10.2.23
Vanerin pojat kävivät Lopella
7.2.23
Muistoja Ilmari Huitista
Soitin Anja Uusitalolle Renkoon. Anja on Pilpalassa syntynyt ja kasvanut, ja hän täyttää ensi viikolla 90 vuotta. Anjan kanssa jutellessa vierähti hyvin tunti jutellessa vanhoista asioista: Hunsalan työväentalosta, Kytäjän kartanosta, Ahjon kaupoista, Syrjän talosta ja Lemmetästä, Liitontalosta, Hyvinkää-Karkkila-junaradasta, Pilpalan vanhasta puukoulusta.
Anjan isä kuoli vuonna 1942. Isän paikalle tuli ennen
pitkää uusi mies, Ilmari Waldén. Tämän Ilmarin kautta Anja tutustui myös
toiseen Ilmariin, taidemaalari Ilmari Huittiin. Taiteilija Huitti asui melko lähellä, Vaskijärvellä, ja nämä kaksi Ilmaria olivat ystävyksiä ja ryyppykavereita. Illat kuluivat rattoisasti, kun toinen kertoi puuhistaan viinan
salakuljetuksen parissa Itämerellä, toinen taidereissuistaan Pariisiin.
Ilmari Waldén oli kotoisin tästä meidän läheltä,
nykyisen Sinerväntien varresta, punaisesta pikku mökistä. Sattumalta kyseessä
on sama mökki, jonka olen sijoittanut kirjoissani päähenkilö Ida (Iita)
Kauppisen kotimökiksi.
Waldén muutti nuorena Helsinkiin ja perusti suutariliikkeen
Helsingin keskustaan. Liike oli kuitenkin Anjan mukaan silkkaa rekvisiittaa:
sieltä oli hyvä myydä salakuljetettua viinaa.
Liike lopetettiin – kieltolakihan päättyi 1932,
joten bisnes tuskin oli sen jälkeen kovin menestyksekästä. Ilmari palasi
takaisin Pilpalaan ja muutti sitten 1940-luvun loppupuolella yhteen Anjan äidin kanssa. Anja oli tuolloin nuori tyttö ja asui vielä kotonaan.
Taiteilija Ilmari Huitista Anja muisti tapauksen,
jonka opettajapariskunta Vesikivi hänelle kertoi. Itse hän oli tuolloin jo
jatkokoululainen, mutta kävi Vesikivien luona kuten Ilmari Huittikin. Olihan
Lättilän Eetun talo aivan vieressä, ja sielläkin oli mukava käydä kuppia
nostamassa. Keltakukkainen rypsi oli tuolloin uusi viljelykasvi, ja Hyrryn
pelloilla koulun lähellä sitä kasvatettiin. Se ei ollut Ilmari Huitille
mieleen. Hän valitti Vesikiven pariskunnalle rypsipeltojen väristä. Hän ei
kuulemma kyennyt maalaamaan, kun ”se on niin paha se keltainen väri”.
Nuorta Anjaa Ilmari Huitti käski tulemaan hänen
luokseen Vaskijärvelle ostamaan taulua. ”Tule sinä likka minulta ostamaan
taulu, myyn sinulle halvalla.” Anja oli tuolloin, 1950-luvulla, töissä Ahjon
kaupassa Pilpalassa. Hän sai kokoon sen verran säästöjä, että lähti polkupyörällä
Vaskijärvelle taulun ostoon. Hän koputteli ovia ja ikkunoita, mutta ketään ei
ollut kotona. Taulu jäi ostamatta.
-
Kyllä se nyt harmittaa, Anja sanoo.
-
Nyt kun niitä tauluja katselee ja
miettii, että minullakin voisi olla sellainen Huitin taulu. Vaikka olisi minkälainen, mutta Huitin taulu kuitenkin.
Hunsalan työväentalo on tärkeä paikka Anja Uusitalolle. Häneltä on sieltä paljon lämpimiä muistoja. Niistä myöhemmin lisää. |
6.2.23
Suuntana omavaraisuus 14: Esikasvatuksen kannattavuus
Meidän rantaa. Kuva ei siis liity taimikasvatukseen mitenkään. |
Kasvuvyöhyke 1
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2023/
Apilankukka https://apilankukka.fi/esikasvatus-ja-raha/
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/puutarhasuunnitelmia-suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2023/
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2-esikasvatukset.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/02/mita-kannattaa-esikasvattaa.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-14-esikasvatuksen.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-2/
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kannattavuuden-kamala-maailima
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-2.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/02/omavaraistelun-taloudellinen-aspekti.html
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17184
Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/02/esikasvatukset-mita-kannattaa-kasvattaa.html
Torpan Tyttö https://torpantytto.com/2023/02/06/7722/
Kasvuvyöhyke 4
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/02/unelmana-omavaraisempi-elama.html
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/02/06/helmikuu-23-esikasvatukset/
1.2.23
Posti kuljettaa - jonnekin
Tuomme koirat Suomeen voimassaolevia maahantuontimääräyksiä noudattaen. Yhdistyksellä on aluehallintoviraston myöntämä eläintenkuljetuslupa ja se on rekisteröitynyt TRACES NT-järjestelmään.
Viipurin Koirat on sitoutunut noudattamaan suomalaisten rescueyhdistysten laatimia vastuullisen tuonnin kriteerejä, jotka ovat lain vaatimia maahantuontimääräyksiä tiukemmat. Lisäksi Viipurin Koirat tutkituttaa jokaiselta adoptoitavalta koiralta rabiesrokotevasta-ainetasot ennen Suomeen matkustamista."
En yhtään tiedä, mitä vaikeuksia yhdistyksellä on avustustyössään nykyisessä maailmantilanteessa. Mutta koirat eivät siihen ainakaan ole syypäitä, ja niitä tahdon auttaa, olivatpa missä hyvänsä. Koirien steriloinnit ja niille kotien etsiminen ovat hyvää toimintaa, jota tahdon tukea.
Sukkien mukana oli kortti, jossa oli kuva koiraa nuolevasta kissasta. Kuva on Sonjan itsensä ottama. Kuten kortissa oleva teksti kertoo, kissat eivät ole mitään yksin viihtyviä erakkoja, vaan useimmat niistä haluavat elää toisten kissojen tai koirien kanssa.
Nyt meillä on ihana villasukkavarasto käytettävissämme.
30.1.23
Eläinsuojelutyö on yhä ammattimaisempaa
Tampereella ja Vapriikissa kannattaa aina käydä
26.1.23
Rannan Arvi muistelee 3: Koulusta töihin
Kuri vanhan opettajan aikaan oli kova.
”Kyllä siellä opittiin, tankattiin vain niin kauan että
oppi. Opettaja kirjoitti taululle, sitten joku oppilaskin kävi jonkin
laskutehtävän taululle tekemässä. Paljon oli ulkoläksyä. Katkismus piti oppia
kannesta kanteen ulkoa, samoin virret. Kuri oli ku armeijassa. Mitään ei
puhuttu, ei minkäänlaista kuiskaamista eikä mitään. Jos oli asiaa, viitattiin
ja noustiin ylös seisomaan ja asennossa vastattiin. Sai liikuntaa nääs.”
”Se oli naisopettaja, oli aloittanut kylällä vuonna 1923. Se
oli kaksi viimeistä vuotta minun aikanani, mutta sitten tuli seuraava opettaja.
Se oli äärilaidasta toiseen, ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kun me
huomattiin, että karttakeppi ei pauku, niin me oppilaat otettiin ihan vallan.
Sitten vain juostiin sotilaitten perässä”, Arvi Ranta sanoo.
Sotilaitten perässä juoksemisella Arvi viittaa siihen, että
Salonkylän maastoissa järjestettiin vuosikymmenet sotilasharjoituksia. UPM:n ja
Kymi-yhtiön maat toimivat armeijan harjoitusmaastoina.
Opettajat asuivat koululla. Uudella opettajalla oli kyllä
aviomies, mutta hän oli rakennusmestari ja asui jossain muualla.
Kansakoulu jatkui kansalaiskouluna, mutta sitäkin Arvi sai
käydä vain puolitoista vuotta. Sen jälkeen hän jäi kotitilan töihin. ”Hevosella
olin isän kanssa metsässä. Ja lehmiä oli, joka talossahan silloin lehmiä oli.
Syksyllä aamut sienestettiin, iltapäivällä laitettiin viljaa seipäälle. Juu,
seipäälle niin kuin heinätkin. Vain rukiit laitettiin lyhteille.”
”Isoissa taloissahan ne oli semmoset itsesitojat
viljapelloilla, Seppälässäkin oli, mutta ne oli kalliita. Ei meillä. Peltolaput
oli sellasia et ei siellä kivien seassa itsesitojat olis kulkenutkaan. Semmosia
kahden hevosen vedettäviä ne oli, myöhemmin traktorilla.”
”Meillä vedettiin viikatteella vaan ja siten haravalla joka
korsi talteen. Yhtään ei saanut jäädä peltoon. Ruokaa kunnioitettiin siihen
aikaan, ei sitä tuhlattu.”
Puinti tehtiin eri tavalla riippuen siitä, päästiinkö vilja
puimaan suoraan pellolta tuotaessa vai talvella.
”Jos seipäältä suoraan puitiin, niin puimakone oli riihen
edessä pihalla. Sitten 1955 saatiin uusi navetta, ja vietiin viljatkin navetan
vintille. Naapurista lainattiin sähkömoottoria. Tai oli sitten maamoottorikin.”
”Meidän talo oli viimeinen, johon tuli sähköt vuonna 1955.
Länsi-Lopen Sähkö oli Topenolla. 1949 jo piti sähköjen tulla, mutta varat loppu
Räyskälään. Se sähkö tuli Topenon ”Rautarouvasta”, Imatralta tuli Hikiälle ja
siitä sitten. Sitä sähkölinjan varttahan ne rintamakarkuritkin kulkivat
1943-1944, koko Etelä-Suomen karkurit. On sekin ollut aikamoista, piileskellä
sitten ja ilman ruokaa. Vaikka en minä sitä tarkoita, että karkuruutta voisi
kunnioittaa.”
”Isä oli rintamalla 5 vuotta ja 3 kuukautta ja pysy henkis.
Osti talvisodan jälkeen torpan äitilt ja veljeksilt, ehti runsaan puoli vuotta
olla ja tuli jatkosota.”
Arvi Ranta lunasti sitten aikanaan kotitilansa sisaruksiltaan. ”Tyhmin poika
jää pitää taloo, eks sä sitä tiedä”, hän toteaa. Sisaret saivat tontit
jokivarresta.
Rannan perheellä oli 5 hehtaarin tila. Lisäksi hankittiin
myöhemmin vuokramaita eri kyliltä, kaukaakin.
”Siihen aikaan ei saanut maita vuokralle, siksi niitä piti
ottaa ympäri kyliä, Rengon rajalta Vaskijärvelle. Nykyäänhän vuokramaita saisi
vaikka mistä. 20-25 hehtaaria sitä oli, lähinnä perunanviljelyä. Lisänä oli
karjaa ja kasvihuoneet.”
Karja kulki metsälaitumella, vasta 1970-luvulla heinää alettiin tuottaa pelloilla niin, että karja jäi navettaan tai lähilaitumille. Karjanpito lopetettiin tilalla kokonaan 2002.
Lassi ja Arvi tutkivat kartasta, missä Arvin kotitila sijaitsee. "Jäin täst vehkeest väliin kokonaan", sanoo Arvi tietokoneesta. Kirjoittaminen ei ole ollut osa hänen elämäänsä. |
Vaikka Arvi sanoo oppineensa kansakoulussa kaiken mitä
tarvitsikin, hänellä todettiin myöhemmin lukihäiriö. Hän on selvinnyt elämänsä
hyvin siitä huolimatta: on riittänyt, kun on osannut nimensä kirjoittaa. Nykyisin tiedetään, että vaikka lukihäiriössä kirjaimet sekoittuvat ja lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa, älyllisiin taitoihin se ei liity.
”Juu, lukihäiriö on, mut ei se muuhun järkeen oo vaikuttanu,
kauheesti”, Arvi hymähtää.
Arvilla on muistinsa varastoissa suuret määrät tarinoita, sattumuksia, sanontoja ja kokemusta.
Työnteon merkitystä elämänsä kulussa Arvi korostaa, ja sitä hänen elämässään on riittänyt.
”Ei ollut työuupumusta ennen aikaan. Jos sellaista oli,
sanottiin, että se oli saamaton. Ei uupumusta silloin tunnistanut itse eikä
kukaan muukaan.”
”Mutta työnteko ei ollu lääppimistä, se piti tapahtua koko
aika.”
***
Arvi Ranta on antanut luvan kuviensa ja puheidensa
julkaisemiseen tässä blogissa.
Lue myös kaksi aiempaa osaa Rannan Arvin muisteluista.
Rannan Arvi muistelee 2: Herrojen polut ja Hunsalan paanat
”Ei sitä enää hätkähdä, vaikka tulis presidentti" miettii Arvi Ranta.
"Entinen maalainen… oli hyvä, jos kerran elämässään näki metsänhoitajan. Karkkilassa oli semmoinen Lokki, se oli Kymi-yhtiön 2-alueen päällikkö. Kaikki vapisi, ku tiesi, että se oli tulossa tarkastamaan metsille ja työmaille. Siinä meni pinot uusiksi, että saatiin tarkkaa ja tasasta”, Arvi muistaa.
Arvi Ranta istuu Pilpalan Solstrandin keittiössä tammikuussa 2023 ja miettii maailman muuttumista elämänsä, runsaan 70 vuoden aikana.
Ennen herra oli herra ja auktoriteetteja kunnioitettiin. Varsinkin maaseudun pieneläjä tunsi vähäpätöisyytensä. Arvi on tehnyt työuransa tukkitöissä ja viljelijänä.
Arvi Ranta muistaa myös ’herrojen polut’.
”Salmiolta ainakin lähti yksi semmonen herrojen polku. Siinä
kuorittiin pintamaat pois ja tehtiin niin kuin pitkospuut, että Lokki ja muut
herrat pääsi kulkemaan.” Salmion kartano Salonkylällä oli yksi ”herrojen
remupaikka” paikka, mihin isokenkäiset kokoontuivat metsästysreissuilleen.
Arvi Ranta toimi aikanaan 30 vuotta Salonkylän Pienviljelijäosaston
puheenjohtajanakin. 2010-luvulla PVO muutettiin kyläyhdistykseksi, ja sitä
suunniteltaessa Arvi ”hyppäsi ajoissa pois”. Hänen isoisänsä oli nimittäin
ollut perustamassa pienviljelijäosastoa, eikä Arvi halunnut olla sitä
lakkauttamassa.
”Minkä isoisä hankkii,
sen pojanpoika hävittää, kyllähän sää sen sanonnan tiedät. Minä en
viitsinyt olla se, joka hävittää”, Arvi Ranta sanoo.
Arvi Ranta syntyi Ruotsinkylän torpassa Salonkylän
Joensuussa Lopella. Samassa talossa hän asuu yhä. ”Synnyinpaikka se on, ja toivottavasti
on kuolinpaikkakin”, Arvo sanoo.
Arvo muistelee vanhaa lorua, joka kertoo tonttinsa rajalinjan
kulun: ”Ojajoensuusta Paasikkaantöröön, Paasikkaantöröstä Mutinperän mustaan
kiveen...”
”Se oli kuusimetrinen, korkea kivi. Ja luolatörö oli se, missä asui
Paasikkaan Törö. Ruotsinkylän nimihän tuli siitä, kun Ruotsin kuningas omisti
kaikki maat. Jotkut luuli että se tuli siitä, kun Rautakosken ruukilla oli
ruotsalaisia, mutta eihän ne ihan ruotsalaisia olleetkaan, vaan vain
ruotsinkielisiä, rantaruotsalaisia.”
14-vuotiaana Arvi oli ensimmäistä kertaa isänsä mukana puoli
talvea metsässä, sen jälkeen joka talvi. Käytännössä jokaisella
pienviljelijällä oli talossa hevonen, ja sillä tehtiin tukinajoa lähinnä
talvisaikaan. Tukinajo ja metsätyöt ylipäänsä olivat elintärkeä lisätienesti
Länsi-Lopen väestölle.
”Siinä Hunsalan paanalla oli kova liikenne”, Arvi Ranta muistaa
ja tarkoittaa hevosten vetämien tukkirekien kuljetusta seudun metsistä Hunsalan
asemalle aina Kerityn takametsistä asti. Hunsalasta tukit lastattiin junaan,
osa jäi myös Pilpalan sahalle. ”Kymmeniä hevosmiehiä oli rivissä lastaamassa,
mutta kolahdustakaan ei kuulunut, oli niin kallisarvoinen se tukkilasti.”
”Oli se pitkä matka Kerityltä Punelialle ja sieltä alas. Mutta
huolto pelasi. Viiden kilometrin välein sai kahvetta ja pirtukupin. Mutta se
loppui jo sota-aikana, en minä ehtinyt siihen mukaan. Isä ehti jonkun reissun tehdä.”
Istumme Solstrandin keittiönpöydän ääressä muistelemassa.
Juuri kun Arvi on kertonut Mäensyrjän Jalmarista, jolla oli Verhossa pirtukauppa
”ihan semmonen pieni vaan”, soittaa Pirkko Arola.
Hän tietää kertoa lisää Mäensyrjän Jallusta.
”Vanha Verhon talo oli rakennettu 1910-luvulla, nyt se on jo purettu. Saunan alta löytyi purkamisen yhteydessä tislauslaitteet”, Pirkko Arola kertoo.
Pirkko kertoo myös, että viereisessä Ollin talossa asui
usein tukinajajia, ja heille Jalmarin vaimo Maija piti kahvikojua. He myös myivät
marjoja ja kyläläisten pyytämiä lintuja Helsingin torilla. Maijalla oli taiteellisia harrastuksia, hän muun muassa ohjasi näytelmiä Pilpalan Liitontalolle.
Arvi ja Pirkko pohdiskelevat, mahtoivatko Mäensyrjät olla muualta kylälle tulleita. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa. ”Tuli niitä ihmisiä tänne ennenkin muualta, oli Hellstenin Kallekin, jota Humppilan Kalleksi kutsuttiin. Hyvin juurtuivat tuohon Tevännön mäkeen Hellstenitkin”, Arvi toteaa.
Lue lisää Arvin muisteluita:
25.1.23
Rannan Arvi muistelee 1: Perunaa Lopelta taajamien toreille
Kukapa ei olisi kuullut Lopen perunasta? Loppilaisen perunanmyynnin kultakausi kaupunkien ja muiden taajamien torilla kesti 1930-luvulta 1980-luvulle. Tänään opin paljon Lopen perunasta ja siitä, miksi torimyynti oli niin merkittävää ja miksi sen valtakausi kesti juuri tuon 50 vuoden ajan.
Pihaamme ajoi puolituttu mies, Rannan Arvi naapurikylältä Länsi-Lopelta. Jutustelu siirtyi nopeasti perunaan.
Arvi Ranta tietää, mistä loppilaisen perunanmyynnin
huippuvuodet alkoivat.
”Siitä se alkoi kun kieltolaki loppui. Silloin vapautui
autoja pirtunmyynnistä. Eihän muilla ollut sellaisia autoja millä kuljettaa.
Pirtutrokarien autoilla alkoi myynti. Tuotantosuunta muuttui, nääs”, Arvi Ranta
kertoo.
Kieltolaki päättyi, kuten tunnettua, 5.4.1932. Lopen maaperä
puolestaan on kautta aikain ollut erityisen soveliasta perunan kasvatukselle.
Kaupungeissa perunaa tarvittiin runsaasti, ja Lopen perunalla oli hyvä maine. Loppilaisia perunanmyyjiä oli toreilla useita. Helsingin ja muiden kaupunkien toreilla Lopen perunaa parhaimmillaan jonotettiin.
Torimyynnin huippuaikaa kesti oikeastaan tasan puoli
vuosisataa.
”Vuonna 1982 vapautui perunanmyynti kaupoissa niin, että
irtomyynti sallittiin. Siihen asti oli saanut myydä vain pussitettua perunaa. Ensin
sitä oli paperipusseissa, myöhemmin muovipusseissa. Eihän sitä perunaa siinä
nähnyt, ihmiset halusivat ostaa torilta.”
”Sitten kun kaupat alkoivat saada myydä irtotavaraa, alkoi
alamäki torikaupalla. Sen jälkeen torimyynti oli nappikauppaa”, Arvi Ranta
sanoo.
Arvi Ranta aloitti perunanmyyjänä 1970-luvun alussa, kun
hänen sisarensa oli mennyt perunanviljelijän kanssa naimisiin.
”Silloin alkoi se valtava muuttoliike Helsingin seudulle ja
Kerava ja Järvenpää kasvoivat. Se oli semmoinen bisnesidea mennä Keravalle ja
siitä sitten keksittiin se Järvenpääkin.
Torille lähdettiin aamulla kolmen aikaan. Auto oli pakattu
jo edellisenä iltana. Seitsemältä piti olla jo myyntikoju torilla valmiina. 2000
kg:n kuorma oli normaali. Ihmisiä tuli heti aamuseitsemästä alkaen.
Aamupäivällä oli myyntihuippu; Arvilla on valokuva itsestään, kun kojun edessä
on 150 ihmisen jono.
Myynnissä piti olla nopea. Se oli liukuhihnatyötä kolmen
ammattilaisen voimin. Perunat olivat säkeissä autossa, siitä ne kaadettiin myyntilaariin.
150 kg:n tiskin piti olla sopivan täynnä koko ajan, jotta perunat liikkuivat.
Se vaati taitoa ja tottumusta.
”Juhannusmarkkinoille piti saada perunat, siinä oli kova
kiire ja kilpailu. Se olisi sama ku joulukuusia myisi joulun jälkeen, jos
peruna myöhästyi juhannusmyynnistä.” Siksi Arvillakin oli kasvihuoneita,
puhtaasti perunanviljelyä varten. Parhaimmillaan kasvihuoneita oli 8. Sittemmin
keksittiin harsot, ja varhainen tuotanto onnistui ilman kasvihuoneitakin.
”Harso söi vanhat markkinoilta pois. Ei pidä viljellä niin että köyhtyy”, Arvi Ranta sanoo.
Karkkila olisi ollut torimyynnin kannalta lähin paikka,
mutta siellä Arvi Ranta ei muista loppilaisten käyneen. ”Siellä ihmiset
viljelivät itse perunansa tai saivat naapurilta”, Arvi arvelee. ”Minunkin tädin
mies oli Högforsilla töissä ja he asuivat Fagerkullassa. Omat puutarhat ja
pottumaat siellä oli, ja tehtaalla isot pellot. Tädin mies, Urho Sevón, teki
tehtaalla puusta valumuotteja. Oli aurinkoa tarkempi mies, oli kuin
viivottimella vedetyt ne muotit”, Arvi Ranta sanoo.
Mutta kyllä perunaa tarvittiin.
”Ruoasta ja perunoista on ollut omanlainen pulansa aina”,
Arvi kertoo. ”Ei sitä kakarana voileipää tai sokerinpalaa tosta vaan otettu.
Piti kysyä lupa ja katsoa että toisillekin jää. Sen oppi, ei tarvinnu opettaa.”
***
Lue lisää Arvi Rannan muisteluita myös kahdesta muusta blogipäivityksestä! Tästä pääset suoraan klikkaamalla niihin:
https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/01/rannan-arvi-muistelee-2-herrojen-polut.html
23.1.23
Karvaiset kasvit ja rannan kulkija (kuvablogi)
20.1.23
Tavallisen tärkeä päivä
Kotimaista kuohuviiniä, alkoholitonta marjaviiniä. |
Vaaleanpunainen taivas. *** |
Tie vie eteenpäin, joskus sumuverhon läpi. *** |
Muut päivän tapahtumat ovat kuitenkin olleet hyviä. Kävimme pitkästä aikaa metsälenkillä, Lassi, minä ja koirat. Kelit ovat olleet niin ikäviä, että kävelyt ovat rajoittuneet lähiteille, nyt lähdimme umpihankeen. Kuntoamme olemme ylläpitäneet salilla ja joogassa.