Pientä, yksityistä ja henkilökohtaista

Tänä keväänä olen tehnyt kolme anomusta. Niiden teko oli aika iso urakka, ja jännitän vastauksia. Tosin olen melko varma, ettei myönteisiä vastauksia tule. Jännitän silti, vaikkei kyse ole edes itsestäni. Itse en ole pyrkimässä mihinkään. Jos tai kun kieltävä vastaus tulee, minun ei pitäisi ottaa sitä henkilökohtaisesti. Luullakseni otan kuitenkin. 

Kun mietin sitä, hoksasin, että olen aika harvoin uskaltanut mihinkään hakeakaan, koska olen pelännyt torjutuksi tulemista. Paitsi kerran erehdyin - kovin ajankohtaisessa asiassa. Suostuin siis kuntavaaliehdokkaaksi. Tarkoitus oli mennä vain listantäytteeksi hankkimaan muutama ylimääräinen ääni. Tulos oli suuri yllätys: jouduin kunnanvaltuutetuksi. Ja vielä ainoaksi ryhmässäni, valitsematta jäivät vanhat konkarit. Neljä vuotta yksin valtuutettuna; ei, ei ollut hauskaa. Tosin opin noina neljänä vuonna valtavasti, ja olihan se kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen kokemus. 

Toista kertaa en kuitenkaan tee samaa virhettä. Ei minusta ole poliitikoksi. Ei edes ehdokkaaksi. 

Muutamaa työpaikkaa olen elämäni varrella hakenut. Pikkutyttönä, 15-vuotiaana, hain töitä Kennelliitosta ja siellä sitten vierähtikin melkein 16 vuotta. Sitä ennen olin hakenut kauppa-apulaisen paikkaa, olin siis kaupassa kesätöissä. Ja koirakennelissä. Kennelliitosta lähdin Kainuun Sanomille, OKL:stä valmistuttuani Kotkaan, sitten Ouluun ja sitten Karkkilaan. Näin moneen paikkaan minut siis on valittu! Sen sijaan en päässyt museo-oppaaksi enkä yhteen toimistotyöhön silloin 15-vuotiaana. Se oli kyllä onni. Kaikki on mennyt hyvin näin.

Ai niin, kerran hain EU:hun. Se oli mielenkiintoista. Olen hakenut myös kuvaussihteeriksi Ylelle. Ja Helsingin Sanomien toimittajakouluun. Mihinkään näistä en siis ole päässyt. 

EU-haussa oli seitsemän kilpailuvaihetta ja läpäisin kuusi ensimmäistä. Joka vaiheessa noin puolet karsiutui, ja lopulta meitä oli kai 30, joista 11 valittiin. Tai jotain sensuuntaista. Asemapaikka olisi ollut Luxemburg. Onneksi viimeisessä vaiheessa eli haastattelussa karsiuduin. Olisi ollut ihan kauheaa joutua muuttamaan Luxemburgiin!

Miksi minä näitä kerron? Ihan muuten vain. Muistelen. 

Luin tänä aamuna Hesarista Miisasta, joka on Suomen seuratuin ihminen. Ai et tiedä kuka? No en minäkään tiennyt. Hän on vloggaaja vai miksihän heitä nykyään pitäisi sanoa. Videoi siis itseään ja omia asioitaan ja ihmiset katsovat ja kokevat olevansa hänen ystäviään.

Kuulemma juuri henkilökohtaiset, yksityiset ja pienet asiat ovat niitä, jotka ihmisiä kiinnostavat. Hmm. 

Solstrandin rannassa paistaa tänään aurinko.

Illan rauhaa

Tänään on ollut rauhallinen päivä. Olemme saaneet tehtyä kylvöhommia. Nyt nautitaan illasta television ääressä. Olen katsonut kaksi osaa erinomaisesta Pala sydämestä -sarjasta. 

Tosiasiassa teen tämän postaukset vain siksi, että kokeilen miten tämä sujuu kännykällä. Ei tässä mitään asiaa ole. 

Hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Kukkapenkkikritiikkiä

 Rakastan kukkia. Mutta taidan sittenkin rakastaa enemmän vihreitä kasveja.

Suosin kukka-asetelmissakin luonnonkukkia, mutta ovathan jalostetut puutarhakukat tietysti helpompia ja usein kestävämpiäkin maljakossa. Keskimmäisessa kimpussa on puutarhakasveja, reunimmaisissa luonnonkukkia ja viljaa. 

Meillä on suhteellisen suuri puutarha, josta isossa osassa kasvaa kukkia. Vuosi vuodelta tunnen itseni yhä enemmän typeräksi kitkiessäni kukkapenkkejä. Millä perusteella nypin pois luontaisesti paikalla kasvavat kotimaiset kasvit ja jätän siihen muualta tuodut (joiden odotan sitten kukkivan pienen hetken jossain vaiheessa kesää)?

Yksi kauneimmista kukista on mansikka. Nämä ovat ukkomansikoita.
Luin äsken kalenteristani, että viime vuonna tähän aikaan ahomansikka jo kukki meidän pihassa.

Nurmikkoa en olekaan leikannut koskaan. Tasainen nurmikko ei vastaa kauneusihanteitani ollenkaan, ja nurmikon leikkuu tuntuu lähes yhtä turhalta kuin lehtien puhaltaminen. Mieluummin katselen sammalta, varvikkoa tai vaikkapa heinikkoa. On meillä ruohikkoalueitakin, niitä niitämme pari kertaa kesässä.

Olen ymmärtänyt, että puutarhanhoidon suosio on kasvanut viime vuosina. Ymmärrän oikein hyvin, että puutarhassa on kiva puuhastella, mutta minä kyllä käytän aikani mieluummin hyötykasvien hoitoon ja muut ajat ihastelen luonnonkasveja. Ja kun ajattelen kaikkea sitä turve-, lannoite- ja jopa myrkkymäärää, jota kukkapuutarhoihin työnnetään, ymmärrän yhä enemmän myös kiviaiheita puutarhassa. Jos ei tahdo, että vihreä rehottaa, niin kivethän ovat varteenotettava vaihtoehto. 

Ketoneilikka kasvaa Suomessa luonnonvaraisenakin, mutta Solstrandiin ne on varmaankin tuotu.
Ne ovat hyvin elinvoimaisia, eikä niitä tarvitse mitenkään hoitaa. 

Puutarhanhoito ei siis ole täysin harmitonta touhua. Valtaosa haitallisista vieraskasveistamme on peräisin kukkakasvipuutarhoista, yleensä siis ihan ihmisten kotipihoista. 

Siitä meillä on kokemusta omassa pihassakin. Ensimmäiset vuodet, jotka täällä asuin, taistelin kurttulehtiruusua vastaan. Työ oli rankkaa, mutta se onnistui. Lumimarjapensasta ja orapihlajaa tunkee milloin mistäkin joka kesä, samoin isokiertoa saa kitkeä yhä, vuosien jälkeen. Sen sijaan lupiinien edessä olemme antautuneet. Niistä emme pääse varmaankaan koskaan eroon. 

Kaikki nuo kasvit on ihminen tänne varta vasten istuttanut. Olisipa jättänyt istuttamatta! 

Helpoin vieraslaji on jättipalsami. Sitä ei ole meillä koskaan ollut, mutta monesta muusta paikasta olen sitä kitkenyt, varmasti satoja kiloja. Se on helppo, yksivuotinen kasvi: riittää kun sen kiskaisee irti (ennen siemenvaihetta) ja jättää aurinkoon kuivumaan. Jos niitä on paljon, voi tehdä kasan ja pomppia päällä. Parin viikon kuluttua voi tehdä seurantakierroksen ja kitkeä myöhäisherännäiset. Seuraavana vuonna niitä on enää vähän. Mutta jos ne ehtivät jo siementää, ei kannata tehdä mitään, vaan palata asiaan seuraavana vuonna. Niin ja jättipalsamihan on täysin turvallinen, sen voi vaikka syödä itse tai syöttää lampaille.  

Paljon, paljon hankalampia siis ovat kurttulehtiruusut ja orapihlajat, etenkin kun ne ovat vielä niin piikkisiä. Ja huh, kaukasianjättiputki! Kiitos, Solstrandin vanhat puutarhurit, ettette sitä meille tuoneet! 

Maitohorsma on kaunis ja monikäyttöinen. Se on kokonaan syötävä ja kukkivana kaunis.
Meidän pihassa saisi olla sitä enemmänkin. 

Vappubrunssilla Yli-Myllyllä

Vapunpäivän retki Yli-Myllyn suojelualueelle on meille jo perinne. Matka ei ole pitkä, ja Yli-Myllyllä on syytä käydä muutenkin näin alkukeväästä katsomassa, miten paikat ovat selvinneet talvesta. 

Yli-Myllyn harjun rinteessä eläinten polut risteävät. 

Rakennukset ovat jälleen vuotta vanhempia ja rähjääntyneempiä, mutta pystyssä ne ovat pysyneet.

Nautimme eväämme perinteisesti yläpihalla.

Viime vuosina olemme vappuisin tavanneet Yli-Myllyllä muitakin kulkijoita. Tänä vuonna tapasimme riihimäkeläisnaisen, joka oli osannut tulla paikalle Luonnonperintösäätiön nettitietojen perusteella. Häntä kiinnosti erityisesti kääpien valokuvaaminen, mutta kerroin hänelle myös paikan historiasta ja esittelin Höyläkoppelin niityn, Koirajoen ja vanhan myllyn ja lähteen paikat sekä mäyrien asuinsijat rinteessä. 

Tuo tapaamamme nainen oli huolissaan, koska oli tullessaan nähnyt jonkin mönkijällä hakevan puita alueelta. Kyseessä on suojelualue, jolta ei tietenkään saa viedä mitään pois, etenkään lahoavaa puuainesta. Päädyimme kuitenkin siihen, että hakija oli suojelualueen ulkopuolella. Aluehan ei ole laaja. 

Mikä Yli-Mylly? Olen kirjoittanut siitä aika paljon, yleensä paikallislehtiin. Yli-Myllyllä on myös olennainen osa pienoisromaanissani 'Lähteen rannalla elämä', joka ilmestyi 2019 sekä viime vuonna ilmestyneessä teksti- ja kuvakokoelmakirjassani 'Makasiini - maallemuuttajan tarinoita'. Tässä teksti, joka oli mukana Makasiinissa: 

Lopella sijaitsee kaksi Luonnonperintösäätiön omistamaa suojelumetsää. Toinen on Harjun alue Launosissa, toinen Yli-Mylly Läyliäisten ja Pilpalan rajamailla.

Luonnonperintösäätiö osti Yli-Myllyn vajaan kuuden hehtaarin pikkutilan Terttu Koskiselta syksyllä 2008. Terttu Koskinen oli vaalinut kotimetsänsä luonnontilaa vanhempiensa kuoleman jälkeen. Tilalla vietettiin kesiä vielä 1980-luvulla. 

Yli-Myllyn kuuden hehtaarin suojelualueeseen mahtuu yllättävän monta erilaista kohdetta. On kaunis, vanha pihapiiri rakennuksineen, on luonnontilaista lehtoa, vanhaa tutkimusmetsää, harjumetsää, niittyä ja peltoa. On myös viehättävä puronvarsi, jossa on sijainnut paja ja jonka uhrilähteeseen on tiettävästi uhrattu vielä 1910-luvulla. 

Yli-Myllyn metsä ei ole kauttaaltaan kovin vanhaa metsää, mutta paikoin tunnelma on aarniomainen ja kulku tiheän puuston vuoksi vaikeaa. Metsä sijaitsee pienellä, kauniilla harjulla ja sen rinteillä. Enimmäkseen siellä kasvaa kuusta, mutta harjun rinteissä myös vanhoja kilpikaarnamäntyjä. Haapoja aluella on runsaasti, eri-ikäisiä, joukossa todellisia jättiläisiä. Koivu ja leppä ovat vallanneet entiset pellot ja niityt. 

Alueen läpi virtaa Koirajoki, joka alempana kulkee luonnollisessa, kiemurtelevassa uomassa. Harjun päivänpuoleisella rinteellä on pieni pihapiiri: päärakennus, aitta, navetta, kauempana riihilato. Rakennukset tulivat kaupan mukana säätiölle ja niitä yritetään hoitaa talkoilla. Yli-Myllyllä harjoitetaan siis paitsi luonnonmaiseman myös kulttuurimaiseman hoitoa.

”Suomen koskemattomat tai lähes koskemattomat metsät ja muut luonnonalueet sijaitsevat pieninä saarekkeina eri puolilla maata. Alkuperäisluonto on tärkeä omana itsenään, rauhaan jätettynä, ja juuri vanhoissa metsänytimissä elää valtaosa uhanalaisista lajeista.

Luonnontilaisilla metsillä on myös monen tasoisia merkityksiä ihmiselle, erityisesti suomalaiselle, jonka juuret ovat edelleen oikeassa metsässä. Vapaasti kasvavassa metsässä voi kukin omalla tavallaan jatkaa ikivanhaa metsänkävijän perinnettä esimerkiksi vaeltamalla, marjastamalla tai sienestämällä. Samalla metsässä saattaa avautua harvinaisia mielen ja todellisuuden puolia - suurten puiden katveessa ihminen siellä voi kohdata hiljaisuutta, joka muualta on lähes täysin kadonnut, kauneutta joka saa pysähtymään”, kirjoittaa säätiö nettisivuillaan.

Yli-Myllyn alue laajeni hieman, kun Luonnonperintösäätiö osti puolen hehtaarin määräalan Metsähallitukselta. Tutkimusmetsänä ollut alue sijaitsee Yli-Myllyn suojelumetsän eteläpuolella.

Lisäalue kasvaa komeaa, sammalpohjaista vanhaa kuusi- ja mäntymetsää ja on myös maisemallisesti tärkeä osa suojelualueen kokonaisuutta. Juuri uuden laajennuskohdan läpi kulkee historiallinen junaratapenger eli entinen Hyvinkää-Karkkila-rata. Ratapohjan päälle on Lopen, Karkkilan ja Hyvinkään yhteisenä hankkeena perustettu Pikkupässin pyöräreitti eli kevyen liikenteen kulkureitti, jota pitkin pääsee kulkemaan pyöräillen, patikoiden tai osittain joskus talvisin hiihtäenkin Hyvinkäältä Läyliäisten kautta Hunsalaan ja aina Karkkilaan saakka. Suojelumetsä onkin yksi kiinnostava lisä reitin varren nähtävyyksiin.

Yli-Myllyyn tullaan Hautahuhdantietä ja käännytään Vesikopintielle Läyliäisistä tultaessa oikealle, Pilpalasta tultaessa vasemmalle. Parkkipaikkoja ei ole, joten on suositeltavaa tulla paikalle kimppakyydeillä tai vaikkapa polkupyörällä. Autot jätetään metsän reunaan Vesikopintien Hautahuhdantien puoleiseen päähän ja jatketaan jalkaisin.

  

Lahja äidille

 Äitienpäivä lähestyy! Joko olet miettinyt, miten ilahdutat äitiäsi toukokuun toisena sunnuntaina?

Viime vuonna 'Makasiini - maallemuuttajan tarinoita' oli juuri ilmestynyt vähän ennen äitienpäivää. Aika moni sen hoksasi äidilleen tilata. Kirjan saattoi tilata vaikka suoraan äidin osoitteeseen, siinä tapauksessa laitoin valmiin onnittelukortin onnitteluineen mukaan.

Samoin toimin tänä vuonna. Jos tilaa ajoissa, kirja ehtii tilaajan kauttakin, mutta viime hetken tilaukset kannattaa tehdä suoraan saajalle. 

Olen huono myymään kirjoja, mutta tämän uskallan sanoa: Makasiini on äitien mieleen. Siinä on 321 valokuvaa, etupäässä kukista, puutarhasta ja eläimistä. Sitten siinä on noin sata erilaista tietotekstiä. Kaunokirjallisia tekstejä, siis novelleja, on neljä. 

En kehtaa kehua omaani, joten lainaan muilta saatuja palautteita: 

Kerrassaan upea kirja. Aivan ihana ulkoasu. Kaunis, hyvät valokuvat. Kymppiteos. Kiva lukea ja selailla aina uudestaan. Juuri sopivaa, hyvän mielen luettavaa tähän koronakevääseen. Todella hyvä. Runsaudensarvi. Aarreaitta. Valtavasti luettavaa, tutkittavaa ja opittavaa. Mikä ihanuus. Pitkäksi aikaa luettavaa. Ihana, niin ihana. Täydellinen. Tosi onnistunut. Ei malta laskea kädestä kun on niin monia kauniita yksityiskohtia. Tällaisia kirjoja saisi olla paljon enemmän ihmisen arjessa elämisen virkistykseksi. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Kirja seuraa vuoden kulkua meillä Solstrandissa, mutta tietenkään se ei kerro pelkästään Solstrandista vaan monista eri asioista. Vuosi alkaa kirjassa huhtikuusta ja päättyy maaliskuuhun, uuteen kevääseen. 

Tässä alla myös kirjan sisällysluettelo. Pahoittelen epätarkkaa kuvanlaatua. Ai niin, kirjan upea taitto ja ulkoasu on graafikko Anitta Kainulaisen käsialaa. 

Kirjan voi tilata yksinkertaisesti laittamalla viestiä minulle. Keinoja on monia, esimerkiksi sähköpostiosoite marika.tudeer@gmail.com 

Kirjan hinta on 30 euroa, mutta jos tekee tiukkaa, neuvotellaan hinnasta. Postimaksu on 4,90 e. Lähialueelle eli tänne Kanta-Hämeen ja Uudenmaan rajalle onnistuu tuominenkin. 

 

Kevätkaihonkukkia ja koivunmahlaa

 

Kevätkaihonkukka on pieni mutta kaunis, varhain kukkiva perenna. Meillä sitä on vain yhdessä paikassa, eikä se ole siitä levinnyt. Ehkä se viihtyisi kosteammalla paikalla kuin yläpihan kivikossa. 

Naapurimme Tuula oli kaadattanut koivun. Kanto vuoti mahlaa sujuvaa vauhtia, ja koska Tuulaa itseään ei mahlan kerääminen kiinnostanut, hain kolme mukia ja asettelin ne kannon juurelle niille kohdille, joihin mahlaa valui. Äkkiä mukit olivat täynnä ja piti hakea kannu. 

Mahla näyttää lähes vedeltä eikä makukaan siitä kovin paljon poikkea. Sen terveysvaikutuksista puhutaan melko paljon, mutta etupäässä vettähän se on. Kuiva-ainepitoisuus sillä on vain runsas prosentti. On sitä kuitenkin käytetty terveysjuomana jo kuulemma vuosisatoja, eikä sen käytöstä ainakaan haittaakaan ole. Hyvä janojuoma se on, ja voihan sitä hyvin käyttää vaikka smoothieiden pohjana tai minkä tahansa taikinan nesteenä. 

Jäin miettimään, mihin kaikkeen koivusta oikein onkaan. Ksylitoli on tunnettu jo pitkään. Muiden puiden tapaan siitä tietysti saadaan sellua, vaneria ja huonekalupuuta sekä polttopuita. Risuista voi tehdä monenlaisia koristeita, Lassikin on sitä harrastanut. Lehtevät oksat ovat koristeellisia ja monikäyttöisiä. Niin ja sitten on tietysti vihdat! 

Koivun lehtiä voi syödä tai niistä voi tehdä teetä. Niillä voi myös värjätä lankoja.

Tuohesta puolestaan on tehty kenkiä (virsuja), kontteja, koreja ynnä muuta. Tuohen alla olevaa nilaa on käytetty nahkojen parkitukseen.  

Ennen pitkää saamme koivusta tehtyjä vaatteita. Yksi sellainen nähtiin jo presidentinrouvan yllä linnanjuhlissa muutama vuosi sitten, kuten me kaikki varmaan muistamme. Tiettävästi niitäkin tullaan valmistamaan kierrätyskuidusta, joten kasvavia koivuja ei välttämättä tarvitse kaataa vaatteiden tekoa varten. 

Häävalssimme kesäkuussa 2008 oli Koivu-valssi. Marimella Röök soitti sen häissämme harmonikalla. Se on hieno muisto, vaikkemme tanssia osanneetkaan!  

Kolme korillista kombuchaa

 Illalla pullotimme taas kombuchaa. Edellinen satsi on koko lailla juotu. 

72 pulloa kombuchaa on aikamoinen määrä, mutta Lassilta sen pullotus sujuu jo rutiinilla. Ne eivät ihan mahtuneet kolmeen koriin, piti ottaa vielä pikkukori avuksi. 

Mausteiksi tulivat suosikkimausteemme inkivääri ja kuusenkerkkä. Uutena kokeilimme minttua, ja osaan laitoimme sekä minttua että inkivääriä. Eriväriset korkit auttavat eri makujen erottamisessa, mutta kirjoitan kyllä kanteenkin sekä maun että pullotuspäivän. 

Sateenkaarenkirjava sopi hyvin minttu-inkiväärisekoitukselle, oranssi inkiväärille (i) ja kultainen kuusenkerkälle. Sinisessäkin on tosin kuusenkerkkää. 

Korkituslaitetta en ollut nähnyt ennen kuin muutin Solstrandiin. Se on kyllä kätevä, kruunukorkillisissa pulloissa kombucha säilyy hyvin. 

Maustaminen jäi tällä kertaa minun vastuulleni. Viimekeväisiä kuusenkerkkiä on vielä pakastimessa. Minttu ja inkivääri ovat kaupasta. Laitoin mausteita tällä kertaa runsaasti, mutta pieni määrä jäi vielä kuvattavaksi.