Kekriajan pähkinäinen pata

Jos nyt saisin täytettäväkseni jonkun Ystäväni-kirjan, jossa kysyttäisiin lempiruokaani, vastaus olisi selvä: Pähkinäinen peura-kasvispata. Todennäköisesti se olisi yhtä hyvää ilman peuraakin, mutta kasvisversiota en ole vielä maistanut. Peura-kasvispadan teimme eilen. Nam!

Resepti löytyy tämän postauksen loppupuolelta. 

Chilejä ruuassa tietysti täytyy olla. Jos on vieraita, chilien määrää pitää tietysti sovitella toiveiden mukaan. Kuvassa Creola Sellaa, Lemon Dropia, Cheyennea, Apassia ja Hungarian Hot Waxia. 

Kävimme metsälenkillä ja sanoin Lassille, että haen juureksia. Annoin vapaat kädet siitä, mitä hän niistä tekisi. Nostin kaksi porkkanaa ja neljä lanttua. Lantut olivat pienehköjä, mutta porkkanat sitten toista ääripäätä! 

Punajuuret ja perunat olemme jo nostaneet, joten ne löytyivät kellarista. Maa-artisokkiahan voi nostaa vaikka talvella, jos sää sallii, ja porkkanat, lantut ja purjot säilyvät parhaiten maassa, kunnes pakkaset tulevat. 

Vain toinen porkkanoista pääsi pataan, pitihän siihen mahtua muutakin. 

Punnitsin porkkanat: 550 grammaa ja 560 grammaa. 

Juurekset kannattaa lisätä pataan kypsymisjärjestyksessä. Punajuuri vaatii pitkän kypsymisajan, maa-artisokka lyhyen. Palojen koko vaikuttaa tietysti kypsymisaikaan, joten pilko viimeiset juurekset pienimmiksi. 

Lassi kertoi tekevänsä pataruokaa. Peuranvasan jauheliha oli jo otettu sulamaan. Pesin ja putsasin juurekset, niitähän ei suinkaan pidä kuoria, vaan vain rapsutella puhtaaksi. Kuoriminen olisi usein nopeampaa, mutta se ei ole järkevää. 

Työläintä pataruoan teossa on juuresten pilkkominen.
Jos sitä ei jaksa tehdä, kannattaa juurekset keittää kokonaisina ja tehdä padan sijaan kastike. 

Kekriajan pähkinäinen (peura-)kasvispata

Ainekset:

peruna

porkkana

lanttu

punajuuri

maa-artisokka

purjosipuli

sipuli

chili

valkosipuli

öljy

suppilovahverojauhe

timjami

maapähkinävoi (luomu, pelkkää maapähkinää sisältävä)

suola

öljy

(peuran tai hirven jauhe- tai palaliha; jos riistaa ei ole, sen voi hyvin jättää pois)

Päälle: persiljaa ja pähkinöitä (ei suolapähkinöitä, ne ovat epäterveellisiä!)

Freesaa kattilassa öljyssä sipuli, chili ja valkosipuli. Lisää juurekset kypsymisjärjestyksessä. Edellisten kypsyessä ehdit pilkkoa seuraavia sekaan. Punajuuret kannattaa huuhtoa vielä pilkottuina, ellei tahdo koko padasta punaista. Lisää suppilovahverojauhe ja timjami, jos se on kuivattua. Tuoreen timjamin voi lisätä vasta loppuvaiheessakin. 

Ruskista liha öljyssä (tai öljy-voiseoksessa) kuumalla pannulla. Jätä palat isoiksi eli älä murusta jauhelihaa ihan pieneksi, kun on pataruoasta kyse. Lisää liha kattilaan ja huuhtaise pannu vedellä, lisää myös vesi kattilaan. 

Älä kypsennä pataa liian kypsäksi. Juurekset saavat mieluusti erottua ja jäädä hieman 'al dente'. 

Lisää loppuvaiheessa maapähkinävoi. 

Lisää tarjoiluvaiheessa persilja ja mahdollisesti pähkinöitä koristeeksi. 

Maapähkinävoi on huikean mainio lisä pataruokiin. 

Tomaatti-purjo-salaatti, menninkäisen hillo ja pihlajanmarjakaprikset kruunasivat aterian.

Pataruokien vakiolisuke on puolukkasurvos, joka ei todellakaan kaipaa sokeria joukkoonsa. Tällä kertaa jätimme kuitenkin puolukkasurvoksen pois, koska meillä oli Liekkiö-hilloketta. Lisäksi oli yksinkertaista tomaatti-purjosipuli-viinietikka-salaattia ja Pohjolan kapriksia eli säilöttyjä pihlajanmarjoja. Nam! 

En ehkä koskaan ole syönyt mitään tämän parempaa. 

Kaikki ainekset meidän ruuassamme olivat tietysti omalta kasvimaalta tai lähimetsistä lukuun ottamatta pähkinävoita, öljyä, suolaa ja viinietikkaa.

Tällaista ruokaa kannattaa tietysti tehdä kerralla iso annos ja syödä sitä vähintäänkin vielä seuraavana päivänä. 

Syksyn kuvia

Eilen oli syksyn kylmin yö. Kasvihuoneessa tarvitaan jo lämmitintä, jotta viimeiset chilit ja tomaatit saadaan kypsiksi. Yhden yön takia niiden ei kannata antaa pilaantua, edessä on kuitenkin vielä lämmin jakso. 

Eilen lenkillä ihmettelin pellosta törröttävää valkoista putkea. Lähemmäs mennessäni ymmärsin, että kyseessä oli joutsenen kaula. Eikä joutsen ollutkaan yksin, vaan pellolla lepäili kokonainen perhe. Kuvat otin kaukaa eikä niistä tullut häävejä; tämä kuva kuitenkin viehättää itseäni väreiltään ja syyspellon tunnelmaltaan. 

Tänään sain nautiskella kasvihuoneessa tomaattien poiminnalla. Olen kasvanut kerrostalossa Helsingissä, joten tämä maalaiselämä sadonkorjuineen on minulle yhtä ihanaa elämystä. Poimia omenia puun alta! Napsia tomaatteja suoraan oksilta! Kaivaa perunoita maasta, vetää punajuuria naateista ylös, kerätä puolukoita pihan reunasta... tämä on ihan oikeaa elämää!

Tätä muuten pohdin viimeksi eilen, kun luin tai kuuntelin jotain tekstiä siitä, kuinka ihmisen merkittävät asiat tapahtuvat nuoruudessa. Että nuorena kuvittelee todellisen elämän alkavan joskus myöhemmin, mutta kun aikaa kuluu, huomaa sen todellisen elämän olleenkin silloin kauan sitten, nuorena, eikä mitään merkittävää sen jälkeen tapahdukaan.

Tavallaan ymmärrän tuon ajatuskulun, ainakin siltä osin, että nuorena asiat kokee voimakkaasti ja mieleenpainuvasti. Mutta että vain nuorena loisi elämän tärkeät asiat ja uutta ei sen jälkeen tulisi, se ei pidä paikkaansa. Minun todellinen elämäni alkoi, kun muutin Pilpalaan. Elämä sitä ennen oli vain sen hakemista ja valmistautumista siihen. 

Sitä paitsi menneisyydessäni on paljon sellaista, jonka hyvinkin voisin unohtaakin. Tietysti kaikki se on ollut tarpeellista, se on ollut sitä kasvua tähän. Ja on selvää, että ilman elämäni ankeita ja surkeita ja vaikeita jaksoja en osaisi olla yhtä onnellinen siitä kaikesta, mitä minulla nyt on. 

Tein kaura-omenapaistosta. Reseptit löydätte netistä, niitä on turha tuhanteen kertaan toistella. Siihen tarvitaan vain omenaa, kauraryynejä, voita ja siirappia. Tai sokeria. Lisukkeeksi otin puolukkasosetta ja jäätelöä. 

Lassi lähti soittotreeneihin ja teki sitä ennen minulle ruokaa. Keitettyjä perunoita, porkkanoita ja punajuuria: keitettyinä ne ovat parhaimmillaan, vaikka voi niistä välillä muutakin tehdä. Salaatiksi pilkoin tomaatteja ja purjoa, kastikkeessa oli kalaa. Nam!

Näkymä eteisestä. Vanha konsti kastuneiden saappaiden kuivaamiseen on sanomalehti. Modernit ihmiset tietysti laittavat märät saappaat kuivauskaappiin. Meillä sellaisia ei ole. Eikä tule. 

Sisustusblogi

Koska sisustusblogit ovat blogien aatelia, esittelen nyt huolellisesti ja ajatuksella sisustetun kauniin kodin Lopen Pilpalasta. Kodissa näkyy upealla tavalla yksityiskohtien taju, sisustuksellinen näkemyksellisyys sekä asukkaiden omat, persoonalliset harrastukset ja mieltymykset. 
Päivitys sisältää upeita sisustusvinkkejä, ja luonnollisesti esittelyssä vinkataan myös, mistä mikäkin sisustuselementti on hankittu.

Upea käpypalmu on löytö helsinkiläisestä roskakatoksesta. 

Romanttiset pitsiverhot isäntäparin makuuhuoneessa ovat emännän äidin peruja. Ne ovat ilmeisesti kulkeneet suvussa aina 1980-luvulta. 

Portaikon välitasanteen raanu on häälahja vuodelta 2008, ilmeisesti kirpputorilöytö Sotkamosta.

Suukottelevat hevoset löytyivät oululaiselta kirpputorilta 1900-luvun lopussa kuten puhelinkin. Lasimaljakko on peritty isännän vanhemmilta. 

Isännän musiikkiharrastus näkyy monissa eri kohteissa. 

Seinätauluissa yhdistyy talon valtiattaren ammatti ja harrastus.

Taulu on aito Marjo Junka, ja se esittää talon emäntää (oikeanpuolimmainen). Sohva on ostettu vanhaintavarainliikkeestä Oulusta ja se oli levitettävä makuusohva aina ensimmäiseen levitykseen asti, jolloin mekanismi hajosi.  Tapetti: Isoäidin aikaan -sarja, boordi Helsingin Tapettikeskuksesta. 

Koulumuseo-osaston esineistöä on kerätty huolellisesti vuosikymmenten ajan.
Esimerkiksi kaksi suurinta taulua ovat puretusta homekoulusta Seutulasta.  

Makuuhuoneen tyyli on takuuvarmaa Ikeaa. 

Isännän rumpusetti ja kontrabasso koristavat vierashuonetta. 
Ryijy on häälahja vuodelta 2008, mitä ilmeisimmin kirpputorilöytö sekin. 

Tarkkaan harkittu asetelma sisältää siskon tuoman taulun kirpputorilta, jostain jääneen kulhon sekä vanhan valokuvan vuodelta 1995. Kuvassa reipas remonttiporukka katsoo vakavana kameraan työmaalla Oulun Raksilassa. 

Tässä yläkerta. Koska ihminen ei kykene vastaanottamaan liikaa kauneutta kerralla, jätän alakerran esittelyn toiseen kertaan. 
*****
Toivottavasti kaikkien huumorintaju riittää tähän. Kuten arvaatte, yhtäkään esinettä ei ole tänne erikseen sisustusmielessä hankittu. Jotain on joskus ostettu: jos on tarvittu lamppua, se on ehkä jouduttu ostamaan. Tapetit on kyllä hankittu ihan harkiten ja suunnitellen.

Kuvat on otettu niin kuin lehtikuvat (tai blogikuvat) otetaan: yrittäen saada kokonaisuus näyttämään mahdollisimman edustavalta. Kuvan ulkopuolelle on rajattu kaikki kokonaisuuteen kuulumaton eli se normaali kaaos. 
Kommentoikaa silti ihan rauhassa. Aion oikeasti esitellä vielä alakerrankin vastaavaan tyyliin.  

Monenmoista meiltä

Silloin tällöin tulee kyselyitä, mitä kaikkea meillä on nyt tarjolla. Koska kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen, listaan tarjolla nyt olevat tuotteet tähän ja voin vinkata kysyjät tänne. 

Välillä olen laittanut tuotteita esille "verantapuotiin", mutta juureksia en sinne esille laita.
Ne säilyvät paremmin maassa ja kellarissa. 

Tällä hetkellä tarjolla olevat juurekset ja mukulakasvit:

peruna

porkkana

punajuuri

maa-artisokka

lanttu

Purjo on kasvanut tänä vuonna hyvin ja kasvaa yhä. Vain osa on nostettu.

Valkosipulit on suurin piirtein kaikki myyty, mutta purjoja on. 

Lisäksi tällä hetkellä on vielä vähän tomaattia kasvihuoneessa. 

Chiliä on myös, eri lajikkeita. 

Osa chileistä ja valkosipuleista on uponnut säilykkeisiin, joita olemme tehneet.

Säilykkeet:

Pohjolan kapris pikkupurkeissa

Omenachutney pikkupurkeissa

Omena-aroniahillo 

Liekkiö-hilloke

Liekkiö - tumma ja tulinen menninkäisen hillo on "lippulaivamme" nyt. Se on oman reseptimme mukaan tehty mukaelma paholaisen hillosta ja chutneysta. Se sisältää omenaa, marja-aroniaa, pihlajanmarjaa, erilaisia chilejä sekä valkosipulia. Pikkupurkit on myyty, uudemmat purkit ovat isompia ja niitä myydään hintaan 7e/kpl. 

Sieniä on runsaasti.

Kuivattuja sieniä: kantarelleja, suppilovahveroita, mustatorvisieniä, tatteja.

Punajuuret on lajiteltu pieniin, isoihin ja keskikokoisiin, pyöreisiin ja pitkulaisiin.

Lisäksi on tietysti kirjat, jotka sopivat hyvin esimerkiksi lahjoiksi. Romaani 'Lähteen rannalla elämä' hinnan voit määritellä itse: rahat menevät lyhentämättöminä kodittomien koirien hyväksi. 

Kuva- ja tekstiteosta 'Makasiini - maallemuuttajan tarinoita' myyn nyt alennettuun 25 euron hintaan (alkuperäinen hinta 35 euroa).

Voit myös kysyä kahvitusta tai aterioita ihan omien toiveittesi mukaan täällä Solstrandissa, Lopen Pilpalassa. Myös räätälöidyt toimintapaketit ovat mahdollisia. 

Vielä ei lunta ole, mutta ennen pitkää maisema näyttää tältä täällä Solstrandissa.

Syksyn viimeiset kukat

Eilen ulkona kukki vielä muutama apila ja kellokasvi. Myöhästyin niiden poimimisesta: yöllä oli syksyn ensimmäinen kunnon pakkasyö. Puutarhakukistakin keksin enää kolme kukkivaa.

 

Lyhtykoiso on ihana. Meidän lyhtykoisollamme on vielä erityinen merkitys: se tuli meille Lassin edesmenneeltä siskolta ja muistuttaa siis kukkiessaan aina Ilonasta. 

Komeamaksaruoho on nimensä mukaisesti komea syksyn kukkija. Se ei pienestä pakkasesta hätkähdä. 

Pikkutalvio, Vinca Minor. Minulla on kauan sitten ollut koira, jonka nimi oli Vinca. 

Vertailun vuoksi kimppu päivälleen vuoden takaa. Tosin noista kolmesta kukkivasta kasvista kaksi eli krassit ja rucolat ovat kasvihuoneesta. Kolmas on harmaamalvikki.

Nämä eivät ole kukkia. Halusin vain ottaa kuvan aamun jäisistä marjoista marja-aroniassa. Meidän aroniamme on vartettu pihlajaan, joten se kasvaa puumaisena. Työkaverit toivat sen 13 vuotta sitten, ja se alkaa olla niin iso, että ylimpien marjojen poimiminen on vaikeaa. Vähän on siis vielä jäänyt, vaikka olemme ahkerasti tehneet Liekkiö-hillokkeita. 

Liekkiössä on marja-aroniaa vain vähän, suunnilleen saman verran kuin pihlajanmarjaa. Molemmat ovat superfoodia ja lisäävät hillokkeen terveellisyyttä. Tosin muutkin ainesosat tihkuvat terveyttä: valkosipuli, chili, sipuli, omena. Sokeria ja siirappia on mukana vain vähän. Hei, nyt tuli nälkä. Onneksi Lassi laittaa ruokaa, kohta syödään Liekkiötä peurapihvien lisukkeena. Nam!  

Valkosipulin syysistutusten aika on nyt

On taas se hetki vuodesta. 

Valkosipulien istutus on siis käsillä. Miehet valmistavat maata. Minua tarvitaan onneksi vain kynsien irrottelussa ja maahan tökkimisessä sitten, kun kaikki on tehty valmiiksi. Minä laiskuri!

Valkosipuli on työlästä kasvatettavaa. Tai kyllähän muutama sipuli kasvaa vaikka kukkapenkissä, mutta jos sitä kasvattaa ihan kunnolla, niin työtä riittää lähes ympäri vuoden. Jos taas pellot olisivat oikeasti isot, hommat hoituisivat koneilla. Meillä koneita ei ole. Maat ovat Lassin itse kasvimaiksi kuokkimat, ja maa on kivistä ja mäkistä. Kaikki tehdään yhä käsin. Onneksi vanha ystävä Hannu käy rankimpina aikoina auttamassa.

Ensin maa siis pitää valmistella. Syksyn aikana rikkaruohot ovat vallanneet maan. Juurakot pitää poistaa ja sitten tuodaan kottikärryllä lantaa, joka sekoitetaan multaan. Onneksi läheisen Pelto-Seppälän tilan ihana vanhaisäntä Ari on taas tuonut lantakuorman traktorilla pihaan. Vastalahjaksi viemme aikanaan valkosipulia heidän puotiinsa. Lehmän- ja hevosenlannan lisäksi käytämme meidän oman kanalamme pehkua. 

Sitten tehdään rivit ja niihin kolot, joihin kynnet peitetään. Ensin on tietysti pitänyt irrotella kynnet. 

Osa istukkaista on "nappuloita", viime vuoden itusilmuista kasvatettuja yksikyntisiä. Mutta suurin osa kasvatetaan kynsistä. Siemeniä valkosipuli ei Suomessa tuota.

Siemenkynsiksi kelpuutamme vain keskikokoisia kynsiä. Ei se oikeasti niin kovin tarkkaa ole, mutta punnitsemme silti rajatapaukset. Alle 5-grammaiset jätämme syöntiin, samoin yli 10-grammaiset. Tosin tällä kertaa osa sipuleista oli niin valtavia, että jouduimme nostamaan ylärajaa 12 grammaan. 

Viime vuonna - siis tämän vuoden sadossa - meillä oli peräti yhdeksää eri kantaa. Olimme hankkineet siemensipuleita useasta eri paikasta. Se oli hyödyllinen kokeilu: nyt tiedämme, mitä haluamme. Emme tahdo enää ranskalaisia lajikkeita emmekä varsinkaan ulkomaista siemensipulia. 

Pehmytkaulaisia lajikkeita oli kiva kokeilla, mutta emme kuitenkaan enää tahdo niitä. Letityskään ei minulta alkanut sujua. Jätän sen suosiolla niille, jotka osaavat - ei muuten ole helppoa! 

Eilisiltana irrottelimme kynnet valmiiksi ja lajittelimme ne kolmeen joukkoon, pieniin, keskikokoisiin ja isoihin. Tai itse asiassa joukkoja oli useampiakin, olihan joukossa pari pilaantunutta kynttä ja muutama epävarma. Valkosipuleista ei koskaan voi olla ihan varma; päälle päin hienolta näyttävässä sipulissa voi tietysti olla jokin huono kynsi sisällä. Usein sen kuitenkin tuntee puristelemalla. 

Kuoret ovat hyvää kuiviketta kanalaan. Meillä kaikki kiertää. 

Emme vielä laskeneet maahan laitettavien kynsien määrää, mutta niitä pitäisi olla parituhatta. Lisänä tulevat sitten ne pallukat sekä itusilmut. 

Syysistutukset pitää tehdä ennen kylmän tuloa. Liian aikaisin istutetut voivat nousta maasta jo syksyllä ja paleltua tai ainakin kärsiä talvella. Joskus meiltä on istutus jäänyt myös liian myöhään. Kuoppien teko rautakangella jäiseen maahan pimeässä ei ole nautittava kokemus! Kuoppien täyttökään ei jäisessä maassa onnistu, jolloin kynnet jäävät kuoppaan oman onnensa nojaan. Monta epäonnistumisen mahdollisuutta on olemassa, ja optimaalinen ajoitus on joskus onnenkauppaa. 

Tänä aamuna olivat lätäköt jo vahvassa riitteessä.
Päivästä tuli tuulinen ja kylmä,
mutta aurinko sentään lämmitti maan muokkaus- ja kylvökuntoon. 

Ovatko kuivatut sienet kalliita?

Myönnän, että olemme itsekin kauhistelleet joskus kuivattujen sienten hintoja. Satoja euroja kilo! Yhtään tarkemmin ajatellen tajuaa, että kilo kuivasieniä on valtava määrä. 

Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että sienten ostamista ei ole tarvinnut edes harkita. Meillä on hyvät sienimaastot kohtuullisen lähellä ja meillä on terveyttä ja intoa liikkua metsässä. Sen sijaan sienten myyminen on tullut ajankohtaiseksi, kun kellarin hyllyt alkavat täyttyä sienistäkin. Siksi olemme pohtineet myös sienten hintoja. 

Kuivattuja suppilovahveroita löytää kaupasta 200 euron kilohinnalla, toki esimerkiksi 350 euron kilohintojakin näkee. Kieltämättä se tuntuu paljolta. Mutta mitä sillä saa? Sadan gramman purkki maksaisi siis 20 euroa, ja siitä kyllä riittää todella pitkäksi aikaa. 

Me mietimme asiaa myyjän kannalta. Ensin on laittauduttava sinne metsään. Jos on tiedossa varma sienipaikka, pääsee heti poimimaan. Useimmiten poimintaa edeltää kuitenkin etsiminen - huonoina vuosina koko sienireissu on etupäässä etsimistä. Mutta jos siis todella hyvä sieniapaja on käsillä, menee korillisen poimimiseen silti ainakin tunti. Sekin on erittäin optimistista. 

Jos metsä ei ole ihan lähellä, on poiminta-ajan päälle laskettava bensakulut tai kävelemiseen kuluva aika. Todellinen työ alkaa sitten kotona: sienten perkaus. 

Suppilovahveroiden perkaus on sienistä helpointa, silti se on aikaavievää. Jokainen sieni täytyy tarkastaa. Itse siis varmistan vielä tässä vaiheessa, ettei joukkoon ole sittenkin pujahtanut joku väärä sieni. Niin ei ole suppilovahveroiden kanssa koskaan käynyt, mutta myrkkysieniä keskellä vahveroapajia on näkynyt, joten mahdollisuus on olemassa.

Jos en ole metsässä katkaissut jalasta multaista ja sammalista alaosaa, teen sen nyt. Sitten sieni vähintäänkin halkaistaan, usein useampaan osaan. Halkaistessa katson, ettei sisällä ole mitään ylimääräistä, esimerkiksi etanaa tai havunneulasta. 

Sitten sienet ladotaan kuivuriin. 

Ylimmässä kerroksessa on tuoreita sieniä. 

Ylläoleva kuva havainnollistaa sitä, miten pieneen tilaan sienet menevät, kun vesi haihtuu. Alimmilla neljä ritilää olivat eilen kukkuroillaan sieniä. Nyt ne näyttävät ihan vajailta. Alimmat neljä ritiläkerrosta ovat siis olleet kuivurissa eilisestä asti, toki yöksi sammutamme kuivurin. Aamulla kuivuri pantiin uudelleen hurisemaan, joten nyt ne ovat valmiita purkitettaviksi. Ylimmälle ritilälle on laitettu vielä ne sienet, jotka eivät eilen mahtuneet mukaan. Niitä siis ei ole yhtä isoa kerrosta kuin alemmilla oli. 

Itse emme ole tarkkaan punninneet tuoreita sieniä, mutta nettitietojen mukaan kuivatessa sienet kevenevät kymmenesosaan tuoreiden painosta. Suhde vaihtelee hieman sienilajista riippuen, mutta suppilovahveroiden kohdalla suhde lienee suurin, ainakin suurempi kuin tateilla. 

Seitsemän purkillista suppilovahverojauhetta. Jokaisessa on noin korillinen sieniä. Pyöreän purkin sienet on jätetty vähän isommaksi. 

Kuvan neliskanttisissa purkeissa on noin 115 grammaa sieniä eli pienehkö korillinen. Kuten aiemmin sanoin, korillisen poimii noin tunnissa ja siihen päälle matkat ja etsimiset - ja sitten se perkaus. Lisäksi pitäisi laskea myös kuivaamiseen kuluva energia ja purkitukseen kuluva aika. Ne eivät nimittäin itse hyppää tuohon purkkiin varsinkaan noin tiiviisti. Meillä sen sullomis- ja jauhamispuuhan hoitaa aina Lassi, joka on vahvempi.

Kantarellit, edessä oikealla, jätämme yleensä vähän isommiksi, koska niitä emme käytä ihan samaan tapaan kuin suppilovahveroita. Kantarellit tulevat yleensä piirakoihin tai sellaisiin kastikkeisiin, joissa ne saavat erottua. 

Riippuu tietysti käyttötarkoituksesta, haluaako sienistä jauhetta vai peräti kokonaisina kuivattuja. Kokonaiset sienet veisivät kuitenkin aivan valtavasti tilaa, meillä ne eivät mahtuisi mihinkään. Jauhe on myös käytössä erityisen monipuolista ja kätevää: sitä voi lisätä mausteeksi ja suurusteeksi lähes ruokaan kuin ruokaan, ja toki siitä voi tehdä vaikka piirakantäytteenkin kastikkeista ja keitoista puhumattakaan. 

Mutta takaisin hintaan. Jos kilohintana pidettäisiin sitä 200 euroa, tuollaisen purkin hinta olisi 23 euroa (jos ei purkille laita hintaa). Työtä siihen on kulunut vähintään kolme tuntia, todennäköisesti paljon enemmän. Lisäksi sitten bensat ja sähköt. 

Useimmille sienten poiminta on tietysti rentouttavaa, ihanaa toimintaa, ei työtä. Ihmettelen kuitenkin, kuka jaksaa poimia sieniä välittäjälle myyntiin. Välittäjäthän eivät suinkaan maksa poimijalle sitä, mikä on lopputuotteen hinta, se on selvä. 

Mutta sienestys on ihanaa! Harvoin kehun ja suosittelen mitään laitteita, mutta tuota Oras-kuivuria voi todella suositella. Se on yksinkertainen laite, joka voittaa mennen tullen jotkin sauna- tai uuniviritelmät sekä tehokkuudessa että energiankulutuksessa. Omamme ostimme muistaakseni 16 vuotta sitten ja se on toiminut moitteettomasti aina. 

Ja kuivausta ylipäänsähän suosittelen paitsi sienille myös monille muille ruoka-aineille säilytystavaksi. Kuivatuksen jälkeen energiaa ei kulu lainkaan, ja ainakin sienet säilyvät käyttökelpoisina vuosikymmenet. Kuivaus siis voittaa pakastuksen mennen tullen varsinkin energiansäästösyistä. 

Syysloma alkoi

Ensi viikko on syyslomaviikko. Itselläni syysloma oikeastaan alkoi jo eilen, koska perjantait ovat minulla vapaat. Vaadin Lassia lähtemään mukaani sienimetsään työpäiväni jälkeen ennen pimeän tuloa.

Lassilla työpäivä oikeastaan vielä jatkui, joten hän raukka palasi verstaalle sieniretken jälkeen. Lassihan kunnostaa nyt Syrjän talon ikkunoita ja on huolissaan urakan suuruudesta. 

Ensin sieniä ei oikein tuntunut löytyvän, mutta kunhan kuuntelin Lassia, löysimme huippuapajat. Suppilovahveroita riitti ja riitti! Ei kulunut kahta tuntiakaan, kun korit olivat täynnään ja puolukoille varaamani pikkuämpärikin kukkuroillaan. 

Ja miten kauniita ne olivatkaan! Piti ottaa kuvia niistä suloisista kukkakimpuista. 

Nyt yksi korillinen on kuivurissa valmiina odottamassa purkitusta ja toinen, isompi korillinen vielä perattavana. Eipä niissä juuri putsaamista olekaan, mutta halkaisen jokaisen ja varmistan, ettei sisään ole jäänyt etanaa tai mitään muutakaan. 

Aiemmin tällä viikolla olin joutunut tyytymään oman pihan satoon. Puolukoita jäi rinteeseen vielä. Otin myös muutamat syksyn viimeiset, kauniit kantarellit saunapolun varresta. 

Puolukoiden paras poiminta-aika taitaa olla jo ohi, harmi. Mutta onneksi on karpalot! Niitä aion ehtiä vielä poimimaan. Jos oikein heittäydyn reippaaksi, lähden kunnolliselle, koko päivän karpaloretkelle. Saapa nähdä.