18.1.23
Liukkaus on nykypäivän vitsaus
15.1.23
Sukupolvien välinen kuilu
Olen silloin tällöin osallistunut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keruukirjoituksiin eri aiheista. Tällä hetkellä SKS:llä on meneillään keruu muiden muassa aiheesta sukupolvien välinen kuilu.
Näin keruun sivuilla kirjoitetaan: "Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon on tallennettu kulttuuriperintöä vuosisatojen varrelta. Osa kulttuurisista ilmiöistä jää menneisyyteen, toiset toistuvat aika ajoin, jotkut puolestaan tuntuvat kestävän ikuisesti. Eräs tällainen ikuinen ilmiö tuntuu olevan sukupolvien toisaalta kunnioittava, toisaalta karsastava suhtautuminen edeltäjiinsä ja seuraajiinsa. Kerro omat muistosi, ajatuksesi ja käsityksesi siitä, kuinka eri-ikäiset ihmiset suhtautuvat toisiinsa erilaisissa tilanteissa ja elämänvaiheissa."
Kirjoitin ja lähetin oman tekstini. En jaksanut kirjoittaa kovin perusteellisesti, joten pitäydyin niissä 5000 merkissä, jotka sai lähettää suoraan keruulomakkeella ilman liitetiedostoja. Tässä siis pohdintojani:
Sukupolvien
välinen kuilu
Olen aina
kokenut olevani nuorempi kuin oikeasti olen. Etenkin ennen koin aina olevani
nuorempi kuin muut ja nuorempi kuin se, jonka kanssa kulloinkin puhun.
Viime
vuosina olen joutunut tajuamaan, etten enää olekaan se nuorin enkä edes nuori.
Tietysti
olin jo vuosien ajan yhä selvemmin hahmottanut sen, että olen eri ikäluokkaa
kuin valtaosa kollegoistani ja valtaosa niistä, jotka esimerkiksi näkyvät
julkisuudessa. Olin opettaja, ja minua myöhemmin valmistuneita ja töihin
tulleita on ollut vuosi vuodelta enemmän. Lopulta olin talon vanhin työntekijä,
pakkohan se oli huomata.
Koulumaailmassa
muutos on ollut valtava. Valmistuessani olin uusia ajatuksia täynnä ja halusin
luoda uutta koulua, joka olisi erilainen kuin minun kouluaikoinani 1960-luvulla.
Olin siis hetken innovatiivinen, moderni, erilainen, ja löin päätäni seinään
uusine ajatuksineni. Sitten melko yhtäkkiä - niin koin – tapahtui muutos: minua
pidettiinkin vanhana ”kateederiopettajana”. Samalla olin kuitenkin itse
huomannut, että aika moni niistä vanhoista käsityksistä ja toimintamalleista,
jotka olin ollut valmis heittämään historiaan, sittenkin toimi paremmin kuin
nopea muutos muutoksen vuoksi. Vai oliko se sitten omaa ikääntymistäni? Ehkä en
vain enää jaksanut olla radikaali?
Ikärasismia
en tunne kokeneeni. Kyllä minua on aina kohdeltu asianmukaisesti siinä
mielessä. Mutta loppuvuosina, eläkettä odottaessani, huomasin ehkä oppilaiden
suhtautumisen: nuori on parempi. Niinhän itsekin olin joskus ajatellut: että
vanhat, ”eläkkeellepääsyä odottavat” opettajat ovat kärttyisiä ja kaavoihin
kangistuneita, nuoret ovat rentoja ja ymmärtäväisiä. Kai se voi olla osin
tottakin: minun kouluaikoinani ei ollut edes piirtoheittimiä tai kopiokoneita,
nykyisten nuorten opettajien kouluaikoina oli vähintään televisiot ja videot,
useimpien aikana jo tietokoneetkin. Kai teknologia-ajan kasvateilla on enemmän
yhteistä keskenään kuin 1950-lukulaisilla ja diginatiiveilla, jotka ovat
näpytelleet laitteita jo taaperoina.
Surullinen
olen siitä historiattomuudesta, jolla nykyajan nuoret aikuiset maailmaa usein
katsovat. Toimin useassa yhdistyksessä, ja niissä huomaa, miten vähän yleensä
tiedetään kaikesta aiemmin tehdystä, eletystä ja yritetystä. Nuoret ovat rohkeita
ja toimeliaita, faktoista ei niin väliä. Jopa opettajat saattavat olla täysin
tietämättömiä siitä, millaista oli vaikkapa 1950-luvulla, ja tuoda sen häpeilemättä
esille. Sata vuotta sitten elänyttä kylämuoria esittävä opettaja oli pakopelissä
pukeutunut linnanneidon asuun. ”Vanhan ajan koulupäivänä” oli määrä pukeutua
1930-luvun nutturapääopeksi, mutta joukossa oli 1970-luvun rimpsumekkoja,
vaikka tarjolla olisi ollut oikeita vanhan ajan leninkejä.
En silti ole
osannut tuntea ylpeyttä elämänkokemuksestani tai tuoda sitä esille. Jos elän
100-vuotiaaksi, osaanko silloin muistella ääneen lapsuuteni kulttuuria, elämää
ja ilmapiiriä? Onko siitä kukaan kiinnostunut?
Nykyisin
koen useimmiten itseni samanikäiseksi kuin muut. Tosiaan: kerroin alussa, että
ennen koin itseni nuoremmaksi kuin muut. Nyt olen siis kasvanut samanikäiseksi?
Jos olen kohdannut hankaluuksia suhteessa muihin, en ole osannut tulkita niitä
iästä johtuviksi. Varmaan usein ne ovat sitä olleet, en vain ole ymmärtänyt
sitä. Kyllä iällä on merkitystä. Ennen identifioiduin nuorempiini, mutta enää
en mitenkään voi kuvitella olevani samaa ikäluokkaa kuin nykyiset
kaksi-kolmikymppiset.
Olenko
sitten itse ollut ikärasisti? Olenko ajatellut, että eläkeläisen elämä on
lähestulkoon ohi, ja että iäkäs ihminen ei voi ajatella tuoreesti ja
ennakkoluulottomasti ja olla monipuolisesti kiinnostunut asioista? Ehkä.
Nykyisin tiedän, että eläkeikäiset ovat heterogeeninen joukko, josta suuri osa
on hyvin vireitä, aikaansa seuraavia, aktiivisia, ajattelevia ja myös luovia ja
aikaansaavia. Itse elän nyt elämäni parasta aikaa, toivottavasti vielä pitkään.
Ikääntyessään
ihminen hidastuu. Varmasti siksi ennen on ollut vaikeampaa pysyä ajan kyydissä
eläkkeelle jäämisen jälkeen. Nyt on internet ja kaikki sen tuomat mahdollisuudet
tiedon hankintaan ja yhteydenpitoon. (Toki kirjat olivat aiemminkin olemassa,
ja syvää sivistystä karttui vielä eläkeiässäkin.) Itse asiassa internet voi
myös vähentää sukupolvien välistä kuilua – eihän kirjoitetusta tekstistä tiedä,
minkä ikäinen sen on kirjoittanut. Mutta nuorimmista olemme kaukana: TikTok on
todella etäällä ainakin omasta elämästäni, ja kieltämättä kauhistelen maailman
tarkastelua vain lyhyiden videopätkien avulla.
Mikä olisi
ratkaisu sukupolvien välisten suhteiden lähentämiseen? Enpä todellakaan tiedä.
Silloin tällöin saa kuulla ja lukea hienoista kokeiluista ja käytännöistä,
joissa nuoret auttavat vanhuksia tai jopa asuvat samoissa yhteisöissä.
Kuulostaa upealta. Toisaalta minä ja mieheni suunnittelemme tulevaisuuden asumismuodoksemme
vanhojen hippien yhteisöä. Nuoria emme haavekuvaamme ole sijoittaneet
ollenkaan.
***
Noin siis kirjoitin. Tuo loppu vaati kyllä vähän uudelleenharkintaa. Emme me oikeasti ole nuoria sulkemassa ulos elämästämme. Tärkeintä olisi vain, että elämäntapamme, toiveemme ja arvomme kohtaisivat. Tuskin se mahdotonta olisi eri-ikäistenkään kesken.
***
Kannustan osallistumaan noihin SKS:n kirjoituskeruisiin, tästä aiheesta ja muistakin. Vielä enemmän kannustan kommentoimaan tätä aihetta suoraan kommenttikenttään minulle! Voit laittaa oman nimesi tekstin perään tai kirjoittaa nimettömänä. Mitä ajatuksia sinulle heräsi sukupolvien välisestä kuilusta?
14.1.23
Kotihäpeä, tuttu tunne?
Kotihäpeä. Onko tuttu termi? Onko tuttu tunne?
Opin tuon termin Helsingin Sanomista jokin aika sitten. Jutun mukaan suurin osa suomalaisista kokee jonkinlaista kotihäpeää. Jutun lopussa toimittaja kertoi tekevänsä jotain vallankumouksellista: hän näytti, miten sotkuiset kaapit hänellä oli.
Päätin olla vallankumouksellinen minäkin. Jos siis vallankumoukselliseksi pääsee näin vähällä.
Minun ei tarvinnut paljon liikkua tästä tietokonepöydän äärestä saadakseni vallankumouksellisia kuvia. Alakerrassa on usein vähän siistimpää, täällä ylhäällä on (vielä) enemmän roinaa. Yläkuvassa on tietokonehuoneemme hyllykkö, seuraavassa työpöytäni:
Älä turhaan kiinnitä huomiota tuohon aloituskuvaan, olennaista on nyt tuo paperisotku. Syntyisikö siistimmän pöydän ääressä parempaa tekstiä? Voi olla. Tuskin aina kuitenkaan. Useimmiten tarvitsen eteeni aika paljon papereita, välillä myös kirjoja. Millaistahan olisi, jos ei suurin osa tiedosta olisi saatavissa suoraan tuosta tietokoneesta?
Multapussi odottaa taimikylvöjen aloitusta. Senkki on odottanut maalausta jo vuosia. Saa odottaa edelleen, mitään suunnitelmia homman hoitamisesta ei ole.
13.1.23
Huis hais, hammas pois!
Kuten moni tietää, pihassamme olevassa mökissä on 1800-luvulla asunut Serafia-niminen parantajamuori. Noita Serafia paransi loitsuillaan muun muassa hammassäryt, näin kertoo perimätieto ja kirjallisetkin lähteet.
Serafia ei elä enää, hän kuoli jo vuonna 1896. Nyt pitää turvautua moderniin lääketieteeseen ja lähteä hammaslääkärille.
Meni kuitenkin kauan, ennen kuin uskalsin soittaa. Ei siksi, että olisin pelännyt hammaslääkäriä vaan siksi, että pelkäsin valittavani turhasta. Eihän minua kunnolla sattunut, olipahan vain outo tunne ikenessä. Edellisen kerran asiasta kertoessani olin saanut kuulla, että hampaat ja ikenet vain liikkuvat vähän leuassa iän myötä, se on ihan normaalia.
Eilisiltana tuntemukset kuitenkin olivat sen verran pelottavia, että päätin soittaa aamulla ajanvaraukseen. Yllättäen sain peruutusajan ihan parin tunnin päähän, seuraava aika olisi ollut viikkojen päästä. Kiireesti siis vaatteidenvaihtoon ja autolla kohti kirkonkylää.
Minulle ennalta tuntematon nuori hammaslääkäri, Sonja Arponen nimeltään, oli perusteellinen ja pätevän tuntuinen. Ei hän lähettänytkään minua pois eikä sanonut minun valittavan turhasta, vaan tutki tarkasti, otti röntgenkuvan ja kertoi, että hammas on juuresta halki. Se pitää poistaa.
Mitä! Poistaa! Yhtäkkiä!
Juu, hänellä olisi heti aikaa. Otetaanko pois?
Minua pelotti. On minulta ennenkin hampaita poistettu, mutta aina Riihimäellä hammaskirurgilla ja hyvissä ajoin ennalta valmistautuen. Nytkö ihan vain tässä ja saman tien? Voinko ajaa autolla kotiin sen jälkeen? Voit. Pitääkö minun sitten olla nälässä? No, pari tuntia, sitten saat syödä kylmää. Oho. Voinko mennä huomenna töihin? Voit, jos ei se ole kovin fyysistä työtä. Ei ole, mitäs, ei kai siinä sitten, kai se sitten pitää poistaa.
12.1.23
Jos olisin tajunnut...
Matkaa autolta ovelle on vajaat 50 metriä, alhaalta isolle tielle 150 metriä, lähimpään kaupunkiin 35 kilometriä ja Hollantiin sitten... Hollannista kuulokkeet tulivat, missä lie valmistettu. |
11.1.23
Kolmekymmentä vuotta luonnonsuojelua Lopella
Lopen luonnonystävät ry 1989 – 2022
Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Lopella on lakkautettu.
Lopelle
perustettiin Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys huhtikuussa 1989.
Oli havaittu, että paikkakunnalla oli paljonkin Luonnonsuojeluliiton jäseniä,
mutta oma paikallisyhdistys puuttui. Puheenjohtajaksi ryhtyi pastori Tapio
Pastila.
Aluksi yhdistys kuului Luonnonsuojeluliitossa Hämeen piiriin, mutta myöhemmin Lopen luonnonystävät vaihtoi Uudenmaan piirin jäsenyhdistykseksi samaan aikaan kuin Riihimäen yhdistyskin. Vaihdon syyt eivät ole nykyjäsenten tiedossa, mutta yhteistyö Uudenmaan piirissä on sujunut hyvin.
Pastilan puheenjohtaja-aika jäi lyhyeksi, ja Pirkko
Janger valittiin hänen seuraajakseen. Pirkko Janger pysyikin puheenjohtajana
yli kaksikymmentä vuotta. Sihteerinä oli vastaavasti pitkään hänen puolisonsa
Erkki Holttinen.
Sekä Pirkko
Janger että Erkki Holttinen palkittiin SLL:n kultaisella ansiomerkillä
yhdistyksen 25-vuotisjuhlassa. Alusta asti rahastonhoitajana ja pitkään myös
hallituksessa toiminut Helena Törhönen sai liiton hopeisen ansiomerkin.
Pirkko Jangerin jälkeen puheenjohtajaksi tuli Marika
Tudeer. Välillä puheenjohtajana oli joitain vuosia Marjo Viitanen, joka on
toiminut myös yhdistyksen hallituksessa pitkään.
Hallituksen
jäsenet ovat myös olleet toiminnassa hyvin pitkäaikaisia, joten hallituksessa
mukana olleiden määrä on kaiken kaikkiaan hyvin pieni. Sihteereinä ovat
toimineet Holttisen lisäksi ainakin Anna Swanljung ja Jari Kuusemo.
Jäsenmäärä on vaihdellut runsaasta neljästäkymmenestä vajaaseen yhdeksäänkymmeneen.
Yhdistyksen
tarkoitus on aina ollut luonnon- ja ympäristönsuojelun edistäminen Lopella. On
järjestetty erilaisia kokouksia ja esitelmätilaisuuksia sekä julkaistu
kirjoituksia Lopen lehdessä ja Lopen Joulussa. Lopen lehdessä yhdistyksellä oli
oma vakiopalstansa usean vuoden ajan. Lakkautuskokouksen osanottajia Solstrandissa.
Omia
julkaisuja Luonnonystävillä on ollut Kuikanhuuto-tiedotteen lisäksi joululehti
Luonnonystävän Joulu, joka lähetettiin kaikille jäsenille. Yhdistys on myös
ottanut kantaa ja antanut lausuntoja erilaisissa ympäristöasioissa.
Vuosittain on järjestetty ainakin Luonnonkukkien
päivän retki ja usein myös muita retkiä muun muassa Suomen luonnon päivänä elokuussa.
Retkien kohteina ovat olleet muun muassa Luutasuo, Pilkutin, Vanhankirkonmäki,
Solstrand, Järventaustan Syrjä, Salonkylä sekä Vaskijärven vanha metsä.
Suomen
luonnon päivän retket puolestaan ovat suuntautuneet Torronsuolle, Melkuttimelle,
Rautakoskelle ja Korteniemen perinnetilalle.
Aiempina
vuosina toistuvia tapahtumia olivat myös yrtti- ja sieninäyttelyt kirjastolla
ja Poronpolulla. Myös kirjastojen Luonto lainassa –viikot olivat aiemmin
vuosittaisia ja sisälsivät myös lasten luontoaiheiset satutunnit.
Kirjaston
Fallesmannissa yhdistys on pitänyt luontokuvailtoja ja erityisen suositun
Pöllöillan.
Vuosikokoukset
on myös pyritty pitämään erilaisissa kiinnostavissa kohteissa. Sellaisia ovat
olleet ainakin Villa Vesper, Vanhakosken sähkömuseo, Salonkylän perinnetalo,
Yli-Mylly sekä Etelä-Lopen Eränkävijöiden metsästysmaja.
Yhteistyötä
on tehty lähiyhdistysten kanssa erityisesti Erämessuilla, mutta yhteisiä retkiä
ja tilaisuuksia on järjestetty myös Karkkilan luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.
Moni luontoharrastaja on aktiivinen myös
kulttuurin saralla. Suomen luonnonsuojeluliiton ja sen paikallisjärjestöjen
jäsenistä moni on ammatiltaan tai ainakin harrastuksiltaan kulttuuriväkeä. Niin
Lopellakin.
Lopen luonnonystävien tapahtumissa
kulttuuripainotteisuus alkoi 25-vuotisjuhlista, joita vietettiin vuonna 2014.
Juhlaillassa oli tavanomaisten puheiden, historiakatsausten ja ansiomerkkien
jaon lisäksi soittoa, runoa ja laulua eri muodoissaan. Juontajana toimi Risto
Nurmi.
Kesällä
2015 yhdistys tempaisi täysin uudenlaisen kulttuuritapahtuman nimellä
"Solstrandin säkeet ja sävelet – luontorunoja ja musiikkia Solstrandin
puutarhassa".
Tapahtumasta
tuli menestys. Valtaosa kävijöistä oli muita kuin yhdistyksen vanhoja
jäseniä. Sen sijaan esiintyjistä suurin osa oli omaa väkeä, täydennettynä
Luonnonsuojeluliiton muiden paikallisyhdistysten väellä Helsingistä ja
Oulusta. Tilaisuuden henkeen kuului, että kuka tahansa saattoi astua estradille
ja lausua luontoaiheisen runon tai laulaa luontoon liittyvän
laulun. Pidempiäkin tekstejä kuultiin.
Ruokatarjoilut painottuivat
villivihanneksiin: tarjolla oli ahosuolaheinäkeittoa ja nokkossämpylöitä,
juomana minttuvettä ja jälkiruokana raparperipiirakkaa kuusenkerkkäsiirapin kera.
Raaka-aineista suuri osa oli todellista lähiruokaa eli peräisin Solstrandin
pihasta ja puutarhasta.
Solstrandin säkeet ja sävelet -tapahtuma
järjestettiin myös seuraavana kesänä joskin hieman eri muodossa.
Vuoden 2014 suurponnistus yhdistyksellä
oli kansainvälinen työleiri, jonka keskuspaikkana toimi Pilpala. Neljätoista
leiriläistä oli tullut paikalle Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Slovakiasta,
Tsekistä, Valko-Venäjältä, Kiinasta ja Koreasta. Kahden viikon ajan leiriläiset
niittivät ja kitkivät jättipalsamia eri kohteista Lopella yhdessä Lopen
luonnonystävien aktiivien kanssa.
Työleirillä Lopella. |
Viime vuosina toiminta on ollut
hiljaista, eikä ainoastaan toimijoiden vähyyden vuoksi vaan samasta syystä kuin
niin monella muullakin yhdistyksellä: koronaviruspandemian vuoksi. Toiminta on
rajoittunut lähinnä pakollisiin kokouksiin ja muutamiin retkiin.
Päätös
yhdistymisestä Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistykseen tehtiin kahdessa
kokouksessa vuonna 2022. Käytännössä yhdistyminen tapahtuu niin, että Lopen
luonnonystävät ry lakkasi toimimasta vuoden vaihteessa. RSLY:n sääntöjä on
vastaavasti muutettu niin, että sen toimialue kattaa Riihimäen ja Hausjärven
lisäksi myös Lopen.