Joulukalenteri luukku 1: Silmälasit

Joulupukki ja joulumuori tarvitsevat tietysti silmälaseja. Ikänäkö vaivaa 800-vuotiaita.

Mutta kuinka monet silmälasit ja silmälasikotelot joulupukilla ja joulumuorilla on Solstrandissa? Koteloksi lasketaan vain kovat kotelot, ei niitä pehmeitä suojapusseja. 

a) neljät silmälasit ja kaksi koteloa

b) seitsemät lasit ja neljä koteloa

c) 19 lasit ja viisi koteloa

d) 25 lasit ja kuusi koteloa

e) yli 27 lasit ja ainakin 7 koteloa

Vastataksesi sinun ei siis välttämättä tarvitse kirjautua. Voit kirjoittaa nimesi vastauksen perään. Muista vain käyttää aina samaa nimeä ja huomaa myös, että pelkkä sukunimen alkukirjain ei välttämättä riitä. Vastaajissa voi olla useampi esimerkiksi Liisa M. 

Joulukalenterikisa alkaa taas!

Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, 

ja Pilkkeitä Pilpalasta -blogin joulukalenterikisa käynnistyy jälleen!

Uusi luukku avautuu joka aamu kello 10.00 aina 25.12. asti. Luukuissa on kysymyksiä, jotka jollain lailla liittyvät jouluun, ainakin etäisesti. Tänä vuonna luukuissa on entistä enemmän myös sellaisia tehtäviä, joissa vastaajan pitää itse keksiä jotain, mutta joukossa on myös niitä kysymyksiä, joissa blogin aiempien postausten seuraamisesta on hyötyä tai joiden vastaukset saattavat jopa helpostikin löytyä blogia selaamalla.

Kisassa eniten pisteitä kerännyt vastaaja voittaa Solstrandin tuotepaketin. Paketissa on sekä suuhunpantavaa että luettavaa hieman riippuen voittajan omista toiveista. Saattaa olla, että pakettiin löytyy myös Solstrandissa kasvanut pesusieni, itse tehty pihkavoide tai muuta vastaavaa yllätystä.

Vastata pitäisi siis omalla nimellä tai laittaa nimi vastauksen perään. Omalla nimellä vastaaminen on helppoa: kun alat kirjoittaa kommenttia, ohjelma tarjoaa sinulle kolmea vaihtoehtoa: Google-tili, Nimetön tai Nimi/URL-osoite. Viimeisessä vaihtoehdossa pelkkä nimi riittää. Jos haluat laittaa vain etunimesi, sekin riittää. Tosin ongelma tulee, jos on useampia samannimisiä, joten laita kuitenkin jokin erottava määre (sukunimestä vähintään kaksi ensimmäistä kirjainta). Voittajan ilmoitan sitten jouluna, ja hän saa sitten ilmoittautua ja antaa yhteystiedot privaviestillä. 

Muiden vastaukset siis näkyvät kaikille, mutta sen ei pitäisi juuri haitata, sillä olen ottanut asian huomioon kysymyksiä laatiessani. Vastauksissa joutuu usein arvaamaan ja joskus keksimään jotain ihan omaa, joten ei kannata kopioida muita.

Kukaan tuskin saa kaikkia oikein, joten osallistua kannattaa, vaikkei joka päivä vastaisikaan. Toisaalta vastausaikaa ei ole rajoitettu: voit hyvin vastata vaikka ensimmäisen luukun kysymykseen jouluaattona, jos siihen oli jäänyt vastaamatta! Joulupäivänä vastausaika kuitenkin umpeutuu, jotta pääsen laskemaan pisteitä.

Säästyäkseni postikuluilta toivon tietysti, että voittaja olisi lähiseudulta, mutta lupaan, ettei se vaikuta pisteiden antoon ja pistelaskentaan! Voit siis vastata, asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Ulkomailla asuvat saavat kuitenkin mahdollisen voittopakettinsa vain noutamalla. (En tiedä, että blogillani olisi yhtään lukijaa Suomen ulkopuolella. Sen sijaan kerran yksi yritti tilata kirjaani Serbiaan ja kävi ilmi, että postitus olisi maksanut enemmän kuin itse kirja. Päädyin lähettämään e-kirjan.)

Tule siis mukaan vastailemaan - arvailemallakin voit voittaa! 

