Kirjan ja musiikin ilta

Vietimme Kirjan ja musiikin iltaa perjantaina Riihimäellä. Illan järjestäjä oli Samuli Parosen seura ry. 

Warren Woima esiintyi, minä esittelin kirjojani 'Makasiini - maallemuuttajan tarinoita' ja 'Lähteen rannalla elämä'.

Warren Woima vain supistui yllättäen kaksimiehiseksi, kun Olli Karikorpi sai koronatartunnan. Tällä kertaa siis Joppe Hankosaari soitti cajon-rumpua ja Lassi vaihtoi basson kitaraan. Muutamassa päivässä he opettelivat Ollinkin osuudet ohjelmistosta, mutta selviytyivät keikasta hienosti. 

Tarjolla oli pientä syötävää ja juotavaa. 

Yleisöä oli niukasti - liekö syynä perjantainen ajankohta vaiko koronan pelko. Kaksi kirjaa meni kaupaksi, niiden hinnan tilitän avustusjärjestölle Ukrainan hyväksi. 

Kirjoja voi tilata myös suoraan täältä minulta. Postitus onnistuu helposti, valitettavasti postikulut vain nostavat hintaa. Lähialueelle onnistuu tuominenkin. 

Ukrainan asia on meille kaikille tärkeä. Jopelle asiasta on tullut erityisen läheinen, kun hän on bussikuskin ominaisuudessa käynyt hakemassa joukon pakolaisia Ukrainan rajalta Suomeen ja vienyt mennessä avustustarvikkeita. Sellainen omakohtainen kokemus ei varmasti unohdu. 

Kenties jatkossa järjestämme myös jonkinlaisen tukikonsertin tai muun tapahtuman. Toivottavasti silloin saamme enemmän väkeä liikkeelle. 

Loppi on Etelä-Suomen Lappi

En ole Lapin-hullu. 

Onneksi.

Minulla ei tietenkään ole mitään Lappia vastaan, ja siellä on upeita maisemia. 

Mutta en näe mitään syytä siihen, että matkustaisin satoja kilometrejä päästäkseni Lappiin. 

Voin yhtä hyvin vaeltaa tai hiihtää täällä meidän kotikonnuillamme. 

Jos tahtoo kokea Lapin eksotiikkaa, voi käyttää hieman mielikuvitusta ja kokea sitä ihan täällä. Hankikantoinen Keloissuo on kuin suoraan Lapista. Vanha suoheinälato on tyylipuhdasta Pohjolaa. Paikallistarinoitakin siihen liittyy - vähintään yhtä tosia kuin turisteille kerrotut Lapin-tarinat.

Tänä aamuna kuljeksimme parin tunnin ajan Hunsalan maisemissa. Eilinen retkemme suuntautui toiseen suuntaan, Tevännölle päin. Teväntö-järven ja Tevännön kylän nimi muuten on saamelaisperäinen sekin: Teväntö tarkoittaa tiettävästi hirveä. Tämä on kuitenkin kuulopuhetta; en ole tarkastanut asiaa mistään. 

   

Ei poron mutta peuran jämät kuitenkin. Todennäköisesti kyseessä oli ilveksen ateriointipaikka. 

Kaikki syötäväksi kelpaava oli kuitenkin jo hyödynnetty. 

In Finland we have this thing called hankikanto

Yöllä oli kymmenen astetta pakkasta, joten aamulla uskaltauduin hankikannolle. 

Olen arkajalka ja inhoan sitä, jos jalka äkkiarvaamatta lumpsahtaakin läpi lumen. Siksi en juurikaan ole metsässä kulkenut nyt kevätaikaan. 

Mutta vielä on mahdollisuus ja se kannattaa nyt hyödyntää. Olihan se mukavaa! 

Kaupunkilainen ei välttämättä edes tiedä, mikä hankikanto on. Muistan, kun itse kuulin sanan ensi kerran. Koko ilmiö oli minulle vieras. Se tapahtui Kuhmossa, haastattelin eläkkeelle jäävää opettajaa ja hän kertoi siitä, miten keväällä hankikannon aikaan oppilaiden kanssa aina mentiin metsään liikuntatunneilla ja retkillä.

Itsehän vietin maaseudulla lapsena vain kesät ja muut loma-ajat. Kevät maalla oli minulle vieras, ja niin jäi hankikantokin kokematta. 

Kauralesepuuro on nam!

Miksei kukaan ole kertonut, että kauraleseistä voi keittää puuroa? 

Leseethän ovat viljan ulointa kerrosta. Nuorena jo opin, että niitä voi käyttää terveellisenä lisukkeena esimerkiksi viilin tai jugurtin päällä. Mutta niistähän voi keittää puuroakin! Ne sopivat myös hienosti muiden puurojen sekaan, esimerkiksi mannapuuroon tai vispipuuroon (jotka ovat oikeastaan sama asia).

Olen aivan ihastunut kauralesepuuroon. Keitän sen yleensä kauramaitoon, mutta olen kokeillut keittää sen myös mantelimaitoon, ja täytyy myöntää, että se oli, jos mahdollista, vieläkin parempaa! Mutta koska suosin kotimaista, käytän silti yleensä kauramaitoa. Tosin manteleita ja pähkinöitäkin pitäisi ihmisen syödä, vaikkeivät ne juuri Suomessa kasvakaan.

Puurojen kanssa syön yleensä banaania ja marjoja. Tällä kertaa (kuvassa) päällä oli survottua puolukkaa sekä mansikka- ja vadelmahilloja. 

Yksi kauralesepuuron etuja on, että se ei paakkuunnu keitettäessä. Puuron teko leseistä ei siis ole ollenkaan niin tarkkaa puuhaa kuin esimerkiksi mannapuuron, puhumattakaan helmipuurosta. Keittoajankin voi säätää oman maun mukaan. Itse en keitä pakkauksen ohjeen mukaan - 10 minuuttia keittoa ja 5 minuuttia haudutusta kannen alla - vaan hätäisenä syön sen jo aiemmin. Voihan leseitä syödä vaikka raakanakin. 

Kauralla on valtavasti myönteisiä terveysvaikutuksia. Siinä on hyvää energiaa, kuituja ja rasvoja, ja lisäksi siinä on proteiinia. Kaura on hyväksi sekä sydämelle että vatsalle. Se auttaa hallitsemaan kolesterolitasoa sekä tasaamaan verensokeria. Lisäksi sen kuitu edistää vatsan toimintaa. Kauraleseissä on kuitua vielä tavallisia kaurahiutaleita enemmän! 

Kaurassa on tietysti myös vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. 

Jos joku ei tiedä, miten puuroa keitetään, tässä pikainen ohje. Ohje löytyy tietysti myös paketin kyljestä.

Keitä kauramaito, mantelimaito tai muu neste kiehuvaksi ja sekoita siihen kauraleseet. Kauraleseitä käytetään n. 2,5 dl nestelitraa kohden. Anna hautua haluamasi aika hyvin pienellä lämmöllä. Sekoita välillä.

Muuta ei tarvita. Ei kannata käyttää suolaakaan, turha totutella sen makuun. Suolan käyttö kannattaa muutenkin pitää minimissään. 

Lisukkeeksi sopii hillojen ja hedelmien lisäksi vaikkapa hunaja tai mehukeitto. 

Kanakurssille viidellä eurolla

Olen pitänyt viime vuosina muutamia kanakursseja Lopen ja Hausjärven opistolla. Huhtikuun 13. päivä pidän näillä näkymin viimeisen kanaillan Lopella.

Oikeastaan ei ole kyseessä kurssi vaan luento. Kolmen oppitunnin ajan näytän kuvia ja kerron kotikanalan pidosta. Luennolle mahtuu vielä, hinta on viisi euroa.

Aiheina ovat muun muassa kanojen rodut, sairaudet ja perustarpeet, kanalan sisustus, kanojen ruokinta sekä kanojen pidon viranomaismääräykset. Kanojen käyttäytymisestäkin ehdin vähän kertoa.

Jos kurssi kiinnostaa, käy ilmoittautumassa joko verkkopalvelussa https://www.opistopalvelut.fi/loppi/ tai puhelimitse p. 019 758 6032 ja p. 019 758 6770

Kurssi pidetään Lopen kunnan valtuustosalissa.

Kirjani saa viimein oman illan

Muutama vuosi sitten päätin koota mielestäni kiinnostavimpia tekstejäni yhteen ja julkaista ne talteen. Mukaan halusin pian myös valikoidun joukon valokuvistani, joita on kertynyt tuhansia. Ajattelin ottaa tästä kokoelmasta muutaman kymmenen kirjan painoksen, jotta kaveritkin saisivat omansa.




Ymmärsin kuitenkin, että kirjalla on oltava ammattitaitoinen taittaja. Olen tehnyt valokuvakirjoja ja niihin taitoni riittävät, mutta nyt tahdoin parempaa. Onneksi graafikkoystävälläni Anitta Kainulaisella oli pieni hetki töittensä välissä, jolloin hän ehti ryhtyä hommiin. Arvelimme muutaman kuukauden riittävän työhön, kun minä aloitan jo etukäteen ja pidämme molemmat kiirettä.

Anittan mukaantulo tietysti muutti kaiken. Eihän hänelle riitä mikään häthätää kokoon kyhätty. Olin ensin koonnut tekstit ja kuvat kuukausittain yhteen – minäkö vai hänkö keksi siihen vuodenkierto-asetelman? Jo siinä vaiheessa huomasin, että tekstejä tarvitaan lisää ja tein niitä.

Kun Anitta ryhtyi taittotyöhön, luulin minun työni olevan suunnilleen ohi. Vielä mitä! Nyt se hektisin rupeama vasta alkoikin. Tuohon uusi kuva! Tähän lisää tekstiä! Tiivistä tätä! Onko tämä väri juuri oikea? Valitse näistä taittopohjista! Tarkasta tuo! Lisää materiaalia!

Viestejä kulki välillämme satoja päivittäin. Anitta hioi ja sääti ja muokkasi ja täsmensi ja viilasi. Välillä käskin hänen lopettaa ja mennä lattialle selälleen makaamaan. Itse osasin sentään ainakin pyhittää yöt nukkumiselle. Anittalla painoivat päälle muutkin työt, minulla oli ansiotöitä tuolloin vain kahtena päivänä viikossa.

Kirjalle oli sovittu julkkarit Lopen kirjastolle huhtikuiseksi maanantaiksi ja kylätalollemme pääsiäiskahvilaan edelliselle lauantaille. Siksi aineisto oli saatava painoon juuri tiettynä päivänä. Anitta aneli lisäaikaa, minä sanoin, ettei se ole mahdollista.

Ja se onnistui! Aineisto oli kuin olikin valmiina juuri sinä päivänä kuin pitikin.

Mutta silloinpa ei ollutkaan enää mitään kiirettä.

Oli tullut koronaviruspandemia. Kaikki tapahtumat oli peruttu.

Hioimme sitten kirjaa vielä jonkin aikaa ja lähetimme sen sitten painoon Lahteen. Se tuli ajallaan Postin kuljetuksena pihaan. "Julkkarit" vietin pihassa Lassin kanssa. Tai olihan siinä pari koiraakin mukana.

Melkomoisen kookkaalla autolla kirjat tulivat pihaan.

Jännittäviä hetkiä. 

                                        

Se oli tietysti juhlan paikka. Paikkana oma puutarha.

Makasiinissa on noin sata eriaiheista tekstiä, joista neljä on novelleja.
Loput kertovat ruoasta, historiasta, luonnosta, eläimistä ynnä muusta. Kuvia on 321. 

Siitä asti kirjalaatikot ovat täyttäneet päätyhuoneemme nurkat. Lähteen rannalla elämä       -romaaniakin oli yhä myymättä. Onhan kirjoja toki myytykin, ja osa on myynnissä eri liikkeissä, mutta suurin osa on yhä laatikoissa.

Kesä tuli, koronatilanne vähän helpottui, mutta yhäkään en uskaltanut pitää yleisötilaisuutta. Tuli talvi, uusi aalto, kesä, taas tautitilanne helpotti mutta ei parantunut kokonaan. Syksy 2021 oli jo aika hyvä, ja talvella Samuli Parosen seuran puheenjohtaja Matti Kettunen oli sitä mieltä, että pidetään kirjalle oma ilta Riihimäellä. Vau!

No, kaikki tietävät, ettei tilanne ole vieläkään hyvä. Mutta aprillipäivänä tuo ilta nyt kuitenkin pidetään. Olen valmis.

Tervetuloa mukaan, jos suinkin pääset! Paikka on siis Riihimäki, kellonaika 18.00, tarkempi osoite Seniorikulma, Hämeenkatu 9-15, sali 8.

Illan nimi on Kirjan ja musiikin ilta. Musiikkiakin siis on luvassa: sitä tarjoilee yhtye nimeltä Warren Woima. Warren Woimassa soittavat ja laulavat Olli Karikorpi, Joppe Hankosaari ja minun oma Lassini. Tosin nyt näyttää pahasti siltä, että Olli Karikorpi on yhä toipilaana perjantaina, joten Lassi vaihtaa basson kitaraan ja esiintyy kaksin Jopen kanssa. Käy kai se niinkin. Tulkaa itse kuuntelemaan.

Tällaisia sisustuselementtejä meillä on ollut nurkissa viimeiset vuodet. 

Kirjan ja musiikin illassa on tietysti myös myynnissä kirjoja. Molempien kirjojen maksut tilitän sellaisinaan Ukrainaan: Makasiinin myyntirahat ihmisille ja Lähteen rannalla elämä -romaanin myyntirahat sodan jaloissa eläville koirille. Onneksi on avustusjärjestöjä, jotka siellä toimivat - ihmiset henkensä uhalla. 

 
                                    
                                    Kuva: Mia Lagström / Aamuposti

Erjan ihana lanttusoppa

 Olen usein saanut syödäkseni ystäväni Erja Noroviidan valmistamaa herkullista ruokaa. Siksi yllätyin, kun hän kertoi, ettei ollenkaan harrasta ruoanlaittoa. Etenkin mökillään hän kuulemma yleensä syö vain "jotain". 

Tänä keväänä pääsin viimein tutustumaan tuohon viehättävään pikku mökkiin, josta olin kuullut niin usein. Oli tarkoitus käydä hiihtämässä, mutta sen sijaan kävimme vain pienellä kävelyllä jäällä ja rannassa. Lopun ajan istuimme kaksin pikku tuvassa ja juttelimme. Silloin sain elämäni ensimmäisen kerran syödäkseni lanttusoppaa. Mikä herkku!

Mitään varsinaista reseptiä Erjalla ei kuulemma ruokaansa ollut. Hän oli vain tehnyt sen; se oli keino saada jotain syödäkseen. 

Minä nyt kirjaan tuon "reseptin" ylös muistiin ja suosittelen tätä soppaa muillekin. Helpompaa keittoa ei voi olla - toki sen voi myös valmistaa alusta asti itse ja käyttää siihen enemmän aikaa. Tässä siis kaksi versiota keitosta, olkaa hyvä!

Erjan superhelppo lanttusoppa

Paketti lanttusosetta (valmista sosetta, jota myydään pötköissä kaupassa)

Tölkillinen sipulimaustettua kaurakermaa

Hitunen suolaa

Valmistus: kiehauta lanttusose ja kaurakerma kattilassa, lisää suola. Keitä hetki. Keitto on valmis. Nauti leivän kanssa. 

Ihana lanttusoppa alusta asti

1 kg lanttuja

2 isoa sipulia

rypsi- tai muuta öljyä

2 dl kaurakermaa (tai tavallista kermaa)

suolaa 

pinnalle yrttejä ja siemeniä maun mukaan

Valmistus: Kuori ja hienonna sipuli ja lantut ja lohko ne pieniksi. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää lanttukuutiot ja tilkka vettä. Anna kiehua 15-20 minuuttia ja soseuta. Lisää kaurakerma ja kiehauta. Ripottele pinnalle esimerkiksi kurpitsansiemeniä ja timjamia. Tarjoile omatekemän leivän kera. 

Tuon kummempia kommervenkkejä tuo jälkimmäinenkään lanttusoppa ei kaipaa. Toki joku siihen lisäisi kasvis- tai muuta lientä, eksoottisia mausteita ja vaikka sitruunamehua, mutta välttämättömiä ne eivät ole. 

Lantun hajuahan joku kammoaa. Asennekysymys! On hyvä totuttaa lapsetkin jo pienestä lantun ja kaalin tuoksuun. Jos ei niitä opi syömään, elämästä puuttuu jotain todella herkullista ja terveellistä. 

Erjalla on mökillään avanto, jossa hän käy kuulemma joka aamu.