Kävimme Rakkauden metsässä

Lähellämme täällä Lopella sijaitsee Rakkauden metsä, joka on Anu Nylundin perustama konsepti. Se toinen Rakkauden metsä on Helsingissä. Tänään kävimme Lopen Rakkauden metsässä. 

Victoria Lozano oli tuonut mukanaan kuusen taimen ja istutti sen Rakkauden metsään äitinsä Maria Luisa Lozano Letelierin kanssa. Keskellä Anu Nylund.

Anu Nylund kirjoittaa nettisivuillaan:

"Rakkauden Metsä on konsepti, jossa istutetaan symbolinen puu ikuisen rakkauden muistona.  Puu muistuttaa rakkaudesta ja kasvaa luonnon ehdoilla.

Puun voi istuttaa mihin tahansa luvanvaraiselle paikalle ja metsän omistaja vastaa puun hoidosta. Rakkauden Metsä -konseptilla kerätään varoja luonnon suojeluun, osallistutaan ilmastonmuutosta vähentäviin toimiin ja edistetään luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Jokaisesta Rakkauden Metsä-todistuksesta maksetaan 10€ Luonnonperintösäätiölle."

Ensimmäiset puut istutettiin Rakkauden metsään 26.06.2020. Toki paikalla kasvoi puita jo aiemminkin. Metsässä on myös nuotiopaikka, jossa kahvittelimme tänään. 

Lisätietoja Rakkauden metsästä voi lukea nettisivuilta: https://rakkaudenmetsa.fi/

Chilille lisäpotkua karpalosta

Kehitimme pari uudenlaista chilisäilykettä. Ensimmäiseen laitoimme neljää eri chililajiketta pilkottuna. Liemeen tuli etikkaan, sokeria ja merisuolaa. 

Säilyke on vahvaa ja säilyvää, teimme vastaavaa viime vuonna pelkästä Lemon Drop -chilistä. Nyt mukana on myös Apassia, Criolla Sellaa ja Jamieta. 

Toisessa säilykkeessä on samoja chililajikkeita, mutta soseutettuna, eli siitä tuli tulinen kastike. Keksimme lisätä siihen karpaloa, joka antaa paitsi kauniin värin myös lisäpotkua ja hedelmäisen marjaisaa makua. Terveellistäkin se tietysti on, ja samalla karpalo myös hyytelöittää sosetta ja lisää säilyvyyttä, vaikka säilyyhän tuo varmasti muutenkin vuosia. 

Pikkupurkit ovat minusta hurjan suloisia. Etikettien näpräämisessä oli kyllä vaivaa ja ajankulua. Kovin isoihin purkkeihin näitä ei kannattaisi laittaakaan, sen verran tulisia ne ovat.

Puutarhan kuvia ja värejä (kuvablogi)

Vielä hetki sitten pihassa ja kasvimaalla oli näin värikästä. 

Nyt väriä on lähinnä mullan alla eli ylös nostettavissa porkkanoissa ja punajuurissa. 

Muuten on ruskeaa ja harmaata. Ei se minua juurikaan haittaa, syksy on ihanaa aikaa. Mutta olihan tuo värikäs aika upeaa. 

Tällaista kimppua ei enää voi poimia, mutta eilen sain kerättyä sentään viisi kehäkukkaa ja laitoin ne maljakkoon komeamaksaruohojen kanssa. Komeamaksaruohot ovatkin pihan viimeiset kukkijat. 

Kuunliljojen värin vaihdos oli hauskaa seurattavaa. Keltaisen kauden jälkeen ne ovat nyt enää haalean ruskeita. 

Villiviini portailla. 

Kanalan tarvikkeet

Kanojen pitoon ei kovin kummoisia välineitä tarvita, mutta yhtä ja toista on hyvä olla. 

Sen opin niiden runsaan kymmenen vuoden ajan, joita kanoja pidin. 

Aloituskuvassa näkyy kanalamme, joka on parantajaeukko Serafia Waldenin vanha mökki. Serafian saunaan teimme kanalan, keittiössä on puutarhavaja ja takakamarissa säilytystilaa muun muassa rehuille. Ulkotarha palveli aikansa, mutta aivan viime kuukausina päästimme kanat välillä vapaiksikin. Se ei yleensä ole järkevää, sillä ketut ja haukat voivat verottaa parvea. Auton alle jäämisen riskikin on, tosin pieni. Kanat kyllä varovat, eikä niiden karkaamisestakaan ole yleensä pelkoa. (Siksi en uskokaan tarinoihin metsään hylätyistä kanoista; sellaisten juttujen takana on yleensä jokin erikoinen tapahtumaketju.)

