26.10.22
Kasvimaalla jatkuu syksy ja satokausi (kuvablogi)
25.10.22
Käpyviinaa, kriikunalikööriä ja lakkajuomaa
24.10.22
Rinkkani retket
Rinkkani lähti Ukrainaan. Ainakin vein sen keräyspaikalle, jonne oli toivottu erilaisia selviytymistarvikkeita. Täytteeksi laitoin lämpimiä vaatteita, karkkipusseja, kynttilöitä ja mitä niistä toivotuista tarvikkeista löysinkään, ja oletan, että se on nyt jossain pakettiautossa matkalla Ukrainaan.
Heti sen matkaan laitettuani kaduin, etten laittanut mitään viestiä mukaan. Tai laitoin kyllä tervehdyksen Lopelta, mutta en mitään yhteystietoja. Olisihan voinut olla, että jossain vaiheessa jossakin joku ehtisi lähettää tiedon, mitä rinkkani tämän jälkeen on saanut kokea.
Itse jäin muistelemaan rinkkani tähänastista tarinaa.
Sain kelta-harmaan rinkan sponsorilta lähtiessäni tiedottajana Alpirodille eli suureen rekikoiravaljakkokisaan Alpeille. Talvi taisi olla 1989. Lähdimme Suomesta ensin matkailuautolla Italiaan. Kyydissä oli 12 rekikoiraa ja muistaakseni 5 ihmistä. Oli itse ajaja eli koirien omistaja, oli sponsori joka toimi kuskina, oli muutama nuori tyttö koirien hoitajana ja sitten minä tiedottajana. Myöhemmin tiimiin liittyi muutama muukin.
Kisa alkoi siis Italiasta tammikuun loppupuolella ja jatkui Sveitsiin, Ranskaan, Itävaltaan, Saksaan ja takaisin Italiaan helmikuussa. Kaikkiaan reissumme kesti noin kuukauden.
Opin valtavasti. Toimin myös tulkkina musherille, joka ei puhunut kieliä lainkaan. Pidin yhteyttä Suomeen sponsoriin ja tiedotusvälineisiin.
Suomeen palattuani olin kypsä elämänmuutokseen: lähdin Kennelliitosta, jossa olin työskennellyt jo lähes 16 vuotta. Pakkasin paitsi kelta-harmaan rinkkani myös valtaosan muusta omaisuudestani ja matkustin Kuhmoon toimittajaksi.
Jo seuraavana vuonna päädyin kuitenkin opettajaopintoihin Kajaanin OKL:ään. Kirjoittaminen jäi sivutyöksi. OKL:ssä erikoistuin muun muassa biologiaan, ja rinkkani pääsi kenttäkurssille Kuusamoon. Siitä on tuo yllä oleva ensimmäinen kuva, jossa seison sateessa kuusamolaisessa metsässä. Rinkka on saanut suojakseen sadetakin, silti makuupussit olivat märkiä päästessämme yöpymispaikkaamme autiotuvalle.
Muutaman muunkin retken rinkkani sai kokea opiskeluaikana: kenttäkurssi Vaalassa, vaellus Kuhmon Elimyssalossa, käyntejä kavereiden luona eri puolilla Suomea. Valmistumisen jälkeen se kuitenkin pääsi pidemmälle. Lähdin kurssikaverini Saaran ja toisen ystäväni Annen kanssa Pohjois-Amerikkaan. Reissasimme Greyhoundeilla ympäri Yhdysvaltojen länsiosaa ja vähän Kanadassakin.
Reissu oli tietysti ikimuistoinen. Sellaista en tule kokemaan koskaan enää. Hyvä, että se tuli koettua, ja onneksi sieltä on kuvat muistona.EDIT 7.11.2022:
Tänään sain viestin Vasyl Chychebalta. Vasyl on Lopella asuva ukrainalainen, joka on tehnyt paljon työtä järjestääkseen apua Suomesta Ukrainaan.
Jotenkin Vasyl oli onnistunut saamaan kuvan rinkastani. Lassin rinkasta tuli kuva jo aiemmin. Tässä nyt on rinkkani odottamassa kohteeseen pääsyä. Sen sisältö on ilmeisesti lajiteltu jo aiemmin, sisällähän oli yhtä ja toista. Niiden sijaan rinkkaan on ilmestynyt suomenkielinen kirja, en tiedä mistä ja miksi.
Mutta tässä tämä vanha ystäväni nyt on:
EDIT 27.11.2022: Sain jo toisenkin kuvan, siinä rinkkani on ukrainalaisten sotilaiden kanssa lähdössä jonnekin.
23.10.22
Kävimme Rakkauden metsässä
"Rakkauden Metsä on konsepti, jossa istutetaan symbolinen puu ikuisen rakkauden muistona. Puu muistuttaa rakkaudesta ja kasvaa luonnon ehdoilla.
Puun voi istuttaa mihin tahansa luvanvaraiselle paikalle ja metsän omistaja vastaa puun hoidosta. Rakkauden Metsä -konseptilla kerätään varoja luonnon suojeluun, osallistutaan ilmastonmuutosta vähentäviin toimiin ja edistetään luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Jokaisesta Rakkauden Metsä-todistuksesta maksetaan 10€ Luonnonperintösäätiölle."
Ensimmäiset puut istutettiin Rakkauden metsään 26.06.2020. Toki paikalla kasvoi puita jo aiemminkin. Metsässä on myös nuotiopaikka, jossa kahvittelimme tänään.
Chilille lisäpotkua karpalosta
15.10.22
Puutarhan kuvia ja värejä (kuvablogi)
8.10.22
Kanalan tarvikkeet
3.10.22
Suuntana omavaraisuus 10: Sadonkorjuun aika
Kasvuvyöhyke 1
Nina Sointu https://ninasointu.com/blogi/sadonkorjuu2022
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/lokakuu2022/
Kakskulma https://kakskulma.com/puutarhan-kolmas-vuosi-mita-opin/
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/10/kaikki-talteen.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/10/sadonkorjuu-kuun-mukaan-omavaraisuus.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-10-sadonkorjuun.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-10/
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-10.html
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/satokausi-mehästys-ja-kekri
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/10/lokakuun-ensimmainen-maanantai.html
Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/10/suuntana-omavaraisempi-elama.html
Kasvuvyöhyke 4
Korkeala https://www.korkeala.fi/satoa-ja-saalista/
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/10/unelmana-omavaraisempi-elama-tunnelmia.html
Kasvuvyöhyke 5
Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/10/milta-taman-vuoden-sato-nayttaa.html
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/10/03/sato-2022
30.9.22
Lähdön aika
Työtovereille tiistaina 27.9.2022
Aloitin
Nyhkälän koulussa syksyllä 2006, kun olin kesällä muuttanut Oulusta Lopelle.
Rehtorina oli Tapani, ja sen ajan työntekijöitä ei täällä enää ole monta.
Paljon ja monenlaista on näihin vuosiin mahtunut. Mennään ajassa nykyhetkestä taaksepäin. Kuka teistä oli mukana ja muistaa, kun:
-
Tuli
tulipalo ensimmäisen kerran
-
Oltiin
ulkokoulua ja siirryttiin sitten Vihtiin tai muualle pitkin Karkkilaa
-
Tultiin takaisin Nyhkälään ja tuli uusi
tulipalo
-
Siirryttiin
uudelleen Vihtiin
-
Siirryttiin
etäkouluun koronaviruksen takia
-
Tultiin
kouluun, mutta aineenopettajat eivät saaneet tavata oppilaita
-
Opiskeltiin
hybridiopetuksessa, kokonaisia luokkiakin oli karanteenissa
-
Kuka
muistaa, kun vielä oli päivänavauksia ja yhteisiä juhlia salissa?
-
Kuka
muistaa koko koulun yhteiset pelit Harjulla opet vastaan oppilaat?
-
Entä
lukuisat Unicef-kävelyt? Tai Unelmien liikuntapäivät? Entä pajapäivät?
-
Kuka
oli Nyhkälässä silloin, kun koulun remontti alkoi? Muistatteko kevään, jolloin
olimme monta päivää ulkokoulussa pitkin museoita ja Pyhäjärven rantoja? Sehän
oli tietysti ihan hyvä juttu! Mutta muistatteko, kun opiskelimme yhdellä
käytävällä pahvilaatikoiden seassa? Ketkä olivat silloin Veturi-koulussa?
Muistatteko, kun kävelimme päivittäin yläkouluun syömään? Nyt luokan kanssa
yläkoulussa käynti on suuri operaatio, silloin se tapahtui joka päivä. Ja
saimme vielä haukkumiset osaksemme, kun kuulemma lapset eivät osanneet
käyttäytyä, vaikka meidän mielestämme asia oli ennemminkin toisinpäin.
-
Muistatteko,
miltä tuntui aloittaa remontoidussa koulussa?
-
Muistaako
Kirsi, kun meillä oli yhteinen ”joutsen”, dokumenttikamera? Siinä sitten
toivottiin, että toinen ei tarvitsisi sitä juuri samaan aikaan kuin itse.
-
Kuka
oli mukana virkistyspäivässä Solstrandissa aikoinaan? Entä minun
50-vuotispäivilläni?
-
kuka
muistaa joulu- ja kevätjuhlat ulkona kaupungintalolla? Meidän luokalla oli
siellä Tove Janssonin teksteihin pohjautuva esitys.
-
entä
Ahmoon koulun lakkautus ja sulautus Nyhkälään? Niin monta mutkaa ja vaihetta
siinäkin projektissa!
-
Suomi
100-ooppera? Suomi 100-lipunnosto? Remontinjälkeiset avajaiset? Lukukuut?
Muistatteko, kun vanhassa Nyhkälän salissa oli iso lukutapahtuma - muumit ja
monia muita. Entä kaikki ystävänpäiväviikot monenlaisine tempauksineen? Aleksis
Kivi –päivänavaus? Ekaluokkalaisten 100 päivää koululaisena –tempaus, eikö
ollut hieno sekin?
Retket:
Monta retkeä
on tullut vuosien varrella tehtyä. Siinä on hyvin tullut tutuksi sekä paikalliset
kohteet että vähän kauemmatkin. Bremerin museo, Valimomuseo, työläismuseo,
Nahkion traktorimuseo, Vekkilän museotila, Hämeen luontokeskus, Korteniemen
perinnetila, Vanhakosken mylly, sähkö- ja lelumuseo, Myllykoski, laavut,
metsät, Helsingin Taidehalli, Ateneum, Kansallismuseo, Heureka, Töölönlahden
kalliot, Anjalan leirikoulu, Helsingin eläinmuseo, Vuotinaisten leirikeskus…
Esitykset
Myös monet
esitykset ovat jääneet itselläni mieleen. Kevät- ja joulujuhlat,
itsenäisyyspäivät, Aleksis Kiven päivät, ystävänpäivät… Luokillani on ollut
näytelmiä ja runoesityksiä, on esitetty omia tekstejä tai toisten, juonnettu
juhlia, pidetty päivänavauksia, laulettu suomeksi ja englanniksi… Esitysten
kunnollinen hiominen on ollut tärkeää, lapset ovat halunneet harjoitella yhä
uudelleen ja uudelleen, jotta kaikki varmasti sujuu hyvin. Korona-aikana
live-esitykset vaihtuivat videoihin, mutta toivon, että nyt palataan takaisin
oikeisiin, kunnolla harjoiteltuihin esityksiin suoraan yleisölle. Mutta sehän
ei minulle kuulu.
Opetus
Onko opetus
näinä vuosina muuttunut? Tietysti on. Digiaineistot ovat helpottaneet opettajan
työtä, nettiyhteydet tuovat uusia mahdollisuuksia ja pelillisyys on tietysti
lisääntynyt. Tosin oli sitä pelillisyyttä ennenkin, se vain oli toisenlaista,
ihmisten keskinäistä ilman tietokoneohjelmia.
Oma tyylini
opettaa vaihtui vuosien mittaan itseohjautuvammasta enemmän
opettajajohtoiseksi. Kyllä, kuulitte oikein. Aiemmin luokillani oli
viikkotavoitteet, harrastin freinet’läistä ja montessorilaista oppimista. Oppilaat
työskentelivät omien suunnitelmiensa mukaan annetuissa raameissa, usein
erilaisissa kokoonpanoissa ja erilaisissa työtiloissa. Sekä Oulussa että täällä
Nyhkälässä minulla oli luokassani itse rakennettu punainen mökki, joka muuntui
moneen käyttöön draamaharjoituksissa ja opiskelussa.
Vuosien
mittaan se freinet’läinen vapaus ja itseohjautuvuus kävi yhä vaikeammaksi, kun
oli aina enemmän niitä oppilaita, jotka eivät sellaiseen omaehtoisuuteen
kyenneet. Huomasin, että kaikki pääsivät vähemmällä, kun en sitä enää
odottanutkaan.
Sitten
tulivat puheet avoimista oppimisympäristöistä, monialaisista
oppimiskokonaisuuksista ja tutkivasta työotteesta. Annettiin ymmärtää, että
tämä kaikki oli kovin uutta ja siihen asti opettaja oli vain puhunut luokan
edessä. Erinäiset konsultit ja kouluttajat ja jopa arkkitehti tiesivät paremmin
kuin me opettajat, miten koulussa pitäisi asiat hoitaa täysin ”uudella”
tavalla. Muistatte varmaan?
Lähtöhetki. |
Luokanopettajan
työ on hirveän vaativaa työtä. Syyllistymään taipuvaiselle se ei ole
terveellinen työ ollenkaan. Aina on asioita, jotka pitäisi tehdä paremmin,
joihin pitäisi paneutua huolellisemmin ja osata enemmän. Onneksi minun ei enää
tarvitse!
Voi olla,
että jossain vaiheessa olen valmis ja innokaskin tulemaan koululle sijaiseksi.
Luulen, että niin käy. Mutta silloin aion ottaa rennosti. Sijaisen tulo
luokkaan voi olla ihan antoisaa oppilaille niin virkistyksen kuin oppimisenkin
kannalta – jokainen tässä työssä tuo oman osaamisensa ja kykynsä käyttöön, ja
muutaman päivän vierailijalle riittävät vähäisemmätkin kyvyt. Niin että kysykää
vain! Ainakin sitten kevätpuolella…
Luokat
Minulla ehti
näiden 16 vuoden aikana olla Nyhkälässä neljä omaa luokkaa. Ensimmäistä opetin
kaksi vuotta, toista ja kolmatta neljä vuotta ja viimeistä kolme vuotta.
Läheisimmiksi tulivat ehkä luonnollisestikin ne luokat, joita sain opettaa heti
kolmannesta ja saattaa sitten yläkouluun.
Työkaverit:
Viime
vuosina työyhteisössä moni asia on valmistanut minua eläkkeelle lähtöön. Kuten
me kaikki tiedämme, yhteyttä työkavereiden kesken ei paljon ole ollut, ja syy
on ihan selvä: korona. Pitkään oli ihan kiellettyä olla tekemisissä toisten
kanssa, ja itse ainakin kieltoa kuuliaisesti noudatin. Toisaalta omat
työjärjestelyt ovat vähentäneet yhteyttä, kun olen käynyt koululla enintään
kolmena päivänä viikossa ja silloinkin usein outoina aikoina. Tänä vuonna on
tuntunut hassulta, kun minua on jopa tervehditty opettajainhuoneessa: olen nimittäin
tullut töihin aamulla samoihin aikoihin kuin muut. Olen myös voinut jäädä
juttelemaan koulupäivän jälkeen muiden kanssa, ja se on tuntunut kivalta.
Silti yhteys
ei ole ollut niin tiivistä kuin aikoinaan, ja sitähän voin nyt pitää hyvänä
asiana. Se helpottaa eroa.
Haluan tässä
lopuksi ihan julkisesti muistaa joitakuita työkavereita. Tietysti kiitän
kaikkia. Ilmapiiri on ollut hyvä, ja yhteys on toiminut hienosti kaikkien kanssa.
Mutta onhan luonnollista, että toisista tulee läheisempiä kuin toisista. Siksi
mainitsen nyt osan ihan nimeltä.
Erityisesti
kiitän niitä, jotka ovat noudattaneet vuosien varrella toistuvia kutsujani ja
tulleet käymään meillä Solstrandissa. Melomassa ovat käyneet Sanna, Tuomas, Tiia ja Miia Janne-miehensä
kanssa. Sanna oli mukana jopa häissäni. Katjan
ja Emman kanssa ollaan käyty
koiralenkillä. Kiitos koiranruoista! Niinikään Shanell ja Heiju ovat käyneet meillä, miten mukava muisto sekin!
Lauran, Sirpan ja Paulan kanssa meillä oli hieno
suunnitteluiltapäivä kotonani yhdessä. Susanna
kävi tilapäivässämme. Sari
osallistui Solstrandin Säkeet ja Sävelet –tapahtumaan eli tuli kuuntelemaan
luontorunoja ja musiikkia Solstrandin puutarhaan.
Tiian kanssa istuskelu meidän rannassa jäi
ihanan valoisana muistona mieleen. Tiiaa kiitän myös siitä, että hän tuli
Lopelle ruotsin kurssilleni ja tulee nyt ensi viikolla myös englannin kurssille
samoin kuin Anu. Let’s Have Fun in
English!
Minna, ihana
Minna. Mitenhän minun olisi käynyt ilman sinua? Ja Sanna, lämmin äitihahmo. Te olette molemmat olleet minulle olkapää
ja korva. En unohda teitä enkä sitä, mitä olette minulle antaneet. Kiitos,
Minna ja Sanna, teihin olen voinut aina luottaa!
Laura oli aivan huippuluokan työpari.
Onneksi sain nauttia yhteistyöstä sinun kanssasi edes muutaman vuoden.
Sellaista yhteistyötä kaikilla opettajilla pitäisi olla. Ja tuollainen opettaja
kaikilla lapsilla pitäisi olla. Kiitos, Laura!
Riikkaakin jään kaipaamaan. Onneksi voin tulla
rahasta lievittämään ikävääni Sola-Salille.
Sarin kanssa olen käynyt lukuisia
kiinnostavia keskusteluja esimerkiksi politiikasta, maahanmuutosta,
kouluasioista ja milloin mistäkin. Sari on loistava keskustelija ja kuuntelija,
hän on tarkkanäköinen, laajakatseinen, myönteinen ja osaava. Kiitos, Sari!
Elisa-rehtoria kiitän tietysti upeasta
joustavuudesta työaikajärjestelyissä. Olen ollut tästä työtuntien
vähentämisestä todella kiitollinen. Uskon, että jatkossa yhä useampi opettaja
Suomessa pyrkii samankaltaisiin järjestelyihin, mutta rehtoreillehan se teettää
enemmän töitä. Ihailen Elisan kykyjä monessa asiassa, erityisesti hänen
jaksamistaan kaikissa muutoksissa ja yllättävissä tilanteissa.
Hennan kanssa meillä on ollut kolme vuotta
yhteiset kullanmurut. Olen monesti sanonut hänelle, miten hienosti hän on
pitänyt huolta luokasta niin, että lapsilla on turvallinen ja rauhallinen olo.
Samalla me molemmat olemme kiittäneet asiasta Terhiä, joka teki sen suuren työn alkuopetuksessa tämän luokan
kanssa.
Molemmat Susannat ovat myös tulleet läheisiksi
työasioissa ja jopa pikkuisen sen ulkopuolellakin. Erikaa ja Caroa kiitän
valoisasta läsnäolosta ja huumorista. On ihanaa, kun löytää opettajainhuoneesta
jonkun, jolla ei tunnu olevan erityistä kiirettä, ja jonka kanssa voi jutustella
ihan mistä vain.
Tärkein
työparini viime vuodet on ollut Miia.
Miia on perehtyvä, jaksava, kuunteleva, osaava ja idearikas ilman, että toisi
omaa osaamistaan häiritsevästi esille. Miiassa on hiljaista, läsnäolevaa
kiinnostusta, ja hänen seurassaan on mukava olla ilman jatkuvaa positiivisuuden
painetta.
Annia arvostan monestakin syystä. Anni on
terävä, älykäs ja monipuolinen. Oppilailleen hän on lämmin, läsnäoleva,
välittävä ja sopivasti vaativa. Anni on niitä, joiden seurasta olisin
mielelläni nauttinut enemmänkin – välillämme oli vain fyysinen etäisyys!
Heli jäi muistoihini sinä, joka toivotti
minut tervetulleeksi tähän taloon 16 vuotta sitten. Toki Tapani oli kierrättänyt minua ympäri ja kertonut tuntikausia
monenlaista Lassin tyttären odottaessa autossa - esikoistaan Juliusta
viimeisillään ja minua saapumasta työhaastattelusta. Mutta kun syksyllä tulin
oikeasti töihin tänne, olin eksyksissä, ja silloin Heli auttoi. Kiitos, Heli!
Kiitos myös käynnistäsi Solstrandissa syntymäpäivilläni. Vanha ja kaunis
Arabian vati on yhä käytössä.
Sitten on vielä Juha! Kaksi Juhaa! Kolme!
Oikeasti
muistan teitä kaikkia. Ihan uusimpiin en ehtinyt tutustua, enkä kaikkiin vähän
pidempään olleisiinkaan. Sori siitä.
Eläkkeellä?
Moni on tietysti kysellyt, mitä aion eläkkeellä ollessani tehdä. Jokin aika sitten vastaus oli ihan selvä. Kesällä sain valtavan hyvää palautetta kirjoistani ja sain päähäni kuvitelman, että niillä on jotain arvoa. Siksi päätin viimein alkaa kirjoittaa jatkoa romaanilleni, eli ensi töikseni muuttaa Karkkilan kirjaston arkistoon tekemään taustatutkimusta. Mutta olen kai niin tuulella käypä, että yksikin väheksyvä kommentti saa epäilyksen kirjojeni arvosta taas hiipimään mieleen. En siis ole kirjaprojektista enää niin varma.
Mutta
kirjoittamista jatkan tietysti. Blogiani saa mieluusti käydä lukemassa, sieltä
esimerkiksi ”Luokanopettajan vinkit” –päivitystäni on luettu yli tuhat kertaa.
Tosin se on ainut kouluaiheinen päivitykseni. Lisäksi kirjoitan Lopen lehteen
ja Eläinten ystävään, varmasti entistä enemmän myös Karkkilalaiseen nyt, kun en
enää ole täällä töissä.
Pikkutyttönä
yksi toiveammateistani oli kaupanmyyjä. Nythän minä pääsen toiveammattiini!
Pieni verantapuotimme on auki entistä tiiviimmin.
Kotitilalla
riittää töitä, tosin talviaika on leppoisaa. Lopen opistolla englannin kurssi
alkaa ensi lauantaina: vielä ehtii ilmoittautua mukaan, ja vain neljä kolmen
tunnin kertaa! Keväällä samanlainen hauskanpitokurssi on ruotsiksi.
Villivihanneskurssikin on tiedossa toukokuussa meillä Solstrandissa, sinne nyt
ainakin voitte tulla! Voidaan tietysti järjestää ihan omakin nyhkäläläisille.
Toivottavasti siis nähdään. Saatetaan törmätä vaikka marketissa, mutta mieluusti vaikka meillä kotona. En sano kuten entisen kouluni rehtori kevätpuheessaan: ”Jos ajatte meillä päin niin ajakaa ohi.” Meidän ohi ei saa ajaa pysähtymättä.
Viimeinen välitunti on ohi. |