JOULUARVONTA!

Joulun kunniaksi päätin pistää pystyyn arvonnan. Kaikki tätä blogipäivitystä kommentoineet osallistuvat julkaisemani kirjan arvontaan.

Voittona on oman valinnan mukaan joko pienoisromaani Lähteen rannalla elämä tai suuri, kuvia ja tekstejä sisältävä teos Makasiini - maallemuuttajan tarinoita. 

Kummatkin kirjat ovat minun kirjoittamiani. Myös niiden valokuvat ovat minun ottamiani. Taitosta vastaa graafinen suunnittelija Anitta Kainulainen. 

Romaani kulkee postikuoressa ja maksan tarvittaessa postikulut. Sen sijaan Makasiini on sen verran kookas, että sen postitus maksaa 5,90 euroa. Jos siis postitusta tarvitaan, veloitan voittajalta Makasiinin postikulut. Nouto täältä kotoa Pilpalasta tai kuljetus Karkkilaan tai Lopen keskustaan onnistuvat kyllä. 

 

Lähteen rannalla elämä kertoo vuodesta 1923 hämäläisellä syrjäkylällä. Päähenkilöitä ovat pieni Iita-tyttö, hänen piikaäitinsa sekä kansalaissodasta selviytynyt erakko nimeltä Juho Salin. Yksi päähenkilöistä on myös Pikku-niminen koira.

Kirjoitin romaanin erityisesti kouluille ääneen luettavaksi, mutta siitä ovat nauttineet myös aikuiset, eritoten ikäihmiset.  

Makasiini kertoo niinikään yhden vuoden kulusta mutta perin erilaisella tavalla. Kuukausittain etenevässä kirjassa on viisi novellia, yli sata tietotekstiä sekä 321 valokuvaa. Tekstit käsittelevät etupäässä luontoa, puutarhaa, ruokaa ja historiaa. 

 

Kommentointiaikaa on maanantaiaamuun eli 20.12. asti. Sen jälkeen suoritan arvonnan kaikkien kommentoijien kesken. Posti ei välttämättä ehdi enää jouluksi perille, sen sijaan haku tai tuonti onnistuu vielä ennen joulua. Kirjat sopivat myös joululahjoiksi! 

Suomi.fi - kätevää ja kiinnostavaa

Vasta tänään hoksasin käydä kirjautumassa Suomi.fi-palveluun. Se kannatti ilman muuta tehdä; nyt esimerkiksi ilmoitus äänestysoikeudesta tulee sinne ja vältyn saamasta siitä turhaa paperipostia. 

Suomi.fi:stä näkee muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi omat, vanhat osoitteensa.

Selasin kiinnostuneena myös opiskeluhistoriaani. Olenkin opiskellut yliopistoissa pitkin ja poikin Suomea! Ensimmäisenä oli Helsingin yliopisto, sitten Oulun yliopisto (Kajaani), Itä-Suomen yliopisto pariinkin otteeseen, Lapin yliopisto ja sitten taas Oulun yliopisto (Oulu). Siis etelä - itä - pohjoinen - länsi. 

Joensuussa en tosin ole koskaan opiskelumielessä käynyt, mutta erityispedagogiikan ja psykologian opinnot on silti suoritettu sinne. Lapin yliopistossakaan en ole oikeasti käynyt, olin vain Lapissa yliopiston hallinnoimalla kurssilla nimeltä Toiminnallista kieltenoppimista Lapin luonnossa. 

Muista yliopistoista opiskelu on merkitty päättyneeksi, mutta Helsingin yliopistossa opiskeluoikeus on passivoitu. En koskaan suorittanut suomen kielen ja kirjallisuuden opintoja loppuun, itse asiassa ei ollut sellaista tarkoitustakaan. Tuskin tuota opiskeluoikeutta enää pystyisi aktivoimaan kuitenkaan. Kirjallisuuden opiskelu voisi kyllä olla hyvin kiinnostavaa yhä, mutta annetaan olla. 

Yksi korkeakoulu listauksesta jostain syystä puuttuu: Teatterikorkeakoulu. Minusta on hauska ajatella, että olen opiskellut myös Teatterikorkeakoulussa. Tosiasiassa kävin sielläkin vain viiden opintoviikon kurssin, toiminnallista kieltenoppimista sekin. Niin, ja yhden päivän olin improkursseilla, ihan vailla minkäänlaista opiskeluoikeutta -  menin vain mukaan! Sen puuttumisen opintotilastoista ymmärrän oikein hyvin. Mutta se oli hieno päivä ja säilytän sen muistoissani!

 

Nämä kuvat eivät liity asiaan millään tavalla. Kuvat ovat äskeiseltä metsälenkiltä. 

Lumet ovat taas sulaneet, mutta uutta taitaa olla tulossa. 

Joko se joulu tulee? 

Moni turvautuu lainaan lainan päälle

Olen vuosia ollut siinä onnellisessa asemassa, ettei minulla ole lainaa. Mehän elämme hyvin halvasti, ruoasta suurin osa tulee omasta maasta. Emme matkustele, emme juurikaan osta vaatteita emmekä paljonkaan käy ravintoloissa tai muissakaan riennoissa. Remontitkin on tehty etupäässä itse. Siksi tulemme toimeen vähällä.

Mutta kun mietin, niin aika monesti elämäni aikana olen ollut tilanteessa, jossa olen tarvinnut lainaa. Ensimmäinen lainani oli asuntolaina, ja kun sen oman asunnon sain hankittua, otin lainaa myös huonekalujen hankintaan. Voi, sitä aikaa! Se oli täynnä suuria tunteita ja odotuksia, elämä oli auki. 

Aloin opiskella niin myöhään, että sain aikuisopintotukea ja pärjäsin aluksi sillä. Sittemmin piti sitten turvautua opintolainaankin. Ja sitten jälleen uutta asuntolainaa uudessa kaupungissa!

Kerran ostaessani sohvakaluston huonekaluliikkeen myyjät suurin piirtein pakottivat minut ottamaan maksutilanteessa lainan. En olisi halunnut enkä tarvinnut sitä, mutta myönnyin. Ajattelin, ettei siitä haittaakaan olisi, mutta sen verran haittaa oli, että jouduin vastaanottamaan isot määrät turhaa paperia - ja sen turhan muovikortin. 

Eli onhan niitä lainoja ollut. Joskus olen myös pohtinut sitä, että lainaa ottamalla voisi hankkia asunnon, jonka sitten laittaisi vuokralle. Sellainenhan on niin sanotusti järkevää toimintaa. Mutta minulle se on kovin vierasta. En osaa laskelmoida raha-asioissa, jos muussakaan. 

Sen silti ainakin tiedän, että jos lainoja on useita tai niitä ylipäänsä hankkii, ne kannattaa kilpailuttaa. Sekin on rasittavalta kuulostava homma! Nyt olen tajunnut, että sellaiseen on ihan firmojakin, ja firman käyttäminen tietysti helpottaa paljon. 

Lainoja yhdistelemällä kuulemma ainakin lainanhoitokulut yleensä pienenevät. Minuun otti yhteyttä suomalainen firma nimeltä Sortter. Ensi tyrmäyksen jälkeen päätin vähän tutustua asiaan ja huomasin, että eihän siinä mistään lainanantofirmasta ollutkaan kyse, vaan kilpailutus- ja vertailupalvelusta. Hmm... totta kai lainat kannattaa kilpailuttaa ja niitä pitää verrata. Miksi ei siis käyttäisi firmaa apuna? 

Tästä osoitteesta löysin firmasta lisätietoja: https://sortter.fi/. Siellä voisi esimerkiksi kilpailuttaa lainat maksutta 60 000 euroon asti. Laitoin tähän linkin: Tästä pääset suoraan sivulle

Kaupallinen yhteistyö: www.sortter.fi

Metsäneläinten jäljillä

Aamuisin on mukava tutkailla, mitkä metsäneläimet ovat kulkeneet pihassa yön aikana. Jänis, orava ja erilaiset linnut ovat niitä yleisimpiä, tietysti myös pikkujyrsijät, metsähiiret ja metsä- tai vesimyyrät. Välillä pihaan tulee myös kettu, kauris tai peura. Välillä on saukko kulkenut jäällä tai rannassa. Silloin tällöin kauempana kuljeskelee  mäyrä tai supikoira. 

Tämä vuodenaika on otollista lumijälkien tarkkailuun. Lumi on tuoretta, puhdasta ja pehmeää, ja lumikerros sen verran ohut, että alta paljastuva maa lisää jälkien selkeyttä. 

Metsässä hirven jälkiä näkee useinkin, mutta pihassa en ole hirveä nähnyt kuin kerran. Silloin ei ollut vielä lunta, hirvi jatkoi matkaansa uiden Vääräjoen suiston yli. Se oli komea näky. 

Kuka uskaltaa sanoa varmasti, mikä pikkujyrsijä tästä on mennyt?

Tänään kuljimme taas metsässä ilveksen jäljillä. Se tuntuu hienolta. Ilves on upea eläin, pari kertaa olen päässyt niitä elävänä näkemään. No, olenhan kerran ilvestä taluttanutkin, mutta se tapahtui Ranuan eläinpuistossa. Silloin kuulin omin korvin, että ilves osaa myös kehrätä, vaikka Luontoillan asiantuntijat muuta epäilivät. 

Ihan oikeasti ei tietenkään ole hauskaa, että jänikset ja peurat käyvät pihassa, ainakaan kasvukaudella. Nehän syövät juuresten naatit ja monet muutkin kasvit. Talvisin jänikset tuhoavat hedelmäpuut ja mustikkapensaat, jos ei ole muistanut suojata niitä kunnolla. Tänä syksynä onneksi muistimme. Mustikat ja päärynä ainakin ovat turvassa. 

 

Kertakäyttömaskin uusiokäyttö

Kertakäyttömaskitkaan eivät ole kertakäyttöisiä. Käytön jälkeen ne voi keittää, pestä pesukoneessa 60 tai 90 asteessa tai kesällä jättää auringonpaisteeseen puhdistumaan. 

Olen miettinyt, miten niitä voisi käyttää sitten, kun niitä ei enää käytä alkuperäiseen tarkoitukseensa. Paljon käyttöä en ole vielä keksinyt. 

Hiusrenksuista minulla ei enää ole pulaa. Päällystetyt kuminauhat  saa helposti repäistyä irti maskista, ja yhdellä umpisolmulla niistä tulee käyttökelpoisia hiuskumppareita.

Mutta itse kangasosa sitten? Johonkin puhdistukseen? 

Tänään opin yhden asian: steariinin poistoon pöytäliinasta niitä ei voi käyttää. Maskin materiaali ei siis kestä silitystä vaan sulaa saman tien kiinni silitysrautaan. (Tiedättehän sen vinkin, että kankaaseen tarttunut steariini silitetään kiinni imupaperiin. Talouspaperi toimii siinä, luulin että maskikin olisi toiminut. Ei toimi.)

Mutta onko teillä toimivia vinkkejä uusiokäyttöön? Antakaa tulla! 

Helmipuuro kaurajuomaan

Tänään ostin kaupasta perunasuurimoita ja kaurajuomaa. Päätin tehdä helmipuuroa. Reseptiä en löytänyt - siis reseptiä, jossa ei olisi käytetty maitoa. En netistäkään. Sellaisen löysin, jossa oli käytetty puolet vettä ja puolet kookosmaitoa, mutta minä halusin käyttää kauramaitoa. 

Siksi julkaisenkin reseptin tässä: 

Vegaaninen helmipuuro

8 dl kaurajuomaa

3 dl perunasuurimoita

1 rkl sinistä Keiju-margariinia (vegaaninen)

Keitä kaurajuoma kiehuvaksi. Tiputtele perunasuurimot sekaan vatkaten tai sekoittaen. Keitä n. 8 minuuttia. Jätä hautumaan pariksi minuutiksi. 

Tarjoile marjojen tai hillojen kera. 

Pakkauksen ohjeessa käskettiin käyttää vain 2 dl suurimoita kahdeksaan desiin maitoa, mutta kahdeksan minuutin kuluttua puuroni oli yhä litkua. Siksi lisäsin vielä puolet käyttämieni suurimoiden määrästä ja keitin uudet 8 minuuttia.

Suolaakin käskettiin käyttää, mutta minäpä en käyttänyt. Enkä voita. Myöskään sokeria annokseeni ei kuulunut, mitä nyt hilloissa ihan hieman. Ne ovat itse tehtyjä hilloja, jotka säilyvät etupäässä hyvän hygienian ja umpioinnin avulla, ja sokeria niissä on vain ihan vähän. 

Lisukkeena ensimmäisellä lautasellisella oli mustikoita, vadelmia sekä omena-aroniahilloa. 

Toiselle lautaselliselle laitoin lisukkeeksi kuusenkerkkähilloketta ja punaherukkahilloa. 

Helmi-suurimoissa on vain perunatärkkelystä ja sitruunahappoa. Niitä valmistaa ilmeisesti vain yksi mylly, joten tavallaan tämä päivitys on nyt mainos, vaikken tästä itselleni mitään saakaan. Oikeastaan heidän pitäisi nyt lähettää minulle vähintäänkin tuotepaketti, mutta en nyt jää sitä odottamaan. 

Netistä löytyi kyllä useita voivotteluja siitä, ettei helmipuuron valmistus onnistu. Jotenkin kinkkiseltä se minustakin tuntui, mutta kyllä siitä lopulta puuroa tuli. Kaakaon ja kookosmaidon kera siitä voisi tulla suklaaherkkua, pitääpä joskus kokeilla.  

"Teksti jatkuu kuvan jälkeen"

Lukiessani iltapäivälehtiä netistä - kyllä, välillä unohdun tekemään sitäkin - huomasin siellä käytettävän otsikossa näkyvää kommenttia. 

Tuli mieleeni, että ehkä minun pitäisi itsekin laittaa sellainen teksti aina, kun kirjoituksen lomassa on kuvia. 

Minulla on tapana käyttää paljon kuvia ja laittaa ne nimenomaan elävöittämään tekstiä. En siis liitä kuvia tekstin jälkeen ryppäänä, vaan tekstin lomaan. 

Mutta en ole tullut ajatelleeksi, että ehkä se onkin virhe. 

Ehkä ihmiset lopettavat lukemisen, kun tulee kuva? 

Onkohan näin? 

Tämä oli tässä postauksessa viimeinen kuva. Nämä kuvat on otettu ennen viimeisiä lumisateita meidän pihasta. Ne sattuivat olemaan tyrkyllä täällä Bloggerissa, vaikka olin ne jo kertaalleen käyttänyt. 

Mutta kysymykseni siis kuuluu: käyköhän usein niin, että lukeminen jää kuvan kohdalla kesken? Pitäisikö siirtyä liittämään kuvat vasta tekstin jälkeen vai pitääkö ennen jokaista kuvaa laittaa huomautus: "Teksti jatkuu kuvan jälkeen, jatka siis lukemista."?

Etelähämäläiset taidemaalarit Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen

Teoksen 'Etelähämäläiset taidemaalarit Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen' toinen julkistamistilaisuus oli tänään Lopen kirjastolla. Ensimmäinen tilaisuus oli jo aiemmin Karkkilassa muun muassa siksi, että taidekirjan teosten kuvaaja Henna Mitrunen asuu siellä.

Kirjan julkaisija on HH Embryo eli käytännössä Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti. Hannu ja Mikko ovat spermanmyyjiä ja taideharrastajia sekä ystäviämme ja naapureitamme täältä Hunsalasta. 

Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen ovat Mikolle ja Hannulle tärkeitä taiteilijoita: heidän kokoelmissaan on yli sata Huitin teosta ja yli kolmekymmentä Wirtasta. Kaksi Ilmari Huitin maalausta he lahjoittivat tänään Lopen kunnalle. Kyseessä oli kahden Lopen historiaan olennaisesti liittyvän henkilön eli Eeva ja T. I. Wuorenrinteen muotokuvat, jotka Mikko ja Hannu huusivat huutokaupasta pari vuotta sitten.

Nyt Lopen kirjastolla on komea kattaus Huitin ja Wirtasen tauluja. Kannattaa käydä katsomassa! 

Kirjakin on upea. Siinä on pääpiirteittäin esitelty kumpikin taiteilija ja kuvattu heidän töitään HH Embryon kokoelmista. Lisäksi siinä on Wirtasen postikorttitaidetta Erkki Tuomisen keräämästä kokoelmasta, joka viime vuonna lahjoitettiin Sastamalaan Suomalaisen kirjan museoon.

Näiden kahden taiteilijan nimeämisessä etelähämäläisiksi on kyllä käytetty hieman vapautta. Kaapo Wirtasta voisi pitää hyvinkääläisenä ja Huitti oli tarkkaan ottaen karkkilalainen, eli molemmat olivat oikeastaan uusmaalaisia. Mutta molemmilla oli myös vahvat yhteydet Loppeen eli tänne Etelä-Hämeeseen. 

Huitissa ja Wirtasessa on muutenkin aika paljon yhteistä, ja siksi Mikko ja Hannu päätyivät tekemään heistä yhteisteoksen. 

Mikko tosin korostaa, että heidän taidemakunsa on laaja. He keräävät ja esittelevät galleriassaan myös nykytaidetta, mutta he arvostavat myös kotiseutua ja paikallishistoriaa. Huittiin Huiteilla on tietysti myös sukuyhteys. 

Tämä on heidän ensimmäinen taidekirjansa, mutta viimeiseksi sen ei ole tarkoitus jäädä. Seuraava teos tulee kuulemma esittelemään veistostaidetta. Sitäkin heillä on runsaasti. 

Lopen kirjaston Fallesmanni-sali on hyvä paikka sekä tilaisuuksille että taidenäyttelyille. 

Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti ovat uupumattomia puuhamiehiä. He ovat mainio pariskunta, jolla on intoa ja voimia järjestää vaikka mitä. He asuvat kolmea aivan upeasti sisustettua suurta asuntoa, joista yksi on täällä Hunsalassa (Hunsala on siis yksi Pilpalan kylistä), toinen Helsingin Kruunuhaassa ja kolmas Punkaharjulla. Punkaharjua he kutsuvat kesäkodikseen: siellä heillä on taidegalleria Aseman Taidelaituri upeassa jugend-tyylisessä asemarakennuksessa.

Hannu ja Mikko ovat aina yhtä konstailemattomia ja aitoja. He ovat innostuvia, iloisia ja sydämellisiä, ja heillä on uskomaton kyky saada jokainen tuntemaan olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.

Lopen kunnan edustajat ottivat tyytyväisinä vastaan Hannun ja Mikon lahjoittamat taulut. Vasemmalla Lopen kunnan kulttuuripäällikkö Tuula Pirinen, valtuuston puheenjohtaja Suvi Louhelainen, varapj Tiina Seppälä ja kunnanhallituksen pj Timo Heinonen.

   

Julkistamistilaisuudessa esiintyi kontrabasisti Jiri Parviainen.

Näyttelyyn on valittu HH-Embryon kokoelmista erityisesti Loppeen liittyviä tauluja. Monissa niistä Huitti ja Wirtanen ovat kuvanneet nimenomaan tavallista kansaa, täkäläisiä maalaismaisemia sekä interiöörejä. 

Improa ja irtokoiria

Oli määrä lähteä Loviisaan markkinoille. 

Sen sijaan päivä täyttyikin monenmoisesta muusta.

Kirkonkylä. Kunnantalo. Kirjasto. Kauppa.

Kirjanjulkkarit. Kontrabasso. Kulttuuriväkeä. 

Mangoldia ja lehtikaalia puutarhasta. Kananhoitoa. Hortaväen talonetsintää. 

   

Improvisaatiokurssi. Valtuustosali. 

Valtavan tekstiilitaideteoksen ihastelua jälleen kerran.

Koiranulkoilutusta pakkasessa. Tuntemattomia irtokoiria pihassa. 

Valokuvausta lasin läpi. 

Julkistettu kirja oli HH Embryo Oy:n eli Mikko Ranta-Huitin ja Hannu Huitin julkaisema taidekirja "Etelähämäläiset taidemaalarit Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen." Kerron siitä toisessa päivityksessä enemmän.

Ensimmäisessä kuvassa esiintyvä kontrabasisti on Jiri Parviainen, joka esitti teoksen Failing eli Epäonnistuminen. Kyseessä on Tom Johnsonin erityisen vaikea kappale, joka onnistuu vain epäonnistuessaan ja päinvastoin. 

Kreetalaista ja virolaista kaalisalaattia ja muita herkkuja kaalista

Kaalit ovat ihan mahtavaa ruokaa. Ne ovat herkullisia, terveellisiä, monipuolisia ja kaupassa edullisia.

Me emme tänä vuonna kasvattaneet keräkaaleja, emme myöskään kukka- tai parsakaalia. Niissä kun on omat hankaluutensa ja työläytensä. Niinpä kaalin syönti on nyt jäänyt harmillisen vähiin. Mieli kyllä tekisi kaalilaatikkoa, kaalikääryleitä, hapankaalia, kaalikeittoa... Moni vierastaa kaalia ihan vain sen hajun takia. Miten lapsellista! On sitten tietysti niitäkin, jotka saavat vatsavaivoja kaalista. Tiettävästi valmistustapa kuitenkin vaikuttaa siihen, en tiedä auttavatko niksit kaikille. 

Hapankaali ainakin on huipputerveellistä. Hapatetussa kaalissa on muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi arvokkaita maitohappobakteereja. Ne nimenomaan ovat tärkeitä suolistolle ja sitä kautta aivoillekin, sen tiedetään. 

Lehtikaalia meillä sentään on. Se on mainio kasvi, kun sitä voi hyvin ottaa pikku hiljaa ja kaivaa vielä lumen altakin. Syömme sitä päivittäin.

Keräkaalista saa aivan ihastuttavia salaatteja. Asiakkaaltamme - nykyiseltä ystävältämme - saimme tämänkaltaisen ohjeen:

Virolainen kaalisalaatti

500 g kaalia

200 g porkkanoita 

n. 4 valkosipulin kynttä 

1 dl rypsi- tms. öljyä

Liemi:

5 dl vettä

puoli dl sokeria

1 tl suolaa

1 dl väkiviinaetikkaa

Pilko, leikkaa tai raasta ainekset pieniksi ja sekoita ne öljyyn. 

Kiehauta vesi, sokeri ja suola. Lisää etikka ja kuumenna liemi uudelleen kiehumispisteeseen. Kaada kiehuvan kuuma liemi kaaliseoksen päälle. Anna jäähtyä huoneenlämmössä, purkita ja säilytä jääkaapissa.

Säilyy kuulemma pitkäänkin, kunhan ei tule syötyä ennen sitä. Salaattia voi tehdä myös isoissa satseissa ihan säilykkeiksi. Silloin se tietysti pitää purkittaa asianmukaisesti kuumennettuihin purkkeihin. 

Olen syönyt myös vastaavaa salaattia majoneesipohjaisena. Herkkua sekin oli, vaikkei majoneesia kannattaisi ainakaan kovin paljon syödä. Mutta tuskin se sentään kokonaan onnistuu mitätöimään muiden ainesosien terveellisiä vaikutuksia. 

Kreetalainen kaalisalaatti

kaalia

kapriksia (me käytämme tietysti pihlajanmarjakapriksia)

öljyä

viinietikkaa

PALJON timjamia (osan voi vaihtaa esim. siankärsämöön)

Kaali pilkotaan pieneksi, ainekset sekoitetaan ja annetaan muhia seuraavaan päivään. Ja sitten syömään! 

Chilin säilöntä

Chilin määrä kasvihuoneessamme tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Osa chileistä kasvaa myös avomaalla. Tänä vuonna kasvatuksessa oli viittä eri lajiketta, kahta punaista, yhtä oranssia ja yhtä keltaista. Isoja Hungarian Yellow Hot Waxeja tuli sen verran vähän, että niiden säilönnästä ei tarvinnut huolehtia, joskin osa niistä on Liekkiö-hillokkeissamme.

Eilen saimme viimein säilöttyä Lemon Dropit etikkaan. 

Lemon Dropia purkissa. Lajikkeiden nimet tosiaankin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, vaikka lajinnimet kirjoitetaan tietysti pienellä. 

Chilisäilykkeen ohje

Purkitus on helpointa, jos chilit pilkotaan pätkiksi. Se on myös käytössä kätevintä, joskin kokonaisena purkitetut chilit voivat olla kauniita. 

Liemi: etikkaa ja vettä suhteessa 2:1 sekä hieman sokeria ja suolaa

Lientä tarvitaan sen verran, että chilit on helppo kiehauttaa kattilassa ja että liemi peittää chilinpalat purkissa. Monissa ohjeissa ehdotetaan liemeen erilaisia mausteita. Me emme pidä ylimääräisiä mausteita mitenkään tarpeellisina, jos tarkoituksena ei ole tehdä mitään mausteseosta vaan säilöä chilejä. Chili on itsessään niin vahvaa, että vaikkapa pippureiden tai yrttien lisäämisessä ei ole mieltä.

Kiehauta liemi ja lisää chilinpalat. Kiehauta uudelleen. Pitkä keittoaika ei ole tarpeen; kiehautuksen tarkoitus on vain varmistaa säilyvyys. 

Pese purkit ja kannet huolellisesti. Desinfioi purkit laittamalla ne noin 125-asteiseen uuniin vähintään vartiksi. Kannet kannattaa kiehauttaa vedessä kattilassa. 

Lado chilinpalat purkkeihin ja lisää lientä niin että ne peittyvät. Sulje korkki huolellisesti välittömästi. Hetken kuluttua se poksahtaa, ja tiedät säilönnän onnistuvan. 

Sekä etikka, suola että sokeri säilövät, joten asianmukaisesti purkitettuina säilyvyys on erittäin pitkä, avaamattomassa purkissa varmasti vuosia. Avattu purkki säilytetään jääkaapissa. 

Oranssit Creola Sellat ovat niin ohutmaltoisia, että ne on hyvä kuivattaa. Meillä on kuivuri, mutta mainiosti chilit voisi kuivattaa myös huoneenlämmössä, vaikkapa naruun ripustettuina chilihelminauhoina. 

Kävin nuorena kerran Unkarissa ja toin tuliaisiksi sellaisen chilinauhan. Siitä riitti pitkäksi aikaa. Tietysti seinällä roikkuvat chilit pölyyntyvät, joten yleensä nykyisin survon ne purkkeihin. Ne menevät tosi pieneen tilaan samaan tapaan kuin kuivatut sienetkin.

Suosikkilajikkeemme chileissä on Lemon Drop. Se on mehevä, keltainen, hedelmäisen makuinen ja silti voimakas. Lassi käyttää ruuanlaitossa etupäässä sitä. Mutta nyt Lemon Dropia oli monta kiloa, joten sitäkin piti laittaa säilöön.

Puolisen kiloa pakastimme. Jäätynyt chili on helppo ottaa pakastimesta ja pilkkoa sellaisenaan. 

Chileillä on kiva myös leikkiä ja tehdä vaikkapa mandala-kuvioita, keskusornamentteja. 

Chili on melko helppo kasvatettava - ainakin jos vertaa valkosipuliin - mutta oma hommansa siinäkin on. Taimet kasvavat valtaviksi puskiksi, jotka täytyy tukea, ja lopun sadonkorjuu on aikamoinen urakka. Tällä kertaa tein sen keittiön lämmössä. 

Vihreät eli raa'at chilit voi mainiosti käyttää myös. Useimmiten ne myös kypsyvät valossa sisälläkin, mutta jos ne eivät kypsy, ne kuivuvat olemattomiksi ja ne voi sitten jo heittää pois.  

Liekkiö-hillokkeestamme olen kertonut blogissamme aiemmin tänä syksynä. Tuosta päivityksestä löytyy myös sen resepti. Liekkiö on oma muunnelmamme paholaisen hillosta. 

Ohjeita itselleni

Minulla on isoja vihkoja, joihin kirjoittelen tekstejä tai muistiinpanoja. Silloin tällöin törmään niistä yhteen, jonka alkusivuille olen kirjoittanut ohjeita itselleni. 

En enää muista, millaisessa tilanteessa olen ne kirjoittanut. 

Selvästikin jokin on kuohuttanut mieltäni tai olen ollut ylipäänsä stressaantunut.

Luen ohjeet kiltisti yhä uudelleen. 

Minusta ne toimivat silloinkin, kun asiat ovat ihan hyvin. 

Kirjoitan tuon tekstini nyt tähän ihan julkisesti. Sekä tekstin "minä" että "sinä" ovat minä itse, eli puhuttelen siinä itseäni, en muita. 

(Käyttämäni fontti vastaa suunnilleen sitä tekstauskäsialaa, jolla olen tekstin aikoinaan kirjoittanut.)  

Ohjeita itselleni

Minulla on kaikki hyvin.

Minun elämäni olisi voinut mennä täysin pieleen 

tai olisin voinut kuolla jo kauan sitten. 

Niin ei käynyt, joten on kaikki syyt olla onnellinen.

Typeryksiä on maailma puolillaan. Et pysty muuttamaan heitä kaikkia. 

Oman tuttavapiirisi typerykset eivät saa maailman mittapuussa 

kovin paljon pahaa aikaan. Anna siis olla. 

Typerys on yleensä typerys vain joissain asioissa. 

Joissain muissa hän voi olla ihan fiksu. Kaikissa on myös paljon hyvää.

"Ihmisellä on tässä maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuudet." 

Muista se äläkä kuvittele liikoja.

Jos ajattelet ikäviä asioita, kärsit siitä vain itse eniten. 

Hyvällä voi saada enemmän aikaan. 

En ole kovin kyvykäs. Ei siis pidä vaatia itseltä liikoja.

Ole iloinen siitä, mitä olet saanut tehtyä.

Yritä välttää vertailua muiden aikaansaannoksiin. Kumpaankaan suuntaan. 

Ei minun tarvitse tehdä tai olla enempää kuin muut.

Löydä ilo läheltä. 

Ilo on minun. 

Älä anna muiden varastaa sitä valittämällä siitä, mitä he sanovat tai tekevät. 

Kukaan ei edes yritä varastaa sitä.

Minä en varta vasten tahdo pahaa muille, eivätkä muutkaan tahdo sitä minulle. 

Pidä kuitenkin yhteyttä muihin. Eivät he muuten sinua edes muista. Ilahduta muita. Anna anteeksi, niinhän sinäkin tahdot saada anteeksi.

Muista kiittää. 

Kausivalot - ehkä hetkeksi

Olemme onnekkaita saadessamme asua maalla ilman katuvaloja. 

En kaupungissa asuessa juuri koskaan katsellut tähtiä ja kuu oli minulle vain möllykkä taivaalla. En edes tajunnut, että se todellakin valaisee niin, että sen valossa pystyy mainiosti kulkemaan. Tietysti se edellyttää keinovalojen puuttumista. 

Pimeys kuuluu asiaan talvikaudella. Lassi osaa kulkea pimeässäkin, minä sentään käytän pimeällä taskulamppua tai otsalamppua. Ei tulisi mieleenkään vaatia kylälle valoja siksi, että ehkä joskus kävelen maantietä koiran kanssa. Harva siellä pimeällä kävelee, ja autoissahan on valot. Sille, joka ei uskalla kävellä pimeässä, on nykyisin tarjolla hyviä otsalamppuja. Miksi valojen pitäisi palaa koko ajan tienvarressa? 

Tällä viikolla oli kuutamo. Kävin Pepin kanssa kävelyllä metsässä - osan matkaa maantielläkin - ja palatessa ihastelin kuutamoa meidän sillalta. Se teki kuunsillan kosken veteen. Otin kuvan. 

Liiketunnistimet ovat käteviä. Liiketunnistimella varustetut valot meillä on autokatoksessa, kanalan edessä ja takaovella. 

Viime vuonna hankimme lopulta myös niin kutsutut kausivalot. Ne valaisevat talomme päädyssä olevaa pimeää kohtaa matkallani kanalaan. Niissä on ajastus eli ne syttyvät automaattisesti aamukuudelta ja sammuvat parin tunnin kuluttua. Vastaavasti ne ovat päällä illalla joitain tunteja, mutta sammuvat jo kymmeneltä. 

Valot ja valo. Luonnonvalo on vahvempi, valoketju valaisee lähinnä seinää, vähän myös sen viereistä pihatietä. 

Monella tuntuu olevan ajatus, että valot luovat turvallisuutta ja estävät varkauksia. En usko. Eivät ne murtomiehet siellä pimeydessä vaani, ja ryövääminen on paljon helpompaa valossa kuin pimeässä. Jos vaikkapa mökillä on voimakkaat valot aina päällä, sinne on helppo lähteä varkaisiin. Kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota. Jos paikka yleensä olisi pimeänä ja sinne syttyisi valot, se herättäisi naapureiden tai ohikulkijoiden huomion paljon varmemmin. 

Peppi kuunvalossa. Lamppujen valo ei yllä kauas.

Aamulla kuu näkyikin sillan vastakkaisella puolella. Aamuinen taivas oli vaaleanpunainen.