Elimme pitkään ilman juottoautomaattia. Se oli tyhmää. Nipallinen, iso automaatti säästää paljon aikaa ja vaivaa. Tietysti nipat voi hankkia erikseen ja kiinnittää itse kannelliseen ämpäriin, mutta vaivattominta on ostaa koko automaatti kerralla. 

Me siis hankimme tuon automaatin melko vastikään. Tuon kokoisen astian vesimäärä riittää pienessä kanalassa kuukausiksi ja pysyy siistinä. Toki veden voi vaihtaa useamminkin, jos tahtoo. 

Ruokinta-automaatti useimmilla kananpitäjillä on, vaikka se on minusta huomattavasti vähemmän tarpeellinen kuin vesiautomaatti. Jyväthän voi hyvin heittää suoraan pehkun päälle, josta kanojen on niitä kiva kuopsutella. Puuroa tai salaatteja tuollaiseen automaattiin ei oikein edes voi laittaa. (Ja muistetaan, että esillä ollutta ruokaa ei saa kanoille tarjoilla.) Rehu on oikeastaan ainut, mille tuollainen automaatti sopii, mutta jos se kastuu, rehu klönttiytyy. Kyllä minä silti rehuautomaattiakin suosittelen.

Lämmitykseen meillä on kattoon kiinnitetyt säteilylämmittimet. 

Nämä ovat veneeseen tarkoitettua mallia. 

Lämmittimiä on kaksi, joten lämmitysvaihtoehtoja on neljä: suurimman osan vuotta niitä ei tarvita, mutta pikku pakkasilla riittää pieni. Jos pakkasta on enemmän, vaihdetaan isoon lämmittimeen ja oikein kovilla pakkasilla käynnistetään molemmat. Sellaista meillä tapahtui tosi harvoin. Tietysti toimiva eli kompostoituva pehkukin lämmittää, mutta pelkästään siihen ei voi Suomen talvissa luottaa.

On meillä lämpölamppukin. Sille olisi käyttöä lähinnä silloin, jos olisi pikkutipuja talvisaikaan. Itse olen antanut tipuja aina tulla vain kesäisin, joten lämpölamppua ei ole tarvittu. 

Valaisin on toki tärkeä. Tällainen suoja estää lamppua rikkoutumasta. Kanathan lentelevät sisälläkin, joskus rajustikin. Meillä oli valo ajastettu syttymään ja sammumaan automaattisesti. 

Metalliset, kannelliset saavit ovat ihan ehdottomia. Meillä on niitä useita: osassa on rehua, osassa kauraa, osassa kuivia leivänkannikoita. Samoja saaveja on myös jäteastioina Lassin verstaalla. 

No, kaikki nuo kuvien tarvikkeet ovat nyt tarpeettomia, kun kanat muuttivat viime viikolla Vihtiin. 

Jos esineet kiinnostavat, kysele hintaa. Sijaintihan on Lopen Pilpala. 

Perhepotretti. 

Suuntana omavaraisuus 10: Sadonkorjuun aika

On taas kuukausittaisen omavaraisuusbloggauksen aika. 

Tällä kertaa päivitystemme aiheena on tietysti sadonkorjuu. Erittäin ajankohtainen aihe!

Tänäänkin olemme olleet kiireisinä sadonkorjuussa. Keräsimme härkäpavut, riivimme ne, keräsimme omenat. Sitten olisi pitänyt säilöä tomaatteja ja omenia, mutta ne jäivät nyt huomiseen. 

Viime aikoina on ollut taas lämmintä, mutta syyskuun alkupuolella tulivat yöpakkaset. Levittelimme pimeässä harsoja, mutta kesäkurpitsojen suhteen se ei onnistunut. Kesäkurpitsan tulo siis loppui jo muutama viikko sitten, mutta kasvihuoneessa tulee yhä tomaattia, kurkkua, munakoisoa, chiliä, mansikkakoisoa ja persiljaa. Minkähän unohdin? 

Myös maa-artisokka kasvaa yhä, sehän toki säilyy maassa yli talven. Sadonkorjuun aika on sitten keväällä niiden maa-artisokkien osalta, joita ei syksyllä nostettu. 

Sadonkorjuu siis teettää työtä ja kiirettä. Ei vain se korjuu, mutta kun ne pitää vielä säilöäkin. Perunat ja juurekset tietysti säilyvät kellarissa sellaisinaan, samoin kesäkurpitsa (siitä ja sen säilymisestä löytyy oma blogipäivitys hakusanalla kesäkurpitsa). Mutta kurkkua olemme hapattaneet ja etikkasäilöneet kymmeniä kiloja. Marjahilloja ja -marmeladeja on tehty paljon niin mustikasta, kriikunasta kuin herukoistakin. Tyrniä ja valkosipulia on säilötty. Puolukat on vielä poimimatta. 

