Taimia tarjolla

Nyt meillä on ensimmäiset taimet koulittu. Ylijäämää tuli jälleen.  

Taimikasvatuksessa tulee aina ylimääräisiä taimia, joiden pois heittäminen tuottaa minulle suuria vaikeuksia. Nyt olisi siis pieniä, koulintavaiheessa olevia taimia tarjolla vaikkapa työkavereille tai naapureille. Sen kauempaa niitä ei kannata lähteä hakemaan tai viemään. 

Osa taimista on jo koulittu isompiin ruukkuihin.

Tarjolla olisi tässä vaiheessa silopersiljaa, timjamia ja kahta lajiketta chilejä. Koulinta jää noutajalle. 

Myöhemmin, kun taimet ovat koulittuja ja isoja, myymme niistä osan. Tässä vaiheessa nuo pikkutaimet saa ihan ilmaiseksi.

Alkukuvassa näkyvä musta laatikko saattoi herättää ihmetystä, syystäkin. Se on meidän uusi kasvihuoneemme! Se tuli eilen Postin kuljetuksella Virosta. Se painaa 250 kg ja pystytettynä se on pinta-alaltaan 32 neliötä. Vanha kasvihuone jää vielä käyttöön ainakin täksi kesäksi. 

Kerron myöhemmin uuden kasvihuoneen pystytyksestä ja sen alle tulevasta gaht-järjestelmästä (subterranean heating and cooling system tai climate battery). Pistä siis blogi seurantaan! 

Nyt odotellaan lumien sulamista ja roudan poistumista maasta, jotta päästään pystyttämään uutta kasvihuonetta. Toistaiseksi se pysyy pihan tilataideteoksena kävijöiden ihmeteltävänä. 

Vuokraaminen on hyvä vaihtoehto laitteen ostolle

Ei ole järkevää, että jokainen hankkii itselleen laitteen, jota tarvitaan kuitenkin vain silloin tällöin. Silti meille on vuosien varrella kertynyt useita tällaisia laitteita. Joskus olemme ehdottaneet yhteishankintaa naapureiden kanssa, mutta se on aina jäänyt. 

Jokaista laitettamme on joskus tarvittu ja se on sitten hankittu, mutta ensitarpeen jälkeen uutta käyttöä on ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan. 

Koirataloudessa kuivahöyrypesuri on tullut tarpeeseen.

Lämpökameran vuokraamista muille olen ajatellut usein. Lämpökamerasta on ollut itsellemme täällä Solstrandissa iso hyöty ja Lassi edelleen silloin tällöin etsii sen avulla vuotokohtia ja seuraa patterien toimintaa. Suurimman osan ajasta se on silti käyttämättömänä. Lämpövuotopaikkojen tutkiminen talossa on ensiarvoisen tärkeää energian säästämiseksi, joten mielellämme vuokraisimme laitetta muillekin ihan yleisen edun vuoksi. 

Mutta eihän kukaan tiedä, että meiltä voisi sellaista lainata, ellemme siitä kerro. Nyt ajattelin viimein ryhdistäytyä asiassa ja kertoa samalla muista laitteista, joita meiltä löytyy. Vuokraamme niitä mielellämme, jotta niistä olisi enemmän hyötyä kuin nurkissa lojuessaan. Vuokran (johon sisältyy arvonlisävero) voimme sopia tapauskohtaisesti riippuen esimerkiksi lainauksen kestosta ja siitä, tarvitaanko käyttöopastusta tai kuljetusta. Vuokraamisesta tehdään tietysti kirjallinen sopimus. 

Lämpökamera Valokuvaava malli. Vaatii käyttöopastuksen. 

Kuivahöyrypesuri Luksusmalli. Pesee melkein mitä vain: lattiat, matot, ikkunat, saunan, pesuhuoneen, kaakelit, uunin jne. Vaatii käyttökoulutuksen. 

Höyrypesuri ikkunoille Pieni ja ilmeisen helppokäyttöinen (emme ole käyttäneet).

