Pilkkeitä Pilpalasta: #suuntanaomavaraisuus

Näytetään tekstit, joissa on tunniste #suuntanaomavaraisuus. Näytä kaikki tekstit

1.8.22

Suuntana omavaraisuus 8: Monimuotoisuus

Monimuotoisuus mielletään usein vain luonnon lajirunsaudeksi eli lajiston monimuotoisuudeksi, mutta se on paljon muutakin. Monimuotoisuus on tärkeää myös kulttuurissa, taiteessa, tieteessäkin, puhumattakaan koiranjalostuksesta (tai jalostamattomuudesta!), kotieläimistä, puutarhasta, viljelystä...

Tämän kuukauden Suuntana omavaraisuus -kirjoitusten aihe on siis monimuotoisuus, tarkennettuna luonnon monimuotoisuus.

Ensimmäisenähän monimuotoisuudesta tulee mieleen se, miten monimuotoista oma viljelytoiminta on, mutta se ei suoranaisesti liity luonnon monimuotoisuuteen.

Meillä täällä Solstrandissa ravintokasvien viljely on oikeastaan mahdollisimman monimuotoista tai siis monilajista. Myös sikäli, ettemme ole turhan tarkkoja kitkemisen suhteen. Rikkakasvilajistomme on erittäin monimuotoinen ja runsas!

Rikkakasveistahan voi olla myös viljelyssä monenlaista hyötyä. Paitsi että ne kertovat maan laadusta ja koostumuksesta, ne usein myös suojaavat kasvatettavia lajeja muun muassa kuivuudelta ja välillä myös tuholaisilta. Jopa viljelijöiden kauhut eli peurat, kauriit, jänikset ja rusakot välttelevät esimerkiksi siankärsämöä.

Monet rikkakasvit myös parantavat viljelymaan rakennetta ja estävät omalta osaltaan ravinteiden huuhtoutumista. Vaikka ne kuluttavat ravinteita, ne myös nostavat ravinteita syvemmältä maasta ylös muiden kasvien käyttöön. Erityisen tärkeää on, että ne tarjoavat suojaa ja ravintoa hyönteisille, monesti myös houkuttelevat tuhohyönteisiä pois ihmisten ravintokasveilta.

Hämmästelen kovasti joidenkin halua päästä esimerkiksi kokonaan eroon vuohenputkista ja vielä enemmän hämmästelen, jos joku siinä onnistuu. Itse yritän suhtautua rikkaruohoihin ystävinä ja hyviksinä. Ne ovat arvokkaita niin monella tapaa ja kertovat vain, että maa on elinkelpoista. Ja ovathan ne usein myös meidän ruokaamme! Voikukannuput ja lehdet ovat yhtä lailla ravintoa kuin esimerkiksi porkkanatkin.

"If nothing eats your garden, it is not part of the ecosystem." Tuon mainion itsestäänselvyyden löysin vastikään Facebookista. Noinhan se on, ja se kannattaisi muistaa.

Emme me tietenkään ötököiden ruuaksi ravintoa viljele, mutta ötökätkin ovat tärkeitä. Todella tärkeitä. Välillä suojaamme kasveja niitä vastaan jopa harsoin, mutta myrkkyjä emme käytä.

Luonnon monimuotoisuutta voi siis suojella omalla pihallaankin. Muistan, kun vasta Solstrandiin muuttaneena halusin siivota "ryteiköt" ja esimerkiksi katkenneet, lahoavat puut pois maisemasta. Nyt ajatus silloisista kauneuskäsityksistäni kauhistuttaa. Onneksi Lassin avulla pian ymmärsin, miten tärkeitä esimerkiksi lahoavat kannot ovat. Oikein silmin katsottuna kääpää kasvava puunrunko on kauniimpi kuin kukkapenkin kasvatettu kukka.

Niin, se puutarhanhoito... Perennojen ja viljeltyjen kukkien suhteen en enää ole kovinkaan suuri monimuotoisuuden vaalija. Ensinnäkään en näe mieltä käyttää paljon aikaa (ja rahaa) kukkapenkkien hoitoon, kun luonto on täynnä toinen toistaan kauniimpia kasveja - ja hyönteisiä. Lisäksi suurin osa haitallisista vieraslajeistamme ovat puutarhakarkulaisia, eli puutarhainnostuksesta on ollut Suomen luonnolle paljonkin haittaa. Puhumattakaan sitten niistä kaikista katemuoveista ("kankaista"), lannoitteista, myrkyistä ja muusta, mitä puutarhaharrastus on tuonut mukanaan.

Olen tästä "ulos laajennetusta sisustusintoilusta" kirjoittanut aiemminkin, mutta olen yrittänyt olla varovainen sanoissani. Nyt taisi tulla suoraa puhetta, josta joku saattaa närkästyä. Jos niin käy, olen pahoillani ja toivon vain saavani jonkun miettimään asiaa uudelleen. Mihin kannattaa käyttää rahansa ja aikansa? Mikä on toimintani vaikutus laajemmin ajateltuna? Puutarhanhoitoahan pidetään jotenkin luonnonläheisenä harrastuksena, vaikka se juuri pahimmillaan tuhoaa luontoa. Onneksi näitä äänenpainoja on viime aikoina saanut lukea muidenkin kirjoittamana.

Tässä tarkoitan puutarhanhoidolla siis nimenomaan kukkien, koristepensaiden ja nurmikon kasvattamista ja vaalimista. Kasvimaat ovat eri asia. Alun alkaen toki puutarha tarkoittaa puu-tarhaa eli siellä kasvaisivat hedelmäpuut. Sellainen puutarha on tietysti eri asia kuin nämä koristepensas-kukkaistutus-nurmikkopihat.

Kyse on kauneuskäsityksistä, jotka ovat usein opittuja ja valmiina omaksuttuja. Ei tavallisten ihmisten puutarhaharrastus ole Suomessa kovinkaan vanhaa. Milloinhan täällä alettiin julkaista ensimmäistä puutarhalehteä? Entä milloin tulivat ensimmäiset puutarhaohjelmat televisioon? Ennen niitä ei puutarhoja pidetty asiana, johon jokaisen kunniallisen ihmisen pitäisi satsata. Luostareiden puutarhatkin olivat etupäässä yrtti- ja hyötykasviviljelmiä.

Värikkäitä perhosiahan kaikki ihailevat, mutta monen perhosen toukka on puutarhan tuholainen. Antaa olla!

Suuntana omavaraisuus on yhteisbloggaussarja, jossa joukko omavaraistelijoita kirjoittaa blogissaan kuukausittain yhdessä sovitusta aiheesta. Uudet kirjoitukset julkaistaan aina kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9.

Käy siis lukemassa muidenkin päivityksiä samasta aiheesta, niin minäkin.

Ja muista, että me kaikki kovasti ilahdumme kommenteista!

4.4.22

Suuntana omavaraisuus osa 4: eläinten lopetus ja hätäteurastus

Ennen kuin tutustuin Lassiin, minulla oli hankala suhde mieheen, joka oli sekä huippuälykäs että täysin mahdoton. Yksi järjettömistä perusteluistani sille, että suhteen täytyy jatkua oli se, että tuo mies pystyisi lääkärin ammattitaidollaan tarvittaessa, siis käytännössä sodan tullen, lopettamaan koirani nopeasti ja humaanisti.

Jälkikäteen ajatellen ajatus oli tietysti aivan päätön, ei vähiten siksi, ettei mitään sodan uhkaa tuolloin ollut. Silti silloin oli tilanne sama kuin nykyisinkin: väestönsuojiin ei saa viedä eläimiä. Eläimet pitää siis joko jättää yksin asuntoon tai päästää vapaana ulos ihmisten paetessa. Ainakaan pienelle koiralle ei ulos päästäminen ole toimiva vaihtoehto. Sisälle jättämiseen liittyy monenlaisia riskiskenaarioita: milloin omistaja palaa ja palaako ollenkaan? Kuka tulee pelastamaan eläimen?

Entä jos täytyy oikeasti lähteä pakoon - kauemmaskin kuin väestönsuojaan? Onnistuuko eläimen mukaan otto?

Skottimme Oliver, minä ja Kirppu-koira, joka oli Tallinnan kadulta löydetty rescue-koira.
Kirpun kanssa muutin Oulusta Pilpalaan,
eli se ehti olla elämässään sekä kulkuri, kaupunkilaiskoira että maalaisasukki.
Kuvan Solstrandin portailta on ottanut joko Lassi Tudeer tai Salli Suorsa.

Tämän kuukauden Suuntana omavaraisuus -haasteen aiheena on eläimen teurastus ja hätälopetus. Omavaraisuuskeskustelussa kysymys koskee yleensä tuotantoeläinten suunniteltua teurastusta tai sitten tilannetta, jossa eläin sairastuu. Eläimen lopetus tulee useimmilla eläimenomistajilla eteen jossain vaiheessa, ja sitä olisi syytä miettiä jo eläintä hankkiessa. Lemmikin kohdalla asia on normaalitilanteessa vaikea vain tunteen tasolla - lopetuspäätöksen teko ei ole helppoa - mutta käytännön työn tekee eläinlääkäri. Kiitos siitä heille!

Entä jos eläinlääkäriä ei olekaan saatavilla? Tai entä jos eläin onkin hankittu nimenomaan lihantuotantoa varten, eikä eläinlääkärin apu ole vaihtoehto?

Omavaraisuudessa pyritään lähtökohtaisesti selviytymään omin avuin lopetuksestakin - jota siis tässä tapauksessa kutsutaan teurastukseksi, ellei kyse ole sairastuneen eläimen hätälopetuksesta.

Itse olen joutunut vain muutaman kerran lopettamaan kanan, onneksi Lassi on yleensä huolehtinut teurastuksista. Ei hänkään siitä pidä, siksi meillä kukkoja yleensä on useampia kerralla, missä ei tietenkään ole mitään järkeä.

Vaikka kanat eivät koskaan sairastuisi, kukkopoikien teurastus on edessä vääjäämättä silloin, kun parvi uudistuu luontaisesti eli kanat hautovat tipuja tai vaikka ne haudottaisiin koneessa. Kukkojahan syntyy aina suunnilleen yhtä paljon kuin kanoja. Vaikka yhdessä kasvaneet kukkopojat vaikuttaisivat siltä, että ne tulevat toimeen keskenään, voi jonain aamuna tilanne olla toinen ja veri lentää. Liian moni kukko samassa parvessa voi myös olla todella raskasta kanoille, joten mahdollisimman humaani, nopea lopetus on ensimmäisiä asioita, joita kananpitäjän pitäisi opetella.

Kalkkunoita, kanoja ja ankkoja Tammelan Vekkilän karjapihalla.
Tällainen pieni siipikarja lopetetaan yleensä aina kotitilalla,
ja siihen pitäisi tietysti varautua jo ennalta.

Sama koskee toki muitakin eläimiä: lampaita, vuohia, kaneja, jopa lehmiä ja hevosiakin, vaikka niitä harvoin omistaja itse lopettaa. Vaikka suurkarja kuljetetaan usein teurastamoon lopetukseen, kotilopetuksiin olisi syytä varautua. Silmitön huhkiminen mahdollisessa sairastumis- tai loukkaantumistilanteessa voi aiheuttaa eläimelle kohtuutonta lisäkärsimystä. Lisäksi se on tietysti eläinsuojelulain vastaista: lain mukaan eläimen lopetuksen saa tehdä vain lopettamisen osaava henkilö, jolla on riittävät tiedot kyseisen lajin lopetusmenetelmästä ja -tekniikasta ja taito tehdä se.

Lain mukaan eläintä ei saa ripustaa ennen lopetusta eikä sen raajoja saa sitoa, silti sen liikkumista on rajoitettava niin, että se säilyy turhalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Myös muille eläimille aiheutuva häiriö on minimoitava.

Toinen asia sitten on se, tapahtuuko teurastamossa kaikki ilman turhaa kipua ja kärsimystä. Kärsimystä nimittäin on pelkokin, jota eläin todennäköisesti usein joutuu sekä kuljetuksessa että itse teurastamossa kohtaamaan. Siksi kotiteurastuksessa on ilman muuta puolensa. Se vain pitää osata tehdä oikein.

Teurastusta seuraa sitten lihan käsittely, joka on tietysti oma lukunsa. Omavaraistaloudessa hyödynnetään kaikki ruhonosat mahdollisimman tarkkaan.

Meillähän ei kasvatettua lihaa syödä - paitsi niitä omia kanoja ja kukkoja - joten siksikään en ole kuolleita eläimiä juurikaan käsitellyt. Metsästäjiltä saadut lihaisat luut ovat poikkeus, ne hyödynnämme tarkasti.

Kerran Lassi oli mukana jalkavammaisen hevosen lopetuksessa. Siitä tuli tietysti valtava määrä lihaa, iso osa meillekin. Minäkin söin sitä hyvällä halulla. Hevonen sai arvoisensa, nopean lopun lähellä kotiaan.

Tiesitkö, että Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (nyk. SEY Suomen eläinsuojelu) alkuvuosien suurimpia tavoitteita oli hevosenlihan syönnin edistäminen. Se on yllättävää, mutta syy on selkeä: tuolloin, yli sata vuotta sitten, hevosraukat kulutettiin aivan loppuun, koska niiden kuolema oli suuri menetys. Moni hevonen kuoli kärryn tai työkoneen eteen. Ajatus oli, että jos hevosen lihaa syötäisiin, hevoset pääsisivät kärsimyksistään aiemmin. Jossain määrin se kai toteutuikin, mutta tosiasiassa hevosen elämän helpottumiseen taisi sittenkin vaikuttaa enemmän yhteiskunnan autoistuminen ja maatalouden koneellistuminen. (Tosin aluksi autojen runsauttakin pidettiin ongelmana hevosten kannalta.)

Alkuvuosikymmeninä SEY järjesti myös teurastuskursseja ja myi teurastusvälineitä. Voi vain kuvitella, miten eläinparkoja on sohittu veitsillä ennen kuin asialliseen teurastustapaan on alettu opettaa.

Teurastus kaikkinensa onkin olennainen osa eläinsuojelua.

Ja ruhon kaikinpuolinen hyödyntäminen on vastaavasti olennainen osa omavaraistelua.

Tämä kirjoitus on osa Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggaussarjaa. Sarjaa luotsaavat Satu Hiilloskorpi Tsajut-blogista apunaan Heikki Korkeala. Sarjassa erilaiset omavaraisuudesta kiinnostuneet bloggaajat kertovat yhdessä sovituista aiheista omasta näkökulmastaan. Kirjoitukset julkaistaan aina kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla. Kunkin kirjoituksen perässä on linkit muiden kirjoittajien päivityksiin.

Linkit kaikkiin tällä kertaa mukana oleviin kirjoituksiin on alla. Käy siis lukemassa muidenkin postauksia! Tällä kertaa yhteispostauksien aiheita oli tarjolla kaksi erilaista, joten kaikki kirjoitukset eivät varmaankaan käsittele eläinten teurastusta tai lopetusta.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/perunamaa/

Kakskulma http://kakskulma.com/ensi-kesana-meilla-syodaan

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2022/04/huhtikuu.html

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/04/viisi-varmaa-kasvia-kasvimaalle.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/04/suuntana-omavaraisuus-osa-4-elainten.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-4/(opens in a new tab)

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/04/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-4.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/04/huhtikuun-ensimmainen-maanantai.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/teurastus-ja-muita-asioita-farmilta

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21605

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2022/04/omavaraisempaa-elamaa-2022-osa-1.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/04/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Vyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/itselle-kasvattaminen/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/04/unelmana-omavaraisempi-elama-kasvimaan.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/04/04/huhtikuu-22-kasvien-top-5

3.1.22

Suuntana omavaraisuus osa 1

Joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggareita on lyöttäytynyt yhteen ja kirjoittaa kerran kuussa Suuntana omavaraisuus -päivityksen sovitusta aiheesta. Tämä on minun ensimmäinen päivitykseni tähän yhteispostaukseen.

Sarja julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9. Kukin kirjoittaa siis suurin piirtein samasta aiheesta, mutta käsittelee sitä tietysti ihan omalla tavallaan. Postauksien lopussa on aina linkit muiden kirjoittajien postauksiin, siis myös tämän päivityksen lopusta löytyvät linkit muihin blogeihin.

Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Valkosipulit ja maa-artisokat talvehtivat lumen alla
ja niiden vihreät varret ovat valmiina nousemaan maasta heti kevään koittaessa.

Pidän tuosta yhteispäivitysten ideasta ja erityisesti pidän sarjan nimestä. En ole koskaan väittänyt, että olisimme omavaraisia, vaikka aika moni sitä termiä meistä käyttää. Tuskin täydellinen omavaraisuus olisi nyky-Suomessa edes mahdollinen, mutta tavoitteena se on hyvä.

Me täällä Solstrandissa olemme melko omavaraisia vihannesten osalta ja tietysti sienten ja muiden keräilytuotteiden. Sen sijaan viljapeltoja meillä ei ole, joten kaikki viljatuotteet pitää ostaa. Lisäksi ilman muuta ostettavia ovat suola, etikka, sokeri, hunaja (ainakin toistaiseksi), kahvi, tee, maitotuotteet ja banaanit. Eivätkä ne omat vihanneksetkaan säily ihan kevääseen asti, joten joulun jälkeen täytyy pikku hiljaa hankkia tuoretuotteitakin kaupasta, siltä osin kuin säilykkeet eivät riitä.

Toki me paljon säilömmekin. Ylijäämää myös myymme. Tässä kuvassa on Lähiruokapäivän myyntipöytää säilykkeineen ja kasviksineen.

Ihan muutama sana vielä meistä uusille lukijoille ennen kuin siirryn tämänkertaisen aiheen pariin.

Olemme Marika ja Lassi Tudeer ja asumme pienellä Solstrandin tilalla Lopen Pilpalassa. Tilan päätuote on valkosipuli, sen lisäksi viljelemme tietysti kaikkea mahdollista muuta. Meillä on kaksi koiraa ja pieni kotitarvekanala. Lassilla on ikkunaentisöintiverstas, mutta hän ei juurikaan enää tee töitä muille, kurssittaa kyllä. Itse teen jonkin verran opettajan töitä, me molemmat opetamme myös Lopen opistossa erilaisia lyhytkursseja. Lisää meistä voi lukea kotisivuiltamme www.tudeer.fi

Tammikuun yhteiskirjoituksen aiheeksi on määritelty seuraava:

Suunnitelma 2022 + varhaiset esikasvatettavat

Viljelytöissä meillä päävastuu on Lassilla, jolla on puutarhurin koulutus. Minä tietysti esitän mielipiteitäni ja autan kykyjeni mukaan.

Kohta alkaa olla aika aloittaa esikasvatus. Valkosipulit uinuvat lumen alla ulkona. Ne on laitettu maahan jo lokakuun lopussa. Seuraavaksi on toiseksi tärkeimmän tuotteemme aika päästä multaan: chilin. Chilejä kasvatamme todennäköisesti taas useita eri lajikkeita, mutta tärkein niistä on Lemon Drop, jota syömme itse ihan päivittäin.

Viime kesän lehtikaalisatoa haettiin puutarhasta vielä muutama viikko sitten. Kuvassa näkyy jäistä lehtikaalia, joka on menossa raakana Lassin aamiaispuuroon. Lehtikaali on mainio vihannes, ja tänä vuonna aiomme laittaa sitä myös esikasvatukseen, vaikka sen voi myös suorakylvää. Aiemmin meillä ei ollut mitään ongelmia lehtikaalin kasvatuksessa, mutta viime kesänä tuholaisia oli runsaasti. Niistä pääsi tuhkalla ja mekaanisesti nitistämällä, mutta nitistettäviä oli sadoittain.

Muita esikasvatettavia tulee todennäköisesti olemaan purjo, tomaatti, kurkku ja yrtit eli ainakin persilja, timjami ja basilika.

Hirveän tarkkaan emme ole vuosittaisia viljelysuunnitelmia tehneet. Viljelyyn vaikuttaa tila, siis viljelykierron rajoitukset, aiemmat kokemukset eri lajeista ja sattuma, esimerkiksi se, mitä siemeniä on saatavilla. Sen olen Lassille sanonut, että tahdon tänä vuonna mansikkakoisoa eli ananaskirsikkaa. Se on lempihedelmäni!

En halunnut laittaa kanojen kuvaa ensimmäiseksi kuvaksi, koska kananmunien suhteen emme tavallaan ole omavaraisia. Emme tosin koskaan joudu ostamaan munia kaupasta, mutta kanojen rehun, kauran ja kalkin joudumme aina ostamaan. Tietysti kanat syövät kesäkaudella oman tilan vihreää ja talveksi kuivaan niille maitohorsmaa, vadelmaa ja nokkosta. Mutta myös sähköä kuluu pakkasilla lämmitykseen ja valaistukseen. Kotitarvekanalan munat ovat siis kaukana ilmaisista tai edes halvoista. Kaupasta saisi munia murto-osalla omien munien hinnasta, mutta niinpä ne ovatkin aivan eri tuotteita.

Tunnistatko yrtin? Sitruunamelissa se siinä on lumipuvussaan. Sitruunamelissa ja mäkimeirami kasvavat hyvin, sääli että niillä on niin vähän käyttöä.

Olen pitänyt tätä blogia nyt vajaan vuoden. Hyvin usein tekstit koskettavat tavalla tai toisella omavaraisuutta, kirjoitanhan yleensä meidän elämästämme täällä Solstrandissa. Omavaraisuuteen liittyviä blogikirjoituksia ovat olleet esimerkiksi seuraavat:

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/omavaraisiako-no-ei-olla.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/herkkupataa-ja-minttuisia-uunijuureksia.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/12/kellarin-katkoista.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/11/tatti-kasvispaistos.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/ruokahavikki-lahiruoka-kotimaisuus.html

Jatkossakin tämä meidän omavaraisuuteen pyrkivä elämäntyylimme on varmasti blogin yleisin aihe. Juuri tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa yhtä oman pihan ruoka-ainetta, männynkäpyjä. Yllätyimme! Ja huomenna aiomme tehdä linnuille talipalloja peuran rasvasta. Mutta niistä molemmista siis lisää myöhemmin.

Ja tässä sitten linkit muiden omavaraiskirjoittajien tammikuun blogipäivityksiin: