Kuivattelua ja kuuntelua - valkosipuleita käsittelemässä

Sataa. Meillä kuivataan valkosipulia. Sade tuo siihen pientä lisähaastetta. 

Kuivauspaikoista on pulaa, joten osa valkosipuleista
pääsi alkukuivatukseenyhdessä maitohorsmien kanssa. 

Kaikki tilan valkosipulit on nyt nostettu ja se tarkoittaa sitä, että kuivatuspaikoista on pulaa. Varsinainen kuivattamossa on kuivaava ilmalämpöpumppu, mutta nippuja on lisäksi siellä sun täällä. 

Messidorit ja Sabagoldit pääsivät yläpihan katokseen. Tunnistatteko kuvien vihreät? Kyllä, maitohorsmaahan se. Niidenkin kuivatus vielä tähän samaan. Horsmia kerään ja kuivaan kerppuina kanoille talveksi. Se olisi kannattanut tehdä jo vähän aiemmin, mutta osa jäi nyt näin myöhään. 

Ei tietenkään ole järkevää kuivattaa niitä samoissa koukuissa, mutta eivät ne tuossa pitkään ole yhdessä. Huomenna valkosipulit pääsevät varsinaiseen kuivattamoon, olkoot nyt tuossa yön yli. On siinä lisänä vielä halotkin, onneksi ne sentään ovat jo kuivia. 

Valkosipulin pitäisi kuivua nopeasti. Se todennäköisesti parantaa säilyvyyttä. 

Puoliksi siistittyjä valkosipuleita kuivumassa. 

Käsittelen osan valkosipuleista heti noston jälkeen myyntikuntoon. Kaikkia en tietenkään ehdi heti käsitellä. Osa saa kuivua ensin ja siistin ne vasta kuivana. 

Meillä on tänä vuonna peräti yhdeksää eri kantaa valkosipuleita. Muutama kasvattaa varsiklooneja, jollainen kuvassa näkyvä pullistumakin on. Useimmiten ne kasvavat näkyviksi itusilmuiksi. Ne voi tietysti syödä kuten kynnetkin, mutta erityisen kauniita ne eivät ole. Lisäksi ne haittaavat letitystä. 

Kukaan ei kai pysty ihan varmaksi sanomaan, onko valkosipulin uloimpien kuorikerrosten poisto ennen kuivatusta eduksi vai haitaksi valkosipulin säilymiselle. Säilyvyyteen kun vaikuttaa niin moni muukin asia. Koska en ole varma, olen suosinut sellaista puolivälin vaihtoehtoa: poistan ihan uloimmat kerrokset, mutta jätän varret ja juuret. Niistähän itse sipuli myös käyttää viimeiset ravinteet hyödykseen ja parhaimmillaan kasvaa vielä aavistuksen. 

Virallinen makutesti eri kantojen mauista on vielä pitämättä. Jonkinlainen käsitys meillä jo on siitä, mitä kantoja aiomme ensi vuonna kasvattaa. Näin monta kuin tänä vuonna niitä ei tule olemaan. 

Käytännössä siis käsittelen valkosipulit vähintään kahteen kertaan ennen kuin ne ovat myyntikuntoisia. Yksitellen. 

Toissailtana tulin laskeneeksi, kauanko alkusiivoukseen menee aikaa. Paljon. Niin paljon, että jokaiselle sipulille tulisi euro lisähintaa, jos saisin työstäni tavallista tuntipalkkaani. Toki olen hidas ja teen työtä nautiskellen. Joku toinen suoriutuisi paljon nopeammin. 

Mutta toinen käsittely on siis vielä edessä. Silloin leikkaan varret ja juuret ja katson vielä kerran, ettei mitään viottumia näy. Kuoren alle ei näe, joten valkosipulin myynnissä on aina pieni riski, että myy huonoa. Onneksi se on pienenpieni, jos sipuli päälle päin näyttää hyvälle. Me myös lupaamme ostajille, että jos sipulista löytyy huonoa, saa uuden tilalle. 

Jos ripustaa sipulit suoraan kuivumaan, selviää tietysti yhdellä käsittelyllä. Mutta näiden tuoreiden, valkeiden, puhtaiden sipulien katselu tuottaa myös iloa ja nautintoa. Tosin en ehdi juuri mitään muuta näinä päivinä. Blogiakin pääsin nyt kiireesti päivittämään ensi kertaa lähes viikkoon. 

Ensikäsittelyssä jätän juuret ja varret vielä paikoilleen. 

Kuuntelen yleensä radion podcasteja valkosipuleita käsitellessäni. Tänä kesänä olen löytänyt Yle Areenan Kutsuvieras -sarjan ja kuunnellut ne kaikki läpi. Ne ovat yleensä loistavia! Paitsi yksi, joka jäi minulta kesken. Varmaan pitää kuunnella vielä sekin ja varmistua, onko se tosiaan sitä tyhjänpäiväistä itsensä kehumista loppuun asti. Muiden tekstit (ja musiikkivalinnat) nimittäin ovat oivaltavia, antoisia, syvällisiä, avoimen henkilökohtaisia, kiinnostavia ja monipuolisia. Harmi ettei niitä vielä ole enempää, joten huomiselle pitää etsiä muuta kuunneltavaa. Valkosipulinkäsittelyä nimittäin riittää.  

 

"Olet syönyt jotain hyvää"

Joku kysyi minulta näinä päivinä, mistähän on syntynyt ajatus siitä, että valkosipuli karkottaa vampyyrejä. Johtuisiko se siitä, että valkosipuli karkottaa kaikki muutkin? 

Valkosipuli on herkku, johon kannattaa lapsetkin totuttaa jo varhain.

En tiennyt vastausta. Mutta sen tiedän, ettei tuo väite pidä ollenkaan paikkaansa. Ei valkosipulin haju karkota kaikkia, päinvastoin.

Tottumattomat tietysti vierastavat ja jopa kammoavat hajua. Jos ei ole itse tottunut syömään valkosipulia eikä tiedä, mistä haju tulee, se oudoksuttaa varmasti. Olen huomannut sen koulussa lapsistakin, mutta en silti anna sen estää minua syömästä hyvää ruokaa. 

Yksi parisuhteenikin on syntynyt valkosipulin hajun ansiosta. Vuosikymmeniä sitten iltalukiossa vieressäni istunut suloinen poika sanoi: "Sinä olet syönyt jotain hyvää". Niin olin. Aloimme jutella ja tutustuimme. 

Seurasi kaunis abiturienttivuosi. Seurustelumme ei ollut sellaista kosteaa bailaamista, joita useimmat siihenastisista suhteistani olivat olleet, baareissa tai bileissä syntyneitä sekoiluja. "Olet syönyt jotain hyvää" on ehdottomasti paras iskurepliikki, jonka olen kuullut. 

Jarkon kanssa söimme myös hyvää. Sen ohella kävimme kävelyillä ja opiskelimme yhdessä. Jarkko kuvasi minua lumisateessa Espan puistossa. 

Serbian katupiski Pepan ei kammoa valkosipulia.
Ei kannattaisi kenenkään muunkaan. 

Ei sekään suhde lopulta pitkään kestänyt, mutta siitä jäi mukavat muistot. 

(Ja loppuun täytyy vielä todeta, että olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että aiemmat suhteeni ovat loppuneet. Muutenhan en olisi koskaan tavannut Lassia!)

On onnellista omistaa rescue-koira

Moni rescue-koira viettää onnellista elämää Pilpalan kylillä eli Hunsalassa, Pilpalassa tai Tevännöllä. 

Harmi, ettei rescuelle ole keksitty hyvää suomennosta. Koditon, kulkukoira, pelastettu... mikään ei kunnolla kerro, mistä on kyse. Kaikki rescuet eivät ole koskaan olleet kulkukoiria, osalla on voinut olla oikeinkin hyvä koti. Yhteistä rescueille voisi ehkä sanoa olevan sen, että niiden hankinnalla ei kukaan ole tienannut rahaa. Niitä ei yleensä ole teetetty tarkoituksella eikä myyty rahasta ainakaan siinä vaiheessa, kun niistä on tullut rescueita.

Rescue voi olla rotukoirakin, mutta useimmat eivät ole. Meidän Tikki on ulkonäöltään ratonero bodeguero eli andalusianrottakoira, mutta se on kyllä ihan espanjalaiselle maatilalle ei-toivottuna syntynyt rottakoiran jälkeläinen. Peppi ei muistuta oikein mitään rotua, vaikka hyvin voisi tuollainen rotu ollakin olemassa. Peppi on tullut Unkarin kautta Serbiasta ja on asunut meillä nyt runsaan kuukauden. 

Artchie (sen nimi tosiaan jostain syystä kirjoitetaan noin) on puolestaan kotoisin Kreetalta. Se on Olli Ikosen ja Maarit Stubben koira, ja asuu kesäisin ja paljon muinakin aikoina Tevännöllä. Kovin pitkään sekään ei vielä ole ollut Suomessa. 

Rescue-koira on tullessaan usein arka ja ainakaan se ei tiedä, missä se on ja kuka on sen oma ihminen. Siksi niiden kanssa on sattunut useita ikäviä pakotilanteita, joissa koira on ollut pitkäänkin teillä tietämättömillä. Nykyisin vastuulliset rescueyhdistykset antavat tarkat ohjeet siitä, millaiset remmit ja valjaat niillä pitää ainakin aluksi olla. 

Pepillä siitä ajasta ei ole vielä kauan. Yläkuvassa sillä on siis panta ja remmi, valjaat , joissa toinen remmi ja lisäksi "jarrupala" vatsan ympäri kiinni valjaissa. Automatkalla sen piti olla kiinni paitsi minun vyötäisilläni myös turvavöissä. 

Tevännöllä asuu myös toinen, Venäjältä tullut rescue. Tai voihan niitä olla vielä enemmänkin. Valitettavasti tästä Tevännön rescuesta ei ole kuvaa. Mutta Elsasta on. Elsa on Viipurista ja asuu Hunsalassa. 

Elsa on ihana, kiltti koira, mutta tietysti Peppi sitä aluksi vähän pelkäsi. 

Peppi asui Serbiassa jonkinlaisessa löytöeläinkodin tapaisessa, jossa oli 170 koiraa. Ilmeisesti se on siellä ollut aika lailla alimpana, se pelkää isoja koiria, vaikkei muuten arka olekaan. Ruuastaan se myös pitää huolta, vaikkei enää piilotakaan kuivamuonanpapanoita poskiinsa kuljettaakseen ne jonnekin omaan syöntipaikkaansa. Onneksi se lopetti sen tavan, se oli aika sotkuista puuhaa. 

Ensimmäinen rescue-koirani oli Tallinnasta. Sen tulosta on jo parikymmentä vuotta. Sen jälkeen en ole rotukoiria kaivannut, vaikka minulla on pitkä ja intensiivinen historia kennelharrastajana. 

Tosin yksi koiristamme oli rekisteröity skotlanninhirvikoira, mutta sekin oli oikeastaan rescue-koira tai ainakin kodinvaihtaja. Se tuli meille 2,5-vuotiaana Tampereelta. Sekin oli ihana koira, mutta hyvin tapaturma-altis ja sillä oli monenlaista muutakin vaivaa. Ei enää koskaan jättikoiraa! 

Rescue-koirista kuulee monenlaista, välillä ikäviäkin kommentteja. Voisin kirjoittaa joskus lisää niiden terveystilanteista ja siitä, miten tarkkoja niiden tuonnissa ollaan. Luonneongelmia on kotimaisillakin koirilla, eivätkä kaikki rescue-koirat ole arkoja tai kärsi eroahdistuksesta, ainakaan yhtään enempää kuin suomalaisetkaan koirat. Moni rescue on mitä viehättävin perhekoira. 

Tietysti kannattaa tarkoin perehtyä siihen, mitä on hankkimassa. Rescueiden kanssa pitää varautua erilaisiin tilanteisiin, vaikka niitä ei sitten koskaan tulisikaan. Mutta niin pitää rotukoirienkin kanssa. Kaikki saman rodun yksilöt eivät ole samanlaisia, ja on myös olemassa vaikeita rotuja. 

Yksi yleisimmistä kritiikeistä, jonka ulkomaisen rescue-koiran omistaja saa kuulla, on se, että onhan niitä kodittomia koiria Suomessakin. No, on joo. Jonkin verran. Osa niistä on kodinvaihtajia ilman omaa syytään, ja sellaiset yleensä hyvin nopeasti löytävät uuden kodin. Iso osa taas on jollain lailla ongelmakoiria. Valtaosa niistä on suuria, pörröturkkisia metsästyskoiria, jotka eivät todellakaan sovellu mihin tahansa kotiin. Toinen suuri ryhmä on erilaiset bull- ja pitbull-tyyppiset koirat, joilla on ongelmia vähintäänkin suhtautumisessa toisiin koiriin, usein myös ihmisiin. (Tämä ei tarkoita, että kaikki bullityyppiset koirat olisivat ongelmakoiria, vaan puhun niistä, jotka etsivät uutta kotia.) 

Meidän kaikki rescue-koiramme ovat olleet ihastuttavia, terveitä ja helppoja kotikoiria. Ehkä vaikein on tämä Tikki, se kun on arka. Silti sen kanssa on kotioloissa yleensä ihan mukava elellä: mitä nyt vieraita haukkuu ja toisille koirille rähjää. 

Melko varmaa on, että tulevatkin koiramme ovat rescue-koiria. 

Tikki ja Tinka nukkuivat yleensä aina vieri vieressä tai päällekkäin.
Kului jonkin aikaa ennen kuin Peppi oppi viihtymään Tikin vieressä nukkuessaan. 

Tuoretta tahtova hakee suoraan tilalta

Jo muutamana kesänä olemme pystyttäneet tien varteen kyltit ja myyneet puutarhamme tuotteita suoraan tilalta. Jälleen lukee Rautakoskentiellä "Valkosipulia ym." ja "Tilamyynti auki".  Muutama seurue on jo käynytkin ostoksilla. 

Omalta tilalta on kiva myydä. On mukavaa, kun ihmisiä käy. Olen ollut myös torilla myymässä, mutta enää en jaksa. Ihmiset eivät tule Lopen torille ostoksille; väkeä on ylipäänsä aika vähän, ja he tulevat lähinnä kuuntelemaan musiikkia, tapaamaan tuttuja ja ehkä osallistumaan tietovisaan. Minustakin on ollut ihan hauska siellä käydä muutaman kerran, mutta siinä menee kaiken kaikkiaan yli puoli päivää, eikä myyntiä ole nimeksikään, joten se saa nyt jäädä. 

Hauskempaa on, kun ihmisiä käy täällä. Perustin pienen nurkan alatalon syvennykseen, mutta en juurikaan siihen kerää tuotteita. Siinä on lista, mitä kaikkea puutarhassa on, ja haen sitten ihan tuoreeltaan sitä, mitä itse kukin toivoo. 

Kesäkurpitsaa on nyt kaikilla paljon. Se ei sinänsä ole ongelma, sillä jos kesäkurpitsan antaa kasvaa kypsäksi, se säilyy kyllä kellarissa jouluun asti. Lassi syö sitä päivittäin. Ihmiset ovat tottuneet näkemään kesäkurpitsat sellaisina parinkymmenen sentin pitkulaisina nysinä. Sellaisina ne ovat vielä ihan keskenkasvuisia. Me annamme niiden kasvaa ja kypsyä. 

Mitä kaikkea meillä sitten on? Tein listan:

Punajuuri, porkkana, peruna

Papu (tarha-, vaha- ja pensaspapuja)

Kesäkurpitsa (pyöreitä ja pitkänomaisia, kypsinä poimittuja)

Mangoldi, lehtikaali, vihannesportulakka

Tomaatti (eri lajikkeita)

Chilit (Creola Sella, Hungarian Hot Wax, Hot Lemon, Apassi)

Yrtit: basilika (iso- ja pienilehtinen), sitruunamelissa, persilja, korianteri, minttu, piparminttu, timjami

Sipuli, purjosipuli

Avomaankurkut

Valkosipulit: yhdeksää eri kantaa

Kuusenkerkkähillo 3-5 e purkin koosta riippuen

Kuusenkerkkämarmeladi 3-6 e purkin koosta riippuen

Kuivatut sienet (poimittu Pilpalan seudun metsistä):

tatit, kantarellit, suppilovahverot, mustatorvisienet 

Tänään nostimme Thermidromet. Huuhdoimme enimmät mullat ja nostimme ne sitten varjoon kuivumaan. Pian ne pääsevät kuivaushuoneeseen. Osa myydään tuoreeltaan. 

Thermidrome on tällainen punasävyinen. Aika monissa on myös varsisilmuja,
mutta nehän voi syödä siinä kuin kynnetkin. 

En ole tuonut myyntipöydälle kuin ihan vähän tuotteita. Jos joku tahtoo vaikkapa perunoita, käyn siinä odottaessa niitä maasta kuokkimassa. 

Meillä on myös iZettle, joten pankkikortillakin voi maksaa. MobilePay käy myös. 

Ai niin: jos joku ei tiedä, missä asumme, niin tässä kotimme eli Solstrandin osoite: Sinervänpolku 15, Pilpala. Tämä on siis Lopella. Ja puhelinnumeroni on 044 5522555. 

Säilöntäaika on alkanut

Oikeastaan vuoden säilöntäaika alkaa keväällä kuusenkerkistä. Maa-artisokistakin voisi aloittaa, mutta niitä emme ole koskaan säilöneet. 

Mutta varsinaista sadonkorjuu- ja säilöntäaikaa on tietysti loppukesä ja syksy. Ja koska nyt on jo 18. heinäkuuta, on armotta loppukesä. Säilömään siis! 

Ensimmäisen satsin punaherukkaa hillosin jo pari päivää sitten. Tänään poimin lisää. 

Lassi on kerännyt parin päivän kurkut kasvihuoneesta ja laittoi ne tänään happanemaan. Suolakurkkuja on siis tulossa. Niitä kuluu paljon, joten nämä kaksi kymmenen litran tonkkaa ovat vasta alkua.

Lassi piti Lopen opistossa viime syksynä luennon hapatuksesta ja kombutsan teosta. Ihmiset pyysivät sen jälkeen myös käytännön kurssia, joskin hapattaminen oikeasti on todella helppoa, kun vain tietää miten. Syksyllä on siis tiedossa Hapatusta käytännössä -kurssi. Se pidetään maanantaina 20.9. kello 17.30 - 19.45 yhtenäiskoulun kotitalousluokassa. 

Hausjärvellä puolestaan on luentotyyppinen hapatuskurssi. Tässä tiedot: 

810202 Kurssimaksu: 5.00 € Uusi kurssi!

Luento: Säilötään terveellisesti hapattamalla

Paikka: Kunnanvirasto, valtuustosali
Opettaja: Kokki Lassi Tudeer
Syyslukukausi: 22.9.2021 - 22.9.2021
Päivä ja kello:  Ke: 18.00 - 19.30  

Herukoiden hillouksen lisäksi olen pakastanut hieman kotipihan mansikoita, sen olin unohtaa. Meillä ei ole varsinaista mansikkamaata, mutta pihassa kasvaa melko paljon ahomansikoita ja ukkomansikoita. Valtaosa menee suoraan suuhun, mutta osan laitoin pakastimeenkin. Ne käytetään lähinnä koristeina juomissa tai kakuissa. 

Nyt teen yhteenvedon viime vuoden marjasaaliista. En ole sitä aiemmin tehnyt, mutta päivittäiset poimintamäärät ovat paperilla, joten nytpä lasken ne yhteen! 

Ensimmäisenä olivat lakat, niitä poimin Kuhmossa pikavisiitilläni litran verran. 

Vadelmia kertyi yhteensä 15 kg. 

Punaherukkaa keräsin kaksi litraa suoraan puuroon ja kilon verran pakastimeen. 

Mustaherukat eivät tuottaneet viime kesänä hyvin jostain syystä, joten niitä tuli vain noin litra. 

Mustikkavuosi oli hyvä. Niitä kerättiin noin 32 kg. Osasta tuli hilloa, osa pakastettiin. 

Puolukkaa kertyi noin 20 kg. 

Karpaloita en löytänyt ollenkaan, en kyllä kovin aktiivisesti etsinytkään. 

Suosin säilönnässä hilloamista, koska pakastaminen kuluttaa enemmän sähköä. Pitäisi vain ryhtyä hilloamaan ilman sokeria. Käytän sokeria niukasti, mutta en ole kokonaan uskaltanut jättää sitä pois siinä pelossa, että hillo ei säilykään ja arvokkaat marjat menevät hukkaan. Keitän kannet, desinfioin koneessa pestyt purkit vielä uunissa ja täytän ne kuumalla hillolla piripintaan, joten oikeastaan niiden kyllä pitäisi säilyä ilman sokeriakin. Onko sinulla, lukijani, kokemusta siitä? Kerro ihmeessä!

Viime vuonna keitimme kuningatarhilloa, ja kun sitten mustikkaa oli vielä enemmän kuin vadelmaa, tuloksena oli Mustalaiskuningatar-hilloa. Syksyllä sitten keitin vielä syyshilloa, johon tuli mustikan lisäksi omenaa, vadelmaa ja vähän puolukkaakin. Olikohan siinä vielä marja-aroniaa? Maustin sen kanelilla, mutta huomasin, etten oikein pidä kanelin mausta hillossa. Tänä vuonna jätän sen pois. Pitäisiköhän kokeilla sitruunamelissaa? Mustaherukan kanssa sopii parhaiten minttu, se pitää muistaa. 

Kasvismakkaratestausta

Vältän lihansyöntiä. Niinpä elämässäni on yksi suuri puute: makkara. Makkara on mainio tuote, monikäyttöinen ja herkullinen. Makkara kuuluu kesään, mutta makkara kuuluu myös talveen. Ihana, kuuma makkara pakkasessa, nam! Makkara kesäillassa joenrannan grillillä, nam! 

Muuten tuttu näky meidän rannassa, mutta uutta ovat nuo makkarat. Perunaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, basilikaa ja omien kanojen munia; vaihteeksi oli mukava saada myös makkaraa.  

Onneksi helpotusta on viime vuosina tullut. Pitkään ainut korvike makkaralle oli se yksi oikeasti pahanmakuinen. Ilmeisesti sen muistossa moni sanoo, että kasvismakkarat ovat pahoja. Mutta eivät ne välttämättä enää ole!

Kun järjestin kylällemme ison tapahtuman, jossa oli myös grilliruokatarjoilu, ajattelin että kasvissyöjille tai lihanvälttäjillekin pitää olla vaihtoehto. Otin yhteyttä yhteen firmaan, josta sain ensin epämääräisen vastauksen ja sitten tylyn ja suorasukaisen. Eivät tahdonneet sponsoroida Vuoden kylä –tilaisuuttamme edes muutamalla makkarapaketilla. Ilmeisesti heidän luottonsa omaan tuotteeseensa ei ollut tarpeeksi hyvä, jotta he olisivat nähneet tilaisuuden markkina-arvon. 

Makulihan kasvismakkarat olivat uutta Raisallekin. Hän ihastui. 

Otin sitten yhteyttä toiseen firmaan, onneksi. Sattumalta Makuliha onkin meidän naapurikunnassamme eli Tammelassa. Sieltä vastattiin heti myönteisesti, ja saimme hakea paketteja sekä tapahtumaan että kotimaistiaisiin.

Makulihalla on siis uusi Makukeittiön kasvis -tuoteryhmä, jossa ainakin näin ensi alkuun on kasvismakkarat ja kasvisnakit. Me maistoimme kasvismakkaroita. 

Makkaroiksi ne ovat aika laihoja, melkein kuin nakkeja. Haittapuolena siinä on se, että ne palavat herkästi ollessaan samassa makkaragrillissä kuin tavalliset makkarat. Ehkä siksi kovin moni ei kylätapahtumassa päätynyt ottamaan niitä: ne olivat saaneet jo turhan tumman pinnan ylleen. Toisaalta suurin osa ihmisistä muutenkin valitsi Lassin savustamat savulohet, mikä oli ihan ymmärrettävää. Makkaraa kun saa kotonakin!

Mutta he, jotka maistoivat, olivat ilmeisen tyytyväisiä.

Ihmetteletkö, mitä ovat nuo valkoiset lastut perunoiden päällä?
Ne ovat tuoretta valkosipulia. Yläreunan varpaat ovat kokin. 

Kotona olemme grillanneet niitä kahdesti. Ensin kahdestamme Lassin kanssa. Ne olivat mainio täydennys grilliaterialle, ja Lassikin totesi että ”Ihan tämä makkaralle maistuu”. Olin varautunut siihen, että Lassi vierastaisi niiden savunmakua, mutta savuisuus ei ole kovin voimakas – ei myöskään herkkusienen maku, jota joku ehkä niinikään voisi vierastaa. Makuyhdistelmä on aika tasapainoinen. Se siis muodostuu herkkusienestä, herneproteiinista, tomaatista ja mausteista ja aromeista. 

Eilen Raisa ja Jani tulivat meille, ja laitoimme ruokaa taas joen rannassa eli meidän Ravintola Sillankorvassa. Makkarat saivat suurhyväksynnän! Molempien mielestä ne olivat hyviä, Raisan mielestä parempia kuin tavalliset makkarat.

Vastikään huomasin, että näitä Makulihan Makukeittiön kasvismakkaroita oli tullut Lopen S-marketiinkin. Aiemmin ei ollut. Pitänee hankkia seuraavaksi niitä nakkeja. 

Kasvismakkaran ainesosat: vesi, herkkusieni (13 %), herneproteiini, kookosrasva, rypsiöljy, stabilointiaineet (metyyliselluloosa, karrageeni, konjakkikumi), jodioitu suola, hiivauute, tomaatti, tärkkelys, mausteet ja mausteuutteet (mm. valkosipuli, chili, basilika, oregano, meirami, rosmariini, salvia), karamellisoitu sokeri, maltodekstriini, aromit (paprika, savu), väri (rautaoksidi). Voimakassuolainen.

Ravintosisältö 100 g:ssa
Energiasisältö..................670 kJ
(160 kcal)
Rasva...............................11,3 g
josta tyydyttynyttä..........5.8 g
Hiilihydraatti.....................3,4 g
josta sokereita..................1,9 g
Proteiini............................9,4 g
Suola.................................1,9 g

Yhtä juhlaa - tai kolmea, osa 3: Maatilapäivä

Kolmas juhlamme ei oikeastaan ollut juhla ollenkaan, vaan täyttä työtä. Iso tapahtuma se kuitenkin oli: se edellytti paljon etukäteisvalmisteluja ja itse päivä taas tuntui oikeastaan juhlalta. Ihania kohtaamisia, mukavia ihmisiä, tyytyväisiä asiakkaita. Kiva talkooporukkakin vielä. 

Kyseessä oli siis Hämeen oma lähiruokatapahtuma Avoimet maatilat Hämeessä -päivä, johon osallistuimme nyt ensimmäistä kertaa. Pop up -ravintoloita meillä on ollut aiemminkin, mutta ei koskaan näin keskellä kesää.

Pidän tapahtumien järjestämisestä ja joskus olen kuvitellut olevani hyväkin siinä. Nyt tämän tapahtuman alla taas totesin olleeni väärässä. Hermoilin ja häsläilin. Sellaisesta sähellyksestä ei tietenkään ole kellekään eikä millekään mitään hyötyä. 

Mutta kun siskoni Heidi ja nuoruudenystäväni Kaarina tulivat paikalle, hermoilu väistyi. Vielä kun paikalle porhalsivat Sari ja Timo naapurista ja toinen Sari kauempaa meidän kylältä, kaikki oli hyvin ja tiesin, että asiat sujuvat. 

Eivät ne kyllä olisi sujuneet ilman apuvoimia. Väkeä nimittäin tuli valtavasti! Olin etukäteen sanonut MTK:n Karita Toivaselle, että ei meille välttämättä ketään tule, kun en ole ehtinyt oikein missään ilmoitella. Karita sanoi, että kyllä tulee, he ovat mainostaneet! Ja niin olivatkin. Tiedotus oli sujunut erinomaisesti. Ja niin vain meillekin tuli päivän aikana ennätysmäärä ihmisiä, yli 130. 

Ruoaksi tarjolla oli kolmenlaista keittoa: riistakeittoa, lohikeittoa ja vegaanista sienikeittoa. Keiton oheen sai kerrosleivän ja pienestä lisämaksusta kahvin ja piirakan jälkiruoaksi. Vapaa-ajankyläläinen Olli Ikonen (oikealla) on fiksu ja käy aina ostamassa meiltä ruoat kotiin, niin nytkin. 

Isäntä toi emännälle puskan! Valkosipulit kasvavat vielä, joten nostimme niitä vain pieniä määriä kerrallaan, kysynnän mukaan. Lassi sai kyllä aika monta kertaa käydä nostamassa niitä lisää. Oikealla nuoruudenystäväni Kaarina Partanen, jonka kanssa kävimme yhdessä iltakoulua Helsingissä. Hän on maalta kotoisin ja aikaansaava työihminen. (Kuva: Armi Liimatainen)

Taste of Häme -tapahtuma kesti viisi tuntia eli klo 11-16. Tämä kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua. Osa pöydistä oli sijoitettu mäntyjen alle varjoon yläpihalle. Osa oli katoksessa. Mahdollisuus oli asettua myös muualle puutarhaan. Väki kyllä kierteli paikkoja, mutta en tiedä että kukaan olisi vienyt ruokiaan alapihalle tai muualle.  

Ihanat puuha-Sarit, sattumalta vielä kukkamekoissaankin molemmat. Sareista oli mahtava apu. 

Pelkäsimme - ja MTK:n Karitakin pelkäsi - että autot eivät mahdu pihalle. Välillä jokainen paikka olikin täynnä, vaikka osa tulijoista jätti autonsa suosiolla kauempana sijaitsevalle kylän parkkipaikalle ja käveli loppumatkan. Timo-naapuri ohjasi liikennettä ja laski kävijät. 

Myynnissä oli ruokien ja kahvien lisäksi tilan tuotteita, niitä mitä nyt tähän aikaan jo on tarjolla. Valkosipulia, chiliä, lehtikaalia, mangoldia, basilikoja, persiljaa, papuja, sitruunamelissaa, minttuja, kesäkurpitsaa. Lisäksi oli kuivattuja tatteja, kantarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä sekä kuusenkerkkähilloa, kuusenkerkkämarmeladia ja mustikkahilloa. Niin ja Lassin valmistamaa kombuchaa.

Olimmekohan ainut Taste of Häme -tapahtuma, jossa oli elävää musiikkia? Warren Woima soitti tunnin verran puolilta päivin. 

Aiemmissa ravintolapäivissämme viimeinen tunti on aina ollut "kitutunti", jolloin ei oikein ketään enää käy. Nyt väkeä kävi melko tasaisesti viiden tunnin ajan. Yksi kolmen jälkeen tulleista oli Lopen uusi apteekkari Anna Yli-Fossi Hyvinkäältä, joka tuli nauttimaan pullollisen kombuchaa ja ostamaan kesän ensimmäiset tuoreet valkosipulit. 

Päivä oli kuuma, mutta männyt toivat mukavan varjon yläpihalle, jossa myös tuuli pääsi hieman viilentämään oloa. Monet viipyivät tilalla pitkään. Osa söi ensin, sitten kierteli, istuskeli välillä laiturilla joen rannassa ja tuli sitten vielä jutustelemaan ja juomaan kombuchaa yläpihalle. Aika monta koiraakin oli vieraina. Omat koirat olivat pääosin sisällä. 

Saimme katoksenkin varsin kivan näköiseksi. Toki jälkikäteen aina huomaa pieniä yksityiskohtia, jotka ovat unohtuneet. Aggregaatti unohtui peittää, kiviterassin tuolit puuttuivat, ruma muoviämpäri toivotti vieraat tervetulleiksi alhaalla... Ei haittaa! 

Seuraava vastaava tapahtumapäivä on Lähiruokapäivä 11.9.2021. Siinäkin aiomme olla mukana. Se on valtakunnallinen päivä, jonka järjestää Maaseutuverkosto. Hieman on monimutkaista näiden kaikkien järjestöjen ja nimien kanssa: on Taste of Häme, Avoimet maatilat, Lähiruokapäivä, Osta tilalta -päivä, MTK, Kasvua Hämeessä... Sitten on Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -teemaohjelma, joka on strateginen kehittämishanke ja jota toteuttaa MTK Häme, ProAgria Etelä-Suomi, Hämeen ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus sekä Koulutuskeskus Salpaus eri kehittämishankkeiden kautta. 

Itse en kyllä äkkiä osaisi selittää, mikä taho tekee mitäkin ja niin edelleen. Alla kuitenkin suoraan nettisivuilta kopioitu selvennys siitä mikä on Kasvua Hämeessä. 

Kasvua Hämeessä: 

Olemme neuvonnan, koulutuksen, tutkimuksen ja edunvalvonnan parissa työtä tekevien ruokaosaajien verkosto, jota yhdistää toimiminen kahden hämäläisen maakunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Palvelumme: 

• Teemme ja jaamme hämäläisen ruuan tarinoita.
• Etsimme kiinnostavia tiloja ja tuottajia, joilla kannattaa vierailla ja poiketa ostoksilla.
• Kokoamme yhteen koulutus- ja kehittämistarjontaa, jota järjestetään alueellamme.
• Toteutamme työpajoja, joissa suunnitellaan tulevaa ja luodaan uutta hämäläisen ruuan tarinaa.
• Tiedotamme ajankohtaisista ruoka-alan asioista.
• Autamme, jos kaipaat tietoa hämäläisestä ruokasektorista.
• Puhumme lähi- ja luomuruuasta.
• Puskemme hämäläistä luomutuotantoa kasvuun.
• Toteutamme Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilalla erilaisia luomukokeita ja -kokeiluita.
• Kehitämme ammattikeittiöille soveltuvia luomuruokareseptejä.
• Järjestämme pellonpiennarpäiviä.
• Toteutamme maatilojen pienryhmätapaamisia.
• Kannustamme ja tuemme asiantuntijapalveluin tilaansa kehittäviä ja investoivia maatalousyrittäjiä.

Yhtä juhlaa - tai kolmea, osa 2: Pilpala, Hunsala ja Teväntö ovat Hämeen Vuoden kylät!

Toukokuun lopulla sain puhelinsoiton Hämeen kylien kyläasiamieheltä. Kylämme oli valittu Hämeen Vuoden 2021 kyliksi!  Meidän piti järjestää tilaisuus, jossa titteli julkistettaisiin yllätysohjelmana.

Kyseessä oli siis Pilpalan kolme kylää Hunsala, Pilpala ja Teväntö, jotka kuuluvat samaan koulupiiriin ja samaan kyläyhdistykseen.

Olin nimityksestä innoissani, ja oli vaikea pitää salaisuutta. Onneksi edes kyläyhdistyksen hallitukselle sai kertoa asiasta. 

Aloimme suunnitella kylätapahtumaa. Sisätiloihin ei mitään uskaltanut suunnitella, joten heti alkuun oli selvää, että pidetään pihajuhla ja paikkakin oli selvä: Liitontalon eli kylätalomme piha-alue. 

Hämeen kylät ry. eli se taho, joka nimityksen oli tehnyt, huolehti pääosin tiedotuksesta ja heidän kauttaan oli tulossa myös tilaisuuden juhlavin puoli eli puheet. Minä suunnittelin muun ohjelman. Musiikki löytyi läheltä: Lassi soittaa kahdessa bändissä, joista toinen, Warren Woima, soittaa tällaiseen kyläjuhlaan sopivaa musiikkia. Olen nimennyt sen aiemmin lehtijutussa hilpeäksi äijämusaksi. Vähän piti kappaleita sensuroida eli jättää roisimmat sanoitukset pois. 

Meidän kylillä asuu moni laulaja Lopen Mieslaulajista ja myös kuoronjohtaja Petri Lindberg sekä varajohtaja Marimella Röök. Mieslaulajat kutsuttiin siis tietysti ohjelmaan mukaan. 

Hämeen kylät lupasi tarjota kakkukahvit. Ongelmana oli miettiä, kuinka monelle kakkua tilataan. Lopulta päädyin seitsemäänkymmeneen. 

Kyläyhdistyksellä on myös paellapannu sekä kokin koulutuksen saanut hanketyöllistetty - siis meidän Lassi! - joten päätimme järjestää myös ruokatarjoilun. Ilmaiseen ruokatarjoiluun kyläyhdistyksellä ei ole varaa, mutta perushinnaksi määriteltiin alhainen 5 euroa. Aika moni halusi maksaa enemmänkin. Kyläyhdistyshän kärsii kroonisesta rahapulasta, ja sen moni ymmärtää. Liitontalon ylläpito vaatii rahaa puhumattakaan sen korjaustöistä, joita niitäkin tarvitaan. 

Jännitettiin, paljonko väkeä tulee paikalle. Riittääkö 70 kakunpalaa? Onneksi meillä on osaava keittiöhenkilökunta, ja Anniina Niemi päätti pyöräyttää vielä kaksi varakakkua. Ne tulivat tarpeeseen! Kyläläisiä ja mökkiläisiä saapui noin sata! 

Liitontalon pihalle kehkeytyi suoranainen festaritunnelma. Vuoden kyläksi julistaminen teki ihmiset odotetusti iloisiksi, ja ruokakin sai hymyn huulille. Tarjolla oli perunaa ja kasviksia sekä salaattia ja sen ohessa valinnan mukaan savukalaa, lihamakkaraa tai kasvismakkaraa. Kasvismakkarat saimme lahjoituksena Makulihalta Tammelasta eli naapurikunnasta. Olimme kiitollisia! Makkarat maistuivat ja oli hienoa, että kerrankin oli erikseen muistettu myös ei-lihansyöjiä. 

Jarnolta tuli telttoja, jotka olivat tarpeen syöjille auringonpaahteessa. Lisäksi kannoimme tuolirivistöt yleisölle esiintymislavan eteen. Pöydissä oli liinat ja kukat, tottakai. 

Esiintymislavaksi Kari Hellsten toi ison kuorma-autonsa, jonka lavalta oli hienoa soittajienkin esiintyä. Lopen Mieslaulajat kutistui duoksi, jonka laulu sai aikaan hilpeyttä: Marimellan sopraano ei ole ihan sitä, mitä mieskuorolta yleensä odotetaan. Kuorohan ei ole pystynyt harjoittelemaan puoleentoista vuoteen, eikä edes typistettyä mieslaulajajoukkoa nyt ollut saatu kokoon, joten kuoronjohtaja ja varakuoronjohtaja hoitivat esiintymisen kaksin. 

Mukavasti paikalla oli myös lapsiperheitä, jotka viihtyivät ylhäällä keinuilla. Uutta polvea kasvaa kylillä, onneksi.

Tiedotusvälineet huomioivat tilaisuutemme ja nimitysuutisemme näkyvästi. Kaikissa seudun lehdissä on asiasta uutisoitu. Lisäksi paikalla oli Yle Häme, joka lähetti dronekuvaa nettiuutisiin ja Hämeen uutisiin sekä puhetta Hämeen radioon ja teki vielä pitkähkön jutun nettiin. Lopen lehti sai uutisensa tuoreeltaan torstain lehteen, mutta kuvaus juhlasta tulee vielä tämän viikon numeroon. Hämeen Sanomiin tulee niinikään iso kyläjuttu viikonloppunumeroon, itse nimitysuutinen oli jo viime viikon lehdessä. 

Osaava ja ahkera aktiiviporukkamme hoisi hommat hienosti. Keittiötyöt sujuivat Arja ja Anniina Niemen ja Maarit Bowon taitavissa käsissä. Jarno Nylund ja Kari Hellsten hoisivat pääosin kuljetukset ja kantamiset. Marjo Viitanen piti - onneksi! - taidokkaissa käsissään raha-asioita. Lassi Tudeer teki ruoat ja hoisi roudaukset, äänentoiston ja soittamiset bändinsä kanssa. Santeri ja Kati Muhonen auttoivat ruokien vahtimisessa ja tarjoilussa Lassin soittaessa. 

Tilaisuuden jälkeen purkuhommat hoituivat yhtä rivakasti. Kymmenen aikaan illalla olimme jo kotona. Oli aika levätä yhden yön verran ja jatkaa sitten seuraavan tilaisuuden järjestelyitä. Aikaa Avoimet maatilat -päivään oli kaksi vuorokautta.  

Vaikka oltiin pihalla luonnon keskellä, pöydissä oli silti kukat.
Toin ne kotiin juhlan jälkeen, ei niitä poiskaan raaski heittää. 

 Loppuun laitan kuvakavalkadin juhlasta. Nyt eivät voimat enää riitä niiden sirotteluun tekstin lomaan. 

Juhlaväki oli levittäytynyt sen verran laajalle alueelle,
että kaikkien saaminen samaan kuvaan ei mitenkään onnistunut. 

Arja ja Anniina Niemi hoitivat kahviopuolen taidokkaasti ja tottuneesti.

Arja ja Anniina suorittivat lipunnoston kokeneina partiolaisina. 

Ilta oli jo pitkällä, kun juhla läheni loppuaan.
Kylmä ei kuitenkaan kenellekään tullut, vaikka pilvet suojasivat pahimmalta paahteelta. 

Keittiöväki saattoi seurata juhlaohjelmaa ikkunasta. Kelpaa ikkunaa nyt käyttääkin, kun se on vasta kunnostettu. Salin ikkunat saatiin kunnostettuina paikoilleen tiistai-iltana, keskiviikkona oli juhla.

Santeri Muhonen paistoi makkarat ja jakoi ruokaa, kun Lassin piti olla soittamassa. 

Tämä kuva on juhlan alusta. Warren Woima soittaa Kari Hellstenin paikalle tuoman auton lavalla. 

Yhtä juhlaa - tai kolmea, osa 1: Kirjavaa-kirjan julkkarit

Kiireiset viikot ovat helpottaneet. Nyt on aikaa vähän kirjoittaakin. Kiireen saivat aikaan kolme erilaista suurta tapahtumaa: kirjanjulkkarit, Vuoden kylät -kylätapahtuma sekä Avoimet maatilat -päivä meillä Solstrandissa. 

Kaikki kirjoittajat saivat opistolta ruusun kirjanjulkkareissa.
Ruusu on yhä näin kaunis, vaikka sen saamisesta on kulunut jo lähes kaksi viikkoa! 

Kirjanjulkkarit olivat tämän kuun 1. päivänä Lopen kirjaston Fallesmanni-salissa. Ei, ei siis vieläkään Makasiini-kirjan julkkareita. Nehän peruttiin, kun koronarajoitukset astuivat voimaan keväällä 2020 juuri sinä päivänä, jona Makasiinin aineisto meni painoon. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, ei julkkareita ole vieläkään pidetty. Lähes puolet kirjan painoksesta on sentään jo myyty tai lahjoitettu, onnekseni. Kirjalaatikot alakerrassa eivät enää täytä ihan puolta huonetta. 

Nyt juhlittiin Kirjavaa-kirjaa. Se on kymmenen naisen yhteinen teos eli Lopen opiston kirjoittajaryhmän aikaansaannos. Kirjoituksiakin siinä taitaa olla juuri kymmeneltä vuodelta, ainakin ryhmä on toiminut opistossa Outi Uotilan vetämänä jo kymmenen vuotta. Itse olen ollut mukana puolet siitä ajasta. 

Kirja tuli painosta keväällä, mutta yleisötilaisuuksiahan ei saanut nytkään järjestää. Odottelimme ja mietimme välillä ulkotiloissa järjestämistäkin, mutta lopulta varasimme Fallesmannin ja päätimme päiväksi 1.7. Silloin saimme kokoontua sisätiloissakin. 

Tilaisuus oli onnistunut. Väkeä tuli mukavasti - toki suurin osa oli kirjoittajien omaa lähipiiriä. 

Kirjaa myydään Lopen kesätorilla ja kirjaston Rosamundassa 10 euron hintaan. Moni on sitä kehunutkin. Me kirjoittajathan jaoimme niitä läheisillemme jo keväällä. Kukin osti omakustannushintaan vähintään 10 kirjaa, loput sitten yritetään saada myydyksi. 

Tämä kuva otettiin omissa julkkareissa keväällä, kun olimme juuri saaneet kirjat käsiimme. Kymmenes kirjoittaja, Marjatta Manninen, puuttuu valitettavasti kuvasta. 

Kirja on kaunis. Vaadin suunnitteluvaiheessa, että kanteen tulee maalaus, sillä kaksi ryhmämme aktiivista jäsentä on myös taitavia kuvataideharrastajia. Etukanteen tuli sitten Meeri Lindforsin maalaus, takakanteen Kaija Uusitalon valokuva. Kirjan onnistunut, kaunis taitto on kokonaan Kaija Uusitalon käsialaa. 

Kirjoittajia ovat Kaijan ja Meerin lisäksi Helena Forsberg, Sari Kuhmonen-Saralehto, Marjatta Manninen, Soile Lindfors, Saila Ketonen, Pirkko Mäkinen, Tuulikki Majaranta sekä minä. Toimituskuntaan kuuluivat Kaija, Meeri, Soile ja minä. Tärkeässä roolissa koko ajan oli myös ryhmämme ohjaaja Outi Uotila. 

Tekstit ovat hyvin monenlaisia aiheiltaan, tyyliltään ja pituudeltaankin. Kymmeneltä kirjoittajalta on noin kymmenen tekstiä kultakin. Osa on muistelmatyyppisiä, oman elämän kertauksia, osa tuntiharjoituksia ja osa kotitehtävinä tehtyjä, novellityyppisiä tekstejä. Runojakin on - ja ai niin, yksi näytelmänpätkäkin. Se on minun tekstini: tehtävänantona oli kirjoittaa näytelmän alku jostain harrastukseen liittyvästä aiheesta ja jättää loppu avoimeksi. 

Helppoahan se on, jos pelkkä alku riittää, eikä tarvitse murehtia draaman kaarta ja loppua. Kirjoitin siitä, kuinka pienenä tyttönä kerjäsin rahaa kadulta päästäkseni talleille, ja kuinka minulle kerran avautui mahdollisuus päästä oikeasti ratsastamaankin. Esteenä oli vain ylimielinen ratsastuksenopettaja, mutta ystävättäreni rempseän ja oikeamielisen äidin ansiosta kaikki lopulta onnistui.

Omista teksteistäni suosikki ehkä kuitenkin on muistelu nimeltä Kajaanista Woodstockiin 1994. Hauskaa, että on tullut muisteltua tuotakin reissua. Ilman tätä ryhmää se olisi ehkä jäänyt tekemättä!