6.4.24
Piristävä perjantai Saviniemessä
31.3.24
Pari sanaa Parhaasta ystävästä
Yhdysvaltalaisen Sigrid Nunezin kirja Paras ystävä on selkeä ja vaikea. Se on täynnä ristiriitoja. Ainakin minulle.
Kirja on helppolukuinen ja arkinen, mutta syvällinen ja viisas. Se on
lyhyehkö, nopeasti kuunneltu tai luettu, mutta sen sisäistämiseen ja sulatteluun
kuluu paljon aikaa.
Se kertoo koirasta eikä kerro koirasta.
Siinä on tanskandoggi, paitsi ettei olekaan. Siinä on ehkä
kääpiömäyräkoira, muttei kuitenkaan.
Se kertoo kirjoittamisesta ja kirjoittamisen tärkeydestä ja
siitä, miten mieletöntä, turhaa ja moraalitonta kirjoittaminen on. Se kertoo
siitä, miten kirjoittamalla muistamme ja siitä, että kirjoittaminen saa meidät
unohtamaan kokonaan, samalla tavalla kuin valokuvien ottaminen.
Se kertoo kirjailijuudesta ja siitä, miten järjetöntä on
haluta kirjailijaksi.
Se kertoo ystävästä, joka tappoi itsensä, mutta joka ei
kuollut.
Se kertoo naisesta, joka otti koiran ja menetti sen vuoksi asuntonsa,
muttei menettänytkään.
Kirja on haikea ja surullinen, paitsi että se on tyyni,
rauhallinen ja hauska.
Se on lohduton. Vai onko se sittenkin lohdullinen?
Se kertoo, miten raadollisia ja typeriä ihmiset ovat. Minähenkilö
on itsekäs ja mustasukkainen, hän on rakastava, älykäs, huolehtiva ja analyyttinen.
Ihmiset hänen ympärillään ovat inhimillisiä ja hyväntahtoisia, he ovat raivostuttavia
ja toimivat väärin.
Kirja kertoo älykkäistä ja menestyvistä ihmisistä, jotka
ovat naurettavia ja itsetuhoisia epäonnistujia. Se kuvaa opiskelijoita, jotka
ovat tietämättömiä, kapeakatseisia ja osaamattomia, ja heidän opettajiaan,
jotka ovat kateellisia, kilpailevia ja kyynisiä. Kaiken tämän se tekee
lämpimästi ja osaaottavasti.
En varauksetta pidä kirjasta. Se on parasta mitä olen äänikirjapalvelusta löytänyt.
Ellei ota huomioon niitä muita.
Ei kirjoja voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Tämä on yksi parhaista.
Suosittelen sen lukemista. Ei, älä lue sitä.
Lue sittenkin.
- Sigrid Nunez: Paras ystävä
- Yhdysvaltalainen alkuteos: The Friend
- Englannista suomentanut Kristiina Drews
- 250 s.
- Julkaistu tammikuussa 2024
28.3.24
Kevään etenemistä
Pääsiäisaika, kevät ja aurinko
26.3.24
Pääsiäiskortit ovat ihania!
23.3.24
Kevätkransseja koivusta
17.3.24
Jäähyväiset Annalle
”Näin nuoren Annan tanssivan, kun Satumaa soi. Hän oli onnellinen ja niin kaunis!” sanoi Kaarina, kun poistuimme krematorion kappelista.
Halusimme äidillemme siunauksen, vaikka Anna oli eronnut kirkosta jo 1970-luvulla. Ero oli johtunut rahasta, osaltaan myös siitä, että hänen ystävättärensä oli kuollut, vaikka he olivat yhdessä rukoilleet paranemista. Lapsena Anna kuului ortodoksiseen seurakuntaan, mutta Helsinkiin tulon myötä kirkkokunta vaihtui. Evankelisluterilaiseen kirkkoon Anna tuskin koskaan tunsi juuri minkäänlaista yhteyttä.
Siunaustilaisuus oli kuitenkin kaunis ja pappi Vilppu Huomo oli läsnäoleva ja osaaottava. Hän oli valmistautunut puheeseensa huolellisesti. Siskoni ei puhetta surultaan kuullut, minä kuuntelin, mutten muistanut jälkikäteen paljoakaan. Saimme puheen kirjallisena, kun sitä pyysin.
Siskoni ei ollut halunnut puhua papin kanssa. Hänen mielestään koko puheen olisi voinut jättää pois. Eihän pappi tuntenut Annaa, mitä mieltä hänen olisi meille kertoa, millaisia Anna ja hänen elämänsä olivat olleet? Totta sekin, mutta kyllä minusta oli hyvä, että puhe pidettiin. En kuitenkaan matkustanut Helsinkiin keskustelemaan papin kanssa, hoidimme asian etänä.
Huomo puhui siitä, miten Anna joutui lapsena lähtemään
yksin evakkoon Karjalasta. ”Sain sen kuvan, että kaikessa traumaattisuudessaan
evakkomatka ja sotavuodet taisivat jättää Annaan isot jäljet”, Huomo sanoi.
Olisivatko voineet olla jättämättä?
”Hylätyksi tulemisen kokemus taisi olla valtava. Samoin kuin se, että keskellä sotaa täytyi selviytyä itse, ihmisten ympärillä vaihtuessa. Jäin miettimään, miten nämä kokemukset näkyivät hänessä myöhempinä vuosina.”
Siunaustilaisuudessa kanttori soitti uruilla kolme kappaletta, jotka olin saanut valita. Ensimmäinen niistä oli Karjalan kunnailla, toinen Evakon laulu.
”Ehkä, kun oli pakko selviytyä, se taisi myös opettaa tekemään paljon töitä,” pappi jatkoi. Kyllä, Annalle oli aina kunnia-asia, että hän hoiti työnsä hyvin. Välillä työpaikkoja oli kaksikin yhtaikaa, enkä muista hänen olleen koskaan töistä pois. En minäkään ollut poissa koulusta. Jos oli päänsärky, oli päänsärky, ei se liittynyt siihen, hoidetaanko työt. Flunssassa varattiin vain mukaan nenäliinoja – tai pyyheliina, sen muistan.
”Ymmärsin, että Annalla ei ollut mahdollisuutta juurikaan käydä koulua. En tiedä oliko siksi, että ymmärsin rivien välistä, että Annalle oli tärkeää, että te saatte paremmat mahdollisuudet elämään kuin mitä hänellä oli ollut.”
Pappi oli myös lukenut blogini, jossa kerroin Annan
elämästä ja siitä, miten sitkeä hän oli.
”Vaikka sitkeys ehkä nousi välttämättömyydestä, se ei vähennä sen merkitystä. Toisaalta, mietin, vaikka Annan elämä oli monin tavoin vaikea, ajattelen, että tärkeää on myös muistaa myös hyviä asioita ja sitä, mikä tuotti hänelle iloa. Kuulin esimerkiksi kukista ja puutarhanhoidosta, tai mustikkametsällä käymisestä.”
”Tekee mieli kysyä, millaisia muistoja sinulla herää
näistä tilanteista? Tai vähän toisesta näkökulmasta, millaiset hetket sinä
nostaisit parhaiksi yhteisiksi hetkiksi Annan kanssa? Varsinkin kun Annan
elämä oli monin tavoin raskas, mietin, että on tärkeää nähdä myös ne
kaikki hyvät asiat ja hyvät vuodet mitä hänellä elämässään oli.”
Pappi tietysti kohdisti puheensa siskolleni ja minulle, eihän tilaisuudessa juuri muita ollutkaan. Kaarina oli tullut siskoni tueksi, Lassi minun. Annallahan ei ollut yhteyksiä kehenkään sukulaiseen. Minäkään en tiedä, onko heitä enää edes olemassa. Ystäviä 90-vuotiaalla muistisairaalla ei enää oikein voisi ollakaan, joten saattoväki oli pieni. Niinpä pappi puhui lähinnä meille kahdelle, ja halusi nostaa esiin sen, miten siskoni piti viimeisten vuosikymmenten ajan Annasta huolta.
”Viimeiset vuotensa Anna tarvitsi paljon huolenpitoa. Niin paljon kuin huolenpitokin on varmaan noussut välttämättömyydestä, ajattelen, että se on silti iso lahja antaa toiselle. Luulen, että ne hetket jättävät jälkensä jolloin pidämme huolta tai meistä pidetään huolta. Silloin jakaa elämää toisen kanssa hyvin läheisellä tavalla, kun näkee toisen heikoimmillaan.”
”Nyt kun Anna on kuollut, muistelkaa kaikkea sitä mitä hänen elämässään oli. Ja ehkä ennen kaikkea kaikkea hyvää. Jakakaa hänestä muistoja. Ehkä muistoja jakamalla myös voi yhdessä kantaa surua.”
”Mutta ehkä niin paljon kuin suru on luopumista, voisiko se olla myös sen löytämistä, mitä kaikkea Annasta elää edelleen teissä.”
Toki siunaustilaisuus oli uskonnollinen. En toista tässä niitä uskonnollisia osuuksia muuten, mutta Vilppu Huomon valitsema raamatunlause oli minusta kaunis ja osuva. Äitini minulle kutomia mattoja on minulla yhä käytössä.
"Kuin paimenen teltta
minun majani puretaan ja viedään pois.
Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni
kankaan,
ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.” Jes.
38:12
Minä sain valita siunaustilaisuuden musiikin. Virren valinnan jätin papille, mutta kolme muuta kappaletta olivat Karjalan kunnailla, Evakon laulu ja Unto Monosen Satumaa. Harkinnassa olivat myös Rööperiin, Kolmatta linjaa ja Oi niitä aikoja. Nekin olisivat olleet hyviä ja liittyneet Annan elämään, mutta päädyin noihin tavanomaisempiin valintoihin.
Lopun Satumaa oli tärkeä, sillä Anna tanssi nuorena ja vielä eläkeiässäkin paljon, ja Somero oli elämässämme hyvin tärkeä seutu. Somerollehan sijoitettiin juuri Muolaan evakot. Anna tosin ei päätynyt muiden muolaalaisten mukana Somerolle, vaan joutui kiertämään eri puolilla Länsi-Suomea ennen kuin tuli Helsinkiin. Sattumalta siskoni ja minun kesälapsipaikkamme 1960-luvulla oli kuitenkin Somerolla Muolaan evakon, Hiljan, luona, ja siskoni ja äitini jatkoivat siellä käymistä vielä kesälapsiaikojen jälkeen.
Annan kuolemasta on pian kulunut vuosi. Siunaustilaisuus oli siis viime kesänä, mikä selittää myös kesäiset kukat. Tilaisuuden jälkeen kävimme Hietaniemen hautausmaalla kiertelemässä ja katsomassa erityisesti Lassin sukulaisten hautoja. Lopuksi kävimme syömässä Hietaniemen uimarannan ravintolassa.
En ollut käynyt Hietaniemen uimarannalla sitten lapsuuteni: Anna vei meidät sinne monesti kaupungin kuumuudesta uimaan kesäisinä hellepäivinä.
Paikka oli siis muistotilaisuudelle mitä sopivin.
16.3.24
Syrjässä tapahtuu taas paljon tulevana kesänä
Syrjän talo Lopen Järventakana uinuu vielä talviuntaan yksinäisyydessä, mutta pian siellä näyttää jo tältä. Yläkuva on viime toukokuulta.
Monenlaista tapahtumaa on talolle suunnitteilla tulevaksikin kesäksi.
La 18.5. Linturetki 9.00 linturetki, kahvit klo 11, jonka jälkeen kevättalkoot.
la 8.6. klo 16. Taiteilija Petra Giacomellin näyttelyn avajaiset
ke 3.7. klo 18. Tapio Bergholm:
Kova Koivisto tutkimuskohteena. Pääsymaksu 10e.
6.7. klo 18 Runon ja suven
päivä Ohjelma vielä avoin
2.8. Syrjä soi Lopen kunnan järjestämä pääsymaksullinen konsertti. Tarjoilu Syrjässä.
ti-ke 6.-7.8. ja 13.-14.8. ti 15-18. ke 9-17 Pinkopahvien laiton harjoittelua
Seuraavien päivämäärät ovat vielä avoimia:
Panu Kaila, perinnekorjauksesta
Kallasta kiinaksi kääntäjä kertoo työstään Aino Kallaksen kirjojen kääntäjänä
Samuli Parosen
seuran oma kesäpäivä