Tämä omenapuu tuotti ihastuttavan sadon siihen nähden, että rusakko söi sen rungon talvella. Olimme melko varmoja, että puu kuolee, mutta ainakin vielä se on hengissä. Omenat on nyt kerätty ja ne odottavat säilöntää. 

Kokeilimme tyrniä myös kaprisversiona pihlajanmarjojen tapaan. 

Punaherukkahillosta tuli herkullista, kun mukaan laittoi horsmankukkia ja -nuppuja sekä vadelmaa. 

Päivittäin on tullut tällaisia määriä tuotteita, joten säilöjällä on kiirettä. Ylimäärää olemme pyrkineet myös myymään, mutta harvoin meille kukaan tulee tänne syrjäkylälle. 

Verantapuoti on valmiina vastaanottamaan kävijöitä.

Verannalla on monenlaista. Tuoretuotteet ehtivät monesti nahistua, ennen kuin ostajia ilmaantuu. Nahistuneet käytämme tietysti itse. 

Syksyn ruska houkuttaa kuvaamaan. 

Tämä syksy on kuudestoista syksyni Solstrandissa - tai seitsemästoista, mutta vuonna 2005 en vielä asunut täällä. Heti ensimmäisenä vuonnani aloitimme vuosittaiset Sadonkorjuujuhlat. Sadonkorjuujuhlat on järjestetty alatalossa, ja esiintyjinä on ollut lukuisia yhtyeitä, laulajia ja joskus muitakin esiintyjiä. 

Sadonkorjuujuhliin tuli kahden vuoden tauko tiedätte-miksi. Tänäkään vuonna emme sadonkorjuujuhlia järjestäneet: tilapäivät ovat olleet sen verran raskaita, että emme yksinkertaisesti jaksaneet. Lähiruokapäivä syyskuun alussa sai nyt korvata vuosittaisen sadonkorjuujuhlan, soittihan sielläkin bändi, Warren Woima. Aiemmassa tilapäivässä kesällä soitti sadonkorjuujuhlien "house band", suurin piirtein yläkuvassa näkyvä kokoonpano.  

Tämä oli siis lokakuun päivitys Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggaussarjassa. Suorat linkit muiden kirjoittajien päivityksiin alla. Käy lukemassa niitäkin! Ja muista, että ilahdumme kommenteista. 

 

Kasvuvyöhyke 1

Nina Sointu https://ninasointu.com/blogi/sadonkorjuu2022

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/lokakuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/puutarhan-kolmas-vuosi-mita-opin/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/10/kaikki-talteen.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/10/sadonkorjuu-kuun-mukaan-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-10-sadonkorjuun.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-10/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-10.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/satokausi-mehästys-ja-kekri

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/10/lokakuun-ensimmainen-maanantai.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/10/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/satoa-ja-saalista/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/10/unelmana-omavaraisempi-elama-tunnelmia.html

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/10/milta-taman-vuoden-sato-nayttaa.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/10/03/sato-2022

Lähdön aika

Tänään on viimeinen päivä virassani peruskoulussa. Takana on 48 vuotta työelämää ja 28 vuotta opettajana. Työpäivää minulla ei tänään ole, koska olen jo muutaman vuoden tehnyt vajaata työviikkoa kieltenopettajana. Nyt minulla siis nousee "palkka"! Eläkkkeeni on suurempi kuin palkkani on viime vuosina ollut. 

Muutos arjessa ei siis ole kauhean suuri. Ei ole pelkoa, etten saisi aikaani kulumaan eläkkeellä, tekemistä on todella paljon ja monenlaista. Haaveilen, että minusta tulee siisti ja täsmällinen ja kodistani puhdas ja puunattu, kun aikaa on vaikka mihin. Se taitaa kuitenkin olla turha toivo, ymmärrän sen itsekin. 

Tiistaina minulle järjestettiin ihanat läksiäisjuhlat! Voi että, kyllä kannatti jäädä eläkkeelle, kun sai niin paljon ylisanoja, kauniita kiitoksia ja toivotuksia. Eilen juhlin oppilaiden kanssa ja sama toistui. 

Tiistain juhlassa pidin itsekin melko pitkän puheen. Työkaverit pyysivät sitä kirjallisena, joten päätin kirjoittaa sen tänne ihan julkisesti. Tekstissä mainitaan aika monta ihmistä, mutta onneksi vain etunimeltä, joten ei ehkä haittaa (vaikken ole kysynyt asianomaisilta lupaa). Saman nimisiä on niin paljon kuitenkin, mutta asianomaiset tietävät, keitä tarkoitan. 

Työtovereille tiistaina 27.9.2022

Aloitin Nyhkälän koulussa syksyllä 2006, kun olin kesällä muuttanut Oulusta Lopelle. Rehtorina oli Tapani, ja sen ajan työntekijöitä ei täällä enää ole monta.

Paljon ja monenlaista on näihin vuosiin mahtunut. Mennään ajassa nykyhetkestä taaksepäin. Kuka teistä oli mukana ja muistaa, kun:

-         Tuli tulipalo ensimmäisen kerran

-         Oltiin ulkokoulua ja siirryttiin sitten Vihtiin tai muualle pitkin Karkkilaa

-          Tultiin takaisin Nyhkälään ja tuli uusi tulipalo

-         Siirryttiin uudelleen Vihtiin

-         Siirryttiin etäkouluun koronaviruksen takia

-         Tultiin kouluun, mutta aineenopettajat eivät saaneet tavata oppilaita

-         Opiskeltiin hybridiopetuksessa, kokonaisia luokkiakin oli karanteenissa

-         Kuka muistaa, kun vielä oli päivänavauksia ja yhteisiä juhlia salissa?

-         Kuka muistaa koko koulun yhteiset pelit Harjulla opet vastaan oppilaat?

-         Entä lukuisat Unicef-kävelyt? Tai Unelmien liikuntapäivät? Entä pajapäivät?

-         Kuka oli Nyhkälässä silloin, kun koulun remontti alkoi? Muistatteko kevään, jolloin olimme monta päivää ulkokoulussa pitkin museoita ja Pyhäjärven rantoja? Sehän oli tietysti ihan hyvä juttu! Mutta muistatteko, kun opiskelimme yhdellä käytävällä pahvilaatikoiden seassa? Ketkä olivat silloin Veturi-koulussa? Muistatteko, kun kävelimme päivittäin yläkouluun syömään? Nyt luokan kanssa yläkoulussa käynti on suuri operaatio, silloin se tapahtui joka päivä. Ja saimme vielä haukkumiset osaksemme, kun kuulemma lapset eivät osanneet käyttäytyä, vaikka meidän mielestämme asia oli ennemminkin toisinpäin.

-         Muistatteko, miltä tuntui aloittaa remontoidussa koulussa?

-         Muistaako Kirsi, kun meillä oli yhteinen ”joutsen”, dokumenttikamera? Siinä sitten toivottiin, että toinen ei tarvitsisi sitä juuri samaan aikaan kuin itse.

-         Kuka oli mukana virkistyspäivässä Solstrandissa aikoinaan? Entä minun 50-vuotispäivilläni?

-         kuka muistaa joulu- ja kevätjuhlat ulkona kaupungintalolla? Meidän luokalla oli siellä Tove Janssonin teksteihin pohjautuva esitys.

-         entä Ahmoon koulun lakkautus ja sulautus Nyhkälään? Niin monta mutkaa ja vaihetta siinäkin projektissa!

-         Suomi 100-ooppera? Suomi 100-lipunnosto? Remontinjälkeiset avajaiset? Lukukuut? Muistatteko, kun vanhassa Nyhkälän salissa oli iso lukutapahtuma - muumit ja monia muita. Entä kaikki ystävänpäiväviikot monenlaisine tempauksineen? Aleksis Kivi –päivänavaus? Ekaluokkalaisten 100 päivää koululaisena –tempaus, eikö ollut hieno sekin?

 

Retket:

Monta retkeä on tullut vuosien varrella tehtyä. Siinä on hyvin tullut tutuksi sekä paikalliset kohteet että vähän kauemmatkin. Bremerin museo, Valimomuseo, työläismuseo, Nahkion traktorimuseo, Vekkilän museotila, Hämeen luontokeskus, Korteniemen perinnetila, Vanhakosken mylly, sähkö- ja lelumuseo, Myllykoski, laavut, metsät, Helsingin Taidehalli, Ateneum, Kansallismuseo, Heureka, Töölönlahden kalliot, Anjalan leirikoulu, Helsingin eläinmuseo, Vuotinaisten leirikeskus…

Esitykset

Myös monet esitykset ovat jääneet itselläni mieleen. Kevät- ja joulujuhlat, itsenäisyyspäivät, Aleksis Kiven päivät, ystävänpäivät… Luokillani on ollut näytelmiä ja runoesityksiä, on esitetty omia tekstejä tai toisten, juonnettu juhlia, pidetty päivänavauksia, laulettu suomeksi ja englanniksi… Esitysten kunnollinen hiominen on ollut tärkeää, lapset ovat halunneet harjoitella yhä uudelleen ja uudelleen, jotta kaikki varmasti sujuu hyvin. Korona-aikana live-esitykset vaihtuivat videoihin, mutta toivon, että nyt palataan takaisin oikeisiin, kunnolla harjoiteltuihin esityksiin suoraan yleisölle. Mutta sehän ei minulle kuulu.

Opetus

Onko opetus näinä vuosina muuttunut? Tietysti on. Digiaineistot ovat helpottaneet opettajan työtä, nettiyhteydet tuovat uusia mahdollisuuksia ja pelillisyys on tietysti lisääntynyt. Tosin oli sitä pelillisyyttä ennenkin, se vain oli toisenlaista, ihmisten keskinäistä ilman tietokoneohjelmia.

Oma tyylini opettaa vaihtui vuosien mittaan itseohjautuvammasta enemmän opettajajohtoiseksi. Kyllä, kuulitte oikein. Aiemmin luokillani oli viikkotavoitteet, harrastin freinet’läistä ja montessorilaista oppimista. Oppilaat työskentelivät omien suunnitelmiensa mukaan annetuissa raameissa, usein erilaisissa kokoonpanoissa ja erilaisissa työtiloissa. Sekä Oulussa että täällä Nyhkälässä minulla oli luokassani itse rakennettu punainen mökki, joka muuntui moneen käyttöön draamaharjoituksissa ja opiskelussa.

Vuosien mittaan se freinet’läinen vapaus ja itseohjautuvuus kävi yhä vaikeammaksi, kun oli aina enemmän niitä oppilaita, jotka eivät sellaiseen omaehtoisuuteen kyenneet. Huomasin, että kaikki pääsivät vähemmällä, kun en sitä enää odottanutkaan.

Sitten tulivat puheet avoimista oppimisympäristöistä, monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja tutkivasta työotteesta. Annettiin ymmärtää, että tämä kaikki oli kovin uutta ja siihen asti opettaja oli vain puhunut luokan edessä. Erinäiset konsultit ja kouluttajat ja jopa arkkitehti tiesivät paremmin kuin me opettajat, miten koulussa pitäisi asiat hoitaa täysin ”uudella” tavalla. Muistatte varmaan?

Lähtöhetki.

Luokanopettajan työ on hirveän vaativaa työtä. Syyllistymään taipuvaiselle se ei ole terveellinen työ ollenkaan. Aina on asioita, jotka pitäisi tehdä paremmin, joihin pitäisi paneutua huolellisemmin ja osata enemmän. Onneksi minun ei enää tarvitse!

Voi olla, että jossain vaiheessa olen valmis ja innokaskin tulemaan koululle sijaiseksi. Luulen, että niin käy. Mutta silloin aion ottaa rennosti. Sijaisen tulo luokkaan voi olla ihan antoisaa oppilaille niin virkistyksen kuin oppimisenkin kannalta – jokainen tässä työssä tuo oman osaamisensa ja kykynsä käyttöön, ja muutaman päivän vierailijalle riittävät vähäisemmätkin kyvyt. Niin että kysykää vain! Ainakin sitten kevätpuolella…

Luokat

Minulla ehti näiden 16 vuoden aikana olla Nyhkälässä neljä omaa luokkaa. Ensimmäistä opetin kaksi vuotta, toista ja kolmatta neljä vuotta ja viimeistä kolme vuotta. Läheisimmiksi tulivat ehkä luonnollisestikin ne luokat, joita sain opettaa heti kolmannesta ja saattaa sitten yläkouluun.

Työkaverit:

Viime vuosina työyhteisössä moni asia on valmistanut minua eläkkeelle lähtöön. Kuten me kaikki tiedämme, yhteyttä työkavereiden kesken ei paljon ole ollut, ja syy on ihan selvä: korona. Pitkään oli ihan kiellettyä olla tekemisissä toisten kanssa, ja itse ainakin kieltoa kuuliaisesti noudatin. Toisaalta omat työjärjestelyt ovat vähentäneet yhteyttä, kun olen käynyt koululla enintään kolmena päivänä viikossa ja silloinkin usein outoina aikoina. Tänä vuonna on tuntunut hassulta, kun minua on jopa tervehditty opettajainhuoneessa: olen nimittäin tullut töihin aamulla samoihin aikoihin kuin muut. Olen myös voinut jäädä juttelemaan koulupäivän jälkeen muiden kanssa, ja se on tuntunut kivalta.

Silti yhteys ei ole ollut niin tiivistä kuin aikoinaan, ja sitähän voin nyt pitää hyvänä asiana. Se helpottaa eroa.

Haluan tässä lopuksi ihan julkisesti muistaa joitakuita työkavereita. Tietysti kiitän kaikkia. Ilmapiiri on ollut hyvä, ja yhteys on toiminut hienosti kaikkien kanssa. Mutta onhan luonnollista, että toisista tulee läheisempiä kuin toisista. Siksi mainitsen nyt osan ihan nimeltä.

Erityisesti kiitän niitä, jotka ovat noudattaneet vuosien varrella toistuvia kutsujani ja tulleet käymään meillä Solstrandissa. Melomassa ovat käyneet Sanna, Tuomas, Tiia ja Miia Janne-miehensä kanssa. Sanna oli mukana jopa häissäni. Katjan ja Emman kanssa ollaan käyty koiralenkillä. Kiitos koiranruoista! Niinikään Shanell ja Heiju ovat käyneet meillä, miten mukava muisto sekin!

Lauran, Sirpan ja Paulan kanssa meillä oli hieno suunnitteluiltapäivä kotonani yhdessä. Susanna kävi tilapäivässämme. Sari osallistui Solstrandin Säkeet ja Sävelet –tapahtumaan eli tuli kuuntelemaan luontorunoja ja musiikkia Solstrandin puutarhaan.

Tiian kanssa istuskelu meidän rannassa jäi ihanan valoisana muistona mieleen. Tiiaa kiitän myös siitä, että hän tuli Lopelle ruotsin kurssilleni ja tulee nyt ensi viikolla myös englannin kurssille samoin kuin Anu. Let’s Have Fun in English!

Minna, ihana Minna. Mitenhän minun olisi käynyt ilman sinua? Ja Sanna, lämmin äitihahmo. Te olette molemmat olleet minulle olkapää ja korva. En unohda teitä enkä sitä, mitä olette minulle antaneet. Kiitos, Minna ja Sanna, teihin olen voinut aina luottaa!

Laura oli aivan huippuluokan työpari. Onneksi sain nauttia yhteistyöstä sinun kanssasi edes muutaman vuoden. Sellaista yhteistyötä kaikilla opettajilla pitäisi olla. Ja tuollainen opettaja kaikilla lapsilla pitäisi olla. Kiitos, Laura!

Riikkaakin jään kaipaamaan. Onneksi voin tulla rahasta lievittämään ikävääni Sola-Salille.

Sarin kanssa olen käynyt lukuisia kiinnostavia keskusteluja esimerkiksi politiikasta, maahanmuutosta, kouluasioista ja milloin mistäkin. Sari on loistava keskustelija ja kuuntelija, hän on tarkkanäköinen, laajakatseinen, myönteinen ja osaava. Kiitos, Sari!

Elisa-rehtoria kiitän tietysti upeasta joustavuudesta työaikajärjestelyissä. Olen ollut tästä työtuntien vähentämisestä todella kiitollinen. Uskon, että jatkossa yhä useampi opettaja Suomessa pyrkii samankaltaisiin järjestelyihin, mutta rehtoreillehan se teettää enemmän töitä. Ihailen Elisan kykyjä monessa asiassa, erityisesti hänen jaksamistaan kaikissa muutoksissa ja yllättävissä tilanteissa.

Hennan kanssa meillä on ollut kolme vuotta yhteiset kullanmurut. Olen monesti sanonut hänelle, miten hienosti hän on pitänyt huolta luokasta niin, että lapsilla on turvallinen ja rauhallinen olo. Samalla me molemmat olemme kiittäneet asiasta Terhiä, joka teki sen suuren työn alkuopetuksessa tämän luokan kanssa.

Molemmat Susannat ovat myös tulleet läheisiksi työasioissa ja jopa pikkuisen sen ulkopuolellakin. Erikaa ja Caroa kiitän valoisasta läsnäolosta ja huumorista. On ihanaa, kun löytää opettajainhuoneesta jonkun, jolla ei tunnu olevan erityistä kiirettä, ja jonka kanssa voi jutustella ihan mistä vain.

Tärkein työparini viime vuodet on ollut Miia. Miia on perehtyvä, jaksava, kuunteleva, osaava ja idearikas ilman, että toisi omaa osaamistaan häiritsevästi esille. Miiassa on hiljaista, läsnäolevaa kiinnostusta, ja hänen seurassaan on mukava olla ilman jatkuvaa positiivisuuden painetta.

Annia arvostan monestakin syystä. Anni on terävä, älykäs ja monipuolinen. Oppilailleen hän on lämmin, läsnäoleva, välittävä ja sopivasti vaativa. Anni on niitä, joiden seurasta olisin mielelläni nauttinut enemmänkin – välillämme oli vain fyysinen etäisyys!

Heli jäi muistoihini sinä, joka toivotti minut tervetulleeksi tähän taloon 16 vuotta sitten. Toki Tapani oli kierrättänyt minua ympäri ja kertonut tuntikausia monenlaista Lassin tyttären odottaessa autossa - esikoistaan Juliusta viimeisillään ja minua saapumasta työhaastattelusta. Mutta kun syksyllä tulin oikeasti töihin tänne, olin eksyksissä, ja silloin Heli auttoi. Kiitos, Heli! Kiitos myös käynnistäsi Solstrandissa syntymäpäivilläni. Vanha ja kaunis Arabian vati on yhä käytössä. 

Sitten on vielä Juha! Kaksi Juhaa! Kolme! 

Oikeasti muistan teitä kaikkia. Ihan uusimpiin en ehtinyt tutustua, enkä kaikkiin vähän pidempään olleisiinkaan. Sori siitä.

Eläkkeellä?

Moni on tietysti kysellyt, mitä aion eläkkeellä ollessani tehdä. Jokin aika sitten vastaus oli ihan selvä. Kesällä sain valtavan hyvää palautetta kirjoistani ja sain päähäni kuvitelman, että niillä on jotain arvoa. Siksi päätin viimein alkaa kirjoittaa jatkoa romaanilleni, eli ensi töikseni muuttaa Karkkilan kirjaston arkistoon tekemään taustatutkimusta. Mutta olen kai niin tuulella käypä, että yksikin väheksyvä kommentti saa epäilyksen kirjojeni arvosta taas hiipimään mieleen. En siis ole kirjaprojektista enää niin varma.

Mutta kirjoittamista jatkan tietysti. Blogiani saa mieluusti käydä lukemassa, sieltä esimerkiksi ”Luokanopettajan vinkit” –päivitystäni on luettu yli tuhat kertaa. Tosin se on ainut kouluaiheinen päivitykseni. Lisäksi kirjoitan Lopen lehteen ja Eläinten ystävään, varmasti entistä enemmän myös Karkkilalaiseen nyt, kun en enää ole täällä töissä.

Pikkutyttönä yksi toiveammateistani oli kaupanmyyjä. Nythän minä pääsen toiveammattiini! Pieni verantapuotimme on auki entistä tiiviimmin.

Kotitilalla riittää töitä, tosin talviaika on leppoisaa. Lopen opistolla englannin kurssi alkaa ensi lauantaina: vielä ehtii ilmoittautua mukaan, ja vain neljä kolmen tunnin kertaa! Keväällä samanlainen hauskanpitokurssi on ruotsiksi. Villivihanneskurssikin on tiedossa toukokuussa meillä Solstrandissa, sinne nyt ainakin voitte tulla! Voidaan tietysti järjestää ihan omakin nyhkäläläisille.

Toivottavasti siis nähdään. Saatetaan törmätä vaikka marketissa, mutta mieluusti vaikka meillä kotona. En sano kuten entisen kouluni rehtori kevätpuheessaan: ”Jos ajatte meillä päin niin ajakaa ohi.” Meidän ohi ei saa ajaa pysähtymättä.

Viimeinen välitunti on ohi. 

Lähiruoka kasvattaa suosiotaan

Yhä useampi haluaa lähellä tuotettua ruokaa. Ihmiset tahtovat tietää ruokansa alkuperän, suosia paikallisuutta ja vähentää kuljetusmatkoja ja välikäsien määrää ruokaketjussa. 

Vaikka suoramyynti lyhentää jakeluketjua, hinta on harvoin syy suosia lähiruokaa. Pientuottaja ei yleensä pysty kilpailemaan hinnoilla. Yhteen tai muutamaan kasviin keskittyvä viljelijä voi tuottaa ruokaa monin verroin pienemmin kustannuksin kuin pikku tilkkuja käsin kuokkiva.

Iso tilallinen taas ei välttämättä edes tahdo tai pysty myymään tuotteitaan itse omalta tilalta. Myyntivalmiudessa oleminen vie aikaa ja vaivaa ja tuottaa niukasti. Kannattavampaa on olla sopimusviljelijä ja käyttää välittäjiä.

Läheskään kaikki eivät Lopella viljele itse edes osaa ruoastaan. Silti moni tahtoo suosia paikallista. Suoramyyntitiloja on useita ja pieniä tilamyymälöitäkin muutama. Niihin on koottu lähiviljelijöiden tuotteita, koska ei tietenkään ole järkevää, että kuluttaja ajaisi hakemaan joka tuotteen eri paikasta.

Monen tilamyymälän asiakkaista valtaosa on muilta paikkakunnilta, mutta harva ajaa paikalle vain käydäkseen ostoksilla. Yleensä he ovat kyläilemässä tai mökkimatkalla tai ovat muuten tulleet viettämään päivän maalla. Lopella käy paljon luontomatkailijoita, joita matkan varrelle osuneet lähiruokamyymälät ilahduttavat.

Iso osa ruokamyynnistä on kausittaista. On pieniä marjatiloja ja vihannesviljelmiä. Tienvarsien mansikanmyyntikyltit ja hernekojut vähentävät kuljetusmatkoja minimiin. Kuljetuskustannusten kasvu polttoaineiden hinnannousun myötä saattaa jatkossa pienentää eroa markettiruoan ja suoramyynnin hinnoissa. 

Harva maaseudullakaan käy enää ostamassa ruokaansa naapurista kuten ennen vanhaan. Osasyy siihen on luvissa ja viranomaismääräyksissä. Esimerkiksi kananmunia ei saa myydä ilman salmonellatutkimuksia, jotka nostavat munien hinnat huimiksi. Kananmunan tuottaminen pientilalla kun maksaa jo muutenkin moninkertaisesti suurkanalatuotantoon verrattuna.

Lihan ja maidon suoramyynti on mahdollista, muttei ihan vaivatonta, joten niitä harvalta tilalta saa. Kysyntää kyllä on.

On mielenkiintoista nähdä, miten lähi- ja suoramyynnin käy tulevaisuudessa. Itse uskon, että niiden osuus tulee lisääntymään. Ruokaa tuotetaan nykyisin yhä enemmän myös kaupungeissa: on parveke-, katto- ja jopa sissiviljelmiä puistoissa. Kenties Lopellekin vielä joskus tulee puutarhapalstoja kerrostaloasukkaille. Parasta lähiruokaa on se, joka syödään siellä missä se on tuotettukin. 

Kirjoitus on julkaistu Lopen lehdessä 22.9.2022.

Tässä linkki tämänvuotisesta Lähiruokapäivästämme kertovaan päivitykseen: 

Lähiruokapäivä 2022

Ja rääppiäispäivään:

Lähiruokasunnuntai

Lähiruokapäivän rääppiäiset

Tänä vuonna keksimme tehdä Lähiruokapäivästä kaksipäiväisen. Ruokaa nimittäin jää aina yli, ja se on ihan mahdottoman surullista. Viimeksi yritimme kutsua ystäviä syömään sunnuntaina ja heitä tulikin, mutta silti ruokaa oli liikaa ja sitä meni haaskuuseen. 

Sunnuntaiaamu valkeni ihanan aurinkoisena sekin. Sää siis suosi molempia päiviä, ihan mahtavaa!

Jätimme ulos kaksi ruokailupöytää ja lisäksi siellä oli vakiopaikkamme "Sillankorva" ja yläterassi, joissa myös olisi voinut ruokailla tai kahvitella. Mutta kaikki kävijät istuivat verannalle, ja sehän oli tietysti meille helpompaa. 

Vieraita kävi puolenpäivän aikaan ihan mukavasti. Osa tuli ostoksille, osa syömäänkin. Viimeiset tunnit sain kuitenkin odotella väkeä ihan yksikseni. Mikähän siinä on? Ei se toki haitannut, odottelin neljään ja sitten aloimme kuljetella kalusteita alataloon. 

Onneksi meillä on nykyisin mönkijä ja peräkärry. 

Ennen jouduimme kantamaan kaikki kalusteet yksitellen hartiavoimin. 

Maa-artisokat jäivät pieniksi tänä vuonna. 

Enkä osannut niitä myydäkään, ei tainnut oikein kukaan huomata niiden olemassaoloa. 

Onneksi Mikko haki ne seuraavana päivänä: Mikko ymmärtää hyvän päälle. 

Myyntipöydän perustin etuportaiden tasanteelle. 

Ehkä jatkossakin kannattaa tilapäivät järjestää kaksipäiväisinä. Ehkä siinä vähän säästää työtä. 

Pöytäliinoistamme osa on Marskin Majan vanhoja pöytäliinoja. 

En tiedä, osaavatko ihmiset arvostaa valkoisia liinojamme pihapöydissä, mutta itse tahdon käyttää niitä, vaikka niiden pesussa ja silityksessä onkin iso työ. 

Tässä liina näyttää vähän ryppyiseltä, vai näyttääkö? Se on ollut tuossa yli yön, kuva on otettu aamulla. 

Tässä linkki varsinaisesta päivästä kertovaan päivitykseen: 

Lähiruokapäivä 2022

Linkki lehtikirjoitukseeni lähiruoasta: 

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/09/lahiruoka-kasvattaa-suosiotaan.html