa mitään nyppimisiä, hän käyttää myrkkyä. Myrkytetty kasvi ei tee siemeniä, joten toimiihan sekin. Se vain, että myrkyttäminen myrkyttää sitten muunkin elämän siltä alueelta. Eli ei missään nimessä suositeltavaa! Vanhoja siemeniä saattaa silti nousta maasta seuraavana vuonna (kuten tietysti edellisissäkin tapauksissa).
Tämän kirjoituksen kuvitukseksi otin pari kuvaa Yli-Myllystä. Se on Luonnonperintösäätiön suojelualue, vanha torpantienoo, joka on ollut kesämökkinä. Silloin sinne on tuotu paljon puutarhakasveja, joista osa on hankalia leviäjiä. Niinpä sieltä löytyi pellollinen jättipalsamiakin. Mitä teimme?
Meitä oli kolme, jotka kävimme keräämässä "kukkakimppuja" eli nypimme kukkivat jättipalsamit ja heitimme ne lampaille, jotka silloin laidunsivat vieressä. Seuraavana kesänä näkyi muutama jättipalsami, jotka nypin. Toinen esiintymä oli talon lähistöllä, ne nypin myös. Mihinkään en yhtäkään kasvia kuskannut (paitsi ne ensimmäiset niille lampaille). Viime kesänä en nähnyt jättipalsameita. Jos niitä tänä kesänä tulee, en hermostu yhtään vaan nyppäisen ne pois. Metsän puolelle ne eivät ole täälläkään levinneet.
Mainitaanpa nyt vielä yksi torjuntakeino: mädättäminen. Siis se, että lähes siemenvaiheessa olevat jättipalsamit laitetaan muovipussiin ja jätetään siihen. Siemenet mätänevät todennäköisesti itämiskelvottomiksi. Tässä on vain pari ongelmaa: täysin turha työ kasvien pussittamisessa ja sitten se pussi ylipäänsä. Siis turhaa muovin käyttöä, vaikka sen käyttäisi uudelleenkin.
Niin, miksi sitten viranomaisetkin ohjeistavat pussittamaan, kuljettamaan ja polttamaan vieraslajeja? Siksi, että asia on suhteellisen uusi eikä tietoa vielä oikein ole. On helppo ajatella, että kaikki vieraslajit ovat jotain kauheaa tunkeilijajoukkoa, joka pitää saada pois keinolla millä hyvänsä. Ympäristöviranomaiset tuskin näin yksioikoisesti ajattelevat, mutta heillä ei myöskään yleensä ole mitään kokemusta asiasta ja he noudattavat ja jakavat vanhoja ohjeita. Onneksi tähän on monissa kunnissa jo tullut muutos.
***
Niin, sitten on niitä oikeasti hankalia vieraslajeja. Muistutan saman tien, että ne ovat puutarhakasveja, joita ihminen on ihan itse ja tarkoituksella levittänyt. Haitallisuus on ymmärretty vasta myöhemmin, mutta pientä harkintaa siis toivoisin koko puutarhainnostukseen. Itse kannatan vanhoja maatiaisperennoja sikäli kun luonnonkasvit eivät riitä.
Niitä hankalia vieraslajeja ovat etenkin jättiputki ja kurttulehtiruusu ja lupiini. Lupiinia olen yrittänyt poistaa omasta pihasta jo 17 vuoden ajan (sen ajan mitä täällä olen asunut), mutta en ole onnistunut. Sehän leviää juuristoillakin. Orapihlajista, kurttulehtiruususta ja valkokarhunköynnöksestä (isokierrosta, "elämänlangasta") olen päässyt eroon sitkeällä työllä. Niihin olen käyttänyt jopa polttoa mutta en ole tunkenut mitään muovipussiin tai polttanut tuoreena vaan olen antanut kasvien ensin kuivua auringossa ja heittänyt ne sitten pihan kokkoon. Lupiininjuurakoitakin olen polttanut kokossa, mutta mitään vaikutusta en ole sillä enkä muillakaan torjuntakeinoilla havainnut, lupiineja kasvaa kuten ennenkin. Se on siis aivan muuta kuin jättipalsamin torjunta. Joku on kuitenkin väittänyt onnistuneensa lupiinin vähentämisessäkin (katkomalla kukat ja kaivamalla juurakot), hyvä niin. Siltä osin lupiini on samanlainen kuin jättipalsami: ajoissa katkaistu ei kehitä siemeniä.
Siis vielä kerran jättipalsamin torjunta pähkinänkuoressa:
- ei muovipusseja!
- ei kuljetuksia paikasta toiseen (ellei lähitilan lampaille)
- ei polttamista!
- ei hysteriaa
Jokien ja purojen varsilla jättipalsami on siitä ikävä, että vesi kuljettaa siemenet helposti uusiin paikkoihin. Onneksi jättipalsami ei sentään viihdy ihan missä tahansa.
