Valkokukkaiset mutaatiot herättävät huomion luonnossa

Erikoisuudet kiehtovat ihmistä aina. Näemme sen esimerkiksi koiraroduissa. Mutta myös luonnossa tavallisesta poikkeava kiinnostaa. Kuvan valkoiset kissankellot eivät olisi ihmeellisiä, jos kaikki kissankellot olisivat valkoisia. Sinisiin tottuneena ihastelen niitä kovasti. 

Kaikkia ihmisen tekemiä erikoisuuksia en ihastele, mutta tässä on kyseessä luonnon oma mutaatio. Ainakin tietääkseni kyseessä on mutaatio. Niitä kuulemma on erityisesti sini- ja punakukkaisilla kasveilla - siis tätä valkokukkaisuutta aiheuttavaa mutaatiota. 

Luin, että Suomen lumpeet ovat alun perin olleet punaisia. Sitten on tullut mutaatio, josta on tullut hallitseva, ja nykyisin lumpeet ovat valkokukkaisia. Toisaalta punakukkaisiakin näkyy silloin tällöin. 

Nämä valkokukkaiset kissankellot kasvavat lähistöllämme. Vähän matkaa toiseen suuntaan, metsän reunassa, on maitohorsmia.

Osa on normaalisti punakukkaisia, mutta osa vuodesta toiseen valkokukkaisia. 

Valkokukkainen horsma on kaunis. Mutta jos maitohorsman kukka olisi yleensä valkoinen, ihastelisimme suuresti niitä punaisia. 

Siankärsämön vaaleanpunakukkaisia esiintymiä on lähistöllämme useampiakin. Niistä en nyt käynyt ottamassa kuvaa, vaikka tiedän paikat. 

Mitä poikkeavan värisiä kukkia sinä tiedät? 

Loppuun vielä kuva vaaleanpunakukkaisesta siankärsämöstä.
Ne eivät ole hirveän harvinaisia, mutta eivät tavallisiakaan.
Pilpalasta tiedän vain tämän yhden esiintymän. 

Säilykkeitä valkosipulinnupuista

Kirjoitin edellisessä blogipäivityksessä valkosipulin kukkavarsista ja peston teosta. Kukkavarsia ja nuppuja voi käyttää monin muinkin tavoin. Pitkäaikaiseen säilytykseen sopii perinteinen säilöntä purkkiin.

Skeippejä, keppejä, kukkavarsia, kiehkuroita... Rakkaalla lapsella on monia nimiä. Kieli-ihmisenä kannatan toki kotimaisten nimitysten käyttöä. En kuitenkaan yhtään innostu kurjenkaula-nimityksestä.

Ensinnäkään kurjen kaula ei tee tuollaista täyttä kierrosta eikä varsinkaan puoltatoista tai kahta kuten valkosipulin kukkavarsi usein tekee. Toki kukkavarsi sitten myös suoristuu, mutta silloin leikkaaminen on jo myöhäistä. Hyötyä sipulin kasvulle ei enää tule, ja kukkavarsi on jo kovaa syötäväksi. (Toki myös latvaan kehittyvät itusilmut voi syödä, jos kestää syödä ne kuorineen. Harva jaksaa kuoria niitä pienenpieniä itusilmuja.)

Toinen syy on se, että ajatus kurjenkaulojen katkomisesta on perin vastenmielinen ja ikävä. Puhun siis mieluummin vaikka kiekuroista.

Ehdin leikata kaikki skeipit (kyllä, omaan kielenkäyttööni tuo skeippi-sana on ehtinyt jo vahvistua) ennen kuin hoksasin kuvata niitä. Aina jokin kuitenkin jää leikkaamatta, ja yhden sellaisen kävin kuvaamassa. Sattumoissin kasvissa on pientä viottumaa, ehkä siksi tuo yksilö onkin aika pieni. 

Säilötyt valkosipulinnuput

Säilöntään valkosipulin pätkityt kukkavarret sopisivat varmaankin yhtä hyvin kuin nuputkin. Me tällä kertaa kuitenkin teimme varsista pestoa ja vain nupuista säilykkeitä. 

Säilykkeen ohje on lähes samanlainen kuin millä olemme säilöneet valkosipulin kynsiä. Teimme toissavuonna satoja purkkeja valkosipulisäilykkeitä myyntiin. Niitä oli kahta laatua: "Hunajaisen lempeä" -versiossa oli hunajaa ja kuusenkerkkää, "Tiukan tulisessa" chiliä. Molemmissa oli myös sitruunamehua. Ensimmäinen oli aluksi suositumpi, mutta lopuksi myös tulisia olisi mennyt paljon enemmänkin kuin kykenimme tekemään. 

Nyt kuitenkin jätimme ylimääräiset mausteet pois. Tarkoitus oli säilöä vain nuput. Pikamaistiaisten perusteella ratkaisu oli järkevä. 

Tarveaineet:

600 g valkosipulinnuppuja

3 dl vettä

3 dl etikkaa

1 dl ruokaöljyä 

2 rkl hunajaa 

1 rkl suolaa

Irrota varret nupuista ja leikkaa pitkä kärki pois. Käytä varret jollain muulla tavalla: tuoreena tai pestona tai tee niistä vaikka oma säilykkeensä. Kärki kannattaa heittää pois, se on yleensä kuivakka, ja mitä pidempiä nuput ovat, sitä hankalampi niitä on sulloa purkkiin. 

Keitä nuppuja n. 5 minuuttia vesi-etikkaseoksessa. Suolan voit lisätä heti alkuun myös. Lientä tarvitaan sen verran, että nuput peittyvät kattilassa. 

Lisää ruokaöljy ja hunaja. Käytimme tällä kertaa oliiviöljyä, mutta kotimaiset, esimerkiksi hamppuöljy tai rypsiöljy käyvät mainiosti. 

Suolan käytössä ei kannata liioitella, vaikka se edesauttaakin säilyvyyttä. Me käytämme merisuolaa. 

Laita pestyt purkit hyvissä ajoin uuniin desinfioitumaan. Keitä korkit. Kannattaa käyttää pienehköjä purkkeja, jotta avattua purkkia ei tarvitse säilyttää kovin pitkään. Kun purkit täytetään heti kuumina, sisältö säilyy pitkään hyvänä. Avattu purkki kannattaa säilyttää jääkaapissa ja syödä esimerkiksi kuukauden sisällä. Umpinaiset purkit säilyvät kellarissa vähintäänkin kuukausia, todennäköisesti hyvinkin pitkään. En kuitenkaan uskalla antaa niille mitään määräaikaa. 

Säilykkeiden teossa on oma vaivannäkönsä: ensin skeippien irrotus, sitten pätkiminen, sitten purkkien käsittely, itse keittäminen ja kuumien purkkien täyttö. Mutta siihen kannattaa suhtautua mukavana kesäpuuhana. On ihana ajatella kellarissa täydentyvää purkkirivistöjen joukkoa ja sitä, miten mukavaa on sitten syksyn mittaan niitä sieltä noutaa ja käyttää. 

 

Makailu on mukavaa, kuten Peppikin tietää, mutta puuhastelu on sittenkin antoisampaa! 

Kieppi, kiehkura, kukkavarsi, skeippi - tuoreen valkosipulin aika on nupuillaan

Valkosipulia itse viljelevät pääsevät usein nauttimaan tuoreesta sadosta jo kesäkuun lopussa. Silloin nimittäin poistetaan kasveista kukkavarret eli nuput, joita myös skeipeiksi kutsutaan. Jos niiden antaisi kasvaa paikallaan, niihin kehittyisivät itusilmut. Itusilmut voi kerätä syksyllä talteen ja kasvattaa niistä uusia valkosipuleita, mutta se kestää pitkään. Toisaalta niiden kehittyminen vie voimaa pääkasvilta, ja mullan alla kehittyvä sipuli jää pienemmäksi. Joka tapauksessa itusilmuja tulee aivan liikaa, eli vähintäänkin osa skeipeistä kannattaa leikata pois.  

Jotkut leikkaavat tai taittavat nuo ihanuudet suoraan maahan. Suurin osa nykyisin jo ymmärtää, että skeipit ovat mitä mainiointa, hyvää ja terveellistä ruokaa, jota ei tietenkään kannata heittää haaskuuseen. Käyttö vaatii tietysti pientä vaivannäköä, sillä skeipit ovat tuoretuote, ja harva pystyy käyttämään niitä kaikkia ihan tuoreena. Jos valkosipulia on kasvatuksessa yhtään enempää, täytyy keksiä keinoja skeippien säilöntään. 

Olen kirjoittanut valkosipuleista ja skeipeistä myös kirjassani Makasiini - Maallemuuttajan tarinoita. Reseptinä mukana on vain freesatut skeipit. Olemme kuitenkin myös säilöneet niitä eri tavoin.

Kirjaa on muuten yhä ostettavissa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi kotisivuiltani www.tudeer.fi  Tilaaminen on helppoa, posti tuo sen kotiin perille asti. 

Eilen teimme skeippisäilykkeitä. Pilkotut ja murskatut varret säilöimme öljyyn. Ne on tarkoitus käyttää piakkoin pestoon, eli niiden ei ole tarkoitus säilyä kovin pitkään. Sen sijaan nupuista tehdyt säilykkeet säilyvät vähintään kuukausia, tarkkaa aikaa on paha mennä määrittelemään. Todennäköisesti ne tulevat syötyä kauan ennen kuin mitään pilaantumisen mahdollisuutta on. Ne on valmistettu ja purkitettu huolellisen hygieenisesti, mikä on kotioloissakin hyvin mahdollista.

Skeippien käytölle on monia eri reseptejä. Jos tarkoitus on saada vain skeipit säilöttyä, ja etenkin jos niitä on paljon, ei minusta kannata tehdä sekoituksista turhan monimutkaisia eikä yhdistää niihin paljoa eri ainesosia. Käytettäessähän voi tilanteen mukaan sitten lisäillä, mitä tahtoo. Toisaalta myös valkosipuli itsessään on paitsi ruoka-aine myös vahva mauste: itse emme kaipaa sen oheen esimerkiksi yrttejä. 

Esimerkiksi yläkuvassa näkyvä iso purkki sisältää vain öljyä ja kukkavarsia. Tuo on pohja, jota voi lisäillä eri ruokiin tai siitä voi valmistaa vaikkapa pestoa. Toki valmiin pestonkin voi pakastaa, mutta kannattaa ottaa huomioon pakastuksen vaatima energia eli sähkönkulutus sekä tila, jonka valmis tuote vie pakastimesta. Meidän kaksi pakastintamme ainakin ovat aina liian pieniä, vaikka suosimme muita säilöntämenetelmiä. 

Peston perusohje:

valkosipulin kukkavarsia pieneksi pilkottuna

ruokaöljyä (esim. oliivi- tai hamppuöljyä)

hienoa merisuolaa (ei liikaa!)

kotimaista juustoa, esimerkiksi Emmentalia

pähkinöitä (auringonkukansiemeniäkin voi kokeilla)

En ilmoita tarkkoja ainesmääriä, koska mielestäni kaikkia reseptejä voi soveltaa oman maun mukaan - erityisesti tätä! 

Valmistusvinkkejä: Kukkavarsien pilkkominen helpottaa niiden murskaamista teho- tai sauvasekoittimella. Sekoitin on kovilla, jos murskattavaa on paljon. Varo ylikuumenemista! Varrenpätkät myös lentelevät astiasta, jos yrittää murskata niitä avonaisessa astiassa. Käytä siis umpiastiaa, jos sellainen vain on.

Suolaa tarvitaan, mutta muista että juustossakin on suolaa. Suolankäyttöä kannattaa ihan oikeasti varoa, ei pidä totuttaa itseään liian suolaiseen ruokaan. 

Pesto-ohjeissa yleensä neuvotaan käyttämään parmesaania, ja se johtuu siitä että pesto on alun perin italialainen lisuke. Me Suomessa voimme mainiosti käyttää omia, erinomaisia juustojamme. Kannattaa valita jokin vahva juusto, esimerkiksi mustaleima-Emmental, jos siitä pitää. 

Toinen pesto-ohjeiden yleinen ainesosa on pinjansiemenet. Ne ovat todella kalliita Suomessa. Yhtä hyvin käyvät muut siemenet tai pähkinät, ihan oman maun mukaan tai sen mukaan, mitä kaapeista löytyy. 

Jotkut lisäävät pestoon yrttejä. Alkuperäisessä pestossa onkin kosolti basilikaa, ja tietysti sitä voi lisätä tähänkin. Kaikkea voi tehdä! Olemme tehneet myös villivihannespestoja, eli kotipihasta löytyy vaikka mitä sekaan pantavaa, mutta jos tarkoitus on saada pestot käytettyä ennen kuin ne pilaantuvat, en pidä ylimääräisiä aineksia tärkeinä. Makuun ne eivät juuri vaikuta, elleivät sitten vähän miedonna valkosipulin makua. Haluaako joku miedompaa valkosipulipestoa? Ehkä joku haluaa.

Joku myös kiehauttaa kukkavarret ennen murskaamista. Ainakin se helpottaa murskausta. Lisäksi se miedontaa makua, ehkä myös parantaa säilyvyyttä. En ole varma.

Pesto säilyy pidempään kuin pelkät tuoreet skeipit, mutta ei rajattomasti. Osan voi toki pakastaa. Itse olen huippupelokas esimerkiksi botuliinin suhteen. Tuskin sitä ihan oikeasti tarvitsisi pelätä. Mitään säilyvyyslukuja en kuitenkaan uskalla antaa. 

***

Tästä päivityksestä tuli nyt niin pitkä, että päätin laittaa skeippisäilykkeen ohjeen omaksi tekstikseen.

Laita blogi seurantaan, jos tahdot jatkossakin lukea elämästämme täällä landella! Ilahdun myös kommenteista - kommentoidaksesi sinun pitää ensin rekisteröityä, mutta se on oikeasti ihan pikkujuttu eikä kestä kuin kolme sekuntia. 

Ihania kesäpäiviä kaikille! 

Kuvien jakamisessa oli nyt ongelmia, joten laitan tässä loppukuvaksi iltaisen rantanuotiokuvan. Eihän tuossa edes näy valkosipulia! Sori siitä. 

Täydellinen kesäpäivä

Tämä päivä on ollut oikeastaan täydellinen kesäpäivä. 

Aamu alkoi rauhallisesti koirien ulkoilutuksella ja kanojen moikkauksella. Hesarin lueskelun ja koirien ruokinnan jälkeen kävin uudelleen koirien kanssa ulkona ja palasin sitten käsittelemään eilen leikkaamiani valkosipulinskeippejä. Ne ovat gourmet-herkkua, valkosipulinkasvatuksen sivutuotteita. Kyse on siis nupuista ja kukkavarsista, jotka poistetaan tähän aikaan vuodesta yksitellen jokaisesta kasvista. Niitä kutsutaan skeipeiksi (engl. garlic scapes), kiepeiksi, kiehkuroiksi tai miksi milloinkin. 

Vasemmalla pilkotut varret, oikealla nuput. 

Tänä vuonna tosin meillä on yhdeksää eri kantaa valkosipulia, ja onnekseni huomasin varsin monen niistä olevan sellaisia, jotka eivät tee kukkavartta ollenkaan. Pääsin siis vähällä. Niitä tuli kolme korillista. Tarkoitus on vielä tänä iltana säilöä ne: osan murskaan pestoa varten öljyyn, osan säilön liemeen. Osa tietysti syödään tuoreena, muun muassa tämänpäiväisessä salaatissa. 

Sitten menin niittämään. Niitin rannasta ohdakkeita, nokkosia, vuohenputkia, jauhosavikkaa ja oli joukossa niitä iänikuisia lupiinejakin. Niitto oli kunnon hikistä puuhaa, ja sen jälkeen oli ihanaa käydä uimassa! Silloin koin eläväni kunnon maalaiselämää. 

Parit kukkakimputkin tein taas, eihän tähän aikaan vuodesta malta olla niitä aina tekemättä, yhä uusia. 

Ruoaksikin sain kunnon kesäruokaa: uusia perunoita, kukkakaalia ja graavikalaa. Tosin toistaiseksi kaikki on kaupasta ostettua; omia perunoita en ole vielä kaivanut. Salaattiaineet sentään hain kasvihuoneesta. Tällä kertaa mukaan ei tullut villivihanneksia ollenkaan. Jälkiruoaksi oli aitoa kesäruokaa myös: raparperikiisseliä. 

Kävin Pepin kanssa kävelyllä ja aloin jo opettaa sille vähän hihnakäyttäytymistä. Se vetää kuin hinaaja, mutta hieman alkoi jo näyttää siltä kuin se ymmärtäisi vierellä kulkemisen helppouden. 

Täydelliseen kesäpäivään kuuluisi tietysti myös ihmiset, mutta tänään en kaivannut kohtaamisia muiden kuin Lassin kanssa. Kyläilimme eilen Kytäjän kartanon mailla aivan ihanassa paikassa. Tänään pidin yhteyttä ihmisiin vain puhelimitse ja netitse, itse asiassa ehdin puhua puhelimessa tavallista enemmänkin. 

Ja illalla sitten vielä vapaaehtoistyötä - itse asiassa kaksi eri asiaa päällekkäin. Olin etäkokouksessa Meetin välityksellä ja samalla seurasin SEY:n eläinsuojelu-chatiä ja vastailinkin vähän. 

Etäkokous koski Lopen Joulua, joka on SPR:n ja kotiseutuyhdistyksen yhteinen, joka toinen vuosi ilmestyvä julkaisu. Olen ollut sen toimituskunnassa aika monta vuotta, ja nytkin minulle yllättäen kertyi peräti kuusi hoidettavaa juttua. Onneksi kaikkia ei tarvitse kirjoittaa itse. 

Eläinsuojelu-chatissä oli rauhallista. Kesäaikaan kysellään lähinnä luonnoneläimistä, mutta nyt ei tullut paljon kysymyksiä ylipäänsä. Kahden asian hoito yhtaikaa onnistui siis oikein hyvin.

Aho- ja ukkomansikoiden keruu pihasta jäi huomiselle. 

Nyt pitää vielä käydä kastelemassa kasvimaat. Sitten enää säilöntä, ja taitaa uni maistua! 

Saunaeteisen uusi kimppu. 

Kukkakimppukisa

Juhannuksen kunniaksi perustin kukkakimppukisan. Osallistujia eli kimppuja on viisi, toivottavasti äänestäjiä tulee enemmän.

Äänestä siis suosikkiasi kommentoimalla!

Kuvat eivät ole kovin kummoisia, mutta eivät ole kimputkaan. Ei välitetä nyt siitä!

Juhannuksemme on ollut mukava. Laitan tähän kuvan myös eilisillasta. Nyt kuitenkin ukkostaa ja sadepäivän ratoksi keksin kuvata eilen tekemäni kimput. 

1. Valkoista

2. Alpit ja kellot 

3. Solstrandin värit 

4. Häälahjavaasi 

5. Perinteinen 

Peppi kotiutuu

Peppi on nyt ollut meillä lähes viikon. Kotiutuminen on sujunut oikeastaan yllättävän hyvin. Peppi on utelias ja kiltti, eikä ollenkaan niin arka kuin oli luultu. Jostain syystä se ei pidä kiinniottotilanteesta, mutta kun se on sylissä tai muuten lähellä, se on rauhallinen ja tyytyväisen oloinen. 

 

Se tuntuu melkein tuntevan jo nimensä. En tiedä, miten sen papereissa oleva nimi Pepan lausuttaisiin serbialaisittain ja hoitopaikassa sitä kutsuttiin Pepsuksi, mutta nyt se jo reagoi Peppi-nimeen. Onneksi namit maistuvat, joten luoksetuloa on helppo harjoitella.

Tänään käytiin katselemassa autoja ison tien varressa. Se oli vain mielenkiintoista.

Eilen ukkosti kovasti. Toinen koiramme, Tikki, pelkäsi kuollakseen, vapisi ja raapi ja läähätti, mutta Peppi loikoili tyytyväisenä. Se ei myöskään pelkää autoja, vaikka saisi toki vähän pelätäkin. Itse asiassa se tuntui tulevan myös sisälle autoon ihan mielellään. 

Pepin turvavarustus on runsas. Kaulapannasta lähtee yksi remmi, valjaista toinen, joka on kiinni vyötäisilläni. Valjaisiin liittyy jatkopala, joka estää luikertelun ulos valjaista.

Tällainen varustus kaikilla ulkomailta tuoduilla rescue-koirilla täytyy aluksi uudessa kodissa olla. 

Hoitopaikassa Peppi oli kalvanut vähän tassujaan. Sellaista ei juuri ole meillä näkynyt, mutta sen sijaan se alkoi yllättäen kävellä kolmella jalalla. Ensin pelästyin, että sillä olisi paha patella luksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno, joka on joillain roduilla yleinen). Sitten huomasin, että sillä ilmeisesti oli päkiässä jonkinlainen kipukohta, ja siksi astuminen soratiellä sattui. Emme sitten käyneet toissapäivänä lenkillä ollenkaan ja soitin eläinlääkäriajan.

Toinen syy näyttää Peppiä eläinlääkärille oli sen silmät, jotka vuotavat. Minusta on aina ollut ikävää katsella koiria, joiden silmänaluset ovat punaiset. Halusin varmistua siitäkin, olisiko silmille jotain tehtävissä.  

Eilen kaikki vaivat olivat sitten poissa. Silmänaluset olivat siistit, silmät eivät vuotaneet. Se käveli täysin normaalisti neljällä jalalla. Eläinlääkäriaika oli kuitenkin varattu, joten lähdimme ajamaan Karkkilaan. Nauroin matkalla, että taas viedään tervettä koiraa eläinlääkärille. Tiedostin toki myös sen, että tuore kokemus Tinkan kanssa vaikutti haluuni lähteä eläinlääkäriin mieluummin turhaan kuin liian myöhään. 

Eläinlääkäri tutki silmät, ne vähän punottivat mutta muuta ongelmaa ei ollut. Ei hoitoa. Polvet olivat niinikään kunnossa, samoin tassut. Ei hoitoa. Terve, hyvä koira oli eläinlääkärinkin toteamus. 

Tinka käyttäytyi eläinlääkärissäkin oikein hyvin. Vähän se rimpuili, kun silmiin laitettiin tippoja, mutta se on hyvin normaalia. Epänormaalia olisi, ellei rimpuilisi.

Kotona Tikin kanssa Peppi jo leikkii silloin tällöin, ja muutaman kerran on jo heiluttanut meille häntäänsä ja nuolaissut kättäkin. En pidä siitä, kun koirat nuolevat, mutta Pepin nuolaisuista olen ilahtunut. Tässä vaiheessa ne ovat suuria luottamuksen ja läheisyyden osoituksia. 

 

Peppi tuli taloon

Meidän Tikki sai koiran.

Tikkihän on ollut nyt muutaman viikon yksin, kun Tinka kuoli. Tänään haimme Peppi-koiran kotiin.

Peppi, papereissa Pepan, on syntyjään Serbiasta. Se asui isossa talossa noin 170 muun koiran kanssa - en ymmärrä miten. Sitten koiria alettiin vähentää ja etsiä niille sijoituspaikkoja. Pepan pääsi Unkariin ja sieltä sitten Suomeen asianmukaisten tutkimusten ja rokotusten jälkeen.

Suomessa se on ollut 8 viikkoa kotihoidossa. Sitä ei ole kyselty, varmaankin siksi, että sen kuvattiin olevan hyvin arka. Kun menimme sitä katsomaan, yllätyimme. Ei se niin pelokas ollutkaan kuin olisi voinut kuvitella.

Tänään haimme sen kotiin. Matka sujui hyvin, koira oli tietysti puettu kuin joulukuusi. Sillä oli valjaat ja niissä ylimääräinen jarrupala sekä talutin kiinni minun vyölaukussani. Lisäksi sillä oli kaulapanta ja siinä toinen remmi. Autossa se oli kiinni takapenkin turvaremmissä turvavöissä, vaikka se istui sylissäni.

Tällaiset turvatoimet rescue-koirilla nykyisin on, sillä onnettomia karkaamisia on sattunut vasta maahan tulleita, pelokkaita koiria kuljetettaessa.

Tikin kanssa ystävystyminen on hyvässä käynnissä. Kohta ne varmaan jo leikkivät. Vielä Peppi vähän murisee Tikille, jos se käy liian tungettelevaksi.

Mikä parasta, Pepillä on erinomainen ruokahalu. Se auttaa paljon. 

Kesätyöläisen viimeinen ilta grillaten

Meillä on tänä kesänä ollut suuri onni saada töihin avuksi nuori koulupoika. Hän on ollut ahkera ja aikaansaava, palkkansa arvoinen. Ruokakin on hänelle maistunut, oli se sitten kalaa, riistaa tai lihankorviketta. Viimeisenä iltana grillattiin rannassa. Onneksi ilta ei jää kokonaan viimeiseksi, vaan poika tulee töihin viikon kuluttua taas. 

Auringon laskiessa pannulla oli vasta tomaatit, sipulit ja makkarat,
mutta tuli sinne sentään vielä muutakin.

Grilliruoka maistui meille kaikille.
Toivottavasti poika ei jäänyt nälkäiseksi, ainakin hän sai vielä toisen lautasellisen. 

Hyönteisiä oli paljon vedessä ja veden yllä. Onneksi niitä on.
On kuvassa lintukin, vaikkei sitä heti huomaa. Taitaa olla koskelo.  

Mies hevosena. Kyllä siinä nälkä tulee. 

Alkukesän kukkaloistoa

Valkoinen syreeni on hääkimppukukkani.

Mansikka on saanut levitä talon takaseinustalle ihan itse.
Varsinaista mansikkamaata meillä ei ole, mutta aho- ja ukkomansikoita
tulee ilmeisesti tänäkin vuonna hyvin.

Lehtoakileija on runsastunut meillä paljon. Tämä siniliila on tavallisin, mutta on niitä valkoisina, sinivalkoisina ja vaaleanpunaisinakin.

Sammalleimujen sekaan on avautumassa myös ketoneilikkaa.

Olen aina pitänyt ruohosipulin kukista, vaikka tietysti ne pitää poistaa jo nuppuina, jos puskasta tahtoo syödä ruohosipulia. Nämä saavat kasvaa kukkapenkin reunassa.

Juhannusruusut ovat hieman aikaisessa, jos nimeä ajattelee.

Saksankurjenmiekan aika alkaa olla ohi. Osa kukkii vielä.

Ystävämme Mikko Ranta-Huitti kertoo, että hänen äitinsä kutsui tervakukkaa Kristuksen sandaalinnauhoiksi. En tiedä miten yleinen nimi se on ollut.

Päivänkakkara on kestokaunokki.

Tämän pionin pelastimme toistakymmentä vuotta sitten vanjärveläiseltä hevoslaitumelta.
Onkohan tämän tarkempi nimi vuoripioni?

Kas tervakukkakuvaan tuli koiranpylly.

Nyt en olekaan varma, mikä kasvi tämä on. Harakankeltano?

Sinivalkoinen lehtoakileija yhdistyy mielessäni juhannukseen.

Pioninkukkia on tiedossa lisää.

Lehtosinilatva sinisenä. On meillä niitä valkoisinakin.
Näitä jotkut kutsuvat maitoruusuksi. Erikoinen nimi.

Yksi monista kurjenpolvistamme, taitaa olla tuoksukurjenpolvi. Saa korjata.