15.9.23

Pikkelöidyt sienet

Kaikki varmaan tietävät, että nyt on poikkeuksellisen hyvä sienivuosi. 
Kantarellien lisäksi muun muassa herkkutatteja on todella paljon. 

Paljon emme ole sieneen ehtineet, mutta silti niitä on niin paljon, että kaikki säilöntäkeinot on täytynyt ottaa käyttöön. Noh, hapattaneet emme niitä vielä ole. Mutta tällä viikolla pikkelöimme kantarelleja ja tatteja, ja voi että tuli hyvää!
Näissä purkeissa on etikkasäilöttyjä eli pikkelöityjä herkkutatteja. Paperi purkin ja kannen välissä on tarpeen siksi, että etikka pilaa helposti kannen. Käytämme omassa käytössä tietysti purkit ja kannet vuodesta toiseen, joten emme tahdo niiden menevän pilalle. 

Jokin pitsipaperi olisi tietysti ollut noihin sopiva, jos olisi halunnut sievistellä. 

Käytimme pikkelöintiin tätä omaa reseptiämme:

500 g kantarelleja puhdistettuna ja pilkottuna (pienet käyvät tietysti kokonaisinakin)
2,5 dl vettä
1 dl sokeria
(hitunen suolaa, jos tahdot)
1 dl etikkaa (osa siitä voi olla viini- tai siiderietikkaa, silloin etikan määrää voi vähän lisätä)
valkosipulia runsaasti
laakerinlehtiä yksi kutakin purkkia kohden
1 kelta- tai punasipuli
chiliä tai mustapippuria
Ryöppää kantarellit pikaisesti (n. 2 min). Se ei ole välttämätöntä, mutta edistää pikkelöitymistä ja desinfioi, jos mukana on pieneliöstöä, kuten aina on. 
Keitä liemi: ensin vesi, sipuli, sokeri, suola, chili ja laakerinlehti pari minuuttia. 
Lisää sitten etikka ja sienet ja keitä vielä 2 minuuttia. 
Kuvassa etualalla punasipuliin tehty liemi, taustalla kantarellit. 
Seuraavassa kuvassa kantarellit punasipuliliemessä: 
Lusikoi ainekset kuumennettuihin purkkeihin. 
Pyri saamaan lientä mukaan niin paljon, että ainekset pysyvät liemipinnan alla. 
Purkit voi toki myös desinfioida keittämällä tai uunissa, mutta tällainen etikkaliemisäilyke säilyy kyllä yleensä hyvin joka tapauksessa. Purkkien kuumennus on kuitenkin tarpeen, jotta purkki ei halkea siinä vaiheessa, kun siihen lisää kiehuvan kuuman sisällön. 
Näin pikkelöidyt sienet ovat valmiita oikeastaan heti, 
mutta parhaimmillaan ne ovat muutaman päivän kuluttua. 
Kuvassa on virhe: vasemmanpuoleisessa purkissa ei ole kantarelleja vaan herkkutatteja. Nekin ovat yllättävän keltaisia; keltasipulin kanssa pikkelöidyt kantarellit ovat aika lailla tuon värisiä. Oikeanpuoleisessa purkissa on punasipuliin säilöttyjä kantarelleja kuten edellisessäkin kuvassa. 

Korjasin etikettivirheeni kuvanoton jälkeen. 
Toisaalta on aika samantekevää, onko purkissa herkkutattia vai kantarellia. 
Molemmat ovat hyviä!

13.9.23

Lähiruokapäivä Solstrandissa 2023 - hyvää syntymäpäivää minulle!

Moneskohan Lähiruokapäivä tämä Solstrandissa jo oli? 
Valtakunnallinen lähiruoan teemapäivähän järjestettiin aiemmin nimellä Osta tilalta
Osallistuimme siihen silloinkin, meillä oli pieni ravintola ensin verannalla, sitten alatalon takkahuoneessa. Sittemmin keksimme siirtyä yläpihan katokseen, ja tässä olemme nyt viettäneet Lähiruokapäivää jo ainakin neljä vuotta.
Nykyinen nimi on minusta ilman muuta parempi. Käsky ostaa ei ole kiva, vaikka toki mielellämme myymme tuotteitamme ja sitä varten näitä päiviä järjestämmekin. 

Muihinkin valtakunnallisiin, maakunnallisiin ja kunnallisiin tilapäiviin osallistumme. Tämä oli tänä kesänä jo kolmas. Järjestelyt alkavat sujua jo rutiinilla, kun meillä on taitavia apulaisia: Heidi ja Kaarina. Tänä vuonna saimme vielä Teron parkkiohjaukseen ja Marjan ravintolan yleisnaiseksi. Ai että heiltä sujui kaikki hienosti!
Silti päivän tai päivien - nythän se oli kaksipäiväinen - järjestämisessä on valtava urakka. Se alkaa tiedottamisella, jatkuu paikkojen järjestelyllä, tuotteiden keruulla, ruuanvalmistuksella ja lukemattomalla määrällä pientä sähläystä. On muistettava käsienpesupaikka. vieraskirja, kylttien kirjoitukset ja ripustelut, opastukset tienvarteen, pöytäliinojen silitys ja levitys, kukkien poiminta ja asettelu, mattojen levitys (niitä tarvitaan iso määrä ja palapeli niiden kanssa on melkoinen), pöytien ja tuolien ja penkkien kantaminen ja järjestely, teltan pystytys, ruokapöydän kaikki tarvikkeet (muista teenjuojat, muista gluteeniton-kyltti ja erilliset ottimet, muista sokeri jota harva kuitenkaan käyttää jne.), eri myyntituotteet, pohjakassa, pankkikorttilaite, vaa'an lataus ynnä muuta ynnä muuta. Bändillä on lisäksi omat sähläyksensä, niistä minun ei onneksi tarvitse huolehtia - kuten ei ruuanlaitostakaan, Lassi hoitaa pääosin senkin. 

Mutta kaikille riittää työtä. Tapahtumapäivän aamuna tulee aina kiire, vaikka kuinka on yrittänyt tehdä töitä jo etukäteen valmiiksi, ja ensimmäiset asiakkaat tulevat jo ennen ilmoitettua avaamisaikaa.

Nyt ensimmäisten joukossa oli bussilastillinen väkeä Länsi-Uudeltamaalta. Toinenkin bussilasti tuli myöhemmin päivällä; he olivat lähiruokamatkalaisia Virosta. Bussilla tulijat olivat kiertomatkalla, joten he eivät syöneet, mutta syöjiäkin riitti lauantaina aika tavalla. 
Lauantaina väki oli selvästi kiinnostunut myös valkosipuleista ja muista myyntituotteista. Sunnuntain kävijät olivat enemmän ohikulkijoita, jotka tulivat syömään. Olin hoitanut sunnuntaipäivän aukiolosta ilmoittelun aika huonosti, onneksi niitä nälkäisiä satunnaiskävijöitä sentään tuli. Ja yksi pariskunta tuli varta vasten Kangasalalta asti. Opastin heidät meiltä lähtiessä Karkkilaan, jotta he näkisivät reissullaan muutakin kuin Solstrandin - matkaa heille sentään kertyi satoja kilometrejä kuten sille juukalaispariskunnallekin. 
Puolenpäivän aikaan soitti Warren Woima. Onneksi osasin tällä kertaa kertoa, että soitto kuuluu vähemmälläkin volyymillä, eli äänenvoimakkuus oli nyt oikein maltillinen ja mukava. Bändissä soittavat ja laulavat Olli Karikorpi, Joppe Hankosaari ja Lassi Tudeer. Ohjelmistossa heillä on  "hilpeää äijämusaa", maalaismaista, letkeää hyvän mielen musiikkia, josta osa on omaa tuotantoa, osa muilta.
Yksi tilapäivien ilonaiheita itselleni ovat ne kävijät, jotka ovat aiemmin ostaneet jonkin kirjoistani ja kehuvat sitä tai niitä. Kiitoksia on aina ihana kuulla, onhan kirjojeni tavoite tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä lukijoissa. Ensin ne lukijat tietysti pitää tavoittaa, ja onneksi melko monen matkaan lähti nytkin "Ida, yhteiskoululainen", "Makasiini - maallemuuttajan tarinoita" tai "Lähteen rannalla elämä". Kannustan aina myös lainaamaan niitä kirjastosta, mutta eiväthän ihmiset sitä seuraavalla viikolla enää muista. En minäkään muista saamiani lukuvinkkejä.  
Kaarina nappasi minusta pari kuvaakin ruuhkan hellitettyä. On jännä juttu, miten ihmiset yleensä tulevat samaan aikaan. Puoliltapäivin on hurja kiire, kahden jälkeen tulee vain muutama ihminen ja kolmen jälkeen ei ehkä enää ketään, jos päättymisajaksi on ilmoitettu kello 16.00. No, nyt molempina päivinä juuri lopussa saapui ihmisiä, jotka olivat erityisen innoissaan paikastamme ja ruuan saamisesta. Oli kivaa, kun meillä oli myös aikaa jutella heidän kanssaan. 
Sunnuntaina sitten olikin hiljaista nimenomaan aamulla. Olin laittanut kaiken valmiiksi ajoissa, mutta lähes tunnin sain istuskella yksikseni linnunlaulua kuunnellen. Sunnuntain hoidimmekin kaksin Lassin kanssa, tosin Heidi ja Kaarina ehtivät auttaa aamujärjestelyissä ennen sienimetsään ja Helsinkiin lähtöään. 

Onneksi niitä ihmisiä sitten kuitenkin saapui. Sunnuntaina väkeä oli vajaat 30, lauantaina Teron laskujen mukaan 103. Siitä saattaa joitain puuttua, aina jotkut unohtuvat kiireessä merkitä ylös. 

Lukumääräisesti eniten kävijöitä oli luonnollisesti Lopelta, vaikka ehdoton valtaosa olikin muualta. Loppilaiskävijöistä iso osa oli mökkiläisiä. Toiseksi eniten väkeä oli Virosta, se bussilastillinen eli 11. Helsinkiläisiä oli 10. Tammisaaresta ja Riihimäeltä tuli molemmista 8 henkeä. Muita kävijöiden kotipaikkakuntia olivat Karkkila, Vantaa, Salo, Tuusula, Vihti, Lohja, Kangasala, Kuopio, Nurmijärvi, Juuka, Järvenpää, Espoo, Ulvila, Turku ja Valkeakoski.
Verannalle ei kukaan mennyt syömään kumpanakaan päivänä. 
Muutama tosin kysyi, onko meillä avoimet ovet ja olisi halunnut kierrellä sisällä talossakin. 
Se ei nyt ollut päivän idea, mutta verannalla toki sai käydä. Sisällä oli käynnissä järjestelytohinat.

Ruokaa jäi sunnuntainakin yli aika tavalla. Suurin osa saatiin pakastimeen, osaa syödään yhä. Lohi- ja riistakeitto käyvät myös koirille, sieni- ja kurpitsakeitto ei oikein ole koirille sopivaa. 
Niin, lauantai oli myös syntymäpäiväni. Onnistunut Lähiruokapäivä olikin mitä parhain syntymäpäivälahja! Ja harvoinpa syntymäpäivillä on yli sata vierasta. 
Ihana oli myös Kaarinan tuoma ruusu, joka yhä ilahduttaa minua verannan pöydällä. 

11.9.23

Joogaa kylätalon nurmikolla

Saimme eilisiltana viettää ihanan hetken joogaten ulkona. 
Lopen opiston joogakurssi alkoi viikko sitten Pilpalan entisellä koululla. 
Eilen Lassi keksi ehdottaa, että olisimmekin tämän kerran ulkosalla, koska sää oli niin hieno ja lämmin. Se sopi erinomaisesti kaikille, myös ihanalle vetäjällemme Satu Bethellille. 
Aloittaessamme aurinko vielä paistoi, mutta oli jo vetäytymässä puiden taakse. 
Ilma tietysti hieman viileni, kun suoraa auringonpaistetta ei enää ollut, mutta liian kylmä ei tullut.
Satu ohjaa rauhallisesti ja hyvin. Hän otti kuvia minun kamerallani, 
jolloin hän tietysti oli neuvonut meitä jatkamaan ohjaamaansa sarjaa omaan tahtiin. 
Siksi emme kuvissa ole juuri samassa kohdassa liikesarjaa. 
Keväällä lakkautetusta koulusta on tullut kyläläisten toinen kylätalo. Se näkyy tuolla taustalla. Uutta nimeä ei vielä ole päätetty, eihän sitä toki haluta iän kaiken kutsua vanhaksi kouluksi - ensinnäkään se ei ole vanha, toiseksi emme tahdo aina muistella talon entistä käyttöä ja sitä, että koulu on menetetty, kolmanneksi siitä on tarkoitus tulla monenlaisten tekemisten paikka, ei vain koulu. 
Toki siellä myös järjestetään joitain kursseja, ainakin tätä joogaa. 
Oma ehdotukseni tämän toisen kylätalon nimeksi on Matala. 
Se olisi lyhyt, käytössä helppo ja erottuisi toisesta kylätalosta, joka on korkea rakennus. 
Vanhan kylätalon nimi on Liitontalo, sille on historialliset syyt. 
Toki muitakin nimiehdotuksia on, eikä mitään ole siis vielä päätetty. 
Yksinkertaisimmillaan siitä ehkä tulisi Pilpalan monitoimitalo eli Monari. 
Monitoimitalohan sen on tarkoitus olla: sinne tulee monimuotoisempaa toimintaa kuin Liitontalolle, jossa järjestetään lähinnä juhlia, iltamia ja tansseja. 

On meillä sen toisenkin kylätalon eli Liitontalon pihassa ollut ohjattua ulkoliikuntaa. 
Muutamana kesänä meillä oli viikoittain jumppaa siellä pihassa. 
Se oli myös ihanaa, paikkahan on metsäinen ja rauhallisempi kuin tämä, jossa kulkee tie ihan vierestä. 
Mutta nyt emme välittäneet liikenteen äänistä, keskityimme kuulemaan linnunlaulua ja Satua.
 
Sääli, ettei ulkojooga todennäköisesti ole mahdollista enää toiste tänä vuonna, 
lämpimiä säitä tuskin jatkuu pitkään. 
Mutta ehkä keväällä jälleen?

4.9.23

Koiria ja sieniä (kuvablogi)

Ihanan aurinkoiset syyssäät ilahduttavat nyt. 


Sieniä on paljon. Peppi tutkii kaiken, mutta näitä ei poimita.
Näitä poimitaan. Ah! 
Tätä voisi käyttää värjäyksessä. 
Onko kauniimpaa?
Ihaninta, mitä lastentarhassa oli - keittäjätädin lisäksi - oli sellainen kärpässienipalli. 
Muistat varmaan?

Suuntana omavaraisuus syyskuu 2023: Elämänmuutokset

Tämänkertaisen omavaraistelijoiden yhteisbloggauksen aihe on aika synkkä. Elämänmuutokset voisivat olla myönteisiäkin, mutta nyt on kyse nimenomaan varautumisesta ikäviin elämänmuutoksiin. Aiheena ovat esimerkiksi ikääntyminen ja sairastumiset, tapaturmat ja tulipalot omavaraistaloudessa.


Aihe on tietysti mitä tärkein. Ainahan pitäisi varautua siihenkin, että jotain ikävää tapahtuu, vaikka olisi kuinka positiivinen luonne. Ja itse en kyllä ole: olen taipuvainen pelkäämään kaikkea ja näkemään uhkia. En näe vaaroja ihan samassa mitassa kuin siskoni, mutta paljon kuitenkin. 

Parhaimmillaan se myös tarkoittaa sitä, että ennakoi ja ehkäisee katastrofit. Mutta kaikkea ei voi estää. Elämä on arvaamatonta. Siihen liittyy tämäkin: Muista että kuolet

Pienempiäkin riskejä on kuin kuolema. Jalka voi katketa, voi sairastua tai... tai... Ei, ei niitä tahdo miettiä. Silti olisi järkevää varautua.

Nykyinen elämämme täällä Solstrandissa on työteliästä ja melko fyysistä. Tiedämme, että vanhenemme, emmekä voi asua täällä loputtomiin. Monia portaita sisältävä talo korkealla mäellä kaukana naapureista saati taajamista - ei, olemme asennoituneet niin, että jossain vaiheessa täältä on lähdettävä. Se on hyväkin tieto. 
Ei pidä kiinnittyä liikaa ulkoiseen. On hauskakin ajatella erilaisia mahdollisuuksia. Nyt on hyvä elää näin, mutta muitakin tapoja on. Voi olla hienoa asua lähellä muita, käydä kulttuuririennoissa ja tavata ihmisiä. 

Siksi olemme myös jo katselleet muunlaisia asumiskohteita. Yhteisöasuminen kiinnostaisi. Unelmien asumismuoto olisi jonkinlainen mukavien ihmisten yhteisö, jossa olisi oma rauha mutta naapurien tuki tarvittaessa. Ympärillä olisi mahdollisuus nauttia myös luonnosta ja viljellä ja kasvattaa edes jotain omien kykyjen mukaan. Olisi joukkoliikenne, mahdollisuus terveyspalveluihin kohtuullisen lähellä, silti luonto ja metsä ympärillä. 
Syksy on varautumista tulevaan talveen. Tässä tämän päivän kuva: hautumassa on tomaatteja ja kantarelleja. Vieressä odottaa kolmattakymmentä purkkia skeippisäilykettä etikettejä ja kellariin vientiä. 
Tätä varautumisaihetta liippaavia kirjoituksia olen toki tehnyt usein ennenkin. 
Esimerkiksi nämä: Omavaraisuuden kasvattaminen



Tämä postaus oli jälleen osa Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggaussarjaa. Uudet, yhdessä sovituista aiheista kirjoitetut päivitykset julkaistaan aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9.00
#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi).
Käy lukemassa myös muiden omavaraisbloggareiden kuukauden päivitykset. Suorat linkit tässä:

1.9.23

Kaksi kylätaloa ja muutama muu

Meillä on täällä Pilpalassa kyläyhdistys, joka kattaa kolme kylää: Pilpalan lisäksi Hunsalan ja Tevännön. Nyt kylätaloja on meillä kaksi, mutta ne ovat ihan lähellä toisiaan, hassua kyllä. 

Uusin kylätalomme on vanha koulu, josta koulutoiminta lakkasi viime kevääseen ja jonka Lopen kunta antoi kyläyhdistyksemme käyttöön. Siihen on suunnitteilla monenlaista.

Tähän asti sitä on kutsuttu vain kouluksi tai vanhaksi kouluksi tai entiseksi kouluksi, mutta sehän ei tietysti pidemmän päälle ole toimivaa. Nyt uutta, helppoa ja kuvaavaa nimeä etsitään nimikilpailulla. Uusi nimi on tarkoitus julkistaa avajaisissa 1.10. eli kuukauden kuluttua. Eri asia tietysti on, miten nimi juurtuu käyttöön. 

Oma ehdotukseni olisi Matala. Se olisi kätevä ja lyhyt ja helppo puheessa. Lisäksi se kuvaisi rakennuksen ulkomuotoa ja erottuisi toisesta kylätalosta, joka on korkea. 

(Pitää myöntää, ettei nimi ole ihan kokonaan omaa keksintöäni. Asuin nimittäin aiemmin Oulussa, ja siellä oli legendaarinen rantakapakka nimeltä Rannan Matala. Siitä on tehty elokuvakin, tai siis elokuva Kotia päin, jossa Rannan Matala oli tärkeässä roolissa. Sittemmin kapakasta tuli hieno ravintola, ja nimi lyheni muotoon Matala. En tiedä, onko Matalaa enää, pitääkin tarkastaa. 

Ei, ei sitä ole. Se muutti tyyliään fine dining -ravintolasta krouviksi ja nimensä Toripolliisiksi. Hyvä. Legendaarinen Rannan Matala ja Matala ovat siis historiaa.)

Se korkea kylätalo puolestaan on jo satavuotias ja on ilmeisesti alusta asti ollut nimeltään Liitontalo. Se sijaitsee mäellä Näkyvänlammen ja Rautakoskentien välillä ja on kaksikerroksinen, korkea. 

Kylätalona toimiva Liitontalo on rakennettu pienen, kelloseppä Niemeltä ostetun talon laajennuksena, ja se valmistui lokakuussa 1922. Tänä kesänä vietimme sen satavuotisjuhlia. 

Talo toimi Lopen Eteläisen Kansallismielisen Nuorisoliiton keskuspaikkana vuosikymmenten ajan. Siitä tulee tuo nimi, joka ensikuulemalta hämmästyttää. Kyläläiset ovat tietysti siihen niin tottuneita, etteivät huomaa outoa nimeä ihmetellä. 

Kansallismielisen nuorisoliiton toiminta alkoi kuitenkin hiipua 1950-luvulle tultaessa ja lopulta talo jäi vaille käyttöä. Vuonna 1980 kyläyhdistys kiinnostui talosta ja lukuisten erilaisten talkoiden, hankkeiden ja muiden kunnostustöiden avulla talo saatiin uuteen kukoistukseen. Pilpalan kylät ry on pitänyt taloa jo yli 40 vuoden ajan juhlien, tanssien, myyjäisten ja muiden kokoontumisten keskuspaikkana. 

Nyt Liitontalo on tarkoitus jättää kylmilleen talvisaikaan. Kesällä siellä edelleen pidetään tansseja ja juhlia, mutta talviset kurssit, kokoukset ja muut siirtyvät koulurakennukseen. 

On kylillä sitten vielä kolmaskin talo, ja senkin ylläpidossa ja käytössä olen tiiviisti mukana. Se on idyllinen Hunsalan työväentalo, joka on vielä Liitontaloakin vanhempi, tänä vuonna jo 111-vuotias. (Kuvaus 111-juhlasta löytyy toisaalta tästä blogista.)
Neljäs talo, jonka säilyttämisestä kannan huolta, sijaitsee kauempana, Loppijärven rannalla Järventaustan kylässä. Se on Syrjän talo, Lopen kunnan omistama mutta Lopen Syrjä-seuran hallinnoima. Siitä olen kirjoittanut täällä blogissa aika paljonkin. 
Sitten on vielä viides, Yli-Mylly. Yli-Mylly on pientila, vanha Myllypakan torpparitila Pilpalan ja Läyliäisten rajamailla. Yli-Myllyn alue on luonnonsuojelualue, jonka omistaa Luonnonperintösäätiö. Rakennukset siellä ovat kuitenkin niin huonokuntoisia, että niitä tuskin koskaan tullaan enää kunnostamaan. Yli-Myllystäkin löytyy lisää tietoa toisaalta tästä blogista. 

Blogin hakutoimintoa on ihan helppo käyttää. Tuossa etusivulla on suurennuslasin kuva ja teksti Hae tästä blogista. Sitä kun klikkaa, avautuu palkki, johon voi kirjoittaa hakusanan. Sieltä löytyy monenlaista, olenhan pitänyt tätä blogia jo 2,5 vuotta. 

Yhäkään kaikki tämän Bloggerin toiminnot eivät ole minulle avautuneet. Nyt esimerkiksi tekstin koko tässä päivityksessä vaihtelee. Näen sen, mutta vaikka yritän sitä korjata, mikään ei muutu. Annan olla. Kestäkää. 


31.8.23

Sipulia, sipulia!

Tänä vuonna meillä on poikkeuksellisen paljon sipulia. Siis tavallista keltasipulia valkosipulien lisäksi. 
Emmepä arvanneet, että siitä tulisi ongelma.
Nimittäin kuivaamisesta! 
Valkosipulitkaan eivät ole vielä kaikki kuivia, ja nyt pitäisi saada nämä keltasipulit kuivumaan. Juuri sateiden aikaan. 
On pitänyt ottaa kaikki keinot käyttöön. Olen levittänyt niitä sinne ja tänne. Ulkona ne eivät voineet pitkään olla, sillä yöt ovat muutenkin kosteita ja nyt on vielä satanut. 
Mutta esikuivatukseen kelpasivat vaikka maitokärryt. 
Lassin mielestä moinen ripustelu on turhanaikaista näpräämistä. 
Kuluihan siinä aikaa, mutta säilyvätpä ainakin nuo. 

Valkosipuleita ei pitäisi kuivattaa auringonpaisteessa, mutta keltasipuleista en ole vastaavaa kuullut. Joka tapauksessa ne eivät tuossa pitkään olleet. 

Kanalassa olleen irtohäkin päälle sai ujutettua muutaman kilon. 
Isorakoiseen puutarhapöytään mahtui enemmän.
Mutta näitä riitti. Puolet on vielä maassa. 
Valkosipulit olivat sen verran kuivat, että vaihdoimme niiden tilalle sipuleita.
Osa levitettiin alatalon lattialle. 
Peppi on kiinnostunut kaikesta.
Varretkin olisivat hyviä syötäviksi, mutta nyt varsista on voinut hyödyntää vain pienenpienen osan.
Hyviä sipulit kyllä ovat! 
Odottelen, että Lassi tekisi sipulipiirakkaa.