Skeippichutney valkosipulista ja raparperista

Kehitimme uuden reseptin ruuan ohessa syötävälle hillokkeelle. Viime kesän tuotteemme oli 'Liekkiö - tumma ja tulinen menninkäisen hillo'. Sen reseptin löytää haulla tästä blogista. 

Nyt tarkoitus oli tehdä grillihillo eli makean tulinen hilloke grilliruokien oheen. Ja teimmekin, mutta kun saimme toisen kokeiluerän valmiiksi, maistoimme sitä kalaruoan kanssa ja totesimme sen sopivan erinomaisesti siihenkin. Niinpä grillihillo olisi sille harhaanjohtava nimi. 

Päädyimme nimeen Laukka-skeippichutney: vahva ja maukas menninkäisen hillo. Pääraaka-aineenahan on kynsilaukka eli valkosipuli. Menninkäisen hillo puolestaan tulee siitä, että sekä Liekkiö että Laukka muistuttavat paholaisen hilloa, jonka aika moni jo tuntee. Menninkäinen on meidän Lassi.

Olen tuotteeseen todella tyytyväinen. Kokeilepa perässä!

Pääraaka-aine siis on skeippi eli valkosipulin itusilmujen varret ja nuput. Paha kyllä niitä on saatavissa vain muutaman viikon ajan näin heinäkuussa. Toinen raaka-aine on raparperi. Siis tässä koko resepti:

Skeippichutney

1 kg valkosipulin skeippejä

0,5 kg raparperiä

0,5 l vettä

2,5 dl hillosokeria

0,5 dl etikkaa

2 rkl chilinpaloja (käytimme viime vuonna etikkasäilöttyä Lemon Drop -chiliä)

2 tl inkivääriä

2 tl suolaa

Pilko skeipit ja laita ne kiehumaan. Keitä parikymmentä minuuttia, ota kattila liedeltä ja soseuta seos sauvasekoittimella. Lisää raparperi, keitä pehmeäksi ja soseuta uudelleen. Lisää muut ainekset paitsi etikka. Keitä hetki ja lisää etikka vasta lopuksi. Tarkista maku. 

Lado seos uunissa desinfioituihin purkkeihin ja kierrä päälle vedessä keitetty kansi. Chutney on valmista syötäväksi heti, mutta maku tasoittuu vielä seistessään. 

Hygienisesti valmistettu tuote säilyy avaamattomana pitkään. Kerran avasimme 14 vuotta kellarissa olleen omenachutneyn ja se oli yhä käyttökelpoista, tosin maku ei enää ollut yhtä hyvä kuin valmistusvuonna. 

Vasemmalla skeippejä, oikealla tämän kesän ensimmäiset valkosipulinostot. 

Hygieeninen valmistusprosessi on erityisen tärkeää, mikäli säilykettä tehdään suuria määriä. Omaan käyttöön, pikaisesti syötäväksi tarkoitettujen määrien kanssa ei tarvitse olla yhtä tarkka. 

Varsinainen valkosipulisato saa vielä kasvaa maassa, mutta nostimme jo pienen kokeilumäärän. 

Otoksia työn lomasta (kuvablogi)

Viimeiset viikot ovat olleet niin tupaten täynnä työtä, etten edes blogia ole usein ehtinyt päivittää. 

Kanat kulkivat aikansa vapaina ja onnellisina, kunnes eräänä aamuna löysin ne taas kasvimaalta. Se nyt ei kerta kaikkiaan käy, että raadamme otsa hiessä saadaksemme maat kylvökuntoon, kylvämme, kastelemme, kitkemme, ja sitten tulevat kanat ja kuopsuttavat kaiken pilalle. Lassi sääli kanoja vielä minuakin enemmän, mutta hänkin ymmärsi, että kanojen vapaus loppuu nyt. Myöhemmin kesällä sitten taas vapaina - uhkana sitten tietysti haukat ja ketut.

Aitasimme kyllä osan maista sähköpaimenella, mutta sillä ei tuntunut olevan kanoihin mitään vaikutusta. 

Kiviportaat sain kitkettyä jo alkukesästä, mutta kaikkea en tietenkään raaskinut kitkeä. Kukat kivien lomassa ovat niin kauniita! Jätin mehikasvit ja sammalleimut ja vähän ruohosipulimättäitäkin. 

Ja muutaman mansikan. Meillähän ei ole puutarhamansikkamaata, vaan villit aho- ja ukkomansikat tuottavat meidän mansikkasatomme. Kuvassa on ukkomansikkaa. 

Jos joltakulta puuttuu mehitähtiä, voi tulla täältä hakemaan. ruohosipuliakin voi kaivaa juurineen omaan puutarhaansa. Ukkomansikoita emme anna, sillä niillä on vaarana "ukkoontuminen". Jos emikasvit lähtevät, ei marjoja tule. 

Tämä on jokakesäinen näky. Lassi kitkee valkosipulimaata. Se on yhä osittain kattamatta, huh. Etualalla on härkäpapua. Sitä on huomattavasti helpompi kasvattaa kuin valkosipulia.

Kuva on jo noin viikon vanha. Nyt valkosipulit ovat hieman isompia, skeippejä alkaa pikku hiljaa tulla. Olemme alkaneet kehitellä grillihillon reseptiä. Siihen tulee ainakin skeippejä ja chiliä. Pysy kuulolla!  

Valkosipulin syysistutusten aika on nyt

On taas se hetki vuodesta. 

Valkosipulien istutus on siis käsillä. Miehet valmistavat maata. Minua tarvitaan onneksi vain kynsien irrottelussa ja maahan tökkimisessä sitten, kun kaikki on tehty valmiiksi. Minä laiskuri!

Valkosipuli on työlästä kasvatettavaa. Tai kyllähän muutama sipuli kasvaa vaikka kukkapenkissä, mutta jos sitä kasvattaa ihan kunnolla, niin työtä riittää lähes ympäri vuoden. Jos taas pellot olisivat oikeasti isot, hommat hoituisivat koneilla. Meillä koneita ei ole. Maat ovat Lassin itse kasvimaiksi kuokkimat, ja maa on kivistä ja mäkistä. Kaikki tehdään yhä käsin. Onneksi vanha ystävä Hannu käy rankimpina aikoina auttamassa.

Ensin maa siis pitää valmistella. Syksyn aikana rikkaruohot ovat vallanneet maan. Juurakot pitää poistaa ja sitten tuodaan kottikärryllä lantaa, joka sekoitetaan multaan. Onneksi läheisen Pelto-Seppälän tilan ihana vanhaisäntä Ari on taas tuonut lantakuorman traktorilla pihaan. Vastalahjaksi viemme aikanaan valkosipulia heidän puotiinsa. Lehmän- ja hevosenlannan lisäksi käytämme meidän oman kanalamme pehkua. 

Sitten tehdään rivit ja niihin kolot, joihin kynnet peitetään. Ensin on tietysti pitänyt irrotella kynnet. 

Osa istukkaista on "nappuloita", viime vuoden itusilmuista kasvatettuja yksikyntisiä. Mutta suurin osa kasvatetaan kynsistä. Siemeniä valkosipuli ei Suomessa tuota.

Siemenkynsiksi kelpuutamme vain keskikokoisia kynsiä. Ei se oikeasti niin kovin tarkkaa ole, mutta punnitsemme silti rajatapaukset. Alle 5-grammaiset jätämme syöntiin, samoin yli 10-grammaiset. Tosin tällä kertaa osa sipuleista oli niin valtavia, että jouduimme nostamaan ylärajaa 12 grammaan. 

Viime vuonna - siis tämän vuoden sadossa - meillä oli peräti yhdeksää eri kantaa. Olimme hankkineet siemensipuleita useasta eri paikasta. Se oli hyödyllinen kokeilu: nyt tiedämme, mitä haluamme. Emme tahdo enää ranskalaisia lajikkeita emmekä varsinkaan ulkomaista siemensipulia. 

Pehmytkaulaisia lajikkeita oli kiva kokeilla, mutta emme kuitenkaan enää tahdo niitä. Letityskään ei minulta alkanut sujua. Jätän sen suosiolla niille, jotka osaavat - ei muuten ole helppoa! 

Eilisiltana irrottelimme kynnet valmiiksi ja lajittelimme ne kolmeen joukkoon, pieniin, keskikokoisiin ja isoihin. Tai itse asiassa joukkoja oli useampiakin, olihan joukossa pari pilaantunutta kynttä ja muutama epävarma. Valkosipuleista ei koskaan voi olla ihan varma; päälle päin hienolta näyttävässä sipulissa voi tietysti olla jokin huono kynsi sisällä. Usein sen kuitenkin tuntee puristelemalla. 

Kuoret ovat hyvää kuiviketta kanalaan. Meillä kaikki kiertää. 

Emme vielä laskeneet maahan laitettavien kynsien määrää, mutta niitä pitäisi olla parituhatta. Lisänä tulevat sitten ne pallukat sekä itusilmut. 

Syysistutukset pitää tehdä ennen kylmän tuloa. Liian aikaisin istutetut voivat nousta maasta jo syksyllä ja paleltua tai ainakin kärsiä talvella. Joskus meiltä on istutus jäänyt myös liian myöhään. Kuoppien teko rautakangella jäiseen maahan pimeässä ei ole nautittava kokemus! Kuoppien täyttökään ei jäisessä maassa onnistu, jolloin kynnet jäävät kuoppaan oman onnensa nojaan. Monta epäonnistumisen mahdollisuutta on olemassa, ja optimaalinen ajoitus on joskus onnenkauppaa. 

Tänä aamuna olivat lätäköt jo vahvassa riitteessä.
Päivästä tuli tuulinen ja kylmä,
mutta aurinko sentään lämmitti maan muokkaus- ja kylvökuntoon. 

Tumma ja tulinen menninkäisen hillo

Pidämme chutneysta ja olemme tehneet sitä tänäkin syksynä. Eilen resepti nousi uuteen ulottuvuuteen: muokkasimme sitä rohkeasti ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. 

Tänään söimme sitä ruuan kanssa ja se oli parempaa kuin yksikään aiemmin maistamamme. Onneksi satsi oli suuri, noin 5 kg, joten syötävää riittää. Siitä tuli 18 vakiopurkillista ja isot purkit lisäksi. Julkaisen nyt reseptin, tehkää perässä! 

Näistä se alkoi. Meillä on runsaasti happamia omenia,
mutta lisäksi keksin lattaa mukaan marja-aroniaa ja pihlajanmarjaa. 

Meillä kaikki raaka-aineet tulevat omalta tilalta, joten chiliä ja valkosipuliakaan ei tarvitse säästellä. Merisuola, sokeri, siirappi ja omenaviinietikka ovat tietysti kaupasta. 

Meidän versiossamme chiliä oli viittä eri lajiketta.
Siementen poistamiseen ei ole mitään syytä, ne saavat hyvin jäädä mukaan. 

Totesimme, että seoksemme poikkeaa omenachutneysta sen verran paljon, ettei sitä kannata chutneyksi kutsuakaan. Enemmän se muistutti paholaisen hilloa, mutta paholaisen hillossa on tomaattia. Aloin miettiä, mikä olisi suomalainen versio paholaisesta ja päädyin tutkimaan suomalaista kansanperinnettä ja muinaisuskoa. 

Wikipedia kertoo: "Liekkiön olemuksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Ensimmäisen kerran liekkiön mainitsee Mikael Agricola 1551 ilmestyneen Dauidin psalttarin alkupuheessa hämäläisten tuntemana epäjumalana: Lieckiö Rohot jwret ja puudh / hallitsi ja sencaltaiset mwdh." 

Siis nykykielellä: "Liekkiö ruohot, juuret ja puut hallitsi ja senkaltaiset muut." Sehän sopii! Liekkiö sanana viittaa tulisuuteen ja tuotteessa on pihlajaa ja aroniaa eli puiden hedelmiä. Ja vielä nimenomaan hämäläisten - Hämeessähän tässä ollaan. 

No, valitettavasti Liekkiöön on sitten liitetty muitakin merkityksiä. "Myöhemmässä satakuntalaisessa perinteessä liekkiö miellettiin surmatun lapsen sieluksi tai kummitukseksi. Liekkiö ei tavallisesti tehnyt pahaa kenellekään, mutta saattoi häiritä matkustavaisia itkemällä ja ulisemalla. Jossain yhteydessä liekkiö oli liekinkaltainen, jolloin kyse oli eräänlaisesta virvatulesta."

Mutta Wikipedia jatkaa: "Liekkiö-nimeä käytettiin kansanperinteessä monenlaisista eri olennoista. Yhteinen piirre tuntui olevan se, että liekkiö liittyi metsämaahan ja käsitettiin jonkinlaiseksi vainajahengeksi, mutta saattoi esiintyä joskus metsänhaltijanakin. Kerrotaan, että liekkiö oli joskus varoittanut metsässä nukkuvaa kohta kaatuvasta puusta." 

Tämän enempää en aiheeseen ole nyt ehtinyt paneutua, mutta päätimme antaa lisukkeellemme nimeksi Liekkiö. Tarkentavana lisälausekkeena "tumma ja tulinen menninkäisen hillo". 

Minähän olen alusta asti kutsunut Lassia menninkäisekseni, ja myös menninkäinen liittyy suomalaiseen mytologiaan. Menninkäinen on yksinäisillä paikoilla asustava, yleensä ihmisille suopea henkiolento, tosin joskus niitä on pidetty melkein paholaisinakin. 

Siispä meidän paholaisen hillomme on menninkäisen hilloa nimeltä Liekkiö. 

 

Takana eri chililajikkeet erottuvat hyvin. Keltainen on Lemon drop, iso punainen Hungarian Yellow Wax, pitkä punainen Cheyenne, lyhyt punainen Apassi ja oranssi on Creola Sella. Tällaisessa seoksessa lajikkeella ei juuri ole merkitystä, mutta onhan niissä tulisuuseroja. 

Liekkiö, tumma ja tulinen menninkäisen hillo

1 kg happamia omenia

400 g keltasipulia

40 g valkosipulia (noin yksi kokonainenvalkosipuli) 

40 g vahvaa chiliä

100 g mustamarja-aroniaa

100 g pihlajanmarjoja

puolisen litraa vettä

10 g merisuolaa

1 dl siirappia

1,5 dl (hillo)sokeria

1 dl omenaviinietikkaa

teelusikallinen inkivääriä

Tässä ainekset kattilassa ennen keittämistä.

Valmistusohje: 

Huuhtele ja siisti omenat, aroniat ja pihlajat, poista rangat. Pilko omenat niin, että siemenkodat jäävät jäljelle eli pois, älä turhaan kuori. (Meillä siemenkodat päätyvät kanalaan, useimmilla tietysti kompostiin.)  Pilko chilit, siemeniä ei tarvitse poistaa. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli.

Lisää kattilaan vettä aluksi sen verran, etteivät ainekset pala pohjaan. Keitä sitten välillä hämmentäen vähintään 15 minuuttia. Lisää sitten siirappi, sokeri ja viinietikka sekä suola. Keitä vielä vähintään puoli tuntia.

Seoksen kypsyessä pese purkit ja kannet (huuhtele, vaikka ne olisivat uusiakin). Laita purkit uuniin noin 120-asteiseen uuniin vähintään varttitunniksi (tai pikemminkin: laita kylmään uuniin, kuumenna ja anna olla yhteensä noin puoli tuntia). Keitä kannet. 

Täytä purkit mahdollisimman täysiksi. Varo, ettei seosta tipu purkin suuaukolle; jos tippuu, pyyhi puhtaaksi. Sulje kansi mahdollisimman tiiviisti. 

Valmis tuote säilyy hyvin kellarissa pitkäänkin, jos se on oikein valmistettu.

Löysimme itse vastikään kellaristamme vuonna 2006 tehdyn omenachutneyn. Se oli syömäkelpoista! Ei se toki parhaimmillaan ollut enää 15 vuoden korkeassa iässä, mutta se ei ollut pilaantunut. Niinpä voi olla melko varma, että nyt tehdyt Liekkiö-hillot ovat erinomaisia vielä ensi syksynä.  

Liekkiötä ei tietenkään voi suositella sille, joka ei ole tottunut tuliseen tai joka on vaikkapa chilille yliherkkä. Mutta meille makuja rakastaville se on omiaan. Se on sitä paitsi erinomaisen terveellistä, epäterveellistä siinä on vain sokeri, jota ei onneksi ole paljon. Muuten se on silkkaa superfoodia alusta loppuun! Tai siis riippuu tietysti raaka-aineista. Suosittelen ehdottomasti käyttämään vain kotimaisia chilejä ja kotimaista valkosipulia sekä omenia omasta tai naapurin myrkyttömästä puutarhasta. Aroniat ja pihlajat kannattaa niin ikään poimia vain puhtailta paikoilta. Muista kysyä maanomistajan lupa!

Ruokahävikki, lähiruoka, kotimaisuus

Yksi tavallisimmista syytöksistä, joita kasvisruokaa suosiville esitetään on että he syövät tuontiruokaa. Väite ei kai perustu yhtään mihinkään, mutta ainahan voi väittää. 

Jos asiaa tutkittaisiin, veikkaan ettei tuontiruoan määrä kasvissyöjillä olisi yhtään suurempi kuin sekasyöjillä tai lihaa suosivilla. Saattaa olla pienempikin, jopa niillä, jotka syövät soijaa ja tofua (niiden osuus ruoasta on niin kovin pieni). Tosi iso osa kauppojen tavallisesta ruoasta tulee ulkomailta, ja ilmeisen harva asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Appelsiinit, riisimurot, oliivit, cornflakesit, riisi, säilyketomaatit, bataatti (miksi se on niin suosittua nykyisin?), suurin osa lohesta, mandariinit... en jaksa edes miettiä pidemmälle. 

Olen lukenut jopa maatalousyrittäjän paheksuvan Facebookissa kasvissyöjiä, jotka syövät kvinoaa. Kvinoaa kuitenkin kasvatetaan menestyksekkäästi Suomessa. Siis viljelijä kaivaa tässä maata toisen suomalaisviljelijän jalkojen alta. 

Poimin äsken taas omenia. En raaski antaa niiden pilaantua,
joten pitänee alkaa taas chutneyn tai hillon keittoon.

Ja omenat! Näin syksyllä joka toisella omakotiasukilla on ylitarjontaa omenista. Silti ulkomaisia - ja ahvenanmaalaisia, joka on melkein sama asia - omenia ostetaan valtavia määriä. Sitä paitsi: kuka osaisi selittää, miksi jollakulla maalla asuvalla ei ole omia omenapuita? Joskushan puu kuolee, joten ehkä muutama vuosi voi mennä ilman tuottavaa omenapuuta. Silloin voi turvautua muiden ylijäämään.

Fiksuimmathan omakotialueilla jättävät omenalaatikon kadunvarteen ja kirjoittavat siihen lapun: "Saa ottaa." Maalla välimatkat ovat isommat ja kulkijoita harvemmassa, joten ylijäämästä tai sen tarpeesta voi tiedottaa vaikka Facebook-ryhmässä. Mutta kuulin, että jollain siirtolapuutarha-alueella asukkaat kaivaisivat kuoppia, joihin kippaavat ylimääräiset omenat. (Juuri muistin, että romaanissani Lähteen rannalla elämä suurtilan emäntä sanoo rengille omenistaan, että "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa.")

Syksy on suosikkivuodenaikani.

Facebookissa seuraan muutamaa ystävää, joka käyttää kallisarvoisen vapaa-aikansa jakamalla hävikkiruokaa tarvitseville. Se on oikeasti merkityksellistä työtä! 

Onneksi hävikkiruokaryhmiä on syntynyt moneenkin kaupunkiin. Esimerkiksi Karkkilan ryhmässä ilmoitellaan viikoittain ylijäämäruoasta, jota voi käydä halvalla ostamassa. Siitä hyötyvät kaikki. Joissain kaupoissa on erillisiä euron tai parin hävikkilaatikoita. 

Punaliputettuja 30 prosentin alennustuotteita on voinut ostaa jo kauan. Niiden ostaminen onkin ympäristöteko. Tuotteet ovat oikeasti käyttökelpoisia yleensä vielä pitkään viimeisen myyntipäivän jälkeen.

Ei ennen edes ollut mitään viimeisiä myyntipäiviä. Ei minun nuoruudessani! Kyllä ne minusta ihan asiallisia ovat, mutta ihmisten kannattaisi luottaa enemmän aisteihinsa kuin niihin päivämääriin. Etenkin avaamattomissa pakkauksissa tuotteeet ovat yleensä täysin käyttökelpoisia vielä viikon tai pari viimeisen myyntipäivän jälkeen. Tai pidempäänkin. 

Hyvinä omenavuosina omenia tulee reippaasti yli oman tarpeen. Meillä on useita omenapuita,
ja niiden hedelmät sopivat eri tarkoituksiin. Nämä happamat käyvät soseisiin ja piirakoihin. 

Hävikkiruoasta puhutaan nykyisin paljon ja on syytäkin. Hukkaan heitetty ruoka on pahinta tuhlausta ja sääli ihan kaikilla tavoin. Ensimmäistä kertaa kuitenkin luin pari päivää sitten myös sellaisia ohjeita, joissa kerrottiin, ettei vihanneksia yleensä kannata kuoria. Siis että esimerkiksi perunan ja porkkanan kuorimisessa ennen keittämistä kuluu iso määrä hyvää ruokaa hukkaan, ja että vaikkapa parsa- ja kukkakaalin suojuslehdet ovat yhtä hyvää ruokaa kuin se kukkaosakin. Meillä juurekset on jo vuosia vain vähän rapsuteltu pestessä, tietysti huonot kohdat otetaan pois. 

Ja naatit! Nykyihmiset eivät osaa syödä naatteja! Se selittyy tietysti sillä, ettei kaupoissa naatteja yleensä ole, mutta tila- ja torimyynnissä ne kannattaisi ottaa mukaan. Siis esimerkiksi punajuuren ja porkkanan naatit ovat salaatissa lehtisalaattia parempia, ja ne sopivat hyvin myös vaikkapa keittoihin. 

Itsekin olen saanut nauttia hävikkiruoasta pienenä. Silloin ruoan pois heittäminen oli suuri häpeä, kaikilla oli vielä likeinen yhteys ruoantuotantoon -  ja ruoan puutteeseen! Mutta myös "köyhäinavun" vastaanottaminen oli häpeä, joten kolmen lapsen yksinhuoltajaäitinikin sitten kielsi meitä ottamasta vastaan ruokaa, jota talonmiehen rouva olisi jostain ravintolasta tuonut. Toivottavasti sellaisesta turhasta häpeästä on nykyisin jo päästy. 

Pari päivää sitten sisustin verantamme pieneksi puodiksi. Säilykkeiden ja kirjojeni lisäksi siinä on ainakin toistaiseksi tuoretuotteita: sipulia, purjoa, tomaattia, kesäkurpitsaa, lehtikaalia, mangoldia, perunaa, punajuurta, lanttua, erilaisia chilejä ja tietysti valkosipulia.

Olin pienenä usein nälkäinen, oikeastaan lähes koko ajan. Olihan koulussa ruokaa, mutta se oli silloin useimmiten velliä tai laihaa keittoa näkkileivän kanssa. Keskikoulussa ei ollut ruokaa ollenkaan, eikä meillä kotona ollut mitään, mistä olisi voinut tehdä eväitä kuten muut. Ehkä sitä perua on se, että arvostan ruokaa, en osaa heittää sitä pois enkä kestä jättää ruokaa pilaantumaan. 

Siksi yritän aina kerätä kaikki marjat, sienet ja hedelmät talteen. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi syömään, joten on pitänyt opetella säilömään. Onneksi Lassi on samanlainen. Säilöntä on yhteinen harrastuksemme.

Säilykkeitäkin meillä on reippaasti yli oman tarpeen. Tänä syksynä olemme tehneet myyntiin omenista chutneyta ja hilloa, pihlajista kapriksia ja sienistä kuivatuotteita ja etikkasäilykkeitä. Myymme niitä itse ja lisäksi niitä on myynnissä lähellä sijaitsevassa mainiossa Pelto-Seppälän puodissa. 

Vaikka tilamme päätuote on valkosipuli ja pinta-ala on pieni, meillä kasvaa silti monenlaista muutakin sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Ja kun ne kasvavat hyvin, niitä tulee yli oman tarpeen. 

Harvan tarvitsee maalla nälkää nähdä. Ei minunkaan. Maalla voi kasvattaa oman ruokansa, vaikka eihän se toki kaikilta onnistu. Mutta kaupungeissa oli ennen niitä, joilla ruokaa ei todellakaan ollut, ja tiettävästi heitä on nykyisinkin. 

Jos nälkä tuntuu vieraalta, suosittelen lukemaan vaikkapa Frans Emil Sillanpään romaanin Hurskas kurjuus. Meidänkin pihan pikku mökissä on ilmeisesti kuoltu nälkään aikana, josta Hurskas kurjuuskin kertoo. Kirkonkirjat eivät tosin mainitse Gabrielin kuolinsyytä, mutta kuolinvuosi oli 1868, siis viimeinen suurista nälkävuosista. Ei siitä niin hirvittävän kauan ole. Pulavuosia on ollut sen jälkeenkin.

Vasemman alanurkan pienessä mökissä elivät
Gabriel Nummela ja Serafia Valden, joilla oli yhteensä yksitoista lasta. 

Herkkupataa ja minttuisia uunijuureksia

Eilen lupasin kertoa, mitä Lassi minun määräämistäni aineksista teki. 

Herkkua oli - onneksi jäi vielä tällekin päivälle!

Uuniin pääsivät juureksista porkkanat, perunat, purjo, maa-artisokat ja lanttu. 

Uunijuuresten valmistusohje: 

Maa-artisokkia ei tarvitse kuoria sen enempää kuin muitakaan juureksia, huolellinen pesu riittää. 

Jos tahdot, voit veitsellä hieman rapsutella tummimpia kohtia kuorista. 

Pilko juurekset suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. 

Lisää joukkoon kokonaisia valkosipulinkynsiä (tai jätä ne pois, kaikkea voi muokata). 

Esikeitä juurekset. Lado ne uunivuokaan ja lisää päälle hieman merisuolaa, voita, öljyä ja tuoretta minttua. Sekoita ja laita uuniin kypsymään rauhassa. 

Syksyisen padan resepti:

Ainekset: 

keitettyä peuranlihaa ja/tai herkkutatteja (meillä oli molempia)

pari isoa, vasta nostettua, pestyä punajuurta

noin kolme sipulia

yksi kokonainen valkosipuli (noin viisi kynttä)

kolme tuoretta tomaattia pilkottuna

kolme omenaa pilkottuna 

chiliä

suolaa

timjamia

kaurakermaa tai kermaa

Pilko ainekset kattilaan tai uunipataan. Meillä oli uuni varattu juureksille, joten käytimme kattilaa. Lisää vettä sen verran, että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Toki voit lisätä myös kasvisliemikuution, mutta jos raaka-aineet ovat itsessään erinomaisia, on turha pilata kokonaisuutta ylimääräisillä tuotteilla (etenkin kun kasvis- ja lihaliemikuutioissa usein on turhan paljon suolaa.) 

Sieninä voi tietysti käyttää mitä tahansa sieniä, mutta herkkutatit sopivat tähän makunsa ja rakenteensa puolesta. Kuivatut käyvät mainiosti. Yhtä lailla lihaksi voi valita mitä lihaa tahtoo, mutta meillä syödään vain riistaa. Lihan voi myös mainiosti jättää kokonaan pois. 

Tomaatteja ja omenia ei tarvitse kuoria, mutta omenien siemenkota toki poistetaan. Myöskään punajuuria ei tarvitse kuoria.  

Anna padan hautua rauhassa pitkään kypsäksi. Jos liha on jo ennestään keitettyä, pitkää kypsymisaikaa vaativat lähinnä punajuuret, mutta haudutus parantaa pataruoan makua. Lisää kaurakerma tai kerma vasta loppuvaiheessa - tai voit jättää senkin kokonaan pois. 

Syksyinen pataruoka on kauniin punainen. 

Lisukkeina meillä oli niin ikään omia tuotteita: ihanaa, tulista omenachutneyta, etikkaista sipuli-kurkkusalaattia, Pohjolan kapriksia eli säilöttyjä pihlajanmarjoja sekä puolukkasurvosta. Puolukkasurvos ei todellakaan kaipaa sokeria, vaikka aiemmin niin aina luulin. Pelkät puolukat riittävät sekä maun että säilyvyyden puolesta. 

Pihlajanmarjakaprikset ovat ihmeen hyviä ruoan lisukkeena. Paljaaltaan maistettuna etenkin liemi on kirpeää ja hapanta, mutta esimerkiksi pataruoan ohessa vallan mainioita.
Ja pihlajahan on suomalaista superfoodia, terveellistä kuin mikä!

Salaattiin pääsi tällä kertaa kirsikkatomaatteja, avomaankurkkua, purjonlehtiä (valkea osa käytettiin uunijuureksiin), persiljaa ja ennen muuta vihannesportulakkaa. 

Yksi erityisen terveellisistä vihanneksista on vihannesportulakka.
Harmi vain, ettei sen säilöminen talveksi oikein onnistu. Siispä on syytä syödä sitä nyt! 

Maistiaiset puutarhassa

Vihdoin saimme järjestettyä valkosipulinmaistajaiset. Maistajajoukkomme täydentyi hienosti, kun Pekka Helanen vaimonsa Helenan kanssa tuli Hämeenlinnasta. 

Puutarhan yläterassilla oli hyvä maistella valkosipuleita.

Oli kauniin aurinkoinen ilta, joten kannoimme pöydät ja tuolit puutarhaan kiviterassille. Maistettaviksi valitsimme vain neljää lajiketta (virallisemmin sanottuna kantaa). 

Maistajaiset ovat alkamassa. Piti varoa, etteivät eri lajikkeet sekoitu myöskään lautasella. Jos maisteltavana olisi ollut useampia lajikkeita, olisi lautasia pitänyt välillä vaihtaa. 

Kutakin lajiketta punnittiin sama määrä sekä jugurttiin että tomaatti-öljy-seokseen. Otimme siis huomioon sen, että jokin lajike saattaisi sopia paremmin rasvaisen jugurtin seuraan ja joku happoiseen tomaattiin. Lisukkeina oli kauraleipää, kurkkua ja kesäkurpitsaa, joilla edellistä makua saattoi vähän hälventää suusta. Lajikkeet numeroitiin. Pohjassa oli lajikkeen nimi, mutta kukaan meistä ei siis tiennyt, mikä lajike oli mikäkin numero. 

Kirjoitimme kommenttimme ylös. Sanallisen arvion lisäksi oli päätetty antaa kullekin arvosana 1-4, mikä osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi. Lisäksi eri lajikkeet (numerot) piti panna paremmuusjärjestykseen. 

Tehtävä oli todella vaikea, sillä eroja oli lähes mahdoton huomata. Jonkinlaista pientä eroa saimme kuitenkin aikaan. Yllätykseksi kaikilla oli varmuus kisan jumbosta eli heikoimmasta. Voittajia oli kaksi, joiden paremmuutta ei pystytty ratkaisemaan. Väliin jäi yksi, joka vain tuntui miedolta voittajiin verrattuna. Sen arvio oli siis nam-nam, mutta voimakkaammat maut menivät tällä kertaa ohi. 

En siis taida paljastaa kolmen parhaan nimiä, sillä ne olivat niin tasaväkisiä. Heikoimman voin kertoa. Se oli Sabadrome, Ranskasta tulleista siemenkynsistä kasvatettu pehmytkaulainen. Siemenet olivat kaupallisen toimijan välittämiä, mutta siis Ranskassa kasvaneita. Niitä emme ajatelleet muutenkaan enää kasvattaa, joten olemme huojentuneita tuloksesta. 

Toinen voittajista pääsee jatkoon. Sen nimi on Santra.  

Kuivattelua ja kuuntelua - valkosipuleita käsittelemässä

Sataa. Meillä kuivataan valkosipulia. Sade tuo siihen pientä lisähaastetta. 

Kuivauspaikoista on pulaa, joten osa valkosipuleista
pääsi alkukuivatukseenyhdessä maitohorsmien kanssa. 

Kaikki tilan valkosipulit on nyt nostettu ja se tarkoittaa sitä, että kuivatuspaikoista on pulaa. Varsinainen kuivattamossa on kuivaava ilmalämpöpumppu, mutta nippuja on lisäksi siellä sun täällä. 

Messidorit ja Sabagoldit pääsivät yläpihan katokseen. Tunnistatteko kuvien vihreät? Kyllä, maitohorsmaahan se. Niidenkin kuivatus vielä tähän samaan. Horsmia kerään ja kuivaan kerppuina kanoille talveksi. Se olisi kannattanut tehdä jo vähän aiemmin, mutta osa jäi nyt näin myöhään. 

Ei tietenkään ole järkevää kuivattaa niitä samoissa koukuissa, mutta eivät ne tuossa pitkään ole yhdessä. Huomenna valkosipulit pääsevät varsinaiseen kuivattamoon, olkoot nyt tuossa yön yli. On siinä lisänä vielä halotkin, onneksi ne sentään ovat jo kuivia. 

Valkosipulin pitäisi kuivua nopeasti. Se todennäköisesti parantaa säilyvyyttä. 

Puoliksi siistittyjä valkosipuleita kuivumassa. 

Käsittelen osan valkosipuleista heti noston jälkeen myyntikuntoon. Kaikkia en tietenkään ehdi heti käsitellä. Osa saa kuivua ensin ja siistin ne vasta kuivana. 

Meillä on tänä vuonna peräti yhdeksää eri kantaa valkosipuleita. Muutama kasvattaa varsiklooneja, jollainen kuvassa näkyvä pullistumakin on. Useimmiten ne kasvavat näkyviksi itusilmuiksi. Ne voi tietysti syödä kuten kynnetkin, mutta erityisen kauniita ne eivät ole. Lisäksi ne haittaavat letitystä. 

Kukaan ei kai pysty ihan varmaksi sanomaan, onko valkosipulin uloimpien kuorikerrosten poisto ennen kuivatusta eduksi vai haitaksi valkosipulin säilymiselle. Säilyvyyteen kun vaikuttaa niin moni muukin asia. Koska en ole varma, olen suosinut sellaista puolivälin vaihtoehtoa: poistan ihan uloimmat kerrokset, mutta jätän varret ja juuret. Niistähän itse sipuli myös käyttää viimeiset ravinteet hyödykseen ja parhaimmillaan kasvaa vielä aavistuksen. 

Virallinen makutesti eri kantojen mauista on vielä pitämättä. Jonkinlainen käsitys meillä jo on siitä, mitä kantoja aiomme ensi vuonna kasvattaa. Näin monta kuin tänä vuonna niitä ei tule olemaan. 

Käytännössä siis käsittelen valkosipulit vähintään kahteen kertaan ennen kuin ne ovat myyntikuntoisia. Yksitellen. 

Toissailtana tulin laskeneeksi, kauanko alkusiivoukseen menee aikaa. Paljon. Niin paljon, että jokaiselle sipulille tulisi euro lisähintaa, jos saisin työstäni tavallista tuntipalkkaani. Toki olen hidas ja teen työtä nautiskellen. Joku toinen suoriutuisi paljon nopeammin. 

Mutta toinen käsittely on siis vielä edessä. Silloin leikkaan varret ja juuret ja katson vielä kerran, ettei mitään viottumia näy. Kuoren alle ei näe, joten valkosipulin myynnissä on aina pieni riski, että myy huonoa. Onneksi se on pienenpieni, jos sipuli päälle päin näyttää hyvälle. Me myös lupaamme ostajille, että jos sipulista löytyy huonoa, saa uuden tilalle. 

Jos ripustaa sipulit suoraan kuivumaan, selviää tietysti yhdellä käsittelyllä. Mutta näiden tuoreiden, valkeiden, puhtaiden sipulien katselu tuottaa myös iloa ja nautintoa. Tosin en ehdi juuri mitään muuta näinä päivinä. Blogiakin pääsin nyt kiireesti päivittämään ensi kertaa lähes viikkoon. 

Ensikäsittelyssä jätän juuret ja varret vielä paikoilleen. 

Kuuntelen yleensä radion podcasteja valkosipuleita käsitellessäni. Tänä kesänä olen löytänyt Yle Areenan Kutsuvieras -sarjan ja kuunnellut ne kaikki läpi. Ne ovat yleensä loistavia! Paitsi yksi, joka jäi minulta kesken. Varmaan pitää kuunnella vielä sekin ja varmistua, onko se tosiaan sitä tyhjänpäiväistä itsensä kehumista loppuun asti. Muiden tekstit (ja musiikkivalinnat) nimittäin ovat oivaltavia, antoisia, syvällisiä, avoimen henkilökohtaisia, kiinnostavia ja monipuolisia. Harmi ettei niitä vielä ole enempää, joten huomiselle pitää etsiä muuta kuunneltavaa. Valkosipulinkäsittelyä nimittäin riittää.  

 

"Olet syönyt jotain hyvää"

Joku kysyi minulta näinä päivinä, mistähän on syntynyt ajatus siitä, että valkosipuli karkottaa vampyyrejä. Johtuisiko se siitä, että valkosipuli karkottaa kaikki muutkin? 

Valkosipuli on herkku, johon kannattaa lapsetkin totuttaa jo varhain.

En tiennyt vastausta. Mutta sen tiedän, ettei tuo väite pidä ollenkaan paikkaansa. Ei valkosipulin haju karkota kaikkia, päinvastoin.

Tottumattomat tietysti vierastavat ja jopa kammoavat hajua. Jos ei ole itse tottunut syömään valkosipulia eikä tiedä, mistä haju tulee, se oudoksuttaa varmasti. Olen huomannut sen koulussa lapsistakin, mutta en silti anna sen estää minua syömästä hyvää ruokaa. 

Yksi parisuhteenikin on syntynyt valkosipulin hajun ansiosta. Vuosikymmeniä sitten iltalukiossa vieressäni istunut suloinen poika sanoi: "Sinä olet syönyt jotain hyvää". Niin olin. Aloimme jutella ja tutustuimme. 

Seurasi kaunis abiturienttivuosi. Seurustelumme ei ollut sellaista kosteaa bailaamista, joita useimmat siihenastisista suhteistani olivat olleet, baareissa tai bileissä syntyneitä sekoiluja. "Olet syönyt jotain hyvää" on ehdottomasti paras iskurepliikki, jonka olen kuullut. 

Jarkon kanssa söimme myös hyvää. Sen ohella kävimme kävelyillä ja opiskelimme yhdessä. Jarkko kuvasi minua lumisateessa Espan puistossa. 

Serbian katupiski Pepan ei kammoa valkosipulia.
Ei kannattaisi kenenkään muunkaan. 

Ei sekään suhde lopulta pitkään kestänyt, mutta siitä jäi mukavat muistot. 

(Ja loppuun täytyy vielä todeta, että olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että aiemmat suhteeni ovat loppuneet. Muutenhan en olisi koskaan tavannut Lassia!)

Tuoretta tahtova hakee suoraan tilalta

Jo muutamana kesänä olemme pystyttäneet tien varteen kyltit ja myyneet puutarhamme tuotteita suoraan tilalta. Jälleen lukee Rautakoskentiellä "Valkosipulia ym." ja "Tilamyynti auki".  Muutama seurue on jo käynytkin ostoksilla. 

Omalta tilalta on kiva myydä. On mukavaa, kun ihmisiä käy. Olen ollut myös torilla myymässä, mutta enää en jaksa. Ihmiset eivät tule Lopen torille ostoksille; väkeä on ylipäänsä aika vähän, ja he tulevat lähinnä kuuntelemaan musiikkia, tapaamaan tuttuja ja ehkä osallistumaan tietovisaan. Minustakin on ollut ihan hauska siellä käydä muutaman kerran, mutta siinä menee kaiken kaikkiaan yli puoli päivää, eikä myyntiä ole nimeksikään, joten se saa nyt jäädä. 

Hauskempaa on, kun ihmisiä käy täällä. Perustin pienen nurkan alatalon syvennykseen, mutta en juurikaan siihen kerää tuotteita. Siinä on lista, mitä kaikkea puutarhassa on, ja haen sitten ihan tuoreeltaan sitä, mitä itse kukin toivoo. 

Kesäkurpitsaa on nyt kaikilla paljon. Se ei sinänsä ole ongelma, sillä jos kesäkurpitsan antaa kasvaa kypsäksi, se säilyy kyllä kellarissa jouluun asti. Lassi syö sitä päivittäin. Ihmiset ovat tottuneet näkemään kesäkurpitsat sellaisina parinkymmenen sentin pitkulaisina nysinä. Sellaisina ne ovat vielä ihan keskenkasvuisia. Me annamme niiden kasvaa ja kypsyä. 

Mitä kaikkea meillä sitten on? Tein listan:

Punajuuri, porkkana, peruna

Papu (tarha-, vaha- ja pensaspapuja)

Kesäkurpitsa (pyöreitä ja pitkänomaisia, kypsinä poimittuja)

Mangoldi, lehtikaali, vihannesportulakka

Tomaatti (eri lajikkeita)

Chilit (Creola Sella, Hungarian Hot Wax, Hot Lemon, Apassi)

Yrtit: basilika (iso- ja pienilehtinen), sitruunamelissa, persilja, korianteri, minttu, piparminttu, timjami

Sipuli, purjosipuli

Avomaankurkut

Valkosipulit: yhdeksää eri kantaa

Kuusenkerkkähillo 3-5 e purkin koosta riippuen

Kuusenkerkkämarmeladi 3-6 e purkin koosta riippuen

Kuivatut sienet (poimittu Pilpalan seudun metsistä):

tatit, kantarellit, suppilovahverot, mustatorvisienet 

Tänään nostimme Thermidromet. Huuhdoimme enimmät mullat ja nostimme ne sitten varjoon kuivumaan. Pian ne pääsevät kuivaushuoneeseen. Osa myydään tuoreeltaan. 

Thermidrome on tällainen punasävyinen. Aika monissa on myös varsisilmuja,
mutta nehän voi syödä siinä kuin kynnetkin. 

En ole tuonut myyntipöydälle kuin ihan vähän tuotteita. Jos joku tahtoo vaikkapa perunoita, käyn siinä odottaessa niitä maasta kuokkimassa. 

Meillä on myös iZettle, joten pankkikortillakin voi maksaa. MobilePay käy myös. 

Ai niin: jos joku ei tiedä, missä asumme, niin tässä kotimme eli Solstrandin osoite: Sinervänpolku 15, Pilpala. Tämä on siis Lopella. Ja puhelinnumeroni on 044 5522555. 

Yhtä juhlaa - tai kolmea, osa 3: Maatilapäivä

Kolmas juhlamme ei oikeastaan ollut juhla ollenkaan, vaan täyttä työtä. Iso tapahtuma se kuitenkin oli: se edellytti paljon etukäteisvalmisteluja ja itse päivä taas tuntui oikeastaan juhlalta. Ihania kohtaamisia, mukavia ihmisiä, tyytyväisiä asiakkaita. Kiva talkooporukkakin vielä. 

Kyseessä oli siis Hämeen oma lähiruokatapahtuma Avoimet maatilat Hämeessä -päivä, johon osallistuimme nyt ensimmäistä kertaa. Pop up -ravintoloita meillä on ollut aiemminkin, mutta ei koskaan näin keskellä kesää.

Pidän tapahtumien järjestämisestä ja joskus olen kuvitellut olevani hyväkin siinä. Nyt tämän tapahtuman alla taas totesin olleeni väärässä. Hermoilin ja häsläilin. Sellaisesta sähellyksestä ei tietenkään ole kellekään eikä millekään mitään hyötyä. 

Mutta kun siskoni Heidi ja nuoruudenystäväni Kaarina tulivat paikalle, hermoilu väistyi. Vielä kun paikalle porhalsivat Sari ja Timo naapurista ja toinen Sari kauempaa meidän kylältä, kaikki oli hyvin ja tiesin, että asiat sujuvat. 

Eivät ne kyllä olisi sujuneet ilman apuvoimia. Väkeä nimittäin tuli valtavasti! Olin etukäteen sanonut MTK:n Karita Toivaselle, että ei meille välttämättä ketään tule, kun en ole ehtinyt oikein missään ilmoitella. Karita sanoi, että kyllä tulee, he ovat mainostaneet! Ja niin olivatkin. Tiedotus oli sujunut erinomaisesti. Ja niin vain meillekin tuli päivän aikana ennätysmäärä ihmisiä, yli 130. 

Ruoaksi tarjolla oli kolmenlaista keittoa: riistakeittoa, lohikeittoa ja vegaanista sienikeittoa. Keiton oheen sai kerrosleivän ja pienestä lisämaksusta kahvin ja piirakan jälkiruoaksi. Vapaa-ajankyläläinen Olli Ikonen (oikealla) on fiksu ja käy aina ostamassa meiltä ruoat kotiin, niin nytkin. 

Isäntä toi emännälle puskan! Valkosipulit kasvavat vielä, joten nostimme niitä vain pieniä määriä kerrallaan, kysynnän mukaan. Lassi sai kyllä aika monta kertaa käydä nostamassa niitä lisää. Oikealla nuoruudenystäväni Kaarina Partanen, jonka kanssa kävimme yhdessä iltakoulua Helsingissä. Hän on maalta kotoisin ja aikaansaava työihminen. (Kuva: Armi Liimatainen)

Taste of Häme -tapahtuma kesti viisi tuntia eli klo 11-16. Tämä kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua. Osa pöydistä oli sijoitettu mäntyjen alle varjoon yläpihalle. Osa oli katoksessa. Mahdollisuus oli asettua myös muualle puutarhaan. Väki kyllä kierteli paikkoja, mutta en tiedä että kukaan olisi vienyt ruokiaan alapihalle tai muualle.  

Ihanat puuha-Sarit, sattumalta vielä kukkamekoissaankin molemmat. Sareista oli mahtava apu. 

Pelkäsimme - ja MTK:n Karitakin pelkäsi - että autot eivät mahdu pihalle. Välillä jokainen paikka olikin täynnä, vaikka osa tulijoista jätti autonsa suosiolla kauempana sijaitsevalle kylän parkkipaikalle ja käveli loppumatkan. Timo-naapuri ohjasi liikennettä ja laski kävijät. 

Myynnissä oli ruokien ja kahvien lisäksi tilan tuotteita, niitä mitä nyt tähän aikaan jo on tarjolla. Valkosipulia, chiliä, lehtikaalia, mangoldia, basilikoja, persiljaa, papuja, sitruunamelissaa, minttuja, kesäkurpitsaa. Lisäksi oli kuivattuja tatteja, kantarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä sekä kuusenkerkkähilloa, kuusenkerkkämarmeladia ja mustikkahilloa. Niin ja Lassin valmistamaa kombuchaa.

Olimmekohan ainut Taste of Häme -tapahtuma, jossa oli elävää musiikkia? Warren Woima soitti tunnin verran puolilta päivin. 

Aiemmissa ravintolapäivissämme viimeinen tunti on aina ollut "kitutunti", jolloin ei oikein ketään enää käy. Nyt väkeä kävi melko tasaisesti viiden tunnin ajan. Yksi kolmen jälkeen tulleista oli Lopen uusi apteekkari Anna Yli-Fossi Hyvinkäältä, joka tuli nauttimaan pullollisen kombuchaa ja ostamaan kesän ensimmäiset tuoreet valkosipulit. 

Päivä oli kuuma, mutta männyt toivat mukavan varjon yläpihalle, jossa myös tuuli pääsi hieman viilentämään oloa. Monet viipyivät tilalla pitkään. Osa söi ensin, sitten kierteli, istuskeli välillä laiturilla joen rannassa ja tuli sitten vielä jutustelemaan ja juomaan kombuchaa yläpihalle. Aika monta koiraakin oli vieraina. Omat koirat olivat pääosin sisällä. 

Saimme katoksenkin varsin kivan näköiseksi. Toki jälkikäteen aina huomaa pieniä yksityiskohtia, jotka ovat unohtuneet. Aggregaatti unohtui peittää, kiviterassin tuolit puuttuivat, ruma muoviämpäri toivotti vieraat tervetulleiksi alhaalla... Ei haittaa! 

Seuraava vastaava tapahtumapäivä on Lähiruokapäivä 11.9.2021. Siinäkin aiomme olla mukana. Se on valtakunnallinen päivä, jonka järjestää Maaseutuverkosto. Hieman on monimutkaista näiden kaikkien järjestöjen ja nimien kanssa: on Taste of Häme, Avoimet maatilat, Lähiruokapäivä, Osta tilalta -päivä, MTK, Kasvua Hämeessä... Sitten on Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -teemaohjelma, joka on strateginen kehittämishanke ja jota toteuttaa MTK Häme, ProAgria Etelä-Suomi, Hämeen ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus sekä Koulutuskeskus Salpaus eri kehittämishankkeiden kautta. 

Itse en kyllä äkkiä osaisi selittää, mikä taho tekee mitäkin ja niin edelleen. Alla kuitenkin suoraan nettisivuilta kopioitu selvennys siitä mikä on Kasvua Hämeessä. 

Kasvua Hämeessä: 

Olemme neuvonnan, koulutuksen, tutkimuksen ja edunvalvonnan parissa työtä tekevien ruokaosaajien verkosto, jota yhdistää toimiminen kahden hämäläisen maakunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Palvelumme: 

• Teemme ja jaamme hämäläisen ruuan tarinoita.
• Etsimme kiinnostavia tiloja ja tuottajia, joilla kannattaa vierailla ja poiketa ostoksilla.
• Kokoamme yhteen koulutus- ja kehittämistarjontaa, jota järjestetään alueellamme.
• Toteutamme työpajoja, joissa suunnitellaan tulevaa ja luodaan uutta hämäläisen ruuan tarinaa.
• Tiedotamme ajankohtaisista ruoka-alan asioista.
• Autamme, jos kaipaat tietoa hämäläisestä ruokasektorista.
• Puhumme lähi- ja luomuruuasta.
• Puskemme hämäläistä luomutuotantoa kasvuun.
• Toteutamme Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilalla erilaisia luomukokeita ja -kokeiluita.
• Kehitämme ammattikeittiöille soveltuvia luomuruokareseptejä.
• Järjestämme pellonpiennarpäiviä.
• Toteutamme maatilojen pienryhmätapaamisia.
• Kannustamme ja tuemme asiantuntijapalveluin tilaansa kehittäviä ja investoivia maatalousyrittäjiä.