Suuntana omavaraisuus 6: Keräilijät

Tämänkertaisen Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggauksen aiheena on sienestys, marjastus ja villivihannekset. Aihe on blogissani usein esillä, mutta eihän siitä voi liikaa kirjoittaa: on tuo keräily kaikkinensa niin mukavaa ja vielä järkevääkin. Sitä paitsi aihe on äärettömän laaja. Nyt teen siitä vain eräänlaisen pikayhteenvedon.

Olemme keräilijöitä, Lassi ja minä. Iso osa ravinnostamme tulee suoraan luonnosta.  

Keräilyvuosi alkaa huhtikuussa, kun ensimmäiset vihreät ovat poimittavissa puutarhassa. Tässä kuva tämän vuoden huhtikuulta: 

Siinä on vasta nokkosta ja vuohenputkea. Nokkosetkin syödään meillä aina raakana. Ne menevät suoraan Lassin aamupuuroon tai -salaattiin, millä nimellä sitä isoa ruokakulhollista nyt sitten voisikaan kutsua. Saan sitä aina pikkukulhollisen jääkaappiin ja syön sen lämpimän ruuan kanssa myöhemmin päivällä, mutta Lassi siis syö sen aamiaiseksi. 

Villivihanneskausi jatkuu voikukilla, maitohorsmalla, poimulehdellä ja muilla vihreillä. Tänäänkin olen säilönyt kymmenen purkkia voikukannuppuja etikkaliemeen. Sellaisina niitä syödään sitten pitkin vuotta, läpi talven. 

Seuraavaksi ovat vuorossa kuusenkerkät. Niitä voi käyttää aika monin tavoin, vaikkapa siirappiin, hilloon tai kombutsanmausteeksi. Kuivata niitä ei valitettavasti oikein voi, joten niitä vähän pakastamme talveksi. Villivihannekset sen sijaan sopivat mainiosti kuivatukseen, eikä siihen tarvita mitään sähköistä laitetta. Useimmat kasvit kuivuvat ilmassa tai vaikkapa voipaperin päällä oikein hyvin ja nopeasti, ja sitten ne voi rutistaa tai jauhaa viherjauheeksi. 

Kuusenkerkkiä voi myös grillata, mutta paremmin grillaukseen sopivat männynkerkät, jotka ovat isompia ja kenties hieman miedomman makuisia. Viimeksi eilen heitimme rantagrilliin  männynkerkkiä ja myös voikukannuppuja. Eilisen grillauskuva on tämän postauksen alussa. 

Männynkerkät ja voikukannuput ovat tässä päässeet parsan seuraan. Oikeasti parsana olisi kannattanut käyttää maitohorsman versoja. Harmi että ne ovat parhaimmillaan juuri nyt, kun parsatkin ovat.

Männyistä olemme käyttäneet myös käpyjä, nuoria vihreitä käpyjä. Olemme heittäneet niitä pataruoan sekaan, niistä tulee pehmeitä ja miedon makuisia. Vastikään luin Helsingin Sanomista, että Ukrainassa tehdään männynkävyistä myös hilloa. Pitäisi joskus kokeilla! 

Eipä aikaakaan, kun on jo marjoja. Ensimmäisenä kypsyvät pihan aho- ja ukkomansikat. Meillä on onni saada omasta pihasta monia muitakin marjoja: vadelmia, mustikoita ja puolukoita. Toki se suurin sato haetaan metsistä. Omasta pihasta poimitaan tietysti myös viljellyt marjat: herukat ja karviaiset, marja-aroniat ja rusotuomipihlajat sekä pensasmustikat.

Lähimaastosta löytyy myös juolukkaa. Lakasta ja mesimarjasta on näkynyt vain lehtiä ja kukkia. Variksenmarjaa en muista täällä Lopella nähneeni ollenkaan.  

Viime syksynä opimme hyödyntämään kunnolla myös pihlajanmarjat. Käytimme niitä Liekkiö-hillokkeeseemme ja teimme paljon Pohjolan kaprista eli etikkasäilöttyjä pihlajanmarjoja. Yllättävää kyllä, ne ovat oikeasti hyviä, eivät yhtään kitkeriä. 

Sitten onkin jo sienten aika, ihanaa! Sieniä on ihana poimia ja syödä, vain se kotona uudelleen käsittely on työlästä. Sienikoriin mahtuu uskomaton määrä suppilovahveroita, ja kun jokaisen vähintään halkaisee ja tarkastaa ennen kuivuriin laittamista, siinä kuluu tunteja.   

Ylärivillä kantarelleja, keskellä suppilovahveroita ja alla tatteja, kutakin harvinaisen väljästi. Kuivuriin voi kyllä laittaa ihan reilut kerrokset sieniä, kuivuvat kyllä sen kummemmin asettelematta. 

Suosittelen kuivuria, jos harrastaa sieniä yhtään enempää. Siinä voi myös kuivata kasviksia, lihaakin olemme kokeilleet. 

Rouskut säilömme etikkaan. Pakastimeen emme sieniä laita juuri koskaan, pakastaminen ja myös pakasteiden säilytys kuluttaa turhaan sähköä. Entäs sitten, kun tulee sähkökatkos? Meillä kyllä on pakastin, mutta sille riittää täytettä ilman sieniäkin. 

Sienikausi venyy yhä myöhemmäs nykyisin. Kymmenen vuotta sitten löysimme kantarelleja vielä itsenäisyyspäivänäkin, nykyisin se ei ole ihmeellistäkään. Mutta kyllä se talvikin on sentään vielä tullut, ja silloin täytyy malttaa olla ilman keruutuotteita muutama kuukausi! Hyvä niin, vaikka keräily niin antoisaa onkin. 

Usein kuulee pohdittavan, kuinka läheltä tietä ja millaisilta paikoilta yleensäkään uskaltaa keruutuotteita poimia. Tietysti paikan kannattaisi olla mahdollisimman puhdas, mutta muistuttaisin kuitenkin, että pelloillakin kulkevat traktorit... Varsin moni pelto myös sijaitsee autotien vieressä, joten eipä ruoka ylipäänsä aina täysin puhdasta ole. Mieluummin kuitenkin syön itse poimimiani tuotteita metsästä kuin ostan niitä kaupasta.

Ja nyt on aika linkata loppuun muiden Suuntana omavaraisuus -bloggarien tämänkertaiset postaukset. Käykää lukemassa myös niitä!

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kerkka/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/06/puolukan-puolesta.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/06/helppoa-omavaraisuutta-parvekkeella.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-6/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16445

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/mehästä-kohti-omavaraisuutta

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/06/suuntana-omavaraisuus-6-keruutuotteiden.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/06/suuntana-omavaraisuus-osa-6-luonnosta.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2022/06/omavaraisempaa-elamaa-2022-osa-2.html

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2022/06/kesakuun-ensimmainen-maanantai.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/06/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/06/06/kesakuu-22-kerailytalous

Päivällinen kahdelle ja rantahetki koko porukalle

Minulla, kuten niin monella muulla ympäri Suomen, alkoi lauantaina kesäloma. Yritän päästä siihen ihanan huikeaan kesänaloitustunnelmaan minäkin, vaikka tilanteeni on nyt ihan toinen kuin monilla muilla. Saan tiiviisti seurata kevään etenemistä ja nauttia siitä täällä Solstrandissa ilman lomaakin, ja koska teen vain kolmasosan normaaleista työtunneista, ei kesä tuo kovin suurta muutosta elämään. Lisäksi kevätjuhlat olivat tänäkin vuonna vain videon katselua yksin luokassa... no, englanninopettaja Miia oli sentään ihanasti seurana tälläkin kertaa. 

Sää oli epävakaa, ei mikään oikea kevätjuhlasää. Pelotti, että alkaa sataa, mutta ei sentään. Kuvista kuitenkin tuli hieman synkähköjä auringon puuttuessa. 

Vähän tuntui erikoiselta laittaa ruokaa melkein kokonaan kaupan antimista. Viimevuotiset ruoat on pääosin syöty ja uutta satoa vasta odotellaan. Ihmeen hyvää tuli näinkin!

Parsaa, juustopihvejä, paprikaa, tomaattia, kesäkurpitsaa. 

Jälkiruoaksi ananaskirsikoita, viinirypäleitä, mustikoita ja mansikoita. Huh, tuontitavaraa kaikki! Menköön nyt näin kerran vuodessa. Olivathan nuo kauniita katsella. 

Valkoviini oli paitsi kaunista myös hyvää. Se oli kevätlahja työpaikalta, joten "pakko se oli juoda". Viimeksi olen juonut mitään huhtikuussa syntymäpäiväjuhlilla.

Ateria oli herkullinen. Siihen tuli vielä tomaattia ja basilikaa. 

Parsat olisi hyvin voinut korvata oman pihan maitohorsmanversoilla, mutta nämä tuli tällä kertaa ostettua. 

Ehdimme syödä rauhassa ennen kuin kanat keksivät tulla seuraksi. Kanat ja kukot ovat onnellisia nyt, kun ulkonapitokielto päättyi ja ne saavat hakea kaikenlaista hyvää pihasta. 

Meillä on enää kolme kanaa ja kaksi kukkoa. Iso riski on, että kun päästämme ne irti, ei kohta ole tätäkään vähää. Mutta eivät ketut ja haukat silloin uskalla tulla, kun me ihmiset olemme lähellä. 

Kanat eivät pelkää koiria yhtään, eivätkä kukotkaan, jotka yleensä kyllä ovat pelkureita. 

Luokanopettajasta kieltenopettajaksi siirtyminen sai aikaan sen, että keväisiä ruusu-, suklaa- ynnä muita lahjoja ei enää juurikaan tule. Muutama sentään muistaa kieltenopeakin, ja se on ihanaa. Iloitsen suuresti kaikista muistamisista, pienistäkin. Tämä ruusu kyllä on iso.

Vieras kaukaa

Alkavan kesäloman kunniaksi sain Lassin hetkeksi irti valkosipulimaalta. Pääsin kesän ensimmäiselle grilliaterialle Sillankorvaan. Ihanan aterian, kahden viinilasillisen ja hetken lekottelun jälkeen palasimme töihin. Parin tunnin työrupeaman jälkeen vieressäni oli yhtäkkiä keltatakkinen polkupyöräilijä, joka tervehti iloisesti ja kysyi englanniksi, onko täällä ruokakauppa.

Meni hetki ennen kuin älysin, mistä on kyse. Google kertoo, että Valkosipulitila Solstrand on ruokakauppa! Se johtuu siitä, ettei valittavissa ole vaihtoehtoa 'tilamyynti' tai mitään muutakaan sopivaa. 

Olipa vaikeaa yhtäkkiä vaihtaa kieli englanniksi, mutta selittelin kuitenkin asiaa. Hän kertoi olevansa Dan Yhdysvalloista ja itse asiassa hän tarvitsisi lähinnä vettä. Hetken kuluttua hän kysyi myös paikkaa, johon voisi pystyttää telttansa. 

Ehdottelin eri paikkoja lähistöltä, mutta lopulta tulin kertoneeksi, että tämä on vanha seurakunnan leirikeskus ja yläkerrassa on edelleen majoitustilaa. Eli jos hän haluaisikin teltan sijaan nukkua sängyssä niin se käy mainiosti. Dan tarttui ehdotukseen ilomielin.

Hän oli lentänyt Suomeen kolmea vuorokautta aiemmin, viettänyt aikaa Helsingissä ja sitten ajanut yhden päivän pyörällä päätyen Pilpalaan. Hänellä oli kyllä selvät suunnitelmat, mutta ne olivat hyvin väljät ja joustavat. Hän suuntasi ensin Poriin, siitä Vaasaan, yli Ruotsiin ja sieltä aikanaan Norjaan. Paluureitin on määrä kulkea Etelä-Norjan ja Tukholman kautta. Aikaa hän oli varannut 10 viikkoa, mutta siitäkin hän voi halutessaan joustaa. 

Haimme vettä sisältä ja näytin paikkoja. Saunanlämmitystäkin ehdotin, mutta hän ei kuulemma tarvinnut mitään huolenpitoa, ei myöskään aamiaista. Hän halusi olla mahdollisimman vähän vaivaksi. 

Dan nukkui siis alatalossa, en edes tiedä minkä huoneen ja minkä sängyn hän valitsi. Näytin, missä on vettä, vedenkeitin, astiat ja huussi. Tajusin hänen olevan myös väsynyt, enkä sitten loppuiltana häntä nähnytkään. 

Aamulla lähdin keräämään voikukannuppuja ja löysin Danin pakkaamasta pyöräänsä. Sain kuulla, että hän oli varannut pyörän jo Yhdysvalloista ja ostanut sen siis Helsingistä. Reissun päätteeksi hän voi joko myydä pyörän tai ottaa sen rahtina mukaansa Dallasiin. 

Juttelimme hieman villivihanneksista: hän olikin jo poiminut voikukanlehtiä aamupuuronsa oheen. Tutustutin hänet nokkosiin ja vuohenputkiin. Tajusin, että kannattaisi opetella kasvejakin englanniksi!

   Sain myös kuulla lisää Danin reissuista. Hän on juristi, joten hän voi työskennellä etänä toiselta puolelta maailmaa. Eikö ole mainiota! Matkustelu on hänelle tärkeää, mutta nimenomaan tutustuminen eri maihin syvemmältä, viikonloppulentoja hän ei harrasta. Joitain vuosia sitten hän oli lentänyt Pietariin ja pyöräillyt Mongolian halki Kiinaan. Kyllä, hän oli erittäin tyytyväinen siitä, että oli tuon reissun tullut tehneeksi silloin kun se vielä oli mahdollista. Nyt hän oli pelännyt Venäjän sodan estävän tämänkin reissun, jota hän oli koronaviruksen takia jo joutunut vuosia siirtämään. 

Dan oli nukkunut hyvin ja kehui paikkaamme. Hän oli sitä mieltä, että me voisimme alkaa pitää Bed and Breakfastia tai muuten vuokrata majoitustilaa alatalossamme. Kerroin, että ystävämme kyllä siellä usein mieluusti majoittuvat, mutta että olen arvellut sen olevan liian vaatimaton nykymatkailijoille. Hän oli eri mieltä, hän kertoi majoittuneensa huomattavasti alkeellisemmissa oloissa.

Harvoinpa Pilpalan ohi reissaillaan, siitä Dan oli yhtä mieltä. Kyläyhdistyksellämme on jo toista kesää Matkaparkki-palvelu asuntoautoille ja -vaunuille järven vastarannalla. Hintakin on halpa, vain 7 euroa yöltä, mutta yhtäkään vuokraajaa ei ole vielä tähän mennessä ilmaantunut. Toki paikka on myös vaatimaton, pelkkä vaunupaikka, eikä Liitontalolla ole edes vesipistettä tai vessaa mistään ruokapalvelusta puhumattakaan. Meillä olisi mahdollisuus niihin kaikkiin.  

Tällaisen viestin löysin pöydältä Danin lähdettyä:

"Marika & Lassi
Thank you so much for your hospitality. Your place was a wonderful find for me at the end of my first, long day on the route. It had everything I needed and more! So cozy. I slept well and ficed a nice breakfast. Thanks for the candy! 
Kiitos!
Dan Culver"

Jos tietäisi kaikkien majoittujien olevan noin mukavia kuin Dan, voisi hyvin perustaa matkailupalveluyrityksen. Meillä kun olisi tarjota aktiviteettejakin: uintia, melontaa, soutua, patikointia, saunaa... Mutta ehkä emme sittenkään ole valmiita kutsumaan kotiimme ihan ketä tahansa milloin tahansa. Danin kaltaiset satunnaiskävijät kuitenkin ovat enemmän kuin tervetulleita!

 

Kysyin luonnollisesti Danilta luvan kirjoittaa hänestä blogissani, 

eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. 

Kanat ulos

Eilen oli kesäkuun ensimmäinen päivä. Kanojen ulkoilukielto päättyi! 

Kyllä nyt kelpaa kiekua! 

Sadepäivän kuvia Solstrandista ja Yli-Myllyltä

Omenapuut ovat niin uskomattoman kauniita juuri nyt, että pakko oli kuvailla. 

Kävin hyvässä porukassa Yli-Myllyllä. Kaunista sielläkin. Kastuin ja tuli vilu. 

Niittysuolaheinää ja maa-artisokkaa

Kesä on tullut! Ihanat rentukat ovat tänä vuonna erityisen runsaita.

Peppi pääsi aamulla metsälenkille. Sen jälkeen se on saanutkin olla lähinnä sisätiloissa, sillä meillä on kiireistä ja rankkaa kasvimaalla. Hätäisesti vain kirjoitan tämän blogin ruoan päälle. 

Suolaheinätkin ovat niin komeita, että ajattelin tehdä niistä ruokaa. 

Päädyin maa-artisokka-suolaheinäkeittoon. Näistä aineksista se syntyisi - joukkoon yksi iso peruna ja ehkä sulatejuustoa. Siinä kaikki! Työläin vaihe on maa-artisokkien nosto maasta ja pesu. 

En sittenkään päätynyt keiton tekoon, vaan keitimme perunoita ja nuo maa-artisokat. Suolaheinä pääsi peurajauhelihan joukkoon täydentämään pihvejä. Hyvää oli! Salaatissa oli myös nokkosia, voikukkaa, vuohenputkea ja monenlaista muuta. 

Maa-artisokkia on nyt paljon, ne ovat aloittelemassa uutta kasvua. Huomenna lupasin viedä työkaverille kattilallisen. Muillekin riittäisi, mutta olen huono tyrkyttämään. 

Nyt takaisin maankääntöön! Pavut pitää saada tänään vielä maahan.  

Taimia, kyläpodcastia ja kirpputoria

Helatorstaina oli Maatiaisen taimipäivä Läyliäisillä. Satoi, mutta väkeä oli silti mukavasti. Taimitarjontaa oli runsaasti. 

Eniten oli perennoja, mutta joukossa oli myös huonekasveja ja hyötykasvien taimia. Meidän mukaamme lähti kassillinen erilaisia papuja ja muita taimia. 

Työkaverini ja ystäväni Tiia Liljeroos asui omaksikin yllätyksekseen aivan taimipäiväpaikan vieressä. Hän osti kultaköynnöksen ja jonkin muun huonekasvin. 

Meillä taimet ovat täyttäneet jo kuukausien ajan verantaa, kirjastohuonetta ja työhuonetta. Aikaa myöten ne ovat kasvaneet yhä suuremmiksi, etenkin tomaatit, ja vieneet yhä enemmän tilaa. Torstaina ne viimein pääsivät kasvihuoneeseen - eivät vielä istutettuina vaan pikkuruukuissaan. Pelkkä kantaminen oli aikamoinen urakka, kun taimia on satoja!

Vielä on siis edessä lavojen nikkarointi, multien kärräys ja lopulta taimien istutus multiin. 

Avomaalla kylvettynä on vasta härkäpapu, porkkana ja punajuuri, ja tietysti valkosipulit ja monivuotiset. Töitä on ihan tolkuttomasti, ja tässä minä vain istun ja kirjoitan. Tehtävänä on vielä pöytäkirjaa, kokouskutsua, tiedotetta, lehtijuttua, laskunmaksua... Jossain välissä on tarkoitus käydä keräämässä tämän päivän voikukannuput. Onneksi kuusenkerkkien keruulla ei vielä ole kiirettä, ne ovat aivan pieniä vielä. Männynkerkät tosin ovat isompia jo, mutta ei niilläkään ihan kiirettä ole.

Basilikantaimet vähän lurpahtivat kantomatkalla, mutta kyllä ne siitä vetristyvät. 

Osa taimista joutaisi myyntiin, niitä on ihan turhan paljon. Minähän en anna heittää mitään pois. 

Perjantaina saimme vieraan, Kajaanista kotoisin olevan ja Lahdessa opiskelevan Iida Kyllösen, joka kävi tekemässä Hämeen kylille lähiruokapodcastia. Iidan kanssa vierähti useampi tunti: kiertelimme, juttelimme, äänitimme pihan ääniä, söimme ja tallensimme pitkän lähiruokakeskustelun.

Sivunvaihtoäänien tallennus oli hauskaa. Äänitimme kosken kuohua, tulen räiskettä, askelten rapinaa pihatiellä, kukon kiekumista, sadepisaroiden tippumista ja linnunlaulua. On mielenkiintoista päästä kuulemaan lopputulos!

Iida tuli Lahdesta ja oli menossa Helsinkiin. Hän ilmoitti heti alkuun aikovansa kävellä Karkkilaan ja jatkaa sieltä bussilla Helsinkiin. Lassi olisi vienyt hänet Riihimäelle junalle mennessään bänditreeneihin, mutta reipas Iida oli itsepintainen ja tahtoi kävellä. Neuvoin hänet vanhalle ratapohjalle, joka nykyisin on Pikku-Pässin pyöräilyreitti. Sitä kautta reitti on mukavampi ja ehkä hieman lyhyempikin. Matkaa kertyy alle 15 kilometriä. 

Saatoin hänet alkumatkan ja sinne jatkoi Iida yksinään sateessa kantaen tietokonetta ja äänityslaitteita. 

   

Lauantaina vuorossa oli Lopen Kirppiskierros, johon me, Pilpalan kylät ry, osallistuimme Liitontalolla. Myyjiä oli useampia ja Arja Niemi piti kahviota. Tuli sentään vähän voittoakin kahvion pidosta, myynnithän olivat yksityisiä. Tosin tarjolla oli myös kyläyhdistyksen vanhaa remontti- ym. tavaraa, jota onneksi sitäkin meni hieman kaupaksi.

Kyläyhdistyksen rahatilanne onkin erittäin huolestuttava. Sähkölaskut ovat huimia, ja rahaa ei ole tullut likimainkaan sellaisia summia. Tulossa on karaoketanssit, mutta eivätpä nekään kovin tuottoisia ole, ja jäte- ja jätevesilaskutkin pitää maksaa. Mikähän mahtaa olla Liitontalon tulevaisuus? 

Voikukka-aika

Ihana voikukka-aika on käsillä! Voikukka on todella monipuolinen villivihannes - ja satoisa! 

Tässä Lassin aamiaispuuron tuoreosuus. Nokkosta, vuohenputkea, voikukkaa ja maitohorsmaa. Nämä sekoitetaan yön yli hapatettuun tattariin, jossa on myös hapankaalia, kaalia, öljyä, pellavansiemieniä ja valkosipulia. Sisältö vaihtelee hieman, ja etenkin tietysti nämä vihreät lisukkeet vaihtelevat. Nyt on juuri paras aika villivihanneksille!

Tältä näyttää tuo villivihannessaalis pilkottuna. 

Saan kipollisen Lassin aamupuuroa itselleni salaatiksi. Syön sen päivällä tai illalla ruoan kanssa. 

Itse pilkkoisin kasvit saksilla, mutta Lassi on kokki ja häneltä pilkkominen sujuu kätevästi veitsellä. On meillä sellainen yrttihakkurikin, sekin on kyllä kätevä. 

Kahtena päivänä olen kerännyt voikukannuput pihasta. Ensimmäisellä kierroksella tuli runsas litra, eilen kaksi litraa. Tein niistä voikukannunnuja eli voikukkakapriksia eli etikkasäilöttyjä voikukannuppuja. Jossain nettisivulla niitä kutsuttiin Pohjolan kapriksiksikin, mutta meillä Pohjolan kapriksia ovat pihlajanmarjat. 

Näitä Lassi syö aamupuurossaan sitten talvella, kun tuoreita voikukkia ei ole saatavilla. 

Hyviä nämä ovat myös lisukkeena ruokien kanssa. Ne sopivat myös naposteluaterioille. 

Netissä on erilaisia ohjeita voikukannuppusäilykkeille. Joissain on mukana hunajaa, joissain valkosipulia tai yrttejä. Me suosimme voikukannuppuja sellaisinaan, emme kaipaa siihen ylimääräisiä mausteita. 

Näin säilön voikukannuput:

Huuhtelen nuput, jos niiden lähistöllä on vastikään käännetty maata. Kiehautan veden kattilassa, lisään vähän suolaa ja heitän nuput siihen pikaiseen ryöppäykseen. Otan nuput pois vedestä ja ne saavat jäähtyä jos ovat jäähtyäkseen. (Ohjeissa käsketään jäähdyttää ne nopeasti vedellä tai jääpaloilla, mutta ei selitetä miksi. Koska en keksi mitään järkevää syytä, en tee niin. Niiden päällehän heitetään kohta taas kuumaa lientä, joten liian pehmenemisen estäminenkään ei oikein käy selitykseksi.)

Keitän purkit ja kannet isossa kattilassa. Purkit voi myös desinfioida uunissa, jos niitä on paljon. 

Keitän liemen. Kahdelle litralle raakoja nuppuja riitti 6 desiä etikkaa. Siihen lisäsin 4 ruokalusikallista sokeria ja 4 teelusikallista merisuolaa. Suolan ja sokerin määrää voi hyvin vähentääkin, terveellisempää niin. Useimmat varmaan tahtovat myös lisätä liemeen vettä, mikä miedontaa makua. 

Täytin kuumat purkit nupuilla ja kaadoin ne täyteen etikkalientä. Lassi sai kiristää kannet. Hetken kuluttua ne vielä poksahtavat kiinni, ja se takaa säilymisen. 

Tässä resepti vielä lyhyenä versiona:

1 litra voikukannuppuja keitetään nopeasti suolavedessä. 

Vesi kaadetaan pois, purkitetaan nuput.

Päälle kaadetaan kuumennettu liemi, jossa on:

3 dl etikkaa

2 rkl sokeria

1 tl suolaa

(vettä)

Käytettävissä vaikka heti, mutta säilyy hyvänä ainakin vuoden. Meillä on yhä jäljellä pari toissavuotista (!) purkkia, joita syömme.

Hyvä säilöntäliemi on myös 3-2-1, jossa on 3 osaa vettä, 2 osaa etikkaa ja 1 osa sokeria. Siihen voi säilöä lähes mitä tahansa villivihanneksia tai vaikka sieniä. 

Avomaanviljely alkoi viimein

Avomaanviljely on meillä jäänyt tänä syksynä kasvihuoneen rakentamisen jalkoihin. Lähestyvä sade pakotti kiirehtimään kasvimaiden kunnostusta ja siementen kylvöä. Aiemmin olimme kylväneet vasta härkäpavun. On ollutkin tosi kylmää, härkäpavuista ei vielä näy ituakaan. 

Kaikki maat työstetään meillä hartiavoimin talikolla, lapiolla ja haravalla. Joskus aikoinaan Lassi hankki jyrsimen, mutta siitä hankkiuduttiin pian eroon. Konejyrsintä ei ole hyvästä maaperälle. 

Mutta maan kääntö käsivoimin on raskasta ja pitkäveteistä työtä. Ihailen Lassia, joka jaksaa sitä aamusta iltaan - todellakin aamusta iltaan. Välillä hän käy pikaisesti juomassa mahlaa tai teetä, syö ehkä vähän tuorepuuroa ja palaa kasvimaalle. 

Oma tekemiseni on enemmänkin henkistä tukea. No, heiluin eilenkin töiden jälkeen ehkä kolme tuntia talikon kanssa, mutta vähäistä se on Lassiin verrattuna.

Eilen saimme kylvettyä porkkanat ennen minun töihin lähtöäni. 

Töissä ollessani Lassi kylvi vielä punajuuret. 

Tänään on tarkoitus viedä taimet kasvihuoneisiin. Nyt ne täyttävät verantaa, kirjastoa ja tätä työhuonetta, jossa kirjoitan. Lähdemme kohta Maatiaisen taimipäiville, ehkä sieltä tarttuu mukaan lisääkin taimia. 

Kultakuoriainen ilahdutti kitkijää. 

Ahomansikat ovat joskus olleet jo syötäviä koulujen päättäjäispäivänä. Nyt ne ovat vasta juuri ja juuri kukassa. Tosin päättäjäispäivään on vielä runsas viikko, mutta tuskin ne marjaan siinä ajassa ehtivät.