Luokanopettajan vinkit

Kuten ihmiset yleensäkin, autan muita mielelläni ja ilahdun, jos minulta kysytään neuvoa. Etenkin ennen kerroin myös hanakasti mielipiteeni, vaikka sitä ei olisi kysyttykään. En silti koskaan ole ajatellut, että muut olisivat varsinaisesti vailla neuvojani.

Muutaman kerran olen rohkaistunut kertomaan vinkkini jonkin asian opettamiseen, ja yllätyksekseni vinkkini ovatkin kiinnostaneet.

Jossain vaiheessa työuraani aloin ymmärtää, etten olekaan enää se nuori ja kirkassilmäinen opetuksen uudistaja ja opinhaluinen tarkkailija. Hoksasin hämmästyksekseni pikku hiljaa, että se vanha opettaja, jolla on pitkä työura ja kokemus, onkin minä itse. Ennen ne olivat joitain muita. 

Vaikka opiskelin opettajaksi pitkälle aikuisuuteen ehtineenä - takana jo 16 vuotta Kennelliitossa ja jokin aika toimittajanakin - olen ehtinyt olla opettaja jo 27 vuotta. Tosin noihin vuosiin sisältyy yksi puolen vuoden vuorotteluvapaa. Aineenopettajaksi opiskellessani tein 16-tuntista viikkoa ja nyt pari viime vuotta olen tehnyt vieläkin lyhyempiä viikkoja, mutta yli neljännesvuosisata on silti hurahtanut koulutyössä.

Enemmän olen nuoremmiltani apua pyytänyt kuin neuvoja tarjonnut. Mutta muutaman mielestäni hyvän vinkin olen antanut ja tajunnut, että jos en niitä toisille kertoisi, voisi olla että ne unohtuisivat kokonaan.

Nuorempana ahdistuin suuresti kaikkien vinkkien, tiedon ja materiaalin paljoudesta. Tuntui,
että niitä kaikkia pitäisi ehtiä käyttämään tai edes kokeilemaan. Käyttäessä sitten huomasi, etteivät kaikki vinkit ja ohjeet ole ollenkaan hyödyllisiä tai edes käyttökelpoisia.

Mutta kaikkea ei voi keksiä itsekään. On kai siis oikeasti hyvä, jos joku kertoo kokemuksiaan siitä, mikä oikeasti toimii ja mikä on oikeasti hyödyllistä – ei siis vain hauskaa tai erikoista.

Olen näiden vuosien aikana opettanut lähes kaikkia alakoulun aineita. Teknisen työn tunteja en ole pitänyt ja musiikkia ei ole koskaan ollut lukujärjestyksessäni.

Lähdin miettimään jokaiselle kouluaineelle yhden jakamisen arvoisen vinkin. Vinkkejähän olisi vaikka kuinka, mutta nyt siis valitsin vain yhden kutakin ainetta kohti. Kas tässä listani:

Matematiikka

Mittarimato tai –taulukko. Yksi vaikeimmista alakoulun matematiikan asioista on mittayksikkömuunnokset. Samalla se on hyvin käytännönläheinen ja tärkeä asia. En tiedä parempaa keinoa sen opettamiseen kuin mittarimato tai sen yksinkertainen versio muunnostaulukko. Vielä kun opettelee piirtämään sen itse, sitä voi käyttää milloin ja missä vain. Ihme kyllä kaikissa kirjasarjoissa ei sitä opeteta.

Historia

Elämykselliset tarinat. Historia saadaan tutuksi ja eläväksi itse kirjoitetuilla tarinoilla sen jälkeen, kun kokonaisuuden faktoihin on perehdytty. Esim. ”Elämää keskiajan kylässä”, ”Päiväni roomalaisena sotilaana”, ”Rakentajana Suomenlinnassa”, ”Pääsin Vasa-laivalle töihin, mahtavaa!”

Tarinat kirjoitetaan kotona A4-paperille. Paperit levitetään luokkaan pulpeteille ja lähdetään lukemaan toisten tekstejä omassa tahdissa. Jokaisesta tarinasta kirjoitetaan erilliselle A4:lle palautetta kirjoittajalle: kommentoidaan tarinan asiasisältöä ja kerrontaa, mutta haluttaessa erikseen myös käsialaa ja oikeinkirjoitusta. (Tällaisia tarinoita voi tietysti tehdä SUK-tunneilla mistä aiheista hyvänsä.)

Yhteiskuntaoppi

Väittelyt eli mielipiteen muodostaminen ja ilmaisu, toisen mielipiteiden kuuntelu, argumentointi, faktan ja mielipiteen erottaminen ovat tärkeimpiä asioita myös yhteiskuntaopissa.

Yhteiskuntaopin sisällöissä on alakoulussa paljon turhaa. Kokoustekniikka – turhaa! Demokratian opettaminen oppilasneuvostovaalien kautta… no jaa, mikä ettei, mutta koulu on niin pieni yhteisö, että siellä kaikkien pitäisi saada äänensä kuuluville ilman edustuksellista demokratiaa. Lapset eivät siihen vielä edes pysty. (Älä vedä herneitä nenään tästä: eivät oikeasti pysty. Ei kyllä pysty moni aikuinenkaan. Oman mielipiteen esittäminenkin on vaikeaa, saati sitten edustaa kymmeniä muita, joilla on omat mielipiteensä.)

Ympäristöoppi

Kierrätys ja säästö kuuluvat maailman tärkeimpiin asioihin. Ympäristöopissa on paljon hauskaa ulkoa opittavaa, eikä ole ollenkaan haitaksi opetella vaikkapa lippuja ja pääkaupunkeja, päinvastoin. Mutta tärkeitä ne eivät sinänsä ole: mitään pahaa ei tapahdu, vaikkei niitä osaisi. Sen sijaan ymmärrys siitä, miten ihan jokainen pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä ja maailman tilaan, on voimauttavaa ja tulevaisuuden vuoksi elintärkeää. Listataan siis asioita, joita sinä (siis ihan jokainen oppilas itse) voit tehdä säästääksesi raaka-aineita ja kierrättääksesi niitä. Tekee muuten hyvää opettajallekin!

Liikunta

Jooga. Liikuntatunneilla tärkeintä on liikkua niin, että tulee hiki ja hengästys. Silti sanon, että vinkkini on jooga. Keskittyminen ja rauhoittuminen ovat huipputärkeitä taitoja nykyisin, samoin joogaan liittyvä liikkuvuuden lisääminen, hitaat venytykset.

Musiikki

Laulu. En ole musiikkiasiantuntija enkä varsinkaan musiikkipedagogi, mutta minulla on vahva tunne siitä, että nykylapset tarvitsisivat kunnon vanhan ajan peruslaulua normaalilla äänenkäytöllä. Ei hönkäilyä, haahuilua, huutoa tai örinää, vaan puhdasta, melodista laulua. Sen jälkeen voi sitten kehittää omaa tyyliään mihin suuntaan tahtoo.

Kuvataide

Nykylapset eivät juurikaan laula, mutta eivät myöskään piirrä. Vinkkini on mallista piirtäminen. Lintuja, kasveja, taloja, esineitä, toisiaan – mitä tahansa tarkkaa havainnointia ja silmän ja käden koordinaation kehittämistä. Sitä kannattaa myös yhdistää biologian opiskeluun.

Käsityöt / tekstiilityöt

Korjausompelu, muun muassa villasukan parsinta. Se on kuulemma oppilaiden mielestä yllättävän innostavaakin.

Käsityöt / kovat materiaalit

Linnunpönttöjen teko. Ehkä myös siilin talvipesä ja hyönteishotellit. Pitää vain olla tarkkana, että linnunpöntöt myös toimivat ja kestävät. 

Englanti

Hatchy-Patchy eli Hutchy-Putchy itse muodostetuin kysymyksin. Toimii alakoulun alusta loppuun, kun kysymysten muodostusta opitaan aina lisää. Kysymyslauseiden teko on alakoulun englannin vaikein asia, Hutchy-Putchyn avulla sen oppii leikiten. Ai niin, leikin kulku: istutaan piirissä, yksi ulos, päätetään kuka on H-P. Ulkoa tulevat esittää vuorollaan eri kysymyksen kullekin, kun H-P:ltä kysytään, hän huutaa Hutchy-Putchy! Kaikki vaihtavat paikkaa ja ilman paikkaa jäänyt ”jää”. (Vaatii tuolit, jotka pysyvät paikoillaan.) Jännää ja hauskaa, toimii vuodesta toiseen.

Ruotsi

Numeropiiri. Numeroiden luettelo piirissä, joka 5. ja joka 10. putoaa istumaan. Viimeisenä seisomaan jäävä voittaa. Voidaan aloittaa myös esim. 20:stä tai luetella sadasta alaspäin. Sama viikonpäivillä: söndag aina putoaa ja viikko alkaa alusta.

Toimii huonosti isossa ryhmässä, koska ensiksi pudonneet joutuvat odottamaan niin pitkään; kannattaa muodostaa 2 tai 3 ryhmää, jos luokka on suuri.

Uskonto / Elämänkatsomustieto

Vierailijat. Olipa aihe mikä hyvänsä, vierailijat piristävät aina. Seurakunnasta tai vapaa-ajattelijoista saa yleensä aina vierailijoita, mutta vierailijat voivat olla myös talon sisältä esim. eri uskontoja edustavia oppilaita.

Suomen kieli / kielioppi

Sanaluokkakäsi. Havainnollinen, selkeä, auttaa muistamaan ja hahmottamaan sanaluokat. Piirretään oman käden ääriviivoja mukaillen vihkoon käsi. Nimetään samalla tavalla taipuvat sormet nomineiksi eli ne ovat adjektiivi, numeraali, substantiivi ja pikkurilli pronomini. Substantiivissa on vielä sormus, joka on erisnimet. Peukalo taipuu eri tavalla, joten se on verbi. Taipumattomat sanat (partikkelit) ovat laastarilappu kämmenselässä.

Muistilappu näistä kulkee aina mukana: oma käsi.

Suomen kieli / kirjallisuus

Ääneenluku ja keskittyminen kuuntelemiseen ovat huipputärkeitä isommillekin oppilaille. Lisäksi kirjallisuudesta pitäisi keskustella yhdessä.

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja mainostan omaa kirjaani. Romaani ’Lähteen rannalla elämä’ on kirjoitettu nimenomaan alakouluikäisiä ajatellen. Se sopii opettajan ääneen lukemiseen mutta myös oppilaiden itse luettavaksi. Olen tehnyt siihen myös keskustelun pohjaksi tausta-aineiston ja keskustelukysymyksiä. Kirja kertoo elämästä ja kulttuurista ennen vanhaan, sata vuotta sitten. Tavoitteena on empatian herättäminen ja entisajan elämän tutuksi tuominen ja myös ajatusten sekä kysymysten herättäminen. (Jos kirjaa ei löydy kirjastosta, sen saa minulta.)

***

Joukkoon tuli nyt vähän mielipiteitäkin, vaikka se ei ollut tarkoitus. Totta kai mielipiteitä on kertynyt näiden vuosien aikana, mutta yritän olla niitä jakamatta. Asiat ovat monimutkaisia, en minä voi tietää, mikä on totta ja oikein.

Jokaiseen kouluaineeseen sisältyy valtava määrä tärkeitä asioita. En tarkoita sanoa, että vain nämä minun listaamani olisivat niitä tärkeitä, en todellakaan.

Enää en jaksaisi olla luokanopettaja. Työ on valtavan vaativaa. Yksi työn rikkauksista on sen monipuolisuus, mutta samalla se on sen raskaus. Riittämättömyyden tunne on jatkuva, jos sen vain harteilleen ottaa. Itse en osannut olla ottamatta.

 

 

Ulkoiluhaaste

Erilaiset haasteet ovat hauskoja. Itse yritin viime vuonna toteuttaa retkihaasteen. Se oli minusta mainio idea! Kiitos siitä Henni Mustakorvelle ja Elina Kynsijärvelle. 

Retkihaasteessa on ollut jo usean vuoden ajan tarjolla 52 erilaista retkeä vuodessa, siis yksi jokaista viikkoa kohden. Retket kuulostavat hauskoilta, ja niitä on varmasti ollut hauska ideoida. Itseltäni haasteen toteutus jäi kuitenkin puolitiehen. Ongelmiksi koin ainakin rajanvedon sen suhteen, mikä on retki. Tietysti sen saa itse päättää, mutta alkoi tuntua huijaukselta ruksia retkinä asioita, joita olen toteuttanut omassa pihassa. Lisäksi moni asia toteutui saman retken aikana, mikä ei kai pitäisi olla ongelma sekään. Mutta sittenkin ulkoaktiviteettien nimeäminen aina retkeksi tuntui minulle hankalalta. 

Varastin siis idean ja kehitin siitä vähän erilaisen version: Ulkoiluhaasteen. Aloin miettiä erilaisia asioita, joita voi toteuttaa lyhyesti tai pitkästi eri paikoissa ulkosalla. Moni niistä on juttuja, joita tulee useimmilla tehtyä vähän väliä, osa taas sellaisia, joita ei välttämättä muista ilman muistutusta vaikkapa jääkaapin ovessa. 

Listasin asiat vuodenajoittain, siis talvi - kevät - kesä - syksy. Tietysti monia asioita voi tehdä minä vuodenaikana hyvänsä, mutta luokittelu vähän selkeytti kuitenkin. Keksin jokaiselle vuodenajalle kymmenen ulkopuuhaa. Kas tällainen listastani tuli:

Haaste on vapaasti käytettävissä! Kuvan voi printata haluamaansa kokoon ja laittaa sitten vaikka sinne jääkaapin oveen. 

Viivoille on siis tarkoitus merkitä päivä, jolloin on tehnyt kyseistä asiaa ensimmäistä kertaa vuoden aikana. Tilanteen mukaan voi siihen sitten laittaa myös lisätietoja, esimerkiksi lajeja. 

Ajattelin monen tekemisen kohdalla nimenomaan lapsia. Toivottavasti oikein moni vanhempi tai muu aikuinen ottaisi haasteen vastaan lapsen kanssa ja saisi kaikki kohdat täyteen! 

Mutta milloin itse viimeksi tein lumienkeleitä? 

Pyykit pakkaseen

 Parhaiten pyykit kuivuvat ulkona, oli sitten kesä tai talvi. 

Vesisateessa pyykit eivät tietenkään kuivu. Pitää siis odotella, että sää paranee, ennen kuin pesee pyykkiä. Pakkanen sen sijaan ei haittaa. Päin vastoin, pakkanen puhdistaa tekstiilejä samoin kuin auringonpaistekin. Se ei ole kuvittelua vaan fysiikkaa ja kemiaa. Kuivuminen myös jatkuu, vaikka pyykit jäätyisivätkin. 

Ulkona kuivattuihin pyykkeihin tulee oikeasti raikas tuoksu. Ennen luulin, että puhtaan pyykin tuoksu on vain pesuaineen tuoksua, mutta niin ei ole. Pesuaineen hajua tekstiileissä en voi sietääkään, hajustetuista huuhteluaineista puhumattakaan. 

Pyykkien tuulettuminen ei siis tarkoita vain sitä, että tuuli veisi mukanaan roskia tai tekstiilipölyä, vaan tekstiilit oikeasti puhdistuvat. Pakkasessa pyykkien kuivuminen vie kyllä pidempään kuin sisällä puhumattakaan kesäisestä aurinkoisesta päivästä, jolloin lakanatkin kuivuvat hetkessä. Jäätyneet pyykit ovat sisään tuotaessa vielä kosteita, mutta loppukuivuminen hoituu sisällä. 

En minä aina jaksa pyykkejä ulos viedä. Pyykkinaruille on matkaa ja ne pitää muistaa hakea sieltä poiskin. Mietin, miksi niiden narujen pitääkään olla tuolla alapihalla ja silloin vasta tajusin, että voihan pyykinkuivaustelineenkin nostaa ulos. Ja sitten takaisin sisään. 

Sama onnistuu kerrostalossa, jos vain on parveke. Sinne vain! 

Netissä joku marttaneuvoja kehtasi sanoa, että pyykkien kuivatus ulkona on turhan vaivalloista. Jopas jotakin. Ja sitten hänen mukaansa taajama-alueella on ilma niin likaista, ettei pyykkejä kannata viedä pihaan. Ihanko totta? Ja sisällä on aina puhdas ilma? Mitenhän hän voi mennä vaatteet päällään ulos, jos siellä on niin likaista että tekstiilit likastuvat?

"Isoäidin aikainen niksi tuntuu kodinhoidon asiantuntijasta nykyään turhan työläältä", kirjoittaa lehti haastateltuaan tuota marttaa. Riskiksi tuo "asiantuntija" sanoo sen, että jos ilma lauhtuu yön aikana ja tulee vesikeli, pyykit alkavat taas kastua ja jäävät märäksi. No voi hyvänen aika... Ja sitten käy ilmi, ettei tuo täti ole ikinä itse kokeillut kuivata pyykkejä pakkasella. 

Ainut mielestäni järkevältä kuulostava asia tuossa haastattelussa oli se, että sisätiloissa kuivuva pyykki kosteuttaa huoneilmaa, mikä saattaa pakkassäällä olla eduksi. Tämäkään vain ei toteudu, jos käytetään koneellista kuivuria. 

Kuiva huoneilma on usein kerrostalojen ongelma, meillä sitä harmia ei ole. Jos olisi, olisi ilman muuta järkevämpää antaa pyykkien kuivua itse huoneilmassa. Ja jos sitten kerrostalossa tai vaikkapa rivitalossa huoneilma kostuu liikaa, pyykkitelineen voi nostaa parvekkeelle tai terassille, jos sellainen on.

Tuollaiset asiantuntijalausunnot saavat minut toisiin ajatuksiin sen suhteen, liittyisinkö uudelleen Marttoihin. En sittenkään taida liittyä. Ymmärrän kyllä, että tuo on vain yhden ihmisen lausunto, mutta pitäisi kyllä vähän paremmin miettiä, antaako asiantuntijalausuntoja asiasta, josta ei mitään tiedä.

Marttajärjestöä sinänsä suuresti arvostan. Se on tehnyt paljon hyvää ja sen jakama informaatio on yleensä asiallista. Muutama tapaus sai joitain vuosia sitten minut eroamaan, enkä nyt sitten ainakaan tällä erää ole uudelleen liittymässä.    

Nämä pyykit olivat pari tuntia lumisateessa eilen. Illalla toin ne sisään ja levitin ne kosteina loppukuivumaan. Olisi ne voinut jättää uloskin, tänään ne varmaan olisivat kuitenkin kuivuneet. 

Tämänpäiväiset pyykit veinkin pesun jälkeen telineessä yläpihalle. 

Matot muuten kannattaa myös "pestä" lumessa ja pakkasessa. Yritän muistaa kirjoittaa siitä enemmän jossain toisessa päivityksessä. 

Omavaraisen koiranremmi

Kuten olen ennenkin kertonut, Peppi-koira on pureskeluharrastuksessaan erikoistunut kirjojen lisäksi remmeihin, pantoihin ja valjaisiin. Joskus panta on purtu rikki ennen kuin sitä on ehditty avata paketista. Mahdollisuuksien mukaan olen näitä risoja remmejä ja pantoja sitten ommellut ja korjaillut. 

Toissapäivänä meni taas yksi remmi käyttökelvottomaksi. Kyse ei siis ole siitä, että remmit olisivat ohuita tai heikkoja; ei ole oikeastaan mitään väliä sillä, miten paksu tai leveä remmi on. Kyse on vain siitä, mikä remmi sattuu jäämään koiran ulottuville. Itse asiassa meidän ihan ohut, kaunis, punottu remmi säilyi hienosti ehjänä, kunnes kerran metsälenkillä sientenhimossani kadotin sen.

Laatikossa oli paksua narua. Vanhasta remmistä käyttökelpoinen oli vain lukko. Niiden yhdistelmästähän syntyisi uusi remmi! Muistin lapsuudesta nyörin punonnan ja ryhdyin hommiin. 

Otin Lassin avuksi ja mittasimme narusta noin viisi kertaa halutun remmin pituisen pätkän. Laitoimme sen kaksinkerroin ja aloimme pyörittää. Tarpeeksi pyöritettyämme pujotin lukon narun keskikohtaan ja päästin punoksen kietoutumaan jälleen kaksinkerroin eli nelinkerroin.  

Lukko oli hienosti paikoillaan, enää tarvitsi solmia lenkkipää. Runsaasti narua ympärille ja vahvat solmut. Nyt oli koiranremmi valmis, käyttökelpoinen ja hieno. 

Meillähän remmejä ei oikeasti juurikaan käytetä. Varsinkaan Tikki ei metsässä remmiä tarvitse, ja Tikin remmiksi tämä nyt tehtiinkin. Kuvan perusteella voisi ajatella, että naruremmi on kova kädessä, mutta tuo on ihan pehmeää narua, vaikka onkin paksua. 

Mutta en minä ihan tosissani ollut otsikkoa kirjoittaessani. On tuo narukin pitänyt ostaa ja vaikka en hintaa muistakaan, veikkaan että uuden koiranremmin olisi saanut halvemmalla. Halusin kuitenkin hyödyntää tuon käyttökelpoisen lukon, eikä tuolle narulle välttämättä olisi tuota tähdellisempää käyttöä ollut. 

Vaaleanpunainen remmi oli purtu vain poikki, joten siitä selvittiin solmulla. Sen sijaan tummanpunainen remmi oli rikki useammasta kohtaa. Muutamasta pannasta on purtu rikki myös lukon kohta. Parhaat valjaat purtiin myös korjauskelvottomiksi, onneksi niitäkin on useampia. 

Ruokaa linnuille - tirppatalit ja ihrariipat

Lassi on metsästysseuran jäsen ja tutut metsästäjät tarjoavat meille usein omiakin teurasroippeitaan. Otamme ne kiitollisina vastaan. Vain silloin tällöin joudumme toteamaan, että nyt ei mahdu pakastimeen enempää.

Suurin osa riistan roippeista Suomessa kaiketi menee kuoppaan. Peuroja on niin paljon ja kaatolupia tuhansittain joka alueella, että harva jaksaa niiden luita keitellä. Me olemme jaksaneet. Parhaat lihat ja kokoon keitetyt, vahvat liemet säästämme itselle, jänteet ja roikkopalat kuuluvat koirille. 

Mutta sitten on sitä rasvaa. 

Mietimme, mitä sille voisi tehdä. Se on siis keittokattilan pintaan nousevaa ihraa, kuin valkoista suklaata. 

Pari päivää googlasin ja etsin tietoa. Löysin kyllä itse tehtyjen linnunruokapötköjen ohjeita, mutta niissä käytettiin kookosrasvaa! Älytöntä. Että tuodaan jostain kaukomailta kasvisrasvaa suomalaisille linnuille, kun täällä on valtavat määrät riistaeläinten rasvoja tarjolla. 

Toki löysin myös tiedon, jonka mukaan parasta linnuille olisi eläinrasva. Mutta ainoa juttu, jossa puhuttiin suoraan peuran tai kauriin rasvasta, oli jonkin lihamestarin haastattelu. Haastattelussa lihamestari sanoi, että peuran rasva ei kelpaa edes pikkulinnuille. Hmm. Kannattaako siitä sitten mitään tankoja tai pötköjä valaakaan? 

Kysyin keskustelupalstoilla ja sain paljon erilaisia vastauksia. Osa ei tietenkään vastaa siihen, mitä on kysytty, mutta osalla oli myös aitoa tietoa ja kokemuksia. Kokemuksetkin kuitenkin vaihtelivat. 

Yhteenvetona päättelin, että peuran rasva ei ole erityisen houkuttelevaa pikkulinnuille, mutta kelpaa niille kyllä paremman puutteessa. Eli kyllä sitä ihan oikeasti kannattaa niille tarjota! 

Huh. Onneksi, sillä olimme jo valaneet nuo talitiilet, ihraroikottimet, tirppariipat tai millä nimellä niitä nyt oikein voisikaan kutsua. Yksi niistä on tuo yllä näkyvä kahvikuppi: vanha, vähän risa Arabian kuppi, johon laitoin paitsi talia myös auringonkukansiemeniä ja pihlajia. Olin säästänyt vähän pihlajanmarjoja pakastimeen syksyllä; ne oli kyllä tarkoitettu ihmisille, mutta laitoin ne tuohon koristeeksi. Pakastimesta löytyy myös punaherukoita, niitäkin voisi käyttää. 

Keskimmäisenä kuvassa on itse tekemämme talitiili eli ihrariippa. Se on valettu maitopurkkiin. Tuo on viimeinen valumme, joten siinä oli eniten myös pohjalle jäänyttä lihaa mukana. Liha painui myös muotissa pohjalle. 

Sulatimme rasvanpalat metalliastiassa kaasu-uunissa ja valoimme rasvat maito- ja tomaattipurkkeihin. Laitoimme joukkoon hieman öljyä, jotta rasva olisi pehmeämpää lintujen nokkia. Siemeniäkin voisi laittaa, mutta koska nyt tarkoitus oli päästä eroon noista rasvoista ja siemenet voi tarjota erikseenkin, emme näihin isompiin muotteihin laittaneet niitä. 

Rasvan sulatuksessa pitää muistaa olla varovainen ja vahtia sitä koko ajan!

Kiinnikelangan kanssa oli hankaluuksia. Ensin Lassi sahasi puupalikoita, joihin hän porasi reiät ja minä kiinnitin pitkät langat. Hyvä idea, mutta eihän se toiminut. Puupalikka nousi pintaan!

Lähetin Lassin hakemaan verstaalta metallikoukkuja. Ne oli helppo laittaa purkkiin, ei haitannut vaikka ne olivat kallellaan. Koukkuihin sitten lanka, jollei uskalla niitä ripustaa puun oksalle ihan sellaisinaan. 

Muotti pois ympäriltä, kun ihra on kovettunut, ja tirppariippa on valmis ripustettavaksi.  

Nyt muutama niistä on roikkunut ruokintapuissa kaksi päivää. On niissä käyty. Voiton ovat kyllä vieneet vieressä riippuvat kaupasta ostetut pötköt ja auringonkukansiemenet. Nämä ovat kuitenkin olleet suositumpia kuin kaupan talipallot, joihin linnut eivät ole koskeneet lainkaan. Meillä on ennenkin ollut sellaisia talipalloja, jotka eivät kelpaa linnuille. 

Lopputulema? 

Suosittelen tarjoamaan riistan rasvaa linnuille. Kyllä ne tarpeeseen tulevat, ainakin jos ei parempaa ole tyrkyllä. Jotkut kuulemma ripustavat rasvat ihan sellaisinaan puiden oksille. Se on tietysti vaivatonta, mutta meillä se ei onnistu. Ensinnäkin meillä rasvat tulevat siis keitetyistä roippeista (nousevat pintaan keitoksen jäähtyessä). Toiseksi pelkäämme, että tuollainen rasvanroikale tippuisi helposti oksalta ja joutuisi äkkiä koiran suuhun. Sen sijaan niiden pienempien rasvaroippeiden kokoaminen metalliverkkoon olisi todennäköisesti toimiva ratkaisu. 

Millä nimellä sinä kutsuisit näitä? Pötköjähän nämä eivät ole, eivät makkaroita eivätkä palloja. Kerro suosikkisi minun mainitsemistani nimistä tai nimeä oma ehdotuksesi! 

Talia, tulia ja talvea

Pakastaa. 

On pimeää. 

Ulkona pärjää silti mainiosti. Kylmä ei tule kun liikkuu 

ja kuu valaisee kulkua ilman keinovalojakin. 

Olemme taas saaneet peuran roippeita - siis lihaisia luita, jänteitä ja rasvoja. Keitämme ne koirille, mutta rasvoja emme niille anna enempää kuin väkisinkin mukaan tulee. Suurin osa rasvoista nousee kiltisti jäähtyneen kattilallisen pintaan ja sen voi kuoria pois. 

Mutta mitä tehdä sille?

Kanoille menee osa, mutta vielä jää. 

Päätimme kokeilla lintujen ruokapötköjen tekoa. Niistä selonteko eri päivityksessä. Mutta kynttilät! Talikynttilöitä? 

Kyllä, valoimme myös yhden kynttilän.  Sehän toimi!

Valitsimme sydänlangaksi paksun langan ja valutimme sulaa ihraa pieneen lasiin - sellaiseen, joka on tullut kaupasta ruoan mukana ja jonka varmaan useimmat heittävät pois. 

Yritimme keksiä sydänlangalle jotain, joka olisi pitänyt sen pohjassa, mutta koska emme keksineet, käytimme pihtejä. Hyvä ratkaisu se ei ollut, mutta toimi näin ensimmäisessä kokeilussa. 

Lopulliseen jähmettymiseen meni tunteja. Ajattelin ensin kokeilla kynttilää ulkona, koska ajattelin että palava peuranrasva haisisi kamalalle. Mutta sitten sytytimme sen keittiön pöydällä ja sehän toimi mainiosti! Eikä edes haissut.

Tätä aiomme tehdä jatkossakin. Ainakin ulkoroihuja voi mainiosti tehdä peuranrasvasta. Pitää vain keksiä se pieni paino, joka pitää sydänlangan paikoillaan. Ja tietysti pitää kehittää sopiva muotti, kenties suojus, ja miettiä paras sydänlangan materiaali. 

Me emme yleensä polta kynttilöitä, mutta joskushan ne luovat tunnelmaa. 

Tänään on loppiainen, ja täällä Lopella vietetään toista kertaa Lopen loppiaistulien iltaa. Tarkoitus on, että kaikki kylänraitit valaistaisiin ulkotulin. 

Osallistuimme jo viime vuonna ja toki kävimme nytkin viemässä ison tien varteen lyhdyt. Siinä ne palavat varmaan vielä huomenaamulla. Toivottavasti joku ne näkee. 

Ehkä ensi vuonna Rautakoskentiellä palavat peurantalikynttilät. 

Suuntana omavaraisuus osa 1

Joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggareita on lyöttäytynyt yhteen ja kirjoittaa kerran kuussa Suuntana omavaraisuus -päivityksen sovitusta aiheesta. Tämä on minun ensimmäinen päivitykseni tähän yhteispostaukseen. 

Sarja julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9. Kukin kirjoittaa siis suurin piirtein samasta aiheesta, mutta käsittelee sitä tietysti ihan omalla tavallaan. Postauksien lopussa on aina linkit muiden kirjoittajien postauksiin, siis myös tämän päivityksen lopusta löytyvät linkit muihin blogeihin. 

Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Valkosipulit ja maa-artisokat talvehtivat lumen alla
ja niiden vihreät varret ovat valmiina nousemaan maasta heti kevään koittaessa. 

Pidän tuosta yhteispäivitysten ideasta ja erityisesti pidän sarjan nimestä. En ole koskaan väittänyt, että olisimme omavaraisia, vaikka aika moni sitä termiä meistä käyttää. Tuskin täydellinen omavaraisuus olisi nyky-Suomessa edes mahdollinen, mutta tavoitteena se on hyvä. 

Me täällä Solstrandissa olemme melko omavaraisia vihannesten osalta ja tietysti sienten ja muiden keräilytuotteiden. Sen sijaan viljapeltoja meillä ei ole, joten kaikki viljatuotteet pitää ostaa. Lisäksi ilman muuta ostettavia ovat suola, etikka, sokeri, hunaja (ainakin toistaiseksi), kahvi, tee, maitotuotteet ja banaanit. Eivätkä ne omat vihanneksetkaan säily ihan kevääseen asti, joten joulun jälkeen täytyy pikku hiljaa hankkia tuoretuotteitakin kaupasta, siltä osin kuin säilykkeet eivät riitä. 

Toki me paljon säilömmekin. Ylijäämää myös myymme. Tässä kuvassa on Lähiruokapäivän myyntipöytää säilykkeineen ja kasviksineen. 

Ihan muutama sana vielä meistä uusille lukijoille ennen kuin siirryn tämänkertaisen aiheen pariin. 

Olemme Marika ja Lassi Tudeer ja asumme pienellä Solstrandin tilalla Lopen Pilpalassa. Tilan päätuote on valkosipuli, sen lisäksi viljelemme tietysti kaikkea mahdollista muuta. Meillä on kaksi koiraa ja pieni kotitarvekanala. Lassilla on ikkunaentisöintiverstas, mutta hän ei juurikaan enää tee töitä muille, kurssittaa kyllä. Itse teen jonkin verran opettajan töitä, me molemmat opetamme myös Lopen opistossa erilaisia lyhytkursseja. Lisää meistä voi lukea kotisivuiltamme www.tudeer.fi

Tammikuun yhteiskirjoituksen aiheeksi on määritelty seuraava:

Suunnitelma 2022 + varhaiset esikasvatettavat

Viljelytöissä meillä päävastuu on Lassilla, jolla on puutarhurin koulutus. Minä tietysti esitän mielipiteitäni ja autan kykyjeni mukaan.  

Kohta alkaa olla aika aloittaa esikasvatus. Valkosipulit uinuvat lumen alla ulkona. Ne on laitettu maahan jo lokakuun lopussa. Seuraavaksi on toiseksi tärkeimmän tuotteemme aika päästä multaan: chilin. Chilejä kasvatamme todennäköisesti taas useita eri lajikkeita, mutta tärkein niistä on Lemon Drop, jota syömme itse ihan päivittäin. 

Viime kesän lehtikaalisatoa haettiin puutarhasta vielä muutama viikko sitten. Kuvassa näkyy jäistä lehtikaalia, joka on menossa raakana Lassin aamiaispuuroon. Lehtikaali on mainio vihannes, ja tänä vuonna aiomme laittaa sitä myös esikasvatukseen, vaikka sen voi myös suorakylvää. Aiemmin meillä ei ollut mitään ongelmia lehtikaalin kasvatuksessa, mutta viime kesänä tuholaisia oli runsaasti. Niistä pääsi tuhkalla ja mekaanisesti nitistämällä, mutta nitistettäviä oli sadoittain. 

Muita esikasvatettavia tulee todennäköisesti olemaan purjo, tomaatti, kurkku ja yrtit eli ainakin persilja, timjami ja basilika.

Hirveän tarkkaan emme ole vuosittaisia viljelysuunnitelmia tehneet. Viljelyyn vaikuttaa tila, siis viljelykierron rajoitukset, aiemmat kokemukset eri lajeista ja sattuma, esimerkiksi se, mitä siemeniä on saatavilla. Sen olen Lassille sanonut, että tahdon tänä vuonna mansikkakoisoa eli ananaskirsikkaa. Se on lempihedelmäni! 

En halunnut laittaa kanojen kuvaa ensimmäiseksi kuvaksi, koska kananmunien suhteen emme tavallaan ole omavaraisia. Emme tosin koskaan joudu ostamaan munia kaupasta, mutta kanojen rehun, kauran ja kalkin joudumme aina ostamaan. Tietysti kanat syövät kesäkaudella oman tilan vihreää ja talveksi kuivaan niille maitohorsmaa, vadelmaa ja nokkosta. Mutta myös sähköä kuluu pakkasilla lämmitykseen ja valaistukseen. Kotitarvekanalan munat ovat siis kaukana ilmaisista tai edes halvoista. Kaupasta saisi munia murto-osalla omien munien hinnasta, mutta niinpä ne ovatkin aivan eri tuotteita. 

Tunnistatko yrtin? Sitruunamelissa se siinä on lumipuvussaan. Sitruunamelissa ja mäkimeirami kasvavat hyvin, sääli että niillä on niin vähän käyttöä. 

Olen pitänyt tätä blogia nyt vajaan vuoden. Hyvin usein tekstit koskettavat tavalla tai toisella omavaraisuutta, kirjoitanhan yleensä meidän elämästämme täällä Solstrandissa. Omavaraisuuteen liittyviä blogikirjoituksia ovat olleet esimerkiksi seuraavat: 

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/omavaraisiako-no-ei-olla.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/herkkupataa-ja-minttuisia-uunijuureksia.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/12/kellarin-katkoista.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/11/tatti-kasvispaistos.html

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2021/09/ruokahavikki-lahiruoka-kotimaisuus.html

Jatkossakin tämä meidän omavaraisuuteen pyrkivä elämäntyylimme on varmasti blogin yleisin aihe. Juuri tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa yhtä oman pihan ruoka-ainetta, männynkäpyjä. Yllätyimme! Ja huomenna aiomme tehdä linnuille talipalloja peuran rasvasta. Mutta niistä molemmista siis lisää myöhemmin. 

Ja tässä sitten linkit muiden omavaraiskirjoittajien tammikuun blogipäivityksiin: 

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/tammikuussa-alkaa-kasvatus/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/aikaomavarainen-ja-aika-omavarainen-muutenkin

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2022.html

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/01/suunnitelmia-2022-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus-osa-1.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2022-osa-1/

Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=1011

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-1.html

Caramellia https://caramellia.fi/tammikuu2022/

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2022-aloitus/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/12/unelmana-omavaraisempi-elama-3-1-2022.html

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus-suunnitelma-2022.html 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/01/03/tammikuu-22/