Pääsiäisaika, kevät ja aurinko

Kiirastorstain aamu valkeni aurinkoisena.

Tämä kuva on otettu meidän eteishallista verantaa kohti, siis lasin läpi. 

Verannalla on vielä viileää. Pääsiäiskukkien kannalta se on hyvä. 

Pääsiäiskukkia on sentään sisälläkin. Lassi niitä eilen minulle toi - kun käskin. 

Pääsiäinen on minulle tärkeää aikaa. 

Nyt on hiljainen viikko. 

Maanantaina kävimme asioilla peräti Vantaalla asti, tiistai-iltana olin töissä. 

Eilen kävi Teemu jutustelemassa. Muuten on ollut hiljaista. 

Olin haaveillut, että kutsuisimme pääsiäisvieraita syömään, kuten usein on ollut tapana. 

Mutta nyt Lassi ei voi oikein hyvin, joten olemme kahden. 

Koivunoksat muistin ottaa sisään jo pari viikkoa sitten, mutta lehtiä niihin ei ole tullut. 

Ei se mitään, pääsiäismunat oksilla luovat tunnelmaa.

Ennen pääsiäisen puuhana oli kokeiden tarkastus. Niitä kertyi näihin aikoihin vuodesta runsaasti. Rakastin kokeiden korjausta! Se oli selkeää ja samalla mielenkiintoista, siinä näki miten hyvin oppilaat olivat oppineet tai mikä oli jäänyt oppimatta. Tarkastaminen oli myös jotenkin rentouttavaa, vähän kuin pasianssin peluu. Enää sitä ei ole. Pidin kyllä syksyllä englannin opiskelijoilleni kokeet, kun he sitä pyysivät, mutta tarkistimme ne yhdessä heti tunnin lopussa. Voisin tietysti pitää vielä yhdet nyt keväällä... enpä tiedä. 

Olen huomannut ajattelevani melko paljon entistä työpaikkaani, peruskoulua. Kaikista vakuutteluista huolimatta kukaan opettajakollegoistani sieltä ei ole ollut minuun yhteydessä kokonaiseen vuoteen. Saati että joku olisi tullut käymään, kuten puhe oli. 

Lähtöni jälkeen kävin kirjailijavierailulla muutamissa luokissa. Rehtorin kommentti: "Tiedäthän, että sinun ei enää tarvitse käydä täällä" oli tarkoitettu vitsiksi, kyllähän minä sen ymmärsin. Silti jäi sellainen tunne, etten ole kokenut sopivana siellä enää käydä - siitä huolimatta, että minulla on työpuhelin palauttamatta... En vain saa mentyä. 

Nyt yritän nautiskella tästä kevään valosta. Huomenna kuulemma sataa. 

Pupuja, tipuja, kissa - ja pajunkissat. Pääsiäismunat. 

Rairuohon unohdin laittaa kasvamaan tänä vuonna, samoin herneenversot, harmi. 

Kissakin kuuluu pääsiäiseen, eikö vain? No joo, ehkä sen pitäisi olla musta.

Olikohan Serafiina-noidalla kissa tässä meidän pihapiirissä 1800-luvulla?

Tänä vuonna pääsiäinen on varhain, joten ulkona on vielä lunta. 

Kävimme metsäkävelyllä, mutta upottava lumi ei houkutellut pois tieltä syvemmälle metsään.

Välillä pääsiäisen aikaan on ulkona jo kukkinut narsisseja, idänsinililjoja, krookuksia... 

Nyt piti kukat ostaa kaupasta. 

Alla olevat pääsiäisherkkureseptit ovat Huhtamäki Oyj:n tiedotuslehti Rummusta vuodelta 1945. 

Sodan päättymisestä oli vasta puoli vuotta, Lapin sota jatkui yhä. 

Siihen nähden reseptit ovat melko ylellisiä. 

Liha oli juhlaruokaa ja sokeria, munia ja voitakin oli taas saatavilla, ainakin joillain.

Pääsiäiskortit ovat ihania!

Pääsiäinen on minulle aina ollut tärkeä. Se johtuu varmasti äitini ortodoksisesta taustasta. Mutta pääsiäinen on myös ihana kevään juhla, se on kasvun, valon ja odotuksen aikaa. Sen väritkin ovat minun värejäni: keltainen, oranssi, vihreä - miksei ruskeakin. 

Kylällämme on yksi, joka on ymmärtänyt säästää vanhat pääsiäiskortit (kuten joulukortitkin, joille on ollut omia näyttelyitään). Nyt Arja Niemi oli jälleen jaksanut laittaa perheensä vanhat kortit esille kylämme pääsiäiskahvioon. 

Minusta on harmi, ettei pääsiäiskortteja enää lähetellä. 

Itse niitä joskus olen lähettänyt, harvemmin saanut. Yhden saamani pääsiäiskortin löysin, sen olin saanut Tarja Toivoselta, joka arvostaa kortteja ja kanoja ja tipuja. 

Korttien esillepanossa oli Arjalla ja hänen tyttärellään Anniinalla iso vaiva, mutta onneksi he jaksoivat sen tehdä. Korteista vanhimmat ovat noin 50 vuoden takaa, mutta uusiakin on joukossa.

Kortteja kävi katsomassa vajaat viisikymmentä henkeä. 

Enemmänkin olisi mahtunut! 

Harmi, etteivät ihmiset juurikaan lähde liikkeelle nykyisin, kun jotain järjestetään. Mistähän se johtuu? Sitä aina kyselen.

Onneksi hetkellisesti oli sentään melkein sali täynnä. 

Myös vanhoja äitienpäiväkortteja oli esillä yhdellä pöydällä. 

Arja ja Anniina olivat leiponeet myös paljon kakkuja, piirakoita ja pikkuleipiä myyntiin.

Itsekin pystytin pienen myyntipöydän. Esillä oli omien tuotteittemme lisäksi kortteja Hunsalan työväentalon ikkunaremontin hyväksi, pihakavoidetta Syrjän talon remontin hyväksi ja myös Loppi-seuran esitteitä, joilla olen yrittänyt houkutella uusia jäseniä seuraan. Ei onnistunut ainakaan tällä kertaa. Pihkavoiteita ja kortteja ostettiin muutamia.

Kevätkransseja koivusta

Tiedättehän ne aikakauslehtien ihanat ohjeet: "Tee itse pääsiäiskranssisi". 

Otat vain oksia ja kiepautat ne ympyräksi ja koristelet. Helppoa.

Not. Ei ole helppoa. 

Ensinnäkin niitä oksia tarvitaan ihan valtavasti. Meillä kaadettiin pihasta kaksi vanhaa, lahoa koivua. (Kerroin siitä aiemmin täällä blogissa, kiitos vielä, taitavat kiipeilijämetsurit.) 

Risua siis riittää. Niinpä sanoin Lassille, että nyt tehdään pääsiäiskoristeita. 

Lassilla on jopa jonkinlaista koulutusta aiheeseen, onhan hän puutarhuri. 

Edellisestä sidontatyöstä oli kuitenkin aikaa, joten sydänkranssienkin teko vaati pähkäilyä. 

Ja tosiaankin niiden risujen leikkelyä ja roudaamista. 

Mutta onnistuihan se! Lassi teki kaksi sydänkranssia ja antoi minulle vapaat kädet jatkokoristella niitä, jos tahdon. Noissahan näkyy se metallilanka, joten mietin, miten niille voisi tehdä. Huomenna olisi kylän pienet myyjäiset, voisin viedä ainakin toisen myytäväksi, mutta jotain nauhaa tai muuta vastaavaa tuo kai kaipaisi. Onko ideoita?

Nuo sydämet ovat siis aika isoja, ulkoseinälle tai oveen laitettavia. 

Itse yritin väkertää tavallisia seppelemallisia. Kyllästyin aika nopeasti niiden risujen pätkimiseen. 

Ja siihen, että niistä vain ei tullut hienoja. Tässä versio, jonka sain aikaan. 

Toinen on tuossa aloituskuvassa. Kuten  näkyy, ei ole helppoa, ei. 

Tarkkaavainen katsoja huomaa, että tuo pohja ei olekaan koivunoksista tehty. Kaikki uskovat kuitenkin, että ihan itse tein. Mutta saat arvata, mistä materiaalista! 

(Ja kun vastaat, nimesi ei tule suoraan näkyviin, ellet ole kirjautunut. 

Ei haittaa, helpoin tapa on laittaa vain oma nimesi viestin perään.)

Jäähyväiset Annalle

”Näin nuoren Annan tanssivan, kun Satumaa soi. Hän oli onnellinen ja niin kaunis!” sanoi Kaarina, kun poistuimme krematorion kappelista. 

Halusimme äidillemme siunauksen, vaikka Anna oli eronnut kirkosta jo 1970-luvulla. Ero oli johtunut rahasta, osaltaan myös siitä, että hänen ystävättärensä oli kuollut, vaikka he olivat yhdessä rukoilleet paranemista. Lapsena Anna kuului ortodoksiseen seurakuntaan, mutta Helsinkiin tulon myötä kirkkokunta vaihtui. Evankelisluterilaiseen kirkkoon Anna tuskin koskaan tunsi juuri minkäänlaista yhteyttä.

Siunaustilaisuus oli kuitenkin kaunis ja pappi Vilppu Huomo oli läsnäoleva ja osaaottava. Hän oli valmistautunut puheeseensa huolellisesti. Siskoni ei puhetta surultaan kuullut, minä kuuntelin, mutten muistanut jälkikäteen paljoakaan. Saimme puheen kirjallisena, kun sitä pyysin.

Siskoni ei ollut halunnut puhua papin kanssa. Hänen mielestään koko puheen olisi voinut jättää pois. Eihän pappi tuntenut Annaa, mitä mieltä hänen olisi meille kertoa, millaisia Anna ja hänen elämänsä olivat olleet? Totta sekin, mutta kyllä minusta oli hyvä, että puhe pidettiin. En kuitenkaan matkustanut Helsinkiin keskustelemaan papin kanssa, hoidimme asian etänä.

Huomo puhui siitä, miten Anna joutui lapsena lähtemään yksin evakkoon Karjalasta. ”Sain sen kuvan, että kaikessa traumaattisuudessaan evakkomatka ja sotavuodet taisivat jättää Annaan isot jäljet”, Huomo sanoi. Olisivatko voineet olla jättämättä? 

”Hylätyksi tulemisen kokemus taisi olla valtava. Samoin kuin se, että keskellä sotaa täytyi selviytyä itse, ihmisten ympärillä vaihtuessa. Jäin miettimään, miten nämä kokemukset näkyivät hänessä myöhempinä vuosina.” 

Siunaustilaisuudessa kanttori soitti uruilla kolme kappaletta, jotka olin saanut valita. Ensimmäinen niistä oli Karjalan kunnailla, toinen Evakon laulu. 

”Ehkä, kun oli pakko selviytyä, se taisi myös opettaa tekemään paljon töitä,” pappi jatkoi. Kyllä, Annalle oli aina kunnia-asia, että hän hoiti työnsä hyvin. Välillä työpaikkoja oli kaksikin yhtaikaa, enkä muista hänen olleen koskaan töistä pois. En minäkään ollut poissa koulusta. Jos oli päänsärky, oli päänsärky, ei se liittynyt siihen, hoidetaanko työt. Flunssassa varattiin vain mukaan nenäliinoja – tai pyyheliina, sen muistan.  

”Ymmärsin, että Annalla ei ollut mahdollisuutta juurikaan käydä koulua. En tiedä oliko siksi, että ymmärsin rivien välistä, että Annalle oli tärkeää, että te saatte paremmat mahdollisuudet elämään kuin mitä hänellä oli ollut.” 

Pappi oli myös lukenut blogini, jossa kerroin Annan elämästä ja siitä, miten sitkeä hän oli.

”Vaikka sitkeys ehkä nousi välttämättömyydestä, se ei vähennä sen merkitystä. Toisaalta, mietin, vaikka Annan elämä oli monin tavoin vaikea, ajattelen, että tärkeää on myös muistaa myös hyviä asioita ja sitä, mikä tuotti hänelle iloa. Kuulin esimerkiksi kukista ja puutarhanhoidosta, tai mustikkametsällä käymisestä.”

”Tekee mieli kysyä, millaisia muistoja sinulla herää näistä tilanteista? Tai vähän toisesta näkökulmasta, millaiset hetket sinä nostaisit parhaiksi yhteisiksi hetkiksi Annan kanssa? Varsinkin kun Annan elämä oli monin tavoin raskas, mietin, että on tärkeää nähdä myös ne kaikki hyvät asiat ja hyvät vuodet mitä hänellä elämässään oli.”

 

Pappi tietysti kohdisti puheensa siskolleni ja minulle, eihän tilaisuudessa juuri muita ollutkaan. Kaarina oli tullut siskoni tueksi, Lassi minun. Annallahan ei ollut yhteyksiä kehenkään sukulaiseen. Minäkään en tiedä, onko heitä enää edes olemassa. Ystäviä 90-vuotiaalla muistisairaalla ei enää oikein voisi ollakaan, joten saattoväki oli pieni. Niinpä pappi puhui lähinnä meille kahdelle, ja halusi nostaa esiin sen, miten siskoni piti viimeisten vuosikymmenten ajan Annasta huolta. 

”Viimeiset vuotensa Anna tarvitsi paljon huolenpitoa. Niin paljon kuin huolenpitokin on varmaan noussut välttämättömyydestä, ajattelen, että se on silti iso lahja antaa toiselle. Luulen, että ne hetket jättävät jälkensä jolloin pidämme huolta tai meistä pidetään huolta. Silloin jakaa elämää toisen kanssa hyvin läheisellä tavalla, kun näkee toisen heikoimmillaan.”

”Nyt kun Anna on kuollut, muistelkaa kaikkea sitä mitä hänen elämässään oli. Ja ehkä ennen kaikkea kaikkea hyvää. Jakakaa hänestä muistoja. Ehkä muistoja jakamalla myös voi yhdessä kantaa surua.”

”Mutta ehkä niin paljon kuin suru on luopumista, voisiko se olla myös sen löytämistä, mitä kaikkea Annasta elää edelleen teissä.”

Toki siunaustilaisuus oli uskonnollinen. En toista tässä niitä uskonnollisia osuuksia muuten, mutta Vilppu Huomon valitsema raamatunlause oli minusta kaunis ja osuva. Äitini minulle kutomia mattoja on minulla yhä käytössä.

"Kuin paimenen teltta

minun majani puretaan ja viedään pois.

Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan,

ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.”    Jes. 38:12

 Annan tuhkat haudattiin myöhemmin Maunulan uurnalehdon metsähautausmaalle. Onneksi siellä oli vielä tilaa. 

Paikka on meille tärkeä, koska asuimme pitkään Maunulassa. 

Monen vainajan arkun päällä on kukkameri kymmenine upeine laitteineen. On myös niitä, joiden hautajaisissa ei ole yhtään saattajaa. Meitä oli neljä ja kukkia maltillisesti. Olin sitonut kimpun Solstrandin kuunliljoista ja toisen harmaamalvikeista. Siskoni toi omat kukkansa ja etukäteen olimme tilanneet mielestämme kauniin seppeleen arkulle. 

Minä sain valita siunaustilaisuuden musiikin. Virren valinnan jätin papille, mutta kolme muuta kappaletta olivat Karjalan kunnailla, Evakon laulu ja Unto Monosen Satumaa. Harkinnassa olivat myös Rööperiin, Kolmatta linjaa ja Oi niitä aikoja. Nekin olisivat olleet hyviä ja liittyneet Annan elämään, mutta päädyin noihin tavanomaisempiin valintoihin.  

Lopun Satumaa oli tärkeä, sillä Anna tanssi nuorena ja vielä eläkeiässäkin paljon, ja Somero oli elämässämme hyvin tärkeä seutu. Somerollehan sijoitettiin juuri Muolaan evakot. Anna tosin ei päätynyt muiden muolaalaisten mukana Somerolle, vaan joutui kiertämään eri puolilla Länsi-Suomea ennen kuin tuli Helsinkiin. Sattumalta siskoni ja minun kesälapsipaikkamme 1960-luvulla oli kuitenkin Somerolla Muolaan evakon, Hiljan, luona, ja siskoni ja äitini jatkoivat siellä käymistä vielä kesälapsiaikojen jälkeen.   

Annan kuolemasta on pian kulunut vuosi. Siunaustilaisuus oli siis viime kesänä, mikä selittää myös kesäiset kukat. Tilaisuuden jälkeen kävimme Hietaniemen hautausmaalla kiertelemässä ja katsomassa erityisesti Lassin sukulaisten hautoja. Lopuksi kävimme syömässä Hietaniemen uimarannan ravintolassa. 

En ollut käynyt Hietaniemen uimarannalla sitten lapsuuteni: Anna vei meidät sinne monesti kaupungin kuumuudesta uimaan kesäisinä hellepäivinä. 

Paikka oli siis muistotilaisuudelle mitä sopivin. 

 

Syrjässä tapahtuu taas paljon tulevana kesänä

 

Syrjän talo Lopen Järventakana uinuu vielä talviuntaan yksinäisyydessä, mutta pian siellä näyttää jo tältä. Yläkuva on viime toukokuulta. 

Monenlaista tapahtumaa on talolle suunnitteilla tulevaksikin kesäksi. 

Tämä kuva on viime heinäkuun kirjallisuusillasta. 

Meeri Lindfors haastatteli minua kirjani "Ida, yhteiskoululainen" tiimoilta.

Myös Tapio Bergholmin Mauno Koivisto -kirjaan liittyvä kirjallisuusilta oli viime kaudella. Bergholm tulee Syrjään tänäkin kesänä. "Kova Koivisto tutkimuskohteena" -ilta on heinäkuun kolmantena.

Puheenjohtaja Erja Noroviita huolehtii siitä, että kaikilla on Syrjässä tervetullut olo ja kaikille riittää tarjottavaa niin talkoissa kuin tapahtumissakin. 

Oli sitten kyse talkoista tai ohjelmailloista, Syrjän tapahtumiin liittyy aina hyvät tarjoilut. Usein pyritään järjestämään jotain perinneruokaa ja jotain erilaista. Tässä kuvassa tarjolla on mustikkapiirakkaa, kantarellipiirakkaa, porkkanoita, pikkuleipiä ja erilaisia leipäsiä.

Runon ja suven päivänä on ollut "Tämän runon haluaisin lukea" -tapahtumia, joissa kuka tahansa saa esittää haluamansa runon. Mukana on ollut myös proosatekstejä, kuten tässä kuvassa, jossa Terttu Pietilä lukee Sakari Pälsin tarinan siitä, kun Fallesmannin Arvo kävi Lopen kirkossa. 

Tulevan kauden tapahtumia: 

 La 18.5. Linturetki 9.00 linturetki, kahvit klo 11, jonka jälkeen kevättalkoot.  

la 8.6. klo 16. Taiteilija Petra Giacomellin näyttelyn avajaiset

ke 3.7. klo 18. Tapio Bergholm: Kova Koivisto tutkimuskohteena. Pääsymaksu 10e.

 6.7. klo 18 Runon ja suven päivä Ohjelma vielä avoin

2.8. Syrjä soi  Lopen kunnan järjestämä pääsymaksullinen konsertti. Tarjoilu Syrjässä. 

ti-ke 6.-7.8. ja 13.-14.8. ti 15-18. ke 9-17 Pinkopahvien laiton harjoittelua 

Seuraavien päivämäärät ovat vielä avoimia:

Panu Kaila, perinnekorjauksesta

Kallasta kiinaksi kääntäjä kertoo työstään Aino Kallaksen kirjojen kääntäjänä

Samuli Parosen seuran oma kesäpäivä

 

Näyttely ja talo ovat auki yleisölle torstaisin 13.6. - 25.7. kello 14-16. 

Syrjä-seuran talo on kaikille avoin ja erilaiset yhdistykset voivat myös viettää siellä tapahtumiaan. Puhetta on ollut ainakin Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämästä Luonnonkukkien päivän retkestä kesäkuussa tai Suomen luonnon päivän tapahtumasta elokuussa Syrjässä. 

Lätyt härkäpapujauhoista

Lassi hemmotteli minua härkäpapujauhoista tehdyillä lätyillä. Hyviä olivat!

Tällaisella reseptilla: 

1,5 dl härkäpapujauhoja

0,5 dl kaurahiutaleita

1 rkl perunajauhoja

0,5 rkl sokeria

2 munaa

1/3 tl suolaa

puoli teelusikallista leivinjauhetta

hiukkanen vaniljajauhetta

4,5 dl maitoa (varmaan kaurajuomaakin voisi käyttää)

voita tai margariinia paistamiseen

Lätyt Lassi teki ihan normaaliin tapaan eli sekoitti aineet, antoi seistä ja paistoi paistinpannulla. Olivat kyllä hankalampia paistettavia kuin normaalit lätyt, eivät kovin helposti pysyneet koossa. Mutta onnistui. 

Härkäpapujauhossahan on valtavasti proteiinia. Tuollaisesta paketista tulee monta satsia. 

Me söimme niitä hillon kanssa, varmasti suolainenkin täyte sopisi hyvin. Meillä oli oman tilan Herkku-hilloa, jossa on punaherukkaa, kesäkurpitsaa ja minttua sekä inkivääri-omena-hilloa. Tuo Herkku tuntui jostain syystä sopivan noille lätyille erityisen hyvin. Omenahillo on ehkä turhan pliisua tuohon, vaikka siitä tykkään kaurapuuron kanssa kovasti. 

PS: Härkäpapujauhomme on siis Poronoron eli Hirvenojan tilan tuotetta. Suosittelen!

PPS: Lättyjä on meillä Helsingissä aina kutsuttu lätyiksi tai plädäreiksi. Lettu on minusta ikävän sievistelevä sana, samoin lettuset. Hmm... Meillä syödään siis lättyjä. 

Manteli-kauralesepuuro kaurajuomaan

Olen kehittänyt itselleni uuden herkkupuuron.

Resepti on tietysti yksinkertainen, mutta en valitettavasti pysty antamaan tarkkoja mittoja, sillä teen puurot yleensä silmämääräisesti. Poikkeuksia on, muun muassa helmipuuro, joka täytyy tehdä tietyllä tavalla tai se ei onnistu. Mutta kauralesepuuron kanssa ei ole kauhean tarkkaa, kunhan ei laita liikaa leseitä. Se nimittäin sitten helposti jämähtää, tosin siihen silloin voi lisätä nestettä. Se ei helposti paakkuunnu. 

Tämän puuron valmistan siis näin:

Kiehautan kaurajuoman kattilassa - tai ei sen ihan kiehuvaakaan tarvitse olla, kun lisään kauraleseitä samalla sekoittaen. Sitten lisään mantelijauhetta aika lailla vähemmän kuin leseitä. 

Keitän n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Jos se uhkaa palaa pohjaan, sammutan lieden ja nostan ehkä vielä kattilan syrjään. Puuro hautuu kyllä silläkin tavalla. Lopuksi voin laittaa sen uudelleen tulelle, kunhan se ei ole jo liian paksua. Suolaa en tarvitse.

Syön puuron marjojen tai hillojen kanssa. Kuvissa on inkivääri-omenahilloa ja vadelmahilloa. Lisäksi käytin kaurajuomaa, sitä samaa missä puuro oli keitettykin. Toki puuron voi syödä ilman nestettäkin. 

Nam joka tapauksessa! 

Tikkakonsertissa keväthangilla

Yöt ovat kylmiä, päivisin on ihana auringonpaiste ja lämpö. 

Nyt on hangilla kulkeminen helppoa ja hauskaa, 

kunhan lähtee liikkeelle varhain aamulla, jolloin hanki kantaa hyvin ja varmasti.

Lintujen orkesteri on aloittanut jokavuotisen konserttisarjansa.

Tikat rummuttavat ja viheltelevät, tiaiset laulavat solisteina.

Päivä päivältä orkesteriin liittyy uusia jäseniä. 

Tämä kuva kuuluu sarjaan "Marikan lintukuvat", jota ei aikoihin olekaan kartutettu.

Tässä kuvassa on käpytikka... vai oliko se palokärki? No, katsokaa itse!

Joutseniakin jo näkee ja kuulee. Torvet puuttuivat kuitenkin tämän aamun konsertista.

Jäille ei kauan enää kannata mennä. 

Mekin pysyttelimme metsässä. 

On hienoa käydä katsomassa paikkoja, joihin ei muina vuodenaikoina oikein pääse. 

Suuntana omavaraisuus 2024 maaliskuu: Elämä ja ihmiset, yhteisöllisyys ja talkoot

Tämänkertaisena omavaraisuusbloggareiden yhteisaiheena on muun muassa naapuriapu. Itse lähdin pohtimaan erityisesti yhteisöllisyyttä ja talkoilua. 

Kaupunkilaisten talkooavulla maaseudun töissä on pitkät perinteet. Helsingistä lähdettiin ennen vanhaan kesällä maalle heinätöihin ja syksyllä sadonkorjuuseen. Keväällä perunanistutuksessakin tarvittiin apua ja sitä saatiin. Kotiin viemisinä kaupunkilaisilla oli monenlaista ruokaa talven varalle.

Tätä perinnettä ei paljon enää ole. Osasyy siihen on varmasti maaseudun töiden koneellistuminen, työvoiman tarve on vähentynyt – paitsi tietysti meidän kaltaisillamme tiloilla, jossa lähes kaikki tehdään käsin. Suurempi syy on käsitys vapaa-ajasta: ennen maalle lähtö ja töiden vaihtuminen toisiin oli lepoa talven töistä (toinen työ on toisen lepo). Nyt vapaa-aikaa on vain se, milloin ei tehdä ”mitään” tai mieluummin matkustetaan ulkomaille.  

Kolmas syy on epämääräisempi: jonkinlainen yksityistyminen. Kyläily on vähentynyt, yökyläily eritoten. Monesta tuntuu varmaan oudolta ajatus, että vieraalle maatilalle voisi lähteä töihin saati viettää siellä useita päiviä tai ehkä viikkoja. Osa ihmisistä vierastaa vieraaseen paikkaan menemistä kutsuttunakaan; tämän olemme havainneet, kun kutsumme kävijöitä tilallemme.

Järjestämme usein erilaisia tapahtumia, siis paitsi kyläyhdistyksen puitteissa myös ihan tässä omalla tilalla. Ihmisiä on kyllä käynyt ruokailemassa ja ostoksilla. Heitä tulee Riihimäeltä, Karkkilasta, Espoosta, Hämeenlinnasta ja niin edelleen. Omalta kylältä tai muualta lähitienoilta ei tulla. Ymmärrän hirmu hyvin, jos ei kiinnosta lähteä naapuriin syömään, kun ruokaa voi laittaa itse kotonakin. Mutta esimerkiksi viimeksi joulun alla järjestimme glögikutsut, joihin kaikki olivat tervetulleita. Tarjoilimme sekä kaupasta ostettuja että itse tekemiämme glögejä, niitä oli valittavana erilaisia, terästyksen kera tai ilman. Lisänä oli jouluista pikkupurtavaa. Mainostimme tilaisuutta Facebookissa ja tienvarsikylteillä. Tilaisuus oli luonnollisesti täysin ilmainen. 

Vilpittömästi odotimme tapaavamme uusia tuttavuuksia läheltä ja ehkä kauempaakin. Miten kävi? Lähikyliltä tuli yksi ihminen, hyvä ystävämme. Pari muuta ystävää kertoi esteestä. Vietimme mukavan iltapäivän muutamien karkkilalaisten ja espoolaisten seurassa.

Asumme syrjäisellä paikalla mutta kylässä, jota pidetään yleisesti aktiivisena ja touhukkaana. On vallalla käsitys, jonka mukaan näillä kylillä ollaan auttavaisia ja pidetään yhteyttä naapureiden kesken. Naureskelemme sille aika usein. 

Itsekin olen ollut tuota mielikuvaa rakentamassa lehtijutuillani ja muilla kirjoituksillani. Mutta totuus on, että aika yksin täällä saa elellä.

Tietysti ihmiset hädän tullen auttavat. Jos henkilökohtaisesti jotain pyytää, apua saa varmasti. Ihmisethän haluavat auttaa toisia, asuinpaikasta riippumatta. Auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin, harvassa ovat ihmiset, jotka eivät sitä tahdo tehdä. Monenlaista apua olemme vuosien varrella saaneet.

Välillä olemme huhuilleet aputyövoimaa Facebook-sivuilla, joskus sitä on jopa löytynyt. Liiaksi asti tarjokkaita ei ole. Useimmat auttajat ovat kauempaa, onneksi on muutama vakioapulainenkin kuten Hannu. Hän ja toinen helsinkiläisystävämme Kaarina ovat käyneet auttamassa puutarhatöissä. Kaarinan lisäksi siskoni on ollut vakioavustajana meidän tilapäivillämme. Ilman heitä päivien järjestäminen ei olisikaan mahdollista.

Mutta vanhan ajan talkoomeininkiä kaipaan. Avoimiin talkoisiin harva lähtee. Se on vuosien varrella tullut nähtyä. Tienvarsien siivoustalkoita on täällä yleensä järjestetty vuosittain (ja nyt kun tämän mainitsin, muistan että järjestimme niitä vanhalla kotipaikallani Oulun Raksilassakin, paikalla muutama ihminen. Ja roskatalkoita Hupisaarilla, meitä taisi tulla paikalle kaksi). Lisäksi on ollut kylätalon kunnostustalkoita, Hunsalan työväentalon siivoustalkoita, monenlaisia talkoita Syrjässä, Ikimetsän ystävien luonnonhoitotalkoita… Jokainen uusi ihminen niissä on aina otettu vastaan lämpimästi suurena harvinaisuutena. Useimmiten talkoilemassa ovat samat vanhat. Kuitenkin talkoot ovat minusta mahtava tapa olla yhdessä muiden kanssa, oppia uutta, tutustua muihin, saada samalla aikaan jotain hyvää ja hyödyllistä.

Se, joka tietää syyn siihen, ettei talkoisiin tai tapahtumiin tulla, voisi kertoa sen. Kuitenkin puhutaan paljon ihmisten yksinäisyydestä, joka on suuri, todellinen ongelma. Vanhukset ja vammaiset eivät usein voi lähteä fyysistä työtä vaativiin talkoisiin, mutta on paljon tilaisuuksia, joihin voisi tulla vähinkin ruumiillisin voimin.

Joku saattaa pelätä talkoo- tai naapuriavun pyytämistä tai tarjoamista verotuksellisista syistä. Veroviraston sivuilla on kuitenkin hyvät, selkeät ohjeet talkootyön verottomuudesta. Talkootarjoilut tai pienet kiitoslahjat eivät tee talkootyöstä veronalaista.

Usein kai sanotaan, että nykyihmiset ovat niin kiireisiä. Ovatko? Mikä sen kiireen aiheuttaa? Mitä jäisi tekemättä, jos lähtisi lähiyhteisönsä talkoisiin? 

Järjestötyö

Olen tämän talven aikana entistä enemmän miettinyt erilaisten järjestötöiden jättämistä pois. Yhdistykset ovat olleet pitkään iso osa elämääni. Olen toiminut Suomen Eläinsuojelussa noin 30 vuotta, Luonnonsuojeluliitossa yli 20, Pilpalan kyläyhdistyksessä 17 vuotta, Ikimetsän ystävissä toistakymmentä vuotta, muutamissa muissa yhdistyksissä lyhyemmän ajan. Ne ovat antaneet minulle paljon ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä mielelläni. Varmasti teen jatkossakin, tällä hetkellä ainakin on tarkoitus jatkaa ainakin Hunsalan Kajastuksessa ja Lopen Syrjä-seurassa. Molempien kulttuuripainotteinen toiminta keskittyy vanhan talon ympärille ja tuon vanhan talon ylläpitämiseen.

Miksi sitten jättäisin muut järjestöt? Mikä määrittää sen, missä yhdistyksessä jaksaa jatkaa, minkä kokee rasitteeksi? Vasta nyt hoksaan asettaa kysymyksen itselleni näin. Syy on yhteisöllisyyden ja mielekkyyden kokemisessa.

Kaikki yhdistykset, joiden toimintaan olen lähtenyt, ovat olleet jollain lailla tärkeitä tai merkityksellisiä, tottakai. Mutta jos tekeminen yhdistyksessä on vain yksin puurtamista ilman yhteyttä muihin ja vastakaikua, sitä ei jaksa. Tekijäporukan olisi pidettävä yhtä ja välillä on pidettävä myös hauskaa – tai miksei koko ajan! Kun sitten jotain järjestetään, on voitava kokea että sillä järjestämisellä on merkitystä. Paras osoitus siitä on, että paikalle tulee ihmisiä.

Ikävintä on toimia yhdistyksissä silloin, kun ulkopuolelta tulee vain ehdotuksia siitä, mitä vielä pitäisi järjestää. Niitä tulee yleensä sellaisilta, jotka eivät tietenkään itse ole aikeissa osallistua järjestämiseen mitenkään, ja jotka eivät ole osallistuneet niihin edellisiinkään juttuihin. Pahinta on kuulla kommenttia siitä, kuinka puhuja itse kyllä osaisi hoitaa asiat niin, että yleisöä tulisi paikalle, mutta kun ei nyt vain ehdi… Kiitos, jäädään sitten vain odottamaan sitä aikaa että ehdit!

Voi olla, että on hyvä välillä vaihtaa toimimistaan toiseen. Se on varmasti hyvä itselle, mutta kenties myös yhdistykselle on eduksi, että sen toimijat vaihtuvat.

Olen muuten miettinyt myös tämän bloginpidon lopettamista. Olen pohtinut tämän mielekkyyttä: hyötyykö tästä joku jotain? Ainakin nyt hyödyin hieman itse, kun tämän aiheen vuoksi pohdiskelin näitä asioita.

Kirjoittamista en tietenkään voi jättää. Parhaillaan hion tulevan äänikirjani viimeistä versiota. (Eilen sain nähdäkseni kansikuvan; siinä on tyttö – ja kana!) Uusi kirja muhii jo mielessä. 

Valokuvaaminen on viime aikoina, siis nyt talvella, jäänyt kovin vähiin. 

Täydennän nyt tätä blogitekstiä muutamien kyläläisten kuvilla. 

Yhdet lähimmistä naapureistamme ovat Mikko ja Hannu. 

Heidät kuvasin alkutalvesta, yllättäen Karkkilassa, jossa olimme yhdessä syömässä. 

Mikko ja Hannu ovat meidän kylien ilopillerit, puuhamiehet, joilla on aina jotain jännää meneillään. Ihanaa, kun jaksavat!

Teemu Kupiaisen kanssa olin joulun alla kunnan Antin Adventti -tapahtumassa. 

Teemu tuli avukseni, kun pidin usean yhdistyksen pöytää. 

Meidän tilamme lisäksi pöydällä oli esillä Hunsalan työväenyhdistys Kajastus, Pilpalan kylät ry ja Lopen Syrjä-seura ry. Teemun kanssa oli hauska leikkiä myyjiä ja esittelijöitä. 

Viljelykuulumiset

Näihin omavaraisbloggauksiin kuuluu myös ajankohtaisten viljely- ynnä muiden asioiden kertominen. Meillä on esikasvatukset aloitettu, mutta paljon vielä on laittamatta multaan. Tänään Lassi jo pyöriskeli kasvihuoneen ympärillä, vaikka lunta on vielä runsaasti. Kiersin myös kesäisen koiranulkoilutuslenkin pitkästä aikaa; lumi on paikoin sulanut ja paikoin se oli niin kantavaa, että pystyin kävelemään metsässäkin. Kyllä se kevät sieltä tulee! 

#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Käy lukemassa ja kommentoimassa myös muita kirjoituksia: 

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/omavaraistelun-onnea

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2024

Tilliläntilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-onnea-vuodenajoista-ja-ihmisista-ymparillani/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2024.html

FInland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-3-2024.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/03/maaliskuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/03/jo-vihertaa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/03/puutarhanhoito-mukavampaa-yhdessa.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-maaliskuu.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-3/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/maasta-ja-maalaisista

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18221

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-3.html

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/03/elama-on-ihanaa-ainakin-valilla.html

Ihan vaan Tiia https://ihanvaantiia.blogspot.com/2024/03/omavarainen-elama-ja-ihmiset-ovat-ihania.html

Kasvuvyöhyke 4

Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavarainen-elamantapa-ilonhetket-ja-nautinnot/

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape https://farmescape.fi/runsauden-ilot-ihmeellinen-elama-ja-ihmiset/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/03/03/maaliskuu-2024