Otsonaattori Desinfioi ja poistaa hajut esimerkiksi autosta tai jostain suljettavasta tilasta.

Haketin Sähkökäyttöinen, murskaava. Pienehkö, ei kovin paksuille oksille. 

Kittilamppu Kitin poistoon vanhoista ikkunoista laseja irrotettaessa.

Äänentoistolaitteet (PA-laitteet) mikseri, mikrofonit, kaiuttimet, telineitä, johtoja jne.

(Lisäksi meillä on pienempiä laitteita, esimerkiksi kahvinkeitin, leivänpaahdin, irtosähkölevyjä ja ompelukone, joita emme juuri koskaan käytä. Nämäkin hyvin joutaisivat lainaan, mutta nämähän yleensä kaikilla jo on. Juhlakäyttöön tarvetta voi tietysti olla näilläkin samoin kuin astiastoilla. Itse emme käytä kertakäyttöastioita ravintolapäivissäkään, joten astioita meillä on runsaasti.)  

Laitteet sijaitsevat Pilpalassa Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajamailla. Kuljetus esimerkiksi Hämeenlinnaan, Riihimäelle ja Karkkilaan onnistuu sovittaessa. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset jotain mainituista laitteista!

Ideasta todellisuuteen. 

Kuivahöyrypesurilla voi pestä uuninkin ilman pesuaineita. 

 

Joutsenet ovat saapuneet

On upeaa saada seurata vesilintujen elämää ihan omassa rannassa. 

Viime viikonloppuna tulivat joutsenet. Pariskunta ruokaili rauhassa koskikaran seurassa. Pian joukkoon yritti liittyä kolmas joutsen, mutta pariskunta näytti sille, että he ovat vakiintunut pari, eikä kolmatta pyörää tarvita. Kolmatta ei siis ajettu pois, vaan sille vain näytettiin, että täällä ollaan jo ja meillä on omat kevättouhumme. 

Pariskunta ei kuitenkaan jäänyt meidän lammelle ainakaan vielä. 

Jonnekin ne olivat lähteneet ja alkuviikolla joutsenia olikin kymmenen. 

Suurin osa näistä kymmenestä oli tummasävyisiä, siis viime vuoden poikasia. 

Meidän lammellahan on pesinyt nyt useana vuonna joutsenia. Viime vuonna poikasia oli - jos nyt ihan oikeassa olen - seitsemän. Ne vain lähtivät kovin nopeasti kuoriutumisen jälkeen ja kuljeksivat siis eri puolilla kylää, lähinnä pelloilla. Facebookissa oli video niiden tienylittämisestäkin. 

On vaikea sanoa, miten niiden muutto, talvehtiminen ja paluumuutto ovat sujuneet. On pieni mahdollisuus, että nämä ovat juuri niitä tällä lammella kuoriutuneita. Mutta eipä tämäkään pikkuparvi tältä erää tänne jäänyt, ei niitä ainakaan tänään näkynyt. 

Näiden seurana oli telkkäpari. Nekin olivat ensimmäiset telkät, mitä tänä vuonna olen nähnyt. 

Kuvia otin tietysti paljon, mutta yritän hillitä itseäni ja olla jakamatta niitä kaikkia. 

En ole mikään oikea luontokuvaaja enkä lintukuvaaja varsinkaan. 

Tosin olen saanut Facebookissa maineen erikoislaatuisena lintukuvaajana. 

Jaoin "lintukuviani" useana vuonna ja suunnittelin tekeväni niistä kirjankin. 

Lainausmerkit sanassa "lintukuva" olivat tarpeen. 

Kaikki katsojat eivät palautteesta päätellen aina ymmärtäneet huumoriani. 

Jokaisessa lintukuvassani todellakin oli jokin lajilleen tunnistettu lintu. 

Ne vain olivat aina niin kaukaa kuvattuja ja muutenkin epätarkkoja, 

että niitä ei kuvasta välttämättä nähnyt eikä ainakaan pystynyt tunnistamaan. 

Nykyisin en enää ole jaksanut jakaa niitä - isona syynä siihen se, etten enää ole löytänyt uusia lajeja. Nykyinen kameranikin on sen verran laadukas, että linnut usein tunnistaa kuvista. Toisaalta laatu on silti häpeällisen huono verrattuna oikeiden lintukuvaajien kuviin, joten niiden jakamisessa ei oikein ole mitään mieltä. 

Näitä joutsenkuvia nyt kuitenkin jaan. Tämän kuvan taustalla näkyy Pilpalan Liitontalo, joka siis sijaitsee meidän vastarannalla. Se on kylätalo, kyläyhdistyksen talo, jossa kenties ensi kesänä taas on paljon tapahtumia. Pari vuotta on ollut vähän hiljaisempaa. 

Laitan loppuun vielä muutaman kuvan torstaiaamulta. Otin kuvat ennen töihinlähtöä vähän jälkeen kello kahdeksan. Puut olivat huurteessa, upea aurinko nousemassa. Arvelin, että kyseessä olisivat viimeiset lumikuvat tälle vuodelle. 

Nyt kevät on oikeasti tullut. Yöllä oli vielä yhdeksän pakkasastetta, mutta päivällä lämmintä oli jo kymmenen astetta. Pihateiden jää alkaa olla niin haurasta, että sitä onnistuu hakkaamaan kappaleiksi sieltä täältä. Jään alta paljastuvaan maahan on tehty jo risteileviä kevätpuroja, jotka lorisevat sulanutta vettä alas mäkeä. Vain alatalon edustalla on jatkuvasti niin varjoisaa, että jään sulamiseen menee vielä aikaa ja tulviva vesi jää seisomaan. Katoiltakin putoaa vielä lunta. 

Taimikylvöt ovat kuitenkin jo pitkällä. Tänään Lassi istutti paprikat ja munakoisot. 

Chilit, yrtit ja tomaatit ovat jo hyvällä taimella. 

Lunta on vielä paksulti. Kauankohan vielä kestää, ennen kuin portaat ja kaide vapautuvat lumesta?

Saapa nähdä, tulevatko joutsenet tänne hautomaan tänä kesänä. 

Viime vuonna ne hautoivat vierekkäin kurkiparin kanssa. Molemmat pesinnät onnistuivat. 

Joku lintuasiantuntija voisi kertoa, pysytteleekö viime vuotinen joutsenperhe eli emot ja poikaset yhdessä koko talvisen muuttomatkan ja vielä palattuaan. Siis olikohan tuossa kymmenen joutsenen parvessa tosiaan emot ja poikaset? Poikasia joka tapauksessa oli enemmän kuin mitä täällä - ja yleensä kai missään - viime vuonna kuoriutui, joten "adoptoivatko" emot joukkoon vielä muitakin nuorukaisia?

Ja onko tavallista, että joutsenet ja kurjet pesivät ihan parin metrin etäisyydellä toisistaan? 

Suuntana omavaraisuus 3: Omavaraisuuden kasvattaminen

Maaliskuun Suuntana omavaraisuus -blogipäivitysten aiheeksi sovittiin nopealla varoitusajalla omavaraisuuden kasvattaminen. Aihe on tärkeä; syitä sen ajankohtaisuuteen ja merkityksellisyyteen ei varmaankaan tarvitse erikseen selostaa.

Tämän kirjoituksen lopussa on linkit muiden omavaraisuuskirjoittajien blogeihin. 

Kuten olen usein todennut, meidän elämämme täällä Solstrandissa on kaukana omavaraisuudesta. Silti pyrimme sitä kohti eri keinoin. Sama pyrkimys voi olla kenellä hyvänsä: jopa kaupungissa asuessa voi omavaraisuuttaan pyrkiä kasvattamaan. 

Oman ruoan kasvattaminen

Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä omavaraisuuden muotona mieleen tulee varmaan kaikille ruuan kasvattaminen itse. Sitä voi harjoittaa jopa kaupungeissa. Ruokaa voi kasvattaa rivitalon pihassa, katolla, kerrostalon parvekkeella tai jos sitäkään ei ole, niin ainakin ikkunalaudalla. Bokashi-kompostointi onnistuu niinikään kerrostalossakin.

Esimerkiksi hakusanoilla 'kaupunkiviljely' tai 'viljellään kaupungissa' löytyy upeaa tietoa kaupunkiviljelyn mahdollisuuksista.  

Helposti tulee ajateltua, että kaupungissahan on saasteita, ei siellä voi ruokaa kasvattaa. Mutta toki voi! Kyllä maaseudun pelloillakin traktorit liikkuvat ja moni pelto on vilkasliikenteisen tien reunalla. Tietysti ilman ja maaperän laatu toki vaihtelee kaupungin sisälläkin, ja saastuneimpia alueita kannattaa varmasti välttää. 

Maaseudulla kotitarveviljelyn luulisi olevan kaikille itsestään selvää. Mutta ei se ole. 

Todella toivoisin, että ihan jokainen kasvattaisi edes osan ruoastaan itse. Samalla oppii arvostamaan ruokaa ja viljelijän työtä. 

Villivihannekset

Ruoan voi myös kerätä suoraan luonnosta. Kaikkien kannattaisi kerätä paitsi marjoja ja sieniä myös niitä lukemattomia syötäviä viherkasveja, joita luonto on täynnään. Kyseessä ovat useimmiten rikkakasveiksi luokitellut, ihan yleiset kasvit, jotka eivät syötäväksi poimimalla vähene. 

Pientä opiskeluahan se tietysti vaatii. Voi aloittaa vähästä ja opiskella vaikkapa yhden villivihanneksen ja yhden sienilajin vuodessa. 

Siementen keruu

Yksi omavaraisen elämän olennaisuuksista, jotka meillä täällä Solstrandissa ovat huonolla tolalla, on siemenomavaraisuus. Olemme toistaiseksi olleet lähes tyystin ostosiementen varassa. Tähän täytyy tulla muutos! 

On alettava kerätä omaa siemenvarastoa. Yksi syy on myös siinä, että keräämällä siemenet omista kasveista tietää, että ne myös viihtyvät juuri omalla kasvuvyöhykkeellä ja oman pihan mikroilmastossa. Hukkaostoksilta vältytään.

Kannattaisi myös harrastaa siemenvaihtoa ja taimien vaihtoa. Sekä siemeniä että taimia tulee yleensä reippaasti yli oman tarpeen. Taimien pois heittämistä en sentään ole harrastanut: jostain on yleensä vielä löytynyt jokin nurkka, johon ylimääräiset taimet on voinut jättää, ellei niille tosiaan ole löytynyt ottajia. 

Säilöntä

Pakastaminen on helppoa, ja siksi se on hyvin monessa taloudessa syrjäyttänyt muut säilöntämenetelmät. Moni ei enää osaa säilöä muuten kuin laittamalla ruuat pakastimeen eikä ehkä edes tule ajatelleeksi, että on muitakin säilöntämenetelmiä, sellaisia jotka kuluttavat vähemmän energiaa. Pakastinhan käyttää sähköä koko ajan; sähkökatkon tullessa pakastimen sisältö on akuutissa pilaantumisvaarassa.

On aika hurjaa, että monissa taloissa ei ole kellaria lainkaan. Se on suuri puute, mutta onneksi umpioidut säilykkeet säilyvät huoneenlämmössäkin. 

Hapattaminen on erityisen terveellinen tapa säilöä, eikä se kuluta energiaa kuin vedenkeiton verran. Hapantuotteet ovat ihan ehdottomia suoliston hyvinvoinnille, joten jokaisen kannattaisi opetella hapattamaan - ja tietysti myös pitämään hapantuotteiden mausta. 

Kuivattaminenkin on tuntunut monelta nykyihmiseltä unohtuneen. Parhaimmillaan kuivatus ei vaadi energiaa lainkaan: monia ruoka-aineita voi kuivattaa ihan ilmassa, tuulessa tai auringossakin. Kuivattaa voi kasviksia, juureksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, sieniä, marjoja... Kuivattujen tuotteiden etuna on sekin, että ne menevät pieneen tilaan. Esimerkiksi kuivatut suppilovahverot voi murskata ihan hienoksi jauheeksi ja kuivatuista villivihanneksista voi murskata mainiota viherjauhetta. 

Energia

Harva Suomessa on omavarainen ruoan suhteen, mutta vielä harvempi energian. 

Kaikilla kannattaisi olla jonkinlainen tulisija, mutta eihän se kaikille ole mahdollista. Sen sijaan energian säästäminen on! Tuotettiinpa energia millä keinolla hyvänsä, sitä pitäisi käyttää mahdollisimman säästellen.

Kirjoitan varmasti jossain toisessa päivityksessä energiasäästövinkkejä. Niitä on vuosien varrella ehtinyt kertyä. Monet niistä ovat ihan yksinkertaisia, mutta niitä ei vain välttämättä tule ajatelleeksi niin kauan kuin energia on halpaa ja sen saamiseen ei tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. 

Varmuusvarastot

Valtion huoltovarmuusvarastossa on puutteensa, mutta niin on meidän itse kunkin omissakin varmuusvarastoissa. Tarkoitan siis kotivaraksi kutsuttua varastoa ruokaa ja juomaa, jonka pitäisi riittää vähintään 72 tunniksi. 

Kotivarassa pitäisi olla ainakin vettä, kasviksia, juureksia, säilykkeitä, säilyvää leipää, öljyä, hilloja, hiutaleita, pastaa ja pussikeittoja sekä kotieläinten ruokia, jos kotona on eläimiä. 

Lisäksi pitäisi muistaa varata muun muassa tarpeelliset lääkkeet, radio ja taskulamppu sekä paristot niihin. 

Netistä löytyy hyviä sivustoja, joista saa kattavia listoja kaikesta tarpeellisesta. Marttojen erinomainen sivu löytyy vaikkapa hakusanoilla Martat - kotivara. 

Säästäminen

Kaiken omavaraistelun ytimen voi tiivistää sanoihin Vähemmän on enemmän. Omavaraisuus ei ole mahdollista ilman, että luopuu mahdollisimman pitkälti kaikesta turhasta. Olisi pyrittävä säästämään kaikessa, missä vain voi. 

Omavaraistelija ei heitä mitään pois. Kaikkea voi käyttää jollain tapaa uudelleen joko sellaisenaan tai muokattuna. Tämä koskee siis ihan kaikkea: ruokaa, huonekaluja, kasveja, esineitä ja tavaroita ja eritoten vaatteita. 

Vaatehävikin vähentämiseen on valtavasti keinoja. Ei kenenkään tarvitse ostaa vuosittain useita uusia vaatekappaleita. Jos ei kestä käyttää samoja vaatteita päivästä toiseen, voi harrastaa vaatteiden vaihtamista kaveriporukassa tai vaikkapa sitten kirpparien kautta. Kunhan kirpputori ei vain olisi paikka, jonne voi dumpata entiset vaatteet ostaakseen itse uusia! 

Itselleni säästäminen lähes kaikessa on aina ollut itsestäänselvyys. Yksi, missä en kykene säästämiseen on ruoka. Siis syöminen - tiedän, että syön yli tarpeen. Mutta ruokahävikkiä minulta ei sentään juurikaan tule. Kompostiinkin meillä päätyy hyvin vähän mitään. 

Suuntana omavaraisuus -sarjaa luotsaa Satu Hiilloskorpi Tsajut-blogista apunaan Heikki Korkeala.

Tässä linkit muihin sarjan kirjoituksiin: 

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/omavaraisemmaksi/

Kakskulma https://kakskulma.com/omalla-tavallaan-omavarainen

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2022/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/03/metsan-ja-suon-antimia.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/03/vinkkeja-omavaraisuuden-lisaamiseen.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-3-omavaraisuuden.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-3/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vinkkejä-varautumiseen

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2022/03/miten-voisit-lisata-omavaraisuuttasi.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Caramellia https://caramellia.fi/maaliskuu2022

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2022/03/maaliskuun-ensimmainen-maanantai.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-osa-3-voiko.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/03/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/03/unelmana-omavaraisempi-elama-miten.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/miten-lisata-omavaraisuutta/

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/03/pienikin-omavaraisuus.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/03/07/maaliskuu-22-omavaraisuudesta/

Luutasuon laduilla

Meillä on onni asua lähellä Komion luonnonsuojelualuetta ja Luutaharjua. Luutaharjun maastossa on hienoja ulkoilureittejä, talvella latuja. Turhan harvoin niille tulee lähdettyä: yleensä ulkoilemme tässä ihan lähimaastossa. Mutta ulkoiluhenkisten vieraiden tullessa on mukava lähteä näyttämään heille Komion seutuja ja samalla nauttimaan niistä itsekin. 

Luutalammin jäällä olisi vielä pystynyt hiihtämään,
mutta latuja ei enää tälle talvelle ajeta auki. 

Luutaharjuun liittyy myös Luutalammi ja Luutasuo. Luutalammin jäälle tehdyt ladut houkuttivat minua jo aiemmin talvella ja yritin saada jonkun sinne mukaani hiihtämään, mutten onnistunut. Minähän en ole hiihtäjä ollenkaan, joten loivatkin mäet ovat minulle liikaa. Ajattelin, että jäällä olisi sopiva profiili minun taidoilleni. Nyt kuitenkin kevätaurinko oli jo tuonut jäälle sen verran vettä, että latuja ei jäälle enää ajettu. 

Luutasuon latuja kutsutaan Samon laduiksi ja niitä on useita. Valinnan varaa on: reittejä on viiden, 7,5:n, kymmenen, viidentoista ja kahdenkymmenen kilometrin reitit.

Lopellahan on monia muitakin valmiita latuja, ja ne ovat kaikki tosi suosittuja. Itse en ole niillä hiihtänyt. Luutaharjullakin olen käynyt yleensä vain sulan maan aikaan, viimeksi nyt syksyllä, kun ystävämme Mickael oli Ranskasta käymässä. Vein hänet aamulla Komion metsään ja lähdin töihin. Iltapäivällä menin takaisin Komiolle ja viivyimme sienestämässä hämärän tuloon asti. Sekin oli mukava reissu.

Nyt tuli ystäväni Jaana Ukkola Kymenlaaksosta talvilomavisiitille. Jaana on intohimoinen hiihtäjä, ja hänellä oli mukanaan kahdet sukset ja kahdet lumikengät. Ylimääräisiä monoja vain ei ollut, joten annoin omat sukseni ja mononi Lassille ja lähdin itse kävellen. Se oli hyvä ratkaisu.

Pilpalantien parkkipaikalta Luutalammille kulkee tie, joka myös näin talvella on hyvin kuljettavissa jalan. Autot eivät siinä talvella saa ajaa ja ladut risteilevät metsässä, joten tietä myöten voi kävellä vaikka koirankin kanssa. Minä siis taapersin yksin tien päällä olevaa polkua, Jaana ja Lassi hiihtivät. 

Luminen talvi on katkonut puita tielle, mutta ne eivät haitanneet mitään. Ne pääsi hyvin kiertämään jalkaisin ja myös hiihtäen. Hiihtämäänkin tietä myöten pääsee, vaikka siinä ei varsinaisia latuja olekaan. Sehän on hyvä asia, jotta koirienkin kanssa pääsee vaivatta kulkemaan tarvitsematta pelätä latujen rikkoutumista. 

Jaana kehui sekä latuja, maastoja että tulentekopaikkaa. 

Olimme sopineet tapaavamme Luutalammin tulentekopaikalla. Meillä oli repussa istuinalustat ja eväät. Tulentekopaikalla on valmiita puita ja kivat pöydätkin, joskin yleensä tulee istuttua tulen äärellä. Lassi oli ehtinyt tehdä tulet jo siinä vaiheessa, kun minä ehdin paikalle.

Lähistöllä on myös vessa, tai itse asiassa useampiakin, sillä siellä on nykyisin myös esteetön luontoreitti ja esteettömät huussit. Esteetön luontoreitti ei ole talvella auki, mutta lumettomaan aikaan tuo kilometrin reitti Luutalammin rannassa on aivan mahtava mahdollisuus myös pyörätuolilla liikkuville. 

Lumettomaan aikaan Luutaharjulla on kaksi merkittyä kävelyreittiä. Pikku-Samo on 3,5 kilometrin mittainen, lapsillekin sopiva reitti harjulla ja suolla. Iso-Samo on peräti erämainen, vajaan seitsemän kilometrin reitti, jossa on vaihtelevaa maastoa, jyrkkiä portaita ja pitkoksiakin. 

Luutalamminkin voi kiertää, vaikka sitä ei kunta mainostakaan. En itsekään ole sitä kiertänyt vielä koskaan, mutta olen sitä kuullut kehuttavan. Jaana lupasi tulla kiertämään sen kanssani, kunhan kevät tai kesä koittaa. 

Pilpalan keskustassakin pääsee hiihtämään hyvillä laduilla. 

Vaikka en Luutasuolla hiihtänytkään, pääsin kuitenkin Jaanan kanssa laduille. Niitä on nimittäin meillä täällä Pilpala Cityssäkin koulun viereisillä pelloilla. Vaikka ne ovat peltoja, niissä oli sittenkin mäkiä! Ihan tarpeeksi isoja mäkiä minulle... Hiihdin viitisen kilometriä, joka oli minulle ihan hyvä suoritus. 

Pilpala City on tietysti vitsi. Ei meillä mitään cityä täällä ole, ei oikeastaan edes kyläkeskusta. Pilpala Cityksi kutsumme kuitenkin koulun tienoota, aluetta jossa joskus on ollut myös kauppa, posti, neuvola, taksi. Nyt on jäljellä enää koulu ja muutama talo. 

Maaliskuun kuudes

Kevät on saapunut taas! Iloitkaamme siitä. 

Aamulla seurasin pitkään näytelmää rannassamme. Aluksi koskikara ja kaksi joutsenta ruokailivat rauhallisesti kosken sulassa. Sitten paikalle tuli kolmas joutsen ja seurasi pitkä näytelmä, jossa joutsenpari kertoi äänekkäästi tulijalle, että he ovat jo valmis pariskunta ja päättäneet jäädä tälle lammelle pesimään. 

Tässä Näkyvällä on useana kesänä pesinyt joutsenpari. On mahdotonta tietää, ovatko ne nämä samat joutsenet, vai onko kenties toinen näistä kahdesta tällä lammella kuoriutunut poikanen. 

Toissa keväänä joutsen- ja kurkipari hautoivat parin metrin päässä toisistaan. 

Viime vuonna kurjet taisivat pesiä jossain kauempana. Joutsenilla oli seitsemän poikasta. 

Tänä aamuna lammelle tullutta kolmatta kävi vähän sääliksi. Toivottavasti se löytää vielä oman puolison itselleen - ja paikan, missä viettää kesänsä tai ainakin keväänsä. 

Kuvasin joutsenten touhuja pitkään, mutta vaikka ne eivät olleet kaukanakaan, kuvat eivät tietenkään olleet tarkkoja. En niitä kaikkia kehtaa tässä julkaista, mutta muutaman sentään. Tässä ylläolevassa on minusta jotain hienoa juuri tuollaisena, epätarkkana. 

Tänään olen ensimmäistä kertaa hakannut jäätä pihateiltä. 

Katoilta putoilee ryminällä viimeisiä lumimassoja. 

Yrtit ja chilintaimet odottavat jo koulimista. 

Kevät todellakin on jo tullut! 

Muistelmia: Rekikoirilla Norjan erämaahan 1980

Olin viettänyt joulun Norjassa, mutta talven edetessä päätimme Sveinin kanssa lähteä vielä erämaahan koiravaljakolla. Varasin lennon Norjaan Sveinin luo. Lainasin Tuula Hilkamolta villapaidan ja Kennelliitosta Kati Puolakkaiselta rukkaset ja hatun. Omia lämpimiä vaatteita minulla ei juuri ollut, vaikka olin vuosia harrastanut rekikoiraurheilua. Palelin aina, silti lähdin aina mukaan rekikoirakilpailuihin ja treeneihin. Nyt halusin varautua kunnolla, jotta en palelisi.

Sveinillä oli tuolloin vain muutama koira, kaksi grönlanninkoiraa ja kaksi pientä siperianhuskyn pentua. Rekikin oli pelkkä pieni kilpareki, mutta niillä pärjäsi. Mukaan pakkasimme molemmille sukset ja tietysti lisää lämmintä vaatetta, ruokaa ja makuupussit.

Femundsmarka on kansallispuisto Hedmarkin ja Tröndelagin alueilla. Matkustimme Rörosiin ja jatkoimme siitä hiihtäen ja koiravaljakolla ajaen. Sveinille alue oli tuttu ja hän tiesi autiotuvan, jota kohti suunnistimme.

Grönlanninkoirat vetivät, siperianhuskypennut Gus ja Fred matkustivat reessä.
Minä ja Svein vuoroin hiihdimme, vuoroin ajoimme rekeä.

Svein etupäässä hiihti, minä ajoin koirilla eli seisoin reen jalaksilla. Maasto oli helppoa, ei suuria mäkiä, harvaa metsää. Lepäilimme välillä. Oli kaunista, lunta oli paljon.  

Sitten alkoi hämärtää. Pimeys alkoi laskeutua erämaahan. Aloin huolestua. Väsyttikin. Huolestumiseni kasvoi, kun huomasin Sveininkin alkavan olla epätietoinen. Olimmeko ollenkaan oikeassa suunnassa? Missä autiotupa oli?

Jatkoimme vaellusta, Svein suksilla, minä koirilla. Koirat olivat rauhallisia, alkoivat väsyä. Eteneminen oli hidasta. Svein myönsi, ettei oikein ole varma siitä, missä tupa on. Svein ehdotti, että hän lähtee nopeasti suksilla katsomaan, onko autiotupa siellä, missä hän olettaa sen olevan. Hän näki väsymykseni ja tiesi, että pääsisi huomattavasti nopeammin etenemään yksin.

Jäin siis odottamaan valjakon kanssa. Svein lähti. Olin tyytyväinen siitä, ettei tarvinnut edetä tietämättä, onko suunta oikea ja paljonko matkaa vielä oli jäljellä. Odotin. Pikku hiljaa huojennuksen tunteeni alkoi hälvetä ja vaihtua hätäännykseen. Missä Svein viipyi? Mitä ellei hän palaakaan? Mitä teen? Pimeys sakeni. Seisoin pimeässä, vieraassa metsässä, erämaassa jossain kaukana Norjassa ilman karttaa, ilman kompassia, ilman tietoa siitä, missä olin. Mitään kännyköitähän ei siihen aikaan edes ollut olemassa.

Seisoin pimeässä metsässä ja pelkäsin.

Iäisyyden kuluttua alkoi kuulua suksien ääniä. Svein palasi!

Kyllä, suunta oli sittenkin oikea. Jatkoimme sinne, mistä Svein oli tullut. Lopulta edessä oli pieni, harmaa tölli. Sisällä oli kylmä, mutta seinät olivat ympärillä. Kömmin makuupussiin. Svein sytytti tulet ja pikku hiljaa autiotupa alkoi lämmetä.

Olin selviytynyt hengissä.

Jeg overlevde!

Autiotupa lämpeni nopeasti ja takkatulen loimussa oli mukava yrittää unohtaa äskeiset kauhun hetket. Kuva on otettu itselaukaisijalla Grunnhåe-koiassa.