Lasiesineiden teko lampputekniikalla - ihan uutta minulle

Sain viikonloppuna tutustua ihan uuteen tapaan tehdä lasiesineitä: lampputekniikkaan. 

Janika Karttunen oli messuilla esittelemässä tätä erikoista taitoa. 

Kyseessä on hyvin vanha tekniikka, itse asiassa vanhin tunnettu lasintyöstömenetelmä. Taito on kulkenut isältä pojalle, mutta Suomessa sitä ei ole tunnettu ennen kuin Lea Swantz toi sen tänne. Lea Swantz oli itsekin paikalla messuilla, mutta en älynnyt ottaa hänestä kuvaa. Hän on syntynyt Tansaniassa suomalaiselle äidille ja amerikkalaiselle isälle, ja tullut sitten USA:n kautta Suomeen vuonna 2009. Mukanaan hän toi lampputekniikan ja siihen tarvittavat välineet. Sittemmin hän on opettanut taitoa sekä alan oppilaitoksissa että suoraan esimerkiksi Janikalle. 

"Minä vain menin ja sanoin, että haluan oppia sen", Janika kertoo. 

Nyt Lea lähestyy jo eläkeikää, mutta hän on ehtinyt opettaa tekniikan jo tuhansille. 

Jokainen Janikan ja Lean tekemä lasiesine on uniikki. Voisi tietysti käyttää jotain sapluunaa ja tehdä aina samanlaisia, mutta ymmärrän, että uniikkien töiden tekeminen on kiinnostavampaa myös itselle. 

Janika irrottaa pallon. Siitä tulee pieni joulupallo. 

Lampputekniikalla voi tehdä myös pieniä veistoksia, koruja ynnä muuta. 

Kunnollinen jäähdytys lasiuunissa on tärkeää. "Joskus esimerkiksi kiinalaiset lasiesineet saattavat rikkoutua helposti, jopa hajota tomuksi. Silloin ne on jäähdytetty liian nopeasti", Janika kertoo. 

Värit joulupalloihin tulevat erilaisista metallioksideista. 

Nämä ovat kirjanmerkkejä. 

Isoja esineitä, esimerkiksi näitä Janikan tekemiä ruusuja, 

ei voi tehdä lampputekniikalla vaan ne vaativat lasihytin. 

Petra Mäntysen upeat luontokorut ihastuttivat

HögFORM-messuilla viikonloppuna ihastuin kirkkonummelaisen Petra Mäntysen koruihin. En yleensä koruista piittaa, mutta nämä olivat eri juttu. Nämä olivat kuin pieniä taideteoksia, Petran ja luonnon yhteistyön tuloksia. Ja mikä määrä työtä niiden takana onkaan! 

Korut olivat eri muotoisia, oli riipuksia ja korvakoruja. Riipuksiin mahtui enemmän, harmi etten riipuksia käytä. Ostin korvakorut, joissa oli pienet viherlevät. 

Yllä olevassa korussa oli kaksi suppilovahveroa. 

Kasvit ja sienet on ennen hartsiin ikuistamistaan tietysti kuivattu. Pienet suppilovahverot herättivät hämmästykseni, vaikka tiedänhän, että kuivuessaan suppilovahvero menettää suurimman osan volyymistään ja noita pienenpieniä löytyy aina kuivuristakin. Osassa koruista oli myös upeita hyönteisiä. Ihastelin niitä mutta samalla vähän kammoksuin, vaikka kuulin, että ne olivat kuolleina löydettyjä. Joukossa oli ainakin kovakuoriaisia ja lukkeja. 

Tällainen koru ei synny hetkessä. Nestemäinen hartsi ja kovetin sekoitetaan, ja sen jälkeen on tunti aikaa työskennellä ennen kuin se kovettuu liikaa. Täysi kuivuminen vie 24 tuntia. Korut Petra tekee monessa osassa: ensin hartsipohjalle laitetaan kasvit, odotetaan kuivumista 24 tuntia ja sitten tehdään uusi kerros. Jokaisen korun tekeminen on siis vienyt useamman päivän. 

Ensin on tietysti pitänyt kerätä materiaalit luonnosta. Petra kertoo olevansa luontoihminen ja kulkiessaan luonnossa hän koko ajan tarkkailee pieniä yksityiskohtia ja miettii, mikä kenties sopisi käytettäväksi joskus johonkin. Kotona hänellä on isot varastot erilaisia luontomateriaaleja, joista hän sitten käyttää kulloinkin sopivat.  

Osan kasveista hän prässää, osan ilmakuivaa. 

Petra kertoi tehneensä koruja kolme vuotta. Taidon hän on itse opiskellut netin avulla. 

Jo pelkkä esillepano kertoi, miten hyvä silmä Petralla on kauneudelle. Lisäksi hänellä täytyy olla valtavasti kärsivällisyyttä ja ahkeruutta paitsi korujen myös niiden pakkausten suunnitteluun ja tekoon, esillepanoon ja kuljettamiseen - ja messuilla seisomiseen ja esittelyyn. 

Välttelen jalometallien käyttöä niihin liittyvien ympäristöongelmien takia. Mutta on ymmärrettävää, että korvakoruissa ja varmaan kaulakoruissakin täytyy käyttää ainakin päällysteitä. Petran käyttämät ketjut ovat hopeoituja. Harmittelin, kun en ehtinyt kysellä ja jutella näistä asioista enempää hänen kanssaan, kun olin itse kirjoja myymässä ja ehdin muilla ständeillä vain piipahtaa. 

Korujen lisäksi Petra tekee saippuoita ja kylpypommeja, hienoja nekin. 

Ilmeisesti taidot tai ainakin into käsillä tekemiseen on perinnöllistä, 

sillä upeat esittelyhyllyt olivat kuulemma hänen isänsä käsissä syntyneet. 

Muotokuvia yhdellä viivalla

"Niistä tulee sellaisia kuin tulee. Minulla kun on vain yksi viiva", sanoi Reetta Martikainen. 

Hän piirsi halukkaita HögFORMin messuilla sunnuntaina. 

Piirrokset olivat minusta hienoja, joten halusin sellaisen itsestänikin. 

Lopputulos on tuossa ensimmäisessä kuvassa. 

Minua edeltävä piirrettävä kuvautti itsensä lojumassa pallotuolissa. 

Kaksi päivää HögFORMia

HögFORM on designin, taiteen ja kirjojen messut, 

jotka järjestettiin nyt toista kertaa  Högforsin ruukilla Karkkilassa.  

Konepajahalli on tällaisille messuille juuri oikea paikka. Tila on tunnelmallinen ja väljä.

Henna Mitrunen ja Matti Mäki ajoittivat uuden kirjansa julkistamisen HögFORMiin.

Kirja on nimeltään Ovenavaus - rakennusperintöä Karkkilasta" ja se esittelee 35 vanhaa karkkilalaista taloa ja pihapiiriä. 

En ole itse vielä ehtinyt kirjaa lukea ollenkaan, joten ehkä esittelen sitä tarkemmin joskus toiste. Joka tapauksessa tekijöiden mukaan "kirjan kuvilla ja tarinoilla halutaan nostaa paikallisen rakennusperinnön arvostusta ja kunnioittaa vanhojen talojen omistajia, sillä vanhan rakennuskannan säilyminen on kiinni heidän voimavaroistaan."

HögFORMissa järjestettiin myös kirjankansikilpailu, jossa yleisö sai äänestää suosikkiaan viidestä vaihtoehdosta. Ovenavaus-kirja voitti kisan odotetusti. Jo tulosten julkistamisen aikaan kirja oli myyty loppuun, toki kirjaa saadaan ensi viikolla painosta lisää. Lauantaina myyntitiskillä oli välillä niin paljon ruuhkaa, että tunsin kerrankin olevani hyödyksi ollessani vähän auttamassa Kotiseutuyhdistyksen pisteellä.  

Henna Mitrunen halusi kuvata myös minut kirjani kanssa. 

Omia kirjojani oli mukana, mutta eipä niitä juuri ostettu. Olen surkea myyjä. 

Kävi niin kuin usein käy, että myyntitapahtumassa ostin melkein enemmän kuin myin. 

Yhden kirjan hinta meni muotokuvaan (yhdellä viivalla piirtäminen näytti niin hienolta, että halusin piirrättää itsenikin), toisen korvakoruihin (luontoaiheiset hartsikorut olivat upeita), 

kolmannen kahveihin ja neljännen ruokaan. 

Tänään sentään älysin ottaa omat eväät! 

Olin siis molemmat päivät apuna Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen pisteellä, jotta Henna ja Matti saivat pieniä hengähdystaukoja ja pääsivät rauhassa myös lavalle kirjansa julkistamistilaisuuteen. Kävi siinä toki muutakin kotiseutuyhdistyksen väkeä. Karkkilan Kotiseutuyhdistyksellähän on valtava määrä mielenkiintoisia kirjoja, osa vanhoja ja osa uudempia, uusimpana nyt tuo Ovenavaus. 

Minun kirjojani harva edes huomasi, mutta tärkeintähän oli auttaa ja oli hauska saada olla mukana. Tapasin myös paljon kirjani jo lukeneita, ja oli kiva saada myönteistä palautetta. 

Yksikin vanha herra hymyssä suin hämmästeli, miten sellaisen nuoren tytön tekemiset voivat niin kiinnostaa. Hän tarkoitti siis Ida, yhteiskoululaista. 

Ida-kirjanihan sijoittuu pääosin Högforsiin, nykyiseen Karkkilaan, joten ostajat ovat olleet etupäässä karkkilalaisia. Vaikka ei kirjan lukeminen tietenkään oikeasti edellytä paikkojen tuntemista, yhtä lailla se voisi sijoittua johonkin muuhun tai vaikka kuviteltuun tehdaskylään 1920-luvulla.

Näistä upeista luontokoruista teen vielä oman päivityksen, 

samoin lasin lamppupuhalluksesta ja yhden viivan piirustuksista. Ne olivat kaikki niin hienoja. 

Black Friday - osta muovijeesus!

Nyt on Black Friday. Siis synkkä, musta perjantai.

Itselleni kaikki säästäminen ja kulutuksesta tinkiminen on ollut itsestään selvää niin kauan kuin muistan, siis lapsesta asti. Kyse on sekä ympäristön säästämisestä että  säästäväisesti elämisestä ylipäätään omassa elämässä. Se juontuu varmaan lapsuuteen, jossa kaikesta oli pulaa. 

Mutta miksi toisilla lapsuuden niukkuus johtaa päinvastaiseen käytökseen? 

Olen kuullut myös aineellisesti puutteellisen lapsuuden selityksenä sille, 

että aikuinen tahtoo ostaa ja ostaa lisää, kaikenlaista. 

En tiedä, mistä se johtuu. 

Nyt siis on Black Friday, ostamisen juhlapäivä. Sitä on laajennettu Black Weekendiksi ja Black Weekiksi. Huh. Kuulemma iso osa ostetuista tavaroista myös vaihdetaan tai palautetaan postitse, ja jo pelkästään tämän postitusrumban ympäristövaikutukset ovat valtaisat. Kaikki on niin helppoa: ostaminen, vaihtaminen, palauttaminen, lisää ostaminen. Shoppailu kaupoissa, shoppailu netissä, tilaaminen postitse. Mikään ei pakota miettimään, mitä mieltä siinä on tai että postittamisella ja pakkaamisellakin on vaikutuksensa, jotka eivät rajoitu omaan pankkitiliin. 

Kasvoin kulutuskriittisyyteen jo 1960-luvulla. Asia ei siis ole uusi. 

Kuusikymmentäluvun lopulla Helsingissä näki joulun alla tarroja: "Osta muovijeesus!" 

Jo päälle kymmenvuotiaana ymmärsin, mitä sillä tarkoitettiin. 

Kyse ei ollut uskonnon halventamisesta vaan täysin päinvastaisesta. 

Silti elettiin aikaa, jona ostamisen ja kuluttamisen volyymi oli kaukana nykyisestä. 

Lassin tekemä omena-mustikkapiirakka pikkujouluihin.

Eilen olin vuoden ainoilla pikkujouluilla. Ne herättivät monenlaisia mietteitä ja tunnelmia. 

Osittain ilta oli antoisa ja lämminhenkinen, mukana oli monia ihania, välittäviä ihmisiä. 

Oli myös muuta, sellaista joka pani miettimään elämääni, itseäni ja tekemisiäni.

Mutta yksi asia oli tämä blogini aihe: kertakäyttökulttuuri. Nykyisin yhä useammin tapaa ihmisiä, jotka toivovat, ettei esimerkiksi kertakäyttöastioita käytettäisi tilaisuuksissa. Monissa piireissä sellainen on nykyään uutta, rohkeaa mutta hyväksyttyä. Iloitsen siitä.  Heräsin vain miettimään, miksi se tapahtuu vasta nyt, kun itselleni se on ollut itsestäänselvyys aina. 

Niin, niitä pikkujouluja. Saisi niitä olla enemmänkin. 

Voihan olla, että joku vielä kutsuu minut jonnekin. 

Ja itse olemme järjestämässä täällä Solstrandissa vielä kaikille avoimet glögikekkerit. 

Toivottavasti väkeä tulee nauttimaan kanssamme maalaisjoulun tunnelmasta. 

Muutenhan olemme täällä Lassin kanssa vain kahden. 

Mutta nyt lähdemme kuntosalille. 

Manteli-pähkinä-kauralesepuuro

Suosin kaikessa kotimaista ja lähellä tuotettua, mutta pähkinöitä ja manteleita kannattaa ihmisen syödä ja niitä ei meillä kasva. 

Niinpä tämä herkkuni perustuu osittain tuontiraaka-aineisiin. 

Nam! 

Keitin kauraleseet mantelimaidossa. Joukkoon laitoin vielä lusikallisen cashew-pähkinätahnaa. Siis sellaista pähkinätahnaa, jossa ei ole mitään muuta kuin sitä pähkinää. 

Lisukkeeksi otin vadelmahilloa ja mustikkahilloa ja maitoa. 

Erinomainen ateria! 

Talvi on tullut Solstrandiin. Yöllä koira vaati ulos, ja oli aika eksoottinen tunnelma vaeltaa myrskynjälkeisissä paksuissa kinoksissa kolmen aikaan yöllä. Onneksi oli Lassin isot saappaat jaloissa. Lumitöihinkin pääsin, kun portaat oli parasta puhdistaa lumesta, jotta aamulla saisi edes oven auki. No, ei sitä lunta enää sen jälkeen ollut paljon tullut. 

Nyt Lassi on lumitöissä, minä lähden ehkä  päiväkävelylle. 

Iltajoogaa

Tämän jooga-asennon nimi on venyttelevä koira. 

Sen voi tehdä molempiin suuntiin. 

Arvovaatteet

Lassi ja minä lähdimme tänään kirkonkylälle. 

Ihmettelin ääneen, millaisissa vaatteissa Lassi aikoo lähteä.

“Mikä näissä on vikana? Ihan puhtaat verkkarit."

"Ahaa. Mutta tuo hirveä villapaita. Onko pakko käyttää juuri sitä?“

“Ai eikö mun vaatteet kelpaa? Kelpasihan tämä pusero mun isällenikin monta kymmentä vuotta."

Huoh. Niinhän se tietysti on. Eeron vihreä paita kelpasi hyvin isälle 1970-luvulta eteenpäin. Miksei sitten myös pojalle?

Ja sillä mentiin myös tänään.

Haukipihvejä ja murskapottuja

Enpä olekaan vähään aikaan tehnyt ruokablogia. Nyt esittelen tämänpäiväisen arkiruoan.

Usein sanotaan  että ateriassa pitäisi aina olla vähintään kolmea eri väriä. Se on ehkä aika hyvä ohje, jos ruoka muuten olisi vain ranskanperunankeltaista ja pihvinruskeaa. Minua kuitenkin viehätti tämänpäiväisessä ateriassamme juuri erilaiset vihreän ja keltaisen sävyt. No, jos ajatellaan, että tuossa olisi ruskeaakin, niin sittenhän siinä jo olisikin kolme väriä. Yleensä meillä on kyllä paljon enemmän, näin talvisaikaan ollaan säilykkeiden varassa. 

Mutta pidin nimenomaan tuosta yhtenäisestä värikokonaisuudesta tällä kertaa. Jonkun toisen mielestä kokonaisuus ei ehkä ole ollenkaan herkullisen näköinen, mutta ei sen väliä.

Toinen, vastikään kuulemani nyrkkisääntö on, että pitäisi syödä vähintään 30 eri ruoka-ainetta. En muista oliko se päivässä vai viikossa. 30 eri ruoka-ainetta päivässä on aika tavalla, laskekaapa vaikka. Tässä ateriassa on korkeintaan puolet siitä, vaikka siinä on kurkkua (hapatettuna ja tuossa lisukkeessa), kaalia, tattaria, tyrniä, tomaattia, inkivääriä, etikkaa (ne tuossa lisukkeessa), sipulia ja valkosipulia ja suolaa (kaikissa osissa), haukea, kananmunaa, chiliä (sitä on myös lisukkeissa), currya, mustapippuria, öljyä, voita (nämä haukipihveissä) ja sitten noissa murskapotuissa perunaa ja juustoa. Sitten on vielä Kiitolaukka-lisuketta, jossa on valkosipulinskeippejä ja yhtä ja toista jo mainittua. 

Haukipihvien hauki on lähijärveltä, lähes kaikki muu täältä omalta tilalta. 

Poikkeuksena suola, pippuri, tattari, tomaatti (omat loppu, tämä on purkista), etikka, suola ja öljy. 

Eli aika paljon on sellaistakin, mitä ei omalta tilalta saa.

Haukipihveissä voisi käyttää myös tilliä, mutta sitä ei nyt ollut. 

Kiinnostaako jotakuta, miten nuo haukipihvit on tehty? No nopeasti: freesataan pannulla öljy-voiseoksessa sipuli, valkosipuli, chili, curry ja mustapippuri. Kala paloitellaan pieneksi ja sekoitetaan freesattujen joukkoon kananmunan ja suolan kera. Surrautetaan sauvasekoittimella ja ehkä vielä lusikallakin ja paistetaan pihveinä kuumalla pannulla. 

Murskapotut, mössöpotut, miksi näitä kutsuisi?

Keitetyt, yli jääneet perunat painetaan nuijalla littanaksi (ei täysin). Päälle valkosipulia, ehkä tavallista sipulia, suolaa, pippuria ja jotain yrttiä. Ylimmäs juustoa. Sitten paisto kuumassa uunissa pellillä, kunnes juusto on sulanut ja perunat ovat lämpimiä. 

Siinä siis oli tämänpäiväinen ateriamme. 

Lisukkeina söin Lassin hapattamaa kurkkua, Kiitolaukka-hilloketta ja Lassin salaattia, sítä jota hän syö aamiaiseksi ja minä ruoan kanssa. Resepti löytyy tästä blogista. 

Hyvää oli.  

Vuoden harmain päivä

Perinteet ovat tärkeitä. Onneksi Lassi suostuu minun perinteisiini.

Yksi niistä on vuoden harmaimnan päivän vietto. Nyt se oli tänään, 11.11.

Omenahillonkeiton lomassa menimme ulos harmaalle juomalle ennen pimeän tuloa. 

Puiden harmaat kuvat harmaassa vedessä. 

Harmaata koiraa meillä ei enää ole, vain kaksi vaaleaa. 

Siellä ne ovat sillalla harmaan miehen kanssa. 

Harmaa omenapuu harmaan kasvimaan reunalla. 

Ulkona satoi, joten vietimme hetkemme alatalon syvennyksessä, katon alla suojassa. 

On ihanaa, että on vuodenajat. Pimeyskin on hienoa ja harmaa kaunista. 

Pian on varmaankin maa valkoinen ja ilma kylmä. Eikä aikaakaan, kun päivät taas pitenevät ja värit palaavat. 

Sitä odotellessa nautitaan harmaudesta! 

Hämäläisyyden syvin olemus? Museopäivä Hämeenlinnassa

 

Eilen vietettiin Kanta-Hämeen maakunnallista museopäivää teemalla 

"Hidasta ja nauti, olet Hämeessä - hämäläisyyden syvin olemus?" 

Tilaisuus oli Hämeenlinnan Raatihuoneella. Olipa mielenkiintoinen päivä!

Päivän avasi maakuntajohtaja Toni K. Laine, joka muistutti, että Kanta-Häme on matkailu- tapahtuma- kulttuuri- ja koulutusmaakunta ja lisäksi ruokamaakunta. Elävien perinteiden vaalinta on täällä tärkeää. 

Ensimmäinen varsinainen puhuja oli Juho Haavisto kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä puheenvuorollaan hämäläisyydestä ja paikallisidentiteetistä. 

Hän puhui muun muassa vanhasta käsityksestä hämäläisten hitaudesta. Se oli kuulemma yleistietoja jo 1800-luvulla, mutta on totuusarvoltaan samaa luokkaa kuin väite siitä, että humanistit eivät osaa laskea. Mutta olipa se totta tai ei, niin "näillä mennään". "Otetaan tämä, käytetään tätä." 

Pohdittiin myös sitä, mikä on Pirkanmaa - ilmeisesti täysin keksitty alue. Tamperelaiset kokevat yleensä itsensä hämäläiseksi. On myös ulkohämäläisiä ja kesähämäläisiä. 

Leena Marsio Museovirastosta puhui muun muassa aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Elävää perintöä ovat muun muassa juhlat, tavat, musiikki, tanssi, taiteet, käsityö, tarinat, pelit ja leikit. Sellaisia ovat myös hiihto, laulu, sauna, metsässä kävely, veneily, tanssi ja sienestys. Elävän perinnön wikiluetteloa on pidetty vuodesta 2016 ja siellä on jo 240 esimerkkiä elävästä perinnöstä. Kanta-Hämeestä on mukana muun muassa suomenhevoseen liittyvä tietotaito, vaivaisukot, ryijyt, pitopöytä, ruis, posetiivi, lasi, verkkokassi ja olutkulttuuri. 

Riihimäen Lasimuseolta oli puhumassa museonjohtaja Hanna Mamia-Walther. Hän muistutti, että Kanta-Häme on lasin koti. Riihimäki, Iittala, Nuutajärvi, Kumela, Humppila... niinhän se on. 

Hämeenlinnan museonjohtaja Tuija-Liisa Soininen puhui museoista ja identiteetistä. 

Hänen puheestaan kirjoitin muistiin seuraavat yksityiskohdat:

- identiteetti ei ole sama kuin elämänhistoria

- Kulttuuriperintötyö on tulevaisuustyötä

- Museo tuottaa ymmärrystä, tietoa ja palveluita, jotka auttavat ihmisiä voimaan paremmin

- Museotyö on yhteiskunnallista toimintaa, joka tuottaa hyvinvoinnin aineksia 

-Hämeenlinnalla on huono itsetunto?

- Tieto lisää viihtyvyyttä, sitoutumista ja tekee paikasta mielenkiintoisen, etenkin historiatieto 

Aino Halla-aho Metsähallituksen Korteniemen perinnetilalta puhui vielä ennen Erja Noroviitaa. Erja kertoi Syrjästä ja erityisesti talkooperinteestä otsikolla "Talkootyötä sydämellä". Erjan puheenvuoro oli koskettava ja kiinnostava varmasti muidenkin kuin minun mielestäni, harmi että hän vähän typisti sitä, kun alettiin olla aikataulusta jäljessä. 

Toiseksi viimeinen puhuja oli Kati Kivimäki Forssan museosta. Minähän asioikseni kävin Forssan museossa juuri vastikään, joten sikäli moni asia hänen puheessaan kiinnosti. Aiheena hänellä oli lähinnä "Forssan museo osana kaupungin brändiä". 

Viimeinen puhuja oli Outi Mertamo, joka puhui matkailun kehittämisestä ja erityisesti nettimainonnasta.  

Olipa mukavaa, että tuli lähdettyä. 

Kotimatkalla olimme tosin vähällä törmätä kauriiseen, mutta onneksi Eeva Sahari ajoi varoen ja ehti viime hetkellä jarruttaa. Kauris sai jatkaa matkaansa. 

Suuntana omavaraisuus marraskuu 2023: Säästä sähköä

Tämänkertaisen omavaraistelijoiden yhteispostauksen aiheena on sähkön säästö.

Olen toki kirjoittanut siitä ennenkin, mutta aihe on tärkeä ja aina ajankohtainen. 

Sähköä kannattaisi säästää silloinkin, kun se ei ole huippukallista. 

Tai vaikka se ei olisi kallista ollenkaan!

Energian suhteen emme todellakaan ole omavaraisia. Harva Suomessa on. Meillä on maalämpö sekä sisällä että kasvihuoneessa. Lisäksi on Lassin kehittämä lämmön talteenottojärjestelmä, jossa ilma vaihtuu ilman, että lämpö karkaa sellaisenaan ulos. Kasvihuoneessa on myös maalämpöjärjestelmä. Alatalossa on takka (jota ei käytetä, kun ei koko alataloakaan oikeastaan talvisin käytetä) ja ilmalämpöpumppu, mutta siellä on mahdollisuus käyttää myös sähköpattereita.

Rantasauna lämpiää puilla. 

Päätalossamme on myös keskuslämmitys, vaikka talo on rakennettu jo 1920-luvulla. Taloa on keskuslämmityksen ansiosta mahdollisuus lämmittää myös puilla tai öljyllä. Silloin, kun sähkö on kallista - esimerkiksi juuri nyt - Lassi lämmittää puilla. Maalämpöhän tarvitsee sähköä toimiakseen, vaikkei läheskään sitä määrää kuin suora sähkölämmitys.

Meillä vuosittainen sähkönkulutus on pienempää kuin kenelläkään, jonka sähkönkulutuslukemia olen kuullut. Siihen vaikuttavat tietysti nuo erilaiset järjestelmät, mutta myös arkiset tavat. Jos jossain huoneessa ei olla, ei siellä pidä olla valojakaan. Sähkölaitteita ei ylipäänsä jätetä päälle, jos niitä ei aktiivisesti käytetä. Tämä tietokone on kyllä poikkeus, tämä menee virransäästötilaan, enkä sulje tätä joka kerta poistuessani koneelta. 

Säilönnässä käytämme kyllä pakastintakin, vaikka suosimme kuivatusta, hapatusta ja etikkasäilöntää. Liesi toimii kaasulla. Alatalossa on koirien ruuille - metsästäjiltä saaduille roippeille - oma pakastin, mutta kovilla pakkasilla sen ei tarvitse olla päällä. 

Jos joku huone on käyttämättä useamman päivän, sen lämpötila laitetaan hyvin alhaiseksi. Tällainen on kirjasto-varastohuoneemme sekä yläkerrassa oleva huone, joka lämmitetään lämpimäksi vain silloin, kun siellä yöpyy vierailijoita. 

Tekstiilit pestään vain silloin, kun ne ovat sen tarpeessa, ei todellakaan yhden päivän käytön jälkeen. Ja kone kerätään täyteen pyykkiä ennen kuin se pannaan pyörimään. Keitinvesiä ei valuteta kuumana kraanasta alas, vaan jätetään lämmittämään sisätilaa. Tällaiset pienet käytänteet vaativat vain vähän huomaamista eivätkä tee elämästä sen hankalampaa. 

Sähkön säästäminen on minulle jotenkin ollut aina itsestään selvää. En tiedä, miksi se ei kaikille sitä ole. Olennaista ei ole se, paljonko itse säästän rahaa sähköä säästämällä, vaan se, että kaikissa energiantuotantomuodoissa on ongelmansa, eikä sähköä siksi pidä käyttää turhaan . 

Pidän siitä, että meillä on pörssisähkö ja voin ajoittaa isoimmat käytöt järkevästi. Toki myös osassa muista sähkösopimuksista on järjestelmä, jossa käyttöaikoja järkeistämällä voi säästää. 

Tiedän, että kulutan maailman mittapuussa paljon, mikään pyhimys en luule olevani. Koetan vain toimia tavalla, joka omasta mielestäni on järkevää: olla tuhlaamatta ainakin silloin, kun säästämisestä ei ole itselleni oikeasti mitään vaivaa tai hankaluutta. Mietin myös välillistä kulutustani: vältän ostamasta mitään turhaa.

Tässä vielä linkki yhteen aiempaan postaukseen tästä aiheesta: Energia ja sen säästö mielessä

Suuntana omavaraisuus -sarjassa joukko omavaraistelusta kiinnostuneita kirjoittaa yhdessä sovituista aiheista niin, että päivitykset julkaistaan aina kunkin kuun ensimmäisenä maanantaina kello 9. 

Sarjaa luotsaa Satu Tsajut-blogista. 

Tässä linkit muiden omavaraisbloggaajien tämän kuukauden päivityksiin. Käy lukemassa myös niitä ja muistathan, että me kaikki iloitsemme kommenteista! 

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentaminen-kulutustekona

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/11/suuntanaomavaraisuus-marraskuu-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/11/paljonko-lamminta.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-11/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-11.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17668

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/tuunauksesta-toimeen

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/11/sahkon-saasto.html

My CO2 Quota https://myco2quota.wordpress.com/2023/11/06/sahkon-saastoa-mokilla/

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/11/unelmana-omavaraisempi-elama-sahkon.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/11/06/marraskuu-23-sahko-ja-kulutus