Huhtikuun omavaraisblogien yhteisaiheena on omavaraistelun aloittaminen. Pitäisi siis kertoa, miten itse aloitti ja kertoa neuvoja vasta-alkajalle.
Saimme virikkeeksi joukon kysymyksiä - hienoja kysymyksiä, joita varmaan joskus olisi ihan kiva pohtiakin. Nyt en ehdi. Tai siis en jaksa. Ihan lyhyesti jotain: Me vain elämme elämäämme. Emme ole koskaan päättäneet aloittaa mitään erityistä omavaraista elämää. Meistä kumpikin on aina pyrkinyt kasvattamaan ruokaansa ja poiminut luonnontuotteita aina kun se on mahdollista. Ennen muuta olemme aina olleet hyvin säästäväisiä.
Tällainen elämäntyyli sitten jatkui ja laajeni, kun tänne Solstrandiin muutimme. Lassi raivasi maata ja lähti sitten opiskelemaan puutarhuriksikin ikkunaentisöinnin jälkeen.
Oikeasti emme koskaan ajatelleet ryhtyä omavaraisiksi emmekä sitä sano olevamme nykyisinkään. Eihän kukaan nyky-Suomessa ole. Tai jos on, hänestä ei kukaan mitään tiedä. Mutta jossain määrin ja joidenkin asioiden suhteen voi tietysti olla omavarainen, ja sen määrää voi pyrkiä kasvattamaan. Siksi tämänkin sarjan nimi on nimenomaan Suuntana omavaraisuus.
Yleensä omavaraisuuteen pyritään ruuan osalta. Siihen on tietysti useita syitä: se on yksinkertaisinta ja helpointa (verrattuna esimerkiksi polttoaineen tai tekstiilien tuottamiseen) ja lisäksi itse oman ruokansa tuottamisella on muun muassa terveyshyötyjä.
Läheskään aina itse tekeminen tai itse tuottaminen ei ole se halvin vaihtoehto. Palaan myöhemmin esimerkiksi kanojen pitoon, joita moni mieltää osaksi omavaraistelua. Kalliita kananmunia! Tosi kalliita!
Jos omalle työlleen ja ajalleen antaa mitään rahallista arvoa, lähes kaikki omavaraistelu on kallista. Se nimittäin vaatii nimenomaan sitä työtä. Mutta selvää on, että kyse on elämäntavasta. Siis siitä, että esimerkiksi kasvimaan hoito vain on osa elämää, ei siinä mietitä, paljonko tähän nyt kuluu aikaa ja paljonko halvemmalla tuotteet saisi kaupasta.
Tänään väkersimme omavaraistelijan pääsiäiskoristeita. Omassa rannassa oli kaksi kaadettua koivua, joissa tietysti risua riittää. Ja onneksi myös polttopuuta! Talomme lämpiää maalämmöllä, mutta rantasaunaan ja ulkokeittiöön tarvitaan puuta.
***
No, sitten siitä aloittamisesta. Mikäpä minä olisin ketään neuvomaan, mutta tähän tehtävänantoon nyt liittyivät ohjeet aloittajille.
Jos ihan oikeasti harkiten päätyy pyrkimään omavaraisuuteen, kannattaa tietysti miettiä muutamia eri asioita. Ensinnäkin pitää tietysti olla tietyt edellytykset. Kaupungissakin voi pyrkiä omavaraisuuteen eri tavoin, etenkin kasvattamalla ruokaa edes vähän: pihassa, vuokrapalstalla, parvekkeella, ikkunalaudalla. Mutta jos ihan oikeasti pitkään aikoo kasvattamillaan tuotteilla pärjätä, on oltava paikka, missä niitä säilyttää. Hyvä kellari on siis kullanarvoinen. Ja sitten kannattaa paneutua säilöntään. Siinäkin on paljon opittavaa. Pakastaminen on helppoa, mutta omavaraistelija suosii muita menetelmiä vähintäänkin pakastuksen lisäksi - säästääkseen sähköä ja varautuakseen sähkökatkoksiin.
Viljely on työlästä. Aika moni on lähtenyt vaikkapa puutarhurikouluun (on mahtavaa, että hankkii koulutusta ja ala on mitä suositeltavin!) mutta huomannut sitten, etteivät viljelyhommat oikeasti itselle sovi. Ne ovat raskaita ja vaativia.
Tietysti kannattaa aloittaa pienestä. Perunat ja porkkanat on helppo viljellä itse, mutta työtä nekin vaativat. Sen sijaan vaikkapa maa-artisokka kasvaa itsekseen, kun sillä vain on tilaa ja sopiva maa. Mutta kannattaa miettiä, millä tuotteella itsellä on käyttöä. Jos ei maa-artisokkaa tahdo tai koe voivansa syödä, ei sitä kannata kasvattaakaan. Sama koskee melkein mitä vain. Kasvata sitä, mitä tahdot syödä!
Niin, tai juoda. Itse kasvatetuista tuotteista voi myös tehdä mehuja tai vaikkapa viiniä tai siideriä, peltoviljelijä jopa olutta.
Viime päivinä on uutisissa keskusteltu siitä, onko itse kasvatettu ruoka ekologista. Se on minusta ihan aiheellinen kysymys. Siihen liittyy niin monia eri asioita; oman ruokansa kasvattamisesta on monenlaisia etuja, mutta voi olla jopa haittaakin. Jos hankitaan paljon erilaisia välineitä ja varusteita, ja jos niitä ei ehkä pitkään käytetäkään, ei se järkevää ole. Ja jos lämmitetään ja valaistaan sähköllä, se saattaa olla ekologisempaa keskitetysti; siis vaikka kaupallisilla viljelmilläkin valaistus ja lämmitys hoidetaan sähköllä, se saattaa olla tuotantomääriin suhteutettuna järkevämpää.
Tässä nyt vain on kyse siitä, että kannattaa ylipäänsä aina miettiä, ennen kuin hankkii erilaisia muovi-, sähkö- ynnä muita härpäkkeitä. Omavaraisuutta tällaiset hankinnat eivät ainakaan ole.
Meilläkin on iso kasvihuone. Menee aikaa, ennen kuin se on tuottanut itsensä hyödyssä takaisin. Se lämpiää maalämmöllä, eli hankintakulut ja työmäärä sen rakentamisessa olivat suuret. Olemme kuitenkin pitäneet sitä hyvänä hankintana.
Mutta sitten niistä eläimistä. Niitähän en ihan hevin suosittele, monestakaan syystä. Tarkoitan eritoten sitä, että pelkkä halu omavaraistella ei ole hyvä syy hankkia mitään eläintä. Jokaisen eläinyksilön ja jokaisen uuden eläinlajin hankintaa pitäisi edeltää tarkka harkinta ja tiedonhankinta. Kullakin lajilla on omat tarpeensa ja edellytyksensä sille, että ne voivat elää hyvää elämää. Ja sen hyvän elämän pitäisi olla jokaisen eläimenomistajan ensisijainen tavoite eläintensä suhteen.
Lain ja viranomaismääräysten vähimmäisvaatimukset voi lukea vaikkapa Ruokaviraston sivuilta:
https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-hyvinvointi/
**
Helpoin hankittava ja pidettävä tuotantoeläin on kana. Ne ovat ihania ja tosiaan helppohoitoisia. Mutta niidenkin hoito vaatii tietoa ja paneutumista. On oltava sopivat, talvellakin riittävän lämpimäksi saatavat tilat. Yksi tärkeä asia mietittäväksi niin kanojen kuin muidenkin eläinten suhteen on se, mitä tehdä, jos eläin sairastuu. Viedään tietysti eläinlääkäriin, jos se on mahdollista, mutta aina se ei ole. Hätäteurastuskin on tehtävä taiten, siis sen suorittajan on tiedettävä mitä tekee ja kyettävä siihen. Eläinten teurastuksestakin voi katsoa lisätietoja ylläolevan linkin kautta.
Kanojen ulkonapidon rajoituksetkaan eivät ole kaikkien tiedossa, samoin kuin ei se, että yhdenkin kanan omistajan pitää rekisteröityä eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekistereihin.
Toinen asia on sitten se, onko kanojen pitäminen kannattavaa. Kananmunathan ovat kaupoissa aivan järjettömän halpoja, syynä tietysti valtion tuet. Yksityinen ihminen ei niin halvalla pysty munia tuottamaan, etenkään kun siipikarjalle ei saa syöttää ihmisille tarjolla ollutta ruokaa, lihaa ei ollenkaan (kalaa saa). Siis ajatus, että kanat eläisivät ihmisten ruuantähteillä, ei toimi.
Lisäksi kanalan lämmittäminen sähköllä tulee kalliiksi. Ilman sähköä lämmittäminen, siis lähinnä puulla, onnistuu vain tietynlaisissa kanaloissa. Maatiaiskanat viihtyvät viileässäkin, mutta eivät kylmässä. Paukkupakkasiin on siis Suomessa varauduttava, vaikka niitä olisi harvoin.
Mutta kanat ovat kivoja. Tässä meidän äitiysosastomme takavuosilta. Neljä kanaa hautoi yhtaikaa.
Ja ihania ovat vuohetkin. Niillä on taas kokonaan omat hyvinvointivaatimuksensa, joihin on perehdyttävä ennen kuin niitä hankkii - aivan kuten kaikkien eläinlajien kohdalla.
***
Nyt en jaksa kirjoittaa enempää. Löydät hienoja vinkkejä ja ohjeita omavaraisuuden aloittamiseen muiden omavaraisbloggareiden teksteistä. Nämä kaikki avautuvat aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina kello 9 aamulla. Käy siis lukemassa muitakin blogikirjoituksia, lista ja suorat linkit ovat tämän tekstin perässä.
