Huis hais, hammas pois!

Kuten moni tietää, pihassamme olevassa mökissä on 1800-luvulla asunut Serafia-niminen parantajamuori. Noita Serafia paransi loitsuillaan muun muassa hammassäryt, näin kertoo perimätieto ja kirjallisetkin lähteet.

Serafia ei elä enää, hän kuoli jo vuonna 1896. Nyt pitää turvautua moderniin lääketieteeseen ja lähteä hammaslääkärille. 

Meni kuitenkin kauan, ennen kuin uskalsin soittaa. Ei siksi, että olisin pelännyt hammaslääkäriä vaan siksi, että pelkäsin valittavani turhasta. Eihän minua kunnolla sattunut, olipahan vain outo tunne ikenessä. Edellisen kerran asiasta kertoessani olin saanut kuulla, että hampaat ja ikenet vain liikkuvat vähän leuassa iän myötä, se on ihan normaalia.

Eilisiltana tuntemukset kuitenkin olivat sen verran pelottavia, että päätin soittaa aamulla ajanvaraukseen. Yllättäen sain peruutusajan ihan parin tunnin päähän, seuraava aika olisi ollut viikkojen päästä. Kiireesti siis vaatteidenvaihtoon ja autolla kohti kirkonkylää. 

Minulle ennalta tuntematon nuori hammaslääkäri, Sonja Arponen nimeltään, oli perusteellinen ja pätevän tuntuinen. Ei hän lähettänytkään minua pois eikä sanonut minun valittavan turhasta, vaan tutki tarkasti, otti röntgenkuvan ja kertoi, että hammas on juuresta halki. Se pitää poistaa.

Mitä! Poistaa! Yhtäkkiä!

Juu, hänellä olisi heti aikaa. Otetaanko pois?

Minua pelotti. On minulta ennenkin hampaita poistettu, mutta aina Riihimäellä hammaskirurgilla ja hyvissä ajoin ennalta valmistautuen. Nytkö ihan vain tässä ja saman tien? Voinko ajaa autolla kotiin sen jälkeen? Voit. Pitääkö minun sitten olla nälässä? No, pari tuntia, sitten saat syödä kylmää. Oho. Voinko mennä huomenna töihin? Voit, jos ei se ole kovin fyysistä työtä. Ei ole, mitäs, ei kai siinä sitten, kai se sitten pitää poistaa. 

Puudutus, soitto Lassille, takaisin tuoliin. Hetken kuluttua hammas oli irti! 

Sain hoito-ohjeet ja kipulääkereseptin. 

Siirryin käytävälle istumaan ja odottamaan hetkeksi tuppo suussani. 

Puolen tunnin kuluttua lääkäri kutsui minut takaisin, katsoi että kaikki oli hyvin ja lähdin kotiin.

Olen ennenkin kehunut, julkisestikin, tämän alueen hammashoitoa ja terveydenhoitoa ylipäänsä. Jälleen totesin olevani tyytyväinen veronmaksaja. Sekä hammaslääkäri Sonja Arponen että hammashoitaja Tuula Virtanen olivat erittäin paneutuvia, päteviä ja myös ymmärtäväisiä. Eivät tosin ihan yhtä empaattisia kuin se edellinen, joka voihki ja tuskaili pitkään tulevaa hampaanpoistoa. Ihan sellaista en nyt olisi kaivannutkaan, sen sijaan vakuuttelua toimenpiteen välttämättömyydestä ja helposta sujumisesta kaipasin. Ja sain. 

Menin särkylääkereseptin kanssa apteekkiin ja kävin kaupassa yrittämässä löytää jotain kylmää keittoa. Mitään sellaista ei ollut, tyydyin juotavaan jugurttiin. 

Ajoin kotiin ja lössähdin sohvalle koirien kanssa. Lääkärin määräyksestä katsoin televisiota ja sivistyin. Lassi laittoi ruokaa. Odotin jotain juuri ja juuri syömäkelpoista keittoa, mutta Lassihan olikin valmistanut minulle gurmeetasoisen kylmän kasvispadan. Vau! Salaattia en oheen saanut, mutta pata oli todella hyvää sekä maultaan että rakenteeltaan. 

Osaisinkohan seuraavalla kerralla luottaa tuntemuksiini ja hakeutua lääkäriin silloin, kun siltä tuntuu? En edellisellä kerrallakaan saanut lähdettyä hammaslääkäriin ennen kuin tuttu kurkku-, nenä- ja korvalääkäri Olli Tahkokallio sinne patisti. Olikin jo melkein kiire: silloinkin jouduin hampaanpoistoon, mutta se ei sentään tapahtunut tällä lailla yllättäen. 

Mutta nyt se on ohi. Kunhan leuka luutuu, mietitään mahdollisia nastoja tai siltoja. 

Siihen asti olen noita Harvahammas, ihan Serafia-noidan muistoksi. 

Jos olisin tajunnut...

Olin aamulla yöpaidassani, kun havahduin siihen, että pihassa oli iso auto. Tajusin nopeasti, että korvakuulokkeitani tuodaan. Piha oli kuitenkin niin liukas, etten lähtenyt luistelemaan mäkeä alas. Kuski kipusi ohjaamosta, avasi rekkansa oven ja lähti tuomaan pahvilaatikkoa. 

Matkaa autolta ovelle on vajaat 50 metriä, alhaalta isolle tielle 150 metriä, lähimpään kaupunkiin 35 kilometriä ja Hollantiin sitten... Hollannista kuulokkeet tulivat, missä lie valmistettu.  

Kuljettaja oli selvästi peloissaan siitä, miten hän pääsee kääntymään ahtaassa pihassa ja nousemaan rinnettä takaisin isolle tielle. Pelottavaa se minustakin oli. Kerroin, että silta on ainut kulkureitti tänne, joten sitä ei saa rikkoa. 

Paketista löytyi pienempi paketti ja sen sisältä pienenpienet korvanappikuulokkeet. Näitä olisi mahtunut pieneen henkilöautoonkin satoja. Nyt niitä ei kuljetettu edes tavallisella pakettiautolla vaan tuollaisella isolla, miksikäs tuollaista kutsutaan? Minä sanoisin sitä rekaksi. 

 

Kyllä minä ymmärrän, ettei eri lähetyksiä voi kuljettaa eri autoilla. Ehkä tyypillä oli kuljetettavanaan jotain muutakin, ehkä jopa alle 50 kilometrin päähän meiltä. Mutta oikeasti kauhistelen jo tätä pikkupakettiakin: kuulokkeet ja niiden pikkupikkuprintillä painetut käyttöohjeet olisivat mahtuneet vähintään puolta pienempään pakettiin. Seuraava paketti oli niitä noin 20 kertaa isompi ja tuo pikkurekka puolestaan... 

Kuuntelin joulun hujakkeilla Reetta Hännisen kirjoittaman kirjan Tulisydän, siis Maissi Erkon elämäkerran. Se oli todella mielenkiintoinen, ja päätin viimein hankkia kunnon kuulokkeet ja alkaa kuunnella äänikirjoja enemmänkin. Tähän asti olen kuunnellut lähinnä Yle Areenan podcasteja. 

Marketissa sain erinomaista palvelua ja onnistuin valitsemaan, millaiset kuulokkeet tarvitsisin. Ne maksoivat noin neljäkymppiä. Joutessani eli Lassia treeneistä odotellessani ehdin kuitenkin googlata sen verran, että huomasin niiden maksavan netissä lähes puolta vähemmän. Ne tuotaisiin kotiin ilman postikuluja. Tilasin siis ne. 

Mutta jos olisin tiennyt ja tajunnut, olisin ehkä sittenkin ostanut ne sieltä marketista saman tien. Eihän tässä kokonaistaloudellisesti ole mitään järkeä. Auto ei toki ollut se suurin rekka, mutta silti ylimääräistä ajamista tuli ihan turhan päiten. Tokin on vähän ihmeellistä, että se markettihinta on niin paljon isompi - mutta sittenkin. Olisin saanut kuulokkeet saman tien mukaani ja käyttöön. 

No, nyt minulla ne on. Nyt pitäisi osata valita, minkä äänikirjapalvelun asiakkaaksi ryhtyisin. Ehdotuksia? Suosituksia, kiitos! 

Kolmekymmentä vuotta luonnonsuojelua Lopella

 Lopen luonnonystävät ry 1989 – 2022

Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Lopella on lakkautettu. 

Lopelle perustettiin Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys huhtikuussa 1989. Oli havaittu, että paikkakunnalla oli paljonkin Luonnonsuojeluliiton jäseniä, mutta oma paikallisyhdistys puuttui. Puheenjohtajaksi ryhtyi pastori Tapio Pastila.

Aluksi yhdistys kuului Luonnonsuojeluliitossa Hämeen piiriin, mutta myöhemmin Lopen luonnonystävät vaihtoi Uudenmaan piirin jäsenyhdistykseksi samaan aikaan kuin Riihimäen yhdistyskin. Vaihdon syyt eivät ole nykyjäsenten tiedossa, mutta yhteistyö Uudenmaan piirissä on sujunut hyvin.

Pastilan puheenjohtaja-aika jäi lyhyeksi, ja Pirkko Janger valittiin hänen seuraajakseen. Pirkko Janger pysyikin puheenjohtajana yli kaksikymmentä vuotta. Sihteerinä oli vastaavasti pitkään hänen puolisonsa Erkki Holttinen.

Sekä Pirkko Janger että Erkki Holttinen palkittiin SLL:n kultaisella ansiomerkillä yhdistyksen 25-vuotisjuhlassa. Alusta asti rahastonhoitajana ja pitkään myös hallituksessa toiminut Helena Törhönen sai liiton hopeisen ansiomerkin.

Pirkko Jangerin jälkeen puheenjohtajaksi tuli Marika Tudeer. Välillä puheenjohtajana oli joitain vuosia Marjo Viitanen, joka on toiminut myös yhdistyksen hallituksessa pitkään.

Hallituksen jäsenet ovat myös olleet toiminnassa hyvin pitkäaikaisia, joten hallituksessa mukana olleiden määrä on kaiken kaikkiaan hyvin pieni. Sihteereinä ovat toimineet Holttisen lisäksi ainakin Anna Swanljung ja Jari Kuusemo.

Jäsenmäärä on vaihdellut runsaasta neljästäkymmenestä vajaaseen yhdeksäänkymmeneen.

      Yhdistyksen tarkoitus on aina ollut luonnon- ja ympäristönsuojelun edistäminen Lopella. On järjestetty erilaisia kokouksia ja esitelmätilaisuuksia sekä julkaistu kirjoituksia Lopen lehdessä ja Lopen Joulussa. Lopen lehdessä yhdistyksellä oli oma vakiopalstansa usean vuoden ajan.

Lakkautuskokouksen osanottajia Solstrandissa.

      Omia julkaisuja Luonnonystävillä on ollut Kuikanhuuto-tiedotteen lisäksi joululehti Luonnonystävän Joulu, joka lähetettiin kaikille jäsenille. Yhdistys on myös ottanut kantaa ja antanut lausuntoja erilaisissa ympäristöasioissa.

      Vuosittain on järjestetty ainakin Luonnonkukkien päivän retki ja usein myös muita retkiä muun muassa Suomen luonnon päivänä elokuussa. Retkien kohteina ovat olleet muun muassa Luutasuo, Pilkutin, Vanhankirkonmäki, Solstrand, Järventaustan Syrjä, Salonkylä sekä Vaskijärven vanha metsä.

      Suomen luonnon päivän retket puolestaan ovat suuntautuneet Torronsuolle, Melkuttimelle, Rautakoskelle ja Korteniemen perinnetilalle.

      Aiempina vuosina toistuvia tapahtumia olivat myös yrtti- ja sieninäyttelyt kirjastolla ja Poronpolulla. Myös kirjastojen Luonto lainassa –viikot olivat aiemmin vuosittaisia ja sisälsivät myös lasten luontoaiheiset satutunnit.

      Kirjaston Fallesmannissa yhdistys on pitänyt luontokuvailtoja ja erityisen suositun Pöllöillan.

      Vuosikokoukset on myös pyritty pitämään erilaisissa kiinnostavissa kohteissa. Sellaisia ovat olleet ainakin Villa Vesper, Vanhakosken sähkömuseo, Salonkylän perinnetalo, Yli-Mylly sekä Etelä-Lopen Eränkävijöiden metsästysmaja.

      Yhteistyötä on tehty lähiyhdistysten kanssa erityisesti Erämessuilla, mutta yhteisiä retkiä ja tilaisuuksia on järjestetty myös Karkkilan luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.

      Moni luontoharrastaja on aktiivinen myös kulttuurin saralla. Suomen luonnonsuojeluliiton ja sen paikallisjärjestöjen jäsenistä moni on ammatiltaan tai ainakin harrastuksiltaan kulttuuriväkeä. Niin Lopellakin.

      Lopen luonnonystävien tapahtumissa kulttuuripainotteisuus alkoi 25-vuotisjuhlista, joita vietettiin vuonna 2014. Juhlaillassa oli tavanomaisten puheiden, historiakatsausten ja ansiomerkkien jaon lisäksi soittoa, runoa ja laulua eri muodoissaan. Juontajana toimi Risto Nurmi.

      Kesällä 2015 yhdistys tempaisi täysin uudenlaisen kulttuuritapahtuman nimellä "Solstrandin säkeet ja sävelet – luontorunoja ja musiikkia Solstrandin puutarhassa".

     Tapahtumasta tuli menestys. Valtaosa kävijöistä oli muita kuin yhdistyksen vanhoja jäseniä. Sen sijaan esiintyjistä suurin osa oli omaa väkeä, täydennettynä Luonnonsuojeluliiton muiden paikallisyhdistysten väellä Helsingistä ja Oulusta. Tilaisuuden henkeen kuului, että kuka tahansa saattoi astua estradille ja lausua luontoaiheisen runon tai laulaa luontoon liittyvän laulun. Pidempiäkin tekstejä kuultiin.

      Ruokatarjoilut painottuivat villivihanneksiin: tarjolla oli ahosuolaheinäkeittoa ja nokkossämpylöitä, juomana minttuvettä ja jälkiruokana raparperipiirakkaa kuusenkerkkäsiirapin kera. Raaka-aineista suuri osa oli todellista lähiruokaa eli peräisin Solstrandin pihasta ja puutarhasta.

      Solstrandin säkeet ja sävelet -tapahtuma järjestettiin myös seuraavana kesänä joskin hieman eri muodossa.

      Vuoden 2014 suurponnistus yhdistyksellä oli kansainvälinen työleiri, jonka keskuspaikkana toimi Pilpala. Neljätoista leiriläistä oli tullut paikalle Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Slovakiasta, Tsekistä, Valko-Venäjältä, Kiinasta ja Koreasta. Kahden viikon ajan leiriläiset niittivät ja kitkivät jättipalsamia eri kohteista Lopella yhdessä Lopen luonnonystävien aktiivien kanssa.

Työleirillä Lopella.

      Viime vuosina toiminta on ollut hiljaista, eikä ainoastaan toimijoiden vähyyden vuoksi vaan samasta syystä kuin niin monella muullakin yhdistyksellä: koronaviruspandemian vuoksi. Toiminta on rajoittunut lähinnä pakollisiin kokouksiin ja muutamiin retkiin.

      Päätös yhdistymisestä Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistykseen tehtiin kahdessa kokouksessa vuonna 2022. Käytännössä yhdistyminen tapahtuu niin, että Lopen luonnonystävät ry lakkasi toimimasta vuoden vaihteessa. RSLY:n sääntöjä on vastaavasti muutettu niin, että sen toimialue kattaa Riihimäen ja Hausjärven lisäksi myös Lopen.

Peuraa koirille

Maalla asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. 

Jälkimmäistä sai Lassi kokea taas tänään. 

Lunta on tullut parina päivänä reippaasti, ja lumitöitä on riittänyt

Minä ja koirat keskityimme niihin hyviin puoliin. Metsästyskausi peuran osalta jatkuu, ja me saamme siitä osamme tuttavuuksien kautta. Toki Lassi on myös metsästysseuran jäsen, mutta hän ei nykyisin ammu, joten lihoina saamme muiden roippeita. Jonkin verran lihaa saamme myös ihmisten käyttöön.

Peuroja ja kauriitahan on niin paljon nykyisin, että metsästäjillä on runsauden pulaa lihasta. Luihin jää kiinni väkisinkin osa, ja sen hyödynnämme me. Lassi pilkkoo luut ja minä sitten keittelen niitä koirille. 

Luita keitellään useita tunteja, sitten ison kattilan annetaan jäähtyä puoli vuorokautta. Sen jälkeen rasvat ovat nousseet pintaan ja lihat irtoavat luista hyvin. Lajittelen sitten tuon kaiken useampaan astiaan. Luita emme uskalla näille pikkukoirille syöttää: ne menevät edelleen muutamille isommille koirille.

Rasvoista olemme tehneet linnuille "tirppataleja" sekä kynttilöitä. Nyt suunnittelemme juoksuhautakynttilöiden tekoa säilykepurkkeihin lähetettäväksi Ukrainaan. 

Osan lihoista koirat saavat tuoreeltaan, osa menee pakastimeen. 

Kuvassa Tikki on sitä mieltä, että nyt on taas ruoka-aika, ja sen merkiksi se tanssii.

Lihojen, luiden ja rasvojen käsittelyssä on vaivaa ja aikaa kuluu, mutta se on sen arvoista. Valtaosa koirien vuosittaisesta ravinnosta on tuota lihaa. Ne ovat tyytyväisiä ja voivat hyvin. 

Ehkä vielä tulee aika, kun metsästyksen hävikki saadaan käyttää ihmistenkin ravinnoksi. Siitä saisi mainiosti tehtyä esimerkiksi makkaraa. Metsästysseuroja ja metsästäjiä Suomessa on paljon, ja valtava määrä käyttökelpoista ruokaa menee haaskuuseen. Vain pieni osa siitä myydään, sillä myynnissä on omat määräyksensä ja käytännön ongelmansa. 

Pakkanen puhdistaa

Tämä on muistutus itsellenikin: nyt kannattaa hyödyntää pakkasen vaikutus tekstiileihin.

Vältymme monelta pesulta, kun viemmekin vaatteet ulos puhdistumaan. Matot kannattaa tampata lumessa, villavaatteet tuulettaa, petivaatteet viedä aamu- ja iltapäivän tunneiksi pihaan tai parvekkeelle. 

Meille landepaukuille ulkoilman hyödyntäminen on helppoa, mutta kyllä se onnistuu kaupungissakin. Matontamppaustelineitä on lähes joka talossa, parvekkeita monella, ja esimerkiksi villapaidan voi laittaa henkarissa ulos ikkunanpieleen roikkumaan. Moni tuulettaakin vaatteita niin, mutta kannattaa muistaa, että pakkanen ihan oikeasti myös puhdistaa. 

Vaikutusta tehostaa aurinko, eli aurinkoinen pakkassää on ihan huippua tekstiilien kannalta. 

Sähköä ja vettä säästyy, samoin pesuaineita. Pesu kuluttaa myös tekstiilejä, joten vaatteita ei kannata pestä turhan usein. Tosin kannattaa muistaa, että myös aurinko haurastuttaa tekstiilejä, eli niitä ei kannata unohtaa aurinkoon päiväkausiksi. 

Myös pyykkien kuivatus ulkona kannattaa. Pyykkitelineen voi hyvin kantaa maalla pihalle. Tosin sisään tuodut pyykit yleensä ovat vähän nihkeitä ja tarvitsevat vielä hetken huoneilmassa ennen kaappiin laittoa.

Vanerin pojat veivät yleisönsä nuoruuteen Hausjärven kirjastolla

Olli Karikorpi ja Joni Okkonen esiintyivät keksimällään nimellä Vanerin pojat tänään loppiaisena Hausjärven kirjastolla. Meidänkin piti tietysti päästä kuulemaan Hectorin ihania, tuttuja kappaleita. Onneksi lähdettiin, konsertti oli antoisa. 

Väkeä olisi kyllä ollut runsaasti ilman meitäkin. Kirjaston laskujen mukaan kuulijoita oli 112. He vitsailivat heittävönsä kirjat pois ja ryhtyvänsä konsertinjärjestäjiksi. 

Olli ja Joni soittivat kuulemma pulla- ja kahvipalkalla. Konsertti oli ilmainen, mutta toivottavasti punaisiin ämpäreihin kertyi kuitenkin bensarahoja. Yleisö ainakin oli tyytyväistä. 

Oli kiva nähdä myös Hausjärven viihtyisä kirjasto. Väliajalla ehti tutustua vähän kirjoihin ja muuhun tarjontaan. Kahviokin oli järjestetty. 

Puolentoista tunnin konserttiin mahtui Hectorin lauluja monelta vuosikymmeneltä. Yleisö oli pääosin sitä ikäluokkaa, jolle kappaleet olivat tuttuakin tutumpia. Nostalgiaa koettiin, vaikkei Nostalgiaa tällä kertaa kuultukaan. 

Olli muisti lopuksi mainita, että Vanerin poikia saa mieluusti kutsua keikoille muuallekin. 

Loistovinkki luistonestoon

Nyt minulla on antaa huippuvinkki. Tosin en keksinyt sitä itse, vaan sen kertoi Markku Hirvenoja. Suurkiitos hänelle! 

Olen pelännyt jo valmiiksi talven jääkelejä, ja nyt ne ovat alkaneet. Lassilta ei ole juuri myötätuntoa herunut, hän sanoo vain, että keväällä ne jäät sitten sulavat. 

Mutta pihan ja teiden jäät vaikuttavat monella tapaa. Minulla on sekä nastakengät että kitkakengät, mutta silti pelkään kaatumista. Pelottaa lähteä kävelylle, ja siitä kärsivät sekä koirat että oma kuntoni. Pelottaa lähteä liikkeelle autolla, ja joskus todellakin täytyy. Harvoin muutenkaan lähden autolla mihinkään ilman kunnon syytä.

Kun jään päälle sataa lunta, siihen on melko turha heitellä hiekkaa. Se luisuu siitä vain pois. Toisenlaisilla säillä hiekka taas uppoaa jäähän. Kevytsora on siinä tilanteessa parempi. Mietin, eikö tosiaan ole parempaa keinoa saada jäästä vähemmän luistavaa. Kyllä on! Vesi. Epätasaisesti levitetty vesi siis tekee jään rosoiseksi, karhentaa sitä. 

Kuinka en itse ollut hoksannut, että vettä voisi heitellä kastelukannulla pakkasessa?

Ensin ajattelin, että eihän kukaan jaksa kantaa niin paljon vettä kuin sitä isoon pihaan tarvitaan. Mutta vettä ei nimenomaan pidäkään kaataa paljon, vaan vain sirotella. Kaksi kannullista riitti jo pitkälle. 

Sirottelin siis vettä niille kohdille, joissa tiesin lumen alla olevan sileää jäätä. Keskeinen pihatiemme onneksi oli aika hyvä, Lassi on sitä kolannut ja aurannut, ja hiekka on levinnyt siihen itsekseen. Mutta toisilla paikoilla jäätä oli niin, että jopa koirat liukastelivat. 

Jos jään päällä ei ollut lunta, heittelin sitä veden päälle saadakseni lisää karheutta. Mutta pelkät vesitipatkin tekevät jäästä rosoista.  

Lassi suhtautui ajatukseen vielä epäillen. On tietysti totta, että veden lisääminen lisää myös jään määrää, mutta hyvin minimaalisesti. 

Kuinka kummassa tämä vinkki ei ole ollut laajemmin tiedossa? No, ennen ei tainnut yhtä paljon näitä jäisiä kelejä ollakaan. Ainakaan itse en niistä ennen Solstrandiin muuttoa juurikaan kärsinyt. 

Alkuvuoden tunnelmia - ja vähän loppuvuodenkin

Vuosi 2023 on alkanut rauhallisesti. 

Eilen oli niin jäistä, etten uskaltanut koirien kanssa kävelylle ollenkaan. 

Askelia tuli vaivaiset 4500, milloinkahan on niin vähän ollut, onko milloinkaan? 

Lassi teki töitä eli entisöi ikkunoita alatalossa aamusta pimeän tuloon. 

Minä luin ja tutkin historiaa taustatiedoksi romaanilleni. Uutta tekstiä ei syntynyt, mutta hioin jo kirjoittamaani. Pitäisiköhän pakottaa itsensä kirjoittamaan joka päivä vähintään sivu? En osaa päättää, olisiko tuollainen pakko hyvä vai huono asia.

Uudenvuodenaatto sujui mukavasti Ollin ja Minnan seurassa. Ruokaa oli paljon ja monenlaista. Olin tehnyt "lukujärjestyksen": kirjannut ylös kaiken, mitä oli tarkoitus tehdä. Tervetuliaismaljojen jälkeen kävimme kävelyllä, sitten otimme glögit termariin ja menimme tervehtimään Rantsu-rantatonttua. Sitten syötiin ja alettiin täyttää mennyttä ja tulevaa vuotta koskevia kysymyslomakkeita. Siinä kuluikin aikaa niin paljon, ettemme ehtineet pelaamaan seurapeliä, kuten oli tarkoitus. 

Kysymyslistassa on tosiaan vähän hiomista. 

Ehkä muokkaan sitä ensi kertaa varten, ehkei kysymyksiä tosiaan kannata olla noin paljon. 

Kysymykset löytyvät muuten täältä blogista, saa käyttää!

Kysymyksiin vastaamisessa kului aikaa, mutta niin kului myös vastausten yhteisessä läpikäynnissä.

Jossain välissä ehdimme kuitenkin pitää perinteisen Vuoden kaunein joulukortti -kisan. 

Siitä kerroin eilisessä päivityksessä.

Kurjinta vuodenvaihteessa oli se, että Tikin piti pelätä tulitteita. Olemme täällä maalla, mutta paukkuja riitti silti iltakuudesta yhteen. Joku oli tullut vuokramökille uudenvuodenviettoon, ja räjäyttelyt kuuluivat ilmeisesti myös 15 kilometrin päästä Karkkilasta. 

Peppi ei paukkeesta piittaa, mutta Tikki pelkää paljon muutakin. Paljon se on peloistaan päässyt, ei se ihan yhtä pelokas ole kuin meille tullessaan. Silloinhan se pelkäsi kaikkea. 

Viime yönä satoi taas vähän lunta. Aamuisin on hauska katsella aamuyön aikana tulleita lumijälkiä. Niitä on niin monenlaisia. Yllä jänis tai todennäköisemmin rusakko.

Tämä jälkijono on jonkin pikkujyrsijän, ehkä metsähiiren.

Joulukorttiselonteko

Joulukortit ovat tärkeitä. Yksi jouluperinteistämme on käydä joulun jo mentyä kaikki saapuneet kortit läpi ja valita niistä vielä suosikkimme. Teemme tämän yleensä uudenvuodenaattona tai loppiaisena. Siihen asti kortit ovat keittiön ovessa nähtävillä.  

Aiempina vuosina kortit ovat peittäneet lähes koko oven. Nyt korttien määrä on vähentynyt alle puoleen. Yksi syy siihen on se, etten enää ole koulussa. En saa enää oppilailta kortteja; samasta syystä en tänä jouluna saanut myöskään lahjoja, suklaita tai kukkia. Olihan se vähän ankeaa. Yhden suklaalevyn Lassi otti hyllystä ja laittoi sen joulupaperiin. Olin itse nostanut sen siihen hyllylle... Uudenvuodenaattona sentään Olli ja Minna toivat minulle valkean hyasintin (olin Facebookissa valittanut sen puuttumista).

Itse lähetämme joulukirjeitä. Niissä on itse ottamamme kuvat ja selonteko kuluneesta vuodesta. Tänä vuonna joulukirjeen teko jäi niin viime tippaan, että lähetimme sen vain sähköisesti. Harmillista. 

Joulukirje on lähtenyt yleensä runsaalle seitsemällekymmenelle, joskus aiemmin ehkä sadallekin. Seitsemisenkymmentä korttia olemme saaneet itsekin, ei välttämättä samoilta ihmisiltä. Joidenkin jouluun korttien lähettely ei vain kuulu, se on ihan ok. 

Mutta meillä siis katsotaan tarkkaan jokainen kortti. Suosikin valinta tapahtuu poissulkumenetelmällä: yksi kerrallaan valitaan kortteja pois, kunnes jäljellä on ehkä kolme, joista suosikki onkin sitten yhteinen valinta. Lisäksi olen laskenut korteista eläinten lukumäärän. Se oli tänä vuonna vähäinen.

Korteissa oli yhteensä 34 eläintä. Eniten oli lintuja, siis mitä tahansa lintuja. Seuraavaksi eniten oli jäniksiä ja rusakoita, sitten poroja ja peuroja. Lajinmääritys joulukorteissa ei ole ihan tarkkaa, siksi joitain lajeja pitää yhdistellä. Linnut olemme laskeneet vain lintuina. 

Lisäksi korteissa oli tänä vuonna hevosia, oravia, kettuja, siilejä, koiria ja kissoja.

No, entä se suosikkikortti? Valinta oli helppo: Veera Lammion piirtämä kuva koulun joulujuhlasta. Siinä on ihana tunnelma, hieno viiva ja paljon oivaltavia yksityiskohtia. Väriä olisi voinut olla enemmän, mutta kokonaisuus on hurmaava. 

Eduskunnasta tuli tällä kertaa kaksi korttia. Tämänvuotisesta eduskunnan kortista en pitänyt, se oli synkkä ja mitäänsanomaton. Viimevuotinen voittaja oli Juha Ilkan piirtämä mustarastas, joka tuli tänäkin vuonna Luonnonperintösäätiöstä. Se on viehättävä, mutta ei se sentään toista kertaa voi voittaa. 

Pidin omina kouluaikoinani - silloin muinaisuudessa - esitelmän joulukorteista. Niiden historia ja muuttuminen kiehtovat minua. Pidän korteista ylipäänsä; minusta on harmillista, ettei esimerkiksi pääsiäiskortteja enää lähetellä.  Onneksi osa ihmisistä on säästänyt vanhat kortit, ja meillä on Liitontalolla ollut sekä joulutuvassa että pääsiäiskahvilassa vanhojen korttien esittelyjä. Omatkin korttini säästän tietysti visusti. 

Suuntana omavaraisuus 13: Uuden vuoden alkaessa

Uusi vuosi alkaa myös omavaraisuusblogeissa. Osallistun tähän omavaraistelijoiden blogiryhmittymään nyt toista vuotta. Meillä on kuukausittain yhteiset aiheet, joista kirjoitamme ja julkaisemme päivityksen kunkin kuun ensimmäisenä maanantaina kello 9. 

Tälläkin kertaa aihe on monitahoinen. Pitäisi esitellä itsensä ja toimintansa. Toinen osa kuukausiaihetta on lämpö, kolmas vuosikello ja omat suunnitelmat alkavalle vuodelle. 

 #suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi).

Olen Marika Tudeer Lopen Pilpalasta Solstrandin tilalta. Minusta ja miehestäni Lassista voi lukea meidän kotisivuilta www.tudeer.fi . Turhaan minä samoja asioita tässä toistelen.  

***

Aurinkokeräimet ovat autokatoksen katolla. 

Joulukuun ajan minulla oli tässä blogissa joulukalenteri, jonka päivittäisissä luukuissa oli aina jokin kysymys, yleensä talveen ja meidän tilaan liittyvä. Aatonaaton kysymys liittyi tämänkertaiseen omavaraisbloggaukseen eli lämmitykseen. Oikeat vastaukset paljastin tapaninpäivänä, ja tuon kysymyksen osalta vastaus tulee tässä: 

23. Mikä tai mitkä seuraavista lämmitysmuodoista ei ole käytössä Solstrandissa?

Selostan kohta kohdalta. 

a) aurinkokeräin 

Tämähän meillä ilman muuta on. Moni luulee autokatoksen päällä olevia systeemejä aurinkopaneeleiksi, mutta kyllä ne ovat keräimet. Niillä lämpiää Solstrandin käyttövesi. 

b) ilmalämpöpumppu

Ilmalämpöpumppu meillä on alatalossa, Lassin verstaassa, joka toimii myös valkosipulikuivaamona. Läheskään aina se ei ole päällä. 

c) öljy

Tänne muuttaessamme lämmitys perustui pitkälti öljyyn, vaikka keskuslämmityskattilassa oli mahdollisuus käyttää myös puuta. Öljyä on vielä hiukan jäljellä, koska sitä ei viime vuosina ole käytetty juuri lainkaan, mutta täysin mahdollista sen käyttö edelleen olisi. 

d) tuloilman maalämmitys 

Tämä on Lassin itse kehittelemä systeemi. 

Maan alla kulkee ilmaputkia, joissa taloon tuleva ilma lämpiää. 

e) tuulivoima

Tuulivoimaakin meille on harkittu. Pienen voimalan pitäisi kuitenkin olla mäen päällä, joka ei enää ole meidän aluettamme. Lisäksi sen tieltä pitäisi varmaan hakata puita. Kokonaisuudessaan järjestelmä ei varmastikaan olisi mitenkään kannattava. (Jos käyttäisimme sähköä lämmitykseen, olisi tuulivoima toki välillisesti käytössä sitä kautta. Se on kuitenkin niin pieni osuus, että luokittelin tämän toiseksi vääristä (eli oikeista) vastauksista.) 

f) maalämpöpumppu

Maalämpö on ollut Solstrandissa käytössä jo useita vuosia. 

g) suora sähkölämmitys (lämpöpatterit)

Meillä on muutama lämpöpatteri, joita olemme joskus käyttäneet alatalossa ennen vieraiden yöpymistä sekä kasvihuoneessa myöhään syksyllä, jos hallayö on uhannut. 

h) vesivoima

Vesivoimaakin on meille harkittu: onhan pihassa koski. Kosken virtaama eli voima on kuitenkin niin pieni ja joki on siinä niin matala, ettei vesivoimala siihen varmastikaan voisi onnistua. Lisäksi se tietysti pilaisi meidän maisemamme. (Kosken kuva löytyy esimerkiksi kalenteriluukusta nro 25.) 

i) puu

Kuten kohdassa c) kävi ilmi, meillä on pannuhuoneessa puukattila. Siellä on tuli tälläkin hetkellä, joulupäivän aamuna, kun pakkasta on ulkona toistakymmentä astetta. 

Solstrand on ollut ensimmäisiä taloja, joissa on ollut keskuslämmitys. Talo on rakennettu vuonna 1929, ja talon on suunnitellut arkkitehti Jalmari Peltonen, josta myöhemmin tuli mm. Maatilahallituksen yliarkkitehti. Se selittää moisen edistyksellisyyden. Maalämmön tullessa 2010-luvulla suurin osa vanhoista pattereista jouduttiin valitettavasti uusimaan. 

Oikeat vastaukset olivat - siis ne vaihtoehdot, joita Solstrandissa ei ole käytössä - 

e ja h eli tuuli- ja vesivoima. 

***

Kyselin Lassilta, mitä suunnitelmia meillä on. Ei kuulemma mitään. Asiat menevät niin kuin menevät. Niin se taitaa olla. Ei meillä ole mitään erikseen tehtyä saati kirjattua vuosikelloa tai vuosisuunnitelmia viljelyiden tai minkään muunkaan suhteen. Lassilla on tietysti päässään asiat, jotka kulloinkin pitää hoitaa. Luonto sanelee pitkälti ajankäytön. Kun tulee lunta, on tehtävä lumitöitä, kun puu kaatuu, tulee puutöitä, kun pöllit ovat kuivuneet, pääsee halonhakkuuseen, istutukset tehdään kun lämpötila sallii, sadonkorjuun aika on silloin, kun sato on kypsä tai halla uhkaa... 

Näin meillä eletään - niin kuin on Suomessa eletty vuosisatain ajan. 

Tietysti on osattava myös ennakoida. Siemenet laitetaan esikasvatukseen jo kauan ennen kuin edes lumi on sulanut saati että maa tai edes kasvihuone on riittävän lämmin kasvulle. Niinpä pian alkaa siemenpussien hypistely ja mahdollisesti uusien siementen hankinta. 

Viime kesänä valmistui uusi kasvihuone, joka hyödyntää maalämpöä. Siinä on siis ns. ground-to-air-ilmakiertosysteemi, jonka ansiosta kasvukausi pitenee molemmista päistä. Se aikaistaa taimien vientiä kasvihuoneeseen ja siementen suorakylvöä sinne. 
Kasvihuoneen rakentaminen oli hurja projekti, josta löydät päivä päivältä etenevän kuvauksen tästä blogista hakusanalla kasvihuoneprojekti. (Haku tapahtuu tuosta oikealla yläkulmassa olevasta suurennuslasikentästä.) 

***

Tänään on uuden vuoden 2023 ensimmäinen päivä. Uusi vuosi otettiin vastaan hyvien ystävien seurassa. Yöruokailu puolenyön jälkeen vei pitkälle pikkutunneille, joten tänään on hieman väsynyt olo. 

Toinen syy siihen, etten aio tähän päivitykseen käyttää kovin pitkää aikaa on se, että olen jo aikaa sitten päättänyt aloittaa uuden romaanini kirjoittamisen vuoden 2023 alussa. Ja sehän on siis tänään! Minun on siis vielä kirjoitettava edes yhden sivun verran tekstiä, joka toki on muhinut päässäni jo pitkään. 

Siinä onkin yksi suunnitelma tälle vuodelle: romaanin kirjoittaminen. Se tosin ei varsinaisesti liity omavaraisuuteen. Toisaalta kirja sijoittuu vuoteen 1925, jolloin maalaiselämä oli pakosta pitkälti omavaraista. 

Uutta romaania pohjustavaa Lähteen rannalla elämä -teosta on muuten yhä saatavissa. Tässä vaiheessa loppujen kirjojen hinnan saa ostaja itse päättää, ja kaikki myyntitulot menevät kodittomien koirien hyväksi. Laita siis viestiä, jos haluat kirjan lukea. Aika monesta kirjastosta se kyllä löytyy, suosittelen lainausta. 

***

Tämän blogin kuvat ovat viime vuoden puolelta.
Eilen lämpötila nousi plussan puolelle ja maisema on taas harmaampi. Tosin tänään jälleen pakastaa. 

Totuttuun tapaan yhteisbloggausten lopussa on linkit muiden omavaraisbloggaajien päivityksiin. Käy lukemassa myös niitä ja muista, että me kaikki ilahdumme kommenteista! (Ihanan moni lukija oppi joulukalenterini myötä laittamaan nimensä kommentteihin: senhän voi lisätä vaikka kommentin loppuun, jos muuten nimen näkyviin saanti tuntuu hankalalta.)

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/apilankukka-2023-suunnitelmia/

Maijalassa https://www.maijalassa.com/ensimmaisia-askeleita-kohti-omavaraisempaa-elamaa-tavoitteita-vuodelle-2023/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/01/meidan-piha-ja-suunnitelmat-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/01/ennatysten-joulukuu.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-1/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-1.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-13-uuden-vuoden.html

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17173

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-2023.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/omavaraistelijan-vuosikello-ja-ajatuksia-vuuesta-2023

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/01/02/toiveikas-talvimieli/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/01/lampoa-torppaan.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-23-esittely-ja-suunnitelma/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/01/02/tammikuu-23-mika-sinut-lammittaa/

Hilpeys ja haikeus sekoittuivat Pilpalan koulun viimeisessä joulujuhlassa

Pilpalan koulu lakkautetaan. 

Ihan lopullinen päätös on vielä tekemättä, mutta lakkauttaminen lienee väistämätön. 

Koulun 11 lasta kuljetetaan jatkossa kirkonkylälle kouluun. 

Taina Puolitaival tarttui toimeen, kun kyläkoulun viimeinen joulu lähestyi. Yhdessä muiden vanhempaintoimikunnan jäsenten kanssa hän järjesti hienon juhlan, johon kaikki kyläläiset olivat tervetulleita. Sali tulikin täyteen yleisöä, josta suurin osa oli koulun entisiä oppilaita. Heille perinteitä ja muistoja tihkuva tilaisuus oli tietysti erityisen koskettava.

 Etualalla istuva Kari Hellsten kävi Pilpalan koulua 1960-luvun lopussa.

 Iltaa vietettiin hymyssä suin, vaikka riemuun sekoittui kosolti haikeutta.

Taina Puolitaival oli muun vanhempaintoimikunnan avustuksella tehnyt juhlasta muistojentäyteisen ja toimivan kokonaisuuden, yhtaikaa perinteisen kuusijuhlan ja yhteisöllisen kylätapahtuman. Mukana oli uusintoja entisten koululaisten vanhoista esityksistä. Toki mukana olivat myös kaikki ne nykyiset koululaiset, jotka vain suinkin paikalle pääsivät. Opettajista paikalla oli itse Mauri Kenttämies, joka toimi Pilpalan koulun opettajana vuosina 1961 – 1996 eli peräti 35 vuoden ajan.

Enimmillään Pilpalan koulussa oli 1960-luvulla 120 oppilasta. Taina Puolitaipaleen haastattelema opettaja Seija Lehtinen kertoi kysyneensä jonain keväänä, paljonko seuraavana syksynä on aloittavia. ”Ei sitä tiedä, kun ne tulevat tuolta metsästä!”, kuului vastaus.

Toki Mauri Kenttämies muistaa senkin, kuinka 1960-luvulla puuhattiin Pilpalan oppilaiden siirtoa Hevosojan koululle. Suunnitelmat kariutuivat Hevosojan koulun paloon.

-          Sääksjärven koulu sitten lakkautettiin, ja sieltä tuotiin koulutarvikkeita tänne, muun muassa yksi harmoni, Mauri Kenttämies muisteli.

Mauri Kenttämies toimi Pilpalan koulun opettajana 35 vuotta. Hän asuu yhä Pilpalan kylällä.  

Salintäyteisestä juhlayleisöstä vanhimmat olivat käyneet Pilpalan koulua 1950-luvulla, ja lisäksi paikalla oli oppilaita kaikilta vuosikymmeniltä sen jälkeen.

Pilpalan koulun lakkauttamisesta on puhuttu jo toistakymmentä vuotta, mutta tähän asti koulu oli saanut säilyä. Nyt lopetus lienee väistämätön, sillä oppilaita on tänä vuonna ollut vain 11, eikä oppilasmäärä näytä kasvua tulevinakaan vuosina.

Pilpalan ensimmäinen koulu pystytettiin vuonna 1896. Yksiopettajaisena aloittanut koulu sai toisen opettajan vuonna 1912 ja kolmannen kymmenen vuotta myöhemmin. Ensimmäinen opettaja oli Manasse Ojanen, vuosina 1914-1915 tuli Mauri Kenttämiehen muistin mukaan T. J. M. Saloranta ja 1920-luvun puolivälissä Vesikiven pariskunta.

Kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Kari Hellsten on yksi heistä, jotka kävivät vielä komeaa, vanhaa puukoulua, joka pian purettiin uuden vierestä.

-          Sellaista ei enää nykyaikana tapahtuisi, että niin hieno rakennus purettaisiin, Kari Hellsten sanoo.

Nykyisen koulurakennuksen vihkiäisistä on lähes päivälleen 50 vuotta. Vaikka koulunkäynti uudessa rakennuksessa oli aloitettu jo syksyllä, vihkiäisiä vietettiin vasta loppiaisena 1973. Tuolloin pieni Leena Lättilä esitti oman pianosävellyksensä Marssi mollissa. Nyt esitys kuultiin toisintona. Niinikään saatiin nauttia ”yläluokan tyttöjen” nokkahuiluesityksestä, ”isojen poikien” Tiernapojista sekä vanhasta Karkkilan-Hyvinkään radan asemat opettavasta laulusta.

Nykyisten oppilaiden esitys oli perinteinen laululeikki sekä lopuksi joulukuvaelma. Esiintymässä olleet Sonja ja Pinja Kujansuu, Vilja Koski sekä Iikka ja Hilla Puolitaival olivat Pilpalan koulun oppilaita peräti neljännessä polvessa. Fanni Sokka ja Lucas Gadd panivat vieläkin paremmaksi: he ovat Pilpalan koululaisia jo viidennessä polvessa. Mukana esiintymässä olivat myös Pippa ja Tilda Nurminen Pilpalasta. Joonas ja Saana Nousiainen kirkonkylältä täydensivät joukkoa kahden pilpalalaisen puuttuessa joukosta.

Nykyisen koulukiinteistön tulevaisuus pohdituttaa sekä kunnan päättäjiä että kylänväkeä. Yleisössä mukana ollut kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Heinonen kertoi, että joitakin yhteydenottoja on asian tiimoilta ollut. Toisaalta on oltu huolissaan pihasta ja luistinradasta, toisaalta on kyselty kiinteistöä mahdollisen yritystoiminnan tarpeisiin.

-          Oma ajatukseni on, että rakennus jäisi käyttöön. Iso rooli tässä on kylänväellä pohtia kyläläisten toiveita ja rahkeiden riittävyyttä. Mutta ei kannata vielä mennä asioiden edelle, Timo Heinonen sanoi.  

Koulun entinen oppilas Pasi Huitti pukee sanoiksi useimpien kyläläisten tunnelmat:

-          Lakkauttamisen ymmärtää kyllä, vaikka harmittaakin.

Taina Puolitaival oli suunnitellut ja koonnut ohjelman ja myös juonsi tilaisuuden.

Lasten esitykset olivat perinteisiä tonttuleikkejä ja sellaisina juuri sopivia tähän iltaan.

Pilpalan koulun lakkauttaminen oli vakavasti esillä jo kymmenisen vuotta sitten, vaikka oppilasmäärä tuolloin oli suurempi. Vuonna 2017 lapsia oli vielä 25, sen jälkeen määrä on laksenut lähes vuosi vuodelta.

Pilpalan koulun oppilasmäärä: 20.9.2017: 25 oppilasta (+ 2 esioppilasta) 20.9.2018: 22 oppilasta (+ 2 esioppilasta) 20.9.2019: 18 oppilasta (+ 1 esioppilas) 20.9.2020: 12 oppilasta (+ 2 esioppilasta) 20.9.2021: 18 oppilasta (+ 0 esioppilasta) 20.9.2022: 11 oppilasta (+ 0 esioppilasta) 

"Yläluokan tytöt" soittivat nokkahuilua. Mukana esiintymässä olivat Marimella Röök, Maria Gadd, Tiina Seppälä, Taina Puolitaival, Hanna Katravuori-Koski ja Piia Ekholm. Useimmilla on tai on ollut lapsia Pilpalan koulussa, ja useimmat ovat käyneet tätä koulua itsekin.

Myös perinteinen joulukuvaelma oli ohjelmassa. 

Marimella Röök säesti yhteislauluna lauletun Lopen laulun eli Meille kultainen on tämä Loppi. 
Laulun tekijä T. J. M. Saloranta toimi Pilpalan koulun opettajana yli sata vuotta sitten. 

Joulupukkikin kävi. 

Ella Toivonen lausui omia runojaan sillä välin, kun pikkuesiintyjät vaihtoivat tonttuvaatteet joulukuvaelman enkeleiden ja paimenten asuihin.

Ihan kaikki eivät jaksaneet keskittyä Tiernapoikiin. Kuvassa kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Mika Kujansuu ja hänen poikansa. Tyttäret ovat jo kouluiässä, poika pääsee aloittamaan koulunsa suoraan kirkonkylällä. 

Vanhemmalle yleisölle Tiernapojat ovat tuttuakin tutumpia, ja yleisöstä iso osa on itsekin Tiernapoikia esittänyt. Minä olin Murjaanien kuningas, mutta silloin en ollut enää oppilas vaan opettaja. Nyt esiintymässä olivat Kalle Toivonen, Santeri Nousiainen ja Yrjö Heimonen apunaan Hilla Puolitaival tähteä pyörittämässä.

Pilpalan koulun nykyisistä oppilaista yksi oli sairastunut ja yksi ei halunnut esiintyä, mutta kaikki muut olivat innokkaina lavalla. Poissaolijoita tuurasivat Santeri Nousiaisen lapset Joonas ja Saana kirkonkylältä. 

Leena Lättilä esiintyi uuden koulurakennuksen - siis tämän nykyisen - vihkiäisissä ja esitti Bachin kappaleen lisäksi oman sävellyksensä Marssi mollissa. Nyt, lähes 50 vuotta myöhemmin, hän esitti samat kappaleet uudelleen. Bachin nuotit olivat samat kuin puoli vuosisataa aiemmin, oma sävellys tuli ulkomuistista. Hieno sävellys se olikin!