25.6.23
Mysteerikanto - juhannuskalenterin luukku 2
Taimet - oikea vastaus juhannuskalenterin luukkuun 1
Viikon mittainen juhannuskalenteri alkoi työnteolla.
Kysyin, montako kurkun ja kesäkurpitsan taimea Lassi on kaikkiaan istuttanut tänä vuonna.
Runot - juhannuskalenterin luukku 3
Juoma - oikea vastaus juhannuskalenterin luukkuun 4
Maku ei ollut erityisen mahtava, joten yksi lasillinen riitti.
Kukat - oikea vastaus juhannuskalenterin luukkuun 5
Juhannuskalenterin luukussa 5 oli kukkakimppu ja kysyin, mitkä 8 kasvia kimpussa oli.
Pisteen saadakseen piti tietää kaikki kasvit, mutta ihan lajilleen niitä ei tarvinnut tunnistaa. Niinpä hyväksyin esimerkiksi suolaheinän, kun kyseessä oli ahosuolaheinä.
Aloin jo epäillä omia kasvitaitojani, kun kukaan ei aluksi tunnistanut koiranheinää. Mutta sitten tuli Ahopellon veikkailijabotanisti, joka pohdiskeli lajeja oikein taitavasti ja tunnisti koiranheinän ihan oitis.
Entä sitten ne muut?
No, apila oli tosiaan puna-apila, ei metsäapila, jota kukaan ei tarjonnutkaan. Leinikki ei ollut niittyleinikki vaan rönsyleinikki, mutta hyväksyin leinikin ylipäänsä, kuvasta tarkempi erottaminen oli vaikeaa. Kello oli helpompi, se oli tosiaan harakankello. Ohdake oli huopaohdake. Virna olisi voinut olla aitovirnakin, mutta se oli tuttu ja tavallinen hiirenvirna. Putki oli vuohenputki, kuten moni tiesikin, mutta hyväksyin myös koiranputken.
Siinä siis kaikki kahdeksan. Täysin oikea vastaus tuli Ahopellon veikkailijabotanistilta, muilla oli vähintään yksi kokonaan väärä veikkaus. Kaikki muut vastaajat saivat kuitenkin plussan.
Kiuas - oikea vastaus juhannuskalenterin luukkuun 6
Juhannuskalenterikisan luukussa 6 kysyin, kuinka vanha on vastikään käytöstä poistettu saunankiukaamme.
Linnut - oikea vastaus juhannuskalenterin 7. luukkuun
alli (kahdesti, toukokuu)
ampuhaukka (kerran, 6.5.)
haahka (kerran, 22.4.)
haapana (kerran, 23.4.)
harakka
harmaapäätikka
harmaasieppo
hiirihaukka (ainakin kuudesti)
hippiäinen
hömötiainen 10
idänuunilintu
kaakkuri (kerran, 6.5.)
kalalokki
kalatiira (kerran, 6.5.)
kanadanhanhi (kerran, 6.5.)
kangaskiuru (sama kuin kiuru?)
kaulushaikara (kerran 7.5. Näkyvän pohjukassa)
keltahemppo
keltasirkku
kirjosieppo 20
kiuru
kivitasku
korppi
kuhankeittäjä
kulorastas
kultarinta
kurki
kuusitiainen
käenpiika
käki 30
käpytikka
laulujoutsen
laulurastas
lehtokerttu
lehtokurppa (9.5. ja n. 19.6.)
leppälintu
liro (kerran, 6.5.)
mehiläishaukka
metsäkirvinen
metsäviklo 40
mustapääkerttu
mustarastas
naakka
pajulintu
pajusirkku
palokärki
peippo
pensassirkkalintu
peukaloinen
pikkukuovi 50
pikkukäpylintu
pikkusieppo
pikkutikka
pikkuvarpunen
pohjansirkku
punakylkirastas
punarinta
punatulkku
punavarpunen
puukiipijä 60
pyrstötiainen
pähkinähakki
rantasipi
rastaskerttunen
rautiainen
riekko
ruokokerttunen
räkättirastas
räystäspääsky
satakieli 70
sepelkyyhky
sinipyrstö (kahdesti, 27.4. ja 11.5.)
sinitiainen
sirittäjä
sääksi (kahdesti, pitkä väli)
talitiainen
tikli
tiltaltti
tukkasotka
tuulihaukka (kerran, 11.5.) 80
tylli
töyhtötiainen
urpiainen
uuttukyyhky
valkoposkihanhi (kahdesti, toukokuu)
valkoselkätikka (kolmesti, toukokuu)
varis
viiksitimali (kerran, 6.5.)
viherpeippo
vihervarpunen 91
västäräkki
Siis: lajeja on kertynyt 92. Lisäksi olen itse nähnyt sinisorsan, telkän ja isokoskelon, mutta ne eivät ole äännelleet eli ne eivät ole listassa. Listan lajeista noin kolmanneksen olen voinut vahvistaa eli olen tunnistanut itse, tosin ilman äpin apua en olisi tunnistanut niitäkään kaikkia.
Lähimmäs oikein arvasi Tuija U. Tosin arvaus heitti noin kuudellakymmenellä...
24.6.23
Sadonkorjuuta juhannuspäivänä
Juhannuskalenteri luukku 7: Ihanaista juhannusta!
näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa.
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.
Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
- Nyt on juhannus! -
Tahtoo se riemuiten laulaa.
Viljo Kajava
23.6.23
Juhannuskalenteri luukku 6
22.6.23
Retiisi on ylellisyysjuures
Juhannuskalenteri luukku 5
Tällä kerralla pitää siis tunnistaa kaikki oikein!
21.6.23
Esta Kukk, siivousyrittäjä Pilpalasta
Juhannuskalenteri luukku 4
20.6.23
Juhannuskalenteri luukku 3
Kaunista juhannusviikkoa kaikille!
Tänään saat pisteen kirjoittamalla runon! Runon ei kuitenkaan tarvitse olla omasi: jos kirjoitat tai kopioit jonkun muun luoman runon, muista kertoa, kenen se on. Mutta runon pitää tietysti liittyä juhannukseen.
Samaa runoa ei saa tulla kahteen kertaan eli ensin vastanneilla saattaa tällä kertaa olla etulyöntiasema.
Siis:
Kirjoita juhannusaiheinen runo, jota kukaan muu ei vielä ole tähän vastaukseksi kirjoittanut.
Muista kirjoittaa runon perään, kenen tekemä runo oli kyseessä, ja lopuksi vielä oma nimesi (ellet ole kirjautunut niin, että se näkyisi muuten).
Täältä löydät halutessasi lisätietoa kisasta:
https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/06/juhannuskalenterikisa-2023-alkaa-nyt.html
19.6.23
Juhannuskalenterikisa luukku 2
Juhannuskalenterikisan toinen luukku tulee tässä.
Kysymys kuuluu: Mitä käyttötarkoitusta kyseinen puu on palvellut? Mitä kuva siis esittää?
Lisäpisteen saat, jos osaat sanoa, missä kuva on otettu - siis tarkemmin kuin vain kylän nimen.
Hyvästä keksitystä selityksestä saat puoli pistettä!
18.6.23
Juhannuskalenterin ensimmäinen luukku: taimet
Juhannuskalenterikisa 2023 alkaa nyt!
Pilkkeitä Pilpalasta –blogin juhannuskalenterikisa vuodelle 2022 käynnistyy!
Uusi luukku avautuu joka aamu kello 10.00 aina 24.6. asti. Luukkuja on siis seitsemän.
Luukuissa on
kysymyksiä, jotka jollain lailla liittyvät juhannukseen, ainakin etäisesti.
Useimpiin kysymyksiin voi arvata vastauksen, joten Pilpalassa asuvilla tai
täällä käyneillä ei juurikaan ole etumatkaa. Joidenkin luukkujen kohdalla
blogini aiemmasta seuraamisesta voi kuitenkin olla hyötyä.
Kisassa eniten pisteitä kerännyt vastaaja voittaa Solstrandin tuotepaketin.
Paketissa on sekä suuhunpantavaa että luettavaa.
Vastata pitäisi siis omalla nimellä tai laittaa nimi vastauksen perään.
Omalla nimellä vastaaminen on helppoa: kun alat kirjoittaa kommenttia, ohjelma
tarjoaa sinulle kolmea vaihtoehtoa: Google-tili, Nimetön tai Nimi/URL-osoite.
Viimeisessä vaihtoehdossa pelkkä nimi riittää. Jos haluat laittaa vain
etunimesi, sekin riittää. Tosin ongelma tulee, jos on useampia samannimisiä,
joten laita kuitenkin jokin erottava määre. Voittajan ilmoitan juhannuksen jälkeen,
ja hän saa sitten ilmoittautua ja antaa yhteystiedot privaviestillä.
Muiden vastaukset siis näkyvät kaikille, mutta sen ei pitäisi juuri
haitata, sillä olen ottanut asian huomioon kysymyksiä laatiessani. Vastauksissa
joutuu usein arvaamaan ja joskus keksimään jotain ihan omaa, joten ei kannata
kopioida muita.
Kukaan tuskin saa kaikkia oikein, joten osallistua kannattaa, vaikkei joka päivä vastaisikaan. Toisaalta vastausaikaa ei ole rajoitettu: voit hyvin vastata vaikka ensimmäisen luukun kysymykseen juhannuspäivänä, jos siihen oli jäänyt vastaamatta!
Vastausaika umpeutuu juhannuspäivänä eli lauantaina 24.6. kello 24.00.
Säästyäkseni postikuluilta toivon tietysti, että voittaja olisi
lähiseudulta, mutta lupaan, ettei se vaikuta pisteiden antoon ja
pistelaskentaan. Voit siis vastata, asuitpa missä päin Suomea hyvänsä.
Ulkomailla asuvat saavat kuitenkin mahdollisen voittopakettinsa vain
noutamalla. (En tiedä, että blogillani olisi yhtään lukijaa Suomen ulkopuolella.
Sen sijaan kerran yksi yritti tilata kirjaani Serbiaan ja kävi ilmi, että
postitus olisi maksanut enemmän kuin itse kirja. Päädyin lähettämään e-kirjan.)