Moneskohan Lähiruokapäivä tämä Solstrandissa jo oli?
Valtakunnallinen lähiruoan teemapäivähän järjestettiin aiemmin nimellä Osta tilalta.
Osallistuimme siihen silloinkin, meillä oli pieni ravintola ensin verannalla, sitten alatalon takkahuoneessa. Sittemmin keksimme siirtyä yläpihan katokseen, ja tässä olemme nyt viettäneet Lähiruokapäivää jo ainakin neljä vuotta.
Nykyinen nimi on minusta ilman muuta parempi. Käsky ostaa ei ole kiva, vaikka toki mielellämme myymme tuotteitamme ja sitä varten näitä päiviä järjestämmekin.
Muihinkin valtakunnallisiin, maakunnallisiin ja kunnallisiin tilapäiviin osallistumme. Tämä oli tänä kesänä jo kolmas. Järjestelyt alkavat sujua jo rutiinilla, kun meillä on taitavia apulaisia: Heidi ja Kaarina. Tänä vuonna saimme vielä Teron parkkiohjaukseen ja Marjan ravintolan yleisnaiseksi. Ai että heiltä sujui kaikki hienosti!
Silti päivän tai päivien - nythän se oli kaksipäiväinen - järjestämisessä on valtava urakka. Se alkaa tiedottamisella, jatkuu paikkojen järjestelyllä, tuotteiden keruulla, ruuanvalmistuksella ja lukemattomalla määrällä pientä sähläystä. On muistettava käsienpesupaikka. vieraskirja, kylttien kirjoitukset ja ripustelut, opastukset tienvarteen, pöytäliinojen silitys ja levitys, kukkien poiminta ja asettelu, mattojen levitys (niitä tarvitaan iso määrä ja palapeli niiden kanssa on melkoinen), pöytien ja tuolien ja penkkien kantaminen ja järjestely, teltan pystytys, ruokapöydän kaikki tarvikkeet (muista teenjuojat, muista gluteeniton-kyltti ja erilliset ottimet, muista sokeri jota harva kuitenkaan käyttää jne.), eri myyntituotteet, pohjakassa, pankkikorttilaite, vaa'an lataus ynnä muuta ynnä muuta. Bändillä on lisäksi omat sähläyksensä, niistä minun ei onneksi tarvitse huolehtia - kuten ei ruuanlaitostakaan, Lassi hoitaa pääosin senkin.
Mutta kaikille riittää työtä. Tapahtumapäivän aamuna tulee aina kiire, vaikka kuinka on yrittänyt tehdä töitä jo etukäteen valmiiksi, ja ensimmäiset asiakkaat tulevat jo ennen ilmoitettua avaamisaikaa.
Nyt ensimmäisten joukossa oli bussilastillinen väkeä Länsi-Uudeltamaalta. Toinenkin bussilasti tuli myöhemmin päivällä; he olivat lähiruokamatkalaisia Virosta. Bussilla tulijat olivat kiertomatkalla, joten he eivät syöneet, mutta syöjiäkin riitti lauantaina aika tavalla.
Lauantaina väki oli selvästi kiinnostunut myös valkosipuleista ja muista myyntituotteista. Sunnuntain kävijät olivat enemmän ohikulkijoita, jotka tulivat syömään. Olin hoitanut sunnuntaipäivän aukiolosta ilmoittelun aika huonosti, onneksi niitä nälkäisiä satunnaiskävijöitä sentään tuli. Ja yksi pariskunta tuli varta vasten Kangasalalta asti. Opastin heidät meiltä lähtiessä Karkkilaan, jotta he näkisivät reissullaan muutakin kuin Solstrandin - matkaa heille sentään kertyi satoja kilometrejä kuten sille juukalaispariskunnallekin.
Puolenpäivän aikaan soitti Warren Woima. Onneksi osasin tällä kertaa kertoa, että soitto kuuluu vähemmälläkin volyymillä, eli äänenvoimakkuus oli nyt oikein maltillinen ja mukava. Bändissä soittavat ja laulavat Olli Karikorpi, Joppe Hankosaari ja Lassi Tudeer. Ohjelmistossa heillä on "hilpeää äijämusaa", maalaismaista, letkeää hyvän mielen musiikkia, josta osa on omaa tuotantoa, osa muilta.
Yksi tilapäivien ilonaiheita itselleni ovat ne kävijät, jotka ovat aiemmin ostaneet jonkin kirjoistani ja kehuvat sitä tai niitä. Kiitoksia on aina ihana kuulla, onhan kirjojeni tavoite tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä lukijoissa. Ensin ne lukijat tietysti pitää tavoittaa, ja onneksi melko monen matkaan lähti nytkin "
Ida, yhteiskoululainen", "Makasiini - maallemuuttajan tarinoita" tai "
Lähteen rannalla elämä". Kannustan aina myös lainaamaan niitä kirjastosta, mutta eiväthän ihmiset sitä seuraavalla viikolla enää muista. En minäkään muista saamiani lukuvinkkejä.
Kaarina nappasi minusta pari kuvaakin ruuhkan hellitettyä. On jännä juttu, miten ihmiset yleensä tulevat samaan aikaan. Puoliltapäivin on hurja kiire, kahden jälkeen tulee vain muutama ihminen ja kolmen jälkeen ei ehkä enää ketään, jos päättymisajaksi on ilmoitettu kello 16.00. No, nyt molempina päivinä juuri lopussa saapui ihmisiä, jotka olivat erityisen innoissaan paikastamme ja ruuan saamisesta. Oli kivaa, kun meillä oli myös aikaa jutella heidän kanssaan.
Sunnuntaina sitten olikin hiljaista nimenomaan aamulla. Olin laittanut kaiken valmiiksi ajoissa, mutta lähes tunnin sain istuskella yksikseni linnunlaulua kuunnellen. Sunnuntain hoidimmekin kaksin Lassin kanssa, tosin Heidi ja Kaarina ehtivät auttaa aamujärjestelyissä ennen sienimetsään ja Helsinkiin lähtöään.
Onneksi niitä ihmisiä sitten kuitenkin saapui. Sunnuntaina väkeä oli vajaat 30, lauantaina Teron laskujen mukaan 103. Siitä saattaa joitain puuttua, aina jotkut unohtuvat kiireessä merkitä ylös.
Lukumääräisesti eniten kävijöitä oli luonnollisesti Lopelta, vaikka ehdoton valtaosa olikin muualta. Loppilaiskävijöistä iso osa oli mökkiläisiä. Toiseksi eniten väkeä oli Virosta, se bussilastillinen eli 11. Helsinkiläisiä oli 10. Tammisaaresta ja Riihimäeltä tuli molemmista 8 henkeä. Muita kävijöiden kotipaikkakuntia olivat Karkkila, Vantaa, Salo, Tuusula, Vihti, Lohja, Kangasala, Kuopio, Nurmijärvi, Juuka, Järvenpää, Espoo, Ulvila, Turku ja Valkeakoski.
Verannalle ei kukaan mennyt syömään kumpanakaan päivänä.
Muutama tosin kysyi, onko meillä avoimet ovet ja olisi halunnut kierrellä sisällä talossakin.
Se ei nyt ollut päivän idea, mutta verannalla toki sai käydä. Sisällä oli käynnissä järjestelytohinat.
Ruokaa jäi sunnuntainakin yli aika tavalla. Suurin osa saatiin pakastimeen, osaa syödään yhä. Lohi- ja riistakeitto käyvät myös koirille, sieni- ja kurpitsakeitto ei oikein ole koirille sopivaa.
Niin, lauantai oli myös syntymäpäiväni. Onnistunut Lähiruokapäivä olikin mitä parhain syntymäpäivälahja! Ja harvoinpa syntymäpäivillä on yli sata vierasta.
Ihana oli myös Kaarinan tuoma ruusu, joka yhä ilahduttaa minua verannan pöydällä.
