Tämänkertaisena omavaraisuusbloggareiden yhteisaiheena on muun muassa naapuriapu. Itse lähdin pohtimaan erityisesti yhteisöllisyyttä ja talkoilua.
Kaupunkilaisten talkooavulla maaseudun töissä on pitkät
perinteet. Helsingistä lähdettiin ennen vanhaan kesällä maalle heinätöihin ja
syksyllä sadonkorjuuseen. Keväällä perunanistutuksessakin tarvittiin apua ja
sitä saatiin. Kotiin viemisinä kaupunkilaisilla oli monenlaista ruokaa talven
varalle.
Tätä perinnettä ei paljon enää ole. Osasyy siihen on varmasti maaseudun töiden koneellistuminen, työvoiman tarve on vähentynyt – paitsi
tietysti meidän kaltaisillamme tiloilla, jossa lähes kaikki tehdään käsin.
Suurempi syy on käsitys vapaa-ajasta: ennen maalle lähtö ja töiden
vaihtuminen toisiin oli lepoa talven töistä (toinen työ on toisen lepo). Nyt
vapaa-aikaa on vain se, milloin ei tehdä ”mitään” tai mieluummin matkustetaan
ulkomaille.
Kolmas syy on epämääräisempi: jonkinlainen yksityistyminen.
Kyläily on vähentynyt, yökyläily eritoten. Monesta tuntuu varmaan oudolta
ajatus, että vieraalle maatilalle voisi lähteä töihin saati viettää siellä useita päiviä tai ehkä
viikkoja. Osa ihmisistä vierastaa vieraaseen paikkaan menemistä kutsuttunakaan;
tämän olemme havainneet, kun kutsumme kävijöitä tilallemme.
Järjestämme usein erilaisia tapahtumia, siis paitsi
kyläyhdistyksen puitteissa myös ihan tässä omalla tilalla. Ihmisiä on kyllä
käynyt ruokailemassa ja ostoksilla. Heitä tulee Riihimäeltä, Karkkilasta,
Espoosta, Hämeenlinnasta ja niin edelleen. Omalta kylältä tai muualta
lähitienoilta ei tulla. Ymmärrän hirmu hyvin, jos ei kiinnosta lähteä naapuriin
syömään, kun ruokaa voi laittaa itse kotonakin. Mutta esimerkiksi viimeksi
joulun alla järjestimme glögikutsut, joihin kaikki olivat tervetulleita.
Tarjoilimme sekä kaupasta ostettuja että itse tekemiämme glögejä, niitä oli
valittavana erilaisia, terästyksen kera tai ilman. Lisänä oli jouluista pikkupurtavaa. Mainostimme tilaisuutta Facebookissa ja tienvarsikylteillä. Tilaisuus oli luonnollisesti
täysin ilmainen.
Vilpittömästi odotimme tapaavamme uusia tuttavuuksia läheltä
ja ehkä kauempaakin. Miten kävi? Lähikyliltä tuli yksi ihminen, hyvä ystävämme.
Pari muuta ystävää kertoi esteestä. Vietimme mukavan iltapäivän muutamien karkkilalaisten
ja espoolaisten seurassa.
Asumme syrjäisellä paikalla mutta kylässä, jota pidetään
yleisesti aktiivisena ja touhukkaana. On vallalla käsitys, jonka mukaan näillä
kylillä ollaan auttavaisia ja pidetään yhteyttä naapureiden kesken.
Naureskelemme sille aika usein.
Itsekin olen ollut tuota mielikuvaa
rakentamassa lehtijutuillani ja muilla kirjoituksillani. Mutta totuus on, että
aika yksin täällä saa elellä.
Tietysti ihmiset hädän tullen auttavat. Jos
henkilökohtaisesti jotain pyytää, apua saa varmasti. Ihmisethän haluavat auttaa
toisia, asuinpaikasta riippumatta. Auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin,
harvassa ovat ihmiset, jotka eivät sitä tahdo tehdä. Monenlaista apua olemme
vuosien varrella saaneet.
Välillä olemme huhuilleet aputyövoimaa Facebook-sivuilla,
joskus sitä on jopa löytynyt. Liiaksi asti tarjokkaita ei ole. Useimmat auttajat
ovat kauempaa, onneksi on muutama vakioapulainenkin kuten Hannu. Hän ja toinen
helsinkiläisystävämme Kaarina ovat käyneet auttamassa puutarhatöissä. Kaarinan
lisäksi siskoni on ollut vakioavustajana meidän tilapäivillämme. Ilman heitä
päivien järjestäminen ei olisikaan mahdollista.
Mutta vanhan ajan talkoomeininkiä kaipaan. Avoimiin
talkoisiin harva lähtee. Se on vuosien varrella tullut nähtyä. Tienvarsien
siivoustalkoita on täällä yleensä järjestetty vuosittain (ja nyt kun tämän
mainitsin, muistan että järjestimme niitä vanhalla kotipaikallani Oulun
Raksilassakin, paikalla muutama ihminen. Ja roskatalkoita Hupisaarilla, meitä
taisi tulla paikalle kaksi). Lisäksi on ollut kylätalon kunnostustalkoita,
Hunsalan työväentalon siivoustalkoita, monenlaisia talkoita Syrjässä, Ikimetsän
ystävien luonnonhoitotalkoita… Jokainen uusi ihminen niissä on aina otettu
vastaan lämpimästi suurena harvinaisuutena. Useimmiten talkoilemassa ovat samat
vanhat. Kuitenkin talkoot ovat minusta mahtava tapa olla yhdessä muiden kanssa,
oppia uutta, tutustua muihin, saada samalla aikaan jotain hyvää ja hyödyllistä.
Se, joka tietää syyn siihen, ettei talkoisiin tai
tapahtumiin tulla, voisi kertoa sen. Kuitenkin puhutaan paljon ihmisten
yksinäisyydestä, joka on suuri, todellinen ongelma. Vanhukset ja vammaiset
eivät usein voi lähteä fyysistä työtä vaativiin talkoisiin, mutta on paljon tilaisuuksia,
joihin voisi tulla vähinkin ruumiillisin voimin.
Joku saattaa pelätä talkoo- tai naapuriavun pyytämistä tai
tarjoamista verotuksellisista syistä. Veroviraston sivuilla on kuitenkin hyvät,
selkeät ohjeet talkootyön verottomuudesta. Talkootarjoilut tai pienet
kiitoslahjat eivät tee talkootyöstä veronalaista.
Usein kai sanotaan, että nykyihmiset ovat niin kiireisiä.
Ovatko? Mikä sen kiireen aiheuttaa? Mitä jäisi tekemättä, jos lähtisi
lähiyhteisönsä talkoisiin?
Järjestötyö
Olen tämän talven aikana entistä enemmän miettinyt
erilaisten järjestötöiden jättämistä pois. Yhdistykset ovat olleet pitkään iso osa
elämääni. Olen toiminut Suomen Eläinsuojelussa noin 30 vuotta,
Luonnonsuojeluliitossa yli 20, Pilpalan kyläyhdistyksessä 17 vuotta, Ikimetsän
ystävissä toistakymmentä vuotta, muutamissa muissa yhdistyksissä lyhyemmän
ajan. Ne ovat antaneet minulle paljon ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä
mielelläni. Varmasti teen jatkossakin, tällä hetkellä ainakin on tarkoitus
jatkaa ainakin Hunsalan Kajastuksessa ja Lopen Syrjä-seurassa. Molempien
kulttuuripainotteinen toiminta keskittyy vanhan talon ympärille ja tuon vanhan
talon ylläpitämiseen.
Miksi sitten jättäisin muut järjestöt? Mikä määrittää sen,
missä yhdistyksessä jaksaa jatkaa, minkä kokee rasitteeksi? Vasta nyt hoksaan
asettaa kysymyksen itselleni näin. Syy on yhteisöllisyyden ja mielekkyyden
kokemisessa.
Kaikki yhdistykset, joiden toimintaan olen lähtenyt, ovat
olleet jollain lailla tärkeitä tai merkityksellisiä, tottakai. Mutta jos
tekeminen yhdistyksessä on vain yksin puurtamista ilman yhteyttä muihin ja
vastakaikua, sitä ei jaksa. Tekijäporukan olisi pidettävä yhtä ja välillä on
pidettävä myös hauskaa – tai miksei koko ajan! Kun sitten jotain järjestetään,
on voitava kokea että sillä järjestämisellä on merkitystä. Paras osoitus siitä
on, että paikalle tulee ihmisiä.
Ikävintä on toimia yhdistyksissä silloin, kun ulkopuolelta
tulee vain ehdotuksia siitä, mitä vielä pitäisi järjestää. Niitä tulee yleensä
sellaisilta, jotka eivät tietenkään itse ole aikeissa osallistua järjestämiseen
mitenkään, ja jotka eivät ole osallistuneet niihin edellisiinkään juttuihin. Pahinta
on kuulla kommenttia siitä, kuinka puhuja itse kyllä osaisi hoitaa asiat niin,
että yleisöä tulisi paikalle, mutta kun ei nyt vain ehdi… Kiitos, jäädään
sitten vain odottamaan sitä aikaa että ehdit!
Voi olla, että on hyvä välillä vaihtaa toimimistaan toiseen.
Se on varmasti hyvä itselle, mutta kenties myös yhdistykselle on eduksi, että
sen toimijat vaihtuvat.
Olen muuten miettinyt myös tämän bloginpidon lopettamista.
Olen pohtinut tämän mielekkyyttä: hyötyykö tästä joku jotain? Ainakin nyt
hyödyin hieman itse, kun tämän aiheen vuoksi pohdiskelin näitä asioita.
Kirjoittamista en tietenkään voi jättää. Parhaillaan hion
tulevan äänikirjani viimeistä versiota. (Eilen sain nähdäkseni kansikuvan;
siinä on tyttö – ja kana!) Uusi kirja muhii jo mielessä.
Valokuvaaminen on viime aikoina, siis nyt talvella, jäänyt kovin vähiin.
Täydennän nyt tätä blogitekstiä muutamien kyläläisten kuvilla.
Yhdet lähimmistä naapureistamme ovat Mikko ja Hannu.
Heidät kuvasin alkutalvesta, yllättäen Karkkilassa, jossa olimme yhdessä syömässä.
Mikko ja Hannu ovat meidän kylien ilopillerit, puuhamiehet, joilla on aina jotain jännää meneillään. Ihanaa, kun jaksavat!
Teemu Kupiaisen kanssa olin joulun alla kunnan Antin Adventti -tapahtumassa.
Teemu tuli avukseni, kun pidin usean yhdistyksen pöytää.
Meidän tilamme lisäksi pöydällä oli esillä Hunsalan työväenyhdistys Kajastus, Pilpalan kylät ry ja Lopen Syrjä-seura ry. Teemun kanssa oli hauska leikkiä myyjiä ja esittelijöitä.
Viljelykuulumiset
Näihin omavaraisbloggauksiin kuuluu myös ajankohtaisten
viljely- ynnä muiden asioiden kertominen. Meillä on esikasvatukset aloitettu,
mutta paljon vielä on laittamatta multaan. Tänään Lassi jo pyöriskeli kasvihuoneen
ympärillä, vaikka lunta on vielä runsaasti. Kiersin myös kesäisen
koiranulkoilutuslenkin pitkästä aikaa; lumi on paikoin sulanut ja paikoin se
oli niin kantavaa, että pystyin kävelemään metsässäkin. Kyllä se kevät sieltä
tulee!
Käy lukemassa ja kommentoimassa myös muita kirjoituksia:
