Syksyisiä saunatunnelmia

Tämä päivitys sisältää alastonkuvan! 

Käymme vielä rantasaunassa. Kunhan syksy pimenee, siirrymme sisäsaunaan, mutta vielä nautimme alkeellisuudesta. Lassi jaksaa lämmittää puilla kynttilänvalossa ja sekoittaa vedet saavissa. Hän käy myös vedessä uimassa, minä en joka kerta. 

Nuohooja sanoi naapurille, että tämän on hankittava uusi kiuas. Se oli muutaman kymmenen vuoden ikäinen ja kuulemma vaarallinen. Kauhistuin: meidän kiukaamme on vuodelta 1964. Mutta ei siinä ole mitään vikaa.

Saunaremontista olen kyllä haaveillut. Itse asiassa ilmoitin (suurella vaivalla!) sen keväällä Huvila ja Huussiin ja Kotoisaan, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Minusta meidän saunamme - tai vaihtoehtoisesti puutarhan peränurkka - olisi tietysti ollut hyvä kohde noihin ohjelmiin, mutta varmaan olemme liian kaukana. Kaukana Helsingistä ja kaukana vähän kaikesta. 

Meistä itsestämme ei ole suunnittelemaan saunaremonttia. Liian monimutkaista. Siitä pitäisi panna vähän kaikki uusiksi. Ehkä jatkamme vanhalla. 

Lassi meni tänäänkin uimaan. Minä en. Oli kova tuuli, palelsi jo pelkästään portaille mennessä.

Tiedän, että olisi hyvä uida kylmässäkin vedessä. Vielä en siihen pysty. Ehkä joskus. Viime vuonna uin kyllä vielä lokakuussakin, mutta en jokaisella saunomiskerralla. 

Käymme mielellämme saunassa päiväsaikaan, sillä illalla täällä on pilkkopimeää. 

Nautimme siitä, mutta uimaan ei oikein pimeässä kannata mennä, varmuuden vuoksi. 

Vielä on kukkia ja pörriäisiä. 

Lähiruokarutistus on onnellisesti ohi

Leppoisa sateinen sunnuntai on omiaan lähiruokapäivämme jälkipuinnille. Lassi lajittelee keittiössä astioita ja aterimia, minä olen keräillyt viimeisiä tavaroita tuonne ja tänne. Sieneenkään ei nyt passaa lähteä, joten ehdin hyvin kirjoitella mietteitäni eilispäivästä. 

Tällä kertaa meillä oli entistä enemmän säilykkeitä. Tuoretuotteiden olisi ehkä kannattanut olla paremmin esillä, niitä meni melko vähän. Toki niitä saa kaupastakin, kotitekoisia chutneja ja pihlajakapriksia ei. (No, eivät ne juurekset ja tomaatitkaan ihan samoja ole kaupassa, lehtikaalista ja mangoldista puhumattakaan.) 

Minulla on taipumus keskittyä enemmän kielteisiin kuin myönteisiin asioihin, enemmän siihen, mikä on huonosti kuin siihen, mikä on hyvin. Olen opetellut siitä pois ja osaan kyllä nykyään aika hyvin iloita ja tuntea kiitollisuutta kaikesta hyvästä. Silti löydän helposti vikaa, erityisesti omista tekemisistäni ja olemisestani. 

Päätin listata ihan erikseen ne huonot ja sitten vasta hyvät asiat lähiruokapäivästämme. Aloitin kielteisistä, ja kun olin aikani niitä kirjoitellut, ei enää mikään harmittanutkaan! Niinpä aloitankin tässä niillä hyvillä. Laitan kuitenkin loppuun ne kirjaamani negatiiviset jutut, kun ne kerran on jo valmiiksi kirjoitettukin. Tuskin niitä moni jaksaa kuitenkaan lukea.

Kolme iloista partasuuta. Ihanat Ilkka ja Isto tulivat Hämeenlinnasta valkosipuliostoksille ja syömään. 

Ainut kaupasta ostettu tarjottava oli kuvassa etualalla näkyvät keksit,
mutta niitäpä ei kukaan halunnutkaan.

Kävijöitä oli loppujen lopuksi aika mukavasti, yli 70. Päivä käynnistyi verkalleen ja hiljaisiakin hetkiä oli, mutta aika ajoin kaikki pöydät olivat täynnä. Kukaan ei kuitenkaan joutunut odottamaan ruokailupaikkaa, eikä myyntitiskillekään pitkiä jonoja syntynyt. Juuri hyvä siis!

Ihmiset olivat iloisia ja tyytyväisiä. Yhtään valitusta ei kuulunut, tosin yksi pariskunta halusi odottaa soiton loppumista ennen ruokailua. He sitten kävelivät rannassa jonkin aikaa.

Lassin keitot ja piirakat saivat ansaitut kehut kaikilta. Riistakeitto oli jälleen suosituin, viimeinen annos vietiin Heidille keittiöön. Muita keittoja riitti, kukaan ei jäänyt ilman ruokaa.

Pihlajanmarjakaprikset ja omenachutneyt saivat hyvän vastaanoton! Niitä myytiin jopa enemmän kuin osasin toivoakaan. Omena-aroniahillopurkit loppuivat, niitä olisi kai mennyt enemmänkin.

Tomaatit ja kurkut menivät kaikki, ja chilejä piti jopa hakea kasvihuoneesta lisää. Valkosipulit sen sijaan riittivät hyvin. Niitä ostettiin kyllä, mutta melko pieniä määriä. Kukaan ei siis ostanut useampaa kiloa kuten aiempina kertoina. Ihan lopussa tuli viiden hengen seurue, joka keksi tehdä pehmytkaulaisista pieniä, sieviä nippuja. En ollut itse sellaista harrastanutkaan. (Kesällä kyllä yritin letitystä, heikolla menestyksellä.)

MobilePay on tosi kätevä maksuväline. Suosinkin sitä jatkossa. On kuitenkin hyvä olla myös korttimaksumahdollisuus, sitä käytettiin oikeastaan eniten.

Sain jälkikäteen nähdäkseni ihania kuvia päivästä. Itse ehdin ja muistin kuvata vain vähän, mutta jonkin verran kuitenkin.

Musiikki oli upea lisä päivään! Varmasti harvalla tilalla oli elävää musiikkia. Warren Woiman keulahahmo oli Lapissa, mutta tuuraajaksi saatiin itse Joni Okkonen, mahtavaääninen laulaja ja kitaristi. Hän esiintyi myös yksin kitaransa kanssa. Neljänneksi bändiin tuli yllätysjäsen Juha Aho, aivan mahtavaa! 

Juha Aho, huuliharppu, Lassi Tudeer, basso, Joni Okkonen, kitara,
Joppe Hankosaari, rummut. Kaikki myös lauloivat.

Päivä oli täynnään hienoja kohtaamisia. Kävijöissä oli vanhoja tuttuja ja hyviäkin ystäviä, mutta myös uusia tuttavuuksia syntyi. Sehän on juuri parasta!

Väkeä oli Helsingistä, Nummelasta, Espoosta, Hämeenlinnasta, Vantaalta, Karkkilasta, Riihimäeltä, Hausjärveltä, Läyliäisistä, Lahdesta, Hyvinkäältä, Jyväskylästä, Oulusta, Pilpalasta ja Keravalta. Moni vieraspaikkakuntalaisista oli kuitenkin mökeiltä näiltä seuduilta. Vieraskirjan mukaan kävijöitä oli eniten Helsingistä.  

Säätä jännitimme etukäteen. Säätiedotukset muuttuivat päivittäin. Loppujen lopuksi sää oli ihan hyvä. Ei tuullut, ei satanut. Ei tosin paistanutkaan, mutta oli melko lämmintä, sopiva sää ulkona oleiluun. 

Tiina Ahokas tuli Jyväskylästä ja hänen äitinsä Leena Ahokas Oulusta. 
Ihan pelkästään meidän ruokiemme perässä he eivät sentään tulleet,
vaan kävivät samalla koira-asioissa Launosissa ja tuttavillaan Hämeenlinnassa. 

Joni Okkonen esiintyi myös yksin ilman bändiä. Hänen lauluaan on hienoa kuulla! 

Kaarina Partanen huolehti ravintolapuolesta ja minä sain keskityttyä
tuotemyyntiin. Sisällä Heidi Salin teki voileipiä ja keitti kahvia. Tuula Innala
huolehti parkkiohjauksesta, tervetulleeksi toivottamisesta ja kävijämäärän
laskemisesta. Hieno henkilökunta!

Oli hienoa saada tutustua myös Juha Ahoon ja hänen mukavaan
vaimoonsa Tiinaan. Tapaamme varmasti pian uudelleen! 

"Kanta-Hämeen kakstahtimiehet" eli Warren Woima,
yllätysjäsenenä Juha Aho ja solistia sijaistamassa Joni Okkonen. 

Tähän voikin lopettaa lukemisen, sillä nyt seuraa se negatiiviosio. Tai hyppää valitusten yli suoraan loppuun. 

*****

Taas mietittiin Lassin kanssa, että voisi sitä aikaansa käyttää mieluummin vaikka sienimetsässä ja telkkaria katsellen kuin järjestämällä tällaisia stressaavia yleisötapahtumia.

Yksityiskohtien miettiminen ja pikkujuttujen touhuaminen alkoi jo viikkoja ennen. Kaksi viimeistä päivää raadoimme tosissamme. Ruoka-ainesten ja myyntituotteiden keräämistä ja kaivamista, juuresten pesua ja pilkkomista, kaupoissa käyntiä, lienten keittoa, pöytäliinojen pesua ja koristelujen mietintää, mattojen kantoa ja asettelua, pöytien ja tuolien kantamista, kylttien kirjoittamista ja pystytystä, lainattavien tavaroiden hakua. Ja sitten se ruoanlaitto: torstaina kokeilua, perjantaina piirakoiden paistoa ja juuresten hakua, pesua ja pilkkomista, lauantaina kello soimaan viideltä ja sopankeittoon.

Heidi ja Kaarina huolehtivat pääosin ravintolan sisustuksesta eli mattojen levityksestä, pöytien laitosta ja tarjoilupöydän täytöstä, minä myyntituotteiden laitosta, kyltityksestä ja kaikesta siihen liittyvästä. Lassi kokkasi ja riensi sitten roudaamaan bändikamoja.

Tällaiset kiireiset ja tiettyyn aikatauluun sidotut, stressaavat tilanteet tuovat huonot puoleni näkyviin. Hermoilen, kiukuttelen ja tiuskin. Minun ei pitäisi järjestää itseäni tällaisiin tilanteisiin. Nyt hermoilin etukäteen erityisesti siitä, tuleeko liikennekaaos. Meiltä puuttui liikenteenohjaaja! (Tuula pelasti tilanteen, huh! Eikä mitään liikennekaaosta ollut lähelläkään. Moni osasi jättää auton kauemmaksi, ja Lassi oli nauhoittanut ja trimmannut parkkeeraukseen sopivan alueen hienosti.)

Tienvarren muovikrääsä hävettää yhä. Ilmapalloja, muovinauhaa, kylttejä. Varmaan kaikki ohiajajat huomasivat, että meillä jotain tapahtuu, mutta hyvin harva niiden perusteella meille tuli.

Kaksi päivää ennen tapahtumaa tullut, valtavaan muovikäärepaljouteen pakattu materiaalilähetys aiheutti tyrmistyksen ja ärtymyksen. Tässäkö on maatalousväen ymmärrys ympäristöstä! Saatekirjekin oli painettu yksipuolisena kartongille.

Vaaleanpunainen ja liila eivät todellakaan sovi tilamme imagoon. Ehkä tarkoitus oli erottua syksyn maastosta, mutta ei sittenkään vaaleanpunaista! Oranssi, keltainen, ruskea – ne olisivat aiheeseen sopivia ja silti erottuvia. Kurpitsanoranssi, auringonkukankeltainen, perunanruskea. Porkkananpunainen, maa-artisokankeltainen, mullanruskea. Ilman ilmapalloja pärjäisimme myös mainiosti, nyt pelkäämme niiden lennelleen jonnekin ojien varsille muovikeppeineen. Ja tarrat olivat kaikista turhimmat!

Nauha oli käyttökelpoista, mutta eikö sekin olisi voinut olla vaikka kreppipaperia. No, ehkä sitä ei nykyään saa mistään. Se, että siihen on painettu Lähiruokapäivän logo, ei tuo mitään lisäarvoa, kun ei se mihinkään näy.

Niin ja se logo. Tai siis merkki. Tämä uusi logo on melkein vielä huonompi kuin entinen. Tuollaisia tekevät alakoululaiset: pientä piperrystä, joka ei erotu eikä ainakaan jää mieleen. Miksi siihen on pitänyt tunkea niin monenlaisia pikku kuvia? Ja moniko tila tuottaa kalaa? Teksti tikkukirjaimineen ei kuitenkaan erotu kunnolla kauas. Ennen muuta se on tyylitön. Eihän se toki haittaisi mitään, samantekevää meille, mutta nythän oli tarkoitus haukkua kaikki.

Ja nyt meillä on myös kasa rintanappeja. Miksi ihmeessä? Ne olisi kai pitänyt laittaa henkilökunnan rintaan, mutta ne olisivat olleet lähinnä naurettavia. Onneksi unohdimme ne, yksi kyllä kieltäytyi jo etukäteen.

Ah, ja se tilakyltti, joka kai oli tarkoitettu tienvarteen. Eihän sillä tehnyt yhtään mitään! Se oli pieni, pienitekstinen ja yksipuolinen. Ja vaaleanpunainen! Huh. Tienvarressa siitä ei olisi ollut minkäänlaista hyötyä. Nostin sen nojaamaan yhtä teltanjalkaa vasten.

QR-koodin sisältäneitä A4-kartonkilappuja, joissa toivottiin palautetta päivästä, yritin ripustella sinne tänne ja levitin loput pöydille. Toivottavasti joku ne huomasi.

Minulle soitettiin etukäteen ja kysyttiin suostumusta kommenttien antoon puffeja varten. Mainostoimisto siis oli tekemässä jotain ennakkomainontaa. Lupauduin, ja kerroin milloin olen tavoitettavissa (siis lähes aina). Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Vähän odottelin, toivoin että markkinointia olisi tehty. Olikohan asialla ihan asiansa osaava mainostoimisto?

Se organisaatiosta. Omissa mokissa riittää enemmän ruodittavaa. 

Oma markkinointini jäi melko vähäksi. Tein Facebook-tapahtuman, jota jaoin osalle kavereistani sekä melko moneen ryhmään. Maksullisia lehtimainoksia en laittanut. Paha sanoa, olisiko kannattanut. Kesällä väkeä tuli kuitenkin puolet enemmän, vaikken silloinkaan mainostanut juuri mitenkään. Syitä voi olla kaksi: joko väki vain liikkuu kesällä enemmän tai sitten Avoimet maatilat –päivän organisaatio hoiti markkinoinnin tehokkaammin.

Ongelmahan meillä on aina se, ettei meille mitenkään mahdu kauhean paljon väkeä – ja varsinkaan autoja -, ja jos taas väkimäärä jää kovin pieneksi, on vaivannäkö ollut turhaa. Sekä mainostus että ruokamääriin varautuminen on siis aikamoista tasapainottelua.

Odotimme enemmän väkeä. Kesällä kävijöitä oli 130, nyt kello 14:ään mennessä vasta 47. Oliko kaikki vaivannäkö ihan turhaa?

Kiire tuli silti. Jotenkin aina ihmiset tulevat ryppäinä, ja minä koen, että kaikkia pitäisi palvella samalla sekunnilla. Hermoilen, jos syntyy jono, enkä ehdi keskittyä juuri heihin, joiden kanssa kulloinkin juttelen. Monellekohan olen kääntänyt selkäni epäkohteliaasti huomaamattani? Ja tutut, joita tuli kaukaakin, heitäkään en ehtinyt riittävästi huomioida.

Verannalla olisi pitänyt olla rauhaisaa ruokailutilaa omaa rauhaa kaipaaville. Se oli tarkoitus, mutta nyt siellä oli piirakoiden ja ylimääräisen tavaran säilytyspaikka.

Kirjoja ei ostanut kukaan. Olin pettynyt. Kesällä niitäkin meni useita. Olin uskonut, että ainakin Lähteen rannalla elämää olisi ostettu, kun esitteessä kerrottiin hinnan olevan joustava ja rahojen menevän löytökoirille.

Juureksiakaan ei paljon mennyt. Turhaan oli Kaarina kaivanut maasta saavillisen maa-artisokkaa ja laarillisen perunaa. Maa-artisokkaa ei ostanut kukaan, tosin ne unohtuivat tuoda esillekin. Porkkanoita ja punajuuria osti vain harva, papuja ei kukaan! Lehtikaalille ja mangoldille olin keksinyt mahtavan tuoresäilytystavan, mutta juuri kukaan ei ostanut niitä.

Luulimme, että valkosipulimme, joita ei enää ole kovin paljon, menevät kaikki. Väärin luultu. Valkosipulia ostettiin vain kappaleittain, ei kiloittain. Olisi kannattanut laittaa niille kappalehinta, olisi päässyt helpommalla. Pitää muistaa jatkossa laittaa kilohinnan vaihtoehdoksi kappalehinta. Chileiltä ja sipuleilta puuttui hinta kokonaan, se piti keksiä lennossa.

iZettlen eli maksupäätelaitteen viritys ja iänikuinen uudelleen avaaminen kännykän kanssa oli työlästä ja aikaavievää. Kahden kohdalla lähimaksu ei toiminut, vaan systeemi piti avata aina uudelleen. Toivottavasti maksua ei keneltäkään ole mennyt kahteen kertaan!

Kun kaikki on ohi, on edessä vielä aikamoinen siivousurakka. Nyt Heidi ja Kaarina auttoivat kantamisissa ja mattojen ripustamisessa katosta kuivumaan, mutta sen jälkeen jatkui astioiden pesu, lajittelu ja kantaminen ja ruokien pakastukset sun muut. Pöytäliinojen ja pyyhkeiden pesu jatkuu vielä päiviä.

Ja minä pöljä ostin vielä kertakäyttöastioitakin! Käytämme aina oikeita astioita, mikä lisää työtaakkaa erityisesti siksi, että kaikki mukit ja lasit ovat eri paria, vanhoja sieltä täältä kertyneitä. Niiden kantaminen ja säilytys on oma kommervenkkinsä. Nyt pelkäsin, että niitä ei ehditä pestä tarpeeksi nopeasti (jos väkeä tulee 200), joten ostin sittenkin vähän ekokuppeja ja –lautasia sekä puuhaarukoita ja –lusikoita. Turhaan! Ennestään meillä kaapissa on 15 vuotta vanhoja muovilusikoita ja kertakäyttölautasia, nyt se koskaan hupenematon varasto vain kasvoi.

Ruokia jäi kauheasti. Pakastimeen ei mahdu enempää keittoja ja piirakoita! Leivät pitää levittää kuivumaan kanoille ja koirille. Niitä riittää vielä pitkään. Samoin kahvia on monta pakettia, miten minä en osaa arvioida, paljonko sitä tarvitaan? Mehän emme suodatinkahvia yleensä juo, joten täytyy viedä ne vaikka tuliaisiksi jonnekin.

Ihan turhaan olin purkittanut ja pussittanut kuivasieniä. Kuka nyt syksyllä sellaisia ostaisi? Sienten syöjät keräävät itse sienensä näin loistavana sienivuonna. Ensi vuonna varmaan tämänvuotisia pidetään jo vanhoina, vaikka tosiasiassa hyvin kuivatut sienet säilyvät hyvinä vuosikymmenet.

Nukkumiset jäivät vähiin sekä kiireen että ylikierroksilla käymisen vuoksi. Kyllähän pari päivää voi olla vähilläkin unilla, mutta harmi on siinä, että kun itse tapahtuma on, meidän pitäisi olla skarppeja ja hyväntuulisia. Nyt Lassista näki selvästi, ettei hän ollut ihan terässä, ehkä minustakin. Lassin piti vielä esiintyäkin, ja olen nähnyt ja kuullut parempiakin keikkoja häneltä. 

*****

Toivottavasti kukaan ei nyt näiden marinoiden ja valitusten jälkeen luule, että päivä olisi ollut huono. Ehei, hyvä päivä meillä oli! Keräsin vain kaikki mahdolliset valittamisen aiheet kokoon. Tuskin moni niitä jaksoi lukeakaan, ja hyvä niin.

Mitä siis teemme jatkossa? Vieläkö meille tulee tällaisia tapahtumapäiviä? Oletan, että jatkossa keskitymme kesään. Ehkä täytyy yrittää myös helpottaa työtaakkaa. Vähemmän erilaisia keittoja – nyt vaihtoehtoja oli neljä – ja vähemmän piirakoita. Mutta musiikkia on ainakin mukana.

Tosin kesällä ei syksyn satoa vielä ole, mutta ehkä ihmiset osaavat sitten tulla syksyllä uudestaan, kun ovat kesällä käyneet. Meillehän voi tulla melkein milloin vain!

Lähiruokapäivä lähestyy

Enää muutama päivä lähiruokapäivään! Nyt alkoi paniikkivaihe. 

Hyvinhän se kuitenkin menee. Kunhan vain jostain saamme jonkun ohjaamaan liikennettä ja vältämme autokaaoksen, ei mikään kai voi mennä ihan kamalan pieleen. 

Kaikki myynnissä olevat säilykkeet on tietysti tehty oman tilan tuotteista. Kaneliomenista on tehty hilloa yhdessä marja-aronian kanssa. Happamista omenista tehtiin tulista chutneyta. 

Tämä on laskujeni mukaan meidän seitsemäs tilapäivämme. Ravintola on mukana kuudetta kertaa, ja kolmatta kertaa tapahtuman keskuspaikka on meidän yläpihallamme. Jonkinlaista rutiiniakin pitäisi siis olla jo kertynyt. 

Mutta koskaan ei tiedä, paljonko väkeä on tulossa. Se tekee homman hankalaksi. Viimeksi väkeä oli n. 130, sitä ennen noin 60. Ruokaa pitäisi kuitenkin riittää kaikille halukkaille. 

Kunpa mahdollisimman moni hoksaisi ja jaksaisi jättää autonsa Liitontalon parkkipaikalle. Sieltä on mukava muutaman sadan metrin kävelymatka meille. 

Kolmatta kertaa mukana on myös elävää musiikkia eli suomenkielistä letkeän humoristista musiikkia soittava Warren Woima. Tällä kerralla keulahahmo Olli Karikorpi ei pääse paikalle, joten häntä tuuraa Idols-kisasta tuttu Joni Okkonen. Joni esittää varmaankin muutaman kappaleen myös yksin trubaduurityyliin. 

Tilaesitteen tein eilisiltana. Tässä esitteen tekstit: 

Ravintolassa tarjolla tänään:

Keitto, juustovoileipä, vesi tai mehu    

Keittovaihtoehdot:

riistakeitto (hirvi, peura), lohikeitto, sienikeitto, punainen syyskeitto (kasvis), kesäkurpitsakeitto                                   

Omenapiirakka + vanilja-kastike tai kuusenkerkkähillo                     

Sienipiirakka + kuusenkerkkähillo          

                                         Kahvi, tee, keksi, mehu                                                    

Kombucha pullollinen / lasillinen   (Makuvaihtoehdot: kuusi/mänty)  

Voit nauttia ruokasi tai kahvisi paitsi katoksessa tai teltan alla myös yläpihan kiviterassilla tai rannan keinun luona.

Varsinaiselle puutarha-alueelle ei ole yleisökulkua, sillä pelkäämme jalkojen mukana mahdollisesti kulkeutuvia espanjansiruetanoita ja lehtokotiloita. Niitä ei meillä toistaiseksi ole tavattu. Puutarhassa ei myöskään ole enää paljon katseltavaakaan, sillä lähes kaikki sato on jo nostettu.

Myöskään sisälle kanalaan emme toivo vieraiden menevän, mutta kanat ovat nähtävillä ulkotarhassa.

Huussi sijaitsee Serafian mäkituvan isommassa siivessä eli punaisen sydämen takana alapihalla.

Muistathan kirjoittaa vieraskirjaan nimesi ja paikkakunnan, josta tulet! 

Tämän syksyn ensimmäiset suppilovahverot on kerätty ja jo kuivattu purkkiinkin. 

Myynnissä olevat säilykkeet:

Kuusenkerkkähillo

Kuusenkerkkämarmeladi (kiinteämpi)

Omenachutney (tulinen)

Pihlajanmarjakaprikset

Omena-aroniahillo

Kuivatut sienet; suppilovahvero, herkkutatti, punikkitatti, kantarelli

Kaikki säilykkeet 5 euroa / purkki.

TARJOUS: 3 PURKKIA 12 euroa.

Kantarellejakin on kuivattuna. Pikkuiset rouskunlakit on säilötty etikkaliemeen.

Myynnissä olevat tuoretuotteet:

Tomaatti 

Avomaankurkku 

Peruna 

Porkkana, punajuuri 

Pavut

Maa-artisokka 

Kesäkurpitsat

Purjo 

Chili

Mangoldi, lehtikaali, persilja, minttu, piparminttu 

Yrttitrio (kolme yrttioksaa nippuna) 

Valkosipulit 

Tuttu näky Solstrandissa syksyisin: kuivuri pöhisee verannalla.
Tällä kertaa ylärivissä kantarelleja, keskellä suppilovahveroita ja alinna tatteja.

Marika Tudeerin kirjat

Makasiini – maallemuuttajan tarinoita

Vuodenkierto Solstrandin tilalla.

Satoja kuvia, kymmeniä asiatekstejä eri aiheista, neljä novellia.  Ruokaohjeita, vinkkejä, asiaa puutarhasta, luonnosta, eläimistä, historiasta ja paljosta muusta.

Alennettu hinta tänään: 25 euroa.

Lähteen rannalla elämä

100-sivuinen romaani, joka sijoittuu näille kylille vuoteen 1923. Kertomus erakosta ja hänen koirastaan, joiden kanssa pieni Iita-tyttö ystävystyy. Sopii 9-109-vuotiaille.

Kaikki myyntitulot menevät kodittomien koirien hyväksi eri järjestöjen kautta. Hinta 10 euroa tai muu sopivaksi katsottu summa.

Mustamarja-aronia on erityisen terveellinen marja, jonka mausta kuitenkaan harva pitää. Mutta kun sen yhdistää omenaan, lopputulos on mainio. Solstrandin omena-aroniahillossa on lisäksi inkivääriä.

Tietoa Solstrandin tilasta: 

Solstrandin päärakennus on vuodelta 1929 ja se on alun perin asuintaloksi rakennettu. Pitkä alatalo rannassa on palvellut monena, tällä hetkellä siinä on ikkunaentisöintiverstas, varastotilaa, puuliiteri ja sauna sekä yläkerrassa makuu- ja juhlatila. Tilan vanhin rakennus on mökki sillan kupeessa. Siinä on asunut parantajaeukko Serafia 1800-luvulla. Serafiasta voi lukea lisää Marikan romaanista ja kirjasta Makasiini – maallemuuttajan tarinoita.

Solstrand-nimen Sinerväkosken tila sai 1964, kun siitä tuli Matteus-seurakunnan leirikeskus. Lassi Tudeer osti tilan 2003, jonka jälkeen tilalla alettiin pikku hiljaa viljellä monenlaista. Marika muutti Solstrandiin 2006.

Solstrand on mikrotila, jossa kaikki viljely tapahtuu käsivoimin. Tilan pinta-ala on niin pieni, ettei luomusertifikaatin saanti ole mahdollista. Tuotteemme ovat kuitenkin täysin puhtaasti kasvatettuja ilman keinotekoisia torjunta-aineita. Lannoitteena käytetään Pelto-Seppälän nautojen lantaa ja omien kanojen pehkua sekä kotitalouskompostia. Ainut kone tilalla on trimmeri, joskus vuokrataan kaivinkonetta esimerkiksi tienrakennukseen. Puutarhatyöt tehdään käsivoimin. 

Listoja, ihania listoja!

Nykyisin teen listoja vähän väliä. Varsinkin, jos töitä tuntuu olevan paljon, listojen teko jäsentää mieltä ja rauhoittaa.

En tiedä, opinko listojen teon Kurnusta ja Loikasta vai peräti jo aiemmin Erlend Loen Supernaiivilta. Supernaiivi ei tehnyt tehtävälistoja vaan listoja milloin mistäkin. Lista ystävistä jäi hänellä lyhyeksi: hänellä oli kaksi ystävää, joista yksi oli hyvä ja yksi huono. 

Mutta Kurnu listasi asioita, joita hänen piti tehdä päivän aikana. Kun asia oli tehty, sen saattoi viivata yli. Tosin Kurnun tehtävälista oli kovin rajoittava: kun tuuli vei listan, hän ei osannut tehdä mitään. 

Minä en anna tehtävälistojen rajoittaa. Ne vain helpottavat. Voin hyvin jättää osan tehtävistä tekemättä. Seuraavana päivänä lista on kuitenkin yleensä lyhentynyt, ainakin jotain listasta on vedetty yli. Sitten siihen voi lisätä taas uusia asioita. 

Olemme tosi tyytyväisiä uuteen tuotteeseemme, pihlajanmarjakapriksiin.
"Nordic Capris" -resepti on saanut Solstrandissa lisämausteeksi kuusenkerkän. 

Toissapäivänä aloittamani tehtävälista näyttää tältä:

omenien keruu

sientenpoiminta

edellisten sienten purkitus kuivurista

pihlajanmarjasäilöntä

tilaesitteen printtaus (paljon)

kyläyhdistyksen toimintakertomus 2020

etiketit: teko, printtaus ja liimaus, sienet/pihlaja/chutney

kesäkurpat kellariin

eilisten sienten käsittely kuivuriin

tomaattien keitto

lähiruokapäivän ruokalistan suunnittelu

vie lisää valkosipulia kyläpuotiin

valkosipulien lähetys

aronioiden poiminta

kylttien tekoa

tilapäivän vieraskirja

tilapäivän kutsut

koirien lenkitys

puolukoiden puhdistus, survonta ja purkitus

Itse asiassa vain alkuosa on toissaillalta. Lista elää: osa siitä on vedetty yli jo eilen, osa lisätty tänään. 

Lista voi näyttää pitkältä, mutta ei se sitä ole. Ja kun oikeastaan kaikki asiat ovat mukavia, ei lista ahdista yhtään. Se ei myöskään määrää, missä järjestyksessä asioita teen. 

Tietysti teen paljon sellaistakin, mitä listassa ei ole. Eilen esimerkiksi iso osa ajasta kului kyläyhdistyksen karaoketansseissa makkaragrillillä. Monta muutakin asiaa tuli hoidettua ilman, että niitä tarvitsi listasta lukea.

On ihmisiä, jotka eivät listoja tarvitse. Lassikin muistaa yleensä asiat ilman listoja. Minä en. Vaarana on unohdus ja toisaalta asioiden viivaaminen listalta yli on vain valtavan tyydyttävää. 

Marja-aronioita poimin tänään. Emme pidä niiden mausta, mutta ne vain ovat valtavan terveellisiä. Siksi päätimme lisätä niitä hieman omenasoseen sekaan.  Osan aronioista saavat kanat.

Omenista happamat pääsivät chutneyyn, kaneliomenoista tulee sosetta kunhan ehdimme. 

Iso osa on vielä puissa. 

Näistä aineksista tuli omenachutneyta.
Lisäksi tarvittiin viinietikkaa, hillosokeria ja merisuolaa. Hyvää tuli!

Katsoessani kuvaa huomaan, että tehtävälistaan voisi lisätä kiviportaiden kitkennän. 
Mutta sillä ei onneksi ole kiire. Lähiruokapäivänä emme edes anna vieraiden mennä alapuutarhaan, sillä pelkäämme espanjansiruetanoita ja lehtokotiloita. Moni kävijähän kiertää tilalta toiselle. Meillä ei vieraslajeja vielä ole ja toivottavasti ei tule. Kesällä vielä ihmiset kiersivät myös puutarhassa, hoksasimme tämän vaaran vasta myöhemmin. Toisaalta kasvimaalla ei enää paljon ole nähtävääkään, kun sato on pääosin jo kerätty. 

Omavaraisiako? No ei olla!

Helsingin Sanomissa oli taannoin iso juttu jostain pohjoisen äijästä. Jutussa väitettiin, että ukko eli omavaraisena Lapissa. Kuvassa oli äijä sekoittamassa kahvikuppiinsa sokeria ja maitoa. Valot toimivat kuulemma aggregaatilla. 

Tyypillä ei kuitenkaan ollut edes lehmiä, saati että se sokeri olisi ollut omaa tuotantoa, kahvista puhumattakaan. Aggregaatin polttoainettakaan ukko tuskin itse valmisti.

Helsinkiläistoimittajalle näyttää riittävän omavaraisuuteen kovin vähä. Mutta pelkka metsästys ja kalastus ja kenties muuten niukka elämäntyyli ei ole vielä omavaraisuutta. Ukolla oli varmaan perunamaa, ihan kiva, mutta kyllä hän silti kaupassa kävi.

Niin käymme mekin. Yllä olevan kuvan aineksista joku voisi väittää, että kaikki on omaa tuotantoa paitsi kala (se oli tällä kertaa ostettua). Mutta ei, aika paljon on pitänyt hankkia kaupasta. Suola, sokeri, etikka, kerma, jauhot. Ja astiat. Ja kaasu, jolla ruoka valmistettiin. 

Omavaraisuus on kiva tavoite. Aika moni on osittain omavarainen. Omavaraisuuden astetta on hauska yrittää kohottaa, mutta kyllä me ihmiset toisiamme ja kauppojakin tarvitsemme.

No, mikä kaikki ateriassa oli omaa? Luettelen: peruna, porkkana, punajuuri, kangasrouskut, orakkaat (metsästä siis), kananmunaa, salaatti, tomaatti, kurkku, hapankurkku, sipuli, chili ja valkosipuli. Perusainekset siis saatiin omasta pihasta ja lähimetsistä, mutta ei sittenkään likimainkaan kaikkea tarvittavaa.

Viinikin oli tällä kertaa kaupasta! 

Syystunnelmia elokuun lopussa

Kanoilla on elokuun lopussa monipuolinen ruokavalio. Rehua ja kauraa ne saavat joka päivä, mutta sen lisäksi tarjolle tulee päivittäin monenlaista tuoretta: vihannesten naatteja, omenia, herneitä ynnä muuta. Munia tulee yli oman tarpeen, mutta koko kesänä kukaan ei ole tahtonut hautoa. En tiedä, mistä se johtuu.

Peppikin intoutui syömään omenaa. Se onkin ennakkoluuloton ruokavalionsa suhteen: mustikkapensaat on pitänyt peittää, ja pihlajanmarjaämpärilläkin se on käynyt hakemassa maistiaisia useamman kerran. Tietenkään mikään ei kuitenkaan voita raakaa peuranlihaa. 

Kellarin kesäkurpitsavarasto täydentyy yhä jatkuvasti. Tämän päivän saaliina oli erityisesti pyöreitä. 

Töistä tullessa minut yllätti tilataideteos yläpihalla. Lassi siivosi kellaria. Se onkin tarpeen, sillä kohta sinne on tulossa muutakin kuin hilloja, säilykkeitä, kuivasienipurkkeja ja kesäkurpitsaa. 

Eilisiltana kävimme saunassa ja minäkin uskaltauduin uimaan. Tuskin enää pitkään käyn uimassa. 

Totesin, ettemme ole meloneet tänä kesänä kuin kerran, eivätkä ketkään ystävistämmekään ole käyneet meillä melomassa. Jospa taas ensi kesänä! 

Tänään kävin taas Heidin ja Kaarinan kanssa metsässä. Poimin tällä kertaa rouskuja. Kaarina poimi tatteja, haperoita ja kehnäsieniä sekä puolukoita, jotka hän halusi antaa minulle. Kiitän! 

Maistiaiset puutarhassa

Vihdoin saimme järjestettyä valkosipulinmaistajaiset. Maistajajoukkomme täydentyi hienosti, kun Pekka Helanen vaimonsa Helenan kanssa tuli Hämeenlinnasta. 

Puutarhan yläterassilla oli hyvä maistella valkosipuleita.

Oli kauniin aurinkoinen ilta, joten kannoimme pöydät ja tuolit puutarhaan kiviterassille. Maistettaviksi valitsimme vain neljää lajiketta (virallisemmin sanottuna kantaa). 

Maistajaiset ovat alkamassa. Piti varoa, etteivät eri lajikkeet sekoitu myöskään lautasella. Jos maisteltavana olisi ollut useampia lajikkeita, olisi lautasia pitänyt välillä vaihtaa. 

Kutakin lajiketta punnittiin sama määrä sekä jugurttiin että tomaatti-öljy-seokseen. Otimme siis huomioon sen, että jokin lajike saattaisi sopia paremmin rasvaisen jugurtin seuraan ja joku happoiseen tomaattiin. Lisukkeina oli kauraleipää, kurkkua ja kesäkurpitsaa, joilla edellistä makua saattoi vähän hälventää suusta. Lajikkeet numeroitiin. Pohjassa oli lajikkeen nimi, mutta kukaan meistä ei siis tiennyt, mikä lajike oli mikäkin numero. 

Kirjoitimme kommenttimme ylös. Sanallisen arvion lisäksi oli päätetty antaa kullekin arvosana 1-4, mikä osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi. Lisäksi eri lajikkeet (numerot) piti panna paremmuusjärjestykseen. 

Tehtävä oli todella vaikea, sillä eroja oli lähes mahdoton huomata. Jonkinlaista pientä eroa saimme kuitenkin aikaan. Yllätykseksi kaikilla oli varmuus kisan jumbosta eli heikoimmasta. Voittajia oli kaksi, joiden paremmuutta ei pystytty ratkaisemaan. Väliin jäi yksi, joka vain tuntui miedolta voittajiin verrattuna. Sen arvio oli siis nam-nam, mutta voimakkaammat maut menivät tällä kertaa ohi. 

En siis taida paljastaa kolmen parhaan nimiä, sillä ne olivat niin tasaväkisiä. Heikoimman voin kertoa. Se oli Sabadrome, Ranskasta tulleista siemenkynsistä kasvatettu pehmytkaulainen. Siemenet olivat kaupallisen toimijan välittämiä, mutta siis Ranskassa kasvaneita. Niitä emme ajatelleet muutenkaan enää kasvattaa, joten olemme huojentuneita tuloksesta. 

Toinen voittajista pääsee jatkoon. Sen nimi on